Paljonko tienasin helmikuussa ja paljonko kulutin rahaa? Vuonna 2025 kirjoitan omista raha-asioistani kerran kuukaudessa. Haluan kertoa pienituloisesta, mutta yltäkylläisestä elämästä ja samalla kirjoittamalla tutkailen, miten oma raha-arkeni kehittyy ja etenee.
Pysynkö budjeteissa ja mitä muuttujia matkan varrella ilmenee? Kirjoitusten alkumetrit laadin alkukuusta budjettia laatiessani. Kootut selitykset sepustan kokoon kuun lopussa ja sitten painan julkaise-nappia.
Käytettävissä olevat tulot
Helmikuussa minulla on käytettävissäni kolmen eri työnantajan palkkatuloja. Matkailun puolelta palkkaa ehti kertyä vielä alkuvuoden viikoilta, lisäksi siivoustyöstä ja lähihoitajankin palkoista on jo osa ehtinyt maksuun. Keikka- ja vuokratyöläisen raha-arki pyörii viiveellä: helmikuussa on käytössä rahoja, jotka on tienattu ajalla 16.12.-15.1.
Telia maksaa osinkonsa nykyisin neljä kertaa vuodessa ja tilikauden 2023 viimeinen osinkoerä tulee maksuun vasta helmikuussa 2025. Salkkuuni tipahtaa myös kiinteistöyhtiö Cibuksen pikkuruinen kuukausittainen osinko.
helmikuun nettotulot, arvio | |
palkka | 2 112,58 € |
osinkotulot: Telia ja Cibus | 78,98 € |
blogitulot | 40,00 € |
tulot yhteensä | 2 231,56 € |
Helmikuun tulot näyttäisivät olevan huomattavan paremmat kuin olin vuosibudjettia laatiessani hahmotellut. Tämä johtuu pelkästään siitä, että olen johkaantunut tekemään töitä enemmän kuin etukäteen ounastelin. Ajattelin talven lähinnä kotoilevani pikkurouvan ominaisuudessa täällä Lapissa ja tekisin töitä sen verran että pysyisin leivässä.
Nyt olenkin innostunut ottamaan hommia kun niitä on tarjottu ja tulotaso on ennakoituun 50% työaikaan ja matkailualan palkkatasoon arvioituna lähes kaksinkertainen. Tein vuosibudjettia laatiessani etukäteisarvion siitä, paljonko vuoden eri vaiheissa pitäisi tienata, jotta pysyisin budjetissani.
kk nettotulot, arvio | toteutunut | erotus | |
tammi | 820€ | 857,93 € | 37,93 € |
helmi | 1 190€ | 2 231,56 € | 1 041,56 € |
maalis | 1 120€ | ||
huhti | 3 710€ | ||
touko | 3 350€ | ||
kesä | 610€ | ||
heinä | 20€ | ||
elo | 1 010€ | ||
syys | 210€ | ||
loka | 310€ | ||
marras | 20€ | ||
joulu | 210€ | ||
yhteensä | 12 580€ | 1 079,49 € |
Huhti- ja toukokuun tulo-olettamat ovat suuret, sillä silloin maksetaan suurin osa Suomi-painotteisen salkkuni osingoista. Silloin teen myös eniten töitä, eli olen solminut kokoaikaisen kk-palkkaisen työsopimuksen hyllyttäjän työhön.

Tässä tyylissä on riskinsä
Loppuvuodesta ei tietenkään tiedä. Ja koska haluan sitoutua vain lyhytaikaisiin työsuhteisiin, on palkanmaksu aina epävarmaa. Jos olen sairaana työsuhteen alkaessa, palkanmaksuvelvoitetta ei synny ja koko saikku on palkaton. Lyhytkestoisissa työsuhteissa sairasloma on työsuhteen jo alettuakin joko kokonaan palkatonta, vain osittain palkallista tai palkallista vain aivan muutaman päivän. Tältä osin sairastan siis lähes täysin omalla riskillä.
Tässä kohtaa vuotta uskallan kuitenkin jo huokaista helpotuksesta, sillä noin 75% vuoden tulotarpeesta on jo plakkarissa: palkkatyötä on reilusti maksamatta ja osinkotasokin on jo tulosjulkistusten myötä varmistunut. Vaikka nyt katkoisin käteni tai jotain muuta ikävää tapahtuisi, pärjäisin hyvin kajoamatta säästöihin.
Helmikuun kulubudjetti
Helmikuun kuluissa menen ylitse oman psykologisen kipurajani, eli tuhannen euron. Tämä johtuu siitä, että kuukauteen mahtuu hieman reissukuluja maaliskuun jo varatuista Norjan reissun majoituksista. Lisäksi kuukauteen mahtuu yksi suurempi hankinta, eli uudet silmälasit.
Harmillisesti kaksi asiaa myös rikkoutui ja täytyy lähteä tekemään uusia hankintoja: sekä kuulokkeeni että työnkenkäni menivät rikki ja heti seuraava vapaapäivä pitääkin käyttää Kittilän reissuun, jotta voi tehdä korvaavia hankintoja.
Toisaalta puolustelu on turhaa. Aina jotain menee rikki ja johonkin extraan haluaa käyttää rahaa, joten pulinat pois. Pitkän tähtäimen tavoitteeni on edelleen käyttää joka kuukausi alle tuhat euroa rahaa. Joka kuukausi en siihen pysty, mutta toivon vuoden lopussa kuukausittaisen keskiarvoni olevan lähellä tuota tonnin haamurajaa.
Helmikuun menoarvio:
Asuminen | 270,00 € |
Matkailu | 174,13 € |
Ruoka | 132,53 € |
Auto | 120,00 € |
ICT | 20,00 € |
Hyvinvointi | 140,00 € |
Puhelin | 29,99 € |
Vaatteet | 80,00 € |
Vapaa-aika | 32,00 € |
Suoratoistot | 18,25 € |
Pankki | 2,50 € |
Kulutus yhteensä | 1 019,40 € |
Joustovara | 62,57 € |

Miltä kuukausi yleisesti näyttää?
Helmikuun suunnittelemaani suuremmat tulot ovat poltelleet mielessäni viime viikot. Olen moneen otteeseen viime kuukausina kirjoittanut siitä, että haluan siirtää sijoittamiseni painopistettä suorista osakkeista rahastoihin. Sanasta naista: nyt olisi (minulle) isompi pompsi pääomaa ja on ratkaisujen paikka: maltanko olla lankeamatta houkutuksiin ja pidättäytyä suorista osakeostoksista? Maltanko omaa strategiaani noudattaen sijoittaa vähän tylsältä tuntuvaan indeksiin?
Päätän heti palkkapäivänä siirtää 500 euroa vapausrahastoon odottamaan loppuvuoden palkattomia kuukausia ja siirrän rahastoihin 650 euroa.
Jenkkimarkkinaa sanotaan ylikuumentuneeksi. Hesulin pörssi taas mataa pohjalukemissa eikä uusimpien ennusteiden valossa vielä kasvua näy, suurimmat pankit ovat ennustaneet tälle vuodelle vaatimattomia, ellei jopa surkeita lukuja. Uskon kuitenkin tulevaisuuteen ja myös Suomen nousuun. Päätän siirtää Suomi-indeksiin 250 euroa, teknologia-indeksiin Jenkkeihin 200 euroa ja maailmarahastoon toiset 200€.
Mistä erityisesti nautin helmikuussa?
Tammikuun viimeiset päivät ovat sitä jo lupailleet: Lapin talvi alkaa kääntyä aurinkoiseksi ja päivät ovat olleet pökerryttävän kauniita. Toivottavasti helmikuu sisältää paljon kauniista säistä nauttimista: patikointia, jokusen hiihtolenkin ja moottorikelkkailua. Lisäksi toivon saavani viettää sosiaalista elämää kahvitellen ja käydä muutamassa taidenäyttelyssä. Eli oikeastaan elää tuikitavallista perusarkea, joka on ihan parasta laiffia.

Pysyinkö budjetissa?
Tämän postauksen alkupuoli on kirjoitettu tammikuun lopulla. Nyt on aika arvioida, miten onnistuin pysymään budjetissa. Paljonko rahaa lopulta kului, paljonko sitä on nyt jemmatilillä käytettäväksi tämän vuoden vapaakuukausina ja mikä on toimintatonnieni tilanne rahastoissa, joista kirjoitin alkuvuodesta.
Raha-asioiden puolesta kuukausi sujui mukavasti. Kulubudjetissa oli pientä säästöä, eli kaikki varmuuden vuoksi budjetoitu ei kulunutkaan ja rahan menossa jäin alle psykologisesti minulle merkittävän tuhannen euron kuukausikulutuksen rajapyykin.
Yksi työnantajani yllätti minut maksamalla puolessa kuussa palkkoja, joiden luulin ehtivän vasta osaksi maaliskuun budjettia. Yllättävät rahavirrat saivat minut innostumaan shoppailusta ja kävinkin Hesulin pörssissä ostoksilla ja lunastin taas hieman lisää Nordeaa.
helmikuun raha-asiat | toteutunut | suunnitelma |
tulot | 2 755,03 € | 2 231,56 € |
menot | 995,04 € | 1 019,00 € |
joustovara | 62,57 € | |
rahastoihin | 650,00 € | 650,00 € |
osakkeisiin | 290,68 € | 0,00 € |
jemmatilille | 819,32 € | 500,00 € |
säästö % | 63,88 % | 54,34 % |
jemmatilillä kuun lopussa | 1 544,68 € |
Säästöprosentti on aika kova, vaikka itse sanonkin. Tälle vuodelle en säästöjä tavoittele, vuoden lopussa kaikki tienattu saa olla kulutettu. Nämä vuoden alkukuukaudet ovat suunnitellusti tienaamisen ja säästämisen aikaa, niin olin suunnitellutkin. Mutta vähempikin olisi riittänyt. Hyvä kuitenkin näin.

Yllättikö mikään?
Budjetoinnin puolesta mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Kulunut kuukausi oli erittäin työntäyteinen ja mukava kevätkuukausi. Valo lisääntyi, vaikka säät eivät aivan täydellisiä olleetkaan. Otimme ilon irti matkailualan työnantajamme tarjoamasta mahdollisuudesta osallistua maksutta heidän tarjoamiinsa palveluihin ja kävimme huskysafarilla. Päivään osui täydellinen helmikuinen auringonpaiste kimmeltävine hankineen ja kokemus oli ikimuistoinen.
Kävimme myös tutustumassa kuvataiteilija Reidar Särestöniemen kotitilalla, jossa hänellä oli myös ateljé ja näyttelytilat. Visiitti oli erittäin mielenkiintoinen ja sielua ravitseva. Jos matkailet Kittilän hoodeilla, on siis tarjolla myös erilaisia kulttuurielämyksiä, jos niin haluat.
Raha-asioiden erittäin positiivinen yllätys olivat uudet silmälasit. Vuosibudjettia laatiessani hahmottelin, että halvimpiikin yhdistelmälaseihin tulisi menemään vähintään 400 euroa. Kävin paikallisella optikolla näöntarkastuksessa, mutta tilasin uudet rillit Lenswayltä. Kokemus oli helppo ja erinomaiset, minulle heti täydellisesti sopivat okulaarit maksoivat vain 109 euroa. Olen erittäin tyytyväinen ja elämänlaatuni parani harppauksin.

Mitä kuuluu ensi vuoden toimintatonneille?
Seuraan tämän vuoden kuukausikatsauksissa myös ensi vuodelle säästämieni käyttörahojen kohtaloa. Tavallisen säästötilin ja määräaikaisen sijoitustilin sijaan rahani ovat nyt ”tallessa” erillisessä Nordnetin salkussa ”toimintatonnit”. Pohjustin asiaa tammikuisessa blogipostauksessa.
Tällä erää toimintatonnini voivat hyvin. Niitä on siis talletettu seitsemän, ja nämä säästöt ja vuoden 2026 osingot mahdollistavat sen, ettei minun niin halutessani tarvitse tehdä töitä ollenkaan vuonna 2026. Jos jotain inspiroivaa tulee eteen, tartun siihen. Mutta töiden suhteen saan siis ensi vuonna edetä fiilispohjalta. Oma talous patistaa töihin alkuvuodesta 2027.

Salkkuni arvo on kehittynyt viime kuusta muutaman satasen ylöspäin ja tilanne on hyvä. Ainoastaan Intiasijoitus on pakkasella, muut mukavasti vihreän puolella.
Mitä seuraavaksi?
Maaliskuu on suurten muutosten kuukausi. Aikamme Muoniossa päättyy, lähdemme viikoksi Norjaan ja tuon välikausireissun jälkeen aloitamme seuraavan (ja viimeisen) jaksomme syksyllä alkanutta seikkailuamme. Yhteinen Euroopan kierros ja Muonion sydäntalvi kruunaantuu Kilpisjärven keväisellä auringolla. Ehkä vähän pakahdun.
**********
Olen 50-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.
Ennen vaaleja kohkattiin että Usan teknologiateollisuus nousee ja kannatta ostaa.
En ole ennen siihen sijoittanut ja nyt pistin muutamamia euroja. Eipä ole noussut vaan laskenut. Ja nyt kun kuuntelee ko valtion sekopäätä niin eipä taida kuin sukeltaa koko maa. Omatalous ei kaadu tähän yritykseen.
Mutta muuten sijoitusvuosi oli positiivinen. Ja on innostanut pieniä summia pistämään enemmän sijoitukseen kuukaudessa.
Vielä ei sijoituksillani pääse vaapaarouvan elämää elämään. Työni on onneksi niin mielekästä ettenpä halua siitä luopua.
Jännä miten edelleen naiset eivät saa osakkeilla tai pääomalla rikastua. Tähän olen päätynyt kun olen lukenut somekeskusteluja asiasta.
Sinun taloutta on hieno seurata ja varsinkin tuota kulutuspuolta. Itsellä pelkästään sähkölaskuun menee talvella 500€. Onneksi on luvattu selkeää ja paneelit tuottaa niin sähkölaskun summa laskee huomattavasti.
Itse ajattelen, että laskeva kurssi teknorahastoissa on pikemminkin hyvä oston paikka kuin suuri pettymys. Pitkällä tähtäimellä uskon että jos joku pitää pintansa, niin jenkkiteknot.