Leppoistajan Lokikirja

Leppoistajan Lokikirja

Sijoituspäiväkirja Q2/-24

Mitä tänä keväänä ostin, mitä myin ja miten salkkuni tuottaa osinkoja? Entä miten sen arvo kehittyy? Kirjoitan sijoituskuulumisiani ja kerron minkä asian oppimisesta olen erityisen tyytyvänen.

Millainen sijoittaja olen?

Olen turvallisuushakuinen, perisuomalainen osinkosijoittaja. Omistan pääosin suomalaisia pörssiyhtiöitä, sijoitan itselleni tuttuun, arkiseen ja tavalliseen. Noin 2/3 omistuksistani on kahdella arvo-osuustilillä, noiden tilien osingot käytän elämiseen. Osakesäästötilille maksettavat osingot sijoitan vielä toistaiseksi uudelleen.

Olen ”lopettanut” säästämisen vuonna 2022. Salkkuuni ei siis tule niin sanotusti uutta rahaa esimerkiksi palkkatuloista kertyvien säästöjen muodossa. Sijoitan vain osinkojani, en muita tuloja. Pyrin ostamaan osakkeita kerran kuukaudessa. Sijoitan kuukausittain myös noin 5% kuukausikulutustani vastaavan summan indeksirahastoihin.

Indeksirahastot muodostavat mielessäni tulevaisuuteni eläkekassan, osinkoni sen sijaan ovat jo nyt osa arkista toimeentuloani. Tässä kirjoituksessa pohdin vain osakesalkkuni kuulumisia. Rahastosijoituksista kirjoittaminen on yhtä kiinnostavaa kuin maalin kuivumisesta raportointi, ne saavat jäädä jälleen sivuun.

Olen sijoittanut vuodesta 2012, vuonna 2023 laadin elämäni ensimmäisen sijoitussuunnitelman.

Kolme sijoittamiseni tavoitetta

Haluan kasvattaa salkkuni osinkotuottoprosenttia vuosittain, sisältäen myös vuosien saatossa maksetuilla osingoilla saavutetun tuoton.

Tavoitteenani on kasvattaa brutto-osinkojani euromääräisesti 5% vuosittain.

Kolmas sijoitustavoitteeni on kasvattaa passiivisten tulojen osuutta arkimenoistani. Osinkojen lisäksi minulla on hitusen verran vuokra- ja blogituloja.

Sijoituskuulumisia

Millainen sijoituskevät minulla on ollut? Sanalla sanoen mielestäni hyvä. Loppukevät on osinkosijoittajan parasta laiffia, sillä palkkapäiviä sattuu salkkunsa hajalle levitelleelle sijoittajalle jopa useita samalle viikolle. Elämiseen tarkoitettu vapausrahasto karttuu ja OST:lle maksetut osingot ehtii sijoittaa uusiin, vielä irtoamispäiviään odottaviin yhtiöihin moneen kertaan.

Alkuvuodesta olin mietteliäs, sillä osinkotulojeni kasvu näytti tippuvan asettamaltani tavoitekäyrältä. Ehdinkin keväisen hotellisiivoajan pestini aikana hangata monen monta wc-pönttöä miettien, mitä sijoitussalkkuni kanssa tekisin. Lopulta vastaus oli yksinkertainen.

Jos sijoitussalkku ei tuota kaikilta osin toivotusti, pitää huonosti tuottavia sijoituksia siirtää paremmin tuottaviin kohteisiin. Nyt, vuoden ollessa puolessa välissä olen tyytyväinen salkkuni tuottokehitykseen ja olen palannut takaisin tavoitejanalleni.

Tilannetta helpotti myös se, että myytyäni asuntoni ja pystyin keventämään käteispuskureitani ja siirtämään vararahoja sijoituksiin. En enää tarvitse vararahastoa lainojen lyhennyksiä varten.

Mitä olen myynyt?

Tänä keväänä on ollut aivan mahtavaa olla metsän omistaja, erityisesti kun omistaa nuorta metsää, jossa kuitupuun määrä kasvaa kohisten. Metsäteollisuuden raaka-aineen hinta huitelee ennätyslukemissa, enkä ole kehdannut päivittää nettovarallisuuslaskelmassani metsäni arvoa niin paljon, kun kuitupuun kohonnut hinta varovaisissakaan laskelmissa mahdollistaisi. Metsänomistaja siis hykertelee. Metsäyhtiön omistajana sen sijaan tilanne on toinen.

Olenkin tänä keväänä luopunut salkkuni ainoista metsäyhtiöiden osakkeista, eli myin kaikki omistamani Metsäboardin osakkeet pois. Samoin päätin luopua teräsyhtiö SSAB:sta, jota olisin halunnut eettisistä syistä omistaa jatkossakin, mutta yhtiön lähivuosien näkymät eivät ole osinkosijoittajalle otolliset.

Tästä olen eniten ylpeä

Psykologinen urotekoni osakkeiden myyntipuolella on kuitenkin kiinteistöyhtiö Cityconin osakkeiden merkittävä keventäminen, luovuin puolesta omistuksistani. En arvosta yhtiön mielestäni ”toisesta taskusta toiseen” toimintatapaa, vaikka sen juurisyyt hahmotankin. Pidin siis parempana jättäytyä kyydistä.

Aloin kääntyä myyntilaidalle jo alkuvuodesta ja keväällä oli aika rohkaistua. Keveä oli myös myyntihinta, eli tein myynneilläni yli 50% luovutustappion. Silti olen myynnistäni ylpeä. Selitän hieman.

Mielestäni harmillisin sijoittajan virhe on aivan turha kiinnittäytyminen osakkeen ostohintaan, ja tulevien päätösten tekeminen sen perusteella. Haluan jatkaa yhtiön omistamista, jos uskon sen tulevaisuuteen pitkällä tai lyhyellä tähtäimellä, omistuksesta riippuen.

Jos en usko yhtiön tuotteeseen, tulevaisuuteen tai johtoon tai luota sen pääomistajaan, minun on rohjettava luopua omistuksestani täysin riippumatta siitä, paljonko olen sen hetkiseen osakekurssiin verrattuna joskus muinoin yhtiöstä maksanut. Jäljellä oleva raha pitää malttaa irrottaa ja viedä uuteen, parempaan kotiin.

Sijoitusten kanssa ei pidä hötkyillä, ei tietenkään. Mutta kokemattomampana sijoittajana pyrin aktiivisesti unohtamaan reilusti pakkasella olleet, enemmän tai vähemmän pieleen menneet sijoitukset ja jätin ne harmistuneena pölyttymään salkkuni pohjille. Olen ylpeä itsestäni sen vuoksi, että rohkenen myydä, kun koen että siihen on tarve. En enää jää kiinni isoihin miinuksiin.

Osakemyynnit 2024

yht ostoyht myyntiluovutus +/-
SSAB5 068,80€5 183,89€115,09€
Metsäb.2 027,50€1 924,76€-102,74€
Citycon5 053,00€2 339,96€-2 713,04€
Yhteensä12 149,30€9 448,61€-2 700,69€

Luovutustappio hyödyttää ensi vuonna

Vaikka olen tyytyväinen siihen, että rohkenin myydä, eivät luovutustappiot luonnollisestikaan ole tavoittelemisen arvoinen asia. Jos saisin valita, niin tietenkin omistaisin vain yhtiöitä, joiden arvo kohoaa kohoamistaan. Mutta jos käy osakkeilla kauppaa, niin välillä onnistuu ja välillä ei, sama pätee kaikkeen tekemiseen.

Itse hyödynnän luovutustappiot mieluummin verotuksessa, eli vuoden tässä vaiheessa näyttäisi siltä, että saisin ensi vuonna noin 900€ veronpalautusta. Toinen vaihtoehto olisi mahdollisuus myydä voitollisia eriä nk. verovapaasti, mutta jätän reilusti plussalla olevat osakkeet mieluummin salkkuuni, en näe mitään syytä niistä luopumiseen.

Osakkeita ei tietenkään pidä myydä veronpalautusten vuoksi, mutta ne ovat jonkinlainen osittainen lohtu, jonka turvin elelen ensi vuonna lähes kokonaisen kuukauden.

Tämän kevään ostoslista

Myydyistä osakkeista jäi käteen noin 9500 euroa. Noiden eurojen lisäksi olen uudelleensijoittanut OST:lle maksettuja osinkoja ja hieman purkanut käteispuskureita. Uusia osakkeita olenkin ehtinyt vuoden toisella neljänneksellä ostaa yli 12 000 eurolla.

Olen oikeastaan panostanut kolmeen osakkeeseen: Mersuun, Tallinkiin ja Nesteeseen. Nesteen ostamisessa minua harmittaa ainoastaan se, että aloitin liian aikaisin, jos pieni jälkiviisaus sallitaan.

Osake on halventunut alkukesästä viikko viikon perään samaan aikaan kun erilaisia kommentteja, podeja ja analyysejä yhtiön hyvästä markkina-asemasta ja kilpailukyvystä on tullut monesta tuutista. En usko tarttuneeni putoavaan puukkoon, vaan uskon hyödyntäväni markkinoiden ylireagointia. En odota kurssin palaavan takaisin menneisiin lukemiin, mutta odotan, että on Neste alkukesän hinnoilla itselleni sopiva pitkäaikainen omistus.

Tallinkia ostin viimeksi aivan vuoden 2020 alussa, vain joitakin viikkoja ennen rajojen sulkemista. Luovuin ensimmäisenä koronavuonna omistuksistani haavojani nuoleskellen. Uskon kuitenkin lähimatkailun pysyvän tulevaisuudessa arvossaan ja tänä keväänä oli osinkosijoittajan helppo hypätä kärryille uudestaan.

Onko vanhanaikainen autotehdas hyvä omistus?

Tjaah, en tiedä. Mikä ihmeen järki on ostaa tosi, tosi perinteistä saksalaista automerkkiä, kun kaikki pyrkivät omistamaan Teslaa? Tulen jokaisessa asiassa vähän jälkijunassa, niin olkoon nytkin. Mersun osakkeen hinta on pohjamudissa ja osinko houkuttelevalla tasolla. Osinko ei silti saanut tarttumaan tähän yhtiöön, vaan ajatus vakaudesta ja luotettavuudesta. Lisäsi osingonjakosuhde on kohtuullinen ja uskon riittävän määrän mersumiehiä löytyvän tulevaisuudessakin.

Osinkotulojani olen sortunut sijoittamaan jälleen lähes pelkästään rahoitukseen, joka on vanha helmasyntini. Listauksessani olen summaillut pikkuostokseni yhtiökohtaisiksi riveiksi.

Osakeostot huhti-kesäkuu 2024

kplhintayht
Merscedes8271,65€5 875€
Tallink26000,75€1 950€
Neste8519,39€1 648€
Swedbank4518,36€826€
Mandatum1364,50€612€
Sampo1439,45€552€
Taaleri5010,62€531€
Tieto719,57€137€
Tokmanni513,3767€
Yhteensä12 199€

Miten osakesalkkuni arvo on kehittynyt?

Nopea vastaus: ei mitenkään. Suomi-painotteisen salkkuni arvo polkee juhlallisesti paikallaan jo ties monettako vuotta peräjälkeen. Lisäsijoituksenikaan eivät näytä salkun arvoa nostavan, eli käytännössä salkkuni on syksystä 2021 menettänyt jatkuvasti arvoaan. Kesäkuun viimeisinä päivinä tätä kirjoitettaessa OMXGI on vuoden alusta reippaat pari prosenttia plussalla, minä olen saman verran pakkasella.

Kun vertailuajanjaksoksi otetaan 3v, voitan vielä indeksin, tänä vuonna olen salkkuni kanssa hävinnyt kansainvälisesti verrattuna surkealla tavalla suoriutuneelle pörssille. En silti ole asiasta kovinkaan huolissani, luotan edelleen omistamiini yhtiöihin. Tiedostan kuitenkin yhä paremmin, että minun tulee huolehtia enemmän kansainvälisestä hajautuksesta, joka on tietenkin helpointa rahastojen avulla.

Kun näkymiä vertailee viime vuoteen, näyttää kehitys näin kesäkuulla edes hitusen toiveikkaalta.

Miltä osinkovuosi näyttää tässä vaiheessa?

Salkkuni arvo polkee paikallaan myös siksi, että olen valinnut omistaa yhtiöitä, jotka maksavat vuosittain reilun osan tuloksestaan ulos, eivätkä käytä sitä vaikkapa tuotekehitykseen tai laajentumiseen. Osakesalkkuni osinkokehitys tuntuu toistaiseksi mieluiselta ja asiat etenevät siihen suuntaan ja siihen tahtiin, joka tuntuu itselle sopivalta.

Uskoakseni jokunen osinkoeuroni ehtii vielä tänä vuonna tuottaa lisää osinkoja, joten euroissa osinkotuloni ehtivät tänä vuonna vielä kasvaa. Tuottoprosentti taasen pienenee hieman, sillä uudet ostokseni tuottavat aina vähemmän kuin salkussa jo muhimaan ehtinyt pääoma. Tuottoprosenttia laskiessani lasken mukaan myös salkkuun maksettujen osinkojen tuoton.

Vuosittaiset osingot euroina ja prosentteina

vuosibrutto-osingotnetto-osinko/kkmuutostuotto%
20204662,13€271,96€4,95%
20215974,71€348,52€28,15%5,36%
20228050,77€499,95€34,75%6,78%
20238696,76€540,90€8,02%7,06%
20249493,66€574,91€9,16%7,35%

Jos siis nostaisin myös OST:lle maksettavat osingot käyttööni (ja maksaisin niistä 30% ennakonpidätyksen), saisin osinkotuloja lompakkooni reilut 570 euroa kuukaudessa. Näin en vielä tee, vaan käytän osinkotulojani elämiseen tänäkin vuonna noin 4500 euroa ja loput, OST:lle maksettavat noin 2500 euroa sijoitan uudelleen.

Heti kun haluan vähentää työntekoa nykyisestä 6kk/vuosi-mallistani, alan nostaa myös OST:n osingot käyttötilille. Vielä siihen ei kuitenkaan ole tarvetta, uskoakseni jatkan lähivuodetkin nykyiseen tapaan.

Millä ajatuksilla eteenpäin?

Olen tänä keväänä käyttänyt säästöjä sijoituksiin sen verran kuin se omassa tilanteessani on järkevää ja suurin osa osingoistakin on jo maksettu, joten lisäsijoitettavaa ei niistäkään enää tänä vuonna ehdi suuremmin kertyä.

Itse itselleni asettama sääntö on, että osake-eriä pitäisi myydä vain kerran vuosineljänneksessä, jotta välttyisi hötkyilyltä. Rikoin sääntöäni tänä keväänä, myinhän yhden sijasta kolmen eri yhtiön osakkeita. Nyt onkin siis aika sulkea läppäri sijoitusten osalta ja rauhoittaa tilanne loppuvuodeksi. Salkkuni saa rauhassa kerätä pölyä ja seuraavia peliliikkeitä on aika pohtia, kunhan vuodenvaihde lähestyy.

**********

Jätä kommentti