Tänään kirjoitan kateudesta ja kerron korjaavista toimenpiteistä. Kukaan meistä ei ole tältä tunnemyrkyltä suojassa.

Alkukesästä tunsin suolia riipivää kateutta. IG:ssä pyörineessä haasteessa piti listata alkamassa olevan kesäkauden suunnitelmia ja tili tilin perään täydensi lausetta ”tänä kesänä aion..” kuudella eri kesätekemisellä. Kesän 2024 bucket list -hakusanalla nousee verkostakin esiin blogi- ja artikkelitolkulla kivaa kesätekemistä.

Minä tunsin noita listoja lukiessani kateutta. Sanoinko jo: olin ka-teel-li-nen. Kaikkien muiden kesään oli luvassa hienoja asioita, minun kesäni näytti lähinnä risuiselta. Olin selkeästi ainut, jonka kesästä puuttuivat täysin..

juhlat. Ei häitä, ei puutarhajuhlia, ei tupareita, ei mökkibileitä ei mitään. Minua ei oltu kutsuttu mihinkään.

kaveriporukan yhteiset tekemiset. Kukaan ei ollut pyytänyt minua veneilemään, minigolf-iltaan, terassikierrokselle, konserttiin tai talkoisiin. Kaikilla muilla oli tekeillä jotain yhteistä tekemistä, jossa pääosassa on porukka, johon saa kuulua.

urheiluprojektit. En ollut juoksemassa puolikasta, kokonaisesta puhumattakaan. En ollut lähdössä vaellukselle, fillarimatkalle tai melontaretkelle. Ei kirkkovenesoutua tai edes kaljakelluntaa ollut omassa kalenterissa.

pariskuntakyläilyt tai muu 2+2 -muodostelmassa tapahtuva sosialiseeraus. Meillä ei ollut keidenkään kanssa yhdessä varattuja konserttilippuja tai dinnerisuunnitelmia, yhteisistä matkoista nyt puhumattakaan.

lukeminen. Yöpöydälläni on suhruinen nenäliina, käsivoide ja huulirasvaa. Siltä ei löydy vaikuttavaa pinoa vuoden mielenkiintoisista kirjajulkaisuista meiltä ja maailmalta, jonka ahmisin kesälomallani läpi. Olen mahdollisesti maailmankaikkeuden ainut sivistymätön lukemista harrastamaton juntteroinen.

Miltä kateus tuntuu?

Kateus vetää totiseksi. Mikään ei naurata, edes minua. Kateus on erityisellä tavalla sävyttynyt pari silmälaseja, joiden läpi katseltuna mikään ei omassa elämässä näytä miltään. Sen sijaan kaikkien muiden elämä näyttää noiden rillien läpi ihan erityisen hohdokkaalta.

Kateus on fyysinen tunne. Se tuntuu vatsassa jossain pallean kohdalla kireytenä ja kylmyytenä. Tyyneys, vapautuneisuus ja ilo katoavat. Tilalle tulee kulmien kurtistelua, äkkinäisiä liikkeitä ja yleistä tyytymättömyyttä.

Tässä Eeva-lehden jutussa on mielestäni hyviä ja selkeitä pointteja kateudesta, joista yksi on, että kateus on tunne, jota usein hävetään. Eli ihan kuin yksi negatiivinen tunne ei riittäisi, se aiheuttaa vielä toisen siihen päälle.

Kumpaa kateutta koen?

Kateuden lyhytkin googlettelu johtaa selvityksiin, että kateutta on kahta sorttia: positiivista ja negatiivista. Negatiivisessa kateudessa kadehtija jää kiinni osattomuuden tunteeseensa ja toivoo kadehdintansa kohteelle jotain negatiivista: epäonnistumisia, epäonnea tai jotain muuta kuraa. ”Jos ei minulle, niin toivottavasti kohta ei sinullekaan”- tyyliin.

Positiivinen kateus saa aikaan toimintaa ja uusia ajatuksia. Positiivinen kateus voi aktivoida: jos tuo toisten kokema, tekemä tai saavuttama asia tuntuu minusta noin hienolta, lienee syytä itsekin tehdä toimenpiteitä samaan suuntaan.

Joskus kateuden käsittelyyn tarvitaan ripaus realismia. On rauhassa kohdattava oman elämän tosiasiat ja opeteltava hyväksyntää. Paska on välillä vain paskaa, sitä osuu meidän kaikkien tuulettimiin aika-ajoin, selittelyt pois. Tuolla toisella tyypillä on asiat paremmin kuin minulla, niin se vain on. Saan itse valita, kuinka tilanteeseen suhtaudun.

Kateellisuuden vastamyrkky on kiitollisuus. Kiitollisuus ei puhkea kukkaan itsestään, vaan sitä pitää harjoitella. Mutta silti kiitollisuus on yksi mielen hyvinvoinnin parhaimpia työkaluja, jonka merkitystä ei ole syytä väheksyä. Vaikka en siis edelleenkään treenaa puolikkaalle tai kokonaiselle, kiitollisuutta harjoittelen edelleen. Laadin oman kesäni bucket listin ja päätin kirjoittaa siitä.

Kesän 2024 huippuhetkeni

Kesäni ei ollut sen näköinen, kuin kesät somessa ovat. En ole kertaakaan pukeutunut kesämekkoon. En ole ollut terassilla kertaakaan. En ole syönyt yhtäkään hienoa jäätelöannosta tai juonut valokuvauksellista drinkkiä. Omasta kesästäni rakensin tällaisen.

1/6 Kiireetön mökkiarki

Vietin alkuvuoden kahdessa eri työpaikassa Muoniossa ja Kilpisjärvellä. Heti Tampereelle palattuani piti hoitaa vanhan asunnon tyhjennys, joten kesälomaa (tai siis taukoa kaikesta) ehti jo kovasti odottaa. Hektisen turistikevään jälkeen olikin ihana linnoittautua kesämökin eristyneeseen rauhaan.

Sain viettää arkipäivät itsekseni puolison käydessä töissä. Nukuin pitkään, datalin, lorvin, leivoin, katsoin sisustusohjelmia ja nautin perusteellisesta joutilaisuudesta. Puolison palattua töistä oli aika lämmittää sauna ja syödä jokin hieman parempi iltapala.

Toimettomuus oli täydellistä, toivottua ja ihanaa. En kestä sitä kauaa, mutta tarvitsen sitä kipeästi. Kolmisen viikkoa riitti tälle kesälle hyvin.

2/6 Supersympaattiset festarit

Rootsinpyhtää on noin 100km Helsingistä itään sijaitsevalla Ruotsinpyhtäällä jo vuosikymmeniä järjestetty bluegrass-festivaali. Jos pelkkä musiikki ei saa jalkaa vipattamaan, niin sen tekee ainutkertainen ruukkimiljöö (tämän jutun ”kansikuva”), jossa festivaali järjestetään. Uskoisin, että Kaustisilla on tekeillä jotain samantapaista loppukesästä.

Ruukilla on paitsi maksullisia, virallisia konsertteja, mutta viikonlopun aikana erilaisia spontaaneja jameja tuntui olevan käynnissä vähän joka nurmikolla ja kahvilaterassilla. Kovin paljon nuorisolaisia ei paikalla näkynyt, mutta me ensikertalaiset menemme varmasti toistekin.

Alueella oli matkaparkki, jossa saimme olla maksutta yötä. Parkissa oli henkilö- ja matkailuautoja sekä karavaanareita. Viikonlopun tunnelma oli kauttaaltaan leppoisa ja hyväntuulinen. Lämmin suositus.

3/6 Maatilareissu Pohjanmaalle

Kirjoitin alkukesästä reissustani ruohimaan Luohualle. Tuo maatilaviikko oli minulle opettavainen ja eksoottinen ja sain olla myös supermukavassa seurassa. Pääsin siis tutustumaan yhden Lapinreissuni työkaverin maatilaan ja erityisesti hänen ruusujuuri-viljelmäänsä. Sain yöpyä ihanassa aitassa ja tietenkin lekotella täysihoidossa.

4/6 Risukossa Reisjärvellä

Metsäviikot omalla palstalla ovat olleet kolmen metsänomistajakesäni odotetuimmat kohokohdat. Noista viikoista olen intoillut myös tänne blogiin. Nukumme autossa ja ruokailemme laavulla. Päivät tehdään metsänhoitotöitä ja haahuillaan, illat istutaan hiljakseen tulilla.

Palatessani sivistykseen jokainen vaate haisee savulta, tukkapehko on uimareissuista huolimatta tahmean likainen, nahka on purtu paarmojen toimesta pahkuroille ja kermaperseinen tomumajani on viikon fyysisestä työrupeamasta piesty.

Silti en ole missään niin onnellinen kuin omassa metsässä. Miksi? En tiedä. Tiedän, että pidän ulkoilmaelämästä. Ja tiedän, että metsässä on pakko olla läsnä. Tai siis saa olla läsnä vain juuri siinä, mitä ympärillä sillä hetkellä on. Elämästä puuttuvat kaikki häiriötekijät, kiire ja säätö. Paljonko on merkitystä myös sillä, ettei metsässäni ole kenttää? Siellä ei pääse someen.

5/6 Kilpisjärven kesä

Työpestini Kilpisjärvelle oli sovitusti kaksiosainen. Tämä sopi minulle erinomaisesti ja oli myös työnantajani toive. Kilpisjärven hiihtokausi keväällä on kovin lyhyt, vain muutaman viikon mittainen päättyen toukokuun alun pilkkikisoihin, joka on nyt kerran elettynä melkoinen ralliviikonloppu. Loppukevät ja alkukesä hiljentävät pohjoisimman Lapin ja minäkin lähdin kahdeksi kuukaudeksi etelään.

Palasin takaisin Kilpisjärvelle heinäkuun alussa ja kesän bucket listani yksi tärkeä merkintä olikin mahdollisuus nauttia pohjoisen kesästä ulkoillen. Sääsket vaivasivat vain heinäkuun pari ensimmäistä viikkoa, sen jälkeen niiltä on saanut olla rauhassa. Olen saanut vaeltaa niin paljon kuin suinkin olen jaksanut ja mikä ihaninta, työnantaja oli hommannut henkilökunnan käyttöön jousitetut, hyvät maasto-ominaisuudet omaavat sähköpyörät, joilla on ollut ihanaa ajella retkille sekä maantietä pitkin että myös metsäpoluille.

Olen oppinut, että vain turistit käyvät Saanalla. Paikalliset kulkevat omia polkujaan, joissa on paljon hiljaisempaa. Omaksi suosikikseni muodostui ehdottomasti Saanajärvi, jossa oli aina rauhallista, tarkemmin sanottuna autiota.

6/6 Kurkistukset Norjan puolelle

Kyllähän sen jokainen Lapinkävijä tietää: Suomi on kaunis, mutta Norja on pökerryttävä. Ehdin kesätyöpestini aikana tehdä Norjan puolelle pyöräretkiä ihan itsekseni, työkaverin kanssa autolla marja- ja sienestysreissun ja ajelimme puolisoni kanssa vuonojen rantoja muutaman päivän moottoripyörällä hänen ollessaan luonani lomaviikolla.

Ajoreissujemme pohjoisin piste oli Skjervoy, joka on pohjoisen pieni kalastajakylä. En ole istunut moottoripyörän kyydissä noin kahteen vuosikymmeneen. Pelkäsin, että pelkäisin tai en muuten viihtyisi, mutta mahtavaahan se oli kaikin puolin. Vuosi vuoden jälkeen jokainen Norjan reissu aiheuttaa saman asian: halun nähdä lisää.

Side note: Kilpisjärvelle pääsee vaivatta ilman autoa. Eskelinen tuo tänne lastillisen rinkkaselkäistä porukkaa kerran päivässä. Bussi jättää turistit kaupan pihalle, josta on jokaiseen majoitusmahdollisuuteen kävelymatka. Kilpisjärveltä pääsee yleisillä myös Norjan puolelle, eli sama Rovaniemeltä lähtenyt bussi jatkaa Kilpiseltä Tromssaan asti.

Kukaan meistä ei ole suojassa

Kesäni huippukohdat eivät tippuneet syliini sattumalta. Olin listannut ne jo keväällä erityisiksi kesätoiveikseni ja samalla myös pohtinut, haluanko kesääni vielä jotain muuta. Päätin keväällä, että kesälistani on minulle juuri sopiva. Se on näköiseni ja sisältää sopivasti uutta ja jännittävää. Ja silti, some sai suuni mutruun.

Rakastan vaikeilla erilaisten hyvän elämän ja mielenrauhan käsitteiden parissa. En ikinä olisi saanut kipinää ja rohkeutta elää kuten elän ilman somea. Olen siis sosiaaliselle medialle velkaa nykyisen elämäntyylini, joka on suuri onnen ja ilon lähteeni. Ja samaan aikaan sosiaalinen media on heittämällä ensisijainen ärsytyksen, tuohtumuksen, paheksunnan ja näköjään jopa kateuden tunteen aiheuttaja elämässäni.

Päätän muistaa olla kateuden kanssa varovainen. Minulle ollaan välillä kateellisia, tuo ajoittain melko huonosti peitelty tunne paistaa läpi aika helposti erilaisista kommenteista ja joskus toiminnastakin. Kateellisten ihmisten luota pitää päästä pikaisesti suojaan, ovat he sitten kateellisia sinulle tai jollekin toiselle.

Myös minä olen aika-ajoin kateellinen.  Päätän valita, etten ainakaan häpeä tai piilottele tuota tunnetta mitenkään.  Kaikkea kateuttani en varmasti osaa kääntää ihailuksi, kuten hyvät ohjeet neuvovat. Mutta on oma päätökseni kateuden hetkellä tehdä muutama kiitollisuusharjoitus. Nythän minulla on hyvin aikaa, kun ei ole niitä juhliakaan. Nih.

Lisää asioita bucket listaan

Entä seuraava kesä? Alanko nyt järjestellä puutarhajuhlia tai kaverireissua? Palaanko kirjallisuuden pariin, kun kerran paljon lukevat ihmiset aiheuttavat minussa kateutta? Järjestänkö itseni helmat heiluen kesäkaupungin sykkeeseen? No en. Jatkan omassa risuisessa maailmassani. Omaan bucket listaani ilmestyi tältä kesältä neljä asiaa:

1. Haluan nähdä valaita luonnossa. En tajunnut, että se on Pohjois-Norjassa mahdollista. Valaita voi nähdä ihan vaan vuonon rannalta käsin, sattumalta kalastusreissulla tai erikseen turisteille suunnatuilla whale-whatching-retkillä. Haluan luottaa tuurin. Mutta sieluni ei lepää, ennen kuin tämä on koettu.

2. Haluan nukkua yön taivasalla tunturin laella. En tajunnut, että sen voi uskaltaa, pystyä hyttysiltä tekemään tai tarkenisi, kunnes kuulin naapurin tyttöjen retkisuunnitelmasta. Jos nuo tyttäret siihen pystyvät, pystyn minäkin. Ainakin kun rekrytoin murulaiseni turvamieheksi mukaan.

3. Haluan asua koko kesän teltassa. En vielä tiedä missä tai miksi, mutta haluan pystyttää jollekin uudelle paikkakunnalle huvilateltan, vaikka leirintäalueen perukoille ja nauttia ulkoilmaelämän jokaisesta sävystä antaumuksella.

4. Iisalmi on brändännyt itsensä ensimmäiseksi kiireneutraaliksi kaupungiksi, ja sehän sopii Leppoistajalle oikein tosi hyvin. Etsiskelen seuraaviin kesiini vettä. Lenkkipolkujen sijaan haluaisin meloa tai jollain muulla tavalla kiinnittyä järvi- joki- tai merimaisemaan. Iisalmi markkinoi todella kauniita ja houkuttelevia kesäasuntoja kokeiluun, jos haluaa pyrkiä Iisalmeen kesätöihin. Ja mistäpä tämä idea on putkahtanut mieleeni? No somesta tietenkin. 😉

ps. Sainhan minäkin lopulta niitä kesäjuhlakutsuja, itse asiassa niitä tipahti elokuulle kolme. Se ei kuitenkaan taida olla nyt tärkeää. Tärkeää on ymmärtää, kuinka helposti ja ihan väärällä asenteella sitä vertaa itseään muihin.

Omannäköistä syksyä!

**********

Olen 49-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.