Voi että, onpa kiva päästä kertomaan nyt ihan koko stoori. Olen toki kertonut moneen otteeseen olevani menossa kesätöihin, mutta varmuuden vuoksi olen jättänyt yksityiskohdat peittoon, sillä kaikkea voi aina tapahtua ja ajattelin, että kerron tarkemmin tästä jutusta sitten, kun lihaa on jo riittävästi luiden päällä.

Jos olet yhtään lukenut blogiania tai katsonut videoitani, tiedät että reissaan sitten missä hyvänsä tai on tekeillä mitä tahansa muuta, langat, puikot ja erilaiset neulontaprojektini kulkevat matkassani kaikkialle.

Olen neulonut ekaluokkalaisesta alkaen, eli tässä vaiheessa silmukoita on takana 45 vuotta. Olen parantumaton lankahamstraaja, jonka ei koskaan pitäisi hankkia enää yhtäkään lankakerää, mutta joita kuitenkin päätyy jokaiselta reissulta mukaan lisää. Lähipiirini ja lähipiirini lähipiiri on kyllästetty neulomuksillani.

Tässä hitusen taustoitusta sille, miksi nykyinen työpaikkani hämmästyttää ja naurattaa minua edelleen: olen nimittäin töissä – tadaa – villakehräämössä!!

Rinnastus on sama, kuin koululaiselle tarjottaisiin töitä karkkikaupasta tai autohullulle testikuskina. Saan siis palkkaa siitä, että hyörin kahdeksan tuntia päivässä rakkaimman ja pitkäaikaisimman harrastukseni parissa. Ihan hullua, enkä uskonut tällaisia työpaikkoja olevan olemassakaan, mutta täällä sitä nyt ollaan, huomenna pyörähtää neljäs työviikko käyntiin.

Disclaimer: olen kolmen viikon työkokemuksen omaava vasta-alkaja. Tämä teksti kertoo minusta eikä sitä pidä lukea kehräämötyön manuaalina.

Miten minä tänne päädyin?

Lyhyesti: näin työpaikkailmoituksen Instassa ja päätin saman tien hakea, vaikka olin suunnitellut meneväni töihin vasta paljon myöhemmin, mahdollisesti vasta joulusesonkiin. Kirjoitin työnhakuprosessistani alkuvuodesta kahteen otteeseen, sekä hakemisesta että työn saamisesta.

”Olitko ainut työnhakija”, kysyi kohtelias keskustelija minulta alkuvuodesta. ”Millaista kokemusta sinulla on villa-alalta”, on kysynyt useampikin. Sen verran tiesin itsekin, etten ollut ainut hakija, pääsinhän tähän pestiin varasijalta. Työnantaja kertoi hakemuksia olleen useampi kymmen, joten vaikka minulla ei varsinaista villa-alan kokemusta ole päivääkään, jollain lailla onnistuin vakuuttamaan tulevan esihenkilöni siitä, että minut kannattaa ottaa töihin.

Vaikka olen paperilla arvioiden täydellisen epäpätevä, toisaalta näillä vuosilla omaan monenlaista kokemusta, joiden yhdistelmä sopii tähän työhön erinomaisesti.

Olen tottunut asiakaspalvelija, kokemusta on karttunut sekä Lapin kausitöissä että viimeksi Merimieskirkon kahvilassa Rotterdamissa. Ja onhan takana myös vuosikymmen poliklinikkatyötä hoitajana, joka on toki asiakaspalvelutyötä sekin. Pystyn palvelemaan neljällä kielellä ja viihdyttämään asiakkaita muutaman muun alkeilla. Olen huolehtinut erilaisista myymälöistä ja tavaroiden esillepanosta vaihtelevissa ympäristöissä.

Ja mitä tämän työn ytimeen tulee, tunnistan heti ovelta asiakkaan päällä olevan neuleen mallin ja suunnittelijan. Osaan sujuvasti vertailla lankamerkkkejä ja arvioida menekkejä. Joten ehkäpä minulla jonkinlaisia kyvykkyyksiä tähän tehtävään on.

Mitä työ vaatii?

Ihan ensimmäinen mieleen tuleva seikka on sorminäppäryys. Työ pitää sisällään erinäisiä vaiheita, joissa kömpelönäppinen tuppukoura tai eri tavoin näpertämään tottumaton ei pärjää. Käsialan kannattaa myös olla siisti ja esteettinen, pienessä tuotantolaitoksessa ja myymälässä yllättävän monta asiaa kirjoitetaan käsin, muun muassa jokaisen vyötteen lankamerkki.

Asiakaspalvelu vaatii aina pelisilmää. Myyntityö ei ole tyrkyttämistä vaan kivan asiakaskokemuksen luomista, jossa asiakas kokee olevansa tervetullut, oli hänellä ostomekko päällä tai ei. Tavoitteeni on, että jokainen asiakas lähtee kehräämöltä mukanaan sen tarina ja hyvä mieli kivasta kohtaamisesta. Näiden lopputuloksena hyvin napakallakin ”kiitos mutta vain katselen”- kommentilla sisään astunut asiakas lähtee jatkamaan kehräämöltä matkaa vähintään sukkalangat kainalossaan.

Työ vaatii valmiutta monen asian silmälläpitoon yhtä aikaa ja hermostumattomuutta keskeytyksiin tai äkillisiin suunnan muutoksiin. Työ on tiivistahtista ja intensiivistä. Tässä työssä pärjää vanhan liiton työihminen, kuten kuvaava sanonta kuuluu. Aika on kirjaimellisesti rahaa ja vaikka premium-tuotetta valmistaessa ei saa hätiköidä, silti pitää olla ripeä ja pyörien tulee pysyä pyörimässä tuotannon jokaisessa vaiheessa.

Kielitaidon lisäksi myymälän puolella eduksi on esteettinen silmä: valmius tai ainakin halu tehdä ympäristöstä viihtyisä ja kutsuva. Olen oikeastaan aika yllättynyt siitä, miten paljon olen viime vuosina tykännyt erilaisista työtehtävistä, jotka liittyvät kattamiseen, koristeluun, somistamiseen ja esillepanoon.

Tyttärelläni oli tälle sana, visualisti. Olen pitänyt itseäni vain pragmaattisena puusilmänä, mutta yllätyksekseni kauniiden ympäristöjen ylläpito tai niiden luominen on monessa viime vuosien työ- tai vapaaehtoisprojektissa ollut työn mieluisa lisämauste.

Ihan oikeasti paineisesta kassatyöskentelystä minulla ei ole kokemusta, eli kaiken maailman veikkauskoneet ja muut lisähärpäkkeet ovat minulle vielä vieraita, mutta kun on suoriutunut hymyssä suin joulumyyjäisten pitkin myymälää kiemurtelevasta kassajonosta, ei kassatyöskentely enää jännitä.

Monen työn perusvaatimuksia ei koulussa opita

Lisäksi tarvitaan ihan sitä vanhanaikaista vastuullisuutta ja aloitekykyä. Kukaan ei ole minua pitämässä kädestä, minun tulee monessa kohtaa itse ymmärtää, mihin työhön tarttua ja hahmottaa, mikä homma odottaa tekijäänsä. Tämä voi monesta tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta vuodet esihenkilönä ovat opettaneet, että moni kaipaa perusteellista ohjausta ja opetusta, johon ei pienessä työryhmässä ole jatkuvasti resursseja.

Raja on hiuksen hieno: ei pidä sooloilla tai ottaa liian isoja asioita omiin käsiin. Mutta toisaalta en voi odottaa, että minua ohjataan ja opastetaan jatkuvasti. Voin itse kysyä ja tarttua toimeen.

En tiedä missä kohtaa ihmiselle opetetaan aloitekykyä. Ammatillisessa koulutuksessa sitä joka tapauksessa ei tapahdu. Ehkäpä on kyse kotikasvatuksen, temperamentin ja enkelipölyn yhteisvaikutuksesta, en tiedä. Vuorovaikutustaitojen ohella kyse on kuitenkin yhdestä perustavasta työelämätaidosta, jonka avulla pärjää monessa hommassa pitkälle.

Mitä työ pitää sisällään?

”Joo, meillä on ihan sama. Uusin ja hitain laitetaan aina kassalle, koska siellä siitä on vähiten haittaa”, totesi tyttäreni kannustavasti. Kerroin hänelle kolmehenkisen työryhmämme työnjaosta: minä olen se, joka keskeyttää kehräämön puolella työnsä ja menee palvelemaan myymälään saapuneet asiakkaat.

Tämä on siis sovittu reilun pelin työnjako, jolle on hyvät perusteet. Uutena ja kokemattomana työntekijänä minä suoritan kehräämössä niitä työvaiheita, jotka eivät keskeytyksistä häiriinny.

Täsmennetään nyt vielä, että olen ihan ekapäivästä lähtien saanut tehdä ihan oikeita töitä, eli myös minä olen työpanoksellani mukana siinä ihan varsinaisessa langantuotantoprosessissa. Mutta koska olen kokematon vasta-alkaja, minun vastuullani ovat sellaiset tehtävät, jotka vaativat vähiten kokemusta, näppituntumaa ja asiantuntemusta.

Ja arvonsa on toki silläkin, että huolehdin asiakaspalvelusta siten, että varsinaiset osaajat saavat keskeytyksettä huolehtia varsinaisesta tuotantoprosessista. Kehräämön puolella koneita on viisi: villan avaaja, karstakone, kehräin, kampakone ja noh, se laite, jolla kehruukoneesta tulleet, puolalla olevat langat vyyhdetään. Olisikohan koneen nimi vaikkapa vyyhdin, tai vyyhtikone, en tiedä.

Ennen näihin viiteen koneeseen päätymistä villa on eroteltu ja pesty. Koneista päästyään vyyhdit saatetaan värjätä, osa myydään toki luonnonvärisinäkin. Viimeiseksi langat nimikoidaan ja jokaiseen tuotteeseen laitetaan merkinnät sisällöstä, puikkosuositus ja pesuohjeet. Ja lopulta tuotteet pitää huolehtia kivalla tavalla esiin myymälään tai pakata lähetettäväksi takaisin ne tilanneelle asiakkaalle. Eli periaatteessa työvaiheita on yhteensä 11.

Minä saan olla avaamassa villaa ennen karstausta ja vyyhteämässä jo kehrättyä villaa. Saan vyöttää, paketoida, punnita ja hoitaa myymälää. Eli käytännössä vastaan niistä työvaiheista, joissa pärjää lyhyellä perehdytyksellä ja yksinkertaisilla ohjeilla. Ne työvaiheet, jotka edellyttävät syvällistä materiaalin tuntemusta tai pidempää kokemusta, jätän ilomielin muille.

Kesähessun ei ole syytäkään osata ihan kaikkea, minuun käytetty liika energia on tuhlausta. Kunhan hallitsen riittävästi tehtäviä, että työpäiväni on täynnä, on erityistä osaamista vaativat hommat syytäkin keskittää niitä ympärivuotisesti tekeville. Toki minun työaikaani on fiksuinta käyttää myös siivoukseen ja puhtaanapitoon.

Mitä työssä tienaa?

Tienaan työssäni saman verran kuin olen tienannut yksinkertaisimmissa suorittavissa töissä matkailun puolella tai ruokakaupassa. Tiskarina, autokuskina tai hyllyttäjänä tuntipalkka on 12 ja 13 euron luokkaa. Täysiaikaiseksi kuukausipalkaksi käännettynä se tarkoittaa noin 2000 euroa. Minulla ei ole palkan suhteen valittamista.

Tällaiset työt ovat oma valintani ja kun töitä tekee vuodessa vähän, on hyötysuhde oivallinen. Oma veroprosenttini on ansiotyöstä tälle vuodelle nolla aina 15 000 euroon asti.

Mitä olen työssäni oppinut?

Paljonkin uudenlaisia ajatuksia on ehtinyt jo muutamassa viikossa tulla. Ehkä yksinkertaisin ja toisaalta vähän itsestään selvältäkin tuntuva, mutta silti merkittävin oppi liittyy – da, villakuituun. Vaikka sitä on sormieni kautta kulkenut varmasti kymmeniä tuhansia metrejä, en ole aiemmin yhtä selvästi ymmärtänyt, että yhtä tarkoituksenmukaista kuin on puhua puusta, mansikasta tai perunasta, on puhua villasta.

Kuusipuu ja pyökki ovat keskenään hyvinkin erilaisia materiaaleja, vaikka kummatkin puuta ovatkin. Mansikasta ja perunasta osaisivat connaisseurit antaa varmasti monta samanlaista esimerkkiä, samoin viinin asiantuntijat omalta alaltaan. Villa käsitteenä kertoo oikeastaan pelkästään sen, että kyse on lampaan… noh, turkista, karvasta tai jostain.

Jo pelkästään yksittäisen lampaan villa on ominaisuuksiltaan vähintään kahdenlaista: pinta- ja pohjavilla soveltuvat täysin erilaisiin tarkoituksiin. Ja rotujahan on maailma pullollaan, jokaisen villa on ominaisuuksiltaan hieman erilaista.

Toinen mielenkiintoinen oppimisen paikka on kehräämöbisnes ylipäätään, suomalaisen villan status sekä erilaiset haasteet ja visiot sen hyödyntämisen ympärillä. Ja villahan on tosiaan yksi luonnon supertuotteista. Ylellä on kuunneltavissa mielenkiintoinen tiededokumentti villasta älykuituna. Jos aihe kiinnostelee, käy perehtymässä.

Mikä työssä on kivointa?

Ehkä kolme asiaa nousee kivuus-tilastossa ylitse muiden. Ensimmäinen niistä on asiakaspalvelu. Saan siis päivät pitkät jutella asiakkaiden kanssa, jotka ovat ehkä pitkänkin matkan päästä tulleet varta vasten tutustumaan kehräämön toimintaan ja sen myymälään. Saan intoilla rakkaimman harrastukseni äärellä, pohtia asiakkaiden erilaisia projekteja ja auttaa seuraavien hankkeiden suunnittelussa.

Toiseksi erilaisten värien ja niiden yhdistelmien kanssa työskentely on joka päivä jotenkin erityisen energisoivaa. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä on väriterapia, mutta koen että saan joka päivä sen kaltaista hoitoa. Käsin värjättäessä jokainen värierä on tekijälleenkin pienoinen yllätys.

Värikeitoksen lisäksi lopputulokseen vaikuttavat langan ominaisuudet ja sen pohjaväri. Vastavärjättyjen vyyhtien pyörittely ja paketointi myyntikuntoon on joka kerta mukavaa ja tältä osin minusta tuntuu, että leikin päivät pitkät aikuisten ihmisten karkkikaupassa.

Kolmanneksi tykkään siitä, että töissä tehdään töitä. Tykkään siitä, että voi laittaa vastamelukuulokkeet korville, Radio Suomen pyörimään ja keskittyä vain työn tekemiseen, pitää päivä sitten sisällään minkälaisia askareita hyvänsä. Työaikaa ei kulu kokouksiin, neuvotteluihin, selvittelyihin, säätämiseen, vaikeiluun tai draamaan.

Minusta työpäivässä ehdottomasti parasta on työ.

Tässä on mielestäni FIREttämisen ydin

Jatkan kehräämöllä näillä näkymin syyskuulle asti. Kerron myöhemmin tarkemmin, mitä muita seikkailukuvioita kesääni on liittynyt. Ja tietenkin laskeskellaan kesäpestin lopuksi mitä tästä reissusta lopulta tienasi, tarkoittaahan toiselle paikkakunnalle töihin lähtö aina myös sitä, että kulujakin kertyy.

Kesäpestini on toki vielä aluillaan, eli paljon ehtii tietenkin vielä tapahtua. Tässä vaiheessa mieli on kuitenkin erityisen hyvä. Kesäpestini on mitä mainioin esimerkki taloudellisen liikkumavaran mukanaan tuomista mahdollisuuksista.

FIREtykseen liitetään usein esimerkit palmun alla drinkki kourassa makoilusta ja taas viime viikolla sain tuben puolella ohjeita, että minun kannattaisi muuttaa Bulgariaan, jossa kulut ovat matalat, joten voisin siellä oleillen kasvattaa sijoituksiani niihin kajoamatta.

Ajattelen, että mitään tekemättömyyden ihanne pysyy elossa niiden toimesta, jotka eivät ole taloudellista liikkumavaraa syystä tai toisesta elämäänsä saaneet. Varsinaisesti firettävät kertovat mielestäni yleensä tarinaa samalla pohjavireellä, mutta henkilökohtaisin vivahtein. Taloudellista liikkumavaraa halutaan, jotta voidaan tehdä jotain muuta kuin palkkatyötä, eikä siis olla aktiivisesti tekemättä mitään.

CV:ni työkokemusrivillä lukee nyt ylimpänä kehräämötyöntekijä. Mielikuvitukseni ei olisi riittänyt tällaisesta asiasta haaveiluun, mutta onnekseni sain apua Universumilta. Myös tästä näkövinkkelistä tämä kesä on hyvä opetus FIREttämisestä. Saan säännöllisesti postia ja kommentteja, joissa kirjoittaja kertoo huomattavastakin varallisuudestaan, mutta pohtii samalla, ettei oikein tiedä, mitä mahdollisella lisävapaudella elämässään tekisi.

Vastaukseni on aina sama: sinun ei tarvitse tietää, etkä sinä voi tietää. Kulje silmät auki ja uteliaana, eteesi ilmestyy mahdollisuuksia, joiden et tiennyt edes olevan olemassa.

**********

Olen 51-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.