Millaista on kirjoittaa blogia? Olen heinäkuussa 2024 kirjoittanut verkkoon kolme vuotta. Julkaisen tekstin kerran viikossa, tekstejä on siis putkahtanut eetteriin yli 150. Kerran vuodessa haluan kirjoittaa kirjoittamisesta. Minkä harhaluulon haluan bloggaamisesta ampua alas? Mitä bloggaaminen maksaa ja tuottaako se mitään? Entä lukeeko näitä juttuja kukaan, ja jos lukee, niin mitä?

Miten kirjoitan?

Ihan ensiksi: kirjoittaminen ja julkaiseminen ovat kaksi eri asiaa. Kirjoitan aina, useamman kerran viikossa, monena iltana. Kirjoitan aina kun päähäni jotain pälkähtää. Kun oivallan omasta polustani jotain, kohtaan työssä jotain merkityksellistä, minua ärsyttää joku juttu, kuuntelen hyvän äänikirjan tai luen mielenkiintoisen instapäivityksen. Kirjoitan kaikesta, mitä elämä eteen tuo.

Pitkällisimmin kirjoitan silloin, kun edessä on jokin elämän eteen tuoma ongelmanratkaisuhtehtävä. Kirjoittaminen pakottaa hahmottamaan sanallistettuja ratkaisuja, jotka ovat ainakin jollain tavalla perusteltuja.

En todellakaan aina aloittaessani tiedä, mikä muodostuu lopulliseksi ydinajatukseksi tai mihin johtopäätökseen tulen päätymään. Kirjoittaminen on ajattelua näppäimistön avustuksella. Usein pitkä teksti voi asettua useammaksi blogitekstiksi, kun tarkemmalla ajattelulla toteaa, että kirjoitan itse asiassa useammasta teemasta samaan aikaan.

Tämä on ollut ehkä yksi suurimmista oppimistani asioista. Välillä ei ole hajuakaan siitä, mistä kirjoittaa. Eikä tarvitsekaan olla. Huomenna voi jo olla aivan selkeä käsitys siitä, mikä eilisen tekstin varsinainen pointti oli.

Miten julkaisen?

Kuten sanottua, kirjoitan aina, ilman suunnitelmia ja täysin pidäkkeettä. Julkaiseminen on kuitenkin suunnitelmallinen prosessi. Varmistan, että jokainen leppoistamiseni viidestä elementistä:

1. ajatukset ja oivallukset
2. kohtuullinen kuluttaminen
3. osakesijoittaminen
4. keikkatyökokemukset
5. vapaan elämän seikkailut

tulevat käsitellyksi suurin piirtein vuorotellen. Samalla tekstit saavat hautua enkä tule julkaisseeksi mitään, jota en ole ehtinyt muutamaa viikkoa harkita. Yleensä pyöristelen tekstistä pois suuttumusta tai turhia kärkiä. Ymmärrän, ettei kaikkia voi miellyttää, mutta verkko on jo liian täysi suodattamatonta paasausta.

Minulla on etukäteen noin kuukaudeksi tehty aikataulutus. Kirjoitan siis tekstejä randomisti yhteen ”koriin”, josta nostelen niitä julkaisusuunnitelmaan.

Kenelle kirjoitan?

Aloin kirjoittaa työstä irtautumissuunnitelmistani noin vuotta aiemmin, ennen kuin päätin aloittaa blogin. Ensisijaisesti olen siis kirjoittanut itselleni: jäsennelläkseni tavoitteitani ja kirkastaakseni paitsi suunnitelmiani, myös toiveitteni perimmäisiä motiiveja. Kun lopulta päätin, että teksteistäni syntyy blogi, lähdin muokkaamaan omia päiväkirjamerkintöjäni blogiteksteiksi.

Ehkä ensimmäiset puoli vuotta julkaisin tekstejä, jotka olivat alun perin syntyneet omiksi muistiinpanoiksi, projektimerkinnöiksi matkalla kohti määriteltyä tavoitetta. Edelleen kirjoitan ennen kaikkea itselleni: selkeyttääkseni omaa ajatteluani. Kun kirjoittaa itselleen, ei koita päteä, neuvoa, olla parempi tai pätevämpi. Itselle kirjoittaminen on mielestäni paras tapa mahdollistaa rehellisyys ja aitous.

On silti turhaa väittää kirjoittavansa vain itselleen, silloinhan voisi edelleenkin vain pitää päiväkirjaa. Kirjoitan ihmisille, jotka harkitsevat elämänmuutosta. Olen omia ratkaisujani tehdessä lukenut paljon toisten blogeja ja uskon, että heille suurin mahdollinen palkkio on se, että joku toinen uskaltaa aloittaa jotain.

Kirjoitan oman talouden haltuunotosta tai ylipäätään henkilökohtaisesta taloudesta kiinnostuneille. Haluan olla sijoituskäännyttäjä ja yllyttää myös kohtuulliseen vaatimattomuuteen. Ja toki kirjoitan myös vain viihdykkeeksi, vaikka irtiotot tai budjetointi eivät kiinnostaisi lainkaan.

Leukaperät kiristyvät

Mielestäni suurin harhaluulo liittyen bloggaamiseen, josta olen tänäkin vuonna erilaisista ketjuista lukenut on ajatus, että tienatakseen passiivisia tuloja ja voidakseen elää vapaata elämää, kannattaisi perustaa blogi. Bull shit.

Blogi kannattaa perustaa, jos on superinnoissaan jostain asiasta ja tykkää kirjoittaa. Vain siten pystyy tuottamaan sisältöä, joka kerää lukijoita voi sitten lopulta tuottaa myös euroja. Ei musiikkiakaan tehdä siksi, että halutaan tulla kuuluisaksi. Uskoakseni alalla menestyneet musisoivat rakkaudesta lajiin ja maine on vain yksi prosessin sivujuonne, ei päämäärä.

En ehkä harmistu, mutta olen perin juurin hämmästynyt tänä vuonna muutaman blogin kommenttikentän keskustelun sävyä. Kirjoittaja on saanut kritiikkiä, joskus aiheesta, joskus aiheetta. Joskus hyvin perusteltua, joskus laiskoja heittoja. Kritiikki ei hämmennä. Se hämmentää, miten bloggaaja on ampunut rumasti alas kommentoijia ja ollut suorastaan pilkallinen.

Blogiteksteihin annetut kommentit ovat kirjoittamisen mieluinen lisämauste. Julkaisen niistä kaikki, ovat ne sitten minkäsävyisiä tahansa.

Hahaa, niin paljon parempi ihminen siis olen. Pöh, en tietenkään. Mutta silti oudouksun joidenkin bloggaajien tapaa suhtautua epämieluisaan palautteeseen. Jos ei ole avoin kaikenlaisille kommenteille, kannattanee sulkea sen mahdollisuus, niin saa kirjoittaa rauhassa. Tai epämieluiset kommentit voi laittaa repostelematta suoraan roskakoriin, niin niistä pääsee.

Olen saanut apuja ja neuvoja monelta kommentoijalta, josta olen tosi kiitollinen. Virheitäni on korjattu ja muutenkin palauteltu oikeille raiteille. Inboxi täyttyy tietenkin myös bottilinkeistä, joissa kommenttikenttiin pyrkii kaikenlaista tankeroenglannilla julkkisten mukasähköposteista lähetettyä. Tämä ilmiö on minulle uusi, kolmannen kirjoitusvuoteni vitsaus.

Mikä bloggaamisessa pelottaa?

Blogia aloittaessani olin huolissani siitä, että jotenkin mokaan ja menetän kasvoni. Että jollain lailla paljastuu, kuinka huono, pintapuolisen osaamisen ja lyhytnäköisen horisontin sijoittaja olen. Että haaveilen vapaasta elämästä speksein, joihin vain minä uskon muiden oivaltaessa suunnitelmieni epärealistisuuden.

Toisaalta pelkäsin, että haavoitun. Omakohtaisen blogin kirjoittamisessa ei ole mitään arvoa tai järkeä, jos se ei ole omakohtainen. Tämä tarkoittaa sitä, että lukija pääsee lähelle. Nimeni jätän tarkoituksella blogistani pois, naamatauluni sen sijaan löytyy useammastakin paikkaa, joten ihan kirjaimellisesti blogini on ”kasvollinen”.

Kaikki tässä elämässä kohtaamani ihmiset eivät ole olleet siunattuja hyväntahtoisuudella tai suvaitsevaisuudella. En tiedä tohtisinko ketään kutsua pahantahtoiseksi, vaikka siltä heidän käytöksensä on tuntunutkin. Jotain satutettua ja haurasta satuttavan käytöksen takana täytynee olla.

”Shitty people do shitty things to you, because they feel shitty about themselves”, niin ajattelen.

Itsensä avaaminen altistaa kiusanteolle, loukkauksille ja repostelulle. Ajattelen, että avoimuus ja aitous on lopulta paras toimintatapa ihan kaikkien ihmisten suhteen. Lehtien palstoilta sen sijaan olen päättänyt pysyä pois, eli toistaiseksi olen toimittajille sanonut aina ei-kiitos. Kommenttikentille en sentään halua, siellä ei auta ihmistä mikään.

Huolet hälvenevät

Tyhmäksi paljastumisen ja kiusatuksi tulemisen lisäksi pelkäsin kolmattakin asiaa: sitä etten muutaman kuukauden kirjoittamisen jälkeen enää keksisi, mistä kirjoittaa. Pelkäsin, että blogi yksinkertaisesti kuivuu kokoon.

Huomaan toistavani itseäni, vuosi sitten kirjoitin ihan samoista huolista. Huolet eivät ole poistuneet tai muuttuneet, mutta ne lievittyvät. En voi väittää, etteikö palautteilla tai mielipiteillä olisi merkitystä. En usko, että kannattaa tavoitella olotilaa, jossa muiden ihmisten ajatukset tai tunteet eivät vaikuttaisi minuun mitenkään.

Vaikka toisten mielipiteillä pitää aina olla merkitystä, voin kirjoittamiseni tässä vaiheessa paljastua ihan kenelle vaan ihan kuinka toopeksi hyvänsä, asia ei enää haittaa minua millään tapaa. Myös verkkoretostelun suhteen minulla on mielenrauha. Olen siltä toistaiseksi välttynyt, mutta jos näin ei jatkossa tapahdu, uskon osaavani sulkea silmäni ja korvani: ympärilläni on edelleen tarpeeksi tiivis verkko rakastavia ja hyväksyviä ihmisiä.

Yksi huoli on sentään väistynyt jo kokonaan: aiheiden ehtymisestä ei ole enää minkäänlaista pelkoa. Kun elää monivaiheista elämää ja mieleen putkahtelee milloin minkäkinlaisia ideoita ja ajatuksia joita haluaa muun muassa kirjoittamalla palastella, ei aiheiden ehtyminen ole todellakaan enää huolilistalla.

Paljonko blogillani on lukijoita?

Karkeasti voi sanoa, että blogillani on keskimäärin 2000 kävijää ja noin 4500 käyntiä kuukaudessa. Määrä vaihtelee kuukausittain ja lukijamäärä vähenee aina lomakausilla, eli loppuvuodeksi ja keskikesäksi. Vielä toistaiseksi lukijamäärä kasvaa koko ajan. Aloittaessani kirjoittamisen 3 vuotta sitten määrittelin että olisi hienoa, jos saisin tuhat kuukausittaista kävijää ja kolmetuhatta kuukausittaista käyntiä.

Nyt en osaa sanoa, mitä tavoittelen. Kohtuuden ystävänä en voi sanoa, että haluan jatkuvaa kasvua. Ehkä tällä erää ajattelen, että tilanne on juuri nyt mieluinen. Lukijamäärän ei tarvitse kasvaa, se ei tee minua onnellisemmaksi. Mutta jos se alkaisi vähentyä, se kieltämättä harmittaisi.

Kuvakaappaus Google analyticsista viimeisen 30pvn ajalta:

Olen kilpailuhenkinen, myönnetään. Käyn joka maanantai kurkkimassa, mikä on uusin ranking-sijoitukseni Suomalaisen blogikirjoittamisen näyteikkunassa: blogit.fi-sivustolla. Ekavuonna sijoitukseni lifestyleblogien kategoriassa satasen pinnassa, toisena vuonna olin viikkosijoituksissa säännöllisesti viidenkympin hujakoilla. Kolmantena kirjoitusvuonnani sijaluku on pyörinyt 20-30 välillä.

Sivusto ei (uskoakseni kikkailun varalta) paljasta ranking-menetelmänsä perusteita. Julkaisutiheys, aika ja klikkausten määrä lienevät yhtälön osatekijitä.

Mitä blogista luetaan?

Eniten blogissani kiinnostavat reissuni Lappiin. Kesäkuuhun päättyneen kolmannen kirjoitusvuoden jutuista ehdottomasti eniten lukijoita keräsivät kirjoitukseni lähihoitajan sijaisuudesta Sallassa. Kirjoitin reissustani elokuussa 2023, eli alla olevan kuvan 2. kuukauden pompsi lukijamäärissä oli juurikin tuon jutun ansiota.

Blogin kävijät ja käynnit vuosittain heinäkuusta kesäkuuhun

Myös Kilpisjärven reissuni kiinnosti. Heh, Kilpisjärven kuulumisia– tekstin luki kahdessa päivässä saman verran tyyppejä kuin Enontekiöllä (Kilpisjärvi on kylä Enontekiön kunnassa) on asukkaita. Ehkäpä jokainen kuntalainen vauvasta vaariin kävi klikkaamassa tekstin. Tai sitten ei.

Eniten klikkauksia jo toisena vuonna peräjälkeen kerää autoteltta– postaukseni, joka on jo vanha juttu, mutta pärjää ilmeisesti googlen hakusanakilpailussa hyvin. Hehkutan siis jutussa ”Dacia Duster-merkkistä matkailuautoamme”, kuten puolisoni asian ilmaisee.

Entä ne eurot?

On selvää, että blogini luonne huomioiden en halua tekstikappaleiden väliin vilkkumaan googlen sinne sattumanvaraisesti laittamia mainoksia. Olen lopettanut monen blogin seuraamisen vain mainosten häiritsemän lukukokemuksen vuoksi ja aika moni kirjoittaja on noista pirulaisista viime aikoina luopunutkin.

Affiliate-sivustoista kuuluun Adtractioniin, jota kautta löytyy linkitettäväksi sellaista suositeltavaa, jota suosittelisin muutenkin ilman maksullisia linkkejä. Suurin harmini blogiin liittyen on tällä hetkellä puhtaasti tekninen.

Blogini on näet hidastunut. Jos sivu ei aukea silmänräpäyksessä, ei pääse googlen hakutuloksiin mukaan. Sivuni on hidastunut monestakin syystä ja vaatii nyt hieman aikaa ja energiaa. Asia on hyvä esimerkki siitä, että blogin onnistumiseen liittyy myös paljon puhtaasti teknisiä asioita. Jos ne ovat pielessä, timanttisinkaan sisältö ei kannattele.

Haen Adtractionin sivuston kautta mukaan mainostajien sinne ilmoittamiin ohjelmiin ja tulen tai en tule hyväksytyksi, riippuen siitä tykkääkö mainostaja sisällöstäni tai ei. Olen saanut yhdet tyssit, muutoin minut on aina otettu mukaan. Saan siis tuloja, jos lukija päätyy blogissani olevien linkkien kautta tekemään ostopäätöksen.

Blogin tulot ja menot yhteensä: 1.7.2023 – 30.6.2024

Tulot yhteensä	168,86 €
Zoner vuosimaksu	-208,00 €
IT-tuki	-86,80 €
Tulos	-125,94 €

Ilmoitan blogini tulot ja menot itse verottajalle osana henkilökohtaista veroilmoitustani. Bloggaaminen on eurojen perusteella rakas, mutta kohtuullisen edullinen harrastus. Yksi menoerä, mutta erityisen mieluinen sellainen on ToimivaIT:n Karelin tuki. Olen päättänyt, että haluan keskittyä vain kirjoittamiseen, eli moni asia WordPress alustassa on minulle edelleen hepreaa ja niin saa ollakin.

Karel auttoi blogini perustamisen teknisessä puolessa, minä olin itse hahmotellut ulkoasun kotisivukoneen avulla. Mikäli tarvitsen lisätoimintoja tai olen muuten vain solmussa, Karel auttaa. Ihaninta tässä vanhan ajan ATK-tuessa on se, että saan olla juuri niin typerä kuin näissä hommissa olen, eikä minulle tule hänen kanssaan asioidessaan olo, että putoan kärryiltä. Lisäksi hinnoittelu on edullinen, joten lämmin suositus.

Mikä olisi kaikista hienointa?

Tässä kohtaa cursori tikutti paikallaan kaikista pisimpään. Mikä olisi minulle blogin kirjoittajana unelmien täyttymys? Ehkä sittenkin olen kaikista eniten yllytysblogi. Olen super onnellinen, jos saan jonkun rohkaistua aloittamaan sijoittamisen. Tai ensimmäistä kertaa laskemaan oman nettovarallisuutensa. Tai kurkkimaan tiliotteesta, miten oma kuukausittainen kulutus jakaantuu.

Olisin ihan super onnellinen, jos joku uskaltaa blogini avulla jotain, mikä kuumottaa, mutta myös pelottaa niin pirusti. Ja tietenkin olen onnellinen, jos joku viihtyy, nauraa tai edes huvittuu. On mukavaa olla palveluksessa.

Lehtien palstoille en halua, mutta olisi mahtavaa päästä johonkin kivaan podiin vieraaksi tai inspiraatiopuhumaan jonnekin. Olen podien suurkuluttaja ja podi on artikkelia paljon syväluotaavampi ja aidompi tapa tutustua itselle mielenkiintoiseen ihmiseen.

Pohdin pitkään, voinko täysin rehellisesti kirjoittaa, etten osaa oikein haaveilla numeroista: lukijamäärä tai euromääräiset tienestit eivät ole tavoitelistalla. Kyllä, näin pystyn hyvällä omallatunnolla kirjoittamaan. Haluaisinko elättää itseni blogilla? En. Haluan, että voin milloin tahansa lopettaa kirjoittamisen, jos niin haluan. Haluan suhtautua kirjoittamiseen pidäkkeettä, miettimättä euroja laisinkaan. Eurot ovat kiva lisä, jos ne luontevalta tuntuvat, eivät muuta.

Loppuratkaisu puuttuu

Minulta kysytään säännöllisen epäsäännöllisesti haluaisinko kirjoittaa kirjan. Tai sanotaan, että sellainen pitäisi tehdä. Varmasti jokainen kirjoittamisesta pitävä on joskus haaveillut myös kirjan tekemisestä. Itse voin kuitenkin rehellisesti sanoa, että haluan pysyä noin 2000 sanan viikoittaisissa blogipläjäyksissä. Vaikka siis vuoden blogikirjoitukset ovat pituudeltaan helposti romaanin tai tietokirjan luokkaa. Eli käytännössä tekstiä on blogiin syntynyt jo kolmen kirjan verran.

Se lukija, jota tavoittelen, ei mene kirjakauppaan ja osta kirjaa. Tai edes avaa kirjaani korvanappeihin äänikirjapalvelussa. Se lukija, jota tavoittelen, selailee vähän tylsistyneenä kännykkää ratikkapysäkillä tai googlettelee jotain aiheisiini liittyvää.

Sitäpaitsi, kirjassa pitäisi olla loppu. Tämä tarina ei toivottavasti lopu vielä pitkään aikaan, vaan jatkaa kehkeytymistään. Ehkä jokin meneekin eeppisesti pieleen ja pääsen kirjoittamaan siitä, kuinka petyin ja epäonnistuin. Tai vaihdoin mielipidettä ja palasin normiarkeen. Tai jotain, en tiedä. 

Joka tapauksessa tykkään blogikirjoittamisesta ihan älyttömästi edelleen ja olen siitä aivan yhtä innostunut kuin kolme vuotta sitten aloittaessani. Ensi viikolla pääsen jälleen ränttäämään sijoittamisesta. Kun kirjoitan sijoitusvirheistäni, on lukijamäärä taattu. Ensi viikolla tunnustan ehkä tyhmimmän virheeni evö.

Kiva kun kävit!

Kiva kun luit tänne asti, olisi mahtavaa jos antaisit kuulua itsestäsi. Laita kommentti tai sähköposti joutilas(a)leppoistaja.fi ja kerro vähän mikä saa sinut lukemaan.

**********

Olen 49-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.

ps. edelliset synttäritekstit löytyvät täältä:

Huijaribloggaajan eka vuosi

Blogin neuvolakäynti: 2v-tarkastus