Rakas päiväkirja, tänään se iski. Erillisistä puroista ja tapahtumaketjuista muodostui lopulta yhtälö, jonka ymmärsin juuri äsken: minusta tulee loppukesän kuluessa taloudellisesti riippumaton.

Horisen tähän kirjoitukseen kaksi tarinaa: Kuvaan raharatkaisuni lasteni kanssa ja kerron erittäin mutkaisen tieni siihen, missä olen nyt.

Tapahtunut tähän mennessä

Aloitin sijoittamaan 38-vuotiaana. Toimintani ei ollut erityisen strukturoitua ja tavoitteellista, mutta halusin mukaan.

46-vuotiaana kokosin talouteni rönsyjä yhteen, aloin lukemaan blogeja firettämisestä ja ymmärsin, että unelmani sapattivuodesta ilman työtä voisikin laajeta huomattavasti suuremmaksi määräksi taloudellista vapautta, kun olin koskaan voinut ajatella olevan mahdollista. Päätin alkaa toimia taloudellisesti tavoitteellisesti useammalla rintamalla.

Askelia on ollut oikeastaan viisi:

1. Opettelin autottoman elämän. Rahaa alkoi jäädä säästöön reilusti. (v.2019)
2. Karsin kulutusta entisestään ja budjetoin systemaattisemmin. (v.2020)
3. Säästin ja sijoitin kaiken mahdollisen ja opiskelin lisää aiheesta. (v.2020)
4. Minimoin mukavuuden rajoissa omassa kodissa kiinni olevan pääoman (v.2024)
5. Allokoin kaiken mahdollisen omaisuuteni pörssiin tuottamaan passiivista tuloa. (v.2025)

Autottomuus ei ollut fire- vaan ilmastopäätös. Totesin, että elän lopulta hyvin kaupunkilaista elämää ja koska meidän kaikkien on luovuttava jostain, auto voisi olla minulle suhteellisen helppo luopumisen paikka. Tietenkin ajattelin, että menetän kaiken vapauden ja spontaaniuden elämästäni, mutta toisin kävi. Autoton elämä on minulle paljon vapaampaa kuin autollinen.

Tietenkin tiesin, että puolisoni tukee minua, mutta silti isoista elämäntyyliin vaikuttavista asioista on syytä keskustella yhdessä. Esitin hänelle laskelmani ja määrittelin, ettei yhteinen arkemme muuttuisi juurikaan, vaikka lähtisin aktiivisesti tavoittelemaan taloudellista vapautta: hoitaisin jatkossakin oman osani yhteisistä kuluista kuten ennenkin.

Ainoa asia joka muuttuisi olisi se, että haluaisin jättää isolla budjetilla tehdyt ulkomaanmatkat pois. Puolisoni totesi tuolloin, että hän on matkustanut kanssani jo enemmän kuin oli koskaan kuvitellut elämässään reissaavansa, joten matkoista luopuminen olisi hänen puolestaan ok.

En koe, että tarkempi budjetointi olisi millään lailla ollut kituuttamista, mutta vedin kukkaron nyörit tiukalle ja sanotaanko vaikka niin, että keskityin nauttimaan aineettomista asioista ja luovuin monesta lopulta turhaksi havaitsemastani kulutustottumuksesta.

Tarkemman budjetoinnin luonnollinen seuraus on se, että voi sijoittaa enemmän. Olen aina ollut turvallisuushakuinen ja perisuomalainen osinkosijoittaja. Olen preferoinut vakautta, tuttuutta ja turvallisuutta mieluummin kuin korkeampia tuottoja. Tämä linja on sopinut ja riittänyt minulle hyvin.

Monta onnistunutta kodinvaihtoa

Säästäminen ja sijoittaminen on lopulta kuitenkin vasta osa tarinan loppumetrejä. Olen näet ehtinyt vaurastua useammassakin asuntokaupassa, eli olen ollut asuntohissin onnellinen matkustaja jo useamman kodinvaihdon verran. Ostin ensimmäisen omistusasuntoni (vanhempieni tuella) 23-vuotiaana.

Ensimmäinen omistamani koti oli vanha rintamamiestalo pääkaupunkiseudun kehyskunnasta. Talo ei todellakaan ollut kummoinen, mutta sen arvo ehti vain muutamassa vuodessa nousta kymmeniä prosentteja, kun maallemuuttobuumi nosti vaatimattomienkin kiinteistöjen arvoa.

Seuraavaksi minua onnisti toisessa uusmaalaisessa kehyskunnassa: pääkaupunkiseutu tuntui laajenevan vauhdilla ja mielestäni kaukaa ostettu asunto olikin vajaassa vuosikymmenessä ikään kuin liikkunut lähemmäksi pääkaupunkia ja arvoa oli tullut reilusti lisää.

Minulla ei ole koskaan ollut tarkoituksellista tavoitetta vaurastua asuntokaupoilla tai esimerkiksi jollain suurella remonttipanostuksella korottaa kotini arvoa. Minulla on vain vuosien saatossa käynyt hyvä tuuri.

Vanhasta kodista sijoitusasunto

Viimeisimmässä ”parempaan muuttamisen” ajankohdassa olin juuri saanut uuden (minulle) korkeapalkkaisen työtehtävän. Koin, että oli paras ratkaisu jättää vanha koti myymättä ja ottaa uudelle kodille uusi laina, vanha kerrostalokolmioni oli jo siinä vaiheessa velaton. Niinpä vanha kotimme jäi minulle sijoitusasunnoksi ja vuokralaisia ehtikin asunnossa olla jokusen vuoden ajan.

Myös tässä asuntokaupassa minua onnisti: ostin uuden asunnon juuri ennen kuin Tampereelle valmistuneen ratikkareitin varrella olleiden asuntojen arvo lähti nousemaan. Vain jokunen vuosi uuden asunnon ostettuani hoksasin firettämisen. Osana firetyssuunnitelmaani ymmärsin, että jos haluan myöhäisherännäisenä saavuttaa taloudellista vapautta, tulee minun tehdä muutoksia myös asumisrintamalla.

Minulle valinta oli selvä: uusi, lainarahalla ostettu asunto olisi myytävä. Voisin asua mukavasti ja laadukkaasti myös pienemmässä ja vähän syrjemmässä olevassa asunnossa.

Nopeat kaupat hyvään hintaan

Vuosi sitten keväällä myin lainarahalla ostetun, ratikan avulla arvoa nostaneen asunnon, maksoin lainani pois ja ostin pienemmän ja huonokuntoisemman asunnon syrjempää. Taloudellinen tilanteeni muuttui olennaisesti. Kuukausikuluni vähenivät reilusti ja välirahaa jäi paitsi remonttia varten, mutta myös sijoitettavaksi.

Itse asiassa tässä uudessa, syrjempää ostetussa peruskuntoisessa asunnossa muhii tällä hetkellä seuraava tienaamispotentiaali, sillä olemme hartiapankilla remontoineet asunnon lattiasta kattoon ja väittäisin asunnon arvon nousseen selvästi.

Pienen kerrostaloasunnon täysremontti on tietenkin kahdelle amatöörille urakka, mutta ei tekemätön paikka. Kieltämättä pohdin vakavasti jo sitä, että kunhan kaksi asumisvuotta tulee täyteen, siirrymme uuteen peruskuntoiseen asuntoon ja lunastamme sijoituksiin tämän kesäisen remontin tuotot. Mutta tuo on siis vasta tulevaisuutta, palataan nykyhetkeen.

Sijoitusasunnosta lapsen opiskelija-asunto

Eräässä vuokralaisten vaihtotilanteessa lapseni kysyi, voisiko hän muuttaa minulle jääneeseen vanhaan asuntoomme. Olin kuvitellut, etteivät perilliseni olisi kiinnostuneita muuttamaan takaisin vanhaan teiniaikojen kotiinsa, mutta näin kuitenkin tapahtui. Siitä lähtien asunto on ollut minulle nollatuottoinen omaisuuserä, joka on ollut suurimmalta osin sivussa firetyssuunitelmassani.

Kuulostaa rehvakkaalta, että noin sitä vaan unohtelee kerrostaloasuntoja takataskuun. Sitä en tarkoita. Tarkoitan sitä, että tuo osa omaisuudestani on saanut tehdä työtä enemmän lapseni kuin itseni hyväksi. Perilliseni on saanut asua asunnossa omakustannushintaan, mutta samalla olemme sopineet, että hän säästää aktiivisesti ASP tilille ja hänellä ovat myös opinnot kesken.

Olin ajatellut vanhan kotini olevan lapseni ”opiskelija-asunto”, mutta sitten minulle valkeni, että voin myydä asunnon lapselleni ja näin siirtää omaisuutta sukupolvelta toiselle verotehokkaasti. Asunnon saa siis myydä lapselleen alehintaan, mutta kuitenkin vähintään 75% arvosta. Suurempi alennus määritellään lahjaluonteiseksi kaupaksi ja tällöin hinnan alennuksesta pitää maksaa veroa.

En olisi uskonut, että kumpikaan lapsistani olisi kiinnostunut asuntoa ostamaan, mutta taas yllätyin: jostain kumman syystä lapsukainen on niin kiintynyt lapsuudenkotiinsa, että innostui perinpohjaisesti mahdollisuudesta lunastaa se itselleen. Toinen perilliseni ei ollut asunnosta kiinnostunut.

Myös minä olen saanut taloudellista tukea

Nyt minulla ja lapsukaisellani on vihdosta viimein ladattuna kiinteistövälittäjän laatima asunnon virallinen hinta-arvio, kauppakirjaluonnos ja pankin lainalupaus. Kaikki alkaa olla kohdillaan.

Perillisten kanssa on syytä korostaa tasapuolisuutta. Niinpä toinen lapseni saa kompensaatiota asunnon ostoonsa saman rahamäärän, kuin hänen sisaruksensa saa alennusta asuntokaupassa. Koko summaa en tietenkään voi toiselle lapselle antaa lahjana ilman merkittäviä veroseuraamuksia ja jäämme vielä pohtimaan vaihtoehtoja.

Myös minä olen saanut merkittävää tukea asuntokaupoissa vanhemmiltani.

Omille lapsilleni siirtynyt, siirtyvä ja vielä suunnitelmissa oleva tuki on yhteensä inflaatiokorjattuna suurin piirtein saman verran kuin olen itse apuja saanut, joten ajattelen siirtäväni eteenpäin vanhempieni pääomaa, en omia rahojani.  

En siis voi väittää olevani nollasta ihan itse alkuun lähtenyt vaurastuja, kuten tämäntyyppisen narratiivin jaloin versio halutaan kertoa. Minua on autettu ja minä autan. Toivon, että omissa käsissäni minulle annettu apu ehtii kertautua ja vaurastuttaa aikanaan runsaampina lahjoina seuraavaa polvea.

Lopulta taloudellinen vapaus kuitenkin toteutuu siten, että siirrän jo pääoma eteenpäin. Saamani tuki ei siis jää omiin taskuihini, mutta tietenkin sillä on ollut vaurastumisessani olennainen merkitys.

Netto-omaisuuteni pienenee

Vanhan kotini arvoksi on tällä hetkellä määritelty 84 000 euroa. Lapseni saa siitä alennusta 20 000 euroa, eli kauppahinnaksi muodostuu 64 000 euroa. Toinen lapsukaiseni saa 20 000 euron kompensaation, eli minulle jää kauppahinnasta käteen 44 000 euroa. Omaisuuteni pienenee siis tänä vuonna noin 10%.

Koko homman pihvi on kuitenkin se, että tämän asuntokaupan jälkeen maksimimäärä omaisuuttani on tekemässä minulle töitä.

Olen koko kesän pohtinut kiivaasti, mitä tuon rahasumman kanssa teen. Toinen asunto, metsäpalsta ja erilaiset ratkaisut pörssissä ovat pyörineet mielessä. Noin pienellä rahalla ei tietenkään saa kasvukeskuksesta asuntoa, mutta pohdin myös lisälainan mahdollisuutta tai sitä, että ostaisin asunnon toisen sijoittajan kanssa. Olemme tätä asiaa jo alustavasti pohtineetkin.

Lopulta olen sittenkin leppoistaja ja haluan jokaisessa asiassa korostaa vapautta, helppoutta ja vaivattomuutta. Tästä syystä asuntosijoittaminen ei kaikki toiminnot ulkoistettunakaan sovi minulle. Asunnosta saatu kauppahinta on siis osaltani matkalla rahastoihin. Ja näin ollen sille pystyy laskemaan alustavaa tuottoa.

Millaista on minun fire-elämäni?

Taloudelliseen vapauteen tarvittavan omaisuuden määrä on luonnollisesti suoraan yhteydessä siihen, millaista elämää haluaa taloudellisessa vapaudessa viettää. Minulle hyvä elämä on autotonta eloa kohtuullisessa kaksiossa Tampereen laitamilla. Vastaan yksin kaikista omista kuluistani ja 100% kaikista niistä kuluista, joita kaupunkiasumiseemme liittyy, vaikka kahden hengen taloutena elämmekin.

Jos en olisi puolisoni kanssa, minulla ei olisi autoa tai kesämökkiä. Siksi hän vastaa niiden kuluista. Jos puolisoni ei olisi kanssani, hänellä ei olisi kaksiota Tampereella, vaan hän muuttaisi kokonaan mökille. Siispä minä maksan Tampereen asunnon kokonaan. Tällainen jako on meille hyvä, reilu ja tarkoituksenmukainen.

Kaikin tavoin vaatimaton elämä on minulle mieleen. Firemielessä hyödyn tästä kahdella tapaa. Tarvitsen vähän rahaa, noin ensimmäiseksi. Toiseksi kulujen karsiminen tarkoittaa, että pystyn myös keventämään käteispuskuriani. Eli tänä vuonna olen vararahoistakin saanut siirrettyä lisää rahaa töihin, eli pörssiin. Varsinkin kun nyt olen velaton, voin olla käteispuskurin suhteen aika huoleton: pienikin summa riittää tonnilla kuussa elävällä 3-4kk kuluihin.

Myös remonttirahoja jäi tältä kesältä käyttämättä. Teimme kaiken, minkä saa itse tehdä, itse. Myös nämäkin rahat matkaavat nyt pörssiin. Minulle on siis erilaisista puroista lähtenyt tänä vuonna kertymään salkkuni koko huomioiden aiempaa huomattavasti suurempi sijoitusomaisuus.

Mikä on minun fire-lukuni?

Osakesalkkuni on tällä erää noin 130 000 euron arvoinen. Se tuottaa netto-osinkoja tänä vuonna noin 7500 euroa ja uskoakseni vahvasti defensiivinen salkkuni tuottaa suurin piirtein samaan tahtiin myös tulevina vuosina. Menneisyys ei ennusta tulevaa, mutta silti uskallan nojata taaksepäin: tuottoni ovat olleet hyvin tasaiset. Osinkotuloja täydentävät tulot tulisi fire-elämässäni saada rahastoja realisoimalla.

Rahastojen lopullista summaa minun on tässä vaiheessa vaikea sanoa. En lähde ison pompsini kanssa suoraan pörssiin vaan aloitan ajallisesti hajautetut ostot, joita aion tehdä ainakin vuoden ajan. Eli asuntoni kauppasumma tulee aluksi sirotelluksi jonkinlaisille määräaikaisille sijoitustileille, jossa sijoitukselle saa suurimman mahdollisen tuoton ja sieltä pikkuhiljaa purkaen aion siirtää pääomaa passiivisiin indeksirahastoihin.

Olen aina hahmottanut, että oma ”kokonaisen” firen lukuni olisi reilut 400 000 euroa. Siihen en tule kasvaneen rahastosalkkunikaan kanssa pääsemään. Uskoakseni rahastojeni arvo tulee kokonaisuudessaan olemaan jotain reilun 100 000 euron luokkaa, kunhan osto-ohjelma on loppuun suoritettu.

Metsäomaisuutenikin mukaanlaskettuna salkkuni on siis firettäjän eläkesalkuksi edelleen suorastaan mikroskooppinen.

Pieni salkku riittää

Olen sen verran vanha kettu budjetoinnissa, että tiedän eläväni tarvittaessa erittäin laadukasta elämää selvästi alle tonnilla kuussa. Hyvin pienet tuotot siis riittävät minulle taloudellisesti vapaaseen elämään.

Olo vaikuttaa epäuskoiselta, mutta totta se on: tulisin aivan hyvin toimeen enää koskaan käymättä töissä eläen pelkästään sijoitusomaisuuteni tuottojen turvin: sellaiseksi kai fire määritellään. Tämä elämä toteutuisi kotoillen, omavaraistellen ja esimerkiksi erilaisten vapaaehtoistöiden varassa matkustaen, joten minkäänlaista valittamista minulla ei elämänlaadun suhteen olisi.

Lähes kuka tahansa pääkaupunkiseudulla perheasunnossa asuva aikuisten lasten vanhempi voisi siirtää omaisuutensa suurista seinistä pörssiin ja saada elämäänsä merkittävän määrän lisävapautta. Sitä kummemmasta asiasta tässä ei ole kyse.

Silti täytyy myöntää, että kun olen ensimmäisen illan makustellut tätä tulevaa elämäntilannetta, ei olo ole mitenkään järjettömän riemullinen. Olen iloinen ja hämilläni, kyllä. Ehkä vähän ylpeäkin. Mutta nyt kun ihan aikuisten oikeasti saan valita: otan ihan ehdottomasti edelleen seikkailuelämän, jonka yksi olennainen osa-alue on työnteko erilaisissa ympäristöissä.

Työ on mahdollisuus seikkailuun

Erilaiset keikka- ja kausityöt ovat antaneet minulle niin valtavasti, etten halua antaa sitä maailmaa pois. Päinvastoin: nälkä kasvaa syödessä. Tällä hetkellä haaveilen hoitajan pestistä Ruotsiin ja tältä kesältä jäi pahasti kaihertamaan ohi mennyt työtarjous lähihoitajasijaisuudesta Iniössä. Olen rakastanut kaikkea Lapissa kokemaani, mutta seuraavaksi kutsuu meri ja haluan sen äärelle, tai mieluiten sen ympäröimäksi.

No joo, polttelee vielä Lappikin. En todellakaan ole valmis luopumaan mahdollisuudesta viettää kevätsesonki Kilpisjärvellä kaupan alan töissä. Ja onhan minulla vielä kokematta kesä leirintäalueen töissäkin. Ja vielä selvyyden vuoksi: pelkästään vapaa-aikaseikkailu on aivan toinen juttu kuin uudet työt, uudet työyhteisöt, kulttuurit ja kontaktit. Sen minä haluan.

Kun katsoo taaksepäin ja huomaa, miten paljon elämä muuttuu, tajuaa myös sen, kuinka paljon elämässä on vielä edessä sellaista, josta ei tässä vaiheessa ole vielä hajuakaan. Kuin siistiä, sanoisi tyttäreni. Nyt menen hieman pyörällä päästäni nukkumaan ja koitan sisäistää kaiken tämän.

Palaan lähiviikkoina kirjoittamaan lähikuukausieni raharatkaisuista enemmän. Vaihtoehtoja ja päätöksiä allokoinnin ja ajoituksen suhteen on tehtävissä vielä paljon. Mutta jääköön tämä hatara kirjoitus nyt maamerkiksi yhden illan ahaa-elämyksestä. Ohhoh.

**********

Olen 50-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Ja kun kirjoittaminen ei riittänyt, ryhdyin tekemään kiusallisen amatöörimäisiä tubevideoita. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.