Lasken viidettä kertaa nettovarallisuuteni ja tutkailen varallisuuteni kehitystä omaisuusluokittain. Mitä minulle tästä näkökulmasta kuuluu? Ennen varsinaisia numeroita on kuitenkin todettava, että olo on suorastaan nostalginen.
Aloitin taloudellisesti tarkemman ja tavoitteellisemman elämän kuusi vuotta sitten, loppusyksyllä 2020. Tuolloin keskityin enemmän budjetointiin ja kuluttamisen tarkkailuun, toissijaisesti sijoittamiseen. Aloin myös bingettää erilaista sijoitus- raha- vaurastuminen- ja firetyssisältöä. Ensimmäisiä kuuntelemiani kirjoja oli Julia Thurenin jo klassikoksi muodostunut kirja ”Kaikki rahasta”.
Tuon kirjan sivuilta oivalsin, että jos väitän itseäni taloudellisesti tiedostavaksi muikkeliksi, minun pitää olla tietoinen nettovarallisuudestani. Tämä kirjoitus on tekstisisällöiltään monelta osin toisinto vuoden takaa. Olen jo sanonut nettovarallisuudesta kaiken mielestäni olennaisen. Kertaus on opintojen äiti, ja pidänkin tärkeänä vuodesta toiseen toitottaa samoja asioita tämän aiheen ympärillä.
Voin rehellisesti sanoa, ettei minulla elokuussa 2021 ollut hajua, mikä olisi kuusinumeroiseksi tietämäni laskelman ensimmäinen numero. Nyt tiesin etukäteen ensimmäisen numeron, mutta loppu yllätti. Ehdinkin jo vakavasti miettiä, julkaisenko tämän kirjotuksen lainkaan.
Nettovarallisuus paljastaa eniten
Tulot ja menot ovat lopulta vain pintaraapaisu henkilökohtaisesta taloudesta. Se ihan oikeasti merkittävä numero ei ole kuukausittain tilille tulevan palkan määrä, vaan se, paljonko erisorttista omaisuutta (tai velkaa) on ehtinyt kertyä.
Eli varmuuden vuoksi vielä muistutan, että korkeapalkkainen, hienolta näyttävässä kodissa ja upealla autolla ajava ihminen voi olla nettovarallisuudella mitattuna huomattavasti köyhempi kuin vaatimattomasti asuva pienipalkkainen henkilö.
Kaikki hieno, joka näyttää komealta ulospäin, on saatettu ostaa velalla ja esimerkiksi asunnon ja auton arvo on saattanut ostohetkestä laskea siten, että velkaa voi olla reilusti omaisuuden nykyarvoa enemmän.
Muistathan että ulospäin varakkaalta näyttävän henkilön omaisuus saattaa olla pyöreä nolla tai jopa miinusmerkkinen.
Oma syysrutiini
Lasken oman nettovarallisuuteni aina samana päivänä, 1.8. Päivän valinta on tuuria. Luin tuolloin, monta syksyä taaksepäin asiasta ensimmäistä kertaa ja siitä lähtien olen suorittanut samat laskelmat syksyisin. Koska minulla on hyvin erilaisia omaisuuseriä, joiden arvon tiedän kehittyneen hyvin eri tavalla, jännittää lopputulos aina. Uskoakseni olen plussalla, vaikka asuntojen hinnat ovat laskeneet ja puukauppakin sakkaa. Mutta mikä mahtaa olla lopputulos?
Omaisuuserien arvon kehityksen lisäksi nettovarallisuuteeni vaikuttaa sukupolvien välinen rahaliikenne. Tässä asiassa olen ollut sekä saamapuolella että antajana. Sekä vanhempani että minä hyödynnämme mahdollisuudet jälkipolvien verovapaaseen tukemiseen. Perusperiaatteeni on, että enemmän pitää antaa kuin saada.
Viime vuonna lopputulos oli toivotulla tavalla viisinumeroinen, eli annoin enemmän kuin sain. En ole ihan varma mitä rahaliikennettä on tapahtunut syyskuun 2025 jälkeen tähän päivään asti. Päivämäärien kaivelu ei ole olennaista tämän laskelman kannalta, mutta mainitaan tämä asia nyt kuitenkin, koska se vaikuttaa jonkin verran lopputulemaan. Olen näistä perheen asioista tarkoituksella ympäripyöreä, sillä voin päättää olla omista raha-asioistani avoin, mutta en toki voi tehdä samaa linjausta läheisteni puolesta.
Uskoakseni olen perheen sisäisessä rahaliikenteessä nelinumeroisesti plussalla suhteessa edelliseen varallisuuslaskelmaan, mutta tilanne korjaantuu taas loppuvuodesta. Hyödynnän itse erityisesti mahdollisuuksia suurten kuluerien maksamiseen, kun molemmat lapsukaiseni kunnostavat kotejaan. Elatukseenhan saa osallistua ilman veroseuraamuksia.
Oma nettovarallisuuteni: mitä se on ja miten se kehittyy?
Käteinen raha
Minulla on monta pankkitiliä. Tärkein on tietenkin käyttötili, jossa säilytän aina vain yhden kuukauden talousrahat. Jos olen töissä, tilille tulee palkka. Palkkarahoista avaan myös eripituisia määräaikaisia sijoitustilejä, joista leikisti maksan itselleni palkkaa. Ne raukeavat yksi kerrallaan kuukausittain niinä jaksoina, kun en ole töissä. Tällä hetkellä tilejä on vielä raksuttamassa kaksi: marras-joulukuun käyttörahat. Syksyn ehdin vielä saada palkkaa.
Jemmatilejä minulla on kaksi: toinen on juoksevien asioiden hoitoon, eli kaikki osinkoni tulevat tuolle tilille ja säilytän siellä vara- ja säästörahoja eri tarkoituksiin. Tilin saldo vaihtelee muutamasta eurosta muutamaan tuhanteen, riippuen hiljattaisten palkka- ja osinkotulojen määrästä.
Lisäksi minulla on jemmajemma-tili, joka on pitkäaikaissäästämisen tili vain äärimmäisiä hätätapauksia varten. Tuolla tilillä olevia rahoja en toivottavasti tarvitse koskaan, mutta tilin olemassaolo on merkittävä taloudellisen mielenrauhani kulmakivi.
Vuosi sitten minulla oli käteistä aivan järjetön määrä, sillä olin vast ikään tullut asuntokaupoilta. Myös osa uuden asunnon remonttikuluista oli tuolloin vielä maksamatta.

1.8.2026 minulla on käteistä rahaa 8072 euroa.
Koti
Nykyisen kotimme kauppahinta oli toissa kesänä 85 000 euroa. Kymppitonnin remppabudjettia ei aivan tarvittu, remontin kokonaissuma jäi noin 8 000 euroon. Ikävä kyllä asuntojen hinnat ovat tulleet vielä lisää alaspäin.
Laitoimme uuden kotimme perusteellisesti uuteen uskoon, mutta nykyisen markkinatilanteen vuoksi arvioin vuosi sitten kotimme arvoksi vain 90 000 €. Pohdiskelin alkukesästä hetken aikaa vakavasti kotimme myyntiä, sillä havittelin omaa pihaa myös kaupunkiin ja rivarin tuomaa mahdollisuutta pienimuotoiseen omavaraisteluun.
Välittäjä kävi tuolloin arvioimassa asuntomme ja sanoi, että siitä voisi saada enemmänkin, mutta realistinen arvio on 95 000 euroa. Laitetaan tämä arvio myös nettovarallisuuslaskelmaan.
Rahastot
Sijoitan enenevissä määrin indeksirahastoihin. Sijoitussuunnitelmassani olen määritellyt, että sijoittaisin kuukausittain summan, joka vastaa 10 prosenttia kulutuksestani. Tulen tänä vuonna kuluttaneeksi noin 15 000 euroa ja pitkän tähtäimen FIRE-rahastoon siirrän siis yhteensä noin 1500 euroa. Sen sijaan lyhyen tähtäimen rahastosäästöjäni olen alkuvuodesta kuluttanut pois, olinhan elokuusta 2025 toukokuuhun 2026 Rotterdamissa vapaaehtoistehtävissä.
Minulla on rahastoja viidessä (!!) eri salkussa. Tähän kirjoittaessa asia tuntuu vähän pölvästiltä, mutta ehkä ei sittenkään. Suurin osa rahastoistani on firesalkussani. Rahastoni ovat siellä osa eläkesuunnitelmaani. Säästän firesalkun rahastoihin joka kuukausi ja alan nostaa tästä salkusta varoja jos ja kun lopetan ihan aikuisten oikeasti kokonaan työelämässä.
Tämän lisäksi minulla on rahastosalkut kummallekin lapselleni. Tällä tavalla heidän avustamiseensa varatut jemmarahat saavat rauhassa kasvaa ja pysyn myös kärryillä siitä, että kumpaakin lasta on rahoitettu tasapuolisesti. Elämät etenevät eri tahtiin. Ohjaan ylisukupolvisen rahan suoraan lasten salkkuihin ja teen sieltä nostoja oman harkitani mukaan, kun tarvis on. Olen tukenut opiskelua ja isompia remontteja.
Unelmasalkussa on aikanaan asuntokaupoissa käteen jäänyt väliraha. Halusin pitää tuon rahan erillään, sillä tuotto on saatu aikaan itse tehdyllä rempalla ja erittäin rivakoin lainanlyhennyksin muista kuluista karsien. Halusin eriyttää tuoton “palkintosalkuksi” jolla tehdään joskus jotain erityistä. Ehkä hankitaan metsää lisää, ehkä lähdetään Australiaan, ei tiedä. Tällä erää päällimäisenä on suunnitelma, jossa unelmasalkun lopullinen sijoituskohde on luultavasti reissupaku, jonka olemme päättäneet ostaa, kunhan puolisoni jää jossain vaiheessa pois vakitöistä.
Ja sitten ovat vielä toimintatonnit. Tässä salkussa ovat koemielessä sijoitettuna vuoden 2026 käyttörahat, eli käytännössä vuosien 2024 ja 2025 ylijäämä. Tätä salkkua kevensin 5400 eurolla tätä vuotta varten, nyt palkkatöissä ollessani olen taas voinut sitä pikkuhiljaa kartuttaa.
Toivottavasti minulla on joskus myös lastenlasteni nimikkosalkkuja, en tiedä. Suuri määrä salkkuja voi tuntua hölmöltä, minusta se on selkeää varojen allokointia. Osa säästetään, osalla nautitaan elämästä ja osalla mahdollistetaan.
Rahastojen arvo on pääosin karttunut vuoden aikana sillä, että siirsin suurimman osan asuntokaupassa vapautunutta pääomaa suoraan rahastoihin.

Rahastojeni arvo 1.8.2026 on 136 589 euroa.
Eläkevakuutus
Miksi minulla on yksityinen eläkevakuutus? Otin sellaisen aikanaan vuosia ennen kuin aloitin sijoittamisen. Minulla oli tuolloin hitusen tuottava sivutoiminimi, mutta koin etten tarvinnut noita rahoja elämiseen. En vielä tuolloin hoksannut mitään sijoittamisesta, joten aloitin sijoittamisen eläkevakuutukseen, johon siis laitoin toiminimeni tuotot. Koitan olla ajattelematta, kuinka jälkikäteen ajatellen hölmöä oli hakata rahoja korkeakuluiseen pankin sijoitustuotteeseen.
Eläkevakuutus on tylsä ja ehkä vähän turhakin asia elämässä: eläkkeeseen voi ihan itse säästää ja sijoittaa. Mutta eläkevakuutuksen kautta sijoitetun rahamäärän voi vähentää pääomatulojen verotuksessa. Ehkä voisin laskelmissani siirtää eläkevakuutuksen osaksi rahastoja, mutta koska haluan vilkulla tämän omaisuuserän kehitystä erikseen, niin olkoon nyt vielä tällä erää näin.
Pankin tarjoamista kalliista rahastoista olen luopunut jo joitakin vuosia sitten. Maksuni ovat viime vuosina menneet passiiviseen maailma-rahastoon. Aktivoiduin vasta tänä vuonna tonkimaan toden teolla eläkevakuutukseni kuluja ja huomasin, että ne ovat yli prosentin verran vuosittain, lisättynä valitsemani säästökohteen kuluilla.
Koska hallitus poisti yksityisen eläkevakuutuksen verovähennysmahdollisuuden, olisin halunnut saman tien purkaa oman vakuutukseni kokonaan, se ei enää ole ratkaisuna millään lailla kustannustehokas. Vasta nyt minulle selvisi, että minun täytyisi jotenkin hyvin perusteellisesti osoittaa pankille olevani varaton leski tai pitkäaikaistyötön, jotta varat aikuisten oikeasti minulle vapautettaisiin.
En jaksa enkä halua lähteä tällaiseen mittelöön, joten nyt minulla on 24 000 euroa kanissa, ja tulevia tuottoja leikkaa siis tuo vuosittainen vakuutuskuorien kulu. Siirsin kaikki vakuutusvarani Nordean vielä lähiajat nollakuluiseen pohjoismaat-rahastoon. Katsotaan sitten vuoden 2027 lopussa, mihin päätän rahani seuraavaksi allokoida. Saan nostaa varoja salkusta 67 – vuotiaana, eli reilun 15 vuoden päästä.
Lakkautin säästösuunnitelmani tähän vuoteen enkä siis enää aio vakuutukseen sijoittaa euroakaan. Tätä nykyä määrittelen eläkevakuutuksen ottamisen yhdeksi kalleimmista sijoitusvirheistäni. 1.8.2025 elävakuutusrahastoni arvo oli 18 330 euroa. Kahdeksansadan euron vuosittaisella minimisäästöllä, joka on maksettu helmikuussa, vakuutuksen arvo on noussut vuodessa mukavasti. Sen arvo on nyt 24 034 euroa.
Osakkeet
Olen laiska ja turvallisuushakuinen osakesijoittaja, ostan kaikkea minulle arjessani tuttua. Osakesalkkuni on aivan liian Suomipainotteinen ollakseen järkevästi hajautettu ja kehittyäkseen optimaalisesti. Mutta se on mikä on ja toisaalta se täyttää erinomaisesti nykyisen tavoitteeni, eli tuottaa 7 % (brutto-)osinkorvirtaa, jonka varassa jo suurilta osin elän.
Osaksalkkuni tavoite ei ole nousta arvossaan. Salkkuni tavoite on tuottaa vakaata ja pikkuhiljaa nousevaa kassavirtaa. En juurikaan enää osta osakkeita, tai oikeastaan siis pyrin sitä välttämään, mutta veri vettää pörssiostoksille aika-ajoin. OST-osingot sijoitan vielä toistaiseksi kokonaan, tänä vuonna uudelleen sijoitettavaa on sillä puolella kertynynyt noin 3000 euroa.
Salkkuni on hyötynyt Hesulin pörssin positiivisesta vireestä ja erityisesti Nordean kurssinoususta, jota on salkussani hölmöllä ylipainolla. Joka tapauksessa laiskanpulskea osinkosalkkuni voi oikein hyvin ja vaikka osinkosalkkuja moititaan niiden vaatimattomasta arvon noususta tai jopa sen laskusta pitkällä aikavälillä, näyttää minun salkussani toistaiseksi erittäin hyvältä.

Osakesalkkuni arvo oli 1.8.2026 yhteensä 176 627 euroa.
Metsä
Metsätilojen hinnat ovat nousseet viime aikoina reilusti. Myös puun hinta on noussut paljon. Näin kirjoitin vuosi sitten. Nyt voin sanoa, että metsätilojen hinnat ovat nousseet edelleen, mutta puun hinta on laskenut. Alueellisia eroja on paljon, paikoin puun hinta on mennyt alaspäin jopa kymmeniä prosentteja vuodessa. Onneksi en ole uskaltanut jyvittää laskelmiini liian hurjilta tuntuvia puun hintoja, vaan olen jatkanut metsäpalstani arvottamista sangen varovaisin laskelmin. Niinpä uskallan lisätä metsäni arvoon jälleen tänä vuonna 3000 euroa.
Netto-omaisuuden kehitys vuosittain
Korostan, ettei ole oikeaa tai hyvää määrää omaisuutta. Meistä jokainen aloittaa elämän erilaisin evain ja kohtaa polullaan paljon, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tärkeämpää kuin netto-omaisuutesi koko on se, että tiedät, mikä se on.
Ja tärkeää on, että omaisuutesi kehittyy positiiviseen suuntaan. Tietenkin netto-omaisuus voi myös vähentyä ihan toivotustikin. Olen itse jo siinä iässä, että siirrän mielelläni omaisuuttani eteenpäin, eli köyhdyn, jos nyt tuo ihan sopimaton sana tähän asiayhteyteen sallitaan, omasta halusta ja vapaaehtoisesti.
Näin oma nettovarallisuuteni on viime vuosina kehittynyt:
| 2024 | 2025 | 2026 | |
| käteinen raha | 27 209 € | 76 330 € | 8 072 € |
| asunto1 | 97 000 € | ||
| asunto2 | 85 000 € | 90 000 € | 95 000 € |
| rahastot | 33 990 € | 59 222 € | 136 589 € |
| eläkevakuutus | 15 725 € | 18 330 € | 24 034 € |
| osakkeet | 122 633 € | 138 883 € | 176 627 € |
| metsä | 47 000 € | 52 000 € | 55 000 € |
| Yhteensä | 428 557 € | 434 765 € | 495 322 € |
| muutos, % | 2,16 % | 1,45 % | 13,93 % |
| muutos, € | 9 061 € | 6 208 € | 60 556 € |
Miltä nyt tuntuu?
Nyt päästään siihen kiusalliseen osuuteen. Minua nimittäin hävettää tämän laskelman julkiseksi tekeminen vuosi vuodelta enemmän, sillä jotenkin tuntuu kiusalliselta kertoa omasta karttuvasta varallisuudestaan. Vaikka jaksan väsymättä toitottaa raha-avoimuudesta, tuntuu tällaisten summien julkituominen kiusalliselta. Koitan pyristellä tästä tunteesta eroon ja pohtia asiaa hieman järkiperusteisemmin.
Ensinnäkin, viimeset 12 kuukautta ovat olleet minulle pörssissä erittäin suotuisat, varsinkin kun olen tästä ajasta saanut palkkaa vain yhden kuukauden. Olen siis elänyt lähestulkoon kokonaan salkkuni varassa, mutta silti omaisuuteni on kasvattanut arvoaan yli 60 000 euroa. Lukema on minulle ällistyttävä.
Toiseksi pitää vähän tasata puntteja. Yksi 12 kuukauden ajanjakso ei kerro omaisuuden kehityksestä mitään, vaan paljon olennaisempaa on tutkailla pidemmän aikavälin kehitystä. Kun tuottolukemat jyvittelee kahdelle edelliselle vuodelle, päästään jo hyvin maltillisiin vuosituottoihin. Toki edellisiin vuosiin mahtuu myös isoja lahjoituksia lapsille, joten aiemmille matalille tuotoille on myös positiivinen selitys.
Millaisia tavoitteita minulla on nettovarallisuuden kehittymiselle?
Mikä on oma tavoitteeni nettovarallisuuden kehittymisen suhteen? En osaa sanoa. Kun vielä säästin ja sijoitin aktiivisesti, minulla oli tavoitteena 10 prosentin varallisuuden kasvu vuosittain. Viime vuonna määrittelin, että koska en enää aktiivisesti säästä tai sijoita, mutta koska suurin osa omaisuudestani on pörssissä, tulisi nettovarallisuuteni kasvaa pörssin keskimääräistä tahtia, eli noin 7 prosentin luokkaa.
Tällaisella matikalla toivoisin, nettovarallisuuteni kasvaisi seuraavan 12 kuukauden aikana 35 000 euroa ja elokuussa 2027 nettovarallisuuteni olisi 530 000 euroa. En osaa iloita seuraavalle sataselle pääsystä. Tässä vaiheessa nämä luvut eivät merkitse enää mitään. Mitä aion tehdä saavuttaakseni tämän taloudellisen tavoitteen? Nopea vastaus: en mitään. Eli pörssissä hötkyily ja kikkailu on sijoittajan pahin vihollinen. Jatkan säännöllistä kuukausisäästämistä rahastoihin ja nautin elämästä. Isot liikkeet, eli rahan siirtäminen tuottamattomista omaisuuseristä tuottaviin on jo tehty, ja nyt tuntuisi loppuelämän set uppi olevan kohdillaan.
Jatkan vaatimatonta, mutta kulutietoista elämääni. Samalla kuitenkin muistan, että jos isoja unelmia tai erityisiä tilanteita tulee eteen, ei ainakaan raha niiden toteuttamisen esteenä ole, varsinkin kun töitä näyttää löytyvän edelleen 1-2 työpaikan vuositahtia. Koen että elatukseni on turvattu myös tilanteessa, jossa sijoitusten tuottoja haluaakin leikata unelmien toteuttamiseksi siten, että leipää täytyy pörssin sijaan hakea työelämästä.
Niin täytyy tehdä, kun hyvältä tuntuu, aika näyttää. Toistaiseksi minulla ei ole tämän kesätyöpestin jälkeen kiirusta töihin. Reissaan vähän syksyllä ja sitten löllöstelen kotona ihan kaikessa rauhassa, kunhan sitten Kilpisjärven keväthanget kutsuvat, jonne jo veri kovasti vetää.
Rohkeasti vaan
Toistan taas samat nettovarallisuuskirjoitukseni loppusanat. Mitä enemmän sinua ujostuttaa laskea varallisuutesi, sitä tärkeämpi toimenpide se on. Sinun ei tarvitse kertoa lukua kenellekään, mutta aivan kuin verenpaine, hemoglobiini ja kilpirauhasarvot, myös nettovarallisuus on luku, joka on syytä selvittää aika-ajoin ihan vaan oman hyvinvoinnin tueksi.
Voihan tietenkin olla, että varallisuutesi pienenee joko pidemmän tai lyhyemmän ajanjakson. Se voi olla aivan hyvä ratkaisu, jos olet tietoisesti päättänyt käyttää säästöjäsi tai sijoituksiasi elämiseen, unelmien toteuttamiseen tai elämän rauhoittamiseen. Vuosi vuodelta ajattelen, että on yhä tärkeämpää myös uskaltaa käyttää rahaa aiempaa rennommin rantein, sillä korkoa korolle- ilmiö alkaa jo aika vahvasti turvata selustaani eikä niissä käärinliinoissa tunnetusti taskut paina.
Mutta jos varallisuutesi on ilman tietoisia valintojasi joka vuosi pienempi, on syytä pysähtyä miettimään. Juttele kaverille, sparrailkaa yhdessä, pohtikaa vaihtoehtoja. Tee asiasta tapa, joka liittyy johonkin tiettyyn päivään. Vaikka vuoden loppuun tai omaan synttäriisi, kuinka vaan. Ja vaikka kasvu olisi euroissa pieni, älä välitä siitä. Jos pääset yli 10 % vuosittaiseen kasvuun, tahti on varmasti aivan hyvä ja etenet oikeaan suuntaan.
**********
Olen 51-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.
ps.
Vuoden 2025 nettovarallisuustekstin löydät täältä, ja tässä ovat muut vuosien takaiset laskelmat: 2024, 2023, 2022, 2021
Näyttää erittäin hyvältä. Nettovarallisuutesi on mukavan monipuolinen. Hötkyilemättä jatkaisin samaan malliin. Ja toisaalta tuossa on hyvin tilaa uusille, isommillekin unelmille.
Vuosituottosi 60000 € on jatkumon kannalta vakuuttava. Sen mahdollisesti tulevat väliaikaiset, pienet notkahdukset ei kokonaisuutta kuitenkaan hirveästi järsi.
Kiitos palautteesta, nyt voi tosiaan muutamaan tulevaan vuoteen suhtautua maltillisesti ilman paineita.
Omavaraisteluun suosittelen lämpimästi vuokraviljelypalstaa! Siinä on vain hyviä puolia: vuosivuokra on vain muutamia kymppejä ja sen päälle voi käyttää niin paljon aikaa ja rahaa kuin haluaa. Jos palsta on lähellä, siellä voi juoda aamukahvitkin. Ja jos tuleekin kesä jolloin palstasta ei ehdi pitää huolta, siitä voi luopua.
Pihasta haaveilen minäkin mutta totesin itse että minun varallisuusmatkalleni sopii kaikista parhaiten nyt tämä palstaviljely ja vanhassa kerrostaloasunnossa pysyminen.
Hei Liisa, hyvä pointti! Palstan hyöty on myös se, että jos muuttaa, palsta pysyy ennallaan. Ymmärtääkseni ainakin oman lähialueeni palstoille on välillä jonoakin, joten välttämättä tämä ratkaisu ei järjesty nopeasti, jos kohta ei tietenkään muuttokaan. Mutta on siis yksi todella hyvä ratkaisu sekä harrastus- että hyvinvointimielessä.
Oletko laskenut, paljonko varallisuutesi piilevä verovelka on? Tämmöisessä laskelmassa netto olisikin toki hieman vähemmän.
Hyvä pointti, en ole laskenut. Asia ei kiinnosta minua niin paljon, että jaksaisin laskelmaan paneutua. Paljonhan omistan vanhoja osakkeita, joissa voi käyttää hankintameno-olettamaa, joka keventää veroseuraamuksia. Veroja lasken ainoastaan arvioidessani vuosittaista laskennallista passiivisten tulojen kokonaisvirtaa. Tuolloin teen teoreettiset ennakonpidätykset kaikesta, sillä bruttotulot ovat kupla, jonka varaan on turha laskea. Mutta jos varman päälle haluaa laskea, niin sitten nappaa kokonaisuudesta kolmanneksen pois, realistisesti varmaan 20 prosenttia on lähempänä totuutta. Riittävästi omaisuutta joka tapauksessa on.
Tuo seinistä eurot pörssiin -veto on huikean hatunnoston arvoinen, mutta ah, niin valtavirran vastainen. Toivottavasti monet saavat tästä ideoita itselleen tulevaisuutta varten hautumaan.
Mukavaa myös nähdä, että riittävästi hyviä valintoja tekemällä kantaa elämä (ja pörssi) niiden väistämättömien ei-niin-optimaalisten valintojen yli.
Tämä ”seinistä pörssiin” on minusta niin no brainer, etten tajua miksi useampi ikäiseni ei siihen tartu: juuri niille, jota työelämä jo rasittaa ja olo tuntuu näköalattomalta, on ihan käden ulottuvilla aimo annos vapautta, solekko ottaa. Mutta sosiaalinen paine on hämmästyttävän kova. Silti oma häpeä se vaan on, jos antaa tuollaisen asian itseään jarruttaa.
Vielä kun joku Jugu voisi kertoa miten voi sijoittaa ilman, että se vaikuttaa Kelan tukiin, niin olisin kiitollinen. Mielelläänhän sen näköalattomuuden tietysti taakseen jättäisi ja aina parempi, jos olisi vielä jotain sijoitettavaa — kaikki raha menee elämiseen.
Tällä hetkellä paras sijoitus lienee Pirhan osake, niin pääsee sairaseläkkeelle.
Itse olen tehnyt juuri tuon seinistä pörssiin – liikkeen, myynyt oman kotini vuosi sitten. Nyt asun vuokralla pienessä asunnossa ja olen tyytyväinen. Velkaa ei ole, ja pystyn auttamaan lapsia tarvittaessa. Se tuntuu hyvältä.
255 000 euron nettovarallisuudesta noin 75% on indeksirahastoissa, 5% suorissa suomalaisosakkeissa,15% korkotalletuksissa ja 5% käteisenä. Tuli laitettua sen verran paljon Suomi-indeksirahastoon, että ei tunnu hyvältä lisätä nyt Suomi-painoa, mutta ehkä jos voisin tehdä kaiken uudelleen, tekisin nimenomaan suoria osakeostoja ja saisin sillä tavoin osaketuottoa. Mutta nyt mennään näin.
Totta kai jännittää, missä vaiheessa korkoa korolle-ilmiö alkaa näkyä. Sijoitushorisontti on joka tapauksessa ainakin 10 vuotta ellei enemmänkin, sitten vasta on tarkoitus alkaa maltillisesti myydä rahasto-osuuksia, jos tarvis on.
Miltä tämä mielestäsi kuulostaa?
Hei Anni, kuulostaa erittäin hyvältä! Vuokra-asuminen on todella huoleton valinta ja mahdollistaa monessa suhteessa enemmän kuin omistusasuminen – ja poistaa esimerkiksi kalliiden remonttien riskit. Minä taas olen hieman katumapäällä etten tehnyt kuten sinä: laittanut enemmän rahaa rahastoihin heti alkuunsa. Eli omaisuuteni olisi karttunut nopeammin jos en olisi väkisin ajatellut, että osakepoiminta on parempi juttu. Tietenkin osinkovirta on tulolähteenä mukava, mutta saman asian voi hoitaa rahastonostoilla, kunhan pitää nostot omaan salkkuun ja aikahorisonttiin nähden sopivalla tasolla. Suorista osakkeista saat osingon verotettuna käteen (olettaen että sijoittaa AOT:lle, joka on mielestäni se aikuisen fiksu valinta) mutta rahastoihin maksetaan osingot verottomana, joten siellä korkoa korolle ilmiö toimii, vaikka rahastoihin ei seuraavaan 10 vuoteen sijoittaisi euroakaan, omaisuutesi kasvaa siellä itsekseen.
Totta, ehkä olen ajatellut turhaan osinkojen olevan ns. helppo ratkaisu, mutta oikeasti helpompaa on pelkkä rahasto-osuuksien myyminen. Ei tarvitse ostovaiheessa miettiä, mitä osakkeita poimia salkkuun ja milloin.
Täytyy myös sanoa, että suurin osa osakepoiminnoistani on ollut pettymyksiä. On ollut liian vähän perehtymistä asiaan ja olen mennyt mutulla ja erinäisillä sijoitussuosituksilla eteenpäin. No, ei onneksi ole tullut suuria kämmejä.
Kiitos edelleen tästä tosi kiinnostavasta blogista! Toivottavasti haluat jatkaa vastedeskin varallisuuden karttumisestasi kertomista, sillä se todellakin auttaa meitä muitakin jatkamaan. Kirjoitat niin kivalla tavalla, ymmärrettävästi ja kiihkotta.