Astut kansliaan kasvot totisina. Et katso ketään silmiin, etkä tervehdi. Istut alas. Jo pelkän istuutumisen, siis alle sekunnin mittaisen asennonvaihdoksen seisomasta alas tuoliin voi tehdä siten, että liike viestii siitä, ettei mikään kiinnosta. Avaat puhelimesi ja istut omassa kuplassasi.

Vierellesi saapuu toveri. Avaatte keskustelun ja jaatte asioita. Toteatte yhdessä, kuinka työyhteisön johtaminen on puutteellista. Kuinka hoidossamme on monelta osin vääränlaisia asukkaita. Listaat kaikki ne työtehtävät, jotka eivät mielestäsi kuulu sinulle, mutta jotka joudut kuitenkin tekemään. Osaat myös kertoa, millä tavalla puutteellisesti naapuriyksiköissä suoriudutaan ihan perusasioista.

Toverisi kysyy mielipidettäni. Tai rehellisyyden nimissä hän ei halua tietää mitä ajattelen. Hän haluaa, että tulen mukaan. Kerron kuitenkin, että olen erimieltä. Kerron omista kokemuksistani ja ajatuksistani siitä, mitä työtehtäviini minun mielestäni luontevasti kuuluu.

Virheeni kostautuu

Olen sen verran varovainen, etten sentään lähde sille polulle, että toteaisin, ettei meistä suorittavan työn tekijöistä oikein kukaan taida olla siinä asemassa, että saisimme itse määritellä, mitä tehtäviä meille kuuluu ja mitä ei. Se taitaa olla linjauksena joidenkin toisten käsissä.

Teen joka tapauksessa virheen, kun kerron ajattelevani toisin. Loppuvuorosta pääsen yllättymään siitä, kuinka ihan jokaisesta lauseestani, ajatuksestani tai kysymyksestäni löytyy korjattavaa. Pelastaudun pois kansliasta. Kävelytän jokaisen mahdollisen mummon ja työllistän itseni erilaisiin oheistoimintoihin, jotta pystyn luontevasti pysymään poissa vaikutuspiiristäsi.

En osaa suojautua sinulta ja olen varomaton. Avaan suuni ja kommentoin jotain harmitonta ja ohimenevää. Se on sinulle mahdollisuus näykkäistä, etkä jätä tilannetta käyttämättä. Joudun myös kysymään neuvoa. Annat kyllä ohjeita, mutta samalla muistutat, että pyrkimykseni on turha tai tarkoitukseni lapsellinen. Satutat, sillä puhummepa mistä asiasta hyvänsä, viestisi on koko ajan sama: tavalla tai toisella haluat kertoa, että tiedät paremmin, osaat enemmän tai ymmärrät laajemmin.

Tai ei ehkä sittenkään. Et pyri viestimään, että tiedät paremmin. Se ei ole varsinainen päämääräsi. Rivienvälisi kertovat, että minä tiedän huonommin, osaan vähemmän tai ymmärrän jollain lailla vajavaisesti.

Olenhan nyt varmasti ymmärtänyt, että olen paitsi huono hoitaja, myös sangen tyhmä ihminen?

Jotain hyvää voi tapahtua

Pelkästään se, että kirjoitan sinusta, aiheuttaa minussa fyysisen epämukavuuden tunteen. Suorastaan kihiset tyytymättömyyttä, mielipahaa, ärtymystä ja turhautuneisuutta. Mutta  mahtuu sinunkin työpäivääsi kohtuullinen määrä iloa. Löydät sitä toisten virheistä ja työpaikkasi turhista, vääristä ja mielestäsi idioottimaisista toimintatavoista. 

Onneksi on sentään yksi toivon pilkahdus. Tänään on Eurojackpot-päivä ja kuten aamurapsalla toteat, voi olla, että pääset lähtemään töistä pois kesken päivän. Jos voitto osuu kohdalle, näkyy sinusta seuraavassa hetkessä enää perävalot.

Kuulet erään kollegasi vaihtavan lähiaikoina työpaikkaa. Tuo iloinen ja työteliäs työtoverimme siirtyy lähistölle muihin tehtäviin ja tämä muutos aiheuttaa sinussa uuden tyytymättömyyden ryöpyn. Onnittelen mielessäni tätä kollegaa ja lasken työvuorolistasta omat vuoroni: niitä on jäljellä enää yhdeksän.

Tekisi mieli tarkistaa, kuinka monta niistä vuoroista olen samaan aikaan kanssasi töissä, mutta en salli sitä itselleni. En ole koskaan ennenkään tarkistellut kenen kanssa töitä teen, enkä halua siihen ryhtyä nytkään. Jokaisen kanssa pitää pystyä ja osata tehdä töitä, se on yksi olellinen työelämätaito. Tässä asiassa osaamiseni on vahvasti puutteellinen:

minun on aivan kamalan, kamalan vaikea tulla sinun kanssasi toimeen.

Koskaan ei voi tietää

En tiedä, mitä sinulle on elämässäsi tapahtunut. En tunne tarinaasi lainkaan. Voihan olla, että elämääsi mahtuu aimo annos sankaruutta, josta en tiedä mitään. Voi olla, että olet jostain syystä, jota en ymmärrä, kohtuuttoman tiukoilla.

En halua tuomita sinua tai moittia. Silti minusta tuntuu, että vierelläsi happi loppuu. Pystyn iloitsemaan työstäni, tai oikeastaan tarkemmin sanoen: pystyn tekemään työni hyvin, tai edes kohtalaisesti, kunhan pysyttelen työpäiväni mahdollisimman kaukana sinusta.

Irtonaisen, erilaisia pätkätöitä ja sijaisuuksia sisältävän elämäni perusoivallus, jos en ole sitä jo tähän mennessä muuten oppinut on se, että työpaikoilla on aina ne samat tyypit. He ovat  eri nimisiä, mutta samat persoonat ja roolit löytyvät jokaiselta työpaikalta.

On ne hiljaiset puurtajat, omasta suht vaatimattomasta työpanoksestaan kamalaa ääntä pitävät maailmanmestarit, on ilopillerit, energiasyöpöt, innostujat ja kehittäjät. Jokaisesta työyhteisöstä löytyy tarkkailijoita, sarjaloukkaantujia, draamailijoita, diplomaatteja ja huolehtijoita.

Onneksi et ole kaikkialla

Onneksi ihan jokaisessa työpaikoissa ei ole – anteeksi nyt vaan,  kaltaisiasi ankeuttajia. Olen silti urani aikana tavannut useita kaltaisiasi. Tyytymättömyytesi johonkin, en tiedä mihin, ehkä koko elämääsi, säteilee ympärillesi hyisenä, kaiken jähmettävänä energiana.

Sinä et koe aitoa iloa, empatiaa, toivoa tai kiitollisuutta. Ja pidät toiminnallasi huolen, ettei kukaan muukaan koe sitä ympärilläsi.

Kaikesta pitää voida työpaikalla puhua. Tai siis ei kaikesta, mutta kaikesta työhön vaikuttavasta pitää keskustella. Tein itse sen virheen, että otin puheeksi negatiivisuuden. Ja sen, että jos on kauhean tyytymätön nykyiseen työpaikkaan, sitä voi vaihtaa. En osaa sanoa, miksi tämän itsestäänselvyyden ääneen sanominen suututtaa sinua niin paljon. Nauroit minulle. Sanoit, etten ymmärrä, ettei vaihtoehtoja ole.

Mutta ehkä tilanne onkin juuri niin. En ymmärrä, ettei vaihtoehtoja ole. Siis sinulla. Et ole kovin hyvä työssäsi. Rehellisyyden nimissä tiedät sen varmaan itsekin. Negatiivisuutesi on suojakuori, joka varjelee sisällään jotain aika vähäistä ja heikkoa. Vain äärimmäistä epävarmuutta pitää suojata tuollaisella määrällä passiivisaggressiivisuutta.

Ymmärrän, mutta en kestä

Vaikka tätä kirjoittaessani tajuan, että asennoitumisesi on defenssisi, se ei tee siitä yhtään helpompaa kestää. Et millään määrällä keskustelua muutu itsevarmemmaksi, sisäinen turvattomuutesi ja uskalluksen puutteesi ovat sellainen osa sinua, jota korjataan vain pitkällä terapialla, ei kollegojen välisellä kahvipöytäkeskustelulla. Tulet jatkossakin käyttäytymään juuri niin kuin nyt käyttäydyt, koska tarvitset käytöksesi kuoreksesi.

Saattaapa vielä olla niin, että mitä rauhallisemmin, tyynemmin tai varmemmin ympärilläsi käyttäydytään, sitä epävarmemmaksi olosi tunnet. Jos asennoitumiseesi ei lähde mukaan tai jos osoittaa, ettei asennoitumisesi vaikuta minuun, saatan provosoida sinut käyttäytymään yhä kärjekkäämmin.

Olemme noidankehässä. Sinä tiedät, että näen käytöksesi lävitse. Ja juuri se tietoisuus saa sinut käyttäytymään yhä vahvemmin tavalla, joka vetää omaa mielialaani alaspäin, vaikka toimintasi läpi näenkin. Eli järjellä ymmärrän. Tajuan tunteittesi ja ajatustesi vaikutukset käytökseesi. Mutta en ole immuuni niille tunteille, joita käytöksesi minussa herättää.

Olisipa ihanaa…

Rehellisyyden nimissä sinut olisi aika helppo niitata. Minulla on eri elämänalueilla vahvuuksia ja kokemusta, jota sinulta puuttuu, enkä todellakaan tarvitse tavoittelemaasi arpajaisvoittoa saavuttaakseni elämässäni taloudellista vapautta. Erilaiset heitot ja sutkautukset pyörivät mielessäni, jolla saisin valitusvirtesi edes hetkellisesti katki.

Alaspäin ei saa lyödä, joten verbaalinen turvan tukkiminen ei ole eettisesti kestävä ratkaisuvaihtoehto. Julmimmillaan käytöksesi voisi sanoittaa: ymmärräthän, että ihmiset ympärilläsi hahmottavat äärimmäisen negatiivisen käytöksesi olevan suojakuori sille, että olet todellisuudessa äärimmäisen epävarma ja monella tapaa keinoton? Elämäni paras esihenkilö luonnehti työelämän pahimmaksi haasteeksi joskus vuosia sitten sitä, että minulla on ”tarkat silmät ja terävä kieli”. Niinpä.

Ainoa asia johon voin vaikuttaa

Ainoa asia, johon voin vaikuttaa, on oma käytökseni. Miten minun pitää muuttaa omaa käytöstäni, jotta voisin jatkossa työssäni paremmin? Onko olemassa mitään muuta keinoa, kuin vaihtaa työpaikkaa, kuten se ahkera, positiivinen ja rakentava kollega juuri teki? Luojan kiitos minulla on tänä kautena kolme muutakin työyhteisöä, joissa ei ole ketään tavallasi käyttäytyvää työtoveria. Niissä yhteisössä saan iloita, pohtia ja olla avoin.

Olen monessa asiassa idealisti ja haluan uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiini. Silti tässä asiassa vuodet ovat opettaneet varovaiseksi. Olipa syy myrkylliseen käytökseen mikä hyvänsä, on selviytymiskeino aina sama, varsinkin kun kyse on ”vain” työstä. Myrkky on aina myrkkyä, vaikka se olisikin keitetty kokoon hyvin ymmärrettävistä ja inhimillisistäkin aineksista.

Ikä ja kokemus on tuonut minulle paljon rohkeutta ja varmuutta. Uskallan kohdata paljon enemmän kuin nuorempana ja se on mahtavaa. Mutta ikä on myös opettanut, että itseään pitää suojella ja että jotkin asiat ovat oman sietokyvyn ulkopuolella. Sinun käytöksesi on yksi niistä asioista.

En tiedä miksi tarvitset niin vahvan kuoren. Vaikka kuorelle olisi siis kuinka hyvä selitys hyvänsä, se vaikuttaa minuun niin lannistavasti, että haluan vaikutuspiiristäsi pois mahdollisimman pian.

Mitä meille tapahtuu?

Mitä sinulle tapahtuu jatkossa? Miten työyhteisösi voi tästä eteenpäin? Ja mitä minä teen, kun kohtaan seuraavan kaltaisesi? Uskon, että sinä jatkat samassa työyhteisössä maailman tappiin monestakin syystä. Jäät sekä ulkoisten että sisäisten tekijöiden vuoksi.

Sinun on vaikeaa saada muita töitä etkä niitä kyllä uskalla hakeakaan. Työyhteisössäsi aiheutat jatkossakin pyöröovi-ilmiötä. Yhä uudet ihmiset kavahtavat käytöstäsi ja tekevät omat ratkaisunsa. Ja sinä pääset jälleen toteamaan, kuinka huono työpaikka tämä on, kun kukaan ei jää tänne.

En jatkossakaan voi välttyä siltä, että kohtaan kaltaisiasi. Minun pitää jatkossa ymmärtää paremmin, että omien valintojen takana pelotta seisominen provosoi. Minä ärsytän ja vahvistan itse reaktiota ja toimintamallia toisessa ihmisessä, joka taas erityisesti harmittaa minua. Varmuus provosoi epävarmaa ja negatiivisuus raivostuttaa iloon ja optimismiin keskittyjää.

Kaikkea hyvää sinulle. En tiedä toivonko, että voitat joskus sen Eurojaskan. Jos niin teet, pääset pois töistä ja ainakin työyhteisössäsi on sen jälkeen helpompi hengittää. Mutta tiedätkö, se unelma arpajaisvoitosta voi olla elämässäsi arvokkaampi ja kannattelevampi asia kuin se varsinainen arpajaisvoitto, jonka saatuasi olet edelleen ihan yhtä hauras kuin kädestä suuhun elävänä lähihoitajanakin. Raha ei korjaa sinua sisältä.

Jos koko ajan harmittaa

Jos joka aamu harmittaa mennä töihin, älä mene sinne. Jää vaikka tukien varaan lekottelemaan, jolloin muiden ihmisten on työyhteisössäsi helpompi tehdä töitä. Pysymällä töistä poissa olet yhteiskunnalle edullisempi ratkaisu kuin se, ettei kukaan halua juurtua läheisyyteesi. Ellet tuo työpaikallesi voittopuolisesti iloa, kannustusta ja hyväksyntää, vetoan, älä mene sinne. Keksit kyllä jotain.

**********

Olen 50-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.