Leppoistajan Lokikirja

Leppoistajan Lokikirja

Kuusi asennetta elämänmuutokseen

Olen luopunut säästäväisen elämäntavan ja pitkäjänteisen sijoitusharrastuksen turvin elämästä, jota rytmittää vakituinen palkkatyön arki. Uutta elämääni voi sijoitustermein kutsua barista-fireksi, teen töitä korkeintaan puolet vuodesta. Keikkaluontoiset työni valitsen reissunäkökulma edellä, sillä haluan nauttia kauniista luonnosta ja kokeilla erilaisia työympäristöjä. Toisen puolikkaan vuotta kotoilen tekemättä mitään tai haahuilen maailmalla. Miltäs kuulostaa?

Viime syksynä kirjoitin elämänmuutoksen vaikutuksista itseeni. Nyt kirjoitan ihmisistä ympärilläni. Kun kerron elämänvalinnoistani, vastausvaihtoehtoja on kuusi.

Kun kerron olevani päätoiminen työnvieroksuja, sijoittaja ja seikkailija, keskustelijan kasvot muuttuvat totiseksi. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän ihastelee elämäntyyliäni. ”Onpa mahtavaa.” Vastaajalle itselleen oma tilanteeni ei sen sijaan ole mitenkään mahdollinen. Hän kertoo, mitä kaikkea oman vapauden tiellä on: omakotitalo, työtilanne, asuntolaina, täysi-ikäistyneet, vielä kotona asuvat lapset, puolison toiveet tai kotieläimet.

Kun kerron olevani päätoiminen työnvieroksuja, sijoittaja ja seikkailija, keskustelukumppanissani herää ymmärtäväisyys. Hän ymmärtää elämäntilanteeni paljon minua itseäni paremmin. Hän ymmärtää, etten ole pärjännyt ihan oikeassa työelämässä.

Eihän tällainen elämä voi ihan oikeasti olla kenenkään vapaaehtoinen valinta: siivota nyt vessoja ja vaihtaa vaippoja aikaihmisille, vaikka kouluja on käytynä kuinka. Tai sitten minulla täytyy olla jokin häiriö tai vakava kyvyttömyys ihan oikeasti sitoutua mihinkään.

Kun kerron olevani päätoiminen työnvieroksuja, sijoittaja ja seikkailija, karahtaa hyvin alkuun lähtenyt keskustelu karille. Vastaustani ”mitä sä teet työksesi”- kysymykseen seuraa jäätävä hiljaisuus.

Kysyjän ilme on totinen, ehkä hapankin. En tiedä mitä kuulijan päässä tapahtuu, mutta joka tapauksessa vastaukseni tekee pysyvän särön vuorovaikutukseemme. Keskustelu jatkuu jäykkänä ja muodollisena. Ja kuihtuu aika nopeasti pois.

Kun kerron olevani päätoiminen työnvieroksuja, sijoittaja ja seikkailija, kysyjän kulmakarvat nousevat ja vastaus on vilpitön. ”Onpa mielenkiintoista”- tyypit haluavat kuulla lisää. He kysyvät vaikeita, mutta tervetulleita kysymyksiä. ”Mikä saa sinut haluamaan elää noin?” ”Mitä haet ratkaisuillasi?” ”Mikä sinulle on elämässä tärkeää?” Pystyäkseni vastaamaan, saan pohtia ja perustella. Vaihdamme ajatuksia elämän arvoista ja opimme kummatkin jotain.

Tämä on ehkä yleisin vastaus. Ja minä vastaan tähän vastaukseen aina kertomalla, että olen salanössö pelkuri. Panikoin milloin mitäkin asiaa, mutta teen ja lähden epävarmuudestani huolimatta.

Aika moni rohkeudesta puhuva kertoo vailla jännitteitä tai negatiivisia tunnelatauksia, että haluaisi itsekin olla rohkeampi. Että haluaisi ehkä joskus tehdä joitakin irtiottoja, mutta rohkeutta puuttuu. ”Onpa rohkeaa” – tyypit voivat sanoa keskustelussa ihan positiiviseen sävyyn, että he ovat minulle kateellisia. Ei siitä, miten elän. Vaan siitä, että uskallan.

Jokainen tällainen vastaus tai viesti sykähdyttää oikein erityisesti. En todellakaan ole malli yhtään mistään, en, en, en. Mutta jos omat ratkaisuni innoittavat miettimään, paljonko itse voisi säästää, sijoittaa, ottaa virkavapaata tai vähentää työaikaa, tai tehdä ihan mitä vaan omannäköistä ja hitusen epätyypillistä, olen superonnellinen.

Erilaiset irtiotot pyörivät tänäänkin aika monen mielessä. Irtiotto voi olla tavoite tai haave. Unelmointi ihan vain unelmoimisen vuoksi on hieno asia sinänsä, jota ei pidä väheksyä. Toisaalta unelmista voi pikkuhiljaa muotoutua ja vahvistua suunnitelmia, joiden toteuttamiseen kerää rohkeutta ja varoja pikkuhiljaa.

Jokainen iso asia elämässä koostuu kolmesta asiasta: siitä varsinaisesta jutusta joka tapahtuu, siitä miten asioihin itse päättää ja pystyy suhtautumaan ja kolmanneksi siitä, miten ihmiset ympärillä reagoivat. Jokainen avioeron kokenut tietää, että eron hetkellä ilmenee auttajia, ymmärtäjiä, ghostaajia ja arvostelijoita.

Samoin tapahtuu, kun sairastuu vakavasti. Yksiltä saat siis apua, toiset katoavat jälkiä jättämättä ja kolmannet projisoivat omia ahdistuksiaan sinuun elämäsi vaikeimpina hetkinä.

Myös päätös elää vähän eri lailla herättää reaktioita, jotka kertovat enemmän keskustelukumppanista kuin minusta ja valinnoistani. Toivon, että osaisin itse olla se, joka kysyy: kuulostaa itselle vähän vieraalta asialta, kerrotko lisää?

Nämä erilaiset reaktiot ovat yksi niistä asioista, joihin jokaisen firettäjän pitää varautua, jos harkitsee loikkaa oravanpyörästä tai on valmistautumassa elämäntyylin muutokseen. Kaikki reaktiot eivät ole mukavia. Eivätkä kaikki ihmiset ole sinulle mukavia, kun olet ratkaisusi tehnyt.

Uteliasta, suvaitsevaa ja avarakatseista viikkoa.

**********

**********

Vapaa elämä: katkeruutta karkuun

Turvallista elämää etsimässä

Miten firettäjä selittää elämäntilanteensa?

4 kommenttia artikkeliin ”Kuusi asennetta elämänmuutokseen”

  1. Todella hyvä kirjoitus jälleen kerran. Itse joudun kohtamaan tämän asian käytännössä viikoittain, koska edes oma perhe ei ymmärrä mitä oikein touhuan. Vitsikästähän tässä on se, ettei sillä ole mitään merkitystä olenko minä onnellinen ja elänkö minä omannäköistäni elämää, vaan se että minun tekemiseeni ei uskota ja mitä nyt sukulaisetkin ajattelevat jos kerrot olevasi esimerkiksi osa-aikainen siivooja ja suurimman osan ajasta työtön. Ei riitä, että joudun itse pohtimaan millä termillä vastailen työ kysymyksiin, myös muut ihmiset valehtelevat muille puolestani, koska ilmeisesti totuus olisi liian nolo kerrottavaksi. Varmaan täytyisi joskus vain lyödä näissä keskusteluissa pankkitilin saldo pöytään ja katsoa minkälainen reaktio siitä sitten saataisiin aikaan.

    Vastaa
    • Moi, kiitos palautteesta. Jäin miettimään montaa asiaa. Itse pohdin vielä viime vuonna kuumeisesti, miten itseäni tituleeraan. Kuin huomaamatta olen kasvanut rooliini ja nyt esittelen itseni silmää räpäyttämättä päätoimiseksi työnvieroksujaksi. Asiaan kesti totutella, mutta nyt en enää piittaa yhtään, mitä minusta ajatellaan. Joten uskallan väittää, että harjoitus tekee hyvää tässäkin asiassa. On tosi ikävää, jos valintojasi ei arvosteta. On helppo sanoa, että anna muiden puhua mitä he mielivät, jos siitä heille parempi mieli tulee. Mutta ymmärrän että tilanne on kivulias, jos on kyse läheisistä ihmisistä. Ehkäpä hekin ajan oloon tottuvat.

      Vastaa
  2. Alkuaan löysin tähän blogiin kun selasin mitä budjettisanalla löytyisi. Jäin koukkuun tähän sujuvasanaiseen tarinaan kuten ehkä moni muukin. Tuttua ja vierasta, joskus kutittaa mielessä, että sitähän se oli.
    Mutta tässä kunpahan sanon. Onko suomalaista itsensä vähättelyä, työnvieroksujaksi kutsua. Kun toimeen tartutaan ja mennään ei lusmuilemaan vaan tekemään se oma osuus. Ei, työnvieroksuja, väärä termi. Myönnän että jos lähipiirissä hyvin koulutettu lähtee ns lapiohommiin voisihan se mietityttää hetken. Mutta jokaisella on aina se oma arvokas elämänsä ja miksi elää toisen puolesta.
    Ja tästä jatkuu 🙂 hyvän mielen toivotuksin.

    Vastaa
    • Hei ja kiitos palautteesta. Aikomukseni ei millään muotoa ole väheksyä itseäni tai ratkaisujani, ei toki. Mutta jos haluan tehdä töitä mahdollisimman vähän, se kai tekee minusta myös työn vieroksujan. Toki voisin tituleerata itseäni metsänomistajaksi, bloggaajaksi tai vaikka sijoittajaksikin, kaikki käy. Mutta tykkään myös provosoida ja haastaa. Ja haluan haastaa keskustelukumppanin määrittelemällä itseni termillä, jolla on suomalaisessa keskustelussa erittäin negatiivinen sävy. Kun tuolla tittelillä itsensä esittelee, voi aueta erittäin hyviä keskusteluita tai vaivaantunutta hiljaisuutta. 🙂

      Vastaa

Jätä kommentti