Leppoistaja

Leppoistajan lokikirja

Viisikymmpisenä pois töistä?

Ruokahalu kasvaa syödessä. Ensin tein itselleni mielestäni hurjan suunnitelman, päätin pitää vapaavuoden työstä. Tämä tavoite mielessäni olin edennyt suunnittelutyöni ensimmäiset kuukaudet. Olin laskenut paljonko tarvitsen rahaa elääkseni vuoden ilman palkkaa ja paljonko vararahoja tarvitsen seuraavan vuoden alkua varten hakiessani uutta työtä.

Kun nyt olen pyöritellyt mielessäni elämäni tavoitteita, huomaan toivovani, että ratkaisuni säännöllisen työelämän taakse jättämisestä olisikin pysyvä. Olisiko mitenkään mahdollista, että tekisinkin väliaikaisen projektin sijaan jonkinlaisia pysyviä muutoksia?

Palaan tarkistuslaskemaan pakolliset menoni ja arvioimaan, paljonko vielä ehdin säästää ja sijoittaa olessani palkkatyössä. Edelleen pidän kiinni siitä, että 50-vuotispäiväni on rajapyykki: ratkaisuja tapahtuu silloin.

Taloudellisista tavoistani ja tilanteestani voit käydä lukemassa edellisistä postauksista. Ymmärrän, etten ole siinä taloudellisessa tilanteessa, ettei minun 50-vuotissyntymäpäiväni jälkeen tarvitsisi tehdä lainkaan ansiotyötä. Huomaan kuitenkin, että voisin oikeasti tehdä työtä huomattavan vähän.

Olen Näköjään Herättänyt Sisäisen Firettäjäni

Firettäminen on osalle supertuttua arkea, osalle aivan vieras termi. Firettämiselle ei ole hyvää suomenkielistä sanaa. Voit lukea asiasta lisää vaikka tästä hyvästä Kotilieden jutusta. Toinen hyvä juttu asiasta löytyy täältä. Firettämisestä löytyy runsaasti ihan siihen keskittyneitä blogeja, tunnetuin tämän hetken suomalainen aihetta käsittelevä blogi on varmasti omavaraisuushaaste, joka on ansiokas matkakuvaus tiestä kohti taloudellista riippumattomuutta.

Firettämisellä tarkoitetaan karkeasti sitä, että hankkii riittävän omaisuuden tai säästöt, joiden avulla pystyy elämään ja täten jättäytymään pois ansiotyöstä huomattavasti varsinaista vanhuuseläkeikää aiemmin.

Totta kai olen haaveillut työelämästä irrottautumisesta. Uskallan väittää, että useimmat meistä ovat. Olin kuitenkin ajatellut, että jo pelkästään vuosi poissa ansiotyöstä olisi minulle riittävä taloudellinen ponnistus. Huomaan yllätyksekseni, että haave säännöllisestä kokopäivätöstä irrottautumisesta on minulle aivan realistinen.

Tämä tarkoittaisi sitä, että säästeliäisyys ja sijoittaminen mahdollistaisivat sen, että voisin tehdä työtä hyvin vähän. Saisin riittävät ansiot esimerkiksi hoitoalan tehtävissä 1–2 vuorosta viikossa tai viikon työstä kuukaudessa.

Kaikki Hyvä Vaatii Pitkäjänteisyyttä Ja Suunnitelmallisuutta.

En tarkoita sitä, että vips: yhtenä päivänä huomaa, ettei enää tarvitsekaan käydä töissä.  Tarkoitan, että koska:

  • elän säästeliäästi 
  • olen dokumentoinut menoni huolella ja tiedän paljonko kulutan
  • olen perehtynyt sijoittamiseen eli pystyn arvioimaan omaisuuteni realistista tuottokehitystä
  • olen sijoittanut 10 vuotta

huomaan, että voin kohtuullisen pian vähentää huomattavasti ansiotyöhön käyttämäni aikaa.  Tähän ei ole tultu nopeasti, vaan oikeastaan kyse on elämänikäisten tottumusten ja tapojen summasta. En vain ole aiemmin käsittänyt mihin polkuni voisi olla menossa tai millaisia valintoja elämäntapani mahdollistaa. 

Yksinkertaisin ratkaisu työajan maksimaaliseen vähentämiseen toki olisi, että tekisin mahdollisimman korkeasti palkattuja tehtäviä, jolloin tarvittavan palkkatulon saisi kasaan mahdollisimman lyhyessä ajassa.

Moni kaltaiseni konkari hakeutuukin esimerkiksi työnohjaajaksi tai muihin konsulttityyppisiin asiantuntijatehtäviin. Tämä ratkaisu ei ole minua varten, jos ja kun haluan elämääni leppoistaa. Vaikka olen tietoisesti hakeutunut vastuutehtäviin ja opiskellut ne saavuttaakseni paljon, haluan nyt niistä pois, tuulensuojaan.

Haluan irti niistä ristipaineista, joita esimiestehtävä tuo enkä ole valmis myöskään työkseni kuuntelemaan tilannekuvauksia toisten ristipaineista. Kaikki läheiseni ja vähemmän läheiseni tuntevat haaveeni hyllyttäjän työstä Prismassa: toiveesta tehdä selkeäohjeista työtä, jonka käden jälki näkyy välittömästi.

Olen käynyt joitakin kahvipöytäkeskusteluita uuden tavoitteeni tiimoilta. Täytyy sanoa, että lähipiirini ei suoranaisesti ole rakastunut ideaani. Keskeisin viesti heiltä on, että kyllästyn nopeasti ja että toiveeni rauhallisesta kiireettömästä elämästä on minulle toteutumisen jälkeen mieluinen korkeintaan joitakin kuukausia, jonka jälkeen palaan varmasti etsimään töitä.

Lisäksi saan muistutuksia, että ihminen tarvitsee työn ja työrytmin, jotta elämässä säilyy rakenne. Ja rakenne tuo elämään hyvinvointia.

Työelämän Irtosuhteet Houkuttelevat

Keikkatyö kuulostaa tässä vaiheessa todella houkuttelevalta. Pääsisin eroon kaiken maailman kehitysiltapäivistä, joita toimiva johto (eli tällä hetkellä allekirjoittanut) järjestää haittaamaan rauhallista perustehtävän suorittamista. Lisäksi keikkatyö mahdollistaisi sen, ettei tule imaistua mukaan työyhteisödraamoihin. Työssä pystyisi keskittymään vain työhön.

Voihan olla, että tulen katumapäälle. Jos vaihdan mielipidettäni, haen pysyvämpiä töitä, sillähän vapaudesta pääsee. Varmaankin kovin harva tulevaisuuden suunnitelma  ”onnistuu varmasti” tai vaikuttaa jokaisena tulevaisuuden hetkenä loistavalta idealta. Sallin siis tässä lähipiirilleni epäröinnin ja itselleni pienen jännityksen.

En voi olla yrittämättä vain siksi että pelkään epäonnistuvani tai tulevani katumapäälle. Harmittelen asiaa lopun ikääni, jos en edes kokeile.

Päätän siis muuttaa alkuperäistä leppoistamisen suunnitelmaani ja siirryn sapattivuoden suunnittelusta työelämästä irrottautumisen suunnitteluun. Päätän pitää sapattivuoteni kuten olen suunnitellut, mutta sen jälkeen en enää etsikään töitä vaan pyrin työllistymään minimaalisesti ja keskityn vähällä rahalla ja vapaana elämiseen.

Miksi suunnitelma muuttui?

  1. Tein tarkat laskelmat siitä, paljonko oikeasti tarvitsen taloudellisia resursseja hyvään elämään.
  2. Tein tarkat laskelmat taloudellisesta tilanteestani, lähinnä varallisuuteni realistisesta kehityksestä ja sen tuotoista jatkossa.

Eli asioiden konkretisoiminen auttoi paitsi alkuperäisen haaveen toteuttamisessa, myös riman nostamisessa aiottua huomattavasti ylemmäs.

Jännittää. Ihan kuin olisin varannut lentoliput jonnekin tosi eksoottiseen kohteeseen tai hakenut uutta jännittävää työpaikkaa.

Loppuun minulle rakas entisen presidenttimme sitaatti, johon haluan nyt tukeutua:

”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme että kaikki käy hyvin.”

Kuvat ovat tämän kesän reissuilta: Leineperin Ruukista Satakunnasta, Sallasta ja Karigasniemeltä.

***************

Olen 46v hoitoalan esimies. Kirjoitan matkastani irti työelämästä säästäväisen elämäntyylin ja sijoitusharrastuksen avulla. Pääset parhaiten kärryille lukemalla postauksiani aikajärjestyksessä. Kirjoitan täsmentyvistä suunnitelmistani, vaikeilen ja viisastelen. Koitan omavaraistella, pohtia työelämää ja opetella ottamaan rennosti.

Jätä kommentti