Täällä sitä ollaan! Ihmettelen ikkunan ulkopuolella humisevia kuusia ja olen vielä itsekin kuin puusta pudonnut. Paitsi etten pudonnut puusta vaan yhden askelman verran, ja tuo rysäys toi minut Suomeen. Pää on vielä vähän sekaisin ja tuntuu hankalalta muotoilla konkreettisia ajatuksia, mutta yritetään, bear with me.

Kirjoitus sisältää mainoslinkin.

Euroviisukatsomosta (draaman kannalta olennainen tieto) yläkertaan kävellessäni, valot jo portaikosta sammutettuani päätin sittenkin pikaisesti vielä kipaista alakertaan tarkistamaan, että ulko-ovet ovat varmasti lukossa. Pimeässä luulin jo olevani maan tasalla, mutta edessäni olikin vielä yksi askelma. Astuin tyhjän päälle ilmaan ja kaaduin suoraan eteenpäin rähmälleni.

Tiesin heti kaatuessani, että olin (taas) murtanut ranteeni. Nohevana sairaanhoitajana diagnostisoin itselläni hyväasentoisen murtuman, kierittelin käteni napakkaan ideaalisiteeseen, rakensin tyynyistä kohoasennon mahdollistavan kasan ja pyysin puolisoani tuomaan vesilasin ja kaksi buranaa. En ollut hengenhädässä enkä halunnut keskellä yötä sairaalan päivystykseen, olisi viisainta koittaa nukkua muutama tunti.

Aamun varhaisina tunteina näpyttelen tekoälylle kysymyksen: olen Rotterdamissa, käteni on murtunut, minne minun pitää ensimmäiseksi soittaa? Saan puhelinnumeron, jossa automaatti vastaa sekä hollanniksi että englanniksi.

Saanko puheesta selvää?

Minulle ei ollut (edes valvoneena ja kipeänä) hankalaa selittää puhelimessa englanniksi mitä minulle on sattunut ja pyytää toimintaohjeita.  Se, mitä jännitin etukäteen todella paljon oli se, saanko selvää osoitteesta tai hoitopaikan nimestä, jonne saisin ohjeet lähteä. Hollannin kieli kun on täynnä erilaisia kurkkuäänteitä, joista vasta alkeet ymmärtävän on suorastaan mahdoton saada selvää.

Päivystävä hoitaja antoi kuitenkin selkeät ohjeet: tarvitsisin röntgeniä, joka aukeaa vasta aamukahdeksalta. Sain ohjeet saapua päivystykseen vasta tuolloin. Osoitteenkin ymmärsin: St Franciscus Gasthuis. Luojan kiitos puolisoni oli käymässä luonani, lähdimme yhdessä taksilla sairaalaan.

Sain erinomaista ja nopeaa hoitoa: minut tutkittiin, kuvattiin, tutkittiin uudelleen ja kipsattiin alle tunnissa. Käteni on rikki kahdesta kohtaa mutta siististi, leikkausta ei tarvita ja kipsi on kädessä neljästä kuuteen viikkoa, lopullinen hoitoaika selviäisi välikontrollissa.

On aika lähteä kotiin

Puolisoni olisi pitänyt lähteä kotiin viikonloppuvierailultaan samana aamuna kun vasta hakeuduin hoitoon. Sairaalan poliklinikan aulassa teimme tilannearvion: hän jää toistaiseksi luokseni ja katsomme nyt ihan hetki kerrallaan, miten tilanne etenee. No, hoito eteni hienosti ja selvisin mitä ilmeisimmin lopulta erittäin vähällä. Silti muutuin kertalaakista avuttomaksi. Tarvitsen apua ihan kaikessa.

Niinpä päätimme heti sairaalasta päästyämme, että lähdemme yhdessä kotiin heti kun se on mahdollista. En olisi suorilta kunnossa matkustamaan, sen verran väsynyt ja kipeä olin, mutta silti kotiin olisi syytä hankkiutua saman tien. Niinpä puolisoni pakkasi tavarani, siivosi huoneeni ja buukkasi meille kotimatkan kaikki vaiheet. Lähtisimme matkaan seuraavan päivän iltana.

Minä olin yhteydessä Taysiin, kerroin eilen murtaneeni ranteeni ja että tarvitsisin Suomessa uuden tilannearvion, kontrollit ja jatkohoidon. Sain ajat Hatanpäälle siten, että menisin sairaalaan kirjaimellisesti suoraan juna-asemalta heti Tampereelle saavuttuani.

Taysissa todettiin tilanteen pysyneen hyvänä: murtuman asento on ennallaan, kipsaus hyvä ja arvioitu hoitoaika neljä viikkoa. Sain ajat kontrolliin viikon päähän. Nyt minulla alkaisi pyytämättä ja  yllättäen kuukauden mittainen pötköttelyloma.

Sysipaska yritys

Vain muutaman päivän vanha tuplamurtumani on vielä sangen altis särkemään ja turvottelemaan. Niinpä olen nyt ihan aikuisten oikeasti yksikätinen, vasurini kelpaa vain mitä yksinkertaisimpiin avustaviin tehtäviin, joihin ei kuulu kännykän tai läppärin näppäimistön käyttö. Niinpä olen kommunikaatiossa siirtynyt ääniviesteihin ja läppärillä hoituvat tällä erää vain asiat, joihin yksi käsi riittää.

Yksikätinen kirjoittaminen on järkyttävän hidasta, joten päätin antaa kokeeksi pirulle pikkusormen ja ajattelin pyytää tekoälyä avukseni, sillä en haluaisi että blogiini tulisi neljän viikon tauko ja koin myös että juuri nyt tarvitsen tärkeää reflektion ja itsehoidon välinettäni, eli kirjoittamista.

yst. ks. alle:

Alla näppärän tekoälyavustajan muotoilema blogipostaukseni:

Eli se siitä sitten. Tämä teksti on toivoakseni humoristinen ja henkilökohtainen ihan ilman tekoälyäkin. Se syntyy tuskallisen hitaasti, mutta mihinkäs minulla on nyt kiire. Solekko ottaa rauhallisesti ja saada asioita aikaan siihen tahtiin kuin mahdollista.

Onpa meillä kiva koti!

En ole ollut kotona yhdeksään kuukauteen ja lähdin pitkälle reissulle kun remonttimme viimeiset silaukset olivat vasta vaiheessa. Tämä voi kuulostaa tosi oudolta, mutta olin ehtinyt unohtaa miten ihana uusi koti meillä on! Kävin muistelemassa rempan vaiheita vuoden takaisen blogikirjoituksen avulla ja kieltämättä olin myös unohtanut millainen rumba tuo itse remppa oli, onneksi on kuvia muistuttamassa.

Nyt minulla on aikaa pysähtyä, istuskella, makoilla ja ihmetellä. Toki monta pientä viimeisteltävää asiaa on jäänyt hoitamattakin, kuten vaikkapa tauluja odottaa vielä laittamista seinille ja käytössä kaikki suunnitteluvaiheessa hyvältä vaikuttaneet ratkaisut eivät ole osoittautuneet niin kivoiksi kuin paperilla vaikutti. Niistä enemmän myöhemmin. Mutta kieltämättä on ollut ihanaa kotiutua ihkaomaan kotiin kuukausien soluasumisen jälkeen.

Odottavan aika on pitkä

Olen käsillä tekevää sorttia ja näin murtuman parantelun alkumetreillä ajatus kuukaudesta, jolloin en voi puuhailla mitään tuntuu ikävältä. Kun tähän lisätään kaikki arjen hankaluus, eli en voi saunoa, en saa tukkaa itse ponnarille, en saa vaatteita kunnolla päälle, en saa edes kengännauhoja itse kiinni, kieltämättä ketuttelee.

Elämä on onneksi jo opettanut, eli olen viisastunut edellisestä murtumastani. Nyt tiedän, että käden lisäksi mieli menee kipsiin, kun lähestulkoon kaikki mieltä normaalisti hoitavat asiat kuten liikunta, otetaan pöydältä pois. Osaan suhtautua alkavaan kuukauteen armollisemmin. Silti, vaikka kurjatkin asiat on syytä realiteetteina tunnustaa, haluan keskittyä hyviin puoliin, märehtiminen ei auta tässä tilanteessa mitään.

Mihin hyvänmielen juttuihin käytän aikaani:

Aion hölistä nipun puhuva pää -videoita tubeen, se onnistuu hyvin myös käsi kipsissä.

Kirjoitan edelleen yhden blogitekstin viikkovauhtia. Tekstin tuottaminen vie yhden työpäivän, mutta minulla ei ole kiire minnekään.

Puhun puhelimessa, kaksi pitkää puhelua viikossa. Asetan tähän numeerisen tavoitteen patistaakseni itseäni oleman aktiivinen.

Laittelen kotia pikkuhiljaa yksikätiseen tahtiin.

Itseään voi hoitaa hyvin tai huonosti

Jo ihan heti murtuman jälkeen huomasin, kuinka nopeasti sitä ajautuu itselle epäsuotuisaan toimintamalliin. Olen väsyneempi, en voi liikkua kuten haluaisin, keskittyminen on huonoa, unikaan ei ole kovin laadukasta päiväaikaisen rasituksen jääessä vähäiseksi. Toisaalta taas väsyttää koko ajan, monestakin syystä. Kun kaikki on vähän huonosti, sokeri on oivallinen lohduttaja.

Niinpä päätin, että niin kauan kun käsi on kipsissä, jätän sokerin pois. Ihan jo pelkästään siksi, että tulisin syöneeksi kunnon ruokaa enkä siirtäisi nälkää sokerilla. Ja että oma vireystila ja painokäyrä pysyisivät jotenkin tolkullisessa linjassa. Kyse ei ole itsensä kiusaamisesta, päinvastoin. Huomasin nimittäin heti, kuinka sitä alkaa tilailla pikkuhyväsköitä lohdutukseksi. Sokeri on yksi kriisitilanteiden vääränlainen tukikeppi, joka on nyt syytä jättää sivuun.

Sen sijaan päätin palkita itseni uusilla urheiluvaatteilla! Nyt kun minulla ei päivisin ole juurikaan muuta tekemistä kuin loikoilla ja pitää kättä kohoasennossa, enkä jaksa loputtomasti katsoa Tubea tai Netflixiä, olen taas aktivoitunut täyttämään (mainos:) Mielipidekyselyitä. Joskus tuo toiminta tuntui turhauttavalta, nyt se on palkinnut minut hyvin.

Eilen tienasin saldolleni vitosen. Uusi paranneltu taktiikkani on, etten odota sähköpostiin ilmestyviä linkkejä siitä, että Mielipidekyselyn sivuille on ilmestynyt uusi kysely. Käyn käden lepuutushetkinä klikkaamassa jo aiemmin tulleen ilmoitusviestin linkkiä, ja olenkin tällä tavalla ehtinyt vastaajaksi useaan kyselyyn päivässä.

Aiemmin sivustolta saadut palkinnot eivät olleet minulle mieluisia, nyt käyn päivittäin tienaamassa muutaman euron Stadiumin lahjakorttia varten. Toivoakseni uusin joko alusvaatevarastoani tai saan kesäalesta uutta ulkoiluvaatetta, vielä en tiedä. Lupaan kipsiajan jälkeen kk-budjettitekstissä kertoa, paljonko ehdin kuukausiansioita tienata. Jos sinulla on käsissäsi luppoaikaa esimerkiksi työmatkojen aikana, käy (mainos) tästä linkistä rekisteröitymässä vastaajaksi ja kokeile.

Mitä tämä kaikki maksaa?

Terveysmurheiden keskellä rahalla on harvinaisen vähän merkitystä. Silti on mielenkiintoista laskeskella yhden harha-askeleen hintaa ja taloudellisia seurauksia. Yhtälö on moninainen ja monimutkainenkin, eivätkä kaikki palaset tule olemaan selvillä vielä moneen viikkoon. Jonkinlaisen välilaskelman teen joka tapauksessa ensi viikolla. Murtumani on siisti. Jälki pankkitililläni on sen sijaan pahannäköistä.

*********

Olen 51-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.

ps. tämä kirjoitus on lähes viisivuotisen blogikirjoittamiseni varmasti eniten aikaa vaatinut kirjoitus. Ihanaa kun luit tänne asti 😊