Puolisoni aloittaa piakkoin puolen vuoden mittaisen työvapaansa ja vaihtaa tamperelaisen toimistoarjen Lapin kausitöihin. Tänään kerron, miten koko homma järjestyi.

Sanomattakin lienee selvää, että olemme kummatkin aivan super super fiiliksissä tästä uudesta seikkailusta. Luvassa on ikimuistoinen talvikausi, mitä ikinä se sitten eteemme tuokin. Mutta aloitetaan alusta. Hyvät asiat valmistuvat usein hitaasti, niin tämäkin.

Helmikuu 2023

Puolisollani ei tietenkään ole harmaintakaan muistikuvaa siitä, milloin tästä suunnitelmasta on puhuttu ensimmäisen kerran. Minä muistan hyvin keskustelumme Muonion asuntoni iltapalapöydässä. Olin ensimmäisellä Lapinreissullani ja puolisoni oli vierailulla luonani.

Hän on itse asiassa ollut paljon enemmän Lappi-ihminen kuin minä. Hän hiihtää, laskettelee, lumikenkäilee ja harrastaa monen moista talveen liittyvää. Reissut luokseni omien kausityöpestieni aikana olivat vaimon tapaamisen lisäksi hänelle mieluisia talviurheilumahdollisuuksia. Minä kävin töissä, hän nautti päivät omista ulkoilma-aktiviteeteistaan.

”Kyllä täältä varmaan mullekin jotain töitä löytyisi”, totesi puolisoni teekupin takaa. Hän oli kuunnellut juttujani hiihtohotellin kirjavasta työporukasta ja erilaisista tehtävistä, joihin talvikaudeksi tekijöitä tarvittiin. Olin hänen kanssaan tietenkin samaa mieltä. Ja tapani mukaan tartuin asiaan.

Olisi aivan realistinen vaihtoehto myös hänelle tulla Lappiin koko talvikaudeksi, eikä minun kanssani jossitella. Jos jokin asia kiinnostaa tai innostelee, pidän tärkeänä että asian ihan oikeasti ottaa työn alle eikä jätä unelmia haikailuasteelle. Sanasta miestä: haluaisitko hän ihan oikeasti viettää talvikauden Lapissa?

Heitosta työsuunnitelmaksi

Puolisoni vastasi myöntävästi, ja niinpä kättelimme asian saman tien. Keskustelun sinetöiminen lupauksella tuntui minulle tärkeältä. Yhteinen Lapin talvi olisi minulle hyvin merkityksellinen asia. Kokisin tosi raskaasti sen, jos puolisoni jäljempänä toteaisikin, että hän haluaa vetäytyä asiasta tai kertoisi, ettei olettanut, että olisimme olleet tosissamme.

Heti seuraavana syksynä Lappiin lähteminen tuntui tulevan vastaan liian aikaisin. Asian valmisteluun tarvittaisiin enemmän aikaa. Niinpä päämääräksi asetettiin syksy 2024. Yhteiseen lähtöön olisi aikaa puolitoista vuotta.

Eniten aikaa tarvittaisiin rahan säästämiseen, sillä puoli vuotta irti omista töistä edellyttäisi taloudellisten puskureiden haalimista. Pikaisella laskeskelulla puolisoni pitäisi saada säästöön 10 000 euroa.

Miksi puolisoni ei pyrkisi järjestämään itseään etätöihin? Siksi, että se olisi heittäytymistä vain puolittain. Tuolloin osa etelän hektisyyttä kantautuisi mukaan kokemukseen, johon sitä ei kaivattaisi. Aito Lapin talvi tarkoittaisi myös ihan aitoja Lapin töitä.

Miksi tarvitaan säästöjä?

Tarkoitus olisi tietenkin lähteä Lappiin töihin. Mutta uusissa töissä on aina epävarmuuden elementti. Lisäksi ihan kaikkea voi sattua, joka saattaa estää sen, ettei uusi tilapäinen työpesti alakaan, vaikka vakituisesta työpaikasta palkanmaksu katkeaa. Kymppitonnin säästöt kattaisivat ei-toivotuissa tilanteissa puolisoni lainanhoitomenot ja pakolliset (talviasuttavan) kesämökkimme juoksevat kulut talvikauden ajalta.

Säästöt varmistaisivat sen, että vaikka töiden puolesta kaikki menisi puihin, ei tarvitsisi palata häntä koipien välissä Tampereelle anelemaan pääsyä takaisin toimistolle. Yhteinen seikkailu toteutuisi siis tavalla tai toisella.

Puskurisäästöt mahdollistaisivat myös sen, ettei talven aikana tarvitsisi tehdä aivan täysipäiväisesti töitä. Aikaa riittäisi sekä puolisoni rakkaisiin talviharrastuksiin, mutta myös yhteisiin pikkureissuihin ja vapaa-ajasta nauttimiseen.

No entä vuorotteluvapaa? Miksei puolisoni hakenut sitä? Puolisoni piti tärkeänä, että hän irrottautuu määräajaksi ilman työnantajalle annettuja velvollisuuksia. Hän on tehtävissä, joihin vuorotteluvapaalaista ei voida palkata. Siten hänen vapaansa olisi tarkoittanut uuden määräaikaisen työntekijän etsimistä aivan toiseen työryhmään. Tältä rumbalta hän halusi työnantajansa ja -kaverinsa säästää.

Ei karkuun vaan kokeilemaan

Puolisoni ei ole lähdössä mitään pakoon. Hänellä on erittäin hyvä työpaikka, jossa hän on viihtynyt jo yli vuosikymmenen. Häntä johdetaan hyvin, hänellä on erittäin mukavia työkavereita ja hän pitää työstään. Vast ikään tingatessani jälleen eräässä ”miten koet onnellisuutta”- keskustelussa (jota puolisoni luonnollisesti rakastaa) häneltä erilaisista onnen hetkistä elämässä, hän listasi yhdeksi onnellisuuden lähteeksi töissä onnistumiset.

Mikään ei siis ole hänen työurallaan huonosti. Hän ei ole kuormittunut eikä stressaantunut, kyllästynyt tai turhautunut. Päinvastoin, kaikki on oikein hyvin. Silti vaimon lähtö Lappiin sai ajatuksen heräämään: hänkin halusi kokeilla toisenlaista arkea.

Vuoden 2023 ajan suunnitelmamme oli oikeastaan pelkästään kahdenkeskistä keskusteluamme. Puolisoni säästi rahaa ja pohdimme aika-ajoin, missä päin Lappia haluaisimme yhteisen talvemme viettää. Koska on kyse hänen erityisestä talvestaan, oli minusta luonnollista, että puolisoni tekisi lopullisen päätöksen paikkakunnasta.

Lopullinen maantieteellinen kohde ratkesikin vapaa-aika edellä. Eli päätimme etsiä töitä paikkakunnalta, josta käsin pääsisi helpoiten useampaan suureen laskettelukeskukseen. Emme halunneet varsinaisiin hiihtokeskuksiin, vaan hitusen syrjään, sillä suurimpien keskusten sesongit ovat melkomoista hulinaa.

Vuoden alussa suu auki

Vuoden 2024 alussa puolisoni kertoi vapaasuunnitelmastaan esihenkilölleen. Asiaan suhtauduttiin alusta lähtien myönteisesti, vaikka itse ehdinkin pitkään jännittää, järjestyykö asia lopulta sittenkään. ”Pelkän” työloman mahdollistaminen ei ole työnantajan velvollisuus. Pomo voi siis rauhassa sanoa, ettei asia onnistu.

Erilaiset vanhempainvapaat ovat tietenkin luonnollisia poissaoloja, joiden kanssa jokainen työnantaja saa jumpata säännöllisesti, ja hyvä niin. Myös opintovapaalle pitää työntekijä päästää, vaikka sitä saa kerran perustellusta syystä työnantajan taholta lykätä. Ja myös erilaisia suuriakin terveysmurheita mahtuu jokaiseen työyhteisöön. Jokaiselle HR:n parissa toimineelle on selvää, että yllättävän iso joukko vakiporukkaa on kokoajan poissa töistä, syystä tai toisesta.

Tästä näkökulmasta jännitin: joustaako työnantaja ja antaako työntekijän olla poissa ”huvikseen”, ilman perusteltua syytä. Murehdin jo puolisolleni, etten mitenkään kestä sitä, jos hänen vapaansa ei järjestykään, pettymys yhteisten suunnitelmien peruuntumisesta olisi niin suuri. Puolisoni toppuutteli, ja lopulta myös perälauta oli selvä.

Yhteisestä talvestamme oli muodostunut meille kummallekin niin tärkeä tavoite, että mikäli asia ei olisi puolisoni työnantajan kanssa järjestynyt, hän olisi irtisanoutunut. Näin ei kuitenkaan tarvinnut tehdä, vaan työloma järjestyi sovitusti ja kun  nimet olivat paperissa, saatoin minäkin huokaista helpotuksesta.

Vielä puuttui työpaikka

Tai no, palataan työpaikan puuttumiseen kohta. Vielä kun asiasta ei ollut lopullisesti sovittu työnantajankaan kanssa, puolisoni teki muita (työpaikan etsimistä huomattavasti tärkeämpiä) valmisteluita. Miten motoristi valmistautuu talveen Lapissa? No tietenkin ostamalla moottorikelkan.

En ollut käsittänyt, että moottorikelkat ovat kalliimpia kuin pikkuautot. Esim Ford Fiesta tai Volkkarin Polo maksaa vähemmän kuin uudenkarhea moottorikelkka. Mutta myös kelkoissa hintahaitari on suuri. Puolisoni hankkima kelkka maksoi 2700 euroa.

Itse olin rahamenosta hieman huolissani. Mutta kun elämää hiukan karsii ja pitää säästötavoitteen mielessä, ehtii eri lähteistä puolessatoista vuodessa haalia tarvittavat rahat kasaan niin halpaa moottorikelkkaa, kuin puskurirahastoakin varten.

Paluu koulun penkille

Kevään 2024 aikana puolisoni valmistautui Lapin talveen hankkimalla pätevyyksiä. Työturvakortti hänellä on entuudestaan. Lisäksi hän suoritti hygienia- ja anniskelupassin. Myös EA-kortista olisi varmasti ollut hyötyä, mutta se jäi hieman hintavampana hankintana toistaiseksi suorittamatta.

Ja aika varhain keväällä puolisoni aloitti myös (mielestäni melko kuumeisen) työpaikkojen selailun. Keväällä kukaan ei kuitenkaan vielä ajattele syksyä. Keväällä rekryfirmat etsivät kiivaasti tekijöitä kesän huippukohtiin, ja varovaisesti kartoitellaan samalla ruska-ajan henkilöresurssia.

Talvikaudelle etsitään työntekijöitä vasta kesän jo ollessa suht pitkällä. Vakituisen työnantajan kanssa oli siis pitänyt sopia palkattomasta vapaasta ilman minkäänlaista tietoa siitä, onnistuisiko talvikaudeksi työllistyminen, vaikka mahdollisuuksia tuntui Lapissa olevankin.

Silti hakijana oli +50v-mies, jolla ei ole cv:ssä esittää kyvykkyyksiä niihin ihan ”oikeisiin töihin”. Viimeiset 20 vuotta hän on istunut tietokoneen ääressä. Uskaltaisiko joku työnantaja ottaa hänet suorittaviin töihin, voisiko ikämiehen työkykyyn ja -haluun luottaa?

Vähän erilainen yhteishaku

Lopulta päädyimme hyvin epätyypilliseen ratkaisuun. Haimme töitä pariskuntana: työnantajalle olisi tarjolla kaksi yhden hinnalla. Aivan hullua, ja olisin rekrytointia työkseni tehneenä sanonut, että aivan mahdotontakin. Asia kuitenkin onnistui minulle tutun henkilöstövuokrausfirman kautta.

Olin itse jo ko. firman kautta töissä, kun tapasin työpaikallani yrityksen yhteyshenkilön. Kerroin, että haemme puolisoni kanssa kummatkin Lappiin töihin ensi talvikaudeksi, tavoitteenamme on työllistyä X paikkakunnalle. Kerroin, että olemme valmiit tekemään mitä tahansa liikkuvaa ja fyysistä työtä, meille tärkeintä on työpaikan sijainti ja se, että pääsemme molemat leivän syrjään kiinni.

Yhteyshenkilö kehotti meitä kumpaakin täyttämään heidän sivujensa kautta avoimen hakemuksen. Täytimme kummatkin erilliset hakemuksemme, johon kirjasimme osaamisemme ja työhistoriamme tavalliseen tapaan. Vapaatekstiin lisäsimme saamiemme ohjeen mukaan kummatkin, että haemme töitä yhdessä puolison NN. kanssa.

Pian saimmekin kutsun yhteiseen työhaastatteluun.

Kylläpä jännitti

Mieti, millaista olisi olla hakemassa työpaikkaa yhdessä puolison kanssa ja istua yhdessä työpaikkahaastattelussa? No ihan sikaoutoahan se on. Puolisoni jännitti, sillä hän ei ole ollut työhaastattelussa 13 vuoteen. Minä jännitin, sillä tiesin puolisoni hermoilevan. Olen itse haeskellut kaikkea mahdollista vuosien varrella, joten erilaiset rekrytilanteet ovat minulle tuttuja. Lisäksi olen meistä se sosiaalisesti sujuvampi.

Tiedän, että puolisoni on luotettava ja monipuolinen osaaja, mutta hermoilin, osaisiko hän haastattelutilanteessa olla riittävän luonteva ja rento oma itsensä. Se kiva tyyppi, joka on kiva ottaa töihin.

Osallistuimme työhaastatteluun etänä kummatkin omalta koneeltamme: minä kotoa ja puolisoni työpaikalta käsin. Ihan ensimmäiseksi sainkin vähän vitsailla puolisolleni, jotta sain hänet edes vähän hymyilemään. ”Ei pysty, kun jännittää niin paljon”, totesi tämä elämäni perusturvallisuuden kivijalka. Haastattelu meni kuitenkin mukavasti.

Lupasimme olla kaikkiruokaisia

Korostimme haastattelutilanteessa kahta asiaa, joista erityisesti toista piti perustella. Kerroimme, että päämäärämme on sama, joskin toteutus vielä hieman erilainen. Minä olen halunnut vapaaksi toimistotyöstä ja haluan tehdä vain liikkuvaa ja fyysistä työtä.

Puolisoni on vielä toimistotöissä, mutta hakee tältä talvikaudelta samaa: toiminnallisia töitä, joihin ei sisälly koneen ääressä istumista. Emme nirsoile, kaikki käy, kunhan lenkkaria saa laittaa toisen eteen.

Toinen asia olikin hieman hankalampi selittää. Koitin korostaa, ettemme ole laiskoja, vaan ahkeria ja työteliäitä ihmisiä, joilla on korkea työmoraali. Sen, minkä lupaamme tehdä, teemme kunnolla, parhaamme mukaan. Mutta emme haluaisi tehdä töitä kovin paljon, eli toiveemme olisi saada työskennellä osa-aikaisesti.

Kerroimme, että työn ohessa haluaisimme mahdollisuuksia ja aikaa Lapin talvesta nauttimiseen, ja pääasiallinen toiveeme olisikin osa-aika työ. Asian selittely kuulosti omiinkin korviin todella oudolta, vaikka haastattelija vakuutti prioriteettimme ymmärtävänsä.

Onnistui!

Haastattelun päättymisen jälkeen jäimme odottelemaan lopputulosta. Reilun viikon kuluttua, juhannuksen aikaan, saimme työtarjouksen. Meille kummallekin tarjottiin töitä tittelillä matkailutyöntekijä. Puolisolleni tarjottiin 30h/vko-työsopimusta, minä sen sijaan olisin tarvittaessa työhön kutsuttava työntekijä. Tarjous oli meidän näkökulmastamme täydellinen.

Minulle on kertynyt säästöjä sen verran, etten välttämättä tarvitsisikaan töitä ennen loppukevättä, olisin mielelläni myös jouten. Puolisolle osa-aikaisus sen sijaan sopisi loistavasti.

Luonnollisesti tiedän, ettei tarvittaessa työhön kutsuttavan sopimus tarkoita sitä, ettei töitä olisi. ”Nollatuntilaisen” sopimuksia parjataan mielestäni mediassa aivan turhaan. Minä saan mielestäni tällaisella sopimuksella rusinat pullasta. Voin luvata että menen tai voin kieltäytyä työvuorosta. Minulla on ohjakset käsissäni.

Jos täydellinen rahapula talven aikana uhkaisi, suunnitelmissani on ilmoittautua keikkalaiseksi paikkakunnan muutamaan sote-alan työpaikkaan ja jokainen alalla olija tietää, että lyhyellä varoitusajalla töihin valmiin keikkalaisen puhelin ei lakkaa piippaamasta.

Kaksi hyvää loppuratkaisua

Salaisesti hykertelen jo itsekseni. Puolisoni ei muista, millaista on olla ihan oikeissa töissä, nyt hän saa sen tuta. Työpaikan aulassa ei enää olekaan kaikkien vapaassa käytössä olevaa erikoiskahvikonetta. Kaikki mahdolliset sanomalehdet eivät odota lukemistaan kahvihuoneen kivasti sisustetussa interiöörissä. Päivän isoin ratkaistava ongelma ei olekaan enää se, mihin keskustan ruokapaikkaan tänään mennään lounareiden turvin syömään. Onko tänään suhshi- vai thaikkupäivä? Haluaako joku pizzaa?

Tietotyöläisen silkkiposkinen arki vaihtuu vetoisiin ja sotkuisiin takahuoneisiin, jossa lounaaksi lämmitetään eilisiä päivällisen jämiä. Ruokailu tapahtuu suoraan pakasterasiasta ja kahvi on taatusti vanhaa ja seisonutta. Lisäksi uskon puolisoni järkyttyvän siitä, että ihan jokainen työpäivän hetki käytetään työntekoon.

Lopputuloksena voi olla kaksi asiaa. Joko hän palaa riemusta kiljuen takaisin omaan siistiin sisätyön arkeensa. Kun on käynyt vieraissa, kaikkea omaa arvostaa ihan uudella tavalla. Parhaassa tapauksessa hänen vanha organisaationsa saa hänet entistä motivoituneempana takaisin. Toinen mahdollinen loppuratkaisu on hieman pidemmissä puissa.

Entä jos

Jos toisenlainen elämä alkaa tämän koeponnistuksen jälkeen pysyvästi kiinnostaa, on omassa Tampereen arjessa syytä alkaa valmistautua muutokseen. Noita asioita pitää kuitenkin rauhassa valmistella ja lopullisten päätösten aika on vasta myöhemmin, kunhan kaikki on ensin rauhassa koettu ja sulateltu.

Senioritason tietotyöläinen voi elää leveämmin ja harrastaa huolettomammin kuin vapaa kausityöläinen. Minä olen omat sopeuttamisvalintani jo tehnyt, puoliso saa pohtia omiaan ensi kesänä. Eli vanhaan työpaikkaan on paluu edessä joka tapauksessa ja sieltä käsin voi sitten alkaa miettiä, oliko paluu pysyvä vai tilapäinen ratkaisu.

Riittävätkö puolisolleni Lapista nauttimiseen jatkossa vierailut vaimon luona vai viekö yksi pidempi reissu mennessään?

Palaan vielä moneen kertaan kirjoittamaan yhteisestä talvestamme ja sen erilaisista vaiheista. Tässä nyt kuitenkin alkuasetelmat muistiin ja lueskeltavaksi juuri sinulle, joka mietit erilaisia vaihtoehtoja.

Innostusta on kiva katsoa

On jotenkin suloista, miten asystole-tilaa vastaavan reagointikäyrän omaava puolisoni on innoissaan alkavasta talvesta. Normaalisti taajuudella ihan mukavaa – onpa harmillista operoiva puolisoni on poikamaisen täpinöissään, ja se on mahtavaa. Toisen ilosta on ihanaa iloita.

Katsotaan, kuinka meidän käy. Palaan talvemme kuulumisiin paitsi blogitekstein, mutta myös videoiden muodossa tuben puolella. Puolisoni tosin teki asian selväksi: ”minä en sitten kameran edessä ala mitään pohtimaan”. Tämä selvä, olkoon niin. Joka tapauksessa edessä on jälleen jotain kutkuttavaa. Suupielet kääntyvät ylöspäin ja vatsanpohjaa kutittaa.

Ihan vielä emme lähde pohjoiseen, vaan seikkailutalvemme ensimmäinen osuus on pitkä autoreissu Eurooppaan. Sen valmisteluista kirjoitan ensi viikolla.

**********

Olen 49-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.