Olen jo vuosia haaveillut osallistumisesta hiljaisuuden retriittiin, jotenkin tämä toive on kuitenkin hautautunut muiden suunnitelmien alle. Tänä syksynä siihen avautui oivallinen tilaisuus ja pääsinkin kokemaan retriitin aivan poikkeuksellisen hienossa ympäristössä, Utön majakkasaarella.

Utön saari on ollut pelkästään puolustusvoimien käytössä ja avautunut siviileille ja matkustuskäyttöön vasta noin parikymmentä vuotta sitten. Puolustusvoimat ovat vieläkin vahvasti läsnä saarella, joka onkin puhutteleva sekoitus erilaisia todellisuuksia.

Puolustusvoimien läsnäolo on ainakin omassa ajattelussa muuttanut viime vuosina todellisesti merkitystään. Kyse ei ole mistään pölyttyneestä instituutiosta vaan raa´asta todellisuudesta: maatamme on todellakin tarve puolustaa.

Sotilasalueen lisäksi Utön majakkasaari on kuin hyppäys suoraan Astrid Lindgrenin Saltkråkanille Saariston lasten maisemiin. Punaiset tuvat ja idylliset kylätiet ovat käsittämätön aikamatka johonkin aivan toiseen todellisuuteen.

Kolmas saaren puhutteleva elementti on sen luonto: kalliot, luodot, tyrskyävä meri ja harmaana aukeava ulappa. Luonto on saarella kaunis, hauras, puhutteleva ja armoton. Jos minulla olisi suuria suruja, haluaisin ehdottomasti tulla Utöhön. Utön saari toimi myös ensimmäisenä pelastuspaikkana Estonian upotessa. Siitä on tämän tekstin julkaisupäivänä kulunut päivälleen 32 vuotta.

Retriitti on matka itseen

Olin siis haaveillut hiljaisuuden retiitistä jo pitkään ja tälle syksylle olin suunnitellut tuttuun tapaan vähän pidemmän Euroopan matkan, tämä olisi neljäs syksy peräjälkeen, kun olisin suurin piirtein samoihin aikoihin muuttolintujen kanssa lähdössä etelään. Retriitti osui sopivasti kesätyöjakson päätöksen ja suunnittelemani matkan väliin, joten päätin aloittaa syysmatkani täältä Utöstä.

En tätä suunnitellessani oivaltanut, kuinka hienon draaman kaaren itselleni rakensin. Olenhan piakkoin lähdössä useiden tuhansien kilometrien matkalle, jossa junailen läpi yhdeksän Euroopan maata ja uskoakseni koen jälleen paljon uutta.

Ennen kun lähden matkalle kauas pois, pääsin retriitin avulla matkalle itseeni. Hiljaisuus – meinasin kirjoittaa, että pakottaa – mutta sanotaan mieluummin, että mahdollistaa sen, että saa kohdata itsensä ja sisimpänsä.

Eikö vain voi olla hiljaa?

No eikö sitä vain voi olla yksin kotona tai mökillä, tai mennä vaikka tunturiin? Eikö hiljaisuutta löydy helpomminkin, ilman tällaisia keinotekoisia virityksiä, kuten retriitti? Kyllä varmaan, mutta ei silti ehkä kuitenkaan.

Oivalsin vasta täällä retriitissä, ettei olennaista ole lopulta se, ettei neljään päivään puhu mitään. Se on vasta hyvä alku. Merkityksellisempää oli sulkea pois kaikki digihäly, eli laittaa kännykästä data pois ja pitää läppäri kiinni, hotellihuoneen telkkarista nyt puhumattakaan. Meistä moni voi olla arjessaan hiljaa ja yksin. Mutta kokeilehan laitta kaikki vehkeesi pois päältä vaikka vain vuorokaudeksi. Ehdotus voi tuntua kepeältä, mutta jos ajattelet sen olevan helppoa, niin siitä sitten vaan kokeilemaan.

Kolmas retriitin erityinen hyvä puoli on sen toteutuminen itselle vieraassa ympäristössä kodin ja oman elämänpiirin ulkopuolella. Tällöin mikään keskeneräinen kotityö tai muu projekti ei vie huomiota, vaan saa ja joutuu keskittymään vain omiin ajatuksiin. Ja kun tämä ympäristö on vielä erityisen kaunis ja karu, vapautuu ajattelulle vielä enemmän uusia väyliä.

Neljäs retriitin erityinen asia on se, että se on – da, retriitti. Sillä on ohjelma, alku- ja loppu sekä ohjaajat. Parasta ohjelmassa on tietenkin se, ettei sitä ole. Eli päivissä on rakenne, mutta se on mahtavan väljä. Tuntuu surkealta kirjoittaa, että vasta kun joku on suunnitellut sinulle päiväohjelman, jossa ei tarvitse tehdä mitään, ihminen ei oikeasti tee mitään. Ainakin minun on vaikeaa olla jouten, mutta nyt siihen on lempeästi pakotettu ja hyvä niin.

Aikaa ajatella

En edes yritä muotoilla blogitekstiin retriitin herättämiä ajatuskulkuja ja omia pohdintoja. Jollain lailla niiden kirjaaminen tähän latistaisi ja banalisoisi asioita, jätän mieluummin nyt kerrankin asiat hautumaan vain omaan sieluun ja sydämeen. Sen verran kuitenkin sanon, että pidin retriitin rytmistä, jossa muutaman kerran päivässä oli jonkinlainen kokoontuminen, jossa ohjaajat antoivat erilaisia eväitä omaan ajatteluun.

Koska itse olen tällä haavaa monenlaisella matkalla yhtä aikaa, minua tietenkin puhuttelivat erityisesti matkustamiseen liittyvät teemat. Mietin erityisesti, mihin olen matkalla, millaisen matkan haluan ja sitä, milloin koen olevani perillä.

Perillä olen neljässä eri paikassa. Puolisoni sylissä, saman pöydän ympärillä perheeni kanssa, mökkitiellämme kuusten kumartuessa kapean hiekkatien yli ja tiellä pohjoiseen, kun ensimmäiset tunturit ilmestyvät näkyviin.

Jopa jotenkin jännitin sitä, millaisia ajatuksia ja tunteita nousee mieleen, kun niille oikein toden teolla raivaa tilaa ja sulkee pois kaikki häiriötekijät. Odotin uteliaana: ahdistaako jokin, pelottaako jokin tai nouseeko esiin jotakin aiemmin piilossa ollutta – hyvää tai huonoa, mutta ehkä nyt kuitenkin enemmän sitä huonoa odotin pintaan.

Mitään dramaattista ei kuitenkaan tapahtunut. Kaikki palaset tuntuvat elämässäni olevan näin huolellisen mietintätauonkin jälkeen sopivasti kohdallaan. Tämä ei tietenkään tarkoita, että retriitti olisi ollut jollain lailla tarpeeton tai että jotain oleellista olisi jäänyt puuttumaan. Ei todellakaan. Retriitti oli hieno kokemus ja toivottavasti muistan käydä näissä myös jatkossa.

Tämä ei jää tähän

Retriitin lopullisia vaikutuksia en toki voi vielä määritellä. Ohjaaja korosti loppusanoissaan, että retriitti jatkaa vaikutustaan elämässämme vielä sen jälkeen, kun majakkasaari on poistunut horisontin taakse. Tämä on varmasti totta. Pysähtyminen ja vaikeneminen voi avata ovia raolleen, ja tietyt prosessit vievät oman aikansa.

Vaikka ehdottomasti jännitin eniten puhumattomuutta ja hiljaisuutta, se ei ollut lopulta vaikeaa, ahdistavaa tai minkäänlaisia ponnisteluita vaativaa. Antoisinta oli digihälyn sulkeminen kokonaan pois. Päivät tuntuivat positiivisen pitkiltä, yhtä äkkiä niihin tuli rutkasti lisää aikaa.

Tämä on ehkä se eväs, jonka ensi sijaisesti haluan ottaa Utöstä mukaani. Oman hyvinvointini vuoksi minun on syytä laatia jonkinlaiset tarkemmat digisäännöt itselleni. Nyt minulla on asetukset muistuttamassa vain someajasta, mutta saatan silti uppoutua selailemaan erilaisia sivustoja ja tietovirtoja itselleni liiallisessa määrin.

En vielä tiedä, miten tämän ratkaisen. Kuulisin mielelelläni, jos sinulla on jotkut toimivat kännykkäsäännöt, jotka tukevat omaa hyvinvointiasi. Telkkaria en enää katso, se on pikkuhiljaa poistunut elämästäni kokonaan. Läppärillä hoidan asioita, moni toki lipsuu koneellakin esimerkiksi pelaamaan liikaa tai ahmimaan suoratoistopalvelujen antia.

Minun ongelmani on puhelin ja haluan etäännyttää suhdettamme.

Viisari ei värähtänyt

Olen viime vuosina useammassakin kirjoituksessani sivunnut kiinnostustani tuntureiden sijaan meri- tai järviympäristöön ja olen muistaakseni listannut ajan viettämisen majakkasaarella johonkin blogikirjoitukseenkin päätyneeseen bucket listaan. Nyt odotinkin malttamattomana omia tuntemuksiani myös tältä saralta: hurahtaisinko merelliseen ympäristöön?

Lyhyt vastaus: viisari ei värähtänyt. Karu ulkosaariston luonto on erittäin kaunista ja meri on vahva, väkevä ja puhutteleva kehys kaikelle. Silti tämä jää mielenkiintoiseksi matkaksi ja erityiseksi elämykseksi, mutta samanlaista kaipuuta, kun tuntureiden kainaloon tunnen, eivät kallioset luodot ja tyrskyt minussa herätä.

Saaristomatkailua ilman omaa autoa

Halusin lähteä retriittiin ajoissa, en halunnut ympätä sen ensimmäiseen päivään liikaa matkustuskilometrejä ja jotenkin halusin laskeutua retriittiin jo etukäteen, pikkuhiljaa. Niinpä lähdin kotoa Tampereelta jo päivää aiemmin, ja hyvä niin. Pistäydyin asioilla Hesulissa, josta lähdin kohti Turkua.

Yhteysalus Utön majakalle lähtee Nauvosta, jonne pääsee Turusta saaristobussilla nro 901. Yövyin menomatkalla Majatalo Martassa Nauvon keskustassa, joka oli todella idyllinen aamiaismajoitus, kohteelle lämmin suositus. Söin erittäin maittavan aamiaisen ja jos minulla ei olisi ollut parin kuukauden tavaroita rinkassani, olisin kävellyt 12 kilometriä saaren toiseen päähän, josta yhteysalus lähtee. Nyt kuitenkin turvauduin samaan saaristobussiin.

Vuoroja on vuorokaudessa vain muutamia, joten matka on syytä suunnitella huolella etukäteen. Silti matka erittäin eksoottiselle majakkasaarelle onnistuu mukavasti ja todella edullisesti ilman autoa. Suosittelen matkaa juuri siten, kuin sen itse tein: sesonkiajan ulkopuolella ja ensin Nauvossa pysähtyen.

Utössä ei voi käydä päiväseltään, siellä pitää yöpyä. Matka yhteysaluksella kestää reilut viisi tuntia ja väliä liikennöi vain yksi lautta, vuoroja menee vaihtelevasti. Yhteysalus on maksuton, ja jo pelkkä laivamatka saarelle on vaikuttava elämys läpi kauniin saariston.

Mitä kaikki maksoi?

Yövyin Utössä uskoakseni puolustusvoimien vanhassa koulutuskeskuksessa, josta on tehty merihotelli. Tätä kirjoittaessa en saanut avattua hotellin varauskalenteria tarkistaakseni, millä hinnalla öitä myydään, järjestelmä oli alhaalla.

Uskoakseni yöpyminen ei tällä saarella ole koskaan edullista, mutta se on aivan varmasti aina hintansa väärti.

Saaristomatkani kulut:

Bussi Helsinki-Turku	5,90 €
Bussi Turku – Nauvo	11 €
Majatalo Martta, Nauvo	84 €
Bussi Nauvo – Pärnäinen	3,70 €
Retriitti to – su täysylläpito	570 €
Bussi Pärnäinen – Turku	11 €
Yhteensä	685,60 €

Jos tekisin saman matkan uudestaan, olisin Nauvossa kaksi yötä, jotta ehtisin nauttia tästäkin kohteesta paremmin. Muuten matkani tämä osuus oli todella antoisa ja ikimuistoinen.

Utö on (kotimaan)matkailun helmi

Utö, tai oikeastaan koko matkani Turusta ensin maantietä ja sitten yhteysaluksen kyydissä majakkasaarelle asti nousee kokemusrankingissani korkealle. Saari ja koko matka sinne on elämys, jota suosittelen erittäin lämpimästi. Rakas kotimaamme on todellakin täynnä ihmeellisiä ja vaikuttavia kohteita.

Pohdiskelin, haluaisinko tulla saarelle seuraavan kerran puolisoni kanssa vai järjestäisinkö jonkinlaisen perhematka. Vastaus on, että haluan ehdottomasti tulla tänne uudelleen, mutta haluan tulla tänne yksin. Saari on niin puhutteleva kohde, että se on kohdattava kahden kesken.

Lähden jatkamaan matkaa levollisena ja levänneenä. Nukuin saarella ylipitkiä öitä ja ruhtinaallisia päiväunia. Sain pysähtyä omien ajatusteni äärelle ja sekä sielu että ruumis saivat laadukasta ravintoa.

**********

Olen 51-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.

ps. En tarkoituksella mainitse retriitin järjestäjää, sillä tämä oli ohjaajien viimeinen retriitti. Kokemuksen perustella kuitenkin sellaisia ehdottomasti suosittelen, ja itsekin jo googlettelen uutta retriittiä ensi syksylle. Ehkä nähdään siellä!