Kolme kuukautta sitten toteutin haaveeni pitkästä pintamatkasta ja matkustin Tampereelta Pohjois-Italiaan lähelle Bolognaa. Nyt on aika palata takaisin ja haluan valita eri reitin. Olen nyt jo yhden pintamatkan suorittaneena hitusen kokeneempi. Vertailen euroja ja kokemuksia: kannattaako maata pitkin matkailu?
Mustat tekstit olen kirjoittanut etukäteen matkaa suunnitellessa.
Siniset tekstit on näpytelty matkan varrelta.
Reittivalinta ei olekaan helppo
Ihan ensiksi selvittelen lauttamatkojen hintoja. Jos matkustaisinkin maata pitkin vain Saksan rannikolle ja tulisin sieltä lautalla kotiin? Lauttamatka Saksasta Suomeen maksaa melkein 300 euroa ja on yksittäiseksi matkan vaiheeksi liian hintava varsinkin kun 31 tunnin lauttareissu ei millään tavalla houkuta.
Minun on palattava Baltian kautta yöpymisvaihtoehtoja vaihdellen tai tultava kotiin Ruotsin kautta. Tavoitteeni on käyttää matkaan neljä päivää.
Miksi juuri 4 päivää ja 3 yötä? Koska mitä hitaammin matkustaa, sitä enemmän se maksaa. Lisäksi ajattelen menomatkan kokemuksella, että neljä reissupäivää on sopiva määrä. Sen jälkeen alkaa into jo hiipua eikä viidentenä päivänä ehkä ole enää kovin halukas maisemafiilistelyyn.
Mutta aloitetaan siis nyt alusta. Ensimmäisenä päivänä pitäisi päästä Alppien yli.

1. Päivä: Vergato – München 584 km
Tutkailen Eurailin ratakarttaa ja pohdin vaihtoehtoja. Miten Pohjois-Italiasta pääsisi Alppien yli ensimmäisen legin kotiin päin ”kulkematta Münchenin kautta”, sillä tuo kortti on menomatkalla jo käytetty. Googlettelen reittejä itään, Sloveniaan päin. Matkanteko tuohon suuntaan sisältää kuitenkin monta vaihtoa ja odotteluja, enkä ensimmäisenä matkapäivänä pääsisi kovinkaan pitkälle.
Myöskään länsisuunnan tutkailu ei tuota tulosta. Voisin pyrkiä Italiasta Sveitsiin, mutta junamatkaa ei tunnu tuohonkaan suuntaan järjestyvän mukavin, päiväaikaisin vaihtoehdoin. Lisäksi Sveitsissä yöpyminen tulee koehakujen perusteella turkasen kalliiksi.
Luovutan. Päätän palata kotimatkani ensimmäisen osuuden samaa reittiä kuin tulinkin. Jotain sentään vaihdan. Olen tänne saapuessa sekä aiemmilla reissuilla kulkenut useamman kerran junalla Alppien yli. Nyt päätän tehdä saman matkaosuuden bussilla.
Junalla matka Bolognasta Müncheniin kestää 7h15min. Bussilla sama osuus kestää 8h 40min. Molemmilla kulkupeleillä on omat hyvät puolensa. Junassa voi jaloitella paremmin ja se on nopeampi. Bussilla taas pääsee näkemään kaupunkien keskustoja ja pikkukyliä paljon junaa paremmin. Bussilippu maksaa reilut neljäkymppiä, junalippu kustantaisi 80 euroa.
Aiemmin syksyllä matkustin Flixbussilla Riikasta Varsovaan ja olin pettynyt bussiyhtiön palveluihin. Ehdin jo päättää, etten heidän kyytiinsä enää nouse. Päätän sittenkin antaa Flixbussille toisen mahdollisuuden.
Vaihtoehtoisten matkapäivien tutkailu kannattaa. Päätän aloittaa kotimatkani sunnuntaina, jolloin sama bussivuoro on 30% halvempi kuin edeltävänä päivänä.

Bussimatkan plussat ja miinukset
Lähden matkaan Bolognan, eli kuvankauniin tuhatvuotisen renesanssikaupungin susirumalta linja-autoasemalta. Etsin lähtevien linjojen joukosta Münchenin bussia ja ehdin jo hieman hermostua: miksi se ei näy lähtötauluilla? Olenko sittenkin sotkenut lähtöpaikan? En ole. Hoksaan, etten ole menossa Müncheniin, matkakohteeni onkin Monaco Di Bavier. Mielenkiintoista. Saksalaiselle suurkaupungille on näköjään ihan oma italialaistettu nimi.

Kun löydän oikean laiturin, kohtaan jo menomatkalta tutun Flixbuss-yhtiön tylyn palvelun. Bussikuski tupakoi harmistuneen oloisena linja-auton vierellä ja komentelee tuskastuneesti matkustajia, jotka eivät laita matkatavaroitaan ”ruumaan” hänelle mieleisellä tavalla. Kaikkea sitä joutuukin vierestä katselemaan.
Hoksaan, että pystyn seuraamaan matkani edistymistä bussiyhtiön verkkosivujen kautta. Kun syötän sivuille bussilippuni varausnumeron, näen kartasta missä kohtaa reittiä kulloinkin olemme ja myös sen, olemmeko aikataulussa. Pitkälle matkaa olemme jopa puoli tuntia aikataulusta edellä, mutta Munchenin esikaupungin liikennesolmut, ilmeisesti jokin onnettomuus mateluttaa meitä pitkiä aikoja ja olemme lopulta perillä noin vartin myöhässä.

Taas yhtä ihanaa
Ratkaisuni hakea vaihtelua saman reitin matkustamisesta eri kulkuvälineellä osoittautuu hyväksi. Rautatieasemien takapihojen sijaan bussi käy jokaisen kaupungin keskustassa ja laitan muistiin, että muun muassa Trento näyttää vuorten kainalossa niin söpöltä kaupungilta, että haluan pysähtyä siellä paremmin, kunhan olen näillä hoodeilla jatkossa.

Alppien katselu ei kokemuksena kulu. Matkan edetessä lunta alkaa ilmestyä muuallekin kuin vuorten huipuille. Sekä vuoret että niiden kainalossa nuokkuvat pikkukylät näyttävät aurinkoisena päivänä juuri niin idylliseltä kuin kuvitella saattaa. Kuuntelen musiikkia, tuijottelen kaukaisuuteen ja poden suloista melankoliaa. Kaipaan samaan aikaan kumpaankin suuntaan: sinne, mistä lähdin ja sinne, minne olen menossa.

Ensimmäisen päivän numerot
Mistä – Minne | Kulkuväline | Eurot |
Vergato – Bologna | Juna | 4,10€ |
Bologna – München | Bussi | 44,90€ |
Yöpyminen Hotel Pension am Hautbahnhof | 49€ |

2. Päivä: Munchen – Hampuri 778 km
Päätän jatkaa matkaa suoraan kohti pohjoista ja luontevaksi päivämatkaksi määrittyy vajaan 800 km:n junamatka Hampuriin. Jos kehtaisin lähteä matkaan jo klo 6, maksaisi junamatka vain 17,90€. Haluan kuitenkin nukkua pidempään.
Yhdeksän jälkeen lähtevä juna on kympin kalliimpi, mutta maksan aamu-unistani kernaasti tuon hinnan. Mikä mukavinta, päivämatkaan ei sisälly vaihtoja, joten ei tarvitse vilkuilla kelloa ja jossitella. Menomatkalla kumpikin junanvaihtopäiväni meni pieleen, sillä myöhästymiset sotkivat jatkoaikataulut.

Paikkalippu tuo mielenrauhaa
Menomatkalta opin, että paikkalipussa säästäminen on turhaa nipistelyä, jossa muutama euro vie pois omaa matkustusmukavuutta. Siispä lunastan 4,90 euron paikkalipun. Haluan valita paikkani itse ja löydän vaunukartasta myös kännykkämerkinnät. Toisissa vaunuissa puhelimeen saa puhua, toisissa ei. Valitsen hiljaisen vaunun.

Aamupala kirkastaa päivän
Ennen junan lähtöä käyn aamiaisella hotellin naapurissa olevassa kahvilassa. Minua tervehtii iloinen kassahenkilö, joka on innokas ottamaan tilaukseni. Kerron englanniksi, minkä leivän vitriinistä haluan ja minkälaisen kahvin haluan seuraksi. Asiakaspalveluasenne on tällä henkilöllä kohdillaan, sanat ja käytännöt hieman hukassa.
Toinen kahvilan työntekijöistä on valmis rientämään avuksi. Viittoilen, että asia on ok, haluan jatkaa asioimista minua ensin palvelleen henkilön kanssa, vaikka oikeiden nappuloiden löytyminen kassakoneesta hieman kestääkin. Hän rahastaa ostokseni ja laittaa leipäni lämpiämään. ”Kuinka vanha olet”, on minun pakko kysyä.
Innokas kassapalvelija kertoo olevansa 11-vuotias. Oma-aloitteisesti hän myös kertoo, että on myöhemmin aamulla kyllä menossa kouluun. Kiittelen hänen asennettaan ja englannin kielen taitoaan. Kunpa meistä jokainen voisi hetkittäin tehdä töitään noin intoa puhkuen, kuin tämä aamuni pelastanut alakoululainen. Ihan mahtavaa. Ja täysin laitonta tietenkin, mutta mitä siitä.

Joulukuinen Saksa on vehreä
Aurinko paistaa ja juna paahtaa 230 km/h vauhtia Saksan halki etelästä pohjoiseen. Alkuiltapäivästä olen jo Hampurissa. Olen katsellut koko päivän vehreitä, monipolvisia, siistejä ja hyvinvointia huokuvia maisemia. Kaikki on kaunista, mutta pakko myöntää: en ole mahdottoman ihastunut. Katselen mieluummin Baltian tai Italian rosoista maisemaa, se jollain lailla sopii minulle paremmin.

Hampuri ottaa minut vastaan sateisena ja koleana. Saksa on minulle vieras maa ja niinpä olin unohtanut, millainen jouluhulluus täällä vallitsee. Tupsahdan keskelle joulutoriksi muuttunutta miljoonakaupunkia, johon verrattuna Aleksanterinkadun valot ja tunnelma Helsingissä on pienen tuppukylän puuhastelua. Koko kaupunki loistaa jouluvaloissa, glögibaareja on pitkin poikin ja torvisoittokunnat soittavat joululauluja. Yhtenä vuoden pimeimmistä päivistä Hampuri on mukava paikka viettää iltaa.
Käyn kävelemässä Elben alla olevan tunnelin päästä päähän ja – myönnetään, tempaudun mukaan tähän perinpohjaiseen joulutukseen, joka kaupungissa vallitsee ja se tuntuu aika suloiselta.

Sen sijaan hotellihuoneeni ei ole suloinen. Se on uskoakseni kohtuullisesti matkustamista sisältäneen elämäni epäviihtyisin majapaikkani. Kuvia perheryhmään lähettäessäni perilliseni johkaantuu määrittelemään hotellihuoneeni putkaksi. Hätäännyn ja tivaan: ”mistä sä tiedät, miltä putkassa näyttää?” Uskon purematta vakuuttelut, että lausuttu käsitys perustuu pelkkiin mielikuviin.
Majapaikkaani en voi suositella kenellekään. Mutta toisaalta: huoneeni oli absoluuttisen hiljainen. Sain vääntää lämpöpatterista sinne juuri sopivan lämpötilan ja se sijaitsi vain 200 metriä juna-asemalta. Joten valitukset sikseen.

En ole koskaan ollut hotellihuoneessa, jossa suihku on 30cm:n päässä vuoteesta.
Toisen päivän numerot
Mistä – Minne | Kulkuväline | Eurot |
München – Hampuri | Juna | 27,90€ |
Paikkalippu | 4,90€ | |
Hotel Lilienhof | 49,40€ |

3. Päivä: Hampuri – Tukholma 976 km
Hampurin jälkeen ei enää tarvitse jossitella. On selvää, että tie vie Tukholmaan. Junalippu on tämän reissun kallein, 57 euroa, mutta matkaakin tehdään melkein 1000 km. Junaa pitää vaihtaa Kööpenhaminassa. Tanskasta Ruotsiin paikkalippu kuuluu automaattisesti halvimmankin junalipun hintaan. Ostan paikkalipun myös Hampurista Köpikseen.
Deutche Bahn myy siis minulle koko matkan kerralla yhdellä lipulla Hampurista Tukholmaan, vaikka välillä maat ja junat ehtivät vaihtua.

Jalopuulehtoja ja tasaantuvaa maisemaa
Matkani todellakin tasoittuu päivä päivältä. Ensimmäiseen päivään mahtuivat sekä Apenniinit että Alpit. Toisen päivän eteläinen Saksakin oli vielä kovin kumpuilevaa maisemaa. Mutta pohjoinen Saksa, joka aamupäivän kuluessa vaihtuu Tanskaksi, alkaa jo olla alavaa maata. Maisemassa vaihtelevat laajat peltoaukeat ja jalopuumetsiköt. Matkani etenee siltoja ja kannaksia pitkin, välillä junan ikkunasta ei näy pitkään aikaan muuta kuin merta.

Kun tullaan kunnollisesta Saksasta rennompaan Tanskaan, uskallan kaivaa repusta eilen illalla ostetun sikakalliin viinipullon ja lorauttaa matkajuomaa mukana kulkevaan kahvikuppiin. Kun Italiassa ehti tottua euron ja kahden pullohintoihin, joutui Hampurissa kyykkyviinistä maksamaan niskakarvoja nostattavat 3,75€.

Kööpenhaminassa ohjataan sivuraiteelle
Kööpenhaminaan saapuessani ehdin jo suunnitella jaloittelevani junia vaihtaessani hieman ja käyväni ostamassa jotain purtavaa. Kunnes erittäin kaunista juna-asemaa ihaillessani huomaan, että Tukholman juna lähtee raiteelta 26, jonne on varsinaiselta juna-asemalta 15 minuutin kävelymatka. Lähden ripeästi etsimään tuota sivuraiteiden sivuraidetta ja onneksi lähtöpaikka löytyy sittenkin vaivatta.

Silti ihmettelen: pohjoiseen lähtevä juna on kuin komeasti valaistun aseman takaovelta vaivihkaa matkaan lähtevä resiina. Tukholman juna ei todellakaan vakuuta.

Junat huononivat vaihe vaiheelta
Ero on kristallin kirkas. Munchenista Hampuriin matkustin pikavauhtia kiitäneen uudenkarhean junan kyydissä. Ero Hampurista kohti Kööpenhaminaa jatkaneeseen junaan oli merkittävä. Mutta kun astun Köpiksessä kohti Tukholmaa lähtevään junaan, jo vähän naurattaa. Juna on kuin suoraan omasta nuoruudesta ja se on todella jo parhaat päivänsä nähnyt. Mitä pohjoisemmaksi etenen, sitä kulahtaneempaa junakalusto on.

Juna on pian lähtönsä jälkeen jo Ruotsin puolella ja henkilökunta on ruotsalaista. Junan väen hejsan hejsan- tervehdykset tuntuvat ihanan kotoisilta. Yhtä äkkiä ymmärränkin ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen pinnistelemättä mitä ympärillä puhutaan. Tuntuupa merkilliseltä. Syön junassa katkarapuleivän ja alan tuntea olevani jo kotona.

Ihana hotelli pelastaa
Kolmas matkapäiväni sisälsi lopulta junailua lähes 12 tuntia. Olin varannut hostellihuoneen Tukholmasta sillä ajatuksella, että kävelen mieluummin illalla kuin aamulla. Eli pitkän matkapäivän päätteeksi sain vielä kävellä 2,7km rinkan ja repun kanssa päästäkseni nukkumaan.
Tässä vaiheessa ylevä ajatukseni mielenkiintoisesta pintamatkailusta tuntuu ensimmäistä kertaa ei-niin-ylevältä. Manaan jo mielessäni: jos joudun toista iltaa peräjälkeen ”putkaan”, seikkailumieleni ei enää jaksa kannatella tunnelmaa.
Mutta ei: hostelli Eight rooms on nimensä mukainen kahdeksan huoneen self-service majoituslaitos lähellä Viking Linen terminaalia. Hostelli on siisti ja sievä ja huoneeni oli suloinen ja kodikas. Tassuttelen onnellisena sukkasillani käytävällä ja olen tyytyväinen. Tälle hostellille annan erittäin lämpimät suositukset.
Kolmannen päivän numerot
Mistä – Minne | Kulkuväline | Eurot |
Hampuri – Tukholma | Juna | 56,90€ |
Paikkalippu | 4,90€ | |
Yöpyminen Hostel Eight rooms | 54,45€ |

4. Päivä: Tukholma – Tampere 473 km
Laivamatka länsinaapurista kotiin herättää etukäteen epäilyksiä. Joulunalusaika on pikkujoulujen ja erilaisten festiviteettien aikaa, joita vierastan monesta syystä. Ajatus omalta reppureissulta palaamisesta keskelle pikkujoulukansaa tai muutoin jo joulun viettoon virittäytyvää risteilyväkeä ei tunnu houkuttelevalta.
Harkitsin myös iltalaivaan hyppäämistä suoraan Tukholmaan saapumisen jälkeen, mutta koska aloitan aamuni tuhat kilometriä Tukholmasta, en aikaisimmallakaan junalla ehtisi iltalaivaan. Siksi jään siis yöksi Tukholmaan ja lähden kohti Suomea vasta aamutuimaan seuraavana päivänä.
Eri laivayhtiöiden reittejä ja aikatauluja on kätevä vertailla Direct Ferries:in sivuilta. Kätevimmin pääsen Tukholmasta Suomeen Viikkarin kyydissä. 11 tunnin päivälaiva maksaa 19 euroa. Nyt pitäisi vain muistaa olla innostumatta laivahurvitteluihin, niin reissun hinta pysyisi kohtuullisena.
Ehdin jo viittä vaille suorittaa varaukseni Direct Ferriesin kautta, kun viimeisessä vaiheessa laskuni päälle lätkäistään kuuden euron toimistomaksu. Tulen välittömästi katumapäälle ja menen suoraan Viikkarin sivuille, josta teen varauksen ilman mitään bonusylläreitä.
Vertailu ja ostaminen on eri asia
Eli Ferriesin sivuilta on tosi kätevä etsiä aikatauluja, koska voi katsoa kaikkia yhtiöitä yhtä aikaa. Mutta varausta varten kannattaa mennä varsinaisen laivayhtiön sivuille. Lopulta laivamatkani maksaa 18€.
En ole tiennyt, että Turun satamassa on juna-asema. Kävelemistä tulee laivalta vain sata metriä ja pääsen junan kyytiin. Aikataulutkin on rytmitetty siten, että juna lähtee 30min laivan saapumisen jälkeen. Uskoisin, että juna jopa odottaa, jos laiva ei ole ajoissa, en tiedä. Kotimatkan viimeinen lenkki menee tosi myöhäiseksi. Mutta koska olen saapumassa päivän päätteeksi kotiin, aikataulu saa venyä. Viimeinen junalippuni maksaa 12,20€.

Helpotuksen huojennus
Joulunalusviikon päiväristeily Tukholmasta Turkuun on rauhallinen. Laivalla on eläkeläispariskuntia juhlatamineissaan, mutta myös meitä reppujen kanssa reissaavia. Matkan ajaksi lukittava luggageroom täyttyy rinkoista, joita opiskelijoiksi määrittelemäni nuorisolaiset lastaavat kyytiin.
Käyn syömässä etukäteen tilaamani buffetaamiaisen, jaloittelen ja nautin mahdollisuudesta uppoutua puoleksi vuorokaudeksi dataamaan kuulokkeet korvilla. Kirjoitan, luen, surffaan ja katselen merimaisemia omassa kantrikuplassani.
Olen koko reissun ajan kuunnellut googletuksella *Nashville radio* – löytynyttä kanavaa. Jenkkiläinen kasarikantri sopii täydellisesti matkamusiikiksi. Se on rentoa ja semisti melankolista: joka toisessa laulussa ollaan ”on the road”, joka toisessa ”missing my darling”. Elänhän näinä päivinä sitä paitsi todeksi omaa jouluelokuvaani. Maailmalla ollut tyttö palaa jouluksi kotiin oman flanellipaitamiehensä luo. Heh.
Korvakuulokkeita totisesti tarvitaankin, sillä ainoa häiritsevä asia laivalla on Turun murre, jota lautta on sakeanaan. Kuulen kuukausiin ensi kertaa julkisilla paikoilla ympärilläni suomea ja sitä puhutaan turuksi. Kääk. Lisäksi harmittelen, että jätin laivapäiväksi vaelluskengät jalkaan. Jos olisin hoksannut, olisin ottanut rinkasta jalkaan villasukat ja crocksit. Mutta tuo ikkuna sukeutui kun varastohuone suljettiin laivan irtautuessa laiturista.

Neljännen päivän numerot
Mistä – Minne | Kulkuväline | Eurot |
Tukholma – Turku | Viking Line | 18€ |
Turku – Tampere | Juna | 12,20€ |
Entä jos olisin lentänyt?
Joulukuu ei ole enää kilpailtua sesonkiaikaa, joten lennot Italiasta Suomeen maksavat joulukuussa paljon enemmän kuin lennot syksyllä Suomesta Italiaan.
Tutkin matkaviikkoni ajalta lentojen hintakalenteria ja valitsen halvimman mahdollisen lennon, joka saapuu Helsinkiin siten, että ehtisin vielä samana iltana lentoasemalta Tampereen junaan. Kovin myöhäisillä lennoilla joutuisin odottamaan aamuyön tunnit lentoasemalla junaliikenteen käynnistymistä. Sekä junia että lentoja valitessani yöunet ovat halvinta hintaa tärkeämpi tekijä.
Lentolippuni Bolognasta Helsinkiin olisi maksanut 261 euroa. Minulla on kolmen kuukauden tavarat mukanani, eli tarvitsen myös ruumaan menevälle laukulle ”lipun”. Tutkin eri lippujen vaihtoehtoja ruumaan meneville matkatavaroille ja huomaan, että niistä todellakin nykyään rokotetaan. Rinkkani paluu Suomeen olisi maksanut turkasen paljon, 67 euroa. Koko ketju olisi ollut seuraava:
Juna Vergato – Bologna | 4,10€ |
Juna Bologna – Lentoasema | 7,00€ |
Lento Bologna – Helsinki | 261,04€ |
Ruumaan menevä matkatavara | 67€ |
Juna Seutula – Tampere | 21€ |
Lentomatkan kustannukset yhteensä | 360,14€ |
Pintamatkan kustannukset yhteensä | 326,65€ |

Tukholman päärautatieaseman aula muistuttaa enemmän hienostohotellia kuin steissiä.
Kannattaako maata pitkin matkailu?
En ollut ajatellut säästäväni rahaa eikä se ollut tavoitteeni, ei todellakaan. Palaan tarkistamaan matkakuluni: laskinko todella oikein? Mutta totta se on: pintamatkani maksoi vähemmän kuin samalla viikolla toteutettu lentomatkani olisi maksanut. Tietenkin myös syömiset maksavat. Ne maksavat sekä matkalla ollessa, mutta myös kotona.
Neljä matkapäivää elin ihan omasta valinnastani käytännössä myslipatukoilla, mandariineillä ja valkoviinillä, sillä istuminen ei todellakaan kuluta kaloreita. Istuminen on mukavampaa, kun malttaa syödä kevyesti.
Pintamatkalle ei todellakaan kannata lähteä kuvitellen säästävänsä rahaa. Mutta on myös kestämätön argumentti, ettei halua pintamatkailla, koska se on kallista. Sitä se ei ole.
Ruotsin vai Viron kautta Eurooppaan?
Jos ja kun lähden seuraavan kerran kohti etelää, lähdenkö Baltian vai Ruotsin kautta? Näin jälkikäteen ajatellen tekisin uskoakseni asiat juuri samalla tavalla, eli menisin yhteen suuntaan yhtä, toiseen suuntaan toista kautta. Ehkäpä vielä juuri näin päin kuin nyt tein.
Kun paluumatkalla on jo tiettyä matkaväsymystä, ajattelen että läntisten naapuriemme käytännöt ja hitusen verran modernimmat puitteet tulevat tarpeeseen. Alkumatkan innostuksessa itäisen reitin haudanvakava asiakaspalvelu ja hieman karummat olosuhteet jaksavat vielä vaikuttaa eksoottisilta.
Nyt olen tehnyt pintamatkan kahdesti ja kahta eri kautta. Miten aion toimia jatkossa? Aionko edes pintamatkailla enää? Kyllä. Tämä on yksi vapaan harhailijan elämäni ehdottomista etuoikeuksista: minulla on aikaa. Aion ilman muuta jatkossakin matkustaa näin.
Jos jotain näistä kahdesta reissusta opin, niin sen, että haluaisin hidastaa tahtia edelleen ja viettää reissussa jatkossa myös yhden tai kaksi välipäivää. Ruokahalu kasvaa tässäkin asiassa syödessä.
Pintamatkailu ei ole pinnistelyä tai elämän hankalaksi tekemistä, ei todellakaan. Se on mahdollisuus rauhallisiin siirtymisiin omiin ajatuksiin täydellisesti uppoutuen. Suosittelen erittäin lämpimästi.
*********
Olen 49-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.
**********
ps. Muita reissujuttuja:
Pintamatka Tampereelta Italiaan
Oli mukava lukea matkakuvausta. Sana ”pintamatka” oli mulle outo, mutta nyt selkis. Odotan seuraavaa postausta mielenkiinnolla! Mukavaa loppuvuotta. 😊
Sain toisessa yhteydessä palautetta, että lukija oletti pintamatkan tarkoittavan bile- ja shoppailulomaa Ibizalle! 🙂 Luullakseni olen napannut pintamatka-termin somesta, ja se on mielestäni yksinkertaisin termi kuvaamaan ilman lentämistä tapahtuvaa matkustamista. Kaikkea hyvää Sinulle, sinullakin on ollut blogisi perusteella aikamoinen matka tänä vuonna.