Tavoitteeni oli päästä räntäkautta pakoon, saada tehdä leppoisaan tahtiin ulkohommiin painottuvia töitä, nauttia luonnosta erilaisessa ympäristössä ja oppia vähän kieltä. Etsiskelin aika pitkään erilaisia vaihtoehtoja ulkomaille lähtöön ja päädyin lopulta lähtemään matkaan Work Awayn kautta. Toiveet olivat lähtiessä korkealla.

Nyt olen kohteessa ja reissua on takana muutama viikko. Suoritan itselleni ensivaikutelmahaastattelun.

Miten minut otettiin vastaan?

Juna-asemalla minua on vastassa suoraviivaiselta, määrätietoiselta ja aidolta vaikuttava suomalaisnainen. Halaus tuntuu luontevimmalta tavalta tervehtiä. Automatkalla juna-asemalta kotiin saan pikaperehdytyksen perheen elämäntyyliin ja -tilanteeseen. Toki jo puhelimessa olin saanut esimakua olosuhteista ja tehtävistä.

Perheellä on kolme koiraa, kolme hevosta ja aasi. Maatakin on reilusti ja aktiivisessa kotitaloudessa kaikenlaista tehtävää on paljon.

Matkalla uuteen tilapäiskotiini autossa on mukana ystäväperheen rouva, joka revolverihaastattelee minut toiveistani ja taustoistani sekä kertoilee lisätietoja tulevasta isäntäperheestäni. Minulla on olo, että keskustelu on molemmin puolin välitöntä.

Perille päästyämme minulle näytetään paikat ja ehdin tavata myös minua täällä edeltäneen vapaaehtoisen. Suomalainen nuorimies on palaamassa kotiin seuraavana päivänä. Hän on ystävällinen ja rauhallinen tuttavuus, jota jäädään selvästi kaipaamaan. Tunnelma on välitön ja ensi hetkistä lähtien äärimmäisen vieraanvarainen.

Millaisessa paikassa asun?

Asun maalla. Asun vanhassa kivitalossa Grizzana – nimisen kylän lähellä. Lähin ”isompi” keskus on parin kilometrin kävelymatkan päässä oleva reilun 7000 asukkaan Vergato. Talo, jossa asumme on vuoren rinteellä ja takapihalta on kaukaisuuteen ihan tolkuttoman kauniit maisemat.

Yllä oleva kuva on reippailuretken räpsäys matkalla Vergatoon, eli ei liity asumiseeni millään tavalla.

Minulla on oma huone talon hiljaisessa kolkassa. Huonekorkeutta on reilusti ja kattoa koristavat juuri sellaiset rustiikkiset kattoparrut, jota jokaisessa sisustusohjelmassa ihaillaan. Olen nukkunut kuin tukki. Tai kuin kattoparru.

Mitä töitä teen?

Work Away- järjestelmän kautta matkustavan odotetaan tekevän töitä noin 20 tuntia viikossa. Minulla ei ole kellokorttia tai järjestelmällistä aikataulua. Perhe on korostanut oman harkinnan ja itseohjautuvuuden merkitystä ja olen saanut tehdä töitä omantunnon mukaan.

Koska työtehtäväni eivät tunnu työltä, on tuntien laskeminen vähän hassua, mutta uskoakseni olen tehnyt töitä vähintään tuon 20 tuntia viikossa. Kukaan ei hommiani laske tai valvo. Koen, että minuun luotetaan, jota arvostan.

Aloitan päiväni viemällä koirat kävelylle. Koirat saavat liikkua tiluksilla vapaasti, mutta ne eivät lähde erikseen lenkille, ellei joku lähde mukaan. Aamukävely panoraamamaisemissa ei varsinaisesti vaikuta työtehtävältä, vaan on lähinnä etuoikeus. Perheen isäntäväen keskittyessä läppäreihinsä minulle jää olo, että minä saan tehdä kaikki kivat asiat.

Kotitöissä koitan autella sen minkä hoksaan. Olen erityisen iloinen siitä, ettei hommiini sisälly mitään ruoanlaittoon viittaavaa ja pysyttelenkin aktiivisesti poissa keittiöstä. Olen siivoillut vähän fiilispohjalta ja silittänyt. Huushollista ei olla turhan tarkkoja, kuten ei eläinten kanssa indoor-outdoor- elämää eläessä voikaan olla.

Ihaninta on, että saan itsekseni omaan tahtiin puuhailla ulkona. Olen saanut vapain käsin hoidella laajaa pihapiiriä. Työsarkaa on tilusten pitkän aution kauden jäljiltä paljon. Työvälineinäni ovat kahdet osasakset, saha ja harava.

Uskoakseni moni olisi valmis maksamaan puutarhanhoitolomasta tällaisessa kohteessa.

Hevoset suhtautuvat minuun varauksellisesti, mutta kotona käytössä olleen hakettimen virkaa täällä toimittaa Afredo-aasi. Hän saapuu uteliaana kuikuilemaan tekosiani kun siistin puita ja pensaita.

Millainen sää ja ilmasto siellä on?

Lokakuu on alkanut lämpimästi. Iltapäivisin lämpötila on kivunnut 28-29 asteeseen. Iltaisin viilenee, mutta päivälliset on syöty ulkona college-puseron tai villatakin turvin. Vielä ei ole satanut kertaakaan. Aamuisin on ihanan viileää ja pihahommat onkin mukava aloittaa, kun vielä ei porota kovin kuumasti. Tuulen vire on mieluinen kumppani, se viilentää ja pitää kärpäset loitommalla.

Entä vapaa-aika?

Tähän mennessä olen retkunut vapaa-aikani dataillen, perheen ja vieraiden kanssa seurustellen ja tutustuen lähiympäristöön. On mukavaa saada tehdä hommia ja on tosi mukavaa seurustella läpi pitkät ateriat ja tavata uusia ihmisiä. Ja on tosi mukavaa vetäytyä olemaan yksinään.

Aikomukseni on liikkua lähiympäristössä kävellen ja junaillen. Ja olla vaan tekemättä mitään. Lukeakin aion. Puolisoni tulee myös syyslomalle luokseni ja pidän ”lomaa” muutaman päivän hotellireissun ajan.

Onko joku asia tuntunut oudolta?

Totuttuun tapaan herään aamuyöstä, täytyy käydä puuteroimassa nenä. Hipsuttelen läpi pimeän talon, katukerroksessa häkellyn. Ulko-ovi on sepposen selällään. En puutu asiaan, oletan järjestelyn olevan talon tapa. Toimitan asiani ja vetäydyn takaisin peittojen väliin.

Aamulla tarkistan asian emännältäni. Kyllä, ulko-ovea on tapana pitää auki myös öisin. Talon turvallisuudesta vastaavat 24/7 kaksi vasikan kokoista vahtiviettistä koiraa, joten olemme uskoakseni turvassa. Silti hämmennyn. Ai, täällä eletään näin. Mikäpä se siinä.

Ateriarytmi on suomalaiselle outo. Päivälliselle saatetaan ryhtyä siinä vaiheessa, kun kotioloissa olisin jo painamassa päätä tyynyyn. Ateriat ovat äärimmäisen herkullisia ja seura sekä keskustelut maailman luokkaa, mutta iltauniselle, skandinaaviseen ruokarytmiin tottuneelle tämä on uutta. Se ei ole negatiivinen tai mitenkään ärsyttävä asia, se on vain uutta. Myöhäisiä iltoja olen paikannut päiväunilla, ja se vasta ihanaa onkin.

Onko jotain huonoja puolia tai pettymyksiä?

Jos jotain negatiivista pitää löytää, niin kärpäset. Koska täällä on eläimiä, on kärpäsiäkin ja ne haittaavat lekotteluajan viettoa ulkona valoisaan aikaan. Hyttysiin auttaa hyttysmyrkky, kärpäsiin ei auta mikään. Onneksi ne menevät maate pimeän tultua ja pitkät päivälliset on syöty ulkona ilman lenteleviä ärsykkeitä.

Melkoisen sävähdyttävä kokemus oli kohdata elämäni ensimmäinen skorpioni aamulla vessan lavuaarissa. Onneksi asiasta oli puhuttu etukäteen. Niiden pisto on tuskallinen ja verrattavissa ampiaisen pistoon, eli en ollut kuoleman vaarassa. Hain kärpäslätkän, johon veijari tarttui napakasti saksillaan (tms.) kiinni.

Koitin ravistaa otusta irti lätkästä avoimen ikkunan kautta siinä onnistumatta. Päädyin heittämään koko lätkän ulos ikkunasta ja hakemaan tyhjentyneen lätkän myöhemmin takaisin. Seuraavat vessareissut onkin sitten tehty hyvin tarkkaavaisin katsein.

Olin niin hölmö, että raportoin kokemukseni urhoollisuutta puhkuen kuvien kanssa perheeni whatsapp-ryhmään. Uskoakseni päivät, jolloin onnistun pyytämään puolisoani huolehtimaan isommat hämähäkit ulos, ovat luetut. Hän tulee muistamaan, että rouva selviää kyllä ihan itse vähän isommistakin ötököistä.

Miltä nyt tuntuu?

Sanalla sanoen olen pökerryksissä. Olen saanut viettää aikaa lämpimien, mutkattomien ja tavattoman mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Sekä isäntäperhe että heillä vierailleet henkilöt (ja oh boy, heitä riittää) ovat olleet aivan mahtavia uusia tuttavuuksia. Vuorovaikutus ja yhteiselo on ensihetkistä alkaen tuntunut vaivattomalta ja helpolta.

Ihmisten lisäksi pökerryttää ruoka. Ja viini. Ja juustot. Ja se taito ja rakkaus, millä perheen ateriat valmistetaan ja miten perusteellisesti täällä ruokaillaan. En aikuisten oikeasti aivan varmasti ole koskaan syönyt puolivuosisataisessa elämässäni missään päivästä päivään näin hyvin.

Kolmanneksi pökerryttää luonto. Ympäristö on niin tolkuttoman kaunis, ettei sille ole sanoja. Saan pihapuuhailla postikorttimaisemissa, pihassa jossa kaikki on niin suloisen italialaista kuin vain kuvitella saattaa.

Kiitos Universum

Tänä vuonna elämässäni tuntuu olevan aika mahtava määrä tähtipölyä. Näin jälkikäteen ajatellen otin riskin: kolme kuukautta olisi ollut tosi pitkä aika perheessä, jossa oma olo ei olisi syystä tai toisesta ollut mukava. Kuten emäntäni minulle kauniin suomalaisesti sanoi: ”minua ei vituta sinussa mikään”. Totesin hänelle tunteen olevan moleminpuolinen. Kaikki siis täällä hyvin.

Kokeile! Vaikka etsisit vain parin viikon lomalle uudenlaista vaihtelua, kannattaa käydä Work Awayn sivuilla ja lähteä rohkeasti matkaan. Elämällä on meille kaikille jemmassa vaikka mitä.

*****************

Olen 48-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.