Pohdin kirjoituksen verran huolettoman elämän paradoksia ja listailen lähivuosien unelmiani. Viisastelen siitä, miten taloudellisesti vapaampi elämä pitäisi suunnitella ja kerron mitä itse meinaan tänä vuonna tehdä.
16.12.2023 Rakas päiväkirja
Pinosin äsken emäntäni kanssa hevosille toimitetut 70 heinäpaalia varastoon ja sahasin viimeiset viiniköynöksen pätkät polttopuiksi. Vanhoissa köynöksen varsissa onkin melkoinen sahaaminen. Ne ovat pohkeen paksuisia ja umpikovaa puuta, ehkä kotoisista materiaaleista verrattavissa käkkyräiseen katajanvarteen
Tilan hevosväestä Faltorino ja Alfredo-aasi rouskuttavat viimeisiä aamupäiväheiniään, hevosrouvat Daisy ja Ariel torkkuvat silmät kiinni auringossa. Keittiöstä leijailee tavalliseen tapaan mitä herkullisin ruoan tuoksu. Kello lähentelee puolta kolmea iltapäivällä ja alkaa olla tämän talouden tyypillinen lounasaika.
On joulukuun 16. päivä. Ulkona on alun toistakymmentä astetta lämmintä ja aurinko lämmittää Apenniinien rinteitä vielä mukavasti. Maisemassa on vihreyttä, mutta myös syksyn keltaisia värejä. Koirat ovat telmineet energiansa pois ja retkottavat nurmikolla nukkuen.
Lauantai-iltapäivän maisema on vuoren rinteeltä katsellen poskettoman kaunis. Juomalasissa kuplii Pignolettoa, paikallista vino fritzantea. Aurinko paistaa matalalta, mutta tuntuu kasvoissa lämpimältä. Jos omia tunnelmia pitäisi yhdellä sanalla kuvata juuri tällä hetkellä, niin käyttäisin sanaa huoleton. Tämän hetken haluaisin säilöä lasipurkkiin ja ottaa Italian syksystä mukaan.
Olen taloudellisesti vapaamman elämän ytimessä: ympärilläni on kauniita maisemia, aurinkoa ja vain mukavia ihmisiä. Juomalasissa on kuplivaa, mihinkään ei ole kiire, velvollisuuksia ei ole lainkaan.
Aika aikaa kutakin
Aikani tällä hullunkurisella farmilla on tullut päätökseen, huomenna lähden kotiin. Ajattelin viimetöikseni pestä vaelluskenkäni, jotka ovat olleet päivittäisessä käytössä viimeiset kolme kuukautta: Apenniinien rinteellä olevalla tilalla jalassa on joka päivä oltava nilkkoja turvaava varustus.
Kenkäni ovat perin juurin mutaiset. Uskoakseni niiden pohjassa on tallessa myös aimoannos sitä itseään, kulkeehan päivittäinen työreittini hevoslaidunten poikki. Vaelluskengät jalassani aloitan huomenna pintamatkani halki Euroopan kohti kotia.
Päätän sittenkin jättää kenkäni pesemättä. Huolettomuutta en saa pakattua mukaan, olkoon tarkemmalla harkinnalla mukanani edes möykkyjä Grizzanan savea ja hevosenpaskaa. Saviset kengät muistuttakoot minua kaikesta siitä hyvästä, jonka Italiassa koin.
Kenkäni ovat varmaankin parhaimmillaan Ruotsinlaivalla, joka on toiseksi viimeinen matkustusvälineeni matkalla kotiin. Sieluni silmillä näen jo itseni glitterinhohtoisen pikkujoulukansan keskellä hämmentyneenä ja kummissani.
Vaikka huolettomuus on aivan mahtava tunne, josta pitäisin mielelläni kiinni, huomaan sen olevan vain kupla, hetken onni. Pelkästään auringonpaistetta ja mukavia asioita täynnä oleva elämä happanee uskoakseni aika pian degeneroitumiseksi ja hedonismiksi. Aika siis aikaa kutakin. Niin ihanaa kuin tämä siunattu huolettomuus onkin, sen tulee olla vain vaihe.
En tarkoita, että hyviä asioita elämässä pitäisi jollain lailla vieroksua tai syöksyä täältä leppoistelun pesästä keskelle itsensä tahallista ruoskimista tai epämieluisten asioiden kanssa kilvoittelua. Tarkoitan, että voidakseen pitkällä tähtäimellä hyvin, ihmisen on haastettava itseään. Aika-ajoin pitää herätä, kun vielä kamalasti väsyttää. Pitää kokea fyysistä epämukavuutta ja erilaisia epävarmuuden tunteita.
On tärkeää kohdata epämiellyttäviä tilanteita ja koittaa tulla toimeen vähän kurjienkin tyyppien kanssa. Jos tätä ei tee, meistä on pian jäljellä aika löllö ja keinoton versio itsestämme.
Nyt mahtuu ajattelemaan
Ihan tavallisessa aikuisessa elämässä huolettomat ajanjaksot ovat, kun asiaa alkaa pohtimaan, melko harvinaisia. Jälkikasvu, ikääntyvät vanhemmat, parisuhdehuolet, taloudellinen epävarmuus, työstressi, terveysmurheet tai ihan vaan yleinen turhautuminen tai suunnattomuuden tunne voivat olla varjostamassa aurinkoisiakin päiviä.
Huolettomuus on ihmismielelle paitsi harvinainen, mutta myös hedelmällinen tilanne. Koko kaista on käytössä: kapasiteettia ei tuhlaudu murehtimiseen, pärjäämisen varmisteluun tai entäjossitteluun. No mihin olen sitten käyttänyt tätä ”kokonaan käytössä olevaa ajattelukapasiteettiani”? No oman elämäni vatuloimiseen, tietenkin.
Mitä haluan elämältä?
Kun murehdittavaa ei ole, pystyy parhaalla mahdollisella tavalla olemaan auki omille ajatuksille, tunteille ja intuitiolle. Kun velvollisuuksia ei ole, on tilaa miettiä: mitä minä elämältäni haluan, kuka minä haluan olla?
Korostan, etten ole millään tavalla ahdistunut tai turhautunut. Pidän äärimmäisenä etuoikeutena sitä, että saan rauhassa miettiä, mitä seuraavaksi elämältäni haluan. Loppuelämä on aivan liian pitkä (toivottavasti) säie puntaroida asioita. Saan itse valita strategiakauteni pituuden, ja minulle sopii tässä hetkessä ajatella elämää eteenpäin vuosi kerrallaan.
ps. Oikolukiessa tehty jälkihuomio: oikeasti hyvät ihmiset käyttäisivät kapasiteettiaan esimerkiksi sen pohtimiseen, miten voisi olla parempi lähimmäinen tai miten tehdä maailmasta paremman paikan. Oma vatulointini kuulostaa sairaan itsekkäältä.
Palaan jälleen reilut kaksi vuotta sitten, vielä tiivistii työelämässä ollessani kirjoittamaani blogitekstiin siitä, mitä elämältäni ilman säännöllistä ansiotyötä tavoittelen. Viiden kohdan listani tuntuu yhä validilta kokoelmalta minulle tärkeimmistä asioista. Paitsi että nyt huomaan siitä puuttuvan yhden olennaisen seikan. Viiden asian listastani tuleekin kuuden asian kokoelma:
- Haluan elää mahdollisimman vapaana velvoitteista.
- Haluan, että minulla on kiireetön ja levollinen olo.
- Haluan havainnoida ja pohtia rauhassa ympäristöäni ja kirjoittaa siitä.
- Haluan uppoutua projekteihini miettimättä aikarajoja.
- Haluan nähdä ja kokea erilaisia paikkoja ja todellisuuksia.
- Haluan nauttia luonnosta ja ulkoilmaelämästä.
Vuonna 2023 toiveissani on tosiaan kirkastunut ulkoilmaelämän ja luonnon merkitys. Paitsi huolettomasta elämästäni Italiassa, nautin myös ihan yhtä paljon loppukesästäni Sallassa, jossa tein toki kovasti töitäkin, mutta sain myös viettää kaiken vapaa-aikani kansallismaisemista nauttien. Lisäksi viime vuosien ehdottomia kohokohtia ovat olleet omassa metsässä vietetyt lomaviikot.
Et voi tietää etukäteen
Taloudellisesti riippumattomasta elämästä keskusteltaessa tai kirjoitettaessa nousee mielestäni esiin polarisoitunutta ajattelua: joko henkilö on taloudellista vapautta tavoitellessaan ehdottoman varma siitä, miten haluaa vapauttaan viettää. Suunnitelmat ovat kirkkaat ja selkeät.
Toisaalta vapauden tavoittelija voi olla hyvinkin mietteliäs: millaiseksi mahtaa jäsentyä taloudellisesti vapaa tulevaisuus? Millaista elämää haluaisin silloin elää? Tulevaisuus voi tuntua vaikealta määrittää tai se voi herättää jopa epävarmuutta. Työstressi painaa, taloudellista varantoakin olisi, mutta tyhjältä tuntuva tulevaisuus työarjen ulkopuolella epäilyttää.
Taloudellista riippumattomuutta tavoitellessa voi olla väärässä kahdella tapaa: voi luulla jo tietävänsä tai voi ajatella, että tulisi jo tietää. Ei ja ei.
Et todellakaan voi tietää, mitä tulevaisuutesi tuo tullessaan ja millaista elämää sitten ihan oikeasti haluat elää. Elämäsi muovaa ihan itse itsensä. Ja toisaalta, sinun ei todellakaan tarvitse tietää tulevaisuudestasi juuri mitään. Se kyllä muovaa ihan itse itsensä. Sinun tarvitsee suurin piirtein tietää, mistä haluat aloittaa. Loppuosa tarinaa muotoutuu matkan varrella, kunhan olet elämälle avoin.
Mistä olisin voinut tietää?
Mistä ihmeestä olisin voinut tietää, mitä kaikkea tässä perin huolettomassa elämässäni Apenniinien rinteillä hevosen lannassa tarpoen saankaan päähäni? Oma mieli yllättää, mutta vielä enemmän yllättävät toiset ihmiset: mistä ihmeestä olisin voinut tietää, miten inspiroivia ja innostavia ihmisiä tapaan ja tarinoita kohtaan? Korkoa korolle-ilmiö on totta myös taloudellisesti vapaammassa elämässä.
Täältä auringonpaisteiselta vuoren rinteeltä haluan nyt kirjoittaa muistiin haaveitani lähivuosille.
Lähivuosien bucket list
1. Haluan elää jonkin jakson tiiviisti meren äärellä. Ehkä ensisijainen tavoitteeni olisi päästä Kalajoen hiekoille, Hankoon tai sitten kaakkoiseen Suomeen. Meri on minulle vieras, haluaisin tutustua siihen. Ehdottomasti hienointa olisi päästä elämään jakso jollain majakkasaarella.
2. Haluan työskennellä leirintäalueella. Ajatus monitoiminaisena toimimisesta tehden milloin mitäkin houkuttelee. Lisäksi oletan, että saisin tehdä verrattain itsenäistä työtä ja olla paljon ulkona.
3. Haluan viettää ajanjakson alpakkafarmilla. Nuo otukset ovat niin mahdottoman sympaattisen oloisia, että haluan niiden sekaan. Alpakkalanka on uskoakseni useimpien neulojien lempimateriaali ja haluan sen syntylähteille.
4. Haluan päästä Islantiin Worlwidefriends-järjestön kautta putsaamaan rantoja. En halua olla siellä järjestön määrittelemää kahden viikon työjaksoa, vaan haluan päästä vastuuhenkilön tehtäviin ja kierrellä rannoilla puoli vuotta.
5. Haluan päästä Merimieskirkon vapaaehtoiseksi Rotterdamiin. Alankomaat kiehtoo minua maana ja merimieskirkon monipuolinen työkenttä on mielestäni todella mielenkiintoinen.
6. Haluan kierrellä Britteinsaarten maaseutua perusteellisesti, erityisesti Skotlantia. Toivoakseni pääsisin jollain tavoin ulkotöihin.
7. Haluan tehdä hoitajakeikan Norjaan. Haluan kauniisiin maisemiin ja samalla voisin myös tienata siinä sivussa.
8. Haluan workawayeriksi entisen Jugoslavian maihin maaseudulle. Balkkanilla on ainutkertaisen kauniita vuoristomaisemia ja jopa vuonojakin.
9. Haluan puutarhatöihin hautausmaalle. Kalevankangaskin käy. Haluan elää ja olla hautausmaan rauhallisessa tunnelmassa ja haluan työlläni ylläpitää kaunista ja arvokasta ympäristöä.
10. Haluan töihin Nextiiliin tai johonkin muuhun tekstiilien parempaa kiertoa mahdollistavaan organisaatioon. Haluan korjata vaatteita, sillä tiedän olevani siinä tarkka ja osaava. En välttämättä tarvitse työstäni palkkaa, mutta rakastan korjausompelua ja haluan jonnekin sitä tekemään.
11. Turkki, Azerbaidzhan ja Georgia. Nuo maat ovat go-to-listallani, mutta en vielä tiedä, millä tavalla maita olisi luontevinta lähestyä. Turkista tulee ehkä ensimmäisenä mieleen suomalaisille tutut turistikohteet maan etelä- ja itälaidalla. Sinne en halua. Myös Turkissa minua kiehtoo karu ja omintakeinen luonto. Olen kerran ollut Kappadokiassa jonne haluan uudelleen. Ja Turkista itään päin jatkaen haluaisin tutustua myös sen kahteen naapurimaahan. Aikanaan uskon, että löydän luontevan tavan tutustua rauhassa tuohon maailmankolkkaan.
12. Haluan elää jakson miljoonakaupungissa. Haluan hohhailla puistoissa, museoissa, kulttuurijutuissa ja taidetapahtumissa. Ja seurata viliniää sivustakatsojan roolissa.
Kaikki ajan kanssa
Minulla ei ole kiire ja jo tällä vapaan harhailun kokemuksella tiedän, että haluan viipyillä ja pysähtyä. Jokainen unelma ottaa aikansa, mutta mikään ei ole millään lailla mahdoton ajan, pääoman, osaamisen tai uskalluksen näkökulmasta.
Aiemmin minua olisi hävettänyt tai nolottanut kirjoittaa julkisesti haaveistani, mutta ei enää. Asioiden ääneen sanominen ei uskoakseni koskaan toimi esteenä haaveiden tai tavoitteiden toteutumiselle. Sen sijaan asioiden sanoittaminen ja julkituominen voi hyvinkin olla ensimmäinen askel niiden toteuttamisen tiellä.
Nämä haaveeni jäävät nyt talteen bittiavaruuteen odottamaan, mitä niistä poimin tavoitelistoilleni lähivuosina. Alkaneen vuoden toteutettavat haaveet on sen sijaan jo määritelty.
Toiveeni vuodelle 2024
Aikomukseni vuonna 2024 ovat seuraavat:
- Kilpisjärvi
- Pitkä roadtrip
- Espanjan pohjoisrannikko
- Hyllyttäjänä toimiminen
Tein loppukeväästä 2023 pikaisen bussimatkan Kilpisjärvelle ja ihastuin karun maiseman keväthankiin perin pohjin. Olin aikaisemmin käynyt käsivarren Lapissa vain kesäaikaan. Maisema on tuolloinkin toki kovin kaunis, mutta kirkas kevätaurinko ja hohtavat hanget kruunasivat jo ennestään upean ympäristön.
Jo vuoden 2023 keväällä hahmoittuikin yhdeksi toiveeksi seuraavalle vuodelle saada viettää loppukevät Kilpisjärven maisemissa. Tämä toive on pysynyt kirkkaana mielessäni ja täyttyi itse asiassa huvittavan helposti. Kerron asiasta tarkemmin, kunhan siihen kohtaan vuotta päästään.
Toinen maantieteellinen päämääräni alkavalle vuodelle sijaitsee etelämpänä. Olen aikanani katsonut moneen kertaan yhden suosikkisarjani Top Gearin autoilumatkoja huikeissa Espanjan maisemissa ja nyt haluan sinne itsekin.
Kärpäsiä tulee samalla iskulla lätkäistyä kaksi: olen jo kauan haaveillut pitkästä roadtripistä, ehkä omasta lite-versiosta suuresti ihailemastani pakuilusta. Tälle syksylle onkin luvassa kauan odotettu roadtrip halki Euroopan yhdessä puolison kanssa. Olemme matkalla vähintään viisi viikkoa, saman verran vuosikymmeniä täyttyy henkilökohtaiseen matkamittariini tuon reissun aikana. Meillä ei ole pakua, mutta aivan mahtava autoteltta, jossa uskoakseni yövymme suurimman osan öistä.
Ajan viettäminen kauniissa maisemissa on siis näköjään todella se minun juttuni tällä hetkellä. Toki kauneus on aina katsojan silmässä. Toiselle ihaninta maailmassa voi olla Manhattanin siluetti, minä haluan luontoon ja katselemaan kauas.
Pitkäaikainen ammatillinen haave on toteutumassa
Jos Kilpisjärvi tupsahti bucket listalleni vasta viime vuonna, tämä seuraava toive on roikkunut mukanani todella kauan. Olen jo vuosia kertonut laajasti ammatillisesta haaveestani päästä hyllyttäjän tehtäviin.
Itse asiassa kirjoitin siitä ihka ensimmäisessä blogikirjoituksessanikin heinäkuussa 2021. Tälle vuodelle on jo solmittuna elämäni ihka ensimmäinen kaupan alan työsopimus. Odotan työtä paitsi innolla, mutta myös suurella jännityksellä ja raportoin suoriutumisestani varmasti jälleen seikkaperäisesti.
Kaikki on kausia
Olin ajatellut päättää tämän kirjoituksen sen pohtimiseen, miten huolettomuutta voi tietoisesti kehittää: miten sitä voi jatkaa tai ylläpitää? Kun näin hyvä olo on saavutettu, miten saisin tämän kestämään? Lopulta vastaukseni on, ettei mitenkään. Huolettomuus on mahtavan ihanaa, mutta se ei kestä lopullisena, pysyvänä asiaintilana. Mistään, joka kestää loputtomasti, ei lopulta myöskään nauti kovin pitkään eikä sitä osaa enää arvostaa.
Päädyn siihen, että minun tämänhetkisen huolettomuuteni paras puoli on, että se vahvistaa. Sen kokemuksen haluan tästä aurinkoisesta iltapäivästä ottaa mukaani ensivuoteen. Muista: aurinko paistaa, se tuntuu kasvoilla lämpimältä, lauma levollisia eläimiä nauttii ympärilläsi aurinkoisesta iltapäivästä. Kaikkialla on kaunista, kaikki on ympärilläsi hyvin.
Mitä ikinä elämä eteen tuokaan, myös nämä hetket palaavat. Niiden eteen täytyy joskus tehdä töitä, mutta niitä on varmasti jatkossakin. Kiitos Universumille kaikesta tästä, nyt eteenpäin.
**********
Olen 49-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.
**********
ps. ensi viikolla pääsen haaveiden haihattelusta taulukoihin, eli lasken vuodelleni budjetin.
Hyvä lista, se voisi lähes olla omani. Lisäisin listalle Hailuodon ja Ulko-Hebridit. Ihania paikkoja, todella!
Kiitos palautteesta ja ehdotuksista. Hailuoto on ollut pitkään go-to-listallani, toisen ehdotuksesi parissa pitää googletella, on minulle vieras.
Moi,
Kiitos jälleen kerran niin kiehtovasta kirjoituksesta.
Erityisen tärkeitä olivat ’Et voi tietää etukäteen’ kappaleen viisaat sanat. Olen tosiaan sillä kapealla polulla matkalla itsekin, mutta suuresti se iso liikku askarruttaa. Sitä jotenkin haluaisi suunnitella kaiken valmiiksi, mutta eväitä niihin suunnitelmiin on tiukassa löytää. Pitää vielä moneen kertaan lukea kirjoituksesi läpi ja sisäistää viestiäsi huolella.
Sinulla on merkittävän kiehtova lähivuosien bucket lista. Näkee, että olet ammattilainen ja jo pitkällä elämän merkityksellisyyden sisäistämisessä. Minulle listaltasi nousi esiin kohta 2, eli työskentely leirintäalueella. En ole tätä uskaltanut ääneen edes puolisolleni sanoa, mutta jostain syystä minuakin houkuttaa kyseinen asia. Lisäksi pohdintasi kyseisestä tehtävästä on kovin seikkaperäistä.
Bucket listit ovat aina henkilökohtaisia ja niitä ei kuulu kommentoida, mutta en malta olla ehdottamatta että yhdistäisit tähän kohtaan 2 asumismuodoksesi matkailuvaunun siellä kyseisellä leirintäalueella. Lisäksi ehdotan, että valitsisit kyseisen leirintäalueen meren ääreltä, niin listasi kohta 1 tulee siinä samalla hoidettua. Esim tuolla Kalajoen hiekkäsärkillä on leirintäaluekin. Kaiken lisäksi Kalajoen edustalla merellä on pari pientä saarta Maakalla ja Ulkokalla. Näistä Ulkokallalla on se majakkakin. Kallankareille järjestetään kesäisin miniristeilyjä. Minulla ei ole sinällään mitään kytköstä Kalajokeen saati tuonne leirintäalueelle. Kunhan ehdottelen jonkinlaisen paikallistuntemuksen pohjalta, kun täällä suunnalla Suomea asun.
Hoksasin myös mainintasi pakuilusta. Hieman samaan aihepiiriin liittyen minä olen erityisesti viehättynyt matkailuvaunuilusta. En sellaista vielä omista, mutta pysyvä asuminen vaunussa ja sen sanelema minimalismi kiehtoo kovasti. Pointtina olisi, ettei omaa kiinteää osoitetta jossain rakennuksessa samaan aikaan ja tietenkin siellä sitten tilaa säilöä kaikkea kertynyttä roinaa mielin määrin.
Tsemppiä sinne kylmään lappiin työrintamalle.
Kiitos seikkaperäisestä kommentista, josta haluan vastata moneen kohtaan. Kirjoitin epävarmuudesta uuden elämän edessä, sillä heräsin ajattelemaan asiaa jonkin aiemman kommenttisi perusteella. Ajattelen yhä vahvemmin, että liiallinen suunnittelu pilaa sen, mikä on parasta: vapauden ja avoimuuden uusille asioille. Olen esimerkiksi tällä Lapin työreissulla tavannut taas niin häkellyttävän mielenkiintoisia ihmisiä, että uusia väyliä ja inspiraation lähteitä aukeilee suuntiin, joiden en tiennyt olevan olemassakaan.
Kalajoki olisi ihan mahtava paikka päästä töihin, mutta vierastan matkailuvaunuja. Koska olen äärimmäisyyksien ihminen, olen erästä toista projektia varten googletellut kolmen vuodenajan huvilatelttoja. Leirintäalueella jos viettää kesää, niin kyllähän teltta olisi se ulkoilmaihmisen ratkaisu, eikös niin 😉
..ja luen edelleen suurella ilolla ihan kaikki kommentit ihan kaikesta mitä kirjoitan. Mikään verkkoon blogattu ei ole tehty sillä ajatuksella, ettei tekstiä saisi ruotia tai pohtia kommenteissa.
Miten olisi kahvilatyöntekijänä Tankarin majakkasaarella Kokkolassa?
Kiitos! Ajattelinkin etukäteen, että kun listailen haaveitani, olisi ihan parhautta saada lisävinkkejä ja täsmennyksiä. Tämä vinkki jää ehdottoamasti korvan taakse. Olisi kyllä ihan mahtava homma.
https://www.majakkaseura.fi/talkoot/
OMG kiitos ihan mahtavasta vinkistä! Tämähän käy aina vaan innostavammaksi!
Olen kyllä tyytyväinen että löysin blogisi. Täällä olisi kesäkuussa tarkoitus heittäytyä vapaaherrailemaan 1.5 vuodeksi, jonka jälkeen palattava joksikin aikaa tienaamaan. Olen jokatoinen viikko perumassa kaiken, koska ”rahat ei riitä”, ei voi jäädä pois koska pelottaa jo valmiiksi tuo 1.5 vuoden päässä siintävä paluun hetki, mitä jos ei löydy töitä jne. Käyn täällä aina silloin rentouttamassa aivoja, että kyllä se siitä.
Onnea kesäkuun heittäytymiseen!! Asioilla on taipumus järjestyä, usko vaan. Toivottavasti käyt jossain vaiheessa huikkailemassa jonkin kommentin siitä, miten vapailu osaltasi sujuu ja millaisia tunteita tai ajatuksia se on herättänyt. Kaikkea hyvää Sinulle.
Kiitos mahtavasta blogista, kirjoitustyylisi oikein imaisee mukaansa ja saa pohtimaan asioita omasta näkökulmasta 🙂 Olen haaveilijatyyppi ja minulle on hyvin vaikea lähteä toteuttamaan asioita, vaikka olisin niistä pitkään haaveillut, mutta blogisi on inspiroinut tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin ja suunnittelemaan steppejä unelmien toteuttamiseen, jotta ne eivät jäisi ainoastaan haavetasolle 🙂
Voi apua, kiitos kauheasti kauniista sanoista. ”Kirjoitan yllyttääkseni”, on yksi blogin esittelysivulle listaamistani motiiveista. Rohkeutta ja tsemppiä kaiken uuden edessä.
Todellakin olen niin samaa mieltä tuosta, että blogisi on inspiroinut tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin ja suunnittelemaan unelmien toteuttamista!
Ja myös aukaissut silmät sille, mitä kaikkea mahdollisuuksia hoitoalan koulutus tuo vapaamman elämän toteuttamiseen. Voi tehdä halutessaan esim. osa-aikatyötä tai vain osan vuodesta töitä. Muilla aloilla tämä ei välttämättä ole niin helposti toteutettavissa. Itsellä on myös hoitoalan koulutus, vaikka olen vuosia tehnyt täysin toisen alan töitä. Nyt, yli 10 vuoden hoitoalan tauon jälkeen mietin taas, että olisi mukava tehdä osa-aikaisena lähihoitajan töitä.
Voi ihanaa ihanaa! Hanaa vaan, aina voi pakittaa jos jotain ylitsepääsemätöntä tulee eteen. Hoitoalan koulutus on kyllä ihan paras matkalippu omannäköiseen elämään, ei muuta kuin kokeilemaan.