Viime viikolla ilmestyi Julia Thurénin ja Merja Mähkän kirja Rikas, rakas, köyhä, varas: rahanjako parisuhteessa. Kirja on kunnianhimoinen yritys kuvata ihan järkyttävän monisyistä ja lukemattomia muuttujia sisältävää kokonaisuutta, eli perheen sisäisiä raha-asioita.

Kirja oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Opin itse omasta parisuhteestani lisää, mutta toisaalta heräsin myös siihen, että haluan kirjoittaa raha-asioista uusperheellisen näkökulmasta hieman laajemmin. Kirjasta puuttuu muutama itse oppimani supertärkeä rahaneuvo.

Uusperheellisen neljä rahaneuvoa

1.    Laskekaa huolella

Voisi ajatella, että yhteen muuttaessa kumpikin säästää. Tokihan kahden aikuisen taloudessa menoja voi yhdistää ja kaksi palkkapussia yhteen talouteen tekee arjesta kevyempää, eikö niin? Ei. Kun kaksi eronnutta muuttaa yhteen, voi rahayhtälö olla todella monimutkainen. Ja mikä tärkeintä, lopputulos voi olla miinusmerkkinen.

Thurénin ja Mähkän kirjassa kehotetaan monessa otteessa keskustelemaan raha-asioista ja erityisesti korostetaan sen tärkeyttä, kun ollaan muodostamassa uusperhettä. Ehkä tartun nyt lillukanvarsiin, mutta keskustelu ei riitä. Tai siis se riittää, kun kaksi lapsetonta nuorta ihmistä on muuttamassa yhteen. Silloin riittää, että jutellaan ja sovitaan. Uusperheellisen tuki ja turva on vähintään ruutupaperi, eikä excelkään haittaa.

Pelkästään rahan takia ei tässä elämässä kannata tehdä yhtään mitään. Ja aivan sysipaska väite on selittää, ettei kannata muuttaa yhteen, koska se ei ole taloudellisesti järkevää. Jos rakastaa toista ja haluaa elää yhdessä, kannattaa yhteinen pesä rakentaa, tarkoitti se rahallisesti sitten (melkein) mitä hyvänsä. Me otimme puolisoni kanssa yhteen muuttaessamme taloudellisesti takkiin.

Pidimme useammankin pitkän laskuharjoituksen, summailimme menojamme ja yhteen muuttamisen taloudellisia vaikutuksia. Näistä ajoista on jo yli 20 vuotta, mutta kokonaisuus oli suurin piirtein tämä:

Miinusta ja plussaa samassa yhtälössä

Muuttaessame yhteen lapsilisien yksinhuoltajakorotukset poistuivat meiltä kummaltakin. Minulta poistuivat tietenkin myös teoriassa kokonaan asumiskulut, mutta niiden tilalle sain päivähoitomaksut, joista olin pienituloisena yksinhuoltajana kokonaan aiemmin välttynyt. Olimmehan nyt perhe, jossa kummankin aikuisen tulot vaikuttivat siihen, paljonko minun lasteni päivähoito maksaa. Lisäksi työmatkakuluni kasvoivat yhteenmuuton myötä. Perustaessani uusperheen jäin henkilökohtaisessa taloudessani tappiolle.

Samoin kävi puolisolle. Myös hän menetti lapsilisien yksinhuoltajakorotukset, lisäksi omakotitalon sähkö, vesi, roska- ja vakuutusmaksut muuttuivat, eli hänen asumiskulunsa kasvoivat minun muuttaessani lapsineni hänen luokseen.

Koko kuluyhtälö piti laskea uudelleen ja arvioida, miten sun ja mun lasten, asumisen ja koko hulabaloon kulut olisi oikeudenmukaista ja järkevää järjestää siten, että yhteenmuuttamisen taloudelliset seuraamukset olisivat kummallekin oikeudenmukaiset ja että arki yhteenmuuton jälkeen alkaisi taloudellisesti reiluissa, mutta ei nippeleihin takertuvissa merkeissä.

Raha-asiat saatiin yhteen muuttaessa minttiin, eikä niistä ole sen koomin kiistelty. Silti en voi oman kokemukseni perusteella liikaa korostaa, että varsinkin jos kaksi pikkulapsellista muuttaa yhteen, taloudelliset seuraamukset pitää arvioida etukäteen ja huolehtia, että kummallekin tulee reilu ja tasapuolinen olo, varsinkin jos ja kun rahaa ei ole niin paljon, että sen kanssa voi olla suurpiirteinen.

Erityisesti niukkuus tulee jakaa tasapuolisesti, runsaudella ei ole niin väliä.

2.    Yhdistäkää lapsilisät

Meitä auttoi yhteen muuttaessa ystävällinen Kelan täti, joka neuvoi, että lapsilisät kannattaa yhdistää. Ratkaisu on yksinkertainen, mutta ei olisi tullut minulle mieleenkään. Taloudellisesti järjestely kustansi meille monta ruokakassia kuukaudessa, maksetaanhan kolmannesta ja neljännestä lapsesta paljon enemmän kuin ensimmäisestä ja toisesta.

Uusperhe on perhe. Siksi olisi ollut ihan hölmöä tehdä, kuten luulimme olevan parasta ja tasapuolisinta: sinä saat lapsilisät sinun lapsista ja minä saan minun lapsista. Eihän ydinperheessäkään lapsilisistä tehdä tasajakoa isän ja äidin kesken.

Kieltämättä lapsilisien maksun uudelleenjärjestely jotenkin psykologisesti kirpaisi, mutta onnistui pelkkänä ilmoitusasiana. Koska minut oli ilmoitettu Kelaan lapsilisän saajaksi, sain pelkällä ilmoituksella (onneksi siis ilman mitään exän lupaa) vaihtaa lapsilisän saajaksi uuden puolisoni, kun kaikki olimme kirjoilla saman katon alla.

Lapsilisien yhdistäminen kompensoi niitä taloudellisia menetyksiä, joita yhteen muuttaminen aiheutti. Äkkiseltään ratkaisu voi tuntua kikkailulta, mutta ei se sitä ole. Olimme lapsinemme perhe ihan siinä kuin ketkä tahansa muutkin. Siksi on reilua, että myös lapsilisät ovat samalla tasolla. Lapsilisien yhdistäminen siis osin helpottaa uusperheen taloudellista tilannetta. Toisaalta se on myös yksi niistä tekijöistä, joiden vuoksi on todella tärkeää, että tehdään uudesta yhteisestä taloudesta huolellinen uusjako: kuka maksaa ja mitä.

3.    Avioehto on rakkaudenteko

Thurénin ja Mähkän kirjassa puhutaan romanttisesta avioehdosta. Tämä määritellään ehdoksi, jossa puolisot luopuvat oikeudesta jakaa omaisuus avioeron tapahtuessa. Sen sijaan kaiken luvataan menevän tasan, jos liitto päättyy eron sijaan kuolemaan. Tämä on oletettavasti se avioehdon romanttinen osuus. Olen täysin eri mieltä. Mielestäni asia on uusperheessä ihan toisin päin.

Meillä on puolisoni kanssa avioehto, joka on tehty pelkästään kuoleman varalle ja se on tehty aikanaan vain romanttisessa mielessä, toista suojaamaan.

Olemme menneet naimisiin tilanteessa, jossa meillä oli liuta reilusti alaikäisiä lapsia, kummallakin tahollaan tehtynä. Yhtälöön kuului myös kaksi exää, joiden uskallan hyvällä omallatunnolla ja riittävällä todistustaakalla määritellä halunneen hyötyä meistä tavalla tai toisella taloudellisesti. Ihan helpoimmasta ja mieluisimmasta päästä ihmisiä he eivät tainneet muutenkaan olla.

Jos meistä jompikumpi olisi kuollut silloin kun meillä oli alaikäisiä lapsia, olisi sureva leski päässyt selvittelemään pesää, jossa on osakkaina leski ja aviopuolison alaikäiset lapset, edunvalvojanaan heidän elossa oleva biologinen vanhempansa ja huoltajansa. Halusimme kummatkin suojata ja suojautua, varsinkin kun varallisuutta oli kummallakin suurin piirtein sama määrä.

Surun hetkellä olisi ollut painajaismaista alkaa vääntää asioista puolison exän kanssa. Niinpä pesimme kummatkin erittäin mielellämme kätemme toisen omaisuudesta: hoidelkoot sitä sitten keskenään exä, lapset ja muut avuliaat sukulaiset. Leski saisi keskittyä suremiseen ja palasten kokoamiseen uutta elämää varten.

4.    Huolehdi testamentit kuntoon

Testamenttien kokonaisuus on mielestäni yksi todella todella tärkeä asia, jolla erityisesti uusperheen tulee suojella ja suojata itseään. Testamenteilla varmistetaan, että asiat menevät, kuten niiden halutaan menevän. Testamenteilla turvataan taloudellinen oikeudenmukaisuus ja oma mielenrauha. Eikä tähän siis riitä se, että puolisot tekevät keskenään testamentin, se on vasta alkua.

Mummin ja ukin testamentti

Oikeastaan ”painostus” on aloitetettu jo mummista ja ukista. He eivät olleet ajatelleet testamentin olevan tarpeellinen, hehän ovat ensimmäisessä liitossaan, johon on menty ”köyhinä opiskelijoina”, kuten Thurénin ja Mähkän kirjassa kuvataan useimmiten ennen wanhaan tapahtuneen.

Varallisuutta on kasvatettu yhdessä. Toisen kuollessa lasketaan toiselle tasinko ja lapsille perintö. Tämä ei kuitenkaan riitä. Toivoin ja suorastaan painostin, että vanhempieni tulee tehdä testamentti. Tämä testamentti suojaa omia lapsiani ja minun mielenrauhaani.

Ei välttämättä ole mitenkään todennäköistä, että elän pidempään kuin vanhempani. Olen kolmipolvisen sukupolviemme ketjun eittämättä heikoin lenkki syöpäisine soluineni, minä saatan tippua ensimmäisenä. Tuolloin en ole perimässä vanhempiani, vaan sen tekevät lapseni, tällä hetkellä naimattomat nuoret aikuiset.

En voi olla varmistamassa, että he tekevät naimisiin mennessään avioehdon, ja vaikka olisinkin hengissä siitä naputtamassa, en voi luottaa siihen, että he rakkauskuplassa lilluessaan olisivat valmiita ajattelemaan muuta kuin ikuisesti kestävää yhteistä elämää. Siksi edellisten sukupolvien tulee olla fiksumpia.

Minulle on tärkeää, että mummin ja ukin testamentissa lukee, ettei heiltä peritty omaisuus tai sen tuotto ole osituskelpoista mahdollisessa avioerotilanteessa. Täten tiedän, että omaisuus jää turvaamaan lasteni tulevaisuutta tilanteessa kuin tilanteessa. Asia on päätetty heidän puolestaan ja hyvä niin.

Lasten testamentti on vielä tärkeämpi

Tähän seuraavaan asiaan minut herätti valveutunut tyttäreni. Leikitään, että vanhempani kuolevat. Ja leikitään sitten, että minä kuolen. Tässä leikissä järjestyksellä ei ole väliä. Olennaista on, että lapseni ovat saaneet perintöä joko pelkästään minulta tai sitten minulta, joka olen jo perinyt vanhempani, kuinka vaan.  Ja leikitään sitten, että lapseni kuolee.

Kuka perii lapsettoman, naimattoman aikuisen ihmisen? Olin luullut, että siskon rahat menevät veljelle ja toisin päin. Ei, naimattoman, lapsettoman aikuisen perii hänen elossa oleva vanhempansa. Siis jos testamenttia ei ole. Isällä tai äidillä ei ole lakiosaa, eli jos testamentti on olemassa, he jäävät nuolemaan näppejään. Jos testamenttia ei ole, he saavat kaiken.

Jos minä kuolen huomenna ja sen jälkeen jompikumpi lapsistani kuolee lapsettomana ja naimattomana, päätyy huolella vaalimani osakesalkkuni exälleni!

Tätä kauhuskenaariota blokkaamaan minun ei ole mahdollista tehdä mitään. En voi laatia asikirjoja, jotka vaikuttaisivat siihen, minne lapsen saama lakiosa kuoltuani kulkeutuu. Mutta voin motivoida lapsiani. Ja uusperheessä tämä on aivan erityisen, erityisen tärkeää.

Jos minun ja lapseni kuoleman jälkeen rahat päätyisivät ”takaisin kotiin” puolisolle, josta olen aikanaan jäänyt leskeksi, asia ei uskoakseni harmittaisi ketään. Mutta erityisesti vanhempani tuohtuivat ajatuksesta, että heiltä peritty omaisuus saattaa valua exälleni, jos perheemme ”kuolinjärjestys” on pahin mahdollinen. Miten tämä estetään?

Olen luvannut tarjota lapsilleni testamentit. Itsehän he eivät ole kiinnostuneet sellaisia tekemään, sillä eihän tässä kukaan ole kuitenkaan kuolemassa, eihän? Olemme sopineet, että lapseni tekevät keskinäiset testamentit, joihin kirjataan, että jos jompikumpi kuolee naimattomana ja lapsettomana, hänet perii sisarus tai tämän jälkeläiset. Näin omaisuus onnistutaan pitämään suvussa, eikä kenelläkään tarvitse olla huolta siitä, että (hulttio)exä pääsisi hummaamaan toisten rahoilla.

Talollisen on turha mussuuttaa

Thurén ja Mähkä nostavat kirjasta kolme olennaista rahaneuvoa, jotka menivät jotensakin näin: ymmärrä menneisyys, juttele tulevaisuudesta ja sovi suurista linjoista unohtaen turhat pikkuseikat. Olen uskoakseni omassa elämässäni osannut noudattaa noista neuvoista kahta jälkimmäistä, ensimmäisestä hoksasin tänään uuden ulottuvuuden, joka perustuu Thurénin puolison puolihumoristiseen määritelmään talollisista ja tilattomista.

Minä olen meidän perheen talollinen, puolisoni tilaton. Taloudellisesti se ei näy missään, mutta se näkyy mentaliteetissa. Olen useaan otteeseen ja suureen ääneen kummeksunut puolisoni suvun outoja juhlia. Niissä vain juodaan kahvia. Minun sukuni juhlissa joku on koko ajan koputtamassa lasiin: ”haluaisin lausua muutaman sanan”. Näin juhlivat talolliset. Tilattomien juhlissa syödään tyytyväisinä, kun on laitettu kystä kyllä.

Lupaan tämän kirjan luettuani pyhästi olla enää tökkimättä puolisoani kipeästi kyynärpäällä kylkeen: ”sano nyt edes sinä jotain”.

Minun sukuni tavat eivät ole sen parempia tai hienompia kuin puolisoni suvun. Ne ovat vain erilaisia, sillä taustamme on monen sukupolven matkalta erilainen.

Oivallinen lahjaidea

Jos olet menossa kihlajaisiin, häihin, tupareihin tai muuhun pariutumisrituaaliin, nappaa kirja mukaasi. Kirja olisi oivallinen lahja kenelle tahansa uudelle tai nuorelle pariskunnalle ja voi osaltaan toimia keskustelun herättäjänä ja ratkaisujen antajana. Suosittelen!

**********

Olen 50-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.