Paljonko tienasin hutikuussa ja paljonko kulutin rahaa? Millaista on elää alle tonnilla kuukaudessa? Kirjoitan vuonna 2025 omista raha-asioistani kerran kuukaudessa. Haluan kertoa pienituloisesta, mutta yltäkylläisestä elämästä ja samalla kirjoittamalla tutkailen, miten oma raha-arkeni kehittyy ja etenee.
Pysynkö budjeteissa ja mitä muuttujia matkan varrella ilmenee? Kirjoitusten alkumetrit laadin alkukuusta budjettia laatiessani. Kootut selitykset sepustan kokoon kuun lopussa ja sitten painan julkaise-nappia.
Lisäksi seuraan kuukausittain vuodelle 2026 säästämieni käyttörahojen tilannetta. Rahat sijaitsevat tällä hetkellä ”toimintatonnit”- rahastosalkussa sijoitettuna passiivisiin indeksirahastoihin. Päädyin tähän säilytysjärjestelmään, sillä määräaikaisille talletustileille ei enää maksettu mielestäni riittävää korkoa. Kyse on kokeilusta: ehkä voin kotoilla vuoden 2026 hieman suunniteltua laveammin tai joudun ensi vuonna tekemään suunnittelemaani enemmän töitä, katsotaan.
Käytettävissä olevat tulot
Huhtikuu on koko vuoden korkeatuloisin, sillä vaikka palkkaa ei tilille tule mitään ennätyslukemia, on huhtikuu suomalaisten osinkoyhtiöiden tilityskuukausi, joten tuloja on kertymässä runsaasti.
Vietämme huhtikuuta Kilpisjärvellä, jonne kausityötalvemme on meidät kuljettanut, mutta palkka tälle kuulle tulee vielä Muoniosta, jossa maaliskuun aikana työskentelin vielä kolmelle eri työnantajalle.
Huhtikuun tuloarvio, nettotulot | |
Palkka siivouspalvelut | 1 077,10 € |
Palkka matkailu | 387,55 € |
Palkka Lapin hyvinvointialue | 1 123,67 € |
Osinkotulot | 2 745,60 € |
Yhteensä | 5 333,92 € |
Palkat ovat jo tilillä, osinkoja sen sijaan saan vielä kuun alkupäivät. Noin puolet huhtikuun osinkopotistani on Nordeaa, joka maksoi osinkonsa 31.3. Muut tulevat alkukuun osingot olen verottanut budjettia varten summittaisesti toivoakseni hieman yläkanttiin. Osinkotulojen lopullinen summa varmistuu siis vasta 10.4.
Huhtikuun kulubudjetti
Huhtikuun kulubudjetti noudattaa tuttua linjaa, eli kokonaiskulut jäävät hitusen alle tuhanteen euroon.
Matkailu | 387,55 € |
Asuminen | 298,00 € |
Ruoka ja juoma | 96,97 € |
Auto | 70,00 € |
Vapaa-aika | 30,78 € |
Puhelin | 29,99 € |
Suoratoistot | 18,25 € |
Harrastukset | 10,00 € |
Koti | 5,89 € |
Pankki | 2,50 € |
Kulutus yht | 949,93 € |
Minimaaliset ruokakulumme selittyvät hävikkiruoan hyödyntämisellä. Kuukauden ruokabudjettini on aina yhteisen, vain talousmenoihin käyttämämme luottokortin laskun puolikas.
Emme siirrä rahaa millekään erilliselle taloustilille, vaan meillä on erillinen talousluottokortti. Edeltävässä kuussa muodostunut lasku maksetaan aina kokonaan pois, jolloin ylimääräisiä kuluja ei muodostu. Itse asiassa ruokakauppoihin meni viime kuussa alle 50€ /hlö ja toinen viisikymppinen meni ulkona syömiseen.
Kuukauden suurin kuluerä on matkailu. Maaliskuun Norjan reissumme viimeset yöpymiset menevät luottokortilta, samoin matkan aikaisia pysäköintikuluja. Suurin matkailun alle menevä yksittäinen kulu on kuitenkin puolisolle syyskuulle ostetut lentoliput.
Tulevat treffikulut maksetaan puoliksi
Vietän loppukesästä alkaen noin vuoden ulkomailla. Olemme sopineet jakavamme tapaamisiimme liittyvät kulut puoliksi. Vaikka puolisoni on se, joka meistä pääosin matkustaa, myös minä osallistun osaltani näihin ”hoidamme parisuhdetta”- kuluihin. Minä ostin ensimmäisten treffien lentoliput nyt, kun ylimääräistä rahaa tuntuu olevan. Suunnitelmissamme on nähdä noin joka 6. vk.
Koska minä olen se, joka tieten tahtoen poistuu maasta, katson että on vähintään reilua, että osallistun ainakin puoliksi kuluihin, jota kertyy siitä että haluamme säännöllisesti tavata myös kasvotusten.
Minulle sopi hyvin hankkia tässä kuussa liput ensimmäisiä treffejä varten, puolisoni saa aikanaan ostaa seuraavat. Lentäminen ahdistaa minua kulutuspäätöksenä melko lailla. Toisaalta en ole itse lentänyt viiteen vuoteen, joten ehkä tässä on vähän pelivaraa.
Ehdin jo harmistua ja mennä sekaisin omista laskelmistani. Saan huhtikuulle matkailusta palkkarahoja 387,55€. Matkailun kulusarakkeessa sen sijaan lukee 387,05€. Olin aivan varma, että olin sotkenut luvut tai kirjaukset keskenään, enkä sittenkään ollut. Kaikki tämän kuukauden matkailusta saadut palkkarahat, tai siis kaikki paitsi 50senttiä, käytetään matkailuun. Jämptiä, eikö?
Pienten kulujen ulkoilukuukausi
Huhtikuu on arkinen ja ihanan tavallinen kuukausi, jolloin aikomukseni on käydä kokoaikaisesti kaupalla töissä ja ulkoilla sen verran kun neulomuksiltani ja kirjoittamiseltani kerkiän. Oma henkilökohtainen eräoppaani on luvannut kuljetella minua tuolla erämaassa, ja huhtikuiset hanget ovat täällä käsivarren Lapissa huikeat. Tämän tekstin kirjoitushetkellä, 31.3. lunta on 138cm.
Saamme luvalla hyödyntää työnantajani hävikkiruokaa ja autoa emme käytä tässä kuussa laisinkaan, sillä työmatka taittuu kävellen. Kulutus- tai humputteluhaaveita ei tälle kuulle ole, vapaa-ajan nautinnot ovat pääosin maksuttomia. Sopimamme kulujaon mukaisesti minä maksan vuokramme ja puolisoni polttoainekulut, eli kelkkailuseikkailuihin ei minun tarvitse budjetoida rahaa.
Säästöön yli 3kk käyttörahat
Tuntuu pökerryttävältä, että pystyisin tässä kuussa sijoittamaan 500 euroa, elämään oikein mukavasti ja laittamaan talteen loppuvuotta varten melkein 3500 euroa. En ole tottunut tällaisiin rahoihin ja summat tuntuvat minulle suurilta.
Uskottava se kuitenkin on, että kun tekee kovasti töitä, vaikka vain pienipalkkaisiakin, niin säästettävää kertyy, varsinkin kun menopuoli on sangen vaatimaton. Ja korostetaan nyt vielä, etten ole mitenkään selkä märkänä rehkinyt, vaan tehnyt intensiivisen, reilun 2kk mittaisen työjakson joka oli monen sattuman summa. Sarjainnostuja lähti huomaamattaan mukaan moneen asiaan yhtä aikaa.
Huhtikuun jälkeen tuntuu, että jollain lailla voin huokaista helpotuksesta. Jos luoja suo, jemmatilillä on tämän kuun lopussa yli 7000 euroa, joilla uskoakseni pärjään hyvin loppuvuoden, tuli mitä tuli.
Kuu päättyi: pysyinkö budjetissa?
Tämän postauksen alkupuoli on kirjoitettu 31.3. Nyt on aika arvioida, miten onnistuin pysymään budjetissa. Paljonko rahaa lopulta kului, paljonko sitä on nyt jemmatilillä käytettäväksi tämän vuoden vapaakuukausina ja mikä on toimintatonnien tilanne rahastoissa.
Huhtikuun lopulliset tulot ja menot
Millainen kuukausi huhtikuu oli? Oikeastaan, nyt kun huhtikuuta muistelee taaksepäin, ainoa rahaan tai kuluttamiseen liittyvä asia, joka nousee esiin ovat erikoisoluet 😊. Kilpisjärven K-marketissa on äärimmäisen ansiokas juomaosasto, onhan asiakaskunta erittäin kansainvälistä. Huhtikuun mieluinen harrastuksemme olikin erikoisoluiden maistelu yhdistettynä Yle Areenan Oscar-voittajat elokuviin.
Meistä jompikumpi on ollut aina töissä iltaisin joulu-maaliskuun ajan. Nyt olikin ihan luksusta viettää yhteisiä iltoja nauttien ihan tavallisista asioista, varsinkin kun tiedämme huhtikuun jäävän viimeiseksi yhteiseksi kuukaudeksemme pitkään aikaan. Huhtikuun tunnelmia voit käydä katsomassa tältä tubevideolta.
Kulut pysyivät huhtikuussa hyvin ennakoidulla tasolla ja tuloja oli enemmän kuin olin ennakoinut, joten säästöprosentti muodostui aika rehvakkaaksi.
Huhtikuu | toteutunut | suunnitelma |
tulot | 5 848,40 € | 5 333,92 € |
menot | 937,04 € | 949,43 € |
joustovara | 84,49 € | |
rahastoihin | 903,08 € | 500,00 € |
osakkeisiin | 1 746,69 € | 0,00 € |
jemmatilille | 2 261,59 € | 3 800,00 € |
säästö % | 83,98 % | 82,20 % |
jemmatilillä kuun lopussa | 6 002,86 € |
Huhtikuu oli mielestäni vain reilun 900 euron kulutuksella täydellinen luksuskuukausi. En voi valittaa mistään, enkä jäänyt mitään paitsi.
En malttanut säästää
Kun aloin kuun lopussa tutkailemaan tilejäni, hoksasin että suunnitelmani vaativat uudelleenarviointia. Olen hillonnut aivan liikaa alkuvuoden tuloja pankkitilille. Heh, säästötilillä on liikaa rahaa. Niinpä keventelin jemmatilin saldon mahdollisimman ohuelle. Itse asiassa jemmatililläni on tällä hetkellä, huhtikuun viimeisenä päivänä, vain 2,86€.
Siirsin kaikki muut rahat, eli 6000 euroa Nordean määräaikaisille sijoitustileille. Niistä ei enää tällä hetkellä makseta juuri minkäänlaista korkoa, eli vuosikorko, joka vaihtelee jokaisen tilin kohdalla jää kaikissa alle 1,8 prosenttiin.
Haluan saada itseltäni palkkaa, enkä totuttautua siihen, että siirrän jemmatililtä rahojani käyttöön. Ajattelen, että tuolloin on suurempi houkutus jojoilla kulutuksen kanssa. Nyt jemmarahoihin ei ole asiaa, vaan kuukauden käyttörahat ilmestyvät käyttötilille edeltävän kuukauden viimeisenä päivänä raukeavan määräaikaistalletuksen muodossa.
Avasin kuusi 1000 euron määräaikasta talletustiliä 2-7 kuukauden talletusajalla. Ensimmäinen raukeaa kesäkuun lopussa muodostaen heinäkuun kulubujdetin perustan, viimeisen tilin rahat tipahtavat käyttötilille marraskuun lopussa. Nämä loppuvuoden elämiseen tarkoitetut rahat ovat kokonaisuudessaan säästetty tämänvuoden palkoista ja osingoista.

Rikoin omaa sijoitussuunnitelmaani
Kun minulle kuukausittaisten talletusten kautta kirkastui, että säästöjä on nyt aivan varmasti kasassa riittävästi loppuvuotta varten, varsinkin kun jatkan vielä joitakin viikkoja töissä ja osinkojakin on vielä kohtuullisesti maksamatta, kääntyi katse sijoituksiin.
Pohdin kaikenlaisia vaihtoehtoja. Eräs näiden kiikkerien aikojen musta hevonen saattaa olla kulta, kaivosalan ETF-sijoitukset houkuttelivat kovin. Mieli teki myös ottaa vähän riskiä ja laittaa rahaa kiinni jenkkiteknoihin, jotka ovat kärsineet kovin viime aikoina. Luotan siihen, että tuo ala kaikessa voimallisuudessaan keksi kyllä keinot uuteen nousuun.
Myös Hesulissa olisi ollut paljon houkuttelevaa ostettavaa. Olen laatinut itselleni ohjenuoraksi sijoitussuunnitelman, joka ohjaa minut kuuntelemaan järjen (hieman tylsää) ääntä ja panostamaan rahastosijoituksiin. Niin olen koko kevään tehnytkin. Nyt kuitenkin päätin sijoittaa osakkeisiin. Tein osakeostoksia sekä Euroopasta että Suomesta minulle isolla rahalla, eli reilulla 1700 eurolla.
Mitä kuuluu toimintatonneille?
Huhtikuu oli Trumpin julistaman kauppasodan tähän astisesti kiikkerin kukausi. 8000 euron rahastoni, jotka olen sijoittanut erilliselle arvo-osuustilille vuoden 2026 elämistä varten, ovat olleet koko sijoitusaikansa, kesästä 2024 alkaen mukavasti plussalla. En etsi hirmutuottoja. Toivoin salkultani n. 5% nettotuottoa eli toiveissani oli, että tuo 8000 euron sijoitus muodostuisi 8600 euroksi seuraavan vuoden käyttörahoja.
Alimmillaan 8k sijotukseni kävi huhtikuun 8 päivä, reilussa 7200 eurossa. Toivomani viiden prosentin vuosituotto olikin sitten vaihtunut 10 prosentin tappioon. Tämä on yksi sijoittamisen riskejä, enkä ole asiasta kovinkaan huolissani. Vielä on aikaa jäljellä ja paljon ehtii tapahtua. Aion kuitenkin hieman varautua.

Minulle ehtii uskoakseni kertyä vielä loppuvuodesta säästöjä. Syksyn osingonmaksukauden tulot jätän vararahaksi, jonka turvin voin tarvittaessa lykätä rahastojen realisointia. Jos elelen säästöillä osinkokauden alkuun maaliskuulle, pystyn lykkäämään rahastojen lunastuksen aloitusta suunnittelemastani tammikuusta aina kesään asti. Kuuden kuukauden aikaikkuna rahastolunastuksille tuo mielenrauhaa.
Mitä seuraavaksi?
Nyt, huhti-toukokuun vaihteessa mieli tähyää jo etelään ja kohti toisenlaista elämänvaihetta. Täällä Kilpisjärvellä on vielä toista metriä lunta, mutta toisaalta valoa on jo ruhtinaallisesti. En voi uskoa, että merinokerrasto ja toppasaappaat vaihtuvat jo joidenkin päivien päästä tennareihin ja heiluviin helmoihin. Laukontorin lounaita ja terassioluita. Voi että.
*********
Olen 50-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.
Tämä on kyllä mielenkiintoinen blogi, laajalla skaalalla ruokaa ajatuksille – niin joutilaisuus kuin pintamatkailu kiinnostelevat.
Jemman osalta mietin, että oletko periaatteesta käyttämättä korkeakorkoisempia säästötilejä? Itselläni on puskuri ruotsalaisessa Collector-pankissa, jossa korko makuutteluun mukava 3,25 % (pankki on kyllä ilmoittanut kahdesta 0.25 % laskusta kesälle).
Moi Teemu, kiitos palautteesta. Olen ollut vain saamaton, kun en ole etsinyt toisista pankeista itselleni hyvää jemmaratkaisua. Vielä oma pitkäaikainen puskurirahani on Nordean tilillä, jossa on vanhoja peruja juurikin tuo 3,25% korko. Tässä kuussa on koron tarkistus ja se varmasti tippuu. Tälle rahalle pitäisi varmasti keksiä tuottavampi koti jostain toisesta pankista. Aika monella sivustolla ylläpidetään tosiaan listauksai siitä, mistä pankista kulloinkin saa parhaan koron. Minulla ei ole minkäänlaista hyvää perustelua sille, miksi en ole etsinyt parempaa korkoa muualta.
Kiitos hyvästä blogista!
Elän itse pienellä paikkakunnalla lähes yhtä pienillä menoilla kuin sinä. Normaalilla tulotasolla säästöön jää helposti 1000-2000 €/kk. 🙂
Ainoa asia, jota ihmettelen suuresti, on se, ettet ole alusta asti sijoittanut muualle maailmaan. Omista sijoituksistani parhaiten pärjänneet ovat olleet suurimmaksi osaksi jenkkifirmoja koko sijoitusurani ajan. Hesuli on häviävän pieni markkinoiden reuna-alue.
Kiitos palautteesta ja onnittelut kohtuullisesta menotasosta. Vaatimattomat kulut eivät oikeissa olosuhteissa tosiaankaan ole vaikea asia saavuttaa. Säästöprosenttisi on merkittivä: mitkä ovat omat tavoitteesi? Mitä maailmalle sijoittamiseen tulee, olet aivan oikeassa. Minun on vaan tässä asiassa pitänyt kasvaa ja kehittyä hitaasti.
Hei, kiitos blogista. Päädyin tänne tuon Nordnet kirjoituksen myötä, eli näkyvyyttä on kenties molempiin suuntiin. Sopiiko kysyä onko sinulla rahastoja tai ETF-osuuksia Nordeassa vai oletko keskittänyt rahastot Nordnetiin eri arvo-osuustileille?
Hei ja kiitos palautteesta. Olet oikeassa, Nordnetillä on varmasti suurempi vaikutus blogiini kuin minulla koskaan Norndetiin 🙂
Kaikki rahastoni ja ETF:t ovat Nordnetissä eri tileillä. Nordnetin palvelut, tiedonsaanti ja mahdollisuus erilaisiin hakuihin on mielestäni rahastojen ja ETF:ien suhteen ihan toisella planeetalla kuin Nordean. Osakesijoitukset sen sijaan teen nykyisin lähes kokonaan Nordeassa ihan pelkästään hintojen vuoksi, ne ovat Nordeassa niin paljon Nordnetiä edullisemmat.