Rakas päiväkirja: olin merkinnyt blogisuunnitelmaani tämän viikon kohdalle, että on aika kirjoittaa vapaan harhailun merkkipäiväpostaus. Lähes päivälleen kaksi vuotta sitten, elokuun lopulla 2022 jäin pois vakituisista töistä ja vapaata elämää on nyt takana sen verran, että sitä voi alkaa kohtuullisella rintaäänellä arvioida.

Lopulta en kuitenkaan halua kirjoittaa itsestäni. Haluan kertoa viidestä mahtavasta naisesta, joihin olen reissuillani saanut tutustua. Nämä kohtaamiset ovat yksi liikkuvan elämän parhaita ja sykähdyttävimpiä asioita.

Uudet ihmiset, oikeastaan itselleni ihan uudenlaisten ihmisten heimo, on reissuelämäni odottamaton ja inspiroiva lisämauste.

Piiri pieni pyörii

Lopultahan sosiaalinen piirimme saattaa olla hyvinkin.. äh, en keksi korrektia tai kohteliasta sanaa kuvaamaan tätä: ehkä yksipuolinen tai urautunut. Kasvamme samalla paikkakunnalla, käymme koulut ja harrastamme yhdessä. Opiskelemme samaa alaa, teemme samoja töitä tai perheellistymme samaa tahtia.

Tietenkin myös sävyeroja löytyy, mutta lopulta suurin osa aikuisikämme lähikontakteista on keitetty lähestulkoon samoissa liemissä. Eikä siinäkään tietenkään ole mitään vikaa, vanhat ystävät ovat kultaakin kalliimpia. Silti maailma avartuu tavoilla joita ei etukäteen hoksaa, kun etenee oman tuttavuuspiirin ulkopuolelle.

Kaikki uudet ihmiset eivät ole mahtavia tuttavuuksia, ei tietenkään. Erilaisista taustoista tulevien ihmisten sekaan mahtuu monenlaisia persoonia ja elintapojen yhteensovittaminen voi joskus olla mahdotontakin.

Mutta palataan nyt näihin Helmiin, joista haluan erikseen kertoa. Koska kirjoitan heistä lupaa kysymättä, blurraillaan vähän. Keksitään kaikille omat marjanimet, niin heistä on mukavampi kirjoittaa.

Hersyvää naurua ja jakamista

Hilla on oman erityisen alansa piin kova ja arvostetussa työpaikassa toiminut ammattilainen.  Hillan elämä on ollut vakiintunut hyviin ja turvallisiin uomiinsa. On pitkä ja hyvä parisuhde, lapset, vakituinen työ ja koti.

Jonkinsorttinen uteliaisuus tai elämännälkä oli kuitenkin ajanut perheenäidin liikkeelle, hän oli lähtenyt vakituisesta työstään ja teki tapaamishetkellämme pätkäkomennuksia omalla alallaan, mutta hyvin eksoottisissa työympäristöissä.

Alaa tai työn sisältöä ei siis tarvinnut vaihtaa, vaan hän saattoi siirtää oman osaamisensa uuteen ympäristöön ja tällä tavalla hän pääsi nauttimaan reissuelämästä, uusista ympäristöistä ja uskoakseni erityisesti Lapin luonnosta.

Perhe ei pidätellyt Hillaa lähtemästä. Perheen isän kauemmaksi suuntautuvia työkomennuksia ei juurikaan kyseenalaisteta. Mutta jos äiti lähtee kauemmas töihin, nousevat monet kulmakarvat ja tietäjät jakavat auliisti tietojaan. Pitää olla rohkea, jotta uskaltaa lähteä kohti uutta, jos siihen kokee paloa ja tarvetta.

Voi lähteä tai jäädä

Jos tuota paloa ei tottele, sen vaihtoehtona on jäädä kotiin haikailemaan. Tai keräämään rintaansa muita tunteita, jotka eivät ainakaan hyvinvointia tue. Lähtiessä pitää myös olla hitusen paksunahkainen, jotta kestää muiden arvostelun ja kyseenalaistamisen. Jättää nyt perhe ja vakituinen työ. Vaikka eiväthän ne mihinkään jää, ovat vain hieman kauempana. Mutta se ei kaikkien ulkopuolisten mielestä ole sopivaa sekään.

En oikein osaa sanoa miten yhteisasumisemme Hillan kanssa lähti liikkeelle. Jotenkin vain tuntui, että ensimmäisestä iltapalahetkestä koin, että olimme vahvasti samalla taajuudella. Minut hurmasi Hillan vilpitön iloisuus, aitous ja herkkyys.

Kuin sattumalta elämässämme oli yhteisasumisemme aikana tapahtumassa hyvin samanlaisia asioita ja niitä oli kiva jakaa. Oli ihanaa nauraa yhdessä, pohtia elämän arvoja ja tulevaisuuden haaveita ja tavoitteita.

Hillan elämässä jokin uusi asia on vasta alkamaisillaan, niin ajattelen. Odotan mielenkiinnolla millaisia opintojen ovia hän lähitulevaisuudessa avaa ja missä polkumme kohtaavat seuraavan kerran. Odotan myös uutisia hänen vasta-alkaneelta sijoittajan uraltaan.

Herkullisia juoruja ja kulttuurivaihtoa

En uskoakseni ole koskaan oikein kunnolla tutustunut keneenkään siitä maanosasta, josta Kirsikka on kotoisin. Hän on tullut Lappiin todella kaukaa, aikanaan työharjoittelujakson vuoksi. Ja sitten tapahtuu se tavallinen tarina: a boy meets a girl. Vuosikymmenet ja rakkaudetkin ovat ehtineet vaihtua, mutta rakkaus Lappiin ja Suomeen on pitänyt Kirsikan täällä, kaukana, kaukana kotoa.

Jos hän haluaa lähteä käymään kotona, pitää aluksi lentää Kittilästä Helsinkiin. Helsingistä pitää lentää jonnekin päin Keski-Eurooppaa. Euroopasta pitää ottaa lento valtamerten yli. Ja sitten vielä viimeksi lentää mantereen sisällä omaan kotimaahan. Tässä on syy, miksi Kirsikka ei halua vakituisia töitä. Jos haluaa asua toisella puolella maapalloa kuin oma perhe, ovat kausityöt ainoa mahdollisuus ehtiä käymään kotona.

Kirsikka kertoo, että kotimatka kestää aina vähintään kolme vuorokautta ja maksaa aina nelinumeroisen summan. Hui kauhistus. Vaatii aikamoista vakautta ja rohkeutta perustaa elämänsä kirjaimellisesti toiselle puolelle maapalloa ihan itsenäisesti. Omat pikkuruiset paikanvaihdokseni kotimaani sisällä asettuvat hipihiljaa mittasuhteisiinsa.

Kaukana, kaukana kotoa

Miksi ihmeessä sä edelleen haluat asua täällä, tivasin häneltä eilen. En voi käsittää, että joku on vaihtanut elämän lämpimässä näihin lumisiin olosuhteisiin. ”Suomi on hyvä paikka elää ja tehdä töitä”, hän vakuutteli. No, niin se varmaan on. Mutta saattaisi silti etelän neitonen jostain lämpimämmästä paikasta löytää siedettävät olosuhteet.

Rakastan kuunnella, miten hän komentaa äidinkielellään koiraansa. En ymmärrä sanaakaan, mutta silti viestistä ei mikään jää epäselväksi. Myös Kirsikan kanssa olen jakanut kodin. Olemme monelta osin samanlaisia naisia, mutta voi hyvänen aika miten kaukana toisistaan parisuhde- ja mieskäsityksemme olivatkaan. Väittelimme ja kiivailimme, ja vaihdoimme työpaikan juoruja. Jaoimme asioita ja opimme toisistamme ja toisiltamme.

Vadelman kanssa samassa veneessä

Vadelman kanssa en asunut yhdessä, mutta jollain lailla olo tuntui läheiseltä heti kohdatessamme. Tämä rohkea monilapsisen perheen äiti oli päättänyt repäistä ja lähteä Lappiin kausitöihin ja päädyimme samaan työryhmään. Iltaisin hän kertoi pelaavansa facetimessa Aliasta lastensa kanssa, mikä kuulosti ihan mahtavalta. Ja aika monta mukavaa iltaa hän myös istui keittiössämme.

Vadelma oli jättänyt koululais-arjen pyöritysvastuun puolisolleen talvikauden ajaksi. Vadelma oli ruoanlaittotauolla, jonka todellakin ymmärrän. Itsekin muistan, kuinka lasten aikuistuttua koin, että olen niin lopen kyllästynyt ruoanlaittoon ja koko ”mitä tänään syötäisiin”- rumbaan, etten koskaan enää halua laittaa ruokaa. Oma ruoanlaittohaluni on pikkuhiljaa palautunut, joten oli mahtavaa saada Vadelmasta ruokaseuraa, ainahan se on mukavampi kahdelle laittaa kuin yhdelle.

Pienen paikkakunnan perheenemännän ei myöskään ole monestakaan syystä helppoa vuosien kotiarjen jälkeen päättää lähteä kuuden tunnin ajomatkan päähän kotoa moneksi kuukaudeksi töihin. Edelleen, se on monelle miehelle täysin arkista ja tavallista, naiselle sen sijaan sosiaalinen haaste ja jopa mahdollinen negatiivinen leima. Ihailen Vadelman päättäväisyyttä ja rohkeutta tehdä epäperinteisiä ratkaisuja, jotka tuntuvat itsestä oikeilta.

Ruokapöydän ääressä puhuimme ummet ja lammet. Olemme saman ikäisiä naisia samasta maasta. Olemme molemmat äiti-ihmisiä toisissa liitoissamme. Silti kulttuurinen, maantieteellinen, koulutuksellinen ja sosiaalinen taustamme on perin juurin erilainen. Ja toisaalta jaamme saman uteliaisuuden ja levottomuuden.

Emme varmuudella tiedä, mitä haluamme, paitsi että vaihtelua pitää saada. Uskoakseni polkumme kohtaavat vielä monen monta kertaa. En tarkkaan tiedä missä, ja sehän se juuri mukavaa onkin.

Kollegana kirpakka Karpalo

Voi että mikä ilon ja energian purskahdus tämä nainen on. Hänen tupsahtaessaan samaan työryhmään jollain lailla tuntui, että työyhteisöön tuli kertaheitolla toimintatarmoa ja tapahtumia monen henkilön edestä. Ihailen hänen työetiikkaansa ja -moraaliaan, hänen valmiuttaan kohdata vaikeatkin tilanteet aidosti ja tasa-arvoisesti ja kykyään heittäytyä uuteen.

En uskoakseni ole koskaan tavannut ketään, jolla olisi niin mielenkiintoinen ja hullunkurinen työhistoria kuin tällä pohjoisen ladyllä. Hän on ehtinyt kulkea Suomea ristiin rastiin ja ollut töissä sekä pääkaupungissa että laajasti Lapissa. Hän on antanut elämän kuljettaa ja on ennakkoluulottomasti ottanut vastaan erilaisia työhaasteita ja -tilaisuuksia niiden tullessa eteen.

Oma ”yhden asian urani” tuntuu nolostuttavan tylsältä tämän naisen työhistorian rinnalla. En ole voinut käsittää, että hommasta ja alasta toiseen voi ja uskaltaa tuolla tavoin lennähdellä. Olen kateellinen. Miksi minulla ei ole ollut ymmärrystä, että noinkin voi työhistoriansa rakentaa?

Työvuorot hänen kanssaan olivat – noh, helppoja, sillä on mahtavaa saada tehdä töitä tyypin kanssa, joka tekee töitä täysillä. Vuoroihin ei mahtunut kahvihuoneessa retkumista tai valitusvirsiä, vaan työn puhdasta iloa ja hyvää energiaa.

Sain jakaa Karpalon kanssa paitsi työvuoroja, myös metsäpolkuja vapaapäivien vaelluksilla. Ekan kävelyn vähän pidemmällä tauolla tämä supermuikki (hän on jo myös isovanhempi) kaivoi repustaan kasuaalisti retkikirveen ja alkoi halkoa polttopuita. Sillai kai. Kirves ei ole tavannut kuulua oman reppuni sisältöön, missä sitten olenkaan kulkenut.

Reissuelämän alussa

Kun kerroin, että olin joutunut hänen kotikaupungissaan sairaalaan, hän pyyhkäisi paikalle noin puolessa tunnissa, vaikka ei siis etukäteen tiennyt minun olevan lähihoodeilla. Koskaan puolisoani tapaamatta hän myös tarjoutui majoittamaan hänet kuultuaan mieheni olevan matkalla paikkakunnalle. Karpalo on kirpakka, mutta voi miten lämmin sydän hänellä on.

”Jos sinäkin pystyt tuohon niin minäkin pystyn”. Suurin piirtein noilla sanoilla hän kertoi keväällä päättäneensä irtisanoutua vakituisesta työstään. Kesällä hän on toteuttanut muitakin haaveitaan ja seuraan jännityksellä, mihin hän seuraavaksi energiansa suuntaa. Toivottavasti saan olla mukana tällä matkalla.

Marjojen Marja

Tätä naista en voi sittenkään nimetä minkään marjan mukaan, sillä näen sieluni silmin, miten hän pyöräyttäisi silmiään ja lausuisi sen jälkeen muutaman purevan sarkastisen kommentin. ”Minua ei vituta sinussa mikään”, on edelleen lause, joka hänen suustaan muutaman päivän tuttavuutemme perusteella lausuttuna kuvaa parhaiten häntä ja suhdettamme.

Muistan ensimmäisen puhelumme. Emme olleet koskaan tavanneet toisiamme, mutta pidin välittömästi hänen häkellyttävällä tasolla olevasta kyvystään laittaa mutkat suoriksi. Kommunikaatio on helppoa, varjopaikkoja ei jää, eikä tulkinnanvaraa synny. Kaikki sanotaan niin kuin se on.

Tämä kosmopoliitti omaa häkellyttävän urapolun, joka on vienyt hänet Lappiin, poliittisen vallan kammareihin ja pitkin poikin Eurooppaa. Vielä kuudenkympin jo kolkutellessa ovelle hän on aloittanut uuden uran ja bisneksen, ja vieläpä toteuttaen sen vieraassa maassa. Ihan pelkästään tässä on jotain asenteellisesti merkittävää.

Tämän naisen draivi häkellyttää, kun vierelle laittaa toisen kesäisen keskustelun, jossa saman ikäinen juhlien juttukumppanini kertoi ”oikeastaan vain odottelevansa sitä, että pääsee eläkkeelle”.

Jostain käsittämättömästä syystä tämä Marjojen Marja määrittelee itsensä kylmäkiskoiseksi ihmiseksi, vaikka on ehdottomasti yksi lämminsydämisimpiä ihmisiä, joita olen tavannut. Hän vaikuttaa myös usein uskovan minuun paljon enemmän kuin itse omiin mahdollisuuksiini luotan. Hänen sanansa lämmittävät, sen verran kokenut ja maailmaa nähnyt hän on.

Mistä on mielenkiintoiset seikkailijattaret tehty?

Kirjoittaessani huomaan luonnehtivani jokaista kahden harhailuvuoteni aikana tapaamaani minulle erityistä naista hieman eri sanakääntein, mutta kuitenkin lopulta samalla tapaa. He ovat eri ikäisiä, kotoisin eripuolilta maailmaa, heillä on toisistaan täysin poikkeavat koulutus- ja työtaustat ja erilaiset perhetilanteet. Silti heitä yhdistää moni asia ja jään pohtimaan, onko tässä jotain olennaista. Ehdottomasti on. On aika muodostaa yhtälö:

1. Asenne ratkaisee

Haluan suhtautua elämään yhtä avoimesti ja rohkeasti kuin nämä naiset tekevät. Elämä on täynnä mahdollisuuksia, kun mieli ja silmät ovat avoinna, niin lattealta kuin se kuulostaakin. Näiden naisten rohkeus ei ole uhoamista tai usein ontoksi jääviä sanoja, joilla moni buustaa itseään työpaikan kahvipöydässä tai somessa. Nämä naiset ovat tyyniä tekijöitä, jotka tarttuvat toimeen ja hoitavat homman.

2. Selittelyt pois

Haluan muistaa, että olen itse vastuussa elämästäni. Polkuni ei ole olosuhteiden, geenien, kodin, perheen, puolison tai universumin muotoilema. Ratkaisuni ovat omiani. Voin tehdä niitä tai olla tekemättä. Voin olla sitkeä, positiivinen ja toiveikas.

Haluan tiedostaa, että vastaan ratkaisuistani vain itselleni. On teoriassa helppoa sanoa, ettei muita kannata miellyttää. Käytännössä on harmillisen helppoa ajautua velvollisuuksien, odotuksien ja roolien polulle, jossa ei ole oma itsensä.

En tarkoita, että omaa polkuaan pitää marssia kyynärpäitä käyttäen tai lähipiirin unohtaen. Sivusta huutelevat kommentaattorit pitää silti aktiivisesti jättää sivuun, joka ei aina ole helppoa. Jos nämä naiset ovat pystyneet siihen paljon hankalammissa tilanteissa, niin pystyn minäkin.

3. Tunnetta peliin

Haluan muistaa laittaa hyvän kiertämään. Kaikkia näitä harhailupoluilla tapaamiani naisia yhdistää aivan poikkeuksellinen lämpö ja välittäminen, joka huokuu heistä sanoina ja tekoina.

No, tarkemmalla ajattelulla tottahan se on. Toisia nokkiville tyypeille ei uusia ovia aukene. En kuitenkaan tarkoita sitä, että toisista välittäminen olisi näille naisille väline, ei ei. Se on heidän erityinen vahvuutensa, joka vaikuttaa voimakkaasti heidän ympärillään.

Haluan luottaa intuitioon. Jokin asia voi tuntua oudolta, epävarmalta, vieraalta tai hankalalta. Tai vähintään epätyypilliseltä tai -konventionaaliselta. Silti siitä voi olla tunne, että näin tämän nyt kuuluu mennä. Mikä on kamalinta, mitä voi tapahtua? Tai toisaalta, kyllä siitäkin lopulta jollain tavalla selvitään.

Onnea uusiin opiskeluihin, uusiin työhaasteisiin, seuraavaan seikkailuun ja uusille bisneksille. Ja onnentyttö minä, kun olen teidät kohdannut. Toivottavasti nähdään pian.

**********

Olen 49-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.

ps. Jos irtiotot yhtään kiinnostelee:

1. Käy täällä vähän fiilistelemässä ja tutkimassa mikä olisi mahdollista. Lapista on hyvät ja kokonaisvaltaiset infosivut, jotka opastavat lähtijää.

2. Kirjoitin postauksen minulle useimmin esitetyistä kysymyksistä: Kausityö Lapissa Q&A

3. Ulkomaillakin on tarjolla kaikenlaista, kokosin yhteen erilaisia reissumahdollisuuksia.