Millaista on maatalousyrittäjän työ? Sain kokea monen monta itselleni uutta asiaa Luohualla, jonne pääsin kylään Lapin reissuni työkaverin tiluksille. Minulla ei ole mitään kokemusta tai kontaktia ihan aikuisten oikeaan maatalouteen. Tästä näkökulmasta kirjoitan oman matkamuistoni: uusin silmin moni asia tekee vaikutuksen ja jopa ällistyttää.

Ei mistään kotoisin

”Mistä sinä olet kotoisin?” – kysymys on minulle hankala. En koe olevani kotoisin oikeastaan mistään, sillä lapsuuteen mahtuu erilaisia elinympäristöjä. Vietin varhaislapsuuteni paikkakunnalla, josta en muista juuri mitään tai tunne enää ketään.

Kouluvuodet olen viettänyt toisella paikkakunnalla, jonka alkuperäisasukas en voi väittää olevani, sillä aidot ja alkuperäiset ystävyyssuhteet on tuolla pikkupaikkakunnalla solmittu jo päiväkoti-ikäisinä. Tokaluokalle siirtynyt muuttaja on aina piirun verran vieras, newcomer. Tai pitäisi varmaan sanoa nykommande.

Lukiovuodet kolmannella paikkakunnalla pitivät myös ulkopuolisena. Ehdin irtautua peruskoulupaikkakunnan sosieteetista, mutten myöskään koskaan identifioitunut aidoksi lukiopaikkakuntani asukiksi, ei siellä koskaan varsinainen kotini ollutkaan. Tietenkin omat liikkeeni ovat äärimmäisen vaatimattomia nykymaailman expattien elämään, jossa useita maita tai mantereitakin voi tulla tutuksi ennen aikuisikää.

Puhuimme kotipaikan tunteesta muutama päivä sitten omien lasteni kanssa. Myös me olemme perheenä muuttaneet paikkakuntaa. Hieman nuorempana kaupunkiin muuttanut sisarus mieltää itsensä kaupunkilaiseksi, eikä koe identifioituvansa maalle, mistä taas isoveli kokee olevansa kotoisin. Hänen identiteettinsä on pienen maalaispaikkakunnan kasvatin, toinen lapseni taas on ehdottomasti tamperelainen.

Kokemus siitä, että tuntee jonkin paikan vahvasti kodikseen ja ylipäätään ”juurtumisen tunne” on kiehtova ajatus. Uskoakseni juuret harvenevat. Yhä vähemmän on pysyvää ja elämä kuljettaa meitä aina vain enemmän. Se ei ole väärin, eikä siinä ole mitään huonoa. Silti juurissa ja pysyvyydessä on jotain vaikuttavaa, josta olen kateellinen.

Isän raivaamat pellot

Milla viljelee puolisonsa kanssa Pohjois-Pohjanmaalla evakkoisovanhempiensa asutustilaa. Tilalla on tätä nykyä peltoja ja metsää kaupunkilaisen näkökulmasta vaikuttava määrä. Erityisen merkityksellisen omista maista ja mannuista tekee se, että Milla viljelee osin isänsä raivaamia peltoja. ”Ainahan” maata voi ostaa, mutta sen raivaaminen pelloksi on jo kovempi juttu.

Tilalla viljellään luomukauraa ja kasvatetaan nurmea säilörehutuotantoa varten. Maitokarjasta on luovuttu siitä perinteisestä syystä: vanha ja pieni tila kannatti heikosti ja olisi edellyttänyt suuria investointeja.

Ei mitään järkeä

Kun maatilallisen työmäärää, työstä saatavaa korvausta ja sitoutuneena olevan pääoman määrää arvioi ulkopuolisen silmin, ei maatalousyrittäjyydessä näytä olevan järjen hiventäkään. Millan kanssa jutellessa erilaiset summat hirvittävät kahdella tavalla: suuruudellaan ja pienuudellaan.

Luomukaurasta maksetaan tuottajalle 267 € / tonni. Kolmannes tuosta hinnasta kuluu viljan kuivattamiseen. Lisäksi viljan myyjä maksaa rahdin, joka syö tuottavuutta entisestään. Hehtaarilta saa hyvänä vuonna 3 tonnia luomuviljaa. Hinnoista jutellessa kirkastuu myös luomutuotteen hintaero verrattuna tehotuotantoon: luomuviljaa saa pellolta korkeintaan puolet siitä määrästä, joka tehotuotannossa olevilta pelloilta korjataan.

Traktorin tankkiin mahtuu vähintään 200 litraa polttoainetta, joka on dieselin hinnoissa. Traktorin polttoaineen kulutus mitataan tunneissa, kiireaikana yhdellä tankilla ajetaan noin päivän verran. Traktoreiden hinnoista jutellessa Milla mainitsee, että kahdessa tilan ajopelissä on kiinni noin 100 000 euroa.

Kallis ajopeli hämää

Laittelen mielelläni erilaisia kululaskelmia Exceliin, mutta maatalousyrittäjyyden tulo- ja menoliikenteestä en tohdi laskelmia lähteä laatimaan, niin surullisilta erilaiset luvut kuulostavat. Yle uutisoi tänä kesänä, että maatalousyrittäjän tuntipalkka olisi 6 €/h. Milla pitää lukua korkeana, hän epäilee, ettei noihin liksoihin taida pellolla päästä.

Osaan kuluista viljelijä voi vaikuttaa, osa taas tulee pyytämättä ja yllättäen, eikä niille voi mitään. Millan ensimmäistä vuotta tilallisena varjosti aikanaan tien perusparannuksen kululasku: uudelle tilalliselle tuli maksettavaa 15 000 euroa. Maksua ei voi osittaa, peruuttaa, tai tilauksesta kieltäytyä. Tie korjataan, kun se korjataan. Ja jokainen sen varressa asuva maksaa jyvitetyn osansa. Tai itkee ja maksaa.

”Jos saisit muuttaa yhden maatalouteen liittyvän väärinkäsityksen tai harhaluulon, mikä se olisi”, kysyn Millalta. Hän vastaa viipymättä. Suuret ja kalliit maatalouskoneet eivät kerro maatalousyrittäjän varallisuudesta. Häntä harmittaa, että koska yrittäjä ajaa isoilla ja kalliilla ajopeleillä, hänen luullaan olevan varakas. Näin ei tietenkään ole. Ja sitä paitsi: jos ajattelet, että maanviljelijä saa paljon tuloja helpolla, kannattaa ehdottomasti ryhtyä maanviljelijäksi.

Aina vain surullisia uutisia

Maatalous ja itselle tutumpi hoitoala ovat siltä osin samassa kerhossa, että niistä uutisoidaan pääosin negatiivisesti. Työ on raskasta, aliarvostettua ja kannattamatonta. Tarpeellista, tai siis oikeammin välttämätöntä, mutta toisaalta hyljeksittyä. En todellakaan väheksy erilaisia vaikeuksia tai eri alojen haasteita, mutta valittamisen sijaan voi lähteä etsimään ratkaisuja. Yksi sellainen on tuonut minut Millan maatilalle: halusin tutustua hänen projektiinsa, jolla haetaan uutta kannattavuutta ja kipeästi kaivattuja lisäeuroja tilallisen kukkaroon.

Ruusujuuri

Ruusujuuri on arktisten alueiden luonnonkasvi, Suomessa sitä kasvaa Kilpisjärven, Inarin ja Kittilän tunturiseuduilla. Muualla maailmassa se kasvaa karuissa vuoristo-olosuhteissa muun muassa Alpeilla, Karpaateilla ja Pyreneillä. Jo alkuperäiskansojen sanotaan tunteneen ruusujuuren erityisvaikutukset.

Ruusujuuri määritellään adaptogeeniseksi kasviksi, eli sen sanotaan parantavan ihmisen suorituskykyä hyvin monella eri osa-alueella. Neuvostoliitossa sitä käytettiin astronauttien fyysisen toimintakyvyn kohentamiseen ja ylläpitoon. Ruusujuuri on siirtynyt arktisilta alueilta pellolle, viljelykasviksi. Ja sitä olen tullut Millan luokse ihmettelemään.

Ei hätäisen hommaa

Ruusujuuren sato on korjattavissa viisi vuotta istutuksesta. Taimi kasvaa ensin ruukussa kaksi vuotta ja siirtyy sen jälkeen peltoon kolmeksi vuodeksi. Ulkonäöltään se muistuttaa jokaiselle pihaharrastajalle tuttua maksaruohoa, ja on siis mehikasvi.

Ruusujuuri kasvattaa joka vuosi uuden vihreän, maanpäällisen osuuden, vuosi vuodelta muhkeampana. Homman pihvi on kuitenkin mullan alla. Ruusujuuren vaikuttavat aineet ja kaupallinen arvo piilee, kuten nimikin ennakoi, sen juuressa.

Varsinaisella ruusulla ei ole mitään tekemistä kasvin kanssa. Kasvia kutsutaan ruusujuureksi, sillä kun juuren halkaisee tai paloittelee, se haisee tuoreena hyvin voimakkaasti ruusulle.

Onnistuu vain pohjoisessa

Ruusujuuressa on useita vaikuttavia aineita. Mielenkiintoisen kasvatettavan ruusujuuresta tekee se, että rosaviini- ja salindrosiinipitoisuudet nousevat korkeiksi vain 63. leveyspiirin pohjoispuolella, jossa valon määrä on kesäisin korkea. Käytännössä arvokkainta ja ”tehokkainta” ruusujuurta voi siis kasvattaa vain Kokkola-Nurmes-rajan pohjoispuolella.

Pyysin saada tulla ihan aikuisten oikeasti osallistumaan tilan töihin ja pääsinkin kitkemään ja paikkoistuttamaan edellisenä vuonna istutettuja ruusujuuripenkkejä. Tai siis ruohimaan, kuten paikallinen termi kuuluu. Ruusujuuri on erittäin hidaskasvuinen ja siksi se kylvetään mansikkamuoviin, jotta kilpailevat rikkaruohot pysyisivät edes jotakuinkin kurissa. Silti kitkettävää ja huollettavaa riittää.

Pellolla kahdestaan kykkiessämme on todettava, että ruusujuuriviljelmät ovat muutaman päivän kokemuksella puhtaasti naisten töitä. Istuttaminen tehdään taimi taimelta käsin, hehtaarin pellolle niitä laitetaan yli 10 000. Jokainen niistä pitää kolmen peltokasvatusvuoden aikana kitkeä kerran tai pari. Koneita tai laitteita ei näihin hommiin ole. Eikä tekoälykään liene tulossa avuksi. Työ vaatii hyvät polvet ja selän sekä rutkasti näppärää käsityötä.

Kun ruusujuurisato aikanaan, viisi vuotta istutuksesta on valmis korjattavaksi, tulee juurakot pestä huolellisesti. Sen jälkeen ne kuivataan siten, että nestepitoisuus on korkeintaan 15%, jonka jälkeen kuivatut juurakot rouhitaan ja tietenkin pakataan. Tuo rouhe on maatilalta jatkojalostukseen lähtevä tuote.

Luontaistuotteet sijoittajan näkökulmasta

Luontaistuotteet, ruusujuuri mukaan lukien eivät todellakaan ole mitään marginaalissa tapahtuvaa puuhastelua, vaan miljoonabisnestä. Millankin sato myytäneen aikanaan Eurooppaan. Kyse on suuren luokan liiketoiminnasta, jolle ei tosiaankaan kannata hymähdellä.

Euroopassa luontaistuotteita jalostaa ja hyödyntää muun muassa Givaudan– niminen yritys, joka on listautunut Sveitsin pörssiin. Osake maksaa vaatimattomat 4300 euroa. Liikevaihto ja -voittoluvuissa on nollia niin paljon että sormet tuskin riittävät. Yritys on osinkoaristokraatti, eli on kasvattanut maksamaansa osinkoa yli 10 vuoden ajan.

Maatilalta luontaistuoteteollisuudelle myytävän ruusujuurirouheen kilohinta on noin 40 euroa. Hinta tietenkin vaihtelee, kuten minkä tahansa tuotteen kaupankäynnissä. Itsekseen voi miettiä, kannattaako myydä pestyä porkkanaa, jonka korvaus viljelijälle on 25snt/kg. Vai lähtisikö kokeilemaan siipiään luontaistuoteteollisuuden raaka-aineviljelijänä?

Rehua Saudi-Arabiaan

Pohjois-Pohjanmaalla on tehty hiljattain muitakin kulmakarvoja nostattavia avauksia liittyen maatalouteen. Yritys nimeltä Golden fields tuottaa ruokaa ja kuivikkeita verkkosivujensa mukaan lehmille, kameleille, vuohille ja lampaille, kaikille tietenkin vähän oman sorttistaan.

Yhtiö aikoo jatkossa viedä nurmirehua Saudi-Arabiaan ja on perustamassa uutta tuotantolaitosta Siikalatvan kuntaan. Pohjois-Pohjanmaalta lähtee siis jatkossa pahnoja arabien kameleille, joka lähtökohtaisesti kuulostaa pähkähullulta tai aprillipilalta, mutta ihan aikuisten oikeasta liiketoiminnasta on kuitenkin kyse.

Lahkolaisten lähikaupassa

Peltotöiden lomassa käväisemme pikaisesti lähikaupassa, jonne luonnollisesti ajamme 10 kilometriä. Ajomatkalla saan ennakkovaroituksen: olemme matkalla kauppaliikkeeseen, jossa ei myydä lainkaan alkoholia.

Tilavierailuni Millan luona ajoittui viikkoon, jona miedot viinit pääsivät Suomessa maitokaupan hyllyille. Autossa ehdinkin uhota, että käyn ensi töikseni tiedustelemassa myyjältä, mistä päin kauppaa löydän heidän uuden viiniosastonsa. Uskallukseni ei paikan päällä kuitenkaan riitä moiseen kiusantekoon.

Ymmärtääkseni merkittävä osa vähittäiskaupan katteista tehdään alkoholimyynnillä, ja sen vuoksi pitikin käydä kurkkimassa paikallisen lähikaupan taloustiedot. Tulos yllättää: vesiselvän kyläkaupan liikevoittoprosentti  vetää vertoja maan isoille toimijoille. Yrittäjä ilmeisesti siis tuntee asiakaskuntansa, hienoa. Ja hämmentävää.

On kivaa leikkiä työntekoa

Pellolla on lämpimällä ilmalla paarmoja, jokaisella ilmalla hyttysiä, sateisella ilmalla kastuu ja helteellä hikoilee. Selkä väsyy, niskaan porottaa ja kädet kuivuvat. Hartiat menevät kykkiessä jumiin, työasento kostaa orastavana päänsärkynä. Silti ulkoilmassa, omaan tahtiin ja omissa ajatuksissa tapahtuva työ palkitsee ja saa uppoutumaan. Päivät kuluvat nopeasti ja on mukavaa nähdä työnsä jälki.

Erityisen mukavaa työ on, kun sitä saa tehdä ystävän kanssa verkkaisesti jutellen, ilman minkäänlaisia sitoumuksia tai huolia siitä, miten nyt tehtävällä työllä turvataan jatkossa suuren perheen toimeentulo. En siis pysty millään lailla arvioimaan ihan aikuisten oikean maatilayrittäjän työn määrää ja stressitasoa.

Minä sain vain leikkiä peltotöissä ilman yhtäkään byrokratiapykälää, tukihakemusta tai muita velvoitteita ja nautin tilaviikostani perusteellisesti. Lähtiessä varmistelinkin: saanhan tulla ensi vuonna uudestaan?

**********

Olen 49-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.