Miksi rahasta puhuminen on edelleen vaikeaa? Teen raha-avoimuuden testikysymysten sarjan ja vastaan niihin itse. Ja kerron, mistä asiasta puhuminen ja kirjoittaminen ujostuttaa minua vuosien harjoittelun jälkeen edelleen.

Rahaujous iskee

Jaan blogin kirjoittajana (ja nyttemmin myös tubettajana) saman todella hämmentävän huomion, jonka olen lukenut myös toisten rahasta kirjoittavien postauksista: vähän paperinmakuisetkin raportit siitä, mitä henkilö x tienaa ja miten hän kuluttaa, keräävät hämmästyttävän määrän lukijoita ja katsojia. Puolisoni jaksaa olla asiasta lempeän tyrmistynyt: ”kuka hel***ti jaksaa lukea tai katsoa noita sun Excel-paasauksia?”

Minäkin jaksan välillä ihmetellä, miksi monta tuhatta ihmistä jaksaa tuben puolella katsoa pitkän videon siitä, kun intoilen taulukoistani, ihan hullua. Hullua, mutta ihanaa. Sillä rakastan tilittää henkilökohtaisista raha-asioista ja mikäs sen mukavampaa, jos joku muukin on asiasta kiinnostunut. Silti ilmiö saa minut surulliseksi.

Jos toisten raha-asiat kiinnostavat noin paljon, raha-avoimuutta puuttuu vielä muista keskusteluista. Jatkan omalla rintamallani ristiretkeäni: kaikista raha-asioista tulisi voida puhua täysin ilman jännitteitä, yhtä kasuaalisti kuin siitä, millainen treeniohjelma salilla on tai mitä aikoo viikonloppuna tehdä ruoaksi.

Vielä täsmennän: rahapuhetta ei ole valitus siitä, että työantajalla on huonot palkat, tili on taas jo tullessa mennyt, kahvi ja bensa on kallista ja korot korkeat. Jos aina vain valittaa, muuttuu valittajaksi. Rahapuheessa on kyse jostain ihan muusta.

Ystävät ja kaverit

Ystävät ovat ihmisiä, joiden edessä olemme kokonaan auki: he tuntevat meidät usein vuosien tai vuosikymmentenkin takaa. Ystävien kesken ei tarvitse esittää tai päteä. Ystävien ympäröimänä voi olla aito ja kaikki on turvallista. Ystävien kesken puhutaan kaikesta. Puolisot, lapset, duunit, terveys, seksi, muoti, säädöt, mokat, paineet, ilot, unelmat ja ahdistukset.

Ja sitten on kavereita. He ovat ihania hekin, mutta sidos on toisenlainen. Heitä on töissä harrastusporukoissa, samalla luokalla tai opiskeluryhmässä. Osasta kavereita tulee ystäviä ja osa kaverisuhteista liudentuu pois, kun yhdistävä sidos katkeaa. Joskus voi olla, että kavereiden kanssa vietetään aika jopa päivittäin, ystäviä voidaan nähdä vain kerran pari vuodessa.

Rahasta puhutaan harvoin edes lähimpien ystävien kanssa. S-pankin viime viikolla julkaiseman tutkimuksen mukaan raha-asiat ovat Suomessa edelleen tabu.  Itse ajattelen, että rahapuheen pitää päästä osaksi ystävyyssuhteita, mutta se ei riitä. Rahapuheen pitää arkistua siinä määrin, että rahasta voi puhua ihan rauhallisin mielin työpaikan kahviporukassa tai harrastusryhmän pukkarissa. Raha ei kuulu osaksi intiimejä keskusteluja, vaan ihan perusarkeemme.

Mitä tarkoittaa avoin rahapuhe?

Avoimen rahapuheen peräänkuuluttaminen on todella kulunut ilmaus, joka lopulta on myös aika ontto. Rahapuheen puolustajia on erityisesti somessa paljon, mutta lopulta niitä, jotka itse puhuvat avoimesti omista raha-asioistaan, löytyy oudoksuttavan vähän. Sillä sitä kai avoin rahapuhe tarkoittaa: sitä, että on niistä omista, ihan konkreettisista raha-asioistaan avoin.

Yleisellä tasolla asioiden pohdinta tai neuvominen ei ole avoimuutta, vaikka silläkin on rahapuheen muotona arvonsa. Teema kiinnostaa minua suuresti, ja siksi laadinkin avoimen rahapuheen check-listin. Näihin kysymyksiin pitää pystyä ihan rauhassa ja kiusaantumatta vastaamaan, jos väittää kannattavansa avointa rahapuhetta. Eli sanasta naista:

Viisi avoimen rahapuheen testikysymystä:

1. Pystytkö yhtään änkyilemättä kertomaan kasuaalissa keskustelussa nettotulosi? Mielestäni nettoansiot, ovat ne sitten mitä tahansa tuloa, on reilumpi asia kertoa kuin brutto, sillä progressiomme vääristää erityisesti eri tuloluokissa olevien ymmärrystä siitä, mitä mistäkin palkasta jää käteen.
2. Pystytkö kiusaantumatta kertomaan ja perustelemaan, miten huolehditte perheessänne teidän mielestä reilun ja toimivan rahajaon?
3. Osaatko rauhassa, ilman kakistelua kertoma paljonko säästät ja sijoitat kuukausittain?
4. Kykenetkö rauhallisin mielin kertomaan, mihin sijoitit viimeksi?
5. Entä miltä tuntuu kertoa taloudellisista tavoitteistasi, unelmistasi ja ääneen eritellä, mitä teet niiden eteen?

Taloudellisia tavoitteita on meistä jokaisella, vaikka ei ihan aluksi haluaisi tai osaisi sitä myöntää. Kaikki eivät halua miljonääreiksi tai taloudellisesti riippumattomiksi. Mutta uskoakseni meistä jokainen haluaa, että rahat riittävät. Se on taloudellinen tavoite. Voimme sitä paremmin, mitä enemmän osaamme elämästämme sanoittaa ja konkretisoida. Ensin itsellemme, sitten muille.

Miksi raha-avoimuus on tärkeää?

Siksi, että keskustelemalla avoimesti palkoista, tienaamisesta, säästämisestä ja sijoittamiseta me kaikki opimme toisiltamme ja tulemme paremmiksi rahan kanssa.

Ja kun olemme parempia rahan kanssa, voimme taloudellisesti paremmin.

Ja kun voimme taloudellisesti paremmin, voimme ihan muutenkin paremmin.

Ja kun voimme paremmin, voimme tehdä enemmän hyvää monella elämän saralla.

Ugh.

Omat vastaukseni, vaikka se ujostuttaakin

Lähden vastaamaan itse asettamiini raha-avoimuuden testikysymyksiin edeten helpoimmasta vaikempaan, siis minulle.

1.     Nettopalkkani

Matkailutyöntekijänä tuntipalkkani oli noin 12 euroa, siistijänä 14 euroa ja lähihoitajana 16 euroa. Teen töitä niin vähän, että veroprosenttini jäi tältä vuodelta lähelle nollaa. Maksan palkastani vain sotumaksut, jotka vaihtuvat vuosittain, tänä vuonna pidätykset ovat olleet noin 8% palkasta.

Tuntipalkkani ei kerro ansioistani mitään. Tein töitä koko kevään vaihtelevasti, mutta suurimmaksi osaksi kahta tai kolmea työtä yhtä aikaa. Koko vuoden palkkatyöni on nyt tehty (1.1.-5.5.) ja nettoansioita kertyi noin 14 800 euroa. Olen summaan erittäin tyytyväinen.

Summat tuntuvat epätodellisen suurilta, mutta näin se on: nettosin reilun neljän kuukauden aikana 3700 euron kk-tulot. Eli huomattavasti enemmän, kun sain vanhassa oikeassa elämässäni terveydenhuollon ylempänä esihenkilönä. Vaikka työtunteja oli erityisesti parin kevättalven kuukauden aikana hurjasti, ei stressitasosta voi puhua samana vuonnakaan.

Työ on ollut sopivalla tavalla fyysisesti kuormittavaa ja henkisesti joko kevyttä, harmitonta tai jopa hauskaa. En todellakaan koe rehkineeni, vaan haastaneeni itseni. No, seli seli, nyt eksyn aiheesta.

2.     Perheemme rahanjako

Puolisoni tienaa moninkertaisesti enemmän kuin hänen nuukailija-leppoistaja-työnvieroksujavaimonsa. Triggeröidyn voimakkaasti olettamuksista, etten käy töissä siksi, että tukeudun puolisoni tuloihin. Näin ei ole, maksan varmuuden vuoksi kuluistamme enemmän kuin vähemmän. Meillä ei ole yhteisiä rahoja eikä rahariitoja.

Minä maksan (ja omistan) kaupunkiasuntomme ja maksan itse kaikki sen kulut, olen sitten kotona tai maailmalla. Tämä on mielestäni reilua, en voi sälyttää lisäkuluja puolisolleni vain siksi, että haluan olla levoton ja seikkailla. Puolisoni vastaa omistamansa kesämökin kuluista.

Asumisklumme jakautuivat aiemmin 50/50, kun asuimme vähän suuremmassa asunnossa ja lähempänä keskustaa. Eli kerrostalokotimme hoitovastike vastasi ympärivuotisessa käytössä olevan mökin sekalaista määrää hoitokuluja. Myös hinnaltaan mökki ja kerrostalokoti olivat lähes identtiset, eli pääomaa oli meillä kiinni seinissä saman verran.

Minä halusin muuttaa pienempään ja halvempaan, joten tällä hetkellä asumismenomme eivät mene tasan, kaupunkikoti maksaa vähemmän kun mökin ylläpito. Silti asuminen on meille sopiva kompromissi: minä saan pienempien asumiskulujen kautta sitä vapautta jota haluan, mutta puolisoni arki ei vähän toisenlaisesta kodista kärsi. Minun ei tarvitse hirttäytyä vanhaan elintasoomme, joka vaatisi minulta toisenlaisia taloudellisia ratkaisuja, kuin mitä haluan arjessani nyt tehdä. Olemme molemmat tyytyväisiä.

Ymmärrettävästi nuukaileva vaimo säästää puolison rahoja monella momentilla, jotka hän voi sitten tyytyväisenä tuhlailla ihan miten haluaa. Ruoat, ravintolat ja yhteiset tekemiset maksamme puoliksi. Ja kumpikin maksaa itse ne asiat, joita haluaa toista enemmän. Minä panostan mielelläni arkemme estetiikkaan puolisoni kanssa asiasta neuvottelematta, hän tekniikkaan ja turvallisuuteen.

3.     Paljonko säästän tai sijoitan?

Lasken ensin joka kuukausi kulubudjettini ja sijoitan 10% kulutuksestani. Eli jos meinaan käyttää 1500 euroa, sijoituksiin pitää löytyä 150€. Titrailen kulutusta siihen asti, että myös sijoitettava summa mahtuu samaan yhtälöön ja tulot riittävät. Tuon summan sijoitan passiivisiin indeksirahastoihin.

Lisäksi sijoitan joka kuukausi OST:lle maksetut osingot ja mikäli työkuukausina jää ylimääräistä, jota en koe tarvitsevani säästöön loppuvuoden vapaakuukausia varten, sijoitan nekin.

4.     Mihin sijoitin viimeksi?

Tämä!! Mistään muusta ei ole enää kuumottavaa kertoa tai kirjoittaa, mutta jotenkin tässä kohtaa harteille ilmestyy jokin häpeäpeikko. Pelkään että mokaan, että näytän tyhmältä, että paljastuu etten ymmärrä jotain tai etten osaa. Ja sitten taas palaan muistuttamaan itseäni, että sijoitan omia palkkarahojani ja hoidan omaa talouttani. Olen tilanteeseeni tyytyväinen ja se on vuosia edennyt toivomallani tavalla. Omia rahojaan voi ja saa käyttää ihan miten haluaa. Ja siitä saa rauhassa kertoa.

Ostin tällä viikolla kolmea uutta kohdetta: sijoitin puolustusteollisuuteen ETF:n muodossa ja ostin itselleni kahta uutta yhtiötä: Talenomia ja Huhtamäkeä.

Ja minähän ujostelen ihan turhaan. Olen saanut olla somessa hyvinkin turvassa ja siltä osin, kun ratkaisujani on haastettu, on kritiikissä aina ollut erittäin hyvät perustelut ja olen korjauksista pelkästään kiitollinen. Silti: ujostuttaa vielä ihan joka kerta kertoa omista sijoitusratkaisuista. Tämä ujous harmittaa minua ja siitä ei pääse eroon kuin harjoittelemalla.

5.     Taloudellinen tavoitteeni on vuodesta toiseen sama

Pyrin vuodesta toiseen siihen, että passiiviset tuloni kattavat yhä suuremman osan kulutuksestani. Tähän pyrin kahta kautta: kasvattamalla passiivisia tulojani sekä keskittymällä elämään vaatimatonta ja kestävää elämää, joka on mieluinen valinta myös hyvin monella muulla tapaa kuin taloudellisesti. Tänä vuonna passiiviset tuloni kattavat elämisestäni non 60%.

Enää minulle ei naureta, tai tavoitettani vähätellä. Mutta takana on monta vuotta, jolloin en uskaltanut kertoa toiveestani juuri kenellekään ja kun vihdoin uskalsin tavoitteistani puhua, ihan läheltäkin löytyi ihmisiä, jotka eivät suhtautuneet haaveisiini mitenkään kannustavasti.

Toivon oppineeni omasta kokemuksestani sen, etten ammu ketään alas, vaikka suunnitelma tuntuisikin ensikäteen hataralta. Uskoakseni minusta on yritetty välittää, eikä negatiivisuuden takana ole ollut ilkeyttä, huolta vain. Vaatii taitoa osata haastaa toinen rakentavasti, varsinkin jos toisen suunnitelmat tuntuvat itselle vierailta.

Kokkeile!

Testaa: keiden kanssa voit ottaa yllä olevat asiat kasuaalisti puheeksi? Missä taas et koe voivasi niin tehdä? Entä missä seurassa haluaisit palavasti avata keskustelun? Odotan mielenkiinnolla kommenttiasi.

Itse sanon, että töissä on helppo puhua tuloista ja perheen raharakenteesta, mutta sijoittamisesta en mielelläni töissä puhu. Tosin olen siinä kolmen leppoistajavuoteni aikana rohkaistunut enkä enää piilottele taloudellista tilannettani. Seison rohkeammin sen takana joka olen, ajatelkoot siitä sitten muut mitä hyvänsä.

Ja rehellisyyden nimissä: kun olen mielestäni uhkarohkeasti avannut sijoituskeskustelun, on hoitoalan työyhteisöissäkin kehkeytynyt oikein mielenkiintoisia juttutuokioita.

Mieti, kuinka moni teilläkin töissä miettii, ettei voi puhua sijoittamisesta, kun ei nuo muut kuitenkaan sijoita. Teidän kahvipöytä voi olla täynnä työryhmän ”ainoita sijoittajia”. Pliis, avaa suusi ja tee asialle jotain.

Emme vielä puhu riittävästi

S-pankin tutkimuksesta löytyy surullisia lukuja:

11% ihmisistä ei puhu raha-asioistaan kenenkään kanssa.

22% ei puhu raha-asioistaan edes perheensä kanssa.

61% ei puhu raha-asioistaan ystäviensä kanssa.

Tulos on tosi surullinen: jokaisen yllä olevan luvun pitäisi olla nolla. Jokaisen pitäisi puhua edes jonkun kanssa. Tai no, perheessä voi olla tilanteita, joissa eri tavoin jännitteisen tilanteen vuoksi omista raha-asioista vaikeneminen voi olla itsesuojelukeinona todella tärkeää. Eli ei, perheessä ei voi aina puhua kaikesta. On eri jutun aihe, kannattaako sellaisen perheen jäseneksi jäädä.

Mutta: me tilitämme ystäville kaiken mahdollisen sitä kaunistelematta, mutta vain reilu kolmannes juttelee ystävien kanssa rahasta, kun siitä pitäisi puhua paitsi ystävien, mutta myös ihan kavereiden kesken. Keskeisimmäksi esteeksi avoimelle rahapuheelle pidetään sitä, että omat raha-asiat ovat huonolla tolalla.

Mitä se huonolla tolalla oleminen tarkoittaa, on tietenkin subjektiivista: toiselle se voi olla sitä, ettei vieläkään ole sijoittanut kryptoihin. Toiselle se voi olla velkajärjestelyn odottamista, useimmiten varmaan jotain siltä väliltä.

Suurin häpeä liittyy asiaan, joka on löydetty muissakin tutkimuksissa: se, ettei pysy verrokkiryhmän tahdissa: jos muut omassa sosiaalisessa piirissä ja samassa tuloluokassa pärjäävä paremmin, oma tilanne hävettää, vaikka oma rahatilanne voi samaan aikaan olla suorastaan ruhtinaallisen hyvä verrattuna moneen muuhun.

Jos oma rahatilanne hävettää

Jos oma rahatilanne hävettää, etkä tiedä miten asian ottaisi puheeksi, vaikka raha-arki vaivaa ja stressaa sinua, sano ääneen turvallisimmalle ihmisellesi juuri se: Oma rahatilanne hävettää, etkä tiedä miten asian ottaisi puheeksi, mutta asia vaivaa.

Sanoita avunpyyntösi: kaipaatko kuuntelijaa, haluatko vain jakaa vaikeita asioita? Vai kaipaatko kaveria avaamaan laskupinoa tai kohtaamaan yhdessä nettipankin luvut? Haluatko asettaa yhdessä tavoitteita, vaikka pieniäkin? Tai haluatko yhdessä miettiä, mistä saisit apua, tukea tai neuvoja ihan ammattilaisen taholta?

Tässä maailmassa ei ole sellaista ongelmaa, johon ei olisi yhtenä satavarmana helpotuskonstina puhuminen.

Uskon, että rahavaikeuksia peitellään turhaan, niihin löytyy varmasti tukea, ymmärrystä ja apua lähipiiristä, jos sen vain haluaa ottaa vastaan.

Järjestä rahailta

Jos haluat olla ystäväpiirisi pelin avaaja, järjestä rahailta. Tai perusta lukupiiri! Ottakaa yhdessä työnalle muutama inspiroiva opus, joiden pohjalta avata keskustelu. Tapaavathan ystäväporukat usein erilaisten teemojen äärellä. Jutelkaa palkoista, tuloista ja menoista. Näen silmissäni tsemppausta, jakamista, ja inspiroitumista. Sitä ystävyyden parhautta. Ja soita sille tyypille, joka kieltäytyy kutsusta ja pyydä se kahville. Hän ehkä kaipaa juttuseuraa.

**********

Olen 50-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.

ps: tässä blogitekstissä kaipailin rahakavereita, tässä tekstissä pohdin keinoja päästä eroon rahahäpeästä ja kerron omat häpeän kohteeni.