Myin keväällä hieman liian ison asuntoni. Maksoin lainani pois ja ostin uuden halvemman asunnon. Nyt kaikki asunnonvaihtoon liittyvä rahaliikenne on saatu päätökseen ja sen lopputulos on, että pankkitilille jäi 20 000 euroa. Mitä tehdä?
Tällä hetkellä ylimääräiseltä tuntuva raha herättää monenlaisia, ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Niitä pohdin kirjoituksen verran ja päädyn lopulta tylsään vähän ratkaisuun.
Kirjoittamalla eroon rahaujoudesta
Mikä ikinä raha-asioissani mietityttääkään, kirjoitan siitä blogitekstin. Jäsentelen kirjoittamalla omia ajatuksiani ja siinä samalla ajattelen auttavani jotakuta. Toisia viihdytän, toisia kauhistutan samaan hintaan. Alan noin kolme vuotta raha-asioistani kirjoitettuani lähestyä tavoitetta rahaujouden hälvenemisestä: tohdin kainostelematta kertoa omasta taloudestani. En keksi yhtäkään positiivista puolta siinä, ettei omista euroista puhuttaisi avoimesti: opimme kaikki jotain.
Tilanne muuttuu, jos henkilöllä on paljon rahaa. Isoista rahoista puhuminen, vaikka kuinka maltilliseen sävyyn, saa liikkeelle pilkkakirveen heittäjät, paremmin tietäjät ja kateelliset. Ylen juttu taannoin lotossa voittaneesta henkilöstä oli tästä hyvä esimerkki. Vaikka juttu siis kertoi siitä, kuinka jälkikäteen katsoen harkitsemattomasti henkilö oli varansa käyttänyt, hän sai silti jutun julkaisemisen jälkeen moninaisin sävyin laadittuja lahjoituspyyntöjä ja jopa -vaatimuksia. Hän kuvasi tilannetta ahdistavaksi.
Esimerkkejä rahan herättämistä tunteista on paljon, yksi helppo nosto on mediassa paljon näkyvillä ollut Henkka Aflecht. Hän on monella foorumilla kertonut kritiikistä joka kohdistuu paitsi siihen, mitä hän omistaa, mutta myös siihen, miten hän tekee hyväntekeväisyyttä. Auttaminenkin on siis tehty väärin.
Rahasta kirjoittamisesta kommentoi taannoin blogiini entinen bloggaaja, joka kertoi lopettaneensa verkkokirjoittamisen saatuaan säästäväisyydestä ja sijoittamisesta tehdyn lehtijutun jälkeen osakseen ilkeilyä, syytöksiä ja jopa uhkailuja. Kirjoittaja ei ollut rikas, hän oli säästäväinen. Sekin oli väärin.
Nössöilen ihan turhaan
Tohdin siis jo ihan tyynesti kirjoittaa palkoistani ja pikkuhiljaa tapahtuvasta sijoitustoiminnastani, joka alkuun tuntui sekin jännittävältä. Harjoitus on helpottanut tilannetta, mutta nyt ujostuttaa. Ensimmäinen ajatus liittyen tilille jääneeseen välirahaan oli, että summan käyttämisen minkäänlainen julkinen pohdinta olisi sopimatonta. Kunnes päätin ryhdistäytyä.
Asuminen on yksi rahavalinta
Tuleva 85 000 euron hintainen kotimme on tietoinen, sangen vaatimaton kulutusvalinta. Vaikka tilillä juuri nyt lekotteleva summa tuntuu itselle isolta ja ensimmäinen ajatus siitä kirjoittamisesta herättää häpeän lesoilusta, olen väärässä.
Jos jonkin asian puolesta jaksan liputtaa, niin se on tietoisten valintojen. Liian moni määrittelee elämänsä osin epämiellyttävät puitteet ympäristön sanelemaksi tai velvollisuuksien kuormittamaksi pakoksi, josta ei ole poispääsyä. Näin hyvin, hyvin harvoin on, yleensä on tehtävissä edes jotain, useimmiten paljonkin. Meillä on vapaus valintoihin, joiden määrä on yleensä kiinni omasta rohkeudesta, sopeutumiskyvystä ja, hmm, pokasta.
Olen tehnyt valinnan omistusasua mahdollisimman edullisesti ja siksi minulla on nyt (valtaisan selittelyn jälkeen) positiivinen ongelma: miten käytän parhaimmalla mahdollisella tavalla hieman yli 20 000 euroa.
Huomaan juuri seuraavan rahatavoitteeni nähneen päivänvalon: miten kirjoittaa ihan mistä tahansa omissa raha-asioissa ilman järkyttävää puolustelua ja selittelyä. Blaah.
Mitään ei enää puutu
Tässä elämänvaiheessa olo tuntuu miellyttävän kylläiseltä. Taloudellisesti olemme puolisoni kanssa tasapainoisessa tilanteessa, jossa asuminen, vapaa-aika, harrastukset, sijoitukset ja ansiotulotaso ovat kaikki sopivassa asennossa. Mitään isoa ei puutu, mitään erityistä unelmaa ei ole toteuttamatta. Tämän havaitseminen jopa hätkähdyttää. Havainto tönäisee kahdella tapaa.
Ensimmäinen ajatus on kiitollisuus. Meillä on toisemme, oman paikkansa maailmassa löytäneet lapset, terveyttä, toimintakykyä ja yhteinen taloutemme on vakaa ja turvattu. Olemme saaneet reissata ja seikkailla valtamerten tuolla puolen, mökkeilemme talviasuttavassa erämaaparatiisissa ja puolisollani on erilaisia isojen poikien leluja autotallillinen. Minulla on metsäpalstani, jossa haahuilu on yhden unelman täyttymys ja syvällisen onnen lähde.
Elämä on antanut meille riittävästi vaikeita vaiheita, jotka auttavat näkemään kaiken hyvän: meiltä ei puutu mitään. Tämän olemme todenneet ääneen tälläkin viikolla useaan kertaan. Lämpimien alkukesän päivien tyyntyvät illat mökkiterassilla yhdessä istuskellen ovat lähellä parasta, mitä elämä voi antaa.
Tätäkö on tylsistyminen?
Mutta mutta.. onko oikein ja sopivaa, että 49-vuotiaana järvenselälle tuijotellen toteaa, että ”nyt on kaikki valmista”? Eikö aina pidä olla haaveita, tavoitteita ja täyttymättömiä toiveita? Olenko hukannut kyvyn unelmoida tai tavoitella jotain uutta tai enkö enää osaa haastaa itseäni? Tämän asian ääneen pohtimiseen olen käyttänyt viime viikkojen automatkat ja prässännyt asialla myös puolisoani. Seuraavassa tuloksia.
Miten käyttää 20 000€?
Ostetaanko reissupaku? Liikkuva elämä on ollut yhteinen ilomme siitä lähtien, kun kotoa pois muuttaneet lapset mahdollistivat uudenlaisen parisuhdeajan. Olemme pintamatkailleet junalla ja bussilla ulkomailla, välillä vuokranneet autoja eri maissa tai olleet liikenteessä omalla autollamme autoteltan turvin. Entä jos upgreidaisimme reissufasiliteettejamme, se antaisi varmasti lisälaatua elämään?
Joutomaasta vapaa-ajan projekti? Jostain kumman syystä meitä kumpaakin kiehtoo joutomaan ostaminen. Puolisoni haaveilee hylätystä sorakuopasta. Minä haluaisin vanhaa ojitettua suota tai muuta joutomaata, jota raivata ja mahdollisesti metsittää. Mitä rytöisemmästä läntistä olisi kyse, sen mieluisempi projekti se olisi. Olenkin kieltämättä johkaantunut selailemaan erilaisia myyntisivustoja. Mitähän hylkiökohteita voisin löytää?
Lähdetäänkö kauas? Moni reissu-unelmistani on näihin vuosiin mennessä jo ehtinyt täyttyäkin, mutta Australia ja Uusi-Seelanti ovat vielä näkemättä. Nyt tililläni olevat rahat mahdollistaisivat meille useamman kuukauden ikimuistoisen reissun. Nyt voisi lopettaa sitten kun-ajattelun ja ihan oikeasti lähteä.
Vaaran laelle omavaraistelemaan? Suunnitelma syrjäisestä, askeettisesta ja jonkinasteiseen omavaraisuuteen perustuvasta asumisesta on pitkäaikainen ajatusleikkimme. Minä haluan viljellä ja keräillä, puolisoni metsästää ja kalastaa. Olen jo joitakin vuosia selaillut metsätilojen ja tonttien myynti-ilmoituksia myös tätä haavetta silmällä pitäen. Nykyinen metsätilani soveltuu loistavasti retkeilyyn, mutta ei asumiseen. Olisiko nyt syytä ottaa ensimmäinen askel ja tehdä lunastus tulevaisuutta silmällä pitäen?
Paljonko rahalla saa aikaa?
Entä jos rahalla ei ostaisikaan mitään erityistä? Ei autoa, ei maata, ei matkalippuja eikä tonttia. Entä jos sillä vain eläisi, eli ostaisi itselleen työstä vapaata aikaa joko yhdessä tai itsekseen? 20k€ riittäisi itselleni reilun kolmen vuoden vapausrahastoksi yhdessä nykyisten pääomatulojeni kanssa. Jos taas haluaisin napata puolisonikin mukaan, tuo summa riittäisi meille noin vuodeksi.
Ehkä jollekin ajatukseni voi vaikuttaa vieraalta, mutta kun nyt itse ihan aikuisten oikeasti saan valita, haluan tehdä töitä jokusen kuukauden vuodesta. Työ on ihan loistava tapa olla utelias ja oppia uutta. Se mahdollistaa erittäin edullisen asettumisen uusiin ympäristöihin ja työn kautta voi kokea asioita, joita ”pelkkä” vapaa-aika ei mahdollista.
Uudet työt uusilla paikkakunnilla ovat vapaan harhailijan elämäni parasta antia, sillä olen oppinut paljon, saanut uusia näkökulmia elämään ja uusia ystäviä.
Haluan siis ainakin toistaiseksi käydä aika-ajoin töissä. Puolisollani sen sijaan on olemassa oleva vakituinen työsuhde, jonka vapausmahdollisuudet on juuri nyt venytetty maksimiin. Hän on erittäin pitkäaikaisessa työsuhteessa erinomaisessa työyhteisössä, etunaan konkariasiantuntijan vapaudet. Hänelle on juuri myönnetty työvapaa seuraavaa Lapin talveamme varten.
Seuraava anomus esihenkilön työpöydällä tuskin menisi enää läpi, vaan vuoden sapattivapaa ilman ansiotuloja olisi saavutettavissa vain irtisanoutumalla. Tuolloin vapaavuodelle muodostuisi liian korkea hinta. Kuten sanottua, elämä on valintoja. Puolisoni valitsee ainakin tällä hetkellä vakituisen ja itselle merkityksellisen, pysyvän ansiotyön.
Nyt painetaan pausea
Mitä päätimme lopulta tehdä tuolla 20 000 eurolla? Raha on minun, mutta haluan päättää sen käytöstä yhdessä puolisoni kanssa.
Lopulta tämän hetken ratkaisuni on, etten tee mitään. En tee mitään juuri nyt, sillä monen monta suunnitelmaa ja haavetta on juuri tällä hetkellä toteutusputkessa ihan lähitulevaisuudessa. Puolisoni on tässä(kin) asiassa oivallinen toppuuttelija, ja juuri nyt rauhoittelu tuli tarpeeseen.
Ei ole mitään syytä laukata eteenpäin, vaan on tärkeää nauttia kaikesta siitä, mitä on meneillään tässä hetkessä. Muuttourakka on takana, seuraava kuukausi pitää sisällään suloista lorvailua, myös sille pitää nyt antaa aikaa. Lähikuukaudet ovat täynnä jo ennalta suunniteltuja ja budjetoituja irtiottoja, nyt keskitytään niihin.
Palaaan asiaan
Päätän silti, että jatkan ajatusleikkejä teemalla ”mitä tehdä 20k eurolla” enkä unohda nyt laadittua listaamme. Päätän tällä erää sijoittaa tuon rahasumman ja laittaa asiat hautumaan noin kahdeksi vuodeksi. Sen jälkeen on syytä pohtia tilannetta uudelleen.
En halua, että tämä sijoitukseni ”uppoaa” muiden sijoitusten sekaan osaksi sitä perustoimeentuloa, jolle nykyisen vapaan elämäni perustan. Haluan, että tämä summa on jollain korvamerkityllä tavalla unelmarahaa. Perustan siis ”unelmasalkun”, jonka avaamisesta ja sisällöstä kirjoittelen ensi viikolla.
Uskoakseni unelmaraha teki jo todella paljon pelkästään olemalla olemassa. Pidän tärkeänä, että sain tämän positiivisen ongelman: se pakotti konkretisoimaan ja täsmentämään omia haaveita, joilla on arvo sinänsä vaikka ne eivät koskaan toteutuisikaan.
Kokeile! Tässäpä pähkinä kesän automatkoille joko itsekseen tai toisen kanssa pohdittavaksi. Tee oma, ihan konkreettinen listasi ja laita asioita hautumaan, se voi olla ensiaskel moneen. Kiva, jos jaat listasi kommentteihin, mutta laita se ainakin jääkaapin oveen ja katsotaan mitä tapahtuu. 🙂
**********
Olen 49-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.
**********
ps. Ehkä eniten hyvää mieltä minulle toi unelmarahan suhteen se, että päätin antaa sitä myös pois. Hyvän tekemisen paradoksi on tunnetusti se, ettei sitä pidä tehdä saadakseen hyvän mielen. Se ei toimi niin. Mutta jos tekee hyvää, koska haluaa tehdä hyvää, siitä tulee hyvä mieli. Yksityiskohdat jääkööt nyt pimentoon, ne eivät ole tärkeitä. Mutta se erityinen läikähdys sydänalassa on.