No, otsikossahan se on jo sanottu, tämän kirjoituksen pihvi. Loput 2000 sanaa onkin sitten vain hämmentynyttä jaarittelua asian ympärillä. Kirjoitan jälleen jäsennelläkseni ajatuksiani ja selittelen saadakseni asiat omassa päässä jollain lailla jiiriin.

Tapahtunut tähän mennessä:

1 Olen jo vuosia uhonnut pidäkkeettä, että tärkein ohjenuorani tulevien vuosieni suunnittelussa on se, etten halua enää ikinä vakituista työtä.

2 Uhosin jokaisessa somekanavassani, että vuosi 2026 on ensimmäinen vuosi aikuisessa elämässäni, jolloin en ole lainkaan töissä (poislukien vanhenpainvapaat, jotka totta totisesti ovat työtä nekin).

3 Törmäsin Instassa pitkään seuraamani ja fanittamani yhtiön kelaan, joka olikin työpaikkailmoitus. Asiaa jokusen yön vatkattuani päätin itsellenikin täytenä yllätyksenä hakea töitä.

4 Sain tyrmistyksekseni kutsun työpaikkahaastatteluun, vaikka olin ajatellut, että haen töitä vain saadakseni itselleni mielenrauhan. Olisinhan parhaani hakuprosessissa tekemällä ainakin yrittänyt, eikä jälkeenpäin jäisi jossiteltavaa, kun joka tapauksessa jäisin rannalle.

Varovaisella asenteella haastatteluun

Olen ihan tosi tosi tarkka siitä, että haastattelutilanteessa saamani kuva yrityksestä, sen toiminnasta ja vastuuhenkilöistä on positiivinen. Haluan tuntea, että tulen hyvin toimeen mahdollisen tulevan esihenkilöni kanssa. Jos jokin asia jää kaivelemaan, se ei kokemukseni mukaan poistu vaan jatkaa pienenä kivenmurusena kengässä kasvamistaan, kunnes se estää etenemisen.

Lisäksi olen hieman karrikoiden lähdössä töihin ”pitämään hauskaa”, eli minulla ei ole mitään tarvetta ottaa vastaan työpaikkaa vain rahan, toimeentulon tai säästöjen kerryttämisen vuoksi. Ja varmistetaan vielä: haluan tehdä napakkatahtista, fyysistä työtä, eli en tarkoita että olen lähdössä töihin laiskottelemaan. Mutta haluan, että töissä on hyvä fiilis ja ennen kaikkea haluan kokea, että teen töitä yhtiölle, jonka eteen voin hyvällä mielellä ponnistella.

Näillä varauksilla ja tietenkin vakaalla päätöksellä, että aion olla haastattelussa suht suodattamaton oma itseni, avasin Meets-linkin työpaikkahaastattelua varten.

Hyvin tuntui menevän

Minua oli vastassa samanhenkiseltä vaikuttava yrittäjä, jonka kansa meillä oli mielestäni hyvä, monipolvinen ja monipuolinen keskustelu. Enemmän kuin siitä, mitä osaan (minulla ei ole ko. tehtävistä minkäänlaista kokemusta) keskustelimme siitä, millaisissa tehtävissä viihdyn, miten teen työni, mitä asioita pidän siinä tärkeänä ja mitä arvostan. Puhuimme myös yrityksen arvoista ja tavoitteista sekä tulevaisuuden näkymistä.

Yrittäjä tarkisteli aikatauluani. Täsmensin, että olen käytettävissä uusiin tehtäviin heti vanhojen sitoumusteni päättyessä, eli juhannuksen jälkeen. Kerroin olevani kiinnostunut sekä vakituisesta työpaikasta, kesätöistä, että myös jatkossa kaikesta epämääräisestä silpputyöstä, jota yrityksessä saattaisi olla tarjolla.

Keskustelu päättyi hyvässä hengessä ja yrittäjä lupasi olla minuun yhteydessä pikapuoliin. Kirjoitin ensimmäisessä blogipostauksessani työnhakuun liittyen, etten tiedä haluaisinko vakituisen vai määräaikaisen työn. En tiennyt haastattelun jälkeenkään. Olin tyytyväinen haastattelun kulkuun ja samaan aikaan sekä epätietoinen että rauhallinen: otan vastaan sen, mitä annetaan, Universum saa päättää.

Sovittuna päivänä yrittäjä oli minuun yhteydessä: olin ensimmäisellä varasijalla kesätyöntekijäksi: hän oli tarjonnut kesätyötä ensisijaisesti henkilölle, joka voisi aloittaa jo kuukautta minua aiemmin. Kiittelin tiedosta ja lupasin jäädä langoille. Kerroin, etten ole hakenut mitään muuta työtä enkä mitään muuta haluakaan, olen käytettävissä jatkossa lyhyelläkin varoitusajalla, jos tarvetta on.

Rannalle jääminen oli helpotus

Kyllä se hyvä oli, etten sitä vakipaikkaa saanut, jota Instasta bongaamani ilmoitus ensisijaisesti koski. Vaikka olisin sen halunnut kovastikin, olin silti huojentunut, että jäin rannalle. Tarjous kesätyöstä ja mahdollisuus erilaisiin lyhyempiin työjaksoihin joskus tulevaisuudessa oli minulle helpotus: näin asioiden pitikin mennä.

Jo seuraavana päivänä sain uuden viestin: henkilö, jolle paikkaa oli ensisijaisesti tarjottu, ei ottanut sitä vastaan, kesätyö olisi minun, jos sen haluaisin. Luin viestin monta kertaa läpi, että varmasti tajuan sen oikein: kyllä, minulle on tarjottu kesätyötä. Vastasin saman tien vuolaasti kiitellen ja kerroin että otan paikan ilman muuta vastaan. En olisi voinut toivoa enää parempaa ratkaisua.

Olin helpottunut, innostunut, kauhuissani ja äimistynyt. Miten ihmeessä tässä näin kävi??

Silti, vaikka olin uudesta mahdollisuudesta ihan mahdottoman onnellinen, on asioilla aina kaksi puolta, tai useampikin. Avatessani uuden oven tiettyjä mahdollisuuksia myös sulkeutuu.

Mitä asioita nyt sössin?

Sössin yhteiseksi sovitun moottoripyörällä tehtävän kotimatkan Rotterdamista Suomeen. Olin haaveillut pikkuteillä ajamisesta ja viivähtämisestä Tanskassa ja eteläisessä Ruotissa, jonka ohi on aina ollut liian kiire matkalla jonnekin kauemmas.

Sössin yhteisen kesän puolison kanssa mökillä. Tuntuu, että petän lupaukseni hänelle.

Sössin mahdollisuuteni pienillä kesäreissuilla tavata ystäviäni, olenhan ollut jo koko vuoden poissa Suomesta.

Sössin sitoumukseni olla avuksi lapsukaiseni kesäprojektissa.

Jään väistämättäkin miettimään, olenko valintoineni itsekäs. Väitän rakkaiden ihmisteni olevan tärkeintä, mitä minulla on. Nytkö heillä ei ole mitään väliä, kun haluankin läpsystä vanhan seikkailun päättyessä sännätä kohti uutta?

Onko tämä reilua?

En tiedä, miten ratkaisuni voi lopulta määritellä tai kuka sen mitenkin arvottaa. Ehkä olennaisinta on, että olen samaan aikaan järjettömän innoissani ja minulla on huono omatunto. Ehkä tämä on hyvä esimerkki siitä, etteivät asiat ole aina helppoja tai mustavalkoisia.

Toki tiedustelin puolisoni kantaa asiaan. Hän vastasi, kuten oikeastaan on väistämätöntä vastata. Tai ei, oikeastaan ensimmäiseksi hän innosti ja rohkaisi. Hänen filosofiansa: happy wife, happy life pätee edelleen. Innostunut ja tohkeissaan oleva vaimo on aina parasta seuraa, vaikka se tarkoittaisi myös vähän etäämmällä olevaa kumppania.

Toiseksi, kun edelleen varmistelin tai oikeastaan pahoittelin, etten tule kesäksi mökille, hän totesi kesätyöpaikkani olevan kuitenkin lähempänä kuin Rotterdam. Tulen olemaan joidenkin tuntien ajomatkan päässä, käytännössä saavutettavissa joka viikonloppu. Erityisesti moottoripyörän selässä viihtyvälle poicaystävälle tämä ei ole uhka vaan mahdollisuus.

Ehkä joudun myös viimeistään nyt kohtaamaan itsessäni sen asian, että olen tässä vaiheessa elämääni itsekäs. Haluan olla rauhassa levoton.

Toisaalta minun on aivan turhaa ja näennäistä kysyä puolisoni kantaa seikkailuihini. Jos hän yhdelläkään sivulauseella tai sutkautuksella antaisi ymmärtää, ettei hän hyväksy kesätöitäni vaan edellyttäisi minun tulevan takaisin kotiin pysyvämmin, kävisin kotona enää pakkaamassa muuttokuormani. Toisen sitomisella paikalleen ei ole rakkauden kanssa mitään tekemistä, nyt kun meillä ei ole minkäänlaisia huolenpitovelvoitteita.

Kaikki on näköjään mahdollista

Sain kesätöitä minulle uudelta alalta samalla viikolla kun uutisoitiin, että Suomen työllisyyslukemat ovat Euroopan surkeimmat. Minulla ei teoriassa eikä käytännössäkään pitäisi olla mitään mahdollisuuksia saada töitä tässä markkinassa, tämän ikäisenä ja vielä uudelta alalta. Silti onnistuin. Mitä se kertoo?

Se kertoo siitä, että aina kannattaa yrittää. Tämän sanoessani tiedän hyvin, että työnhaku ja jatkuva torjutuksi tuleminen on erittäin lamauttavaa ja masentavaa ja on omiaan herättämään kyynisyyttä ja katkeruuttakin. Silti: optimismi ja hullunrohkeus kantavat näköjään hedelmää.

Olennaisinta omassa menestyksessäni oli ehkä se, että pystyin hakemuksessani osoittamaan, että olen seurannut yhtiön tarinaa ja että sen toiminta oli minulle tuttua. Tällä tulokulmalla saa aika vahvan kiilan hakuoven väliin.

On ehkä ihan pähkähullua, mutta ensimmäistä kertaa mietin myös sitä, onko minun eettisesti oiken ottaa vastaan työtä tässä taloustilanteessa, koska en sitä varsinaisesti tarvitse. Perheasioiden lisäksi pohdin työn vastaanottaessani myös sitä, onko tämä yhteiskunnan kannalta epäreilua. Vien joltain toiselta toimeentulon mahdollisuuden vain siksi, että voin itse vähän seikkailla ja reissailla lisää.

Yhteiskunnan tasolla vastaus on kuitenkin yksinkertainen. Tätä maata vie eteenpäin yrittäminen. Ja yrittäjien kannattaa aina palkata mielestään parhaaksi katsomansa tekijät, siten vaurautta ja hyvinvointia on paremmin jaettavissa meille kaikille. Otan siis tästä näkökulmasta työpaikan vastaan hyvällä omallatunnolla, vaikka kieltämättä hetkeksi pysähdyinkin synkkien työllisyyslukujen äärellä asiaa miettimään.

Mitä tämä tarkoittaa taloudellisesti?

Kirjoittaessani erilaisista kausi- ja keikkatöistä saan usein kommentteja, että ratkaisuni vaikuttavat kyllä mielenkiintoisilta, mutta eivät ole kommentoijalle mahdollisia, koska ne eivät ole taloudellisesti kannattavia. Tämän asian voi toki jokainen nähdä omalla tavallaan.

Yleisellä tasolla ajattelen, että työn vastaanottaminen ja tekeminen on aina, siis AINA taloudellisesti kannattavaa vaikka se tarkoittaisi jopa sitä, että käteen jäisi hetkellisesti vähemmän rahaa kuin vailla työtä ollessa. Tarkoittaahan työhön meno aina kustannuksia, joilta voi kotona ollessa välttyä.

Työtä tekemällä kerryttää eläkettään, erilaisia muita etuuksiaan ja tietenkin pitää yllä omaa markkina-arvoaan ja avaa mahdollisesti uusia ovia. Nämä asiat ovat itsestäänselvyys, joka ikävä kyllä ei ole itsestäänselvyys.

Minulle tämä kesätyö tarkoittaa vuosibudjettiini noin 1500 euron lisäkuluja. Ne kertyvät matkakuluista uudelle paikkakunnalle ja asumiskuluista, joita kesän aikana kertyy sekä vakituisesta kodistani Tampereella että kesätyöpaikkakunnalta. Tällä hetkellä minulla on erilaisia täkyjä vetämässä asumiseen liittyen, mutta kustannukset näyttävät ratkaisusta riippumatta asettuvan noin 350 euroon kuukaudessa.

Miten kesätyö vaikuttaa vuosibudjettiini?

Aiempi vuosibudjettini piti sisällään 11 000 euron arkikulutuksen ja 3300 euron reissukassan. Kokonaisbudjetti oli siis 14 300 euroa. Kesäpestini peruuttaa suunnittelemamme roadtripin moottoripyörällä Hollannista Suomeen. Toivoakseni puolisoni ajelee tänne joka tapauksessa, kuten alun perin suunnitelma olikin.

Tähän puolison henkilökohtaiseen reissusuunnitelmaan minä jossain vaiheessa tuppauduin mukaan ja pyysin, että minut kuljetettaisiin täältä pyörällä kotiin. En ole aivan satavarma, onko puolisoni 100% pahoillaan siitä, että hän saa ajella edestakaisen matkan itsekseen.

Pohdin pitkään, mitä haluaisin lisätienesteilläni tehdä. Päädyin siihen, että kasvatan vuoden reissukassaani sekä keväältä että syksyltä. Kun kerran teen töitä, voin myös irrotellakin. Tämä osa ratkaisua on perusteltu. Jokseenkin hatara ratkaisu on sen sijaan se, että haluan käyttää kesätienestejäni etupeltoon, ennen kuin niitä on tienattu euroakaan.

Selittelen vähän: kun nyt kerran jo olen täällä Euroopassa ja meillä on yllätyksekseni keväällä Merimieskirkon toiminnassa reilun viikon tauko, en malta olla hyödyntämättä tilaisuutta. Teen jonkinlaisen sooloreissun lähimaihin, tällä hetkellä Ranskan rannikko houkuttelee eniten. Tuolla omalla kevätmatkallani törsään myös kaikki ne roadtrip-rahat, jotka jäävät nyt käyttämättä, kun minun tulee kiirehtiä täältä pikaisesti Suomeen ehtiäkseni tienaamaan.

Muutokset kulubudjettiin vuodelle 2026:

11 000 €	arki
3 300 €	reissukassa
200 €	kevätmatka Merimieskirkon sulkuviikolla
1 500 €	kesätyöpestin kulut
1 000 €	lisäys matkakassaan syksylle
17 000 €	uusi vuosibudjetti
1 417 €	uusi kk budjetti KA

Laadin tänä vuonna ensimmäistä kertaa summittaiset kuukausikohtaiset kulubudjetit, jotta pysyisin kärryillä vuoden mittaan vaihtelevista menoistani. Kun asiat on laskeskellut etukäteen, eivät suuretkaan yksittäisen kuukauden menot hetkauta, kun tietää kulutuksen olevan ennakoitua.

Tässä vaiheessa vuotta, kun tammikuu on kohta eletty ja helmikuukin on budjetoitu, olen tosi tyytyväinen tähän ratkaisuun. Kesäpestin myötä laskin myös uudet kuukausibudjetit loppuvuodelle.

	arvio	muutos	uudet kk budut
Tammikuu	2 100 €	0 €	2 100 €
Helmikuu	800 €	0 €	800 €
Maaliskuu	900 €	0 €	900 €
Huhtikuu	1 200 €	700 €	1 900 €
Toukokuu	1 100 €	0 €	1 100 €
Kesäkuu	1 100 €	200 €	1 300 €
Heinäkuu	1 700 €	350 €	2 050 €
Elokuu	800 €	350 €	1 150 €
Syyskuu	1 000 €	100 €	1 100 €
Lokakuu	1 000 €	1 000 €	2 000 €
Marraskuu	2 000 €	0 €	2 000 €
Joulukuu	600 €	0 €	600 €
yhteensä	14 300 €	2 700 €	17 000 €
kk kulut ka	1 192 €	225 €	1 417 €

Mitä kuvittelen tienaavani?

Tässä vaiheessa, kun kaikesta on sovittu hyvin ympäripyöreästi, uskallan arvioida että olen töissä noin kolme kuukautta ja tienaan nettona käteen noin 2000 euroa kuukaudessa. Lisätienestejä kertyy tälle vuodelle siis 6000 euroa.

6000 eurosta neljännes menee työpestini kuluihin. Työntekopaikkakunnan asunnon kulut ovat toki verovähennettävää kulua, mutta ansiotuloni jäävät tältä vuodelta niin vähäisiksi, että veroprosenttini tulee olemaan nolla, maksan palkasta ainoastaan eläke- ja muut pakolliset maksut. Palkkani jää pieneksi, koska olen täysi aloittelija.

Toisen neljänneksen käytän tänä vuonna toivottavasti reissaamiseen. Puolikas palkasta menee ihan peruselämiseen, eli sellaisten kulujen kattamiseen, jotka olin kuvitellut kattavani rahastoja myymällä. Vuoteni tulee siis kesätyöpestistäni huolimatta olemaan monta tuhatta euroa alijäämäinen.

Tulot ja menot, uusi arvio vuodelle 2026:

5 100 €	netto-osingot AOT
1 000 €	Merimieskirkon ruokaraha
6 000 €	kesätyöreissun nettopalkat
-17 000 €	Vuosikulut yhteensä
-4 900 €	Alijäämä, otetaan säästöistä
-40 %	Säästöprosentti

Taloudelliset vuositavoitteet jorpakkoon

Kesätyöpestini keikauttaa tältä vuodelta paitsi budjettini, mutta horjuttaa myös pitkän tähtäimen ainutta tärkeää tavoitettani, eli passiivisten tulojen osuuden kasvattamista menoistani. Kulutan tänä vuonna enemmän kuin vuosiin, passiiviset tuloni eivät pysy kulutukseni perässä, sillä työreissun kulut ja matkakassa, jota haluan kasvattaa, paisuttavat menojani. Se on kuitenkin puolestani ok.

Mitä helvetin järkeä on laatia yhdellä viikolla vuosibudjetti ja kirjoittaa seuraavalla viikolla, että tulevat suunnitelmat rapauttavat siitä melkein jokaisen kohdan?

En tiedä. Ei varmaan mitään. Tämä nyt vaan meni näin, ja olen kaikesta tässä vaiheessa tosi tyytyväinen: kesän uusista haasteista ja siitä, että kesätyötienesteillä uskallan reissata vähän enemmän, sillä nyt tuntuu siltä, että kun valo ulkona lisääntyy, pitäisi päästä tekemään ihan jokainen mahdollinen reissu.

Samalla pidän kuitenkin mielessä myös sen, että olen työllistymässä pienyrittäjälle. Tämä tarkoittaa, että vene ehtii vielä keikkua ennen kesää, riski on todellinen. Kaikkea voi vielä tapahtua, ja jos tapahtuu, nielen pettymykseni. Asiat oli sitten tarkoitettu menemään niin.

Käytännössä uudet budjettikuvioni tarkoittavat, että sen sijaan, että olisin vuonna 2026 elänyt pois kahden edellisen vuoden ylijäämät, tasoitan tilit vain vuoden 2024 osalta ja vuoden 2025 säästöt jäävät vielä lyhyen tähtäimen salkkuun odottamaan. Tästä vinkkelistä ratkaisuni ei ole taloudellisesti huono, päin vastoin.

Nyt odotellaan

Tai ei, tämä on oikeastaan juuri se, jota haluan nyt välttää. En halua odotella mitään, vaan elää rauhassa kevättäni Merimieskirkon hoteissa kaikesta eurooppalaisesta nauttien. Seuraavien asioiden aika on sitten kesällä, kunhan tästä seikkailusta on ensin iloittu täysin sydämin.

Kuten elämässä yleensä, myös tähän unelmaduuniin ja kaikkeen sen ympärille liittyvään tulee varmasti sisältymään pettymyksiä ja turhautumista, sellaista elämä on. Kirjoitan koko prosessista vuolaasti, kunhan sinne asti päästään, onhan tässä edessä uudet asumiskuviot ja paikkakunta, uudesta alasta nyt puhumattakaan.

**********

Olen 51-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.

ps. postauksen kuvat ovat random räpsäisyjä Rotterdamin rikkaasta muraalitaiteesta.