Kirjoitus sisältää mainoslinkkejä. Tunnistat ne *-merkistä

Olo on jollain oudolla tavalla epämukava ja levoton. Mieli on totinen, rinnassa tuntuu ikävä paine ja herää tarve ravistella itsestä jotain pois, ihan kuin niskavilloihin olisi tarttunut kärpänen. Mutta tästä tunteesta ei pääse ravistelemalla irti eikä paine rinnassa tunnu hälventyvän, vaikka koitan vetää kuinka syviä hengenvetoja. Ruoka ei ole maistunut pariin päivään, hajut ja maut saavat olon pahoinvoivaksi.

Istun sohvalla keskellä muuttolaatikoiden paljoutta ja tilanne tuntuu ylitsepääsemättömältä. Peräkärrykuormaa eilen kasatessa luonnehdin tilannettamme juttelemaan pysähtyneelle naapurille: minusta tuntuu, että kerrostalokolmiomme pulppuaa tavaraa. Vaikka muuttolaatikkopino keskellä olohuoneetta kasvaa, tuntuu yhä lisää pakattavaa löytyvän joka kerta kun selkänsä kääntää. Mikään ei lopu, mikään ei tule valmiiksi.

Muuttaminen ahdistaa

Se tuntuu voimakkaana, hyvin ikävänä tunteena kehossa, eikä tunnu helpottavan millään. Määrittelen blogini olevan ”kirjoituksia matkalta kohti levollisempaa elämää”. Juuri nyt oloni ei tunnu pätkäkään levolliselta, vaan äärimmäisen epämukavalta. Kun kaikki levollisuus tuntuu olevan kadoksissa, jään pohtimaan sen tärkeimpiä rakennuspalikoita. Mistä levollisuudessa lopulta on kyse, mistä se on tehty?

Mitä on levollinen elämä?

Helpoin ensimmäiseksi löytyvä asia on taloudellinen mielenrauha. Minulle se tarkoittaa

• ymmärrystä omasta kulurakenteesta ja – tasosta
• riittävää määrää tuloja eri lähteistä
• riittäviä taloudellisia puskureita

Näillä palikoilla koen olevani taloudellisesti turvassa, oloni on siltä osin levollinen.

Ehkä seuraava palikkakin on helppo: on tärkeää olla sovussa. Sekä omaan itseen että toisiin ihmisiin pitää osata suhtautua arvostavasti, hyväksyvästi ja anteeksiantavasti. Jos asenne- ja tunnemaailmaan mahtuu säännöllisesti paljon negatiivista kuormaa, ei muhkeinkaan pankkitili ole millään lailla merkityksellinen.

Kolmanneksi ajattelen, että levollisuus kumpuaa hyvinvointia tukevasta elinympäristöstä. En tarkoita, että jokaisen pitää rämpiä keskelle metsää puita halailemaan. Meille toisille ihaninta on miljoonakaupungin vilinä, toisille erämaan rauha. Kolmannet tarvitsevat annokset kumpaakin vuorotellen. Levollisuutta tuovan ympäristön tunnistaminen ja sellaisen äärelle hakeutuminen vaatii itsetuntemusta, kokeiluja ja joskus määrätietoisuutta ja rohkeuttakin.

Aamukävelyltä lisähappea

Kaupungille toteutuneen asiointireissuni jälkeen päätän kävellä 5 km kotiin. Koitan hengitellä, edetä rauhalliseen tahtiin ja keskittyä varhaiskesän tuoksuihin ja vehreyteen. Kaupungilla arkiaamuna kävellessäni löydän vielä yhden tärkeän levollisuusasian: väljän kalenterin. Tai siis väljän elämän. Voin istahtaa puiston penkille ja kirjoitella rauhassa vähän. Asukokonaisuutta, kalenteria tai kirjahyllyä ei pidä tunkea mahdollisimman täyteen, silloin ei näytä eikä tunnu hyvältä.

Kun kiireestä on hypännyt pois, pistävät kaupungilla kulmat kurtussa askeliaan kiirehtivät ihmiset silmään. Oman tahdin rauhallisuus osoittautuu elämän luksuselementiksi, jota en muistanut arvostaa.

Kävellessäni koitan hahmotella tilannettani uudessa valossa. Jos tosiasioita ei voi muuttaa, omaa asennoitumista yleensä voi. Mitä jos päättäisinkin rakastaa jokaista muuttolaatikkoani ja olla tavaramäärästäni ylpeä ja iloinen? Tavaramääräni osoittaa, ettei minulla ole puutetta mistään. Se osoittaa, että elämäni on ollut eheä, äkkilähtöjä tai minkäänlaisia katastrofeja ei siihen ole mahtunut.

Jollekin toiselle muuttolaatikkokasani olisi suuri unelma: mitään ei olekaan varastettu, mustasukkaisuuspäissä tuhottu, palanut poroksi tai altistunut homesienelle. Minulla on ollut varaa hankkia kaikki tämä. Minulla on kaikki ihan järjettömän hyvin myös siksi, että minulla tuntuu olevan paljon tavaraa.

Mutta vaikka runsas tavaramäärä kertoo monesta ruhtinaallisen hyvin olevasta asiasta elämässäni, on viides levollisen elämän elementtini ihan ehdottomasti se, että omistan koko ajan vähemmän tavaraa. Asia liittyy varmasti hallinnan tunteeseen, mutta myös selkeyteen ja vähäiseen vaivannäköön. Jokainen karsintaa harrastanut tietää, kuinka paljon siivoamista, etsimistä, järjestelyä ja säätöä jää pois tavaramäärän vähetessä. Vähempi tavaramäärä oli myös yksi vuoden 2023 tavoitteistani.

Summa summarum: levollisen elämäni top 5

• pankkitilillä on sopivasti euroja
• mielessä vallitsee sovinnollinen optimismi
• elinympäristö tukee omia tarpeita ja hyvinvointia
• arjessa pystyy pitämään rauhallisen tahdin
• maallista omaisuutta on niukasti

Monta erilaista suhdetta

Taloudellisen ja henkisen tasapainon määritelmän jakaa meistä moni. Kiireen välttäminen lienee myös suhteellisen riidaton hyvinvoinnin elementti. Sen sijaan suhde tavaraan ja omistamiseen voi jakaa mielipiteitä. Uskoakseni niin tapahtuu meillä kotonakin. Puolisollani on hyvä ja rauhallinen mieli, kun hän tietää varautuneensa kaikkeen. Tai siis moneen asiaan. Ja varautuminen tarkoittaa usein tavaraa: välineitä ja varusteita.

Hän myös jaksaa muistuttaa, että fiksut ihmiset varautuvat myös tilanteisiin, jossa ihan kaikkea ei saa hankittua kipaisemalla ihan nopeasti lähikaupassa. Esimerkiksi juomavesi on minulle hanasta tuleva itsestäänselvyys, puolisolleni yksi hätävaran tärkeä elementti. Minä olen väärässä, hän oikeassa.

En osaa sanoa kuinka minimalisti tai askeetikko lopulta olen, tai miten sellaista ylipäätään mitataan tai määritellään. Tiedän vain, että esimerkiksi muuttaminen ahdistaisi minua huomattavasti vähemmän, jos omistaisin vähemmän. Vaikka en osaa asiaa tarkemmin määritellä, tiedän vain sen, että hyvinvointini lisääntyy toistaiseksi sitä mukaa, mitä vähemmän tavaraa minulla on.

Kai stoppi tulee jossain vaiheessa vastaan, mutta sinne on vielä pitkä matka. Tässä vaiheessa tiedän, että oma päätepysäkkini on jossain nykyisen tilanteen ja Teemu Kunnon 500 tavaran välissä. Tarkempi kohta määrittynee matkan varrella.

Netistä neuvoja

Eilen huomasin etukäteen varaamamme määrän muuttolaatikoita loppuvan kesken. Kuten sanottu: asunto tuntuu pulppuavan tavaraa. Laatikoita täyttyy, mutta mikään paikka ei tyhjene. Sukellan netin syövereihin hakulauseella ”paljonko muuttolaatikoita tarvitaan”. Jokaisen muuttofirman sivuilla on samat kaksi ohjetta:  

• muuttolaatikoita tarvitaan yleensä 1 / m²
• tarvitset muuttolaatikoita enemmän kuin luulet

Olen siis tehnyt kaksi aloittelijan virhettä. Toisaalta löytämäni ohjeet lohduttavat, toisaalta nolottavat. Muutamme pois 79 neliöstä. Minä hölmö kuvittelin pärjääväni 20 muuttolaatikolla. Ehei, tarvitsemme 30. Arvioin laatikkomäärän vaatimattomat 50 prosenttia väärin. Ajatuksen pitäisi lohduttaa ja helpottaa: omistamme sittenkin vähän, tarvitsemme alle puolet normiohjeen laatikoista. Järkipuhe ei kuitenkaan auta, sillä vielä yksi asia mietityttää.

Pakkaamisen paljouden ja muuttolaatikkopulan lisäksi löytyy vielä yksi ahdistusta tuova tekijä: seuraavassa asunnossamme on tilaa konkreettisesti kolmannes vähemmän kuin nykyisessä: muutos 79 neliöstä 57,5 neliöön vie mukanaan toisen makuuhuoneen ja noin kolmanneksen säilytystiloista. Miten voin kaiken tämän tavaramäärän kanssa mahtua niin paljon pienempään asuntoon?

Tavara maksaa moneen kertaan

Muuttaessa konkretisoituu, kuinka moneen kertaan tavarasta pitää maksaa. Se maksaa ostettaessa, se maksaa pakattaessa, se maksaa kuljetettaessa ja mikä kalleinta, se maksaa säilytystilana. On jotenkin noloa, että etsin uutta asuntoammekin pitäen yhtenä hyvin tärkeänä kriteerinä komeroiden määrää. Meillä ei nykyisessä asunnossamme ole vaatehuonetta ja määrittelin, että tarvitsemme riittävän väljään elämään 12 komeroa.

Määrä voi tuntua suurelta, mutta ei lopulta ole aivan mahdottomasti. Noissa komeroissa on kaikki: kahden aikuisen sisä- ja ulkovaatteet vaatteet jokaiseen vuodenaikaan, molempien harrastustarvikkeita ja -välineitä, liinavaatteet, siivoustarvikkeet ja kaikki kodinhoidollinen tilpehööri. Todistuskansiot ja asiapaperit.

Jään miettimään, kenen siellä tulevassa kodissa pitää voida hyvin. Kenelle sitä etsin: minulle vaiko tavaroilleni?

Tämä ei voi onnistua. Jos haluan ylläpitää nykyistä asumisväljyyttä, pitäisi kaksi tavaraa mennä omiin pakkauksiin ja joka kolmannen lähteä kiertoon. Toimintamalli tuntuu ylitsepääsemättömältä. Näen itseni alati sotkuisessa, ylitäydessä ja liian pienessä kodissa, jossa hyvinvointi tukahtuu tavarapaljouteen. Oli sittenkin liian kunnianhimoinen yritys muuttaa elämää vaatimattomammaksi. Ei auta, että päätän rakastaa tavaramäärääni ja olla siitä onnellinen, jos mikään ei uudessa kodissa mahdu mihinkään.

Epämukavaa oloani lisää myös se, että pakkaan kaikkea pois epämääräistä tulevaisuutta varten. Tavaroitamme ei kanneta uuteen asuntoon, vaan ne pakataan kolmeen eri paikkaan säilytykseen, jossa ne ovat seuraavan vuoden. Vasta kesällä 2025 toteutuvan remontin jälkeen pääsen purkamaan laatikot. Mieleeni jää siis kummittelemaan epätietoisuus: en voi tietää, ovatko tavaramääräni ja tuleva asuntoni samaa kokoa?

Jotain loksahtaa

Pakkausviikon kääntyessä loppupuolelle jotain tapahtuu omassa mielessä: enää en pakkaa kahta tavaraa laatikkoon ja tuskittele, kun en keksi sitä kolmatta, mistä osaisin luopua. Pakkaustaktiikkani vaihtuu päinvastaiseksi ilman minkäänlaista surkuttelua tai luopumisen vaikeutta.

Pakkaan pois astioita: En ole se tyyppi, joka laittaa ruokaa isolle porukalle. Jos meillä juhlitaan isosti, voin käydä milloin tahansa kirpputorilla hakemassa käyttöön sekalaisen serviisin. Lisäksi kierrätyssäkkeihin lähtee vaatteita: En enää ole se tyyppi, joka suostuu pukeutumaan epämukavasti.

Oloani helpottaa myös ajatusharjoitus. Siirrän mielessäni kaiken tavaran, josta muutossa tiedän luopuvani, nykyisen asuntomme suurempaan makuuhuoneeseen. Virtuaaliharjoituksessani sinne siirtyy kulmasohva, neljä isoa viherkasvia, kaksi jätesäkillistä vaatteita (minun ja puolison), yläkaapillinen astioita, runsaasti toimistotavaraa ja kaksi mattoa.

Ajatusleikissäni isompi makuuhuoneemme täyttyy ääriään myöten. Voin siis rauhallisin mielin todeta luopuneeni riittävästä määrästä tavaraa.

Kyllä tämä onnistuu

Olo alkaa helpottaa: minä ja tavaramääräni olemme nyt valmiita siirtymään pienempiin neliöihin. Ostoslistaakin tietenkin on: vierashuoneiden runkopatjoista tulee muutamalla nippusiteellä olohuoneen uusi kulmasohva, ne odottavat visiittiä Ikeaan täydentyäkseen selkänojatyynyillä. Myönnetään: muitakin sisustustoiveita on hahmottumassa. Mutta silti suunta on selvä ja huojentava.

Muutammeko joskus yksiöön tai vielä pienempiin neliöihin? En usko. Vajaat 60 neliötä meille kahdelle lienee lopullinen ratkaisu. Tämä neliömäärä tuntuisi olevan kotoisa ja sopiva koti kahdelle. Vaikka neliöt eivät uskoakseni enää vähene, toivon esimerkiksi vaatemääräni entisestään vähenevän reilustikin. Nyt on joka tapauksessa yksi tavara-askel otettu ja olo kevenee.

Kirjavinkeillä levollisempaan elämään

Siirryin itse tällä viikolla *Storytelin käyttäjäksi, sillä heillä on superhyvä tarjous 13.6. asti, jolloin premium-paketin saa tilattua pysyvästi (!!!) puoleen hintaan. Mitä palvelua hyvänsä olet käytätkin, nyt kannattaa vaihtaa.

Tarjous koskee Storytel Premium -tilausta, sis. 100h kuunteluaikaa kuukaudessa, norm. hinta tällä hetkellä 19,99€. Alennettu -50% hinta lasketaan kulloinkin Storytel.fi -sivuilla voimassa olevasta Storytel Premium -tilauksen hinnasta, niin kauan kun pysyt Storytel Premium-tilaajana ja tilausmalli on saatavilla. Tarjous on voimassa 13.6.2024 asti. Tarjous on voimassa uusille asiakkaille.

Anna Perhon *Antisäätäjä: fiksun ajankäyttäjän opas ei ole kivaa luettavaa tai kuunneltavaa, sillä se laittaa kiireisen ihmisen vastuuseen omasta aikataulustaan. Mitään maata mullistavaa self help harvoin tarjoaa, mutta tämä kirja oli itselle suuri apu ajankäytön hallinnassa, kun olin vielä oikeissa töissä.

Laura Honkasalon *Kaapin henki auttaa hahmottelemaan omaa monitasoista suhdetta tavaraan. Tämän kirjan juttuja mietin, kun taas kannoin aikuisten lasteni vanhoja leluja verkkokellarista toiseen.

Laura Frimanin *Taukoa olen kehunut ennenkin, se on mukavan ristiriitainen kirja suhteesta vaatteisiin. Ei ole välttämättä mitenkään hienoa ja ihannoitavaa, jos ilmoittaa ryhtyvänsä ostolakkoon. Käy kuuntelemassa miksi.

Kun kaikki mahdollinen oli pakattu, makasin autiossa makuuhuoneessa runkopatjoilla huomisaamuista muuttopakua odotellen ja kuuntelin loistavaa opusta, joka lopulta asettaa turhanpäiväisen vaikeiluni oikeisiin mittasuhteisiin: *Kuinka olla piittaamatta p*askaakaan: nurinkurinen opas hyvään elämään. ”Pirskahtelevan tsemppihenkinen opaskirjalässytys” puuttuu tästä self-helpistä kokonaan, kuten kirjoittaja itse määrittelee. Kokeile edes ekat 20min. Uskon, että tykkäät.

**********

Olen 49-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.

ps. Jos ihan rehellisiä ollaan, muutto näköjään ahdistaa aina, tavaramäärästä riippumatta. Viimeksi angstasin siitä näin.