Leppoistajan Lokikirja

Leppoistajan Lokikirja

Firetys ei kannata

Kannattaako firettäminen? Onko se hyvä tavoite elämässä? Minun vastaukseni on: ei kannata, etsi itsellesi muita päämääriä. Kirjoitan tänään ajatuksista, joita haastatelluksi tulemisen kokemus minussa herätti: yliopisto-opiskelija oli löytänyt minut verkosta ja pääsin tutkimusmateriaaliksi hänen graduunsa. Hän tekee lopputyötään firettämisestä.

Sain yhtenä haastateltavista tuottaa tunnin verran litteroitavaa materiaalia omista taloudellisista tavoitteistani, periaatteistani ja arvoistani. Sain vastata tosi mielenkiintoisiin ja mukavalla tavalla vaikeisiin kysymyksiin.

Ja ihanaahan se on, kun joku on sinun elämäntavastasi ja ratkaisuistasi niin kiinnostunut, että kyselee niistä oikein perusteellisesti. Lopputulos on toki epäselvä: ehkä päädyn opinnäytetyöhön varoittavaksi esimerkiksi tai sääliteltäväksi, en tiedä.

Haastattelu oli paitsi mukava kokemus, mutta myös hyvällä tavalla haastava. Haastattelijan kysymykset herättivät oivalluksia, joita en olisi varmasti kaikesta vatuloinnistani huolimatta hoksannut itse, ilman että joku, tai tässä tapauksessa jokin tilanne pakotti minut muotoilemaan loputkin hajanaisista haaveista suusanalliseen muotoon.

Oivalsin kolme asiaa, jotka haluan kirjoittaa muistiin:

  1. Kenenkään ei pitäisi tavoitella täydellistä fireä
  2. Firettäminen on epäeettistä
  3. Firettäminen on ainoita asioita elämässäni, joissa en toivo lasteni ottavan minusta esimerkkiä

Tavoitteille kylmää kyytiä

Olen kohta kaksi vuotta kirjoittanut verkkoon taloudellisista tavoitteistani, joista keskeisin on passiivisen tulovirran mahdollistama vapaa elämä. Olen pisarana meressä, sillä jaan rahasta kirjoittavien tai ylipäätään mitään julkaisevien yleisimmin nimetyn tavoiteen: taloudellinen riippumattomuus. Ja nytkö sitten yksi haastattelu muutti kaiken ja asiat kääntyvät ylösalaisin?

Ei ehkä ihan niinkään, mutta oivalsin asioita, joita haluan yhden tekstin verran pureskella ja miettiä, mitä uudet havaintoni ihan käytännössä minulle tarkoittavat.

Jos firettäjä lukisi blogistani vain yhden tekstin, toivoisin sen olevan tämä kirjoitus.

1. väite: täydellistä fireä ei pidä tavoitella

Tämähän on yksi rahablogien, kolumnistien ja somen ikuisuusväännöistä. Moni rahasta kirjoittava kertoo tavoittelevansa taloudellista riippumattomuutta, eli fireä.

Näiden tavoitteellisten rahatarinoiden vastapainoksi on kirjoitettu tuhat ja yksi kolumnia ja pakinaa, joissa moititaan firettäjiä ja firettämistä: se on ”sittenkun”-elämää, väärä ratkaisu työelämän haasteiden kohtaamiseen, rintamakarkuruutta huoltosuhteen jo muutenkin vääristyessä tai jollain muulla tavalla yhteiskunnallista vapaamatkustajuutta.

Varmasti jokaiselle elämäntyylille ja -tavoitteille löytyy puolustajansa ja vastustajansa, firettäminen ei tässä asiassa ole minkäänlainen poikkeus. Firettämisen haaste on siinä, että moni kertoo enemmän tai vähemmän julkisesti sitä tavoittelevansa, mutta vain kovin harva kertoo ihan aikuisten oikeasti todella saavuttaneensa tuon päämäärän.

Firettämistä puolustetaan ilman kokemusta

On kovin vaikea keskustella jonkin ratkaisun toimivuudesta, jos tuosta elämäntyylistä ei ole kokemusta: on vain haave tai tavoite siitä, millaista oma elämä voisi joskus vuosien, tai jopa vuosikymmenten kuluttua olla. Voiko tuolloin asiasta esittää uskottavia argumentteja?

Samalla olettamalla kuin firettäjät kirjoittavat taloudellisesti vapaasta elämästä, voisivat lapsettomat henkilöt kirjoittaa vanhemmuudesta: heillä olisi yhtä paljon uskottavaa ja luotettavaa sanottavaa.

Näkökulma voi olla kahdella tapaa väärä: taloudellisesti riippumatonta elämää voidaan ihannoida ilman minkäänlaista kokemusta sen elämisestä tai se voidaan tavoitteena mitätöidä sellaisten henkilöiden toimesta, jotka ymmärtävät henkilökohtaisen talouden suunnitelmallisesta kehittämisestä hyvin niukalti.

Firettämistä kritisoidaan ilman taloustaitoja

Happamia, sanoi kettu– tyypit sanovat, ettei taloudellinen vapaus kuitenkaan kannata. Heidän mielestään pitää elää täysillä tässä hetkessä, koska huomisesta ei tiedä. Tuo täysillä eläminen on heidän mielestään totta vain, jos kuluttaa elämäänsä kaikki käytössä olevat varat.

Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista on sanonta, jolla kuvataan tilannetta, jossa henkilö määrittelee jonkin asian negatiivisesti vain siksi, että tuo asia ei ole hänen itsensä saavutettavissa. ”Ihminen haukkuu jotain, jota ei voi itse saada.”

Happamia, sanoi kettu -tyypit kertovat, ettei kenelläkään keskituloisella ole varaa sijoittaa, ja kaikki sijoitettu varallisuus voi milloin tahansa sitä paitsi kadota. Lisäksi he muistuttavat, ettei kannata säästää, koska voimme milloin tahansa kuolla. Olen heidän kanssaan kaikesta eri mieltä.

Tyyppejä jotka ”kaukalon laidalta” haukkuvat taloudellisen riippumattomuuden tavoitetta, ei pidä kuunnella sekuntiakaan.

Nälvijöille ei siis pidä antaa huomioita, ja varauksella kuuntelisin myös heitä, joille fire on vasta tulevaisuudessa siintävä tavoite. Löytyy kuitenkin myös ihan oikeita osaajia.

Kansainvälinen kokemusasiantuntija kertoo

Yksi firettäjien kantaisä on yhdysvaltalainen Sam Dogen, joka kirjoittaa yli miljoona kuukausittaista lukijaa tavoittavaa Financial Samurai – blogia. Hän on itse tavoittanut taloudellisen riippumattomuuden.

Tässä rehellisessä kirjoituksessa hän listaa kaunistelematta taloudellisen riippumattomuuden ja nk. oravanpyörästä hyppäämisen huonoja puolia. Oman kokemuksensa perusteella hän löytää niitä seitsemän.

1. Identiteettikriisi: työelämäroolimme on kiinteä osa persoonaamme ja sen katoaminen saa meidät kadoksiin.

2. Mieli laiskistuu: kun kukaan ei vaadi sinulta mitään, alkavat myös ajatuksesi ja mielesi näivettyä. Ja saatat ehkä alkaa epäillä koko suunnitelmaasi: kannattiko tämä ollenkaan?

3. Ulkopuolisuuden tunne: Ihmiset eivät osaa suhtautua sinuun, sillä perusolettama on, että aikuiset terveet ihmiset käyvät ansiotyössä: olet oman sosiaalisen piirisi outolintu.

4. Petyt onnellisuuden tasoon: Taloudellisen riippumattomuuden tavoitteluun kuuluu ajatus, että elämä muuttuu ansiotyön jättämisen (=oman pitkäaikaisen tavoitteen saavuttamisen) jälkeen huomattavasti onnellisemmaksi. Näin ei kuitenkaan käy. Ihminen ei koskaan ole pitkiä aikoja huomattavasti onnellisempi: kaikki tasaantuu.

5. Olo tuntuu tyhjältä. Monen monta vuosikymmentä ilman työnteon antamaa rytmiä ja tavoitteellisuutta elämässä voi saada elämän tuntumaan näköalattomalta.

6. Parisuhde voi kärsiä: jos kummallakin parisuhteen osapuolella ei ole samanlaisia taloudellisia tavoitteita, voi toisen elämänmuutos aiheuttaa parisuhdekriisin.

7. Karhumarkkina ahdistaa: talouden suhdannevaihtelut ahdistavat pääomatuloilla eläjää huomattavasti enemmän, kuin turvallista palkkatuloa saavaa julkisen hallinnon puurtajaa.

En näitä Dogenin oivalluksia listaamalla halua latistaa ja väittää, että jokaisen taloudellista riippumattomuutta tavoittelevan tulisi lyödä pillit pussiin ja unohtaa moinen haihattelu. Haluan kuitenkin osaltani tuoda sävyjä blogi- ja somepostausten tulvaan, jossa kirjoitetaan riippumattomuuden tavoittelusta. Mikään ei ole pelkästään hienoa.

Työelämäoptio on myös riskien hallintaa

Toisessa kirjoituksessaan Dogen kertoo hakevansa työtä, koska perheen taloudellinen tilanne on muuttunut. Hän teki aikoinaan laskelmat taloudellisen riippumattomuuden tunnusluvuista  tahattomasti lapsettomaksi jäävän pariskunnan näkökulmasta.

Kaksi lasta ja heidän tulevat koulutusmaksunsa ovat laittaneet amerikkalaisperheen taloudelliset realiteetit uusiksi. Hänen kirjoittaa suoraan, että työn saaminen työelämän ulkopuolella olon jälkeen on hankalaa.

Hän myös toteaa, että jälkeenpäin arvioiden täydellinen palkkatyön ulkopuolelle jääminen ei ole viisas ratkaisu, vaan missä tahansa elämäntilanteessa työkuntoisen ihmisen pitäisi tienata vähintään 10% ansioistaan palkkatyössä. Olen samaa mieltä: jalan pitäminen työelämän ovenraossa on osa riskien hallintaa ja omasta hyvinvoinnista huolehtimista.

En halua tulkita Dogenin tekstejä kuin sielunvihollinen Raamattua etsien todistusaineistoa omalle näkemykselleni. Hän on kirjoittanut taloudellisesta vapaudesta laajasti eri näkökulmista ja erilaisissa elämäntilanteissa. Hän on silti niitä harvoja kokemuksen rintaääniä, jotka kirjoittavat valintojensa eri sävyistä avoimesti ja rohkeasti.

Onneksi jään vain puoliväliin

Mitä minä nyt sitten hoksasin? Tajusin oikeastaan kesken haastattelun, että vaikka osakesalkkuni tuottaisi osinkoeuroja ovista ja ikkunoista, haluan jollain tavalla olla jatkossakin osana työelämää.

En ole koskaan lähtökohtaisesti tehnyt firetyspäätöstä. Alun perin aloitin sijoittamisen, koska halusin tehdä sijoitusten tuotoilla vähän upgreidatun ulkomaanmatkan vuosittain.

Omien taloudellisten tottumusten ja säästämis- ja sijoitushistorian tarkempi tarkastelu ja erilaisten blogitekstien lukeminen avasi silmäni: hoksasin, että minulla on jo olemassa merkittävää taloudellista liikkumavaraa. Lisäksi ymmärsin, että vain muutama sijoitusvuosi lisää mahdollistaisi aika merkittäviä taloudellisia vapauksia ihan lähivuosina.

Koska sain nämä ahaa-elämykset vasta noin nelivitosena, ne olivat minulle iloinen yllätys, ja päädyinkin muotoilemaan tavoitteekseni, että haluan elää puoliksi passiivisilla tuloilla, jotka koostuvat lähinnä osinkotuloista ja tehdä ansiötöinä vain passiivista tulovirtaa täydentäviä keikkatöitä.

Joku toinen haastaa itsensä avantouinnilla, maratonjuoksulla tai salitreenillä. Minä haluan haastaa itseni sopeutujana. Haluan päästä kurkkimaan erilaisia töitä ja työympäristöjä. Osaanko? Opinko? Pärjäänkö?

Ensimmäinen ahaa-elämykseni siis oli, ettei täydellinen fire-elämä ole minulle hyvä tavoite. Jään myös vahvasti epäilemään, onko se sitä kenellekään muullekaan. Arvostella saavat vain he, jotka jo taloudellisesti vapaata elämää elävät, matkalta ei vielä kannata huudella.

2. väite: firettäminen on epäeettistä

”Näetkö sä, että sun tavoitteissa tai toiminnassa olisi joitakin ongelmia tai haasteita”, kysyi haastattelija. Mielenkiintoinen kysymys ja myös antamani vastaus yllätti minut.

”Toimi niin, että toimintaasi koskeva periaate voisi muodostua yleiseksi laiksi.” Suurinpiirtein tälläkin tavalla voi muotoilla Immanuel Kantin kategorisen imperatiivin. Jos tuon moraalikäsityksen koittaa muotoilla yksinkertaisimpaan muotoon, pitäisi aina elämänvalintoja tehdessä kysyä: jos kaikki muut tekevät samalla tavalla, onko tämä ok?

Millaisia valintoja elämässään tekeekään, jos vastaus edellä esitettyyn kysymykseen on kyllä, voi uskoakseni rauhallisin mielin ajatella olevansa oikealla tiellä. Mutta entä jos meistä jokainen lopettaisi työnteon alle nelikymppisenä? Tai viimeistään kun 50-vuotisjuhlat häämöttävät? Ei. Se ei ole ok.

Firettäminen ei ole valinta, joka voi tai saa muodostua yleiseksi laiksi ja tästä näkökulmasta on kiistatonta, että se ei moraalisena valintana ole kestävä.

Ihan jokainen firettäjä haluaa tarvittaessa tulla kokeeneen kirurgin leikkaamaksi. Tai saada lääkitystä, jonka kehittämisen on mahdollistanut vuosikymmenien aikana toteutunut tutkimustyö. Haluamme meitä edustamaan kokeneen asianajajan, meitä kuuntelemaan elämää nähneen terapeutin ja yhteisiä asioitamme hoitamaan eri vuosikymmenien vaiheet eläneet vastuunkantajat.

Syväosaamista ja erityisalojen ammattitaitoa ei muodostu kymmenessä vuodessa, eikä vielä viidessätoistakaan. Meistä kaikista ei tarvitse tulla kirurgeja, ei tietenkään. Kirurgi ei voi operoida, ellei välinehuoltaja ole tehnyt työtään hyvin ja jos ei pesulasta saa asianmukaisia varusteita: meitä kaikkia tarvitaan.

Mutta mikä on firettäjän panos? Millä tavalla hän on hyödyksi yhtään kenellekään? Tämä täytyy jokaisen miettiä omalla kohdallaan. Oma ratkaisuni on sama kuin kohdassa yksi: teen mieluusti ja elämälle uteliaana pieniä kurkistuksia hanttihommien maailmaan. Nautin vähästressesestä työstä, jossa ajatuskapasiteetin voi säästää vapaa-ajalle.

Teen oman osani niitä duuneja, jotka menevät huonosti kaupaksi, mutta ovat silti meidän kaikkien hyvinvoinnin kannalta välttämättömiä. Maailmaa on tosi terveellistä tutkiskella aika-ajoin myös noiden työtehtävien mahdollistamasta näkökulmasta.

3. väite: en toivo lasteni tavoittelevan taloudellista riippumattomuutta

Jos kategorinen imperatiivi ei riitä hyväksi kaiken kattavaksi elämänohjeeksi, voisi sen jatkoksi jokainen vanhempi miettiä, olisiko valmis antamaan oman elämänsä periaatteineen ja olosuhteineen perinnöksi jälkikasvulleen. Eli olenko minä hyvä esimerkki?

Elänkö minä äitinä sellaista elämää, että olisin iloinen ja ylpeä, jos tyttäreni eläisi tismalleen samalla tavalla?

Lapsilleen toivoo tietenkin kaikkea hyvää, se on selvä. Jos oma arki ei tarkemmalla tarkastelulla näytä sellaiselta, jonka voisi perilliselleen sälyttää, tulee omassa elämässä pyrkiä kaikin voimin tekemään muutoksia.

Olisin tosi surullinen, jos kahden- ja kolmenkympin puolessa välissä olevat lapseni ilmoittaisivat, että heidän taloudellinen tavoitteensa elämässä on tehdä 15 vuotta töitä ja lopettaa ansiotyö nelikymppisenä. Olisin heidän puolestaan pettynyt. Korostan: en olisi pettynyt heihin, vaan heidän valintoihinsa.

Haluan lasteni löytävän uran, josta he innostuvat. Haluan lasteni löytävän työn, josta he ovat ylpeitä, joka haastaa heidät ja kasvattaa heitä. Haluan, että he tapaavat innostavia ihmisiä työn kautta, oppivat, opiskelevat, kuormittuvat ja stressaantuvatkin. Pettyvät, murehtivat, uudelleensuuntautuvat ja verkostoituvat.

Työelämä on osa kokonaista, täyttä elämää. Jos työelämän ainut tavoite on päästä sieltä mahdollisimman nopeasti pois, jää jotain erityistä mielestäni täyttymättä.

Tähän ei käy selitykseksi se, että merkityksellisyyttä, stressiä ja pettymyksiäkin voi käydä hankkimassa vaikkapa vapaaehtoistyössä. Vapaaehtoisuus on aivan eri asia kuin ihan oikean työelämän mahdollisuudet ja vastuut. Meistä jokaisen tulee kasvaa vankaksi ja vahvaksi: siihen tarvitaan myös kokemus palkkatyöstä ja työelämästä.

Millainen esimerkki olen lapsilleni?

Leikillisesti sanon, että he voivat nyt kertoa äitinsä olevan työnvieroksuja. Olen tänään, ihan tavallisena keskiviikkona noussut vasta vähän ennen kymmentä ja vasta nyt, vähän ennen yhtä iltapäivällä lopettelin toisen aamukahvikupillisen. Olen retkunut, puuhaillut hiljakseen omiani ja kirjoittanut rauhassa koko aamupäivän.

Minulla ei ole kiire minnekään, eikä tälle päivälle ole kuin kodinhoidollisia velvoitteita. Olen tästä joutilaassa elämänvaiheessani aivan erityisen onnellinen. Mitä tästä haluan välittää lapsilleni?

Puhun väsymättä ja joskus kieltämättä vähän prässätenkin sijoittamisen ja taloudellisen varautumisen merkityksestä: oman raha-arjen pitää olla ylijäämäinen, vaikka mitään muita tarkempia suunnitelmia ei olisikaan. Jotain pitää koko ajan laittaa sivuun, ja sen pitää tapahtua jollain muulla tavalla kuin pankkitilillä rahoja hautomalla.

Toivon oman esimerkkini olevan jotain velvollisuusajattelun ja taloudellisen vapauden välimaastosta: oma osuutensa pitää hoitaa, on se sitten mikä rooli hyvänsä. Ja samaan aikaan täytyy pitää itsestään huolta myös taloudellisesti: varallisuuden kerryttäminen tuo vapauksia ja mahdollisuuksia.

Paras taloudellinen perintö nuorille aikuisille ei mielestäni ole säästetyt lapsilisät rahastoissa karttumassa, vaan rehellinen ja avoin rahapuhe. Rahaa tärkeämpi kodin perintö ovat rahataidot. Rahataitojen ohessa toivon osanneeni ja edelleen osaavani välittää heille kohtuullisuuden ajattelua. Elämän laatu ei tule hintavista, vaan merkityksellisistä asioista.

Mitä nyt sitten pitäisi tehdä?

Oma vastaukseni on: ei mitään. Juuri nyt, juuri näin on hyvä. Tämä elämäntilanne ei ole ollut pitkän tähtäimen suunnitelmani tai kauaskantoinen tavoitteeni. Se on ollut hyvin monen sattumuksen: onnistumisen ja epäonnistumistenkin summa.

Tämä ”puolikas fire-elämäni” ei olekaan puoleen väliin jäänyt tavoite, vaan erittäin hyvä määränpää, jossa juuri nyt on oikein hyvä olla.

Haastateltavaksi pääseminen kirkasti omaa ajatteluani ja olen kokemuksesta kiitollinen. Jään suurella mielenkiinnolla odottelemaan ”firetysgradua” ja sen tuloksia, haastateltavia oli ymmärtääkseni 12 joten aika monenlaisia ajatuksia ja kokemuksia on varmasti kertynyt oppariin pureskeltavaksi.

Mitä sinä tavoittelet ja miksi?

Omia tavoitteitaan kannattaa aina aika-ajoin uudelleenarvioida, tuntuivat ne kuinka varmoilta ja harkituilta hyvänsä. Se vaatii uskallusta ja usein jonkun toisen ihmisen. Mutta ah, kuinka hyvän keskustelun erilaisista tavoitteista ja niiden konkretisoimisesta saisikaan turvallisessa kaveriporukassa viinilasien kanssa. Kokeilkaa: haastakaa ja kannustakaa!

Jatkan ensi viikolla firetystuskan parissa. Tämän viikon ajatuspähkinä on, miten itsensä tässä elämäntilanteessa määrittelee ja miten itseään tituleeraa. Eli kuka ja mikä minä oikein olen?

*************

Olen 48-vuotias tekstiviisastelun erityisasiantuntija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.

ps. Siru Inkisen firettämistä käsittelevään graduun Financial Independence, Retire Early:
What motivates consumers to practice FIRE
voit käydä tutustumassa tästä linkistä.

6 kommenttia artikkeliin ”Firetys ei kannata”

  1. Onpas kerrassaan hyvä kirjoitus FIRE:stä! Virkistävä poikkeus FIRE -kirjoitusten kirjossa. Antaa todella paljon ajattelemisen aihetta.

    Odotan innolla tulevia kirjoituksia aiheesta 🙂

    Vastaa
    • Kiitos palautteesta. Pelkäsin hermostuttavani tai suututtavani tällä kirjoituksella ja ehkä niin teenkin, joten positiivinen palaute on erityisen huojentavaa 🙂

      Vastaa
  2. Kiitos loistavasta kirjoituksesta, tämä antoi paljon ajattelemisen aihetta! Blogisi on muutenkin erinomaisen antoisaa luettavaa 🙂

    Vastaa
  3. Kiitos, tämä oli tosi hyvä kirjoitus!

    En ole koskaan tavoitellut fireä, mutta olen tällä hetkellä sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, että minun ei olisi oikeastaan pakko tehdä töitä ja toisaalta työtä tekemällä minun on taloudellista tilannettani vaikea merkittävästi parantaa. Työhön motivoituminen on siksi välillä haastavaa ja olen kamppaillut jonkin verran merkityksettömyyden kokemuksen kanssa (lapsiakaan minulla ei ole). Varallisuutta ei kuitenkaan ole niin paljoa, että se riittäisi loppuelämäksi, mikäli saan elää vanhaksi. Enkä sitä edes haluaisi.

    Kirjoituksessasi oli monta hyvää pointtia, jotka muistuttivat työn merkityksestä myös muussa kuin taloudellisessa mielessä!

    Kuulostaa siltä, että olet löytänyt itsellesi hyvän tavan elää ja osaat elää niin levollisin mielin. Se onkin paljon parempi tavoite kuin täydellinen taloudellinen riippumattomuus. Otan sinusta mallia!

    Vastaa
    • aigauhee, punastuneena kiitän kaunista sanoista. Sinulla on tosi mielenkiintoiset verkkosivut ja kävin äsken poimimassa kuuntelulistalle Midnattsbiblioteket-kirjan. Koska en vieläkään ole ihan varma, että ehdinkö elää kaikkia niitä elämiä joita haluan vielä ehtiä kokeilla 😉

      Vastaa

Jätä kommentti