Toteutimme syys-marraskuussa pitkän roadtripin Eurooppaan. Mitkä ovat matkan päällimäiset kokemukset ja paljonko reissussa kului rahaa?

Missä kaikkialla me lopulta ajeltiin?

Matkareitissä pidättäydyimme suunnitellussa, eli teimme ”lenkin” Euroopan läpi. Yhteensä ajoimme Suomen lisäksi 16 maassa, joista kourallinen oli kummallekin meille uusia. Kilometrejä kertyi hieman yli 9500.

Autoilukokemuksissa kaksi asiaa jäi mieleen: koska erilaiset vuoristokokemukset olivat etukäteen monessa paikassa toivelistalla, ajoimme useassa maassa kapeaakin kapeammilta tuntuvia serpentiiniteitä. Ne voivat tuntua mahan pohjassa kahdesta syystä: joko siksi, että tieltä näkee aivan vieressä olevaan rotkoon tai rantajyrkänteen yli, tai siksi, että sinne ei näe.

Eli en osaa näin jälkikäteen sanoa, kumpi pelotti enemmän, se että näkee kauas alapuolelleen vai se, ettei sinne näe. Monella tiellä päätin joka tapauksessa tuijottaa tiiviisti kännykkääni ja ajatella aktiivisesti olevani muualla, niin puistattavalta pikkuteillä ajo tuntui. Haluanko noihin kohteisiin uudelleen? Tietenkin. Mutta niihin pääseminen ei vain tunnu mukavalta.

Toinen autoilusta mieleen jäänyt asia oli tööttäily ja valojen vilkuttelu. Jos eteläisessä Euroopassa pyrkii ajamaan nopeusrajoitusten mukaan, muut hermostuvat. Scania jos toinenkin tuli kiinni takalasiimme vilkuttelemaan, kun 80 nopeusrajoitusalueella ajoimme 85km/h. Ammattikuskit ilmaisevat pidäkkeettä turhautumisensa muiden hidasteluun. Sitten on vain nopeasti etsittävä levike (joita ei ole) jotta voi päästää suuttuneen rekkakuskin ohitse.

Toisten hoputtaminen ei tunnu liikenteessä kivalta ja sitä ei todellakaan jää eteläisemmästä autoilusta kaipaamaan.

Slovenia hurmasi odotetusti

Matkan ensimmäisistä viikoista ehdin jo blogiin kirjoittaakin. Loppupuolen kohokohdista odotettu ja erityinen kokemus oli tietenkin Slovenia, joka on maana jokaisen some- ja matkablogihehkutuksensa arvoinen.

Sloveniassa on poskettoman kaunista ja hintataso on vaihteleva, mutta silti suomalaiselle aina edullinen. Ravintoloissa voi asioida suomalaiseen hintatasoon verrattuna kolmanneksella, mutta ruokakaupassa tai polttoainepumpulla eroa suomalaisiin hintoihin ei juuri ole.

Maassa panostetaan mitä ilmeisimmin kielten opetukseen, näin ainakin ymmärsimme paikaikallisille heidän kielitaitoaan kehuessamme. Saimme tietää, että jo alaluokilla vaaditaan kokein todistettua kielitaitoa, jotta pääsee luokka-asteilla eteenpäin ja nuorten englanninkielen taidot jättivätkin idiomeineen meidät suomalaiset kauaksi taakse.

Tietenkin maaseutu on vielä monin osin kehittymätöntä, mutta silti Slovenia vaikutti samanlaiselta nuorelta ja nälkäiseltä maalta kuin Viro, joka jättää monessa taakse kankean, itsetyytyväisen ja byrokraattisen ”isoveljensä”. Matkustamme varmasti Sloveniaan vielä monen monta kertaa.

Tämän kertaisen reissumme kohokohtia oli vuohipaimenen tehtävissä toimiminen work-away farmilla. Kokemuksista on aivan turha koittaa kirjoittaa mitään, voit käydä katsomassa puuhistamme tubevideon, tein reissun jokaisesta päivästä vlogia,   joka oli toki aikaaviepä voimainponnistus, mutta toisaalta auttoi palastelemaan päivittäisen kokemustulvan sellaisiin paketteihin, joihin on kiva vielä itse monta kertaa palata.

Säilyikö sopu?

Sanalla sanoen: säilyi. Tietenkin hyvin tiiviiseen monen viikon yhdessäoloon mahtuu välillä päivittäistäkin kinailua, mutta erimielisyydet säilyivät hyvin arkisina, eikä kunnon riitaa saatu matkan kuluessa aikaiseksi.

Olemme kummatkin tarkkoja omasta ajastamme: nautimme paljon kaikesta yhteisestä, mutta myös siitä, että voimme olla yksinämme tai tehdä erikseen omia juttujamme. Koska olemme kummatkin myös yksinoloa arvostavaa sorttia, ehdin jo vähän hermoilla, mahtaisiko poikkeuksellisen tiivis yhdessäolo alkaa matkan aikana ahdistaa.

Voin kuitenkin hyvällä omallatunnolla sanoa, ettei näin tapahtunut. Minä olen normaalisti se, joka hoputtaa puolisoa kalaan, mopotallille tai metsäreissulle, jotta saan olla kotona itsekseni. Matkan aikana ei tullut kertaakaan sellainen olo, että toisen kokoaikainen läsnäolo jotenkin harmittaisi tai tuntuisi ei-toivotulta. Sopu säilyi hyvin.

Teimme myös töitä kahdestaan, joka on meille uutta ja poikkeuksellista. Normaalisti puuhailemme ulkohommissa kummatkin omissa projekteissamme ja nyt jännitti myös se, osaammeko work-away-kohteissa lopulta sittenkään toimia yhdessä. No osasimme, eikä työjutuissakaan tullut kinaa. Päinvastoin, yhdessä tekeminen oli vain mukavaa.

Paljonko meiltä kului rahaa?

Alun perin olin hahmotellut seitsemän viikon matkabudjetiksemme yhteensä 4000 euroa. Ruokaan olin laskenut normaalin kotisyömisten lisäksi +15€/pv/hlö, eli olin ajatellut että ajoittain syömme omien kokkailujemme lisäksi myös ravintolassa, käymme kahvittelemassa tai drinkeillä. Lopulta budjetti piti hyvin paikkansa, mutta toisaalta myös yllätti minut.

Roadtripin kokonaiskulut, lopullinen:

		tot	suun
Yöpymiset		1 058 €	1 500 €
Polttoaine		1 028 €	1 000 €
Syömiset		868 €	1 000 €
Muut kulut		1 040 €	500 €
Kaikki yhteensä		3 994 €	4 000 €
oma osuus		1 997 €

Syömisen kuluissa on kirjattuna kaikki ruokaan käyttämämme raha. Olisimme tietenkin syöneet kotonakin, eli jos reissubudjetin kanssa haluaisi hifistellä, voisi siitä tiputtaa pois seitsemän viikon keskiarvoiset kotonaolon aikaiset ruokakulut, eli vajaat 200 €/hlö. Lopulta siis voisi sanoa, että matka maksoi meille kummallekin noin 1800 euroa, joka on lopulta hyvin kohtuullinen hinta.

Auto temppuili moneen kertaan

Kuluja tuli toki myös autosta, joita en tässä laskelmassa ota osaksi matkabudjettia. Joku voi olla asiasta eri mieltä, mutta auto olisi vaatinut kytkimen vaihdon missä tahansa päin maailmaa, eli sen rikkoutuneet osat eivät lopulta, Suomessa tapahtuneen lopullisen selvittelyn jälkeen olleet sittenkään muuta kuin aivan normaalia kulumaa, jotka vain päättivät ilmestyä näkyviin ulkomaanmatkamme aikana.

Murulaiseni Dacialla on jo ajettu lähemmäs 230 000 km, joten erilaisten kremppojen ilmenemistä ei voi millään rakkaudella pitää kovin suurena yllätyksenä. Italiassa Daciasta vaihdettiin kytkin ja se oli viikon verran korjaamolla.

Sloveniassa sen sijaan huolto onnistui poliklinisesti parissa tunnissa, Daciasta vaihdettiin ahtopaineletku. Samalla reissulla ilmeni, että ilmanpuhdistajan kotelosta puuttui palanen. Tämä kuitenkin todettiin viaksi, jonka ehtisi korjata vasta kotona, joten puuttuva palanen tilattiin meitä odottamaan Tampereelle.

Kun Dacia lopulta pääsi Tampereella ihan oikeaan hoitoon, ilmeni, että kardaaniakseli pitäisi vaihtaa. Korjauskuluja kertyi tältä syksyltä yhteensä hieman yli 3000 euroa…

Myös hävikkiä syntyy

Kun melkein joka päivä vaihtaa yöpaikkaa ja on muutenkin koko ajan liikenteessä, saattaa kaikenlaista hävikkiä syntyä pitkin matkaa. Vaikka hotellisiivoajan historiallani pyrin olemaan jokaisesta majoituksesta lähtiessäni suprehuolellinen, myös me unohtelimme tavaraa.

Seitsemän viikon hävikiksi muodostui yhdet kuulokkeet, jotka varmaan perinteiseen tapaan jäivät jonnekin peiton ja lakanoiden väliin. Onneksi käytän halpoja langallisia kuulokkeita, jotka on helppo korvata. Tämä oli siis puhtaasti minun mokani.

Puolisoni sen sijaan unohti yhdet aamupalan jämät Puolaan, joten majoituslaitoksen yhteiseen jääkaappiin taisi jäädä puurohillo ja kahvimaito. Minä puolestani pesin Sloveniassa pyykkiä sillä seurauksella, että jätin Suomesta mukaan ottamani pyykkipulverirasian jonnekin pesuhuoneeseen.

Tietenkin unohtelu harmittaa, mutta onneksi sitä oli kuitenkin vähän ja taloudellisesti hävikki oli jotain 20 euron luokkaa, eli suurta määrä tuhoa emme unohduksillamme saaneet aikaiseksi. Hölmöin unohdus sattui ehdottomasti viimeisenä aamuna. Olin unohtanut, ettemme olleet maksaneet majoitustamme, joten jätimme avaimemme pokkana Pärnun jahtiklubin tiskille ja lähdimme kohti kotia. Sain sähköpostiin kohteliaan pyynnön huolehtia majoituksemme maksusta.

Minne seuraavaksi?

No, ihan just nyt en kyllä halua lähteä autoreissulle yhtään minnekään, eli pahin matkakuume on tällä reissulla kohtuullisen pitkäksi aikaa taputeltu. Tai ainakin siis vuodeksi. Oma seuraava Eurooppaan suuntautuvaan matkaani on nyt aikaa noin vuosi ja on tosi kiva, että se toteutuu itsekseen ja yleisillä kulkuvälineillä. Myös tuossa tavassa matkustaa on oma, ihan erityinen hohtonsa.

Mutta kieltämättä aina pitää olla myös jonkinlainen matkaunelma kytemässä. Tällä erää jään haaveilemaan uudesta pitkästä automatkasta Kaspianmerelle. Ne vilaukset, jota olen Turkista ja erityisesti Kappadokiasta nähnyt, ovat jättäneet jäljen. Myös Georgia ja Azerbaidzan houkuttelevat ja haluaisin tutustua noihin maihin ajan kanssa.

Kaspianmerelle ja takaisin ajaa noin 10 000 kilometriä, joten uusi, vaikkakin eksoottisemmalta tuntuva matka ei lopulta välttämättä olisi yhtään tätä juuri päättynyttä pidempi.

Ehkä kuitenkin panostaisin enemmän vähän pidempiin pysähdyksiin, joten tähän uuteen unelmareissuuni pitäisi varata 2-3 kuukautta aikaa, joka ei ihan normaalin työarjen puitteissa kovin helposti mahdollistu. Puolisoni virkavapaakortti on tältä erää ainakin joksikin aikaa käytetty. Jään joka tapauksessa tästä uudesta reissusta unelmoimaan ja uskon sen toteutumiseen tavalla tai toisella lähivuosina.

Millä seuraavaksi?

Uskoakseni tämä oli viimeinen pitkä, ulkomaille suuntautunut matkamme, jossa sekä kulkuvälineenä että majoitusalustana toimi Dacia Duster. Tai ainakaan tämä Duster. Pyörittelimme pitkin matkaa vaihtoehtoja erilaisin kulkuvälinein etenemisestä: olisiko reissupaku sittenkin parempi, entä olisiko luksusta ajella matkailuautolla?

Lopulta päädymme aina siihen, että Dacia on meille paras vaihtoehto. Sillä pääsee ihan joka paikkaan eikä tarvitse murehtia, ettei se käänny, ettei se kolhiinnu, ettei se mahdu, tai jotain. Ruoanlaitto ulkona sujuu aivan hyvin, ja jos ei suju, voimme mennä ravintolaan. Me mahdumme nukkumaan Daciassa hyvin ja matkanteko on edullista, ajoneuvon kokonaiskustannuksista puhumattakaan.

Ainoa murhe on se, ettei auto mene kokonaan kiinni yöaikaan. Eli jalkamme tarvitsevat muutaman sentin avoinna olevan takaluukun, vaikka takaluukku onkin puolisoni hitsaaman ”käikäleen” turvin lukossa. Haluan jatkossa paikkoihin, joihin ei ole viisasta mennä yöksi takaluukku edes raollaan.

Emme siis jatkossakaan haaveile matkapakusta tai matkailuautosta, vaan jatkamme hyvin kevyellä varustuksella tehtyjä reissuja, tämä sopii meille parhaiten. Mutta kun auton päivitysaika muutaman vuoden päästä tulee, allamme on toivoakseni Dacia Bigster. Haaveilen avattavasta panoraamalasikatosta ja makuutilasta, jonne mahdumme takakonttia raottamatta. Sitten vain päätäpahkaa uusiin seikkailuihin!

Mitä seuraavaksi?

Monivaiheiselta matkalta oli kyllä kieltämättä ihana palata kotiin ja vastapainoksi kokemusten tulvalle on ollut todella mukavaa viettää hiljaiseloa mökin rauhassa. Kymmenen päivän kokemuspaaston jälkeen matkamme jatkuu jälleen huomenna, jolloin starttaamme kohti pohjoisen kausitöitä.

Edessä on yhteisen talvikautemme seuraava seikkailu. Aloitamme molemmat uudella työnantajalla ja edessä on todella paljon kaikkea uutta. Mökkimaisemiin palaamme äitienpäivän tienoilla.

**********

Olen 50-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.