Haluaisin antaa keväisin stipendejä alakoulunsa päättäville, yläkoululaisille ja amisnuorille mieluiten kotikaupungissani Tampereella, mutta myös pienemmillä paikkakunnilla. Auta minua viemään tämä idea maaliin jatkokehittelyn, konkreettisten kontaktien ja toimintaehdotusten kautta. Selitän jäljempänä tarkemmin mistä on kyse.

Mistä kaikki alkoi

Asia on muhinut päässäni kohta 10 vuotta, ekaa kertaa heräsin miettimään ajatusta sairastuessani syöpään 2017. Mietin, mitä minusta jää jäljelle. Omassa epävirallisessa jälkisäädöksessäni kirjoitin tuolloin näin:

”Olisin halunnut perustaa stipendirahaston ja ehdin hieman selvitellä asiaa, sen kuitenkin varsinaisesti toteutumatta. Olisin halunnut jättää 10 000 €:n arvosta osakkeita jonkinlaiseen rahastoon, josta olisi kerran vuodessa palkittu 7- 19 v tamperelainen nuori, joka  

• omaa positiivisen, innostavan ja toisia rohkaisevan elämänasenteen
• on merkittävällä tavalla yhteiskunnallisesti aktiivinen
• on toiminut rohkeasti
• auttaa merkittävällä tavalla lähimmäisiään”

Asiassa on siis kaksi ulottuvuutta, jossa tarvitsen apua. Tämä ei ole taloudellisesti yksinkertainen asia ja toisaalta käytännön toteutus vaatii ratkaisuja. Kaipaan apua ja neuvoja kummassakin asiassa. Aloitetaan unelmapuolesta ja palataan jäljempänä byrokratian pariin.

Kympin tytöt eivät tarvitse stipendejä

Minä olen se tyttö, joka käveli rahakuori kädessään kotiin melkein jokaisesta kevätjuhlasta. Minua on palkittu milloin ainestipendillä, milloin kokonaisvaltaisesta opintomenestyksestä tai yleisestä aktiivisuudesta, kuinka vaan. Ja kivaahan se oli, se että aina sai myös tällaisen pienen bonarin todistuksen lisäksi. Mutta aivan totaalisen tarpeetonta.

Reipas suorittajatyttö joka keikkui arvosanoineen aina luokan ylimpien joukossa ja pärjäsi koulussa muutoinkin, ei kaivannut yhtään lisää palkintoja menestyksestään. Tältä osin katson, että stipendijärjestelmä oli ainakin omana aikanani polarisaatiota ruokkiva käytäntö.

Varmasti maailma on tältä(kin) osin muuttunut parempaan suuntaan, mutta uskallan epäillä, ettei muutosta ole tapahtunut siinä määrin kuin toivoisin. En halua palkita parhaita, sillä uskon saaneeni omat hyvät numeroni todella pienellä vaivalla verrattuna siihen, mitä joku toinen on tehnyt vain päästäkseen luokalta seuraavalle. Hyvät oppimistaitoni ovat geenien ja opiskelua tukeneen kotiympäristön tulosta, eivät omaa ansiotani.

Haluan palkita sitkeitä, rohkeita, toiveikkaita ja kannustusta tarvitsevia.

Haluan rohkaista numeroita tärkeämmissä asioissa

Asia on siis retkunut mieleni perukoilla jo vuosia. Kiteytetysti haluaisin jakaa jonkinlaisia tsempparipalkintoja lapsille ja nuorille, joiden kotoa ei välttämättä löydy syystä tai toisesta apua tai tukea koulunkäyntiin, mutta jotka tästä huolimatta ponnistelevat eteenpäin ja käyvät koulua ahkerasti.

Haluaisin antaa stipendin nuorelle, joka vastoin kaikkien odotuksia pääsi kuin pääsikin tänä vuonna luokaltaan ja sai viimeisetkin kokeet suoritettua.

Haluaisin muistaa rahalahjalla koululaista, joka on uskaltanut mennä väliin, kun on havainnut kiusaamista tai ulkopuolelle jättämistä, huutelua tai muunlaista satuttavaa käytöstä. Haluaisin kiittää opiskelijaa, joka toimii muita kannustaen, innostaen ja rohkaisten.

Kympin koetuloksen voi saada aivan mitättömällä vaivalla. Sen sijaan voi vaatia suuria ponnisteluja käydä koulua ilman kodin tukea, jaksaa avata koulukirja vaikeasta ahdistuksesta huolimatta tai uskaltautua puuttumaan, kun näkee toisen olevan ahdingossa. Näitä asioita haluan tehdä näkyväksi ja niistä palkitsemalla kannustaa.

Side note: tiedän, että stipendejä opintomenestyksen parantamisesta on annettu jo pitkään, ehkä omistakin kouluajoista lähtien. Mutta se on silti eri juttu, kuin mitä tässä kirjoituksessa tarkoitan. Joskus kymppi on saatu melko vähällä vaivalla ja kutoset on saatu muutettua kaseiksi vain siksi, että opettaja osasi motivoida ja kannustaa edellistä paremmin. Joskus se vitonen on saatu aikaiseksi ihan järkyttävin ponnistuksin ja SE, on asia josta haluaisin palkita.

Minun on pystyttävä tekemään jotain

Asia aktivoitui mielessäni tällä vaalikaudella. Politikointi on tässä yhteydessä vaarallista, mutta olen syvän surullinen siitä, miten nykyhallituksemme tekee talouspolitiikan nimellä identiteettipolitiikkaa kurjistaen jo valmiiksi näköalattomissa olosuhteissa elävien perheiden asemaa.

Esimerkiksi työttömyystuen suojaosan poisto on omiaan kitkemään pois minkäänlaista yritteliäisyyttä liittyen työelämään ja monet muutkin uudistukset ajavat tuhansia lapsiperheitä yhtä ahtaammalle. Hallituksen politiikka aiheuttaa minussa surua, häpeää ja turhautumista. Kansankapitalistina ei ole vaikea arvata mitä puoluetta säännöllisesti äänestän, mutta tämä vaalikausi on haastanut puolueuskollisuuteni vakavasti.

Huono-osaisuus ja näköalattomuus periytyvät muiden asioiden muassa. Minä olen saanut perinnöksi pelkkää aineetonta ja aineellista hyvää ja minun on nyt pystyttävä sekoittamaan pakkaa, haluan omalla toiminnallani rikkoa sukupolvien välisiä epäsuotuisia ketjuja.

Mistä löytää palkittavat?

Tämän idean helpoin osuus on määritellä se, millaisen toiminnan haluan palkita. Kiteytetään vielä:

• opinnoissa eteneminen vaikeuksista ja haasteista huolimatta
• kiusaamisen ja epäasiallisen käytöksen ehkäisy ja siihen puuttuminen
• rohkaiseva, kannustava ja kaikkia osallistava toiminta

Vaikeampaa on ratkaista, mistä ja miten löydän palkittavia. Olemalla suoraan yhteydessä kouluihin, on varmasti helpoin vastaus. En silti ole valmis siihen, että lahjoitan ”vain” rahaa ja annan koulun, opettajan tai jonkin muun tahon päättää, miten rahani jaetaan. Ja tässä on varmaankin tämän suunnitelman hankalin kohta. Haluan jakaa rahaa, mutta haluan päättää itse, kenelle se menee.

Ensimmäinen sparraus lapsukaisen kanssa

Juttelin tänään asiasta ensimmäistä kertaa, aloitin sparrailun tarkoituksella lapsukaiseni kanssa. Hänellä oli sama epäilys kuin itselläni: kaikkien opettajien arvostelukykyyn ei voi luottaa, heidän arvonsa, ajatuksensa ja näkemyksensä voivat olla hyvinkin kaukana omistani.

En halua olla palkitsemassa opettajien suosikkeja. Voihan toki olla, että vaikka en antaisi opettajien jakopäätöksiä tehdä, heidän esityksensä olisivat silti sillä tavalla sävyttyneitä, että tulisin sumutetuksi, en tiedä.

Toinen vaihtoehto olisi lähestyä oppilashuoltotyöryhmiä, opoja, kuraattoreita tai erkkaopeja. Uskon vankkumattomasti erityisopettajien viisauteen siinä, että he näkevät, kuka tarvitsee kouluvuoden päättyessä erityistä kannustusta myös pienen rahamuistamisen muodossa.

Joka tapauksessa haluan olla itse päättämässä sitä, kenelle raha menee. Tarkemmin sanottuna haluan, että tästä tulee perheeni keväinen traditio: haluan lapseni tähän mukaan.

En kerää rahaa enkä halua rahaa

Todetaan nyt tämä varmuuden vuoksi tähän, etten halua kerätä kenenkään muiden rahoja, tämä ei ole minkäänlainen hyväntekeväisyystempaus, keräys tai kampanja. En ehdottomastikaan halua sekaantua kenenkään muiden varallisuuteen tai rahoihin, jotka olisivat mitään muita kuin omiani.

Tiedän myös, että on olemassa erilaisia seuroja ja yhdistyksiä, jotka jo valmiin organisaation osaamisella tukevat vähäosaisia perheitä ja lapsia erilaisissa harrastustoimissa ja muin tukimuodoin. Kaikki tuo työ on mahtavaa, mutta en ole löytänyt sellaista yhdistystä tai toimintatapaa, joka valmiina konseptina olisi sitä vaikuttamistyötä, jota haluan itse tehdä.

Haluan omalla järjettömän pienimuotoisella panostuksellani olla lähettämässä yksittäiselle lapselle tai nuorelle viestin, että hänen toiminnallaan ja asenteellaan on merkitystä, että se nähdään, huomataan ja että sitä arvostetaan. Haluan omalta vähäpätöiseltä osaltani olla antamassa iloa sen vaatimattoman palkinnon muodossa, jonka voisin antaa.

Säätiö on se perinteinen ratkaisu

Olisihan se hulppeaa, perustaa säätiö vaikkapa vanhempieni nimellä. Säätiön hallinnoimasta pääomasta voitaisiin sitten vuosittain palkita mahdollisesti kasvavakin joukko nuoria. Opintojen eri vaiheissa tukevia tahoja voi käydä tutkimassa täältä.

Säätiö on kuitenkin hallinnollisesti raskas ratkaisu ja vaatii käynnistyäkseen 50 000 euron pääoman. En ole valmis ottamaan näin suurta askelta. Tavoitteeni on jakaa esimerkiksi 1000 euroa keväässä ajatuksella:

• 50 euroa alakoulun päättävälle
• 100 euroa yläkoululaiselle
• 200 euroa amislaiselle

Vähän jakopolitiikasta riippuen muistamisia voisi kertyä noin kymmenelle nuorelle vuosittain ja haluaisin tehdä lahjoitukset mieluiten nimettömänä yksityishenkilönä tai nimimerkillä. En kaipaa minkäänlaista henkilönäkyvyyttä tässä asiassa, koko toimintani tavoite on tehdä näkyväksi niitä, jotka sen ansaitsevat, mutta joita vastaan on joukko todennäköisyyksiä.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Odotan kuumeisesti sähköposteja, joissa minua neuvotaan tässä asiassa eteenpäin, tai jos se tuntuu liian henkilökohtaiselta, auttaa saa myös kommenttien muodossa. Lapsukaiseni ensimmäinen konkreettinen ehdotus oli, että kunhan asia etenee, tällä ajatuksella pitää olla verkkosivu.

Domainia en halua tätä asiaa varten luoda, mutta uskoakseni Leppoistaja.fi:n alla on piakkoin erillinen stipendisivu. Kunhan olen vähän valmiimpi, somettelen asiasta myös enemmän, ellei minua ole ideani kanssa sitä ennen ammuttu alas.

Jos olen käsittänyt tämän asian aivan pieleen enkä millään onnistu etenemään asiassa, vien tätä eteenpäin tuttujen opettajakontaktieni kautta. Koska arvostan heitä työssään (ja ihmisinä) kovasti, uskallan lähestyä heidän kauttaan heidän työpaikkojaan, jonne voin matalalla kynnyksellä tehdä stipendilahjoituksen ja luottaa, että jos he ovat asiaa ratkaisemassa, palkinnot menevät oikeisiin osoitteisiin.

Katsotaan nyt kuitenkin ensin, miten asia etenee yleisellä tasolla. Keep you posted.

**********

Olen 51-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.