Vapaaehtoistyö on välillä aivan perseestä ja välillä sykähdyttävän hauskaa. Koitan tässä kirjoituksessa pohtia ilmiötä eri kanteilta. Miksi? Koska vapaaehtoistyö kuuluu usein osaksi haaveissa siintelevää elämää, jossa on enemmän taloudellista vapautta, aikaa ja valinnan mahdollisuuksia. Onko näillä unelmilla pohjaa?

Olen toiminut erilaisissa vapaaehtoistyön tehtävissä yläkoululaisesta lähtien vaihtelevassa määrin aina kulloisessakin kotiseurakunnassani. Olen tehnyt kaksi vapaaehtoistyön jaksoa workaway-järjestelmän kautta ulkomailla.

Tämä teksti syntyy Rotterdamissa. Vapaaehtoisvuodestani Benelux-maiden Merimieskirkossa on takana kuusi kuukautta. Olen saanut työskennellä sekä Rotterdamin että Brysselin toimipisteessä. Vapaaehtoistyöhön rekrytoinnista, sen ohjaamisesta ja organisoinnista minulla on kokemusta sote-alan esihenkilön näkökulmasta.

Disclaimer 1: vapaaehtoistyö on vanha, epäkurantti ja ehkä vähän epäkorrektikin termi. Organisaatio, jonka hoteissa tällä erää toimin, puhuu ”pelkistä” vapaaehtoisista. Yleisellä tasolla käytetään nykyisin vapaaehtoistoiminnan käsitettä erotukseksi työlle, joka on ihan toinen juttu. Eli tiedetään, tiedetään: käytän tässä kirjoituksessa vanhaa terminologiaa, se tuntuu itselle luontevimmalta.

Disclaimer 2: Kirjoitan omista havainnoistani ja oppimistani asioista.  Ollakseni rehellinen ja aito en voi kirjoittaa pelkästään kauniisti ja positiiviseen sävyyn. En kuitenkaan halua kritisoida yksittäisiä henkilöitä tai organisaatioita. Jos tulkitset tekstini siten, joku on epäonnistunut: minä kirjoittajana tai sinä lukijana.

Organisaatio: enemmän kuin rahalla saa

Parhaimmillaan organisaatio saa vapaaehtoisesta huikean tason osaajan ja toiminnalleen sellaista lisäarvoa, jota se ei rahatilanteensa, kokonsa tai profiilinsa vuoksi olisi koskaan kyvykäs hankkimaan. Vapaaehtoisen osaamisen kautta voidaan tehdä jokin kokonaan uusi aluevaltaus uudenlaisen toiminnan muodossa tai korottaa jo olemassa olevan tekemisen tasoa merkittävästi.

Toisaalta organisaatio voi vapaaehtoisen muodossa saada riveihinsä toksisen ankeuttajan ja hämmentäjän, jonka toimintaan puuttumiseen ei ole olemassa valmiuksia tai prosesseja. Pahimmillaan tukijoukkoihin värvätty vapaaehtoinen onnistuu vääristämään toimintaa siten, että erilaiset kriisit, selvittelyt ja kahnaukset varjostavat kaikkea, mitä hänen ympärillään tapahtuu.

Vaikka vapaaehtoisten tulisi olla organisaatiosta riippumatta ammattilaisten toimintaa tukeva sivujuonne, voi vapaaehtoisista tosiaan löytyä ne suurimmat timantit tai pahin jarru, joka toiminnan laatua määrittelee. Työntekijät rekrytoidaan tietyn koulutus- ja ansiotasosabluunan läpi. Vapaaehtoiset voivat olla kaukana tuon muotin ylä- tai alapuolella, kuinka vaan.

Esihenkilö saa iloa ja päänvaivaa

Jos yhden ihmisryhmän haluan omien esihenkilövuosieni kokemuksella nostaa vapaaehtoistyön tähtinä esiin, se on hiljattain eläkkeelle jääneet toimihenkilönaiset. Vuosikymmenienkin uran jälkeen vasta alkanut eläkeläisen elämä voi viimein mahdollistaa sellaisia ammatillisia haaveita, jotka ovat hautuneet vuosikymmeniä.

Heillä on osaamista, jaksamista, taitoa ja tahtoa enemmän kun monella vuosikymmeniäkin nuoremmalla. Paperinmakuisten töiden jälkeen ihmisläheisyydestä haetaan täydentäviä kokemuksia ja he ovat organisaatiolle usein todellinen aarre.

Kaikenlaista saattaa sen sijaan tapahtua, jos lähtee toimimaan vapaaehtoisena ympäristössä, joka on tuttu myös palkkatyön ajalta. Pahimmillaan pelipaikalle marssii tuolloin kaikkitietävä konsultti tai yleispätevä auditoija, jolla on antaa kehitysehdotuksia kautta linjan. Yhden sortin asiantuntemusta heiltä puuttuu: ymmärtää uusi roolinsa organisaatiossa.

Vapaaehtoiset voivat tuoda raikkaita uusia tuulia tai he voivat vangita organisaation menneisyyteen. Välillä on saanut pohtia, ketä tässä palvellaan: tuotetaanko toiminnalla vapaaehtoisille hyvää mieltä vai toimitaanko aidosti nykyhetkessä. Keskustelu siitä, onko organisaatio olemassa vapaaehtoisia varten vaiko vapaaehtoiset organisaatiota varten, on syytä käydä säännöllisesti.

Olen monta kertaa nähnyt, kuinka neuvokas vapaaehtoinen pelastaa tilanteen, jonka syystä tai toisesta taitamattomasti toiminut ammattilainen on hoitanut puutteellisesti. Kaikenlaisia muistoja on kerääntynyt matkaan: vapaaehtoiset ovat olleet työpäiväni pahin painajainen tai tuoneet ilollaan, omistautuneisuudellaan ja energiaan työarkeeni äärettömän paljon hyvää.

Ja sanotaan vielä varmuuden vuoksi: ei kukaan pyri soluttautumaan vapaaehtoiseksi aikeenaan torailla tai aiheuttaa hankaluuksia. Elämä jättää meihin kaikkiin osumia, joiden jäljiltä toimintamme ei aina ole hedelmällistä eikä vierellämme ole hyvä olla.

Kaikki eivät kannusta

Tässäkin lajissa kaukalon laidalta kuuluu kaikenlaista huutelua.  Aina löytyy tietäjä, joka kertoo vapaaehtoistyön olevan joltakin kantilta väärin. Ensisijaisesti vapaaehtoinen on ymmärtämätön hölmö, joka hyväuskoisesti antaa työpanoksensa maksutta ja tulee näin ollen hyväksikäytetyksi.

Tiedostavimmat kansalaiset huomauttavat vastuullisesti, että vapaaehtoistyö on neuvokas tapa veronkiertoon: onhan ylöspito heidän mielestään palkkaa, jonka vapaaehtoinen saa verovapaasti.

Kolmas tietäjä kertoo, että vapaaehtoistoimija vie leivän palkkatyöläisen suusta mahdollistamalla epäterveet rakenteet ja toiminnan: oikeasta työstä pitää aina maksaa oikea palkka. Neljäs life coach pahoittelee, ettei henkilö ole keksinyt elämälleen aitoa tai oikeaa sisältöä, kun vapaa-ajallakin pitää mennä töihin, ehkä on kyse jopa suorittajasta.

Jos mielestäsi on idioottimaista tehdä työtä ilman palkkaa, minulla on sinulle neuvo: älä toimi niin. Jatka rauhassa sitä, mitä ikinä olitkaan tekemässä, ansiotyötä tai sohvalla lekottelua.  Mutta ole kiltti, pidä mölyt mahassasi. Sillä sanotaan nyt sekin ääneen: sivusta huutelijat ovat yksi vapaaehtoistyön moodkiller.

Hymy pahasti hyydyksissä

Opin eilen uuden lauseen, jota alan käyttää viljalti tulevaisuudessa ja aloitan tästä blogitekstistä: järkevät perustelut eivät auta ihmisille, joiden mielipide ei perustu järkeen. Vaikka toisen elämänvalinnat eivät omilta tuntuisikaan, kuuluu aikuiseen elämään kyky niiden kunnioittamiseen ja arvostelematta jättämiseen.

Jos jokin asia epäilyttää, älä arvostele, vaan kysy. Saatat oppia jotain. Itse olen vuosien saatossa lopettanut selittelyt ja perustelut. Kun kohtaan paremmin tietäjiä, vaihdan kahvipöytää joko konkreettisesti tai kuvainnollisesti.

Hankalinta on vapaaehtoisena ollut kritiikki, jossa ystävällinen asiakas harmittelee sinulle toiminnan puutteellisuutta varsin hyvin tietäen, että palvelu perustuu vapaaehtoisten antamaan työpanokseen.

Miten ilmaistaan kauniisti se, että kehitysehdotusten sijaan palautteen antaja voisi hyvin kääriä hihansa ja tarttua toimeen, jos kerran huomaa tekemätöntä työtä?

Minä en sitä (vielä) osaa ja myönnettäköön, että muutama piikikäs kommentti on jäänyt kielelle pyörimään eikä tällaisten palvelutilanteiden hymy ole ollut sieltä aidoimmasta päästä.

Vapaaehtoisen näkökulma

Miksi teen ilman palkkaa töitä, joista voisin toisaalla saada rahallista korvausta? Sillä vaikka poliittisesti korrektisti puhutaan nykyisin ”vain” vapaaehtoisista, kyllä tämä ihan työstä käy. Meitä perehdytettiin vielä ennen lähtöämme Euroopan eri toimipisteisiin kertomalla, että ”kyllä se vapaaehtoisuus aika suurelta osin loppuu siinä vaiheessa kun täältä Suomesta lähdetään” ja näinhän se on.

Koen koko työurani tehneeni äärimmäisen arvokasta ja ihmisläheistä työtä. En siis ole vailla korjaavia kokemuksia korporaatiomaailman jälkeen. Vapaaehtoistyö määritellään usein pyyteettömäksi ja epäitsekkääksi toiminnaksi.

Maailmaa voi omalta osaltaan tehdä paremmaksi paikaksi myös vapaaehtoistyön kautta. Tämäkään asia ei ole osaltani totta: en ole hiukkaakaan epäitsekäs, päinvastoin. Kun rahat loppuvat, menen hetkeksi jälleen oikeisiin töihin, jotta voin taas jatkaa töitä ilman palkkaa. Mikä järki tässä on?

Vapaaehtoisena toimiminen on minulle työväline. Toimintamuotona se mahdollistaa soluttautumiseni mitä erilaisimpiin maisemiin, toimintaympäristöihin ja tehtäviin. Teen vapaaehtoisena töitä täysillä, mutta vahvasti oma etu mielessäni. Eikö sitten samanlaisia haasteita ja mahdollisuuksia olisi tarjolla myös palkkatyössä? Ei, niin väitän.

Palkattomuus laittaa pohtimaan

Huonoinakin päivinä työntekijä voi lohduttautua sillä, että menetystä vapaa-ajasta on luvassa taloudellinen kompensaatio. Tietenkin työn ilo ja tyydytys on syytä löytää muualta, mutta silti turvana on perälauta palkan muodossa: kun yhtään ei huvita, voi ajatella sentään saavansa rahaa. Myös vapaaehtoista ketuttelee aika-ajoin. Mikä hänelle lohduksi tilanteissa, joissa harmittaa, turhauttaa tai mikään ei huvita?

Oma motivaatio on ollut koetuksella erilaisten konfliktien keskellä tai hetkinä, jolloin olen kokenut, etteivät työt ja vastuut jakaudu tasapuolisesti. On mahtavaa saada toimia itseään osaavampien tekijöiden kanssa. Tilanne on toinen, kun omille harteille tuntuu kasautuvan kanssapelaajia enemmän kannettavaa. Tänä vuonna olen saanut pelata osana hyvin erilaisia joukkueita.

Palkkatyössä on helppo marssia pomon puheille ja vähintäänkin neuvotella siitä, että oma osaaminen ja vastuu olisi syytä palkita myös taloudellisesti. Mutta kun vapaaehtoisen palkkana on esihenkilön kiitos ja itselle saatu hyvä mieli, miten toimia tilanteissa, jossa kyvyt ja sitä kautta vastuut ovat vapaaehtoisten ryhmässä kovin kirjavat? 

Paskoina päivinä arvot pelastavat. Vaikka vapaaehtoisuus on uskoakseni monelle mahdollisuus kokea ja kokeilla, eli motiivit ovat itsekkäät, huonoina hetkinä voi lohduttautua sillä, että kurjinakin päivinä työllä on merkitys.

Erityisesti happamien päivien palkkana on tieto siitä, että jotain arvokasta ja tärkeää vietiin tänäänkin eteenpäin. Jokainen tavallaan, tyylillään ja omien kykyjensä ja voimiensa mukaan. Muuta ei voi vaatia ja se täytyy jokaisen vapaaehtoisen ymmärtää ja hyväksyä.

Mitä itse kehittäisin?

Ehkä veisin henkilöstöjohtamisen käytäntöjä aktiivisemmin myös vapaaehtoistoiminnan kehittämisen tueksi. Jos itse olisin vielä rekrytoimassa vapaaehtoisia, kysyisin osana hakuprosessia lupaa soittaa entiselle vastuuhenkilölle tai ohjaajalle, mikäli hakijalla on yhtään vapaaehtoistyön taustaa tai kokemusta.

Suosittelijamekanismi on tärkeä osa rekrytointia palkkatyöhön ja näkisin sen arvon myös vapaaehtoisten rekrytoinnissa. Tai jos asiaa ei paperilla kysytä etukäteen, kannattaa mikroilmeet ja selittelyn taso painaa mieleen, jos ja kun suosittelupuhelun mahdollisuutta tiedustelee osana haastattelua.

Lisäksi solmisin sitoumuksia vapaaehtoisuudesta ihan joka ikiseen rooliin vain määräajaksi. Ihan kaikkea toimintaa on syytä kausittain pysähtyä arvioimaan. Entä jos jollekin toiminnolle on olemassa uusi, innokkaampi ja osaavampi tekijä, ketä silloin halutaan miellyttää?

Onko tärkeämpää se, ettei yhdelle vapaaehtoiselle tule paha mieli vai se, että toiminnan kehittyneestä laadusta pääsee nauttimaan mahdollisesti suurikin joukko ihmisiä? Ratkaisut ovat kaukana helpoista ja yksinkertaisista. Edelleen: onko organisaatio olemassa siksi, että vapaaehtoisille saadaan hyvä mieli, vai onko toiminnalle sittenkin joitain muita tavoitteita, joita kohti edetessä täytyisi uskaltautua tekemään myös jokunen ikävä päätös?

Oma ratkaisuni on tällä erää se, että jatkan ilomielin vessojen pesua ilmaiseksi ja jätän strategiset valinnat toisten kontolle.

Kannattaako firettäjän haaveilla vapaaehtoistyöstä?

Siis ehdottomasti! Etenkin kun ajattelen, että jokainen suomalainen taloudellista vapautta elämäänsä saanut on yhteiskunnalle reilusti velkaa. Mutta jos tämä perustelu jätetään laskuista pois ja keskitytään ihan vaan itsekkäisiin syihin, niin omien kokemusteni perusteella suosittelen sitä lämpimästi. Maailma on täynnä erilaisia töitä ja tehtäviä, jotka odottavat tekijäänsä, mutta josta ei ole mahdollisuus maksaa kenellekään.

Tekijälleen ne ovat tilaisuus nähdä, kokea, tuntea ja elää tavalla, jonka eron palkkatyöhön verrattuna ymmärtää todella sitten, kun se on totta omassa arjessa.

**********

Olen 51-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.