Aloitan uuden tavan laatia blogikirjoituksia, josta olen innoissani. Huomaan käyväni säännöllisesti samankaltaisia sähköpostikeskusteluita. Jatkan niitä toki yksityisinäkin, joten huoli pois, minulle kirjoittamalla et joudu vastentahtoisesti blogimateriaaliksi, et tietenkään. Mutta kirjoittajan luvalla vastaan hänelle blogikirjoituksen(kin) muodossa, sillä oletan, että jokaista kirjoittajaa kohden on hän/heitä, jotka miettivät samaa asiaa.

Tässä kirjoituksessa on luvan kanssa nostettuja lainauksia T:n minulle lähettämästä viestistä ja oma vastaukseni hänelle.

”…Mielestäni vaatii paljon, että määrittelee oman elämänsä arvot, sitoutuu niihin ja kykenee elämään omista rajoista kiinni pitäen siten, että elää merkityksellistä ja hyvää elämää. Minusta olisikin mielenkiintoista tietää, että millaisen prosessin tuloksena olet esimerkiksi nykyiseen budjettiin päätynyt. ”

Hei T, kiitos viestistäsi ja hyvistä sekä mielenkiintoisista kysymyksistä. Jäin pitkäksi aikaa miettimään sitä, mistä oikein on muodostunut raamit nykyiselle kuukausibudjetilleni. Muistan pyöritelleeni asiaa aivan blogikirjoittamiseni alkumetreillä, kun jokainen teksti oli konkreettinen ajatustehtävä tai laskuharjoitus sitä varten, että alan ihan konkreettisesti suunnitella elämänmuutostani.

Heinäkuussa 2021 laskin itselleni mielestäni riittävän kuukausibudjetin, joka tuolloin oli tuhat euroa kuukaudessa. Koitin tuolloin hahmotella, mitä välttämättömyyksiä arkeeni kuuluu ja millaisia ”ylimääräisiä” tai erityisiä vapaa-ajan kuluja mielestäni tarvitsisin. Näin jälkikäteen arvioituna en ollut tuolloin, taloudellisesti vapaampaa elämää vasta suunnitellessani, kovinkaan kaukana totuudesta.

Keskiarvoiset kuukausikulut vuosittain

Toki olen kuluttanut enemmän kuin kuvittelin, ekana vuonna asiaa hahmoteltuani jopa +25% enemmän kuin ajattelin, joten jälkikäteen voisin sanoa, että osuin suurinpiirtein oikeaan, mutta olin liian optimistinen. Muun muassa terveydenhuoltomenot, erityisesti hammashoito ovat olleet kalliimpia kuin ajattelin. Lisäksi olen matkustanut enemmän kuin kuvittelin ja myös bloggaaminen vie rahaa, eli harrastusmenoihin olin varautunut huonosti.

Mikä sai minut päättämään, tai en tiedä mitä sanaa voisin käyttää, että noin tuhannen euron kuukausibudjetti olisi minulle sopiva? En osaa sanoa muuta kuin että harjoittelu, kokeilu ja menojen kirjaaminen. Isoimpia suuria luopumisia minulle oli auto ja erilaiset ulkonäköön liittyvät menot, kuten säännölliset kampaajalla käynnit ja vaateostokset.

Kokeilin alle tonnin elämää

”…Muistaakseni mainitsit jollain videolla, että olet kokeillut pienemmälläkin budjetilla elämistä, jonka jälkeen itselle sopiva on löytynyt. Kamppailen itse tämän aiheen parissa paljon.”

Vuonna 2022 asetin itselleni tavoitteen: halusin ihan konkreettisesti selvittää, millaista on elää alle tuhannella eurolla kuukaudessa. Kirjoitin asiasta puolen vuoden tutkailun jälkeen blogitekstinkin. Tuon kokeilun lopputulema oli, kuten blogitekstissä kirjoitin, että elin mielestäni hyvää ja laadukasta elämää, jossa minulla ei ollut mitään valittamista.

Toiseksi opin sen, että koska listailin erilaisia mielitekojani, jotka eivät budjettirajoitteen vuoksi toteutuneet, huomasin että suurilta, tärkeiltä ja jopa välttämättömiltäkin vaikuttavat kulutustarpeet unohtuvat nopeasti, eli pienikin harkinta-aika auttaa karsimaan kulutusta todella paljon.

Silti, en halua palata tonnilla kuussa- elämään, sillä silloin jouduin mielestäni liikaa keskittymään rahan kanssa temppuiluun ja budjetin raja-aitoihin. Haluan elää hieman leveämmin ja viime vuosien elintaso on ollut minulle sopiva. Tässä on paradoksi: en halua elää niin vaatimattomasti, että joudun koko ajan miettimään mihin minulla on varaa, mutta en ehdottomasti halua elää myöskään niin, että minulla on varaa kaikkeen mitä haluan.

Meidän ei pidä saada kaikkea mitä me haluamme, maapallomme ei sitä kestä emmekä me lopulta itsekään voi hyvin, jos yltäkylläisyyttä on ympärillä liikaa. Karkkikaupassa tulee aika nopeasti huono olo, vaikka onkin teoriassa ihana ajatus, että voisi herkutella määrättömästi. Me kaikki tarvitsemme rajoja.

Mikä on sopivasti?

Se, mikä on sopiva määrä kuluttamista, on lopulta tosi vaikea, ellei jopa mahdoton kysymys vastata. Sanoisin, että sopiva määrä kuluttamista on jossain mukavan ja epämukavan välissä. Eli ei pidä saada kaikkea mitä haluaa, mutta ei pidä myöskään turhaan kurjistaa elämäänsä. Ja tämän sanottuani vielä sekoitan ja sanon, että pieni määrä niukkuutta tekee meille kaikille todella hyvää.

Esimerkiksi aina ei pidä olla jääkaapissa kaikista mieluisinta ruokaa, joka on juuri tänään haettu kaupasta. Meidän jokaisen pitää välillä syödä niitä jämäruokia ja jo parhaat päivänsä nähneitä hedelmiä tai jo vähän kuivunutta leipää, ennen kuin haetaan kaupasta lisää. Mutta esimerkiksi kunnon lenkkarit pitää ostaa saman tien kun toinen laita kantapäästä alkaa pettää tai hammaslääkäriin on mentävä heti, kun tarpeen huomaa.

Olen vuosia seurannut Mihin se raha menee – blogia, jonka kirjoittaja elää niin vähällä rahalla, että se tuntuu aivan uskomattomalta. En millään lailla kyseenalaista hänen elämänvalintojaan, olen ainoastaan hämmentynyt. Hän on esimerkkinä siitä, mikä voi olla mahdollista: hyvä ja itselle sopiva elämä todella, todella pienellä rahalla. Minulle hänen elämäntyylinsä ei sovi, haluan kuluttaa enemmän.

Mallibudjetit auttavat

Mutta miten määrittelen sen, mikä on minulle sopivasti? Yrityksen ja erehdyksen kautta kai. Kohtuullista elämää määritellään myös tutkimuksen avulla ja melko laajaan aineistoon tukeutuen julkaistaan määräajoin Kohtuullisen elämän viitebudjetit eri ikäisille ihmisille ja eri kokoisille perhekunnille. Kohtuullisen elämän budjetin ajatellaan täyttävän tavallisen elämän perustarpeet mutta mahdollistavan myös harrastamisen ja vapaa-ajan – kohtuudella, kuten määritelmä sanoo.

Viisikymppisenä olen kahden esimerkkilaskeman välistä, mutta koska olen lähempänä mallibudjettien 45-vuotiasta, käytän sitä omana viitebudjettinani. Jos eläisin yksin, oma kohtuullisen elämän viitebudjettini olisi 1314 euroa kuukaudessa. Tuota pitäisin kyllä itsekin rajana. Uskaltaisinko sanoa että elämä yli kohtuullisen viitebudjetin on kohtuutonta?

No ehkä en, mutta uskallan sanoa, että siinä on hyvä esimerkkilaskelma elämästä, jossa voi tulla kohtuullisen pienellä rahalla toimeen. Jos jokin osa-alue omassa elämässä menee heittämällä yli tuon mallibudjetin, voi alkaa miettiä, onko tuolle kuluttamiselle perustelut. Jos on, niin hyvä, sekin on silloin harkittu lopputulos ja silloin tietää miksi herätä töihin joka aamu.

Uskoakseni me kaikki teemme samoja virheitä

”… Tunnistan itsessäni vaikeutta käyttää rahaa tarpeellisiin asioihin ja toisaalta myös huolimattomuutta, joka tulee siitä, että ei jaksa/ehdi suunnitella tarpeeksi asioita ja elämää. Yhtenä isona tekijänä näenkin sinulla olevan suunnitelmallisuuden rahan käytössä. Tätä haluaisin oppia lisää.”

Juuri tällä viikolla kauhistelin tyttärelleni sitä, kuinka työkenkäni ovat perin juurin surkeassa kunnossa. Ne ovat sisältä puhki, eli vuori on kulunut osin jo kokonaan pois. Lisäksi niiden pohjat ovat kuluneet sileiksi, eli ne ovat märällä pinnalla jo vaarallisetkin. Silti olen sitkeästi ajatellut, että sitkuttelen lenkkareideni kanssa tämän työkomennukseni loppuun, lenkkareitteni pitäisi kestää vielä seitsemän viikkoa. Vaikka ne eivät ole todellisuudessa olleet työkelpoiset enää pitkään aikaan.

Lisäksi jatkan täältä Alankomaista suoraan kesätöihin, jonne tarvitsen kunnolliset kengät. Silti olen lykännyt kuluttamista erittäin tärkeään asiaan ihan omaa hölmöyttäni. Kun tässäkin kuukaudessa olen käyttänyt rahaa sekä kirppariostoksiin, joista olisin halunnut olla erossa koko vuoden. Eli me emme onneksi ole koneita, vaan ihmisiä ja me kaikki teemme jatkuvasti hölmöjä päätöksi (myös) rahan kanssa.

Jos rahan kanssa ei olisi epärationaalinen, pitäisi siihen asiaan keskittyä ihan sata lasissa koko ajan, eikä sellainen itsensä ylitarkkailu tai pilkuntarkka suunnitelmallisuus ole mistään kotoisin. Rahan käyttö on elämän tukiprosessi, pääfokuksen pitää olla muualla.

Eli armollisuus itseä kohtaan ei tässäkään asiassa ole huono ratkaisu, eikä itseään pidä virheistä moittia liikaa varsinkin, jos oma talous on suurin piirtein tasapainossa joka tapauksessa.

Suunnitelmallisuutta oppii suunnittelemalla

Itseäni auttaa suunnitelmallisuudessa se, että haluan suunnitella jokaiseen kuukauteen myös jotain erityistä kivaa. Suunnitelmallisuus mielletään usein kurinpidoksi tai jonkinlaisiksi menorajoitteiksi tai kielloiksi. Jos suunnitelmallisuus vie kuukaudesta kaiken ilon, ei se tietenkään houkuttele. Joskus kurjiltakin tuntuvista rajoituksista esimerkiksi vaateostosten tai muiden houkutusten suhteen jaksaa pitää kiinni, jos on olemassa jotain lyhyen tähtäimen positiivisia juttuja, johon panostaa.

Toinen vinkkini suunnitelmallisuuteen on jo edellä mainitsemani asioiden pieni lykkääminen suunnittelemattomien mielitekojen listauksen muodossa. Kun ei päätä että itseään rajoittaa vaan päättää, että odottaa asioiden kanssa seuraavaan kuukauteen, jonne omat toiveensa kuluina suunnittelee, on helpompi vastustaa hetken houkutuksia. Ja kuten sanottua: huomata jälkikäteen, ettei asiaa niin kovasti oikeastaan halunnutkaan.

Ja kolmanneksi, jos haluaa oppia suunnitelmallisuutta, pitää alkaa suunnitella. Suunnitelma kerrallaan, ihan jokaisen epäonnistumisen jälkeen on yhtä yritystä viisaampi. Pitää sallia itselleen se, että epäonnistuu, kuten kaikkia uusia taitoja harjoitellessa. Sitten pyyhitään pölyt vaatteista ja yritetään uudelleen.

Budjetti rahapäivästä rahapäivään

”….Tuo budjetointi on jotenkin vaikean tuntuista. Takerrun epäolennaisiin asioihin, kuten siihen, onko työmatkaan liittyvä kulu työhön liittyvä kulu vai liikkumiseen kuuluva kulu. En kerrassaan myöskään ymmärrä, miten kuukausibudjettiin merkitään vaikka kerran vuodessa maksettavaksi tuleva asia, eli jaetaanko summa kahdelletoista kuukaudelle vai merkitään vain sille kuukaudelle milloin se maksetaan? Sitten kun palkkapäivä on kuun puolessa välissä, niin kalenterikuukauden budjetti on kokoajan ihan sekaisin.”

Olet oikeassa, on suhteellisen epäolennaista, mistä kategoriasta jokin lasku maksetaan, omasta lompakosta ne menevät joka tapauksessa. Se, millaisia kategorioita itselleen laatii, on jokaisesta itsestään kiinni. Uskoisin, että hyvässä budjetissa niitä on ehkä kymmenen tai jotain, turha pikkutarkkuus on vain hankalaa.

Kun palkkapäiväni oli taannoin säännöllisessä työssä kuun 20. päivä, tein budjetit aina esim. 20.3.-19.4. eli rahapäivästä viimeiseen päivään ennen rahapäivää. Tätä kyllä kovasti suosittelisin. Tietenkin meillä on usein kuukaudessa montakin rahapäivää, jos tulovirtoja on useita. Kiinnittäisin budjetin kuukauden isoimpaan rahapäivään, mikä tuo sitten onkaan: palkkaa, eläkettä, etuutta, mitä hyvänsä.

Aina jos suinkin mahdollista, maksan laskut suurempina könttäsummina, esimerkiksi vakuutukset maksan koko vuodeksi yhdellä laskulla, samoin blogin vuosimaksun. Sähkölaskuissa ei enää saa valittua harvoin toteutuvia laskuja, olen valinnut silti suurimman mahdollisen laskutusvälin, eli kolme kuukautta.

Merkitsen aina koko laskun sille kuukaudelle, jolloin sen maksan, eli pidän rahajargonilla sanottuna kassavirtapohjaista budjettia. Eli kun koko summa lähtee tililtä siinä yhdessä kuussa, se on myös kokonaisuudessaan sen kuukauden meno. Kun sitten vuoden lopussa laskee eri kategorioiden keskiarvoja, tuo summa tietenkin jakautuu jokaiselle kuukaudelle, mutta se on jo hifistelyä, joka kannattaa aluksi jättää vielä sivuun.

Laskutili voi helpottaa

Jos kuukausittain tulevien laskujen määrä vaihtelee paljonkin, voi olla ratkaisuna muodostaa laskutili, jonne siirtää tietyn vakisumman joka kuukausi. Mikä tuo sopiva summa on, selviää kokeilemalla. Tuolta tililtä voi sitten maksaa kaikki laskut ilman, että ne yhteen kuukauteen kasautuessaan sotkevat rahaelämää joltain tietyltä kuukaudelta.

Jos rahaa ei siirrä valmiiksi sivuun, unohtaa helposti, että laskuja on vielä tulossa eikä niihin muista varautua sellaisena kuukautena, jolloin laskuja ei postiluukusta tipahda.

Yllätyksiä on aina

”…Miten erilaisia yllätyksiäkin sitten pitäisi budjetoida? Eli meneekö tässä nyt sekaisin vuosibudjetti, kuukausibudjetti ja keskimääräiset kuukausittaiset menot sekä kaiken päälle puskuri ja sen vaikutus budjetissa?”

Yllätykset ovat mielestäni osa sekä kuukausbudjettia että puskuria. Eli ihan jokaisessa kuukaudessa tapahtuu jotain, jota me emme osanneet ennakoida. Sen vuoksi mielestäni hyvässä kuukausibudjetissa jää noin 10% yllätysvaraa, eli ihan jokaista euroa on mielestäni turha alkukuusta allokoida johonkin tiettyyn sarakkeeseen.

Sitten elämä tapahtuu ja tuntuu kurjalta, kun mikään suunniteltu ei pidäkään paikkaansa. Minun reilun tonnin kuukausibudjeteissa on aina reilun satasen joustovara alkukuusta, siis ihan kokonaan suunnittelematonta rahaa. Joustoraha voi mennä vaikka buranaan, hoitoaineeseen, sukkahousuihin tai kengännauhoihin. Johonkin pieneen joka hajoaa tai loppuu ja tarvitaan uutta.

Ja sitten on ne isot yllätykset, joita varten pitää olla puskuri. Klassisin esimerkki on se ikuinen pesukoneen hajoaminen, tai jotain muuta yllättävää, jota varten tarvitaan sellainen määrä rahaa, johon ei yhden kuukauden joustonvara riitä. Näitä isoja yllättäviä menoja varten meillä pitää olla puskurirahasto. Itselle suurin puskurin kautta tehty hankinta on ollut uusi läppäri.

Ja tietenkin hyvässä kuukausibudjetissa siirretään heti alkukuusta sopiva summa kartuttamaan sitä puskurirahastoa, jotta on mistä ottaa, jos ja kun yllätyksiä tulee. Jos puskurissa on jo säästettynä useamman kuukauden kuluja vastaava summa, ei sinne tarvitse joka kuukausi säästää. Mutta jos puskuri on vielä liian pieni tai jos sitä on äskettäin kulutettu, pitää se tietenkin säästää jälleen ”täyteen”. Se, mikä on sopiva määrä puskurirahaa, on jokaisen itse arvioitava.

Budjetoinnin voi myös unohtaa

Jos budjetointi tuntuu kurjalta ja oudolta ja kaikkea muuta ikävää, voi menokuurin aloittaa ihan vaan sillä, että pitää kirjaa omista toteutuneista kuluista. Lupaan ja vannon, että ihan vaan pelkkä menojen ylös kirjaaminen saa aikaan sen, että oma kulutus alkaa kuin varkain vähentyä ja rahaa alkaa jäädä säästöön. Jos et usko tätä, kokeile ja lupaan että yllätyt.

Kun tietää, että on itselleen tilivelvollinen jokaisesta ostoksestaan tai päähänpistostaan, jo se rajoittaa kuluttamista kummasti ja järkevöittää rahankäyttöämme.

Kiitos T vielä siitä, että laitoit postia, toivottavasti vastauksistani oli apua. Otan mielelläni palautetta vastaan, ollaan yhteydessä. Hyvää kevättä, ystävällisin terveisin, Anu

**********

Olen 51-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.