Oloni on hölmistynyt, pakahtunut, jännittynyt, hermostunut, hilpeä ja hämmentynyt. Hyväksyin äsken sähköisessä järjestelmässä asuntoni ostotarjouksen. Tarjous on ehdollinen vielä kahden viikon ajan, eli ostajaehdokkaan rahoitus on viimeistä silausta vaille. Vielä en siis ihan lipaise.

Vaikka toisaalta olen jo tehnyt mielessäni asuntokaupat moneen kertaan ja ehtinyt punnita tämän virstanpylvään vaikutusta elämääni. Mielessäni olen jo ostanut uuden asunnon ja pohdin kiivaasti uusia keittiöratkaisuja. Joten se maltillisuudesta ja etenemisestä vain yksi askel kerrallaan.

Koitetaanpas kirjoittamalla saada tähän vähän tolkkua. Asuntoni myyntiin laittamisesta kirjoitin jokunen viikko sitten. Nyt kerron miten myynti eteni, sitten vatuloin vielä vähän tunteita ja tuoksuja, kolmanneksi pohdin seuraavia asumiskuvioita ja neljänneksi haen turvaa exceleistä. Miten oma rahatilanteeni nyt ihan konkreettisesti muuttuu?

Pikakaupat ja yllätyshinta

Soitin tammikuun lopulla tutulle kiinteistönvälittäjälle, jonka kanssa olen asioinut ennenkin. Pidän hänen rauhallisesta tyylistään ja persoonastaan, hän edustaa sellaista tapaa myydä, jota halusin asuntoni myynnissä toteutettavan. Keskustelimme alustavasti hinnasta perustuen alueen toteutuneisiin kauppoihin, kotimme kuntoon, kokoon, ikään ja sijaintiin. Puhtaasti paperien perusteella hän ehdotti hintapyynnöksi 178 000 euroa.

Pidin hintapyyntöä asiallisena, sillä olin tehnyt omia selvityksiäni ja ajattelin, että asuntomme arvo on suurin piirtein tuon verran. Olisin ehkä toivonut 180 000 euron pyyntiä, mutta ajattelin (ja tiesinkin) vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen laskeneen Tampereella, joten tyydyin ammattilaisen ehdotukseen.

Puolisoni esitteli välittäjälle asuntomme, itse en ollut paikalla. ”Se tuli tänne aika totisena, mutta lähti tosi hymyillen pois”, luonnehti puolisoni. Sainkin välittäjältä pian soiton, hän ehdotti hinnan nostoa 184 000 euroon. Olin tyytyväinen ja toki myös suostuvainen. Laadimme toimeksiantosopimuksen, välittäjä kokosi tietoja ja asuntomme kuvattiin.

Mitään erityistä siivousta, raivausta tai stailausta emme tehneet. (Tai siis puolisoni ei tehnyt. Minä olen ollut koko myyntiprosessin ajan 1000 kilometrin päässä kotoa.) Kuten asunnon myyntiin laittamisesta kertovassa tekstissä kerroin, puolisoni vaihtoi keittiön välitilalevyn ja vahasi saunan. Keskeisin kuvausvalmistelu oli kaikkien valokuvien ja nyt jo aikuistuneiden lastemme ”taidegallerian” poistaminen seiniltä. Onneksi jokainen taulumme on kiinni tarrakoukuilla, (jotka nykyisin kannattelevat raskaatkin taulut) joten saimme esiin koskematonta ja siistiä seinäpintaa.

Heti julkaisun jälkeen alkoi tapahtua

Kun asuntomme reilun kuukauden kuluttua välittäjän kontaktoinnista ehti myyntiin, alkoi jo samalla viikolla tapahtua. Kahdet katsojat halusivat nähdä asunnon jo ennen seuraavan viikonlopun ensiesittelyä. Ensiesittelyssä kävi kuusi seuruetta, joista useampi varasi itselleen myös toisen esittelyajan. Kun asuntomme oli ollut myynnissä reilun viikon, sain ensimmäisen ostotarjouksen.

Suureksi hämmennyksekseni ostaja tarjosi asunnosta sen pyyntihintaa, 184 000€. Jo pelkästään tämä tuntui huikealta: olin psykologisesti valmistellut itseäni tekemään kaupat myös hinnasta, joka itseä vähän kirpaisee. Mietin etukäteen kipurajojani: paljonko alle pyyntihinnan pitäisi mennä? Ostotarjous pyyntihintaan 8 päivää myyntiin laittamisen jälkeen tuntui lottovoitolta.

Tässä vaiheessa tiesimme kuitenkin, että asunnosta on muitakin vakavasti kiinnostuneita ja päätin odottaa muutamia päiviä ennen kuin ottaisin kantaa annettuun tarjoukseen. Ennen kuin ensimmäisen tarjouksen määräaika ehti mennä umpeen, ehdinkin saada seuraavan tarjouksen, 185 000 euroa.

Kummassakin tarjouksessa oli pieni ehto, mutta ei mitään sellaista, jonka olisin vakavasti ajatellut viivyttävän tai lopulta mitätöivän tarjouksen. Kummallakin ostajalla olivat omat asiansa prosessissa menossa hyvää vauhtia jo eteenpäin.

Maltti ja helppous edellä

Toisen tarjouksen saatuani mietin häkeltyneenä mitä tehdä. Yön yli nukuttuani laitoin aamulla välittäjälle sähköpostin. Ilmoitin, etten halua lähteä vedättämään ostajaehdokkaita. Kohtuus on lempisanojani, sen tietävät lapsenikin tuskallisen hyvin.

Pyysin välittäjää viestittämään ensimmäisen tarjouksen tekijälle, etten halua pitkittää tarjousprosessia. Pyysin, että he antaisivat sellaisen tarjouksen, jonka voisin vielä saman päivän aikana hyväksyä, ja saisimme asian ennen viikonloppua maaliin.

Kun työpäivän päätyttyä soitin välittäjälle, hän kertoi ensimmäisten ostajaehdokkaiden tehneen uuden tarjouksen: 189 000 euroa. Ja mikä parasta, he halusivat, että kauppaan sisältyy kaksi hankalinta asunnosta uloskannettavaa möhkälettä: kulmasohva ja pyykkikone. Myös yksi suuri viherkasvi saisi jäädä niille sijoilleen.

Ilmoitin saman tien suullisesti, että hyväksyn tarjouksen ja lupasin mennä sähköiseen järjestelmään kuittaamaan asian kunhan ehtisin polkea kämpille. Laitoin tuhat whatsapp-viestiä ja olin ihmeissäni. Ei-voi-olla-totta!!!

Oliko hintapyyntömme liian alhainen, jos kiinnostusta oli näin paljon ja hintakin kipusi korkeammaksi? Ei ollut, sen verran tarkasti olen asuntojen hintoja itse seurannut. Kotimme vaan on erityisen kiva, mutta sekään ei ollut se ratkaiseva tekijä. Useammalla ostajalla oli vahvoja henkilökohtaisia syitä muuttaa juuri meidän kotitaloomme ja minä myyjänä hyödyin tästä tilanteesta.

Miltä nyt tuntuu?

Elämässä on pysäyttäviä hetkiä, jolloin jokin tieto tai tapahtuma muuttaa tulevaisuuden suuntaa pysyvästi. Muistan, kuinka vatsasta kuopaisi, kun sain puhelun, että olen saanut ensimmäisen esihenkilön tehtäväni. Muistan lääkärin katseen, kun hän minut tutkittuaan totesi, että minussa kasvaa jotain ei-toivottua. Muistan kiinteistönvälittäjän soiton, että minusta tulee metsänomistaja.

Tämän päiväinen puhelu kiinteistönvälittäjältä oli erittäin paljon enemmän kuin tiedote siitä, että kotini on mennyt kaupaksi. Tämänpäiväinen puhelu oli lopullinen ja suurin askel kohti tavoittelemaani taloudellista tilannetta. Saavutan tarvitsemani määrän taloudellista vapautta minulle sopivaan elämään.

Olen hämmentynyt, super onnellinen ja jotenkin vaan ihan pihalla. Onko niin, että suunnitelmista ja excelöinneistä tulee ihan oikeasti totta ja haihattelijan elämäni saa vain lisää vettä myllyyn? Ihan uskomatonta. Onneksi puolisoni tulee huomenna luokseni tänne Lappiin. Saamme kilistellä yhdessä ja jutella rauhassa.

Minne me nyt muutetaan?

Nopea vastaus: ei aavistustakaan. Meidän pitää olla ulos kotiovestamme toukokuun loppuun mennessä. Käytännössä kannamme erittäin vähät tavaramme kaupunkikodistamme kesämökkimme vierasmajaan ja siirrämme toistaiseksi kirjamme tyttäreni luokse josta tulee virallinen postineitimme.

Kuten edellisessä asuntoni myyntiä käsitelleessä postauksessa kirjoitin, täydellisessä tilanteessa löytäisimme tällä hetkellä vuokrattuna olevan peruskuntoisen kaksion, joka saisi olla vuokrattuna seuraavan vuoden. Kun palaisimme kausitöistä vuoden 2025 keväällä, voisin aloittaa asunnon remontin.

Toisaalta houkuttaisi myös se, ettei nyt ostaisi yhtään mitään. Voisin aloittaa asunnon etsimisen vasta, kun olen palannut seuraavalta kausityöjaksolta. Näin etelään ei jäisi mitään hoideltavaa tai vastuita. Sepä vasta huoletonta olisikin.

Paineetonta haeskelua

Toisaalta olisi kuitenkin mielenrauhan vuoksi tärkeää, että jo kesällä löytyisi uusi oma koti. En ehkä sittenkään osaisi nauttia asunnottoman huolettomuudesta, vaan pidän tärkeänä, että kotipaikkakunnalla on oma tukikohta, johon tarvittaessa palata. Huolettomuutta tärkeämpi tekijä omalle hyvinvoinnilleni ovat varasuunnitelmat ja perälauta oman kodin muodossa.

Kiirettä tai minkäänlaista stressiä en asunnon haeskelusta nyt kuitenkaan ota. Uusi koti löytyy, kun se löytyy. Universum on järjestellyt asioitani aika napakalla kädellä, joten uskon tämäkin asian järjestyvän. Palaan toukokuun puolessa välissä Tampereelle, jolloin aloitan muuttopuuhat ja asuntonäyttöjen varailemisen. Ja sitten katsotaan, miten asiat etenevät.

Käytännössä etsimme yhtä huonetta pienempää asuntoa yhtä ”lähiöaskelta” kauempana Tampereen keskustasta. Emme mitään harvinaisuutta tai erityistä, joten eiköhän uusi koti löydy aika pian.

Excelit uusiksi

Mitä asuntoni myyminen tarkoittaa minulle taloudellisesti? No ihan ekaksi sitä, että minusta tulee velaton. Ajattelin ensin viisastella jotain ajatuksella siitä, ettei asunnottomalla voi olla asuntovelkaa. Se ei kuitenkaan taida olla totta. Joskus myynti ei ratkaise tilannetta: koti menee, mutta velkaa jää. Minä pääsen joka tapauksessa nyt veloistani eroon. Myös metsäpalstaani varten ottamani lainan saan maksettua pois.

Asunnon myyminen ei ole ilmaista, kuten ei ole muuttaminenkaan. Meillä on siirrettävää tavaraa niin vähän, että selviämme lainattavalla pakettiautolla, jätesäkeillä, pahvisilla muuttolaatikoilla ja kantajiksi värvätyillä perillisillä.

Hemmottelen itseäni ostamalla elämäni ensimmäistä kertaa siivouspalveluita. Ammattilaiset saavat käydä siistimässä asuntomme sen seuraaville haltijoille. Jo pelkkä ajatus ostetusta siivouksesta saa hyvälle mielelle. Ihanaa, onpa luksusta.

Kun kaikki myymisen ja muuttamisen kulut on hoidettu ja velat maksettu, jää jäljelle se summa, joka minulla on käyttää seuraavaan kotiimme.

Asunnon kauppahinta	189 000 €
Välityspalkkio	– 5 670 €
Markkinointikulut	– 500 €
Sähköisen kaupankäynnin kulut	– 60 €
Muuttosiivous	– 100 €
Muuttolaatikot	– 100 €
Asuntolaina	– 34 580 €
Metsälaina	– 43 080 €
Jää jäljelle	104 910 €

Sijoitin viisi ja puoli vuotta sitten kotiimme remontti ja hankinnat yhteen laskettuna noin 163 000 euroa. Nyt etsinnässä on vajaan 100 000 euron uusi koti. Haluan uutta ja itselleni mieluista pintaa, eli käytännössä valmistaudumme puolisoni kanssa remontoimaan tulevankin asuntomme kokonaan itse, kuten teimme nykyisessäkin kodissamme. Tuo reilut 100k jää nyt patjan alle talteen odottamaan toivottavasti kohtuullisen pian toteutuvia asuntokauppoja.

Arki menee uusiin puihin

Vapaan harhailijan elämäni merkittävä taloudellisen mielenrauhan lähde on vuosibudjetointi. Lasken etukäteen paljonko tulen tarvitsemaan kalenterivuoden aikana rahaa arkeen, reissuihin, projekteihin ja lainoihin. Ja sitten lasken, paljonko ehdin saada pääomatuloja. Lopulta jäljellä on summa, joka minun tulee palkkatyössä tienata. Alkuvuonna summailemaani budjettia voit käydä lueskelemassa täältä.

Kun nyt uudessa tilanteessani teen huhti-joulukuulle päivitettyä menoarviota, pääsen häkellyttävän pieniin lukuihin.

1. Arkimenoja varten riittää yllättävän pieni summa. Kun käyn tutkimassa, mitä olen viime kuukausina tarvinnut muuhun kuin asumiseen, pärjään noin neljällä sadalla eurolla kuukausi, varsinkin kun loppuvuonna en uskoakseni maksa sähköjä tai vakuutuksiakaan.

2. Ennen kuin asuntokauppamme on saatu aivan lopulliseen päätökseen, minun pitää vielä lyhentää lainojani kerran.

3. Syksyllä lähdemme viideksi viikoksi ulkomaille, oma osani tuon reissun budjetista on puolet, eli 2000€.

4. Entä asuminen? Haluan asunnottomilta kuukausiltamme maksaa puolisolleni 200 euron osuutta kesämökkimme kuluista. Jos käy niin, että löydämme uuden asunnon, on kaksion kohtuullinen vastike vesimaksuineen korkeintaan 300 euroa kuukaudessa. Lasken siis loppuvuodelle varmuuden vuoksi 300 euron kuukausittaiset asumiskulut, joko puolisolleni maksettuna mökkivuokrana tai uutena vastikkeena.

Loppuvuoden rahan tarve yhteensä:

Viimeiset lainanlyhennykset	1000 €
Syksyn matkarahat	2000 €
Loppuvuoden asumiskulut	3800 €
Arkikulut 9kk	3600 €
Tarvitaan rahaa yhteensä:	10 400€

Tarvitsen siis huhti- joulukuulle 10 400 euroa. Summa tuntuu naurettavan pieneltä, mutta olen taulukoineni tarkka, joten uskallan luottaa niihin.

Loppuvuoden tulot

Nyt, huhtikuun alussa minulle on maksamatta vielä osa hotellisiivoustyön alkuvuoden palkkoja. Lisäksi olen jo sopinut kahdesta eri työjaksosta Kilpisjärvelle. Nettopalkkoja tulen saamaan vähintään 8900 euroa. Arvo-osuustileille saan netto-osinkoja reilut 4000 euroa. (OST:lle maksettavat osingot sijoitan uudelleen ainakin vielä tänä vuonna.)

Vuokratuloja tulee vähän mutta tasaisesti ja blogista saan kourallisen hiluja. Muissa tuloissa on suurena pompsina veronpalautukset, sillä pystyn vähentämään metsäpalstan hoitamisen kuluja muista pääomatuloistani. Vesakon ja nuoren metsän hoito vie ketjuja, polttoainetta, aiheuttaa matkakuluja ja varustehankintoja.

Huhti- joulukuun arvioidut nettotulot:

palkka	8 900 €
osingot	4 300 €
vuokra	800 €
blogi	100 €
muut tulot	1 300 €
yhteensä	15 400 €

Loppuvuosi siis näyttää vahvasti ylijäämäiseltä, eli saisin jälleen kerrytettyä vararahastoa, kun maaliskuulla ehdin jo murehtia sen laihuutta. Alkuvuodesta ehdin verottaa vararahojani yli 2500 euroa, loppuvuodesta saisin taas rahaa säästöön.

Loppuvuoden kulut	– 10 400 €
Loppuvuoden tulot	15 000 €
Alkuvuoden alijäämä	– 2500 €
Tulos	2 100 €

Uuden tulo- ja menoarvion perusteella voisin antaa itselleni loppuvuodeksi reilun elintasokorotuksen arkimenoihin. Jos olen viimeiset vuodet kuluttanut kuukaudessa 400-500 euroa muuhun kuin asumiseen, voisin nyt siis upgreita rahallista elintasoani jopa 50%. Siihen en koe tarvetta.

Elämässäni on iloa, nautintoja, kokemuksia ja elämyksiä roppakaupalla tälläkin budjetilla. Minun on hyvä elää näin, enkä tarvitse mitään lisää.

Tulopuolelle en ole laskenut mitään marras-joulukuulta, jolloin tulemme puolisoni kanssa taas Lappiin. Teen uskoakseni jotain töitä, mutta kuten laskelmani näyttää, minun ei tarvitsisi: alle puolen vuoden palkkatuloista olisi jäämässä myös sukan varteen.

Tulemme joka tapauksessa syksyllä yhdessä pohjoiseen, asemoidumme sinne mistä puolisoni löytää töitä. Jätän loppuvuoden työasian kohtalon huomaan ja päätän tuolloin tehdä, kuten parhaalta tuntuu. Voin siis halutessani 1.9. aloittaa syysloman, jonka on tarve päättyä tammikuussa 2025.

No miltä NYT tuntuu?

Kun olen nyt blogikirjoituksen verran selvittänyt tilannetta omassa päässäni, pöly alkaa hiljalleen laskeutua. Tiedän, mitä tililleni asuntokaupoista jää. Tiedän, paljonko tarvitsen loppuvuodelle uudessa taloudellisessa tilanteessani rahaa ja tiedän, että tienaan jo sovituilla töillä tuon summan kokoon ja ylikin.

Tiedän, että minun tarvitsee nyt jo sovittujen työjaksojen jälkeen hakeutua seuraavan kerran töihin vasta ensi vuonna.

Nyt jatkan etuoven selailua ja keittiöhaaveiluja. Ja olen sittenkin vielä vähän pöllämystynyt. Kiitos universum.

**********

Olen 49-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.

**********

ps: tämän tekstin julkaisuajankohtana olemme aloittaneet sähköisen kaupankäyntiprosessin. Palaan siis kotiin – en purkamaan rinkkaani vaan pakkaamaan muuttolaatikoita. 🙂