Missä mennään?
Matkamme toinen viikko alkoi Limogesista Etelä-Ranskasta, jonne olin jo Suomesta käsin varannut ensimmäisen matkaviikon päätteeksi huoltopysähdyksen. Kun kaikki astiat oli huolella tiskattu, pyykit puhtaat ja tukkakin pesty, oli hyvä jatkaa matkaa eteenpäin.
Ekalla matkaviikolla maita harpottiin yhden maan päivätahtia, eli maita mahtui ensimmäiseen viikkoon kokonaista seitsemän. Toinen viikko onkin sitten suunnitellusti toteutunut Espanjassa. Olemme autoilleet pikkukaupungista toiseen, eivätkä pysähdyspaikkojen nimet ole ahkerastakaan pänttäämisestä huolimatta jääneet mieleen, vaan ne pitää tätä postausta varten erikseen tarkistaa.
Toisen matkaviikon yöpymispaikat:
- San Sebastian
- Castro Urdiales
- San Vicente de la Barqueira
- Las Arenas
- Candas
- Caboalles de Abajo
- Buron
Ajokilometrjeä kertyi toisella matkaviikolla puolet ekaviikon määrästä, eli noin 1200. Olemme ajelleet fiiliksen mukaan, ja ekaviikon pidempien siirtymien jälkeen onkin ollut mukavampi viettää autossa hieman lyhempiä aikoja.
Yöpymiskohteet ovat valikoituneet täysin sattumanvaraisesti. Jonain päivinä olemme jo matkaan lähtiessä tienneet, paljonko haluamme päivän aikana ajella. Toisina aamuina on lähdetty matkaan vielä lähtiessä päättämättä, minne asti halutaan päivän aikana matkustaa. Kun on tullut olo, että haluaa pysähtyä tai majoittua, on yösija katsottu joko Bookingista tai Park4night-sovelluksestal
Koska tälle matkaviikolle ei ole ollut mitään erityisiä kohteita, on ollut mukavaa edetä täysin fiiliksen mukaan.
Suunnitelmien muutos
Olin suunnitellut, että autoilisimme läpi koko Espanjan pohjoisrannikon, jolle tulee kokonaisuudessaan mittaa 650km. Takaisin, eli itään päin, oli suunnitelmissa ajaa vuoristoa pitkin sisempänä mantereella.
Poikkesimme kuitenkin rannikkoreitiltä sisämaahan jo noin 370 km:n kohdalla, eli loput 270km jäi pohjoisrannikosta vielä näkemättä. Syitä oli monia: vuorille ennustettiin parempaa säätä, vuoristomaisemat myös alkoivat kiehtoa enemmän ja lisäksi sisämaassa oli huomattavasti rauhallisempaa, ja myös leirintäalueet olivat edelleen auki. Matkasuunnitelman muutos ei ollut millään lailla pettymys, vaan tämä oli lopulta osa matkamme Espanjan jakson suunnitelmaa: mennään sinne, mikä hyvältä tuntuu ja ajetaan itselle sopivan tuntuisia päivämatkoja.
Tai siis puoliso ajaa, minä en. En aristele autoilua vieraissa paikoissa tai suuremmissa ympyröissä. Ja uskoakseni myös puolisoni istuu suhteellisen rauhallisin mielin vieressäni, mikä ei jokaisessa parisuhteessa autoiluvuoroa vaihtaessa toteudu. Mutta rakastan ihan älypaljon kyydissä istumista: maisemien tuijottelua omiin ajatuksiin uppoutuneena.
Niinpä puolisoni toimii osin syntymäpäpäivälahjaksikin matkamme kuljettajana. Jos jotain erityistä sattuu, ajan toki minäkin. Mutta onneksi vielä ei ole tarvinnut ja olen saanut keskittyä maisemista nauttimiseen.
Mikä on ollut ihaninta?
Kyydissä istuminen. Ihanaa on edelleen ihan vaan pelkkä autoilu ja vaihtuvien maisemien katseleminen. Luontotyypit muuttuvat ja maisema on niin kovin erilainen idyllisistä rantamaisemista jylhiin vuoristomaisemiin.
Kylät ja kaupungit vaihtuvat, laiduntava karja vaihtuu hevoslaumoihin ja lampaisiin. Koko ajan on jotain katseltavaa, on se sitten luontoa tai erilaisia kylä- tai kaupunkimaisemia.
Erityiset kokemukset. Tälle viikolle niitä mahtui kaksi: toinen suurkaupungin ytimessä ja toinen keskellä ei-mitään.
Olin haaveillut Bilbaon Guggenheim-museossa käynnistä pitkään ja nyt sain sen vihdoin kokea. Museokäynti oli erilainen päivä hyvin maanläheisessä ja luontohenkisessä reissussamme, mutta se oli yksi sen odotetuista kohokodista ja jäi itselle mieluiseksi muistoksi. Guggenheim oli rakennuksena ja miljöönä hieno ja myös näyttelyt olivat vaikuttavia.
Toinen, ehkä vielä sykähdyttävämpi kokemus oli polkuvaellus Bulnesin kylästä alas Ponceboksen kylään. Mitkään ylisanat eivät riitä kuvaamaan reitin maisemia. Polku ei ole heikkohermoisille, sillä se kulkee jyrkällä vuoren rinteellä. Rehellisyyden nimissä en olisi ehkä uskaltanut lähteä koko polulle, jos olisin etukäteen tarkasti tiennyt, millaisia vähintäänkin kriittisiä kohtia polku sisältää.
Onneksi en tiennyt, sillä reittivalinta oli osa puolisoni suorittamia matkavalmisteluita. Olen kuitenkin onnellinen, että tuon reitin kuljimme ja Bulnesin päivä jää muistoihin yhtenä matkailuelämän ehdottomista kohokohdista.
Kauniit maisemat. Kauneus on tietenkin aina katsojan silmässä. Viikkoomme on mahtunut maisemia autiosta hiekkarannasta lumihuippuisiin vuoriin. Minulle viikon kauneinta antia olivat Buronin vehreät laaksomaisemat, joilla laidunsi monikymmenpäisiä hevoslaumoja.
Yöpymisiä laidasta laitaan
Viikon seitsemästä yöstä neljä olimme puskaparkissa, jotka etsimme Park4night– sovelluksesta. Park4night on ollut luotettava matkakumppanimme tällä reissulla, ja erityisen mukavaa on ollut lukea viitseliäiden kanssamatkustajien eri pysähdyspaikoista kirjoittamia arvosteluita.
On helppo ottaa jokin tietty syrjäinenkin paikka kohteeksi, kun lukee merkinnät vain parin yön takaa siitä, että paikalla on rauhallista, turvallisen tuntuista ja siistiä. Arvostelut ovat luotettavia siksikin, että niiden takana ei ole mikäänlaisia taloudellisia intressejä. Kukaan ei luo feikkiprofiileita ja kuvitteellisia kehuja omalle majoituspaikalleen uusien asiakkaiden toivossa.
Tämän viikon suosikkiyöpymisemme oli meidän kummankin mielestä Las Arenasissa sijaitseva leirintäalue. Alue oli erittäin luonnonkauniilla paikalla, kaikki huoltofasiliteetit olivat siistejä ja toimivia ja lisäksi alueella oli kiva ravintola / social room, jossa sai datailla hyvin toimivalla wifillä ja syödä edullisen ja hyvän illallisen.
Paikka oli niin rauhallinen ja lämpötila niin leuto, että nukuimme auton takakontti auki, vain teltan verkko-osa levitettynä sen suojaksi. Unesta pääsi siis nauttimaan raikkaassa ulkoilmassa, joka on tämän matkan suuria nautintoja.
Onko pelottanut?
Vastaan tähän kysymykseen samalla tavalla kuin viime viikollakin: yhtenä yönä, kyllä. Olin ajatellut, että puskaparkkien huono puoli on se, jos siellä on paljon ihmisiä. Olin väärässä. Puskaparkkeilijat ovat erittäin hiljaista ja rauhallista väkeä ja lopulta joukko tuo turvaa.
Kuten ekaviikollakin, kaunein mahdollinen yöpymispaikka oli samalla hieman pelottava. Luonnon helmassa nukkuminen ihan itsekseen ei ihan jokaisena yön säkkipimeänä tuntina tunnu sittenkään hyvältä ajatukselta.
Otan kuitenkin tämän hermoiluni suhteellisen kevyesti, ja vaikka jo etukäteen tiedänkin, että luonnossa yksin (tai siis kahdestaan) yöpyminen voi keskellä yötä pelottaa, haluan silti jatkossakin näihin kauniisiin ulkoilmakohteisiin mieluummin kuin neljän seinän sisään.
Yllättävät naapurit herättivät
Buronissa herätin puolisoni keskellä yötä, kun auton ulkopuolelta kuului mielestäni kummallisia ääniä. Kaikki muut tavaramme oli pakattu autoon, ainoastaan ruoanvalmistusvälineitä sisältävä laatikkomme (=keittiöboxi) oli auton takaosan alla piilossa. Ajattelin, että joku metsän elävä oli johkaantunut kuopimaan laatikkoa auki.
Puoliso kurkkasi otsalampun kanssa auton ovesta ulos, ja näki hevosen laiduntamassa aivan automme vieressä. Olimme pysäköineet aivan piikkilanka-aidan viereen, mutta luulimme aidan vain markkeeraavan kiellettyjä tiluksia, mutta kyseessä olikin laidunmaan raja.
Hevoset olivat käyneet meitä tervehtimässä jo iltahämärissä, mutta tuolloin meitä moikanneilla hepoilla oli kaulassaan lehmänkellot. Harmittelin jo illalla sitä, että jos hevoset laiduntavat yöaikaan meitä liki, pitää kellon kalkatus meidät varmasti hereillä.
No, kellon kalkatus ei herättänyt, vaan kalkattamaton hevonen pelästytti, että jokin muu suurpeto on aivan kintereillämme. Esimerkiksi villisikojen kanssa ei ihan aikuisten oikeasti kannata pelleillä. Eivät ne tietenkään autoon tule, mutta saattavat muutoin olla kohdattuna hengenvaarallisia.
Löytyykö pettymyksiä tai vastoinkäymisiä?
No ei oikeastaan. Uskollinen työjuhtamme Dacia Duster osoitti yhden pidemmän ajopäivän päätteeksi nykimisoireita, jotka tosin ovat sen koomin kadonneet. Mikään ei liene kuitenkaan autossa ihmeparantunut, joten päätimme tarkistuttaa auton kunnon vielä tämän matkan aikana Italiassa, jossa pysähdymme viikoksi.
Ukkovarpaanikin on jo kunnossa ja kävely kaikilla jalkineilla ja jokaisessa maastossa sujuu. Muutama sadepäivä on mahtunut viikkoon, mutta ei sade ole meitä mitenkään erityisesti rajoittanut, eli olemme saaneet ulkoilla ja myös kokkailla ulkona haluamamme määrän. Tietenkin maisemia olisi mukavampi katsella auringonpaisteessa, mutta muuta vahinkoa ei harmaudesta ole tullut.
Lämpötila on ollut aamuisin 10 asteen pinnassa ja päivisin 5-6 astetta enemmän. Meille viileät säät eivät ole ongelma: lämpötila ei ole kuin pukeutumiskysymys ja olemme varustautuneet kerrospukeutumiseen sopivilla varusteilla. Eli viileää on ollut, mutta emme ole palelleet. Onneksi hellelukemia ei ollut kuin parina päivänä hetkellisesti.
Paljonko on kulunut rahaa?
Budjetin suhteen olemme suunnitelluissa raameissa. Ensimmäinen viikkomme oli tuhannen euron viikko, toinen viikko oli suunnitellusti puolet halvempi. Seuraava viikko tulee vuorostaan asettumaan eka- ja tokaviikon väliin, sillä puskaparkit tulevat jäämään Välimeren rannoilla taakse ja yöpymiset maksavat tätä viikkoa enemmän.
Toisen matkaviikon kulut:
Tietullit | 52 € |
Polttoaine | 118 € |
Yöpymiset | 125 € |
Ruokakauppa | 88 € |
Ulkona syönti | 49 € |
Muut matkakulut | 93 € |
Viikko yhteensä | 525 € |
Mikä fiilis?
Yksi tämän kaltaisen pitkän matkan riski on, ettei todellisuus vastaakaan odotuksia. Että ei olekaan kivaa joka päivä vaihtaa majapaikkaa. Että jatkuva kaksistaan olo tympäisee. Että mukavuuksien puute alkaa harmitta tai muuten vaan voimat ja mielenkiinto loppuvat kesken.
Vielä mieli ja olo on ollut hyvä. Seikkailumme on ollut juuri sellainen, kun siitä etukäteen toivoin. Tunnelmapaloja matkamme varrelta voit käydä katselemassa joutilaan tubekanavalta. Matkavideoiden koostaminen on superhauskaa, mutta teen sitä aika kieli poskessa.
En suunnittele kuvaamista etukäteen, en tarkista millaista materiaalia päivästä tarttuu mukaan enkä ota mitään settiä uudestaan, vaikka puhe ei toivotusti soljuisikaan. Eli haluan videoilla tallentaa matkamuistoja, mutta en halua päivästä kuluvan tubettamiseen liian suurta osaa. Mahtavat videot eivät ole matkan päätarkoitus, vaan näkeminen ja kokeminen.
Matkamme jatkuu pikkuhiljaa reissun kolmanteen vaiheeseen, eli kohti välimeren rantoja ja siirtymää Ranskan eteläistä rannikkoa pitkin kohti Italiaa.
**********
Olen 49-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.