Sain joulunalusviikolla kuningasajatuksen: vähennän hävikkiä, säästän rahaa ja rentoilen samalla kertaa. Pakkaan kotoa mukaan kuiva-ainekaappien ja pakastimen sedimentit ja käyn yhden huolella suunnitellun kauppareissun. Sitten yritän pärjätä Lapin asunnossani viisi viikkoa käymättä kaupassa. Edellinen tekstini päättyi kaupassakäynnin suunnitteluun. Tänään jatkan alkuvalmisteluilla ja kerron kahden ensimmäisen viikon kuulumiset.
Haluanko sittenkin herkkuja?
Alkavan viiden viikon kauppalistaa valmistellessani ensimmäinen yllätykseni oli, ettei minun tee mieli kirjoittaa listalle karkkia tai muuta hyväskää. En vieläkään oikein usko itseäni: enkö todella halua mukaan minkäänlaisia herkkuja?
Lisäksi kauppaan lähtiessä mietin, maltanko sittenkään noudattaa huolella valmistelemaani kauppalistaa. Nouseeko kauppareissulla huoli ruoan mahdollisesta loppumisesta? Lähdenkö ylivarautumaan tai hamstraamaan, lipeänkö heti suunnitelmistani?
Kumpikin huoli osoittautuu aiheettomaksi. Kauppareissu pysyy suurin piirtein suunnitelluissa raameissa. Korvaan yhden suunnittelemani porkkanakilon punajuurilla ja bataatilla. Heräteostoksia on kaksi: valmis currykastike ja viisi purkkia eurolla- ananasmurskaa. Huomaan, että jogurttipurkeissa on erittäin pitkät päiväykset. Päädyn kahden jogurttilitran sijasta kolmeen.
Kuljen stooalaisen tyynenä karkkihyllyjen ohi. Ei, en halua nyt mitään tällaista mukaani. Enkö todella? En.
Mitä maksaa ruoka viideksi viikoksi?
Olin arvioinut, että viiden viikon ruokaostokseni maksaisivat yhteensä 130 euroa. Leivon leipomon hävikkitunnilta haetut 13 leipäpakettia maksavat yhteensä 12,65€. Lastauskäynti Tornion Prismassa maksaa ruokaostosten osalta 102,17€. Olen siis valmistautumassa viiteen viikkoon 114,82 euron ruokaostoksilla.
Viikkoa kohden suunnitelmani maksaisi onnistuessaan 22,96€. Nuukailijan silmään tämä näyttää hyvältä. Raha-asiat osasin ennakoida.
Se, mitä en todellakaan osannut ennakoida, on ruoan fyysinen määrä. Olin kuvitellut käyväni ostamassa kaksi suurta kestokassillista ruokaa. Ne kuitenkin täyttyvät ääriään myöten ja jatkan ruokien pakkaamista kolmen muovikassillisen verran. Näyttää siltä, kuin olisin varaamassa ruokaa suurperheen tarpeisiin, enkä yhdelle keski-ikäiselle vähäruokaiselle naiselle. Olenkohan arvioinut koko homman sittenkin aivan väärin?
Tungemme puolisoni kanssa ruokakasseja jo valmiiksi täyteen auton takakonttiin, eikä murulaiseni varsinaisesti hihku innosta. Ihan loistavia jälleen nämä vaimon päähänpistot.
Onneksi saan purkaa lastini yksin
Kun saavumme perille työsuhdeasunnolleni, lastaan ruokatarvikkeeni perhekuvaan. Kasseja ja kantamuksia on yhteensä kymmenen: kolme täyttä muovikassillista, kaksi kylmälaukullista ja viisi kestokassillista tavaraa. Rinkka, johon olen pakannut kaikki koko keväänä tarvittavat vaatteeni ja reissukodeille tarpeellisen liinavaatevaraston, nököttää laihana ja surkeana nurkassa. Ruokaa minulla on sen sijaan koko sohvallinen.
Kassi kassin perään hyllytän tavaroitani häpeillen. Tiedän jo viime talvesta kantavani kylähullun leimaa: olen se outo nainen, joka pyöräili koko talven töihin. En ole vielä tavannut uusia asuintovereitani, mutta ennakoin jo työyhteisössä liikkeelle lähteviä tarinoita: ”olisitte nähneet sen ruokamäärän..”
Tuntemattoman asuintoverini jääkaappihyllyllä on Oivariinia ja leikkelepaketti. Minun hyllyni (siis ne kaikki muut jääkaapin hyllyt jotka olen vallannut) tursuavat tiiviisti pakattua tavaraa.
Toisaalta jääkaappitavaran vähäisyys yllättää: olisi voinut ajatella, että viiden viikon ruokatavarat vaativat säilyäkseen jonkinlaisen suurtalouskylmiön. Mutta ei, tavarani mahtuvat kaappiin yllättävän hyvin. Kuiva-aineita ja lämpimässä säilytettävää tavaraa on kaksi keittiökaapillista.
Täpötäyhteen tulee ainoastaan pakastin, onneksi se on toisen asukkaan osalta tyhjillään. Kerrostalon kellarin viileäkaappeja en tarvitse, mutta ne pysykööt muistissa hätävarana.
Ruokiani hyllyttäessä olen varma lopputuloksesta: tämä kokeilu ei voi päättyä kuin siten, että minulla on viiden viikon jälkeen sylissäni kasa pahentuneita juureksia ja edelleen käyttämätön ylisuuri ruokavarasto. Uskonko, että pystyn elämään kokeiluni loppuun fuskaamatta? Uskon. Mutta tässä vaiheessa olen varma, että ruokaa on ylenpalttisesti liikaa. Vaikka söisin napa rytkyen, en usko kuluttavani tällaista ruokamäärää. Idea oli siis hyvä, ennakkovalmistelu surkea.
1. Viikko
Aloitan jämäruokien hävitysprojektini rakentamalla itselleni myslisekoituksen. Vanha myslipussin jämä saa seurakseen ruisleseitä, auringonkukansiemeniä ja joulusta jääneitä taateleita. Mysliä ja jogurttia minulla ei ole koko jaksolle, mutta aloitellaan nyt tällaisilla aamiaisilla ja jatketaan myöhemmin puuron pariin.
Lounaseväiksi sulattelen paistiliemen, johon teen bataattisosekeiton. Iltasyömiseksi päätän leipoa sienipiirakkaa. Saan upotetuksi taikinaan vanhan sosekeiton jämiä pakkasesta. Tuo satsi on jäänyt aikanaan syömättä, sillä se ei ollut kovin onnistunut. Taikinaan tuo epämieluinen keitto katoaa jälkiä jättämättä.
Pakastinta penkoessani huomaan jälleen ylisienestäneeni. Vaikka syksyllä kannoin sieniä jokaiselle halukkaalle työtoverille, niitä kertyi omaankin pakkaseen aivan liikaa. Niitä on nyt mukana sen verran, että ehdin varmasti kyllästyä.
Pelkäänkö jonkin loppuvan?
Ensimmäisellä viikolla leivänpäällisten riittävyys aiheuttaa ehkä eniten huolta. Päädyn säännöstelytaktiikkaan. Jaan mukanani tuomat metvurstit viiteen ja pakastan neljä rasiallista. Täten minulla on joka viikolle erityisherkkua leivän päälle eikä se pääse loppumaan kesken. Pakastaessani tosin huomaan, että 450g metvurstia viidelle viikolle on melkein 100g makkaraa / viikko. Eli ihan sikana liikaa sekin. Puolet olisi riittänyt.
Ekaviikon ruokalista
Aamiaiset | Itse sekoiteltua mysliä, pakastemarjoja ja jogurttia |
Lounaat | Bataattisosekeittoa Soijarouhe&hirvenlihapullia + uunijuureksia |
Välipalat | Porkkanaa, omenaa, kuivattuja hedelmiä ja kurpitsan siemeniä |
Iltaruoat | Sienipiirakkaa, omenaa ja pakastemansikoita. Voileipiä juustolla tai paistetulla kananmunalla |
Erityisherkut | Paistan vapaapäivän aamupalaksi lettuja, päälle laitan Nutellaa |
Mukanani tuomista yli 50:stä jämänyssäkästä saan kulutettua ekaviikolla kuusi: myslin, taatelit, auringonkukansiemenet, jauhopussin, kurpitsansiemenet ja korppujauhon. Kauppaostoksistani käytän suunnitellusti loppuun kaksi asiaa: bataatit ja punajuuret.
Bataattikeiton kanssa onnistun: sitä tulee sopiva määrä. Sen sijaan lihapullia teen ihan liian ison satsin ja vaikka syön niitä neljänä päivänä, niitä päätyy myös pakkaseen. Tämä on epäonnistuminen. Ruokavirran pitää olla pakkasesta poispäin, sinne ei saa säilöä mitään. Lohdutan itseäni, että koska ruokaa ei tule mistään lisää ja syön joka päivä kunnon ateriat, täytyy ruokamääräni joka tapauksessa vähentyä.
Tiedostan edelleen ylikorostuneen itsetarkkailun: eikö minun todellakaan tee yhtään mieli makeaa? Ei. Tietenkin vapaapäiväaamun Nutellaletut ovat herkullisia. Saan rasvaa, sokeria, ja valkoista vehnää mahan täydeltä. Mutta en haikaile herkkuja tai naposteltavaa.
Rauhassa ja arvostaen
Jonkun mielestä saatan ruokailla askeettisesti, toisesta näkökulmasta ateriani voivat olla ylenpalttisia. Joka tapauksessa huomaan eristäytyneessä arjessani monta hyvinvointia edistävää asiaa.
- En napostele.
- Noudatan säännöllistä ateriarytmiä.
- Harkitsen etukäteen mitä syön. Kiinnitän huomion
- annoskokoon
- elintarvikkeiden säilyvyyteen
- ravitsemukselliseen kokonaisuuteen
- Arvostan sitä mitä syön. Laitan ruokani kauniisti esille
… ja mikä tärkeintä…
Syön rauhassa. En kuuntele mitään, en katso mitään, en selaa mitään, en lue mitään. On ihan järkyttävän surullista, miten outoa on vain syödä. Tämä on yksi Lapinreissujeni hyvinvointitapoja, josta muistan täällä pitää kiinni. Kotiarjessakin lipsun takaisin telkkarin tai kännykän ääreen. Haluan osata syödä rauhassa ja nauttia siitä, mitä lautasellani on.
Mitä menee roskiin?
Ekaviikolla roskiin menee kananmunan, bataatin, punajuuren ja sipulin kuoria, porkkanan naatteja ja omenoiden siemenkotia. Huomaan, että mielestäni jo valmiiksi nollahävikkinen ruoka-arkeni tehostuu entisestään: vapaapäivän kahvinporot säästän idätyskokeiluni kasvualustaksi. Jääkaapin perukoilta kotoa mukaan pakattujen itse pikkelöityjen sipulien etikkaliemikään ei valu viemäriin vaan jää säilöön käytettäväksi ruoanlaittomausteena.
Mikä olo ja fiilis?
Ekaviikon jälkeen olen hankkeeseeni tyytyväinen. Voin hyvin, jaksan hyvin, en tuskaile mielitekojen kanssa eikä muitakaan ruokahuolia nyt tunnu olevan. Valmistin suunnitellusti yhden kasvisruoan ja yhden liharuoan ja aion jatkaa samalla rytmillä. En ole tyhjentänyt mieluisimpia jemmanyssäköitä, vaan itse asiassa aloittanut vähiten mieluisten pakasterasioiden tyhjennyksillä. Tästä eteenpäin voin jatkaa kohti herkullisempaa tulevaisuutta, vaikka olen tämänkin viikon mielestäni syönyt oikein hyvin.
2. Viikko
Tokaviikolle teen uuden viljaisan aamiaissekoituksen: toinen vanhaa myslipussi saa seurakseen jälleen auringonkukansiemeniä ja ruisleseitä. Jogurttia on vielä kyytipojaksi ja pakastemustikat ovat suorastaan luksusta.
Kohtaan ensimmäisen epäonnistumiseni. Olin suunnitellut syöväni ”lanttutikkuja” salaatin korvikkeena. Minulla oli ajatus kolmesta kestävästä tuotteesta, joita voisin syödä viisi viikkoa tuoreena: porkkana, omena ja lanttu kestävät kotikaapissa paljon kurkkuja ja tomaatteja pidempään. Kaksi kolmesta, nuo itselle jo entuudestaan viime talvelta tutut salaatin korvikkeet toimivat edelleen.
Sen sijaan lanttu, vaikka kuinka ohuiksi tikuiksi sen leikkaan, maistuu raakana kitkerältä ja puisevalta. Minun täytyy siis jatkaa kahden tuoretuotteen voimin. Lantuthan ovat uunissa kypsennettynä mitä mahtavinta herkkua ja pakasteessa on myös vielä jemmassa paistien kypsennyksestä säästettyjä lihaliemiä, jotka pitää käyttää pois.
Niinpä keitän lantuista kasvissosekeiton pakkasesta sulattamaani paistinliemeen. Loput lantut upotan vapaapäivän uunijuurespeltiin, mukaan pääsee myös perunaa ja sipulia. Proteiinin lähteeksi teen sienisalaatin ja sulattelen mukaan viime viikon lihapullia.
Välipaloissa on vuorossa luksusviikko. Kotikaapin perukoilta on mukaan löytynyt välipalapatukkapaketti: hunajaan ja siirappiin pakatut pähkinät ja siemenet ovat työiltapäivien erityisherkku. Iltoja varten tuhoan viimeisen epämieluisen sosekeiton pakkasesta ja teen jälleen suolaista piirakkaa.
Toisen viikon ruokalista:
Aamiaiset | Mysliä, jogurttia ja pakastemarjoja Kaurapuuroa ja omenahilloa |
Lounaat | Kasvissosekeitto, metvurstivoileipä Uunijuureksia, sienisalaattia ja soijarouhelihapullia |
Välipalat | Pähkinäinen välipalapatukka, omenaa, porkkanaa, lanttua |
Iltaruoat | Sieni-kasvispiirakkaa, pähkinöitä, nachoja, ananasmurskaa. Voileipiä juustolla tai paistetulla kananmunalla, pakastemansikoita |
Erityisherkut | Lettuja ja omenahilloa. |
Ajatus letuista vapaapäiväaamuna tuntuu toisellakin viikolla ihanalta, Nutella taas tuntuu vain raskaalta. Sen jämät odottavat kaapissa inspiraatiota, lettujen kanssa maistuu itse keitetty kirpeä omenahillo.
Huomaan edelleen kiinnittäväni ruokailuihini enemmän huomiota kuin aikoihin. En jahkaile harmissani, kun en keksi mitä laittaisin ruoaksi. Niin päin se ajatuskela yleensä menee. Nyt pohdin ylihuolellisesti, mitä ruokaa haluaisin seuraavaksi tehdä.
Ehkä kaikkea on sittenkin liikaa
Mukanani tuomista ”ongelmajätteistä” ei tokaviikolla kulu loppuun kuin yksi: välipalapatukkarasia. Jämänyssäköitä oli mukana 51. Kahden ensimmäisen viikon aikana niistä on kulunut loppuun 6+1. Jäljellä on siis 44 pakettia vähän kaikkea.
Myös leipää on kulunut tähän mennessä vain vähän. Varasin jokaiselle viikolle kaksi pakettia leipää ja varalle muutaman paketin. Toisen viikon loppuun mennessä olen syönyt leipää yhden paketin viikkotahtia. Kauppahankinnoistani loppuu suunnitellusti lanttu, hyvä niin. Smetana ja creme fraiche kuluvat sienisalaattiin, kuten olin aikonutkin.
Pelkäänkö jonkin loppuvan?
Tokaviikon huolena ovat omenat. Viikon puolessa välissä teen laskelman: minulla on jäljellä 11 ½ omenaa. Työpäiviä on jäljellä 18. Ne riittävät, jos syön joka päivä vain puolikkaan. Omenat ovat kookkaita, joten asia ei lopulta aiheuta huolta.
Huomaan jo toistamiseen, että huoli ruoan loppumisesta on tunne, joka hälvenee ja osoittautuu jopa aivan turhaksi, kun käy ihan oikeasti arvioimassa, mikä tilanne on. Viime viikolla pelkäsin metvurstin loppuvan, mutta kun perehdyin asiaan, huomasin että minulla on itse asiassa aivan liikaa makkaraa. Omenaa ei ole liikaa, mutta sitä on aivan riittävästi.
Mikä fiilis, kaipaanko jotain?
Etukäteen olin surullisin siitä, että olin päättänyt luopua valkoviinistä viideksi viikoksi. Nyt huomaan, etten ole uhrannut asialle kovinkaan montaa ajatusta. Nenänvalkaisu siis sujuu hyvin. Unen laatuni on parantunut jonkin verran, heräilen mielestäni vähemmän. Se voi johtua monestakin asiasta, mutta laitetaan se nyt raittiuden piikkiin.
Toisen viikon puolessa välissä havaitsen ensimmäisen mieliteon: avaan kauppareissuni heräteostoksen, eli ananasmurskapurkin. Totean, että se olisi herkullista syödä raejuuston kanssa, jota sen illan haikailenkin kovasti lautaselleni. Laitan raejuuston seuraavalle kauppalistalle, mutta asia ei muutoin hetkauta mielenrauhaani. Asia on puolestani ok: voin herkutella raejuustolla kolmen ja puolen viikon päästä. Se riittää.
Saan vielä yhden neronleimauksen
Tai en minä mitään saa, kunhan selailen somea. Eteeni ilmestyy video tyypistä, joka aina ruokaa laittaessaan pakasti samaan pussiin kaikki vihannesten ja juuresten kuorima- ja perkuujätteet. Hän siis täytti samaa pussukkaa aina vain uudella materiaalilla ja kun jätteitä oli riittävästi, hän keitti kuorista maustelientä siten, että hän antoi keitoksen muhia pitkään ja siivilöi sen jälkeen pois kaiken kiinteän aineksen.
Pakkohan tätä on kokeilla: aloitan kokeiluni ikävä kyllä vasta sen jälkeen, kun bataatit ja punajuuret on jo syöty. Perustan pakkaseen kasvisliemipussukan, jonka otan esille aina ruokaa laittaessani tai eväitä tehdessäni. Haluan kokeilla mitä tällä konstilla saa aikaiseksi ja toisaalta ajattelen, että tämä on Lapissa ainut mahdollisuus hyödyntää biojätettä: täällä sitä ei kerätä kiertoon pitkien etäisyyksien vuoksi lainkaan.
Yksi epäonnistuminen kuitenkin
Pakkasin kotoa mukaani myös monta vuotta vanhan pussillisen maissin siemeniä. Olin aikanaan ostanut sen idättääkseni maissin versoja, joita söinkin hyvällä ruokahalulla osana lounassalaatteja. Täällä Lapin pimeydessä idätykseni sen sijaan ei onnistu. Vaatimaton koeviljelmäni kasvaa ainoastaan valkeaa ja vihertävää karvaa.
Ruokaprojektini toisella viikolla roskiin menee kahvinporoja, kananmunankuoria ja pieni kourallinen homeisia maissinjyviä. Korjaan tilanteen ja teen maisseista popcornia kattilassa, kuten viimeksi joskus 1800-luvulla ennen mikroaaltouuneja.
Miten tämä juttu jatkuu?
Kokeiluni alkaa pikkuhiljaa edetä haastavammille vesille. Olisiko niin, että alan kyllästyä syömään lopulta aika samana pysyviä ruokia? Kaipaanko liikaa kaupassa käynnin valinnan mahdollisuuksia tai iskevätkö ylitsepääsemättömät mieliteot?
Ruokakaappini eivät näytä tyhjenemisen merkkejä. Ainoastaan vaatekaapin ylähyllyllä kasvavat pakasterasiapinot kertovat, että jotain tyhjentymistä on tapahtunut.
Mikäli olen vielä hengissä ja kirjoituskunnossa, raportoin ensi viikolla kokemukseni kolmen jälkimmäisen viikon osalta ja selvittelen itselleni, mitä tästä opin. Ja mikä mielenkiintoisinta: miten jatkan seuraavat viisi viikkoa, puolisoni pääsiäisvierailuun asti?
**********
Olen 49-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.
**********
Täytyy kyllä sanoa, että minä omasta puolestani vähennän hävikkä mieluiten niin, että käyn kaupassa vähintään kolme kertaa viikossa.
Mitään turhaa ei tarvitse ostaa, eikä mikään pilaannu, kun osta vain sen mitä puuttuu tai on loppumassa. Vain jos ostoskertojen väliä pitää lisätä, tulee mahdollisuus, että arvionti menee vikaan, ja jokin tuote jää syömättä.
Tämä tietenkin toimii vain jos kauppa on mukavan kävelymatkan päässä tai yhdistettävissä työmatkan yhteyteen. Mutta jotenkin en pysy kärryillä, miten ostosvälin pidentäminen äärimäisyyksiin voisi vähentää hävikkiä tai sillä periaatteella olisi madollista pitää hävikin määrää edes kurissa. Mutta ihmiset ovat taitavia eri asioissa, joten ehkä sekin joltain sujuu.
Hei PN, varmasti ihan jokainen tapa suorittaa ruokaostokset on aivan yhtä hyvä, kunhan se sopii ja luontuu suorittajalleen, eikä aiheuta stressiä tai mieliharmia. Pappani kävi uskoakseni ruokakaupassa sekä aamu- että iltapäivällä, koska kaupalla käynti oli hänelle erityinen sosiaalinen tapahtuma. Hänen hyvinvointiaan lisäsivät tiheät kaupassa käynnit. Minä en pidä yhtään kaupassa käynnistä, joten harjoittelen käymään siellä mahdollisimman harvoin.
Olet oikeassa, harvat kaupassa käynnit eivät tietenkään vähennä hävikkiä mitenkään. Mutta se vähentää, että ”kieltää” itseltään muutamaksi viikoksi kaupassa käynnin ja sen avulla tulee pakotetuksi hyödyntämään ne vähän epämieluiset elintarvikkeet, joiden muuten antaisi retkua kaapin pohjalla käyttämättöminä ja jotka sitten lopulta heittäisi vanhentuneina pois.
Kiitos mukavasta blogista, ja erityisen hienoa lukea tästä kokeilusta. Hävikin pienentäminen sujuu monella tapaa ja suunnitelmallisuus on yksi sellainen.
Kysymyksenä on, miten käytät kahvinporoja idätysalustana. Minä idätän nyt vain purkissa ituja, mutta tarkoitatko kukkien ym. taimien kasvatusta? Onnistuuko se poroalustalla?
Hei ja kiitos palautteesta. Koitin käyttää kahvinporoja multamaisena kasvatusalustana, samaan tyyliin kuin alla olevan linkin blogissa on käytetty multaa.
http://unnatuutikki.blogspot.com/2011/06/maissin-kasvatus-for-dummies.html?m=1
Pelkällä mullalla olen saanut syötäväksi herkullisia, noin viiden sentin maissin versoja. Nyt en onnistunut ollenkaan. Ehkä seuraavaksi pitää kokeilla pelkkää idättämistä ilman mitään multia.