Vaikka olen antanut kirjoituksen hautua jonkin aikaa, en voi mitään sille, että rivien väliin jää aimo annos tuohtumusta. Minua harmittaa metsän omistajana moni asia. Harmittaa hallituksemme toiminta. Harmittaa somehuutelu ja paheksunta. Harmittaa oman kilven kiillotus ja vierestä huutelu. Onpas ihanaa päästä avautumaan.

Metsä ei ole neutraali sijoituskohde, kaikilla tuntuu olevan siitä mielipide. Kirjoitan omista havainnoistani ja lukemastani. Lähteet löydät suosituksina kirjoituksen lopusta. Listailen mitä olen oppinut, mitä olen päättänyt, mikä on harmittanut ja mikä hämmentää.

                                                                              Kirjoitus sisältää mainoslinkkejä. Tunnistat ne *merkistä.

Oma historia pikakelauksena

Olen täysin pystymetsästä metsänomistajaksi ryhtynyt kaupunkilainen. Suvussani tai perheessäni ei ole omistettu metsää. Oma metsä ehti olla haaveeni varmaan noin parikymmentä vuotta, kunnes hain pankista vajaa 50 000 euroa lainaa ja ostin 26 hehtaarin metsätilan Pohjois-Pohjanmaalta vuonna 2022.

Minulla on nyt takana reilut kaksi vuotta metsänomistajana ja myös Tredun metsänomistajaopinnot, jotka aloitin samaan aikaan kun hain lainalupauksen ja aloitin tosissani oman metsäpalstan etsinnän. En ollut ennen koulun alkua koskaan käyttänyt moottori- tai raivaussahaa. Kiitos ihanien opettajien, nyt operoin niiden kanssa hermoilematta.

Talousmetsien hoidon lisäksi opintoihin liittyi paljon monimuotoisuuteen ja luontoarvoihin liittyviä luentoja ja tehtäviä. Tredun koulutuksen lisäksi olen haalinut lisää metsätietoutta lukemalla, kirjasuositukseni löytyvät tämän kirjoituksen lopusta. Blogin aiemmat metsäjuttuni löytyvät täältä.

Ladattu aihe

Tietenkin kaikki omistaminen nostaa mielipiteitä, kuten raha ja pääoma ylipäätään. Sijoittamisesta ja sijoittajista on olemassa erilaisia, ehkä latautuneitakin mielikuvia. Silti pörssiyhtiöiden osakkeiden omistaminen on kohtuullisen arvoneutraalia toimintaa, jonka herättämät intohimot ovat suhteellisen vaatimattomia. Metsän omistamisen suhteen tilanne on toinen.

Ehkä tämä latautuneisuus on toisen metsänomistajavuoteni merkittävin uusi kokemus. Kaikilla tuntuu olevan metsänomistajille ohjeita, mielipiteitä tai jopa vaatimuksia. Niistä kohta, mutta ihan ensiksi eurot tiskiin. Riikka: olen hyvin hämmentynyt.

Ehdotan leikkauskohdetta

Hei Riikka! Toivon että otat saksesi käteen ja erilaisten vähäosaisiin liittyvien leikkausten sijaan käännyt meidän metsänomistajien puoleen, täällä olisi leikattavaa! Suomessa on käytössä Metka-tukien järjestelmä, josta uskoakseni saamme kiittää kepulaisia boomerikollegoitasi. Metkatuki on tapa tukea ja motivoida metsän omistajia hoitamaan tiluksiaan. Metsään täytyy siis sen kasvuaikana käyttää aikaa, vaivaa ja rahaa, jotta se jatkaa kasvuaan aikanaan korjuukypsäksi metsäksi.

Jos istutetun metsän jättää hoitamatta, se ei ole luontoteko, vaan metsä pusikoituu kitukasvuiseksi, läpitunkemattomaksi ryteiköksi, joka ei hyödytä eläimiä, ilmastoa tai ihmistä. Minulle oli uutena metsänomistajana aivan käsittämätön asia ja on yhä vieläkin, että kun käyn hoitamassa omaa metsääni, eli huolehtimassa sen optimaalisesta kasvusta, saan tähän tarkoitukseen valtiolta tukea.

Saan rahan joko itselleni tai voin sen avulla palkata ammattilaisen hoitamaan metsänhoitotyöt. Riikka, ota nämä tuet pois. Tai ota ne ainakin pois kaltaisiltani henkilöiltä, joille metsä on pienimuotoinen sivutulolähde. Jos henkilö on päätoiminen maatalousyrittäjä, uskon hänen tarvitsevan kaiken tarjolla olevan valtiollisen avun. Meidät muut voi jättää sen ulkopuolelle. Meiltä voi edellyttää, että hoidamme sijoitusomaisuuttamme omalla kustannuksellamme. Olkoon se omistavan luokan pikkuruinen kädenojennus.

On hämmentävää, että vaikka kollegasi Petteri kertoi teidän käyneen ”laarienkin pohjat läpi” leikkauskohteita etsien, en ole mistään lukenut aikeista puuttua metsänomistajien tukiin. Mihinköhän tämä asia unohtui?

Omat metsätulot ja  -menot

Hain tälle vuodelle Metkatukea taimikon perkaamiseen. Kolmen hehtaarin alueelta saan sitä yhteensä 600 euroa. Tuki on veronalaista pääomatuloa, joka otetaan huomioon osana henkilökohtaista verotustani. Kyllä, oudoksun tuota tukijärjestelmää. Mutta en ole niin jalomielinen, että jättäisin tuen hakematta, kun kerran siihen oikeutettu olen.

Tulonhankkimiskuluina saan vähentää matkakulut metsäpalstalleni. Verottaja ilmoittaa vuosittain, montako senttiä kilometriltä korvaus kulloinkin on. Tässä on toinen todella oudoksuttava asia: kulut ovat täysimääräisesti vähennyskelpoisia ilman minkäänlaista omavastuuta tai ylärajaa.

Miksi ansiotyössä käyvän pitää maksaa satoja euroja omasta pussistaan, ennen kuin valtio antaa helpotusta työmatkakuluihin? Miksi minä saan ajella metsääni siten, että heti kun ratti kääntyy kotipihasta, alkaa mittari raksuttaa valtion laskuun? Riikka: tämä ei ole reilua.

Saan merkitä metsätalouden veroilmoitukseeni 25snt/km kuluja metsäpalstalla käynnistä. Muita tämän vuoden kuluja on moottorisahan bensat. Yhteensä vähennyksiä on noin parisataa euroa.

Kaksi eri veroilmoitusta

Metsäpalstan tulot ja menot ovat vähän kummallinen asia. Metka-tuki on minulle itselleni maksettua rahaa, joka pompsahtaa automaattisesti osaksi henkilökohtaista veroilmoitustani. Metsän hoitokulut taas ovat osa metsätilani, Y-tunnuksen alaista veroilmoitusta. Tällä erää tilani tekee vuosittain tappiota, sillä metsä aiheuttaa vain matka- ja työvälinekuluja.

Metsätilani tappiot, eli veroilmoituksen miinusmerkkinen lopputulos otetaan huomioon osana henkilökohtaista veroilmoitustani. Eli metsätilan veroilmoitus pitää olla tehtynä jo helmikuulla, jolloin sen lopputulos ehtii osaksi yksityishenkilönä saamaani veroehdotusta.

Kaikki metsätilani tekemä tappio on vähennyskelpoinen muista pääomatuloistani. Siksi saan vuosittain jonkin verran veronpalautusta, kun valtio palauttaa minulle osinkotuloista automaattisesti perittyjä ennakonpidätyksiä.

Metsäasiat eivät ole mustavalkoisia

Ihan kaikki omistaminen sisältää strategisia valintoja, on kyse sitten omasta kodista, autosta, lenkkareista tai pörssiosakkeista. Mitä varten hankinta on tehty, kuinka kauan arvioin omistavani hankintani ja mitä teen hankintani arvon ylläpitämiseksi tai kasvattamiseksi? Vai onko valintani niin tunnelatautunut, että hyväksyn merkittävänkin arvon laskun, kun toisessa vaakakupissa on riittävästi iloa ja onnea?

Metsä on ollut minulle erittäin tunnepitoinen hankinta ja se on tuonut mukanaan rutkasti erittäin hienoja hetkiä, se on selvää. Mutta strategiset valinnat liittyen metsän kasvamiseen, kasvattamiseen ja hoitamiseen ovat antaneet odottaa itseään. Asiat eivät todellakaan ole niin mustavalkoisia, kuin yleisessä keskustelussa saatetaan antaa ymmärtää: ei ole valittavissa vain taloudellista hyötyä tai luontoarvoja.

Mitä tarkoittaa luontoarvot?

Ehkä tässä on ollut minulle ensimmäinen määriteltävä asia. Mitä oikein haluan metsälläni palvella? Luonto on lopulta hyvin hähmäinen ja epämääräinen käsite, joka ei oikeastaan tarkoita mitään, se on vähän samanlainen käsite kuin maa tai maailma. Luontoarvojen alle mahtuu monta, jo huomattavasti konkreettisempaa ja helpommin käsiteltävissä olevaa alakäsitettä.

Voin metsääni hoitaessa ja kaupallisia ratkaisuja tehdessäni kiinnittää huomiota esimerkiksi luonnon monimuotoisuuteen, jolloin tärkeimmässä roolissa on metsäpalstani lahopuun määrä. Minun tulee huolehtia, että lahoa puuta on palstalla kaiken ikäistä: uutta ja vanhaa, pystyssä ja makuulla.

Toisaalta voin huolehtia, että metsäni on hyvä elinympäristö. Hyvästä elinympäristöstä löytyy suojatiheikköjä ja syötävää varpukasvien ja marjojen muodossa. Ihminen ei mieluusti tiheiköissä kuljeskele. Niissä viihtyvät linnut ja jänikset. Parasta mahdollista elinympäristöä pidettäisiin yllä muun muassa jatkuvan kasvatuksen menetelmällä, jolloin metsää rusikoitaisiin koneellisesti mahdollisimman vähän.

Kolmas huomioitava asia on metsäpalstani vesitalous, onhan palstallani myös suota ja se on osittain syvienkin ojien halkoma. Tämä asia on ihan oma kokonaisuutensa, jolla on monenlaisia vaikutuksia sekä ilmastoon että vesistöihin.

Ymmärrän, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Silti oma valintani on lopulta kuitenkin se, että haluan tehdä metsänhoidolliset ratkaisuni ilmasto edellä. Haluan, että kaikki palstallani tehtävät valinnat torjuvat parhaalla tavalla ilmastonmuutosta. Tällöin valintoja pitää tehdä siten, että metsäni sitoo mahdollisimman paljon hiiltä.

Jatkuva kasvatus ei tee autuaaksi

Jatkuvalla kasvatuksella tarkoitetaan sitä, ettei metsää päätehakata ”koskaan” kokonaan pois, vaan puuta poistetaan metsästä vähän kerrallaan. Metsä ei koskaan lakkaa olemasta metsä, sieltä käydään ainoastaan poimimassa korjuukypsiä puita pois. Ensiajattelulla järjestely vaikuttaa luontoihmiselle sopivalta metsän kasvatuksen ja omistamisen muodolta. Näihän sen tietenkin pitää tehdä.

Jatkuva kasvatus voi olla monimuotoisuus- ja monikäyttöisyysteko. Eli erilaisia elämiä ja ihmisiä viihtyy metsässä, jossa kasvaa eri-ikäistä puuta. Mutta jatkuvan kasvatuksen metsä on harvempi, kun jaksollisesti kasvatettu metsä, eli alue, jossa kaikki taimet on istutettu samaan aikaan. Harvempi metsä sitoo vähemmän hiiltä.

On hitusen hämmentävää, mutta selkeästi selitettynä loogista, että teolliseksi ja ehkä luontoarvoja polkevaksikin hahmotettu tapa kasvattaa metsää taimikosta yhtä matkaa kerralla korjattavaksi puuksi olisikin myös ilmastokestävä valinta.

Lisäksi puun korjaaminen on hitaampaa ja työläämpää jatkuvan kasvatuksen metsissä, eli myös korjuusta tulee lisäpäästöjä ilmakehään. Tarkemmalla ajattelulla on selvää, että varovainen puuston lomassa tapahtuva puunkorjuu on hitaampaa kuin koko kasvuston laittaminen sileäksi saman tien. Ja tärkeää on muistaa, että myös päätehakkuissa voidaan toimia monella tapaa vastuullisesti.

Ehkä vähän yllätykseksi itselleni päädyn asioista lueskeltuani siihen, etten tule suosimaan jatkuvaa kasvatusta. Vaikka tuo kasvatustapa usein lytätään siksi, että se tuottaa omistajalleen vähemmän, se ei ole minulle peruste luopua ajatuksesta.

Luovun jatkuvan kasvatuksen ajatuksesta, koska se ei vaikuta olevan metsälleni ilmaston näkökulmasta paras valinta. Jos myyn metsää, se tehdään päätehakkuuna.

Somekeskustelu metsästä sapettaa

Olen kummissani ajatuksesta, ettei yksityishenkilö saisi tehdä päätöstä metsänsä hakkuista itsenäisesti. Oudoksun otsikoita ja poleemisiakin kirjoituksia siitä, kuinka mökkeilijä, marjastaja tai samoilija on mielensä pahoittanut siitä, että hänen lähimetsäänsä on kaadettu. Tai siis ymmärrän mielipahan. Myös minulla on rakkaita maisemia ja metsäkohteita, joissa vietetty aika tai joiden katselu on ollut omalle sielulle terapiaa.

En millään lailla kyseenalaista sitä merkittävää roolia, joka metsillä suomalaisten sielussa on. Silti ymmärrän, ettei metsä ole minun. Se on toisen omaisuutta, jonka myyntituotoilla tuodaan perheelle toimeentuloa ja toisaalta myös minulle niitä hyödykkeitä, joita käytän arjessani jokaisena elinpäivänäni. Me voimme julistautua kasvissyöjiksi tai vegaaneiksi ja se on pallomme puolesta varmasti pelkästään positiivinen asia. Paperittomiksi meistä ei sen sijaan voi ryhtyä kukaan.

Mielestäni lähimetsien hakkaamisesta syntyneet otsikot ovatkin hyvin lähellä nimby-ilmiötä. Olemme valmiit paheksumaan ihmisiä, jotka eivät halua kehitysvammaisia omalle asuinalueelleen. Samaan aikaan emme suostu siihen, että lähimetsämme kaadetaan. Tarvitsemamme paperin raaka-aine on siis syytä hakea jonkun muun takapihalta.

Puita ei saisi kaataa, mutta silti puurakentaminen on ihailtu nouseva terveen rakentamisen trendi. Haluamme kauniit, kestävällä tavalla rakennetut talot ja laitokset. Mutta niihin hankittu puu pitää kaataa kohteesta, joka ei heikennä omaa elämänlaatuamme.

Malttamattomuus ei kannata

Vaikka hakkuut pitää saada suorittaa ilman julkista paheksuntaa, yhä harvemmin kuitenkaan kannattaa hakata. Metsien uudistustahti on kiihtynyt ja yhä nuorempia metsiä päätehakataan. Omistajat ovat siis malttamattomampia kotiuttamaan voittojaan.

Hiilensidonnan kannalta metsän uudistamistahtia tulisi hidastaa, ei nopeuttaa. Metsän tulisi siis antaa kasvaa vanhemmaksi kuin nykypäivänä yleisesti annetaan. ”Jo 15 vuoden kiertoajan pidentämisellä on merkittäviä ilmastovaikutuksia”, kirjoittaa Ässämäki (2023, 78).

Pitkittynyt kiertoaika on hiilensidonnan näkökulmasta selvä ratkaisu. Taloudellisesti se ei sitä ole: luonto kiittää, lompakko ei, sillä pidennetty kiertoaika vähentää metsänomistajan tuloja. Vanha puu on hidas kasvamaan, joten eurojen näkökulmasta vanha puusto olisi järkevämpää korvata hyvissä ajoin ennen tuuli- ja muitakin tuhoja nuorella, taas vauhdikkaasti kasvavalla metsällä.

Vaikka siis olen nyt päättänyt joskus aikanaan päätehakata, olen myös päättänyt, että se ”joskus” on kauempana tulevaisuudessa kuin alun perin ajattelin. Jonkin verran suuremman tuoton vaihtaminen metsäni suurempaan ilmastovaikutukseen on helppo valinta.

Vierestä on helppo huudella

No eikö sitten olisi hienointa olla tekemättä metsälleen yhtään mitään? Eikö ilmastotietoiseksi itseään väittävä metsänomistaja vain antaisi metsänsä olla ihan rauhassa ja jatkaa hiilen sitomista tästä hamaan maailmanloppuun asti? Lahopuukin lisääntyisi ja eläimet viihtyisivät, kun metsän antaisi vain olla.

Metsää omistamattoman henkilön on helppo ihannoida metsän omistajaa, joka jättää metsänsä koskematta. Metsää omistamattoman henkilön on helppo paheksua hakkuita tai muuta kajoamista metsään. Minun tekisi tuolloin mieli kysyä, minkä kokoisen pankkilainan hakkuita kritisoiva henkilö olisi itse valmis ottamaan vain puhtaasti ilmastoa varjellakseen. Montako sataa euroa hän kuukaudessa lahjoittaa palkkatuloistaan ennallistamisprojekteihin?

Suomessa on 600 000 metsänomistajaa, metsäomaisuus on osa monen perheen ja suvun elantoa, toimeentuloa tai ainakin taloudellisia varmuusvarastoja, jos ei muuta. Jokaisen perheen ja suvun pitää saada kaataa metsiään ilman huutelua, somesoimaamista ja paheksuntaa.

Neljä neuvoa metsän ystävälle

Jos haluat tehdä metsälle hyvää, somekommentointia tehokkaampaa on käyttää rahaa tai aikaa.

Osta metsää. Osta niin paljon metsää kuin suinkin pystyt ja sitten voit rauhassa päättää, miten sinusta on parasta huolehtia tuosta alueestasi. Voit myös lahjoittaa rahaa Luonnonperintösäätiölle joka ostaa metsää ja suojelee sitä. Jos olet perinyt metsää, myös sen voi lahjoittaa Luonnonperintösäätiölle. Tuolloin tiedät, että se tulee olemaan pysyvästi suojeltu myös Sinun jälkeesi.

Äänestä. Äänestä aina. Äänestä tolkun ihmisiä, joille ilmasto- ja luontoasiat ovat tärkeitä. Heitä löytyy useasta puolueesta.

Ota selvää. Lue, opiskele, perehdy. Alla muutama suositus:

*Metsät ja ilmastonmuutos (löytyy isoista palveluista vain Nextorystä) on maltillinen ja mielestäni sopuisasti, mutta avartavasti kirjoitettu kirja metsiemme tulevaisuudesta. Lämmin suositus.

*Metsä meidän jälkeemme on laajempi kirja, joka käsittelee maamme tapaa käsitellä metsiämme myös historiallisesta näkökulmasta. Kirja muuttaa tapaasi katsoa metsiä, sen lupaan.

*Muuttuva metsä – opas jatkuvaan kasvatukseen murtaa monta myyttiä liittyen tähän tapaan suorittaa hakkuita. Jatkuva kasvatus voi olla erinomainen valinta sekä eurojen että luonnon näkökulmasta, kirja perustelee sen monella tapaa.

Puusta Puuhun – sivusto on mahtava kurssi- ja tietopankki metsäasioiden untuvikolle. Linkki on blogin ilmastoaiheisiin kirjoituksiin. Kirjoitusten perässä on hyvät lähdeviitteet lisälukemiseen.

**********

Olen 49-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.

ps. Oletko eri mieltä tai olenko ymmärtänyt jotain väärin? Kommentoi kernaasti ja auta minua ymmärtämään asiat paremmin.