Luulin jo olevani tottunut siihen, että elämänvalintani herättävät kanssaihmisissä välillä hämmästystä ja reaktioita joko ihastuneeseen tai – noh, mikäköhän olisi korrekti sana käyttää, sanotaan nyt vaikka nyrpeään sävyyn. Tämän kesäinen asumisratkaisuni on kuitenkin vienyt lähimmäisten reaktiot ihan uusille tasoille.
Pointtini ei ole se, että toisten ihmisten mielipiteillä tai käsityksillä olisi minkäänlaista merkitystä päätöksissäni: määrittelen suhteellisen epäkypsäksi tavoitteeksi ratkaisut, joilla haetaan vain raflaavuutta. Silti ennen kuin kerron tarkemmin kesäni asumisjärjestelyistä, on pakko kertoa että tietynlaisen seikkailumielen lisäksi minulta on tänä kesänä vaadittu myös aimo annos sosiaalista pokkaa, niin paljon olen saanut kohdata erilaisia reaktioita.
Päätin nimittäin ratkaista asumiseni kesätyöpaikkakunnallani yöpymällä vajaat pari kuukautta teltassa. Minulla on jo pitkään ollut kirjattuna elämiseni tärkeimpiin tavoitteisiin se, että haluan viettää mahdollisimman paljon ulkoilmaelämää. Tähän on mielestäni kaksi ratkaisua: ulkoilmassa voi olla enemmän joko päivällä tai yöllä, eli käytännössä ulkona voi joko työskennellä tai nukkua. Nyt minulle avautui mahdollisuus jälkimmäiseen ratkaisuun.
Tiesin heti että haluan ulos
Sain tietää kesätyöpaikastani tammikuun alussa. Kerroin jo työpaikkahaastattelussa mahdolliselle tulevalle esihenkilölleni, että jos saan heiltä töitä, aion asua kesän teltassa. Niinpä heti saatuani tietää saaneeni töitä, aloin selvitellä erilaisia asumisratkaisuja. Aika nopea päätös oli, että haluan asua kesän leirintäalueella. Perusteita oli useampi.
Leiriytyä saa toki jokaisen oikeuksien turvin aika vapaasti, mutta kun puhutaan parista kuukaudesta, ei enää oikein voi puhua leiriytymisestä, vaan tuolloin on jo kyse asumisesta, jolloin ratkaisuun tarvitaan maanomistajan lupa. Minä en tuntenut etukäteen kesätyöpaikkakunnaltani ketään ja toisaalta halusin myös palveluiden ääreen. Myös turvallisuusseikat painoivat. Asuisinhan kesän teltassa aivan muutamaa yötä lukuun ottamatta yksin.
Koska ihan koko päivää ei olisi käytettävissä ruoan laittoon ja muihin asumisen askareisiin, vaan pääosin kävisin töissä joko 5 tai 6 päivää viikossa, mahdollistaisi leirintäalue erilaisine palveluineen minulle asumisen, jossa saisin nauttia luonnosta ja ulkoilmasta, mutta silti pysyä esimerkiksi sen verran puhtaana, että asiakaspalvelutyö onnistuisi ilman sosiaalista kiusaantuneisuutta.
Mitä maksaa telttapaikka?
Olin yhteydessä, tai tarkemmin sanoen koitin tavoittaa kolmen eri leirintäalueen vastuuhenkilöitä tehdäkseni hieman hinta- ja olosuhdevertailua. Yhdestä paikasta minulle ei useasta yrityksestä huolimatta vastattu koskaan. Toisesta kerrottiin kuukausipaikan maksavan 350 euroa ja kolmannesta hinnaksi määriteltiin 280 euroa kuukaudessa.
Olen aikaisemmin suunnitellut telttakesää eräälle toiselle paikkakunnalle, sen leirintäalueelta annettiin kuukausivuokraksi 320 euroa. Hinnat voivat tuntua ehkä korkeiltakin, onhan kyse vain maapläntin käytöstä. Mutta leirintäalueella on tosiaan kattavat palvelut ja leirintäalueyrittäjillä on vain muutama kuukausi aikaa tehdä koko vuoden tulos, joten en hintaa sen enempää harmitellut, onhan tämä kokonaan oma valintani ja jos hintataso ei miellytä, niin voisin jäädä kotiin.
Halusin leirintäalueelle myös siksi, että ne ovat yleensä erittäin kauniilla paikoilla ja halusin myös vähintään lähelle rantaa, ellei jopa ihan veden tuntumaan. Valitsin edullisemman leirintäalueen, joka vaikutti pienemmältä ja rauhallisemmalta paikalta. Pyöräiltävää töihin tulisi noin 15 kilometriä suuntaansa, mutta pähkäilin, ettei se kesäkeleillä ja sähköavusteisesti olisi mahdoton nakki.
Innosti ja jännitti
Kuten kaikkien hankkeitteni kanssa, myös telttakesä sekä innosti että jännitti samaan aikaan. Kun asumisesta oli sovittu leirintäalueen omistajan kanssa, aloimme puolisoni kanssa googletella sopivaa telttaa. Meillä on toki muutamakin teltta, jossa mahdumme kummatkin nukkumaan. Nyt piti kuitenkin hankkia vähän laajempi ratkaisu, eli halusin itselleni telttamaailman kaksion.
Koska asuisin teltassa monta viikkoa, halusin asumuksen, jossa pystyy seisomaan. Tämä mahdollistaa vaatteiden vaihdot helpommin kuin pienessä kupoliteltassa kykkiminen. Lisäksi halusin kaksiosaisen teltan, jonka etuosassa voi säilyttää tavaraa ja jonka peräosa on varattu vain nukkumista varten. Teoriassa teltan etuosassa pitäisi pystyä pääsemään eroon litimäristä sadekamppeista ja valmistaa iltapalaa siten, että varsinainen sänkyosasto säilyy suhteellisen kuivana ja roiskevapaana.
Kahden osaston telttoja on myynnissä paljon, minulle yksi tärkeä teltan ominaisuus oli myös se, että ulompi varasto-osuus olisi sellainen, jossa on myös pohja. Näin voisin säilyttää esimerkiksi ruokia teltassa vähän rauhallisemmin mielin, vaikka kaikki ruokatavarat olivat toki napakasti sulkeutuvissa muovilaatikoissa. Silti oli tärkeää, ettei telttaan pääsisi uloimpaakaan osastoon vettä tai muurahaisarmeijaa muista tulokkaista puhumattakaan.
Halusin, että teltassani on myös jonkinlaiset ikkunat mahdollisimman moneen suuntaan, jotta siellä olisi mukavaa istuskella huonommalla säällä ja voisi silti katsella ulos. Hintaa tällaisille teltoille tulee noin 200 eurosta yli tuhanteen euroon. Päädyimme High peakin Santiago 5.0 teltaan, josta maksoin 329 euroa.

No millaista oli?
Sanotaan nyt vielä ensin, etten ole koskaan saanut jälkikasvultani niin huolestuneita yhteydenottoja kuin tänä kesänä. He ovat vuorotellen varmistelleet, onko mutsinsa selvinnyt jälleen uudesta ukkosmyräkästä tai rankkasateesta. Kesä ei nimittäin ole todellakaan ollut sieltä lämpimimmästä tai poutaisimmasta päästä. Tuntuu, että kuljin viikkotolkulla töihin aina pelkästään sadevaatteissa ja meneillään oli jatkuva jonkinlainen kuivatteluprosessi.
Huonoista säistä huolimatta minulla oli ihan mahdottoman ihana telttakesä! Olin siis teltassa juhannuksesta elokuun alkuun ja tätä kirjoittaessani totuttelen jälleen elämiseen sisätiloissa. Vaikka telttaelämä on sitä, että kamat ovat jatkuvasti märät, vuoteessa on jatkuvasti kilon verran neulasia ja muuta röhnää, pissalle pitää vaivautua kävelemään pitkä matka ellei aivan yön pimeydestä ole kyse ja kaikki muukin on vähän työlästä, pidin kesästäni valtavasti.
Nukuin kuin tukki, mitä nyt katalat vesilinnut valvottivat ajoittain. Ihmiset häiritsivät luontoon verrattuna todella vähän, vain yhden yön valvoimme vastarannan juhlijoita tyynessä säässä kuunnellen. Leirintäaluekansa on ainakin tällaisilla syrjäisillä paikoilla hiljaisia luontoihmisiä, jotka menevät aikaisin maate, jotta seuraavana päivänä jaksaa meloa, pyöräillä tai patikoida.

Millaiset varusteet minulla oli?
Teltan lisäksi olennaiset varusteet olivat tietenkin kaikki nukkumismukavuuteen vaikuttavat kamppeet. Otin kotisängystä mukaan ihan oikean tyynyn, makuupussina meillä on käytössä kolmen vuodenajan pussit, joilla on nukuttu muun muassa pitkä autoreissu Eurooppaan. Erilaisten patjakokeilujen jälkeen nukuimme aikanaan Jyskistä ostetuilla noin 5cm paksuisilla ”erittäin kova” määritteisillä superlonpatjoilla, jotka on aikanaan jo vuosia sitten ostettu vieraspatjoiksi.
Olemme itse nukkuneet niillä muun muassa parvekkeella edellisen kesän, kun remontoimme kaksiotamme. Muutaman kympin patjat ovat olleet meille laatuostos, joihin olen edelleen tosi tyytyväinen. Millään makuualustalla ei tämän ikäinen enää nuku ja erilaiset ilmatäytteiset ratkaisut olemme myös hylänneet jo aikaa sitten.
Telttakesän kamppeet oli helppo roudata kohteeseen viskelemällä kaikki tarpeellinen kuomulliseen peräkärryyn, sillä polkupyöräni ei mahdu autoomme sisälle, joten jo pelkästään sen mukaan ottaminen tarkoitti, että vientireissu täytyy tehdä peräkärryn kanssa.
Kesän parasta laiffia oli elämän yksinkertaisuus ja positiivinen pysähtyneisyys. Oli mahtavaa vain istuskella ja olla. Sain telttakesältäni juuri sen, mitä halusin.
Sisätiloissa moni asia kummeksuttaa
Ensimmäisinä öinä ”uudessa” vuokra-asunnossani happi tuntuu loppuvan. Haluan välttämättä kummankin ikkunan olevan kunnolla auki, haluan tuntea raittiin ilman ja ilmavirran myös yöaikaan. Hapenpuutteen lisäksi vaivaa lämpötila: avonaisista ikkunoista huolimatta sisätiloissa on – yllätys yllätys – ulkoilmaa huomattavasti lämpimämpää ja kevyistä vuodevaatteista huolimatta tuntuu että liimaudun lakanoihin.
Myös sisätiloista herääminen oudoksuttaa. Sitä vain herää, eli lopettaa nukkumisen. Sitten pohdiskelee, olisikohan aika jo nousta. Tuntuu, että olen umpiossa, jossa huomio keskittyy vain omiin kehon tuntemuksiin ja ajatuksiin. Teltassa heräily tarkoitti monella tapaa aamun aistimista: miltä ulkona tuoksuu, miten tuulee, onko linnuilla asiaa ja mikä on yleinen säätila.
Toisaalta sisätiloissa eläminen on mahtavaa luksusta. Erityisesti yöllinen vessakäynti on nautinnollista tehdä vain muutaman askelen mittaisena kipaisuna omaan yksityiseen vesiklosettiin. Toisaalta, vaikka teltasta uloskömpiminen harmittikin, tuli myös ihailtua upeita kuutamoita ja aistittua yöllistä järvimaisemaa tavalla, joka nyt sisätiloissa jää väistämättä väliin.
Leirintäalue-elämän jälkeen on myös mahtavaa, kun on käytössä kokonaan itselle varattu jääkaappi ja vapaus kokkailla ruokaa kaikessa rauhassa ilman hellajonoja. Suihkussa ei ole kiukuttelevia lapsia ja vessa on aina niin siisti, kuin sen omilta jäljiltään haluaa olevan. Kaikessa on puolensa.
Silti kaipaus jäi
Vaikka nyt iloitsenkin monesta asiasta, jotka tuntuvat suorastaan luksukselta täällä neljän seinän sisällä, on se ikävä kyllä selvää, ettei tämä jää tähän. Minusta ei enää sukeudu ympärivuotista sisällä eläjää, nyt kun olen toden teolla päässyt ulkoilmaelämän makuun.
No mitenkä olisi reissupaku tai pieni matkailuvaunu, jonka voisi siirtää haluttuihin maisemiin? Ei, mielestäni noissa ratkaisuissa toteutuu kummankin elämän huonot puolet. Minä haluan nimenomaan raitista ilmaa ja olon siitä, että olen ulkona. Se toteutuu parhaiten teltassa. Lisäksi erilaiset tukevammat ratkaisut vaativat ympärivuotista säilytystä, katsastuksia, vakuutusmaksuja ja huoltoa. Minä haluan olla huoleton, joten teltta on minulle parasta laiffia.
Tämä kesä oli telttaelämän suhteen todellinen testi, sillä heinäkuussa oli monena päivänä vain reilut 10 astetta lämmintä ja yölämpötilat putosivat helposti nollan tuntumaan. Sateitakin oli reilusti, joten mitään hellekesän huolettomia päiviä en teltassa viettänyt, vaan sain todellakin tuta suomalaisen kesän koko kirjon.
Telttakesä ei ollut rahansäästöratkaisu
Olen väsymättä korostanut, ettei teltassa asuminen ole halpaa ja sen tiesin jo tämän ratkaisun tehdessäni. Teltta maksoi, samoin maksoi kaksi punkkirokotetta, jotka varmuuden vuoksi tätä kesää varten otin. Leirintäalueen kuukausipaikka maksaa tällä paikkakunnalla enemmän kuin kaupungin vuokra-asunto, johon nyt olen jo siirtynyt.
Työpestini jatkuu syyskuun lopulle asti, joten tiesin jo lähtiessäni, että minun pitää katkaista telttakesäni jossain järkevässä vaiheessa siten, että ehdin siirtyä asiallisesti sisätiloihin ennen koleampien säiden saapumista.
Täydellinen telttakesäni olisi jatkunut elokuun loppuun, mutta puolison lomaviikko sattui aiemmaksi, ja koska tiesin tarvitsevani autokuskin muuttokuormani roudaamiseen, oli kätevintä vaivata puolisoa. Lopun ajan kesätyöpestistäni vietänkin sitten kaupungin vuokra-asunnossa.
Maksan vuokraa 200 euroa kuukaudessa sisältäen sähkön ja veden. En asu normaalissa kerrostalossa vaan muussa käytössä olevan rakennuksen yläkerrassa, jossa on useampi pieni vuokrayksiö. Tai en tiedä mikä on pieni, minun asunnossani on 28 neliötä, joten ei se ehkä kuitenkaan pieni ole. Mikä tärkeintä, asunto on 100% hiljainen. Muutkin asukkaat ovat tilapäistöissä olevaa väkeä, jolloin arki on hyvin tasaista.
Jos olisin jo heti kättelyssä asettunut kunnan vuokra-asuntoon, olisin voinut matkustaa paikkakunnalle yleisillä kulkuvälineillä enkä olisi tarvinnut puolisoani muuttomieheksi. Matkakuluissakin olisi muodostunut säästöä, eli kokonaisuudessaan telttakesäni oli vuokra-asuntokesään verrattuna noin 500 euroa hintavampi ratkaisu. Odotin tätä ulkoruokintajaksoa malttamattomasti koko kevään ja se enemmän kuin täytti odotukseni, eli olen ratkaisuuni näin jälkikäteen todella tyytyväinen.
**********
Olen 51-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.
Makeeta! Itsekin toiveena kokeilla jotain tämmöistä.
Niin oli! Ainoa ongelma on, että tämä vie mennessään, joten ole varovainen 🙂
”Telttomaailman kaksio” osui naurohermoon. Vaikuttaa erittäin päheältä laitokselta. Toivottavasti esiintyy tulevalla videolla!
Myös tuo roolien kääntyminen huolehtijasta huolehdittavaksi tuntui ainakin lukijasta innostavalta ja elämänmakuiselta muutokselta.
Pääset telttakaksioon kylään jo ensi viikolla.