Kirjoitus sisältää mainoslinkkejä. Tunnistat ne *-merkistä.

Matkalta soitan varmuuden vuoksi miehelleni. ”Entä jos kaikki onkin siellä humalassa? Tai jos mä joudunkin olemaan kahdestaan jonkun kanssa, joka on ihan kamoissa. Mitä mä sitten teen?” Kävelen rinkka selässä bussin päätepysäkiltä matkustettuani halki Suomen 12 tuntia. Hermostuttaa ja turvallisuuden tunteeni on ainakin hetkellisesti hukassa.

On perjantai-ilta, tänään tältä paikkakunnalta ei enää pääse minnekään. Majoitusliikkeitä ei ole, joten ei ole varasuunnitelmiakaan. En ole koskaan käynyt täällä. Nyt olisi tarkoitus kotiutua kahdeksi kuukaudeksi. Matkalla kaupungin vuokrasoluun, jonka avain minun on tarkoitus noukkia avainboksista, pelottaa.

Naiset, joita ajattelen öisin

Olen viime aikoina ihaillut erityisesti henkilöitä, jotka heittäytyvät perinteisen turvalliseksi määritellyn elämän ulkopuolelle. Ihailen Aino Huilajan pakuelämää ja montaa IG:n puolella rohkeita elämänratkaisujaan jakavia seikkailijoita. Heiltä puuttuu se, joka monelle on turvallisuuden perusta: koti.

Toinen turvallisuuden peruselementiksi arkielämässä usein määritelty asia on säännöllinen kuukausipalkkainen työ. Kun turvallisuuden tunnetta googlettelee lisää, löytyy tietoa niin valtakunnan ulkoisesta turvallisuudesta, sisäisistä uhista, digiturvallisuudesta, lääketurvallisuudesta, elintarviketurvallisuudesta ja tietenkin lapsen turvallisesta kasvusta. Turvaa tarvitaan siis ihan joka paikkaan.

Jokainen meistä, ne ihailemani seikkailijatkin siis tarvitsevat oman annoksensa turvallisuutta. Mistä se koostuu ihmisillä, joiden elämän perusasetukset saattavat joidenkin mielestä vaikuttaa turvattomilta?

Entä mitä turvallisuus tarkoittaa minulle? Millaista turvaa ja turvallisuutta tarvitsen?

Mitä tarkoittaa turvallisuus

Turvallisuuden ja turvallisuuden tunteen määrittelyä etsiessäni törmäsin ensimmäiseksi Maslown tarvehierarkiaan. Tuo pyramidi on hyvä muistutus peruselämän tärkeysjärjestyksestä: Maslow on sitä mieltä, että fysiologisten tarpeiden jälkeen ihmisen toiseksi tärkein tarve on saada tuntea olonsa turvalliseksi. Jos tuo tarve ei täyty, ei ihminen voi kokea mitään muutakaan elämässään täydesti.

Turvallisuus määritellään eri lähteissä kahta kautta. Pintapuolisesti ajateltuna turvallisuus on sitä, että erinäinen määrä asioita loistaa poissaolollaan: uhat, vaarat, pöpöt, basiliskit, diktaattorit ja muut katastrofit eivät ole arjessa läsnä. Toiseksi turvallisuus on toimintaa ja tapahtumia. Tuvallisuus on konkreettisia, mittattavia asioita ja prosesseja, jotka joku esimerkiksi elintarvikkeelle tai lelulle määrittelee.

Ja sitten on se tunne, joka on ihan vain pään sisäinen juttu. Turvallisuuden tunne on perusta, jonka pohjalle rakentuu kaikkea hyvää: mahdollisuuksia, luottamusta, innovaatioitakin ja ylipäätään monipuolinen ja täysipainoinen elämä.

Arjen turvasta irrottautujia

Leppoistamisesta ja downshiftaamista käsiteltäessä nostetaan usein esiin ajatus oravanpyörästä irrottautumisesta. Tämän irrottautumisen ovat perinpohjaisesti tehneet Päivi ja Santeri Kannisto. Aloitellessani omien irrottautumistavoitteideni konkretisointia päädyin lukemaan Kannistojen tarinaa.

Kannistot ovat eläneet diginomadeina pienillä tuloilla ympäri maailmaa matkustaen jo toistakymmentä vuotta. Irtiottonsa he tekivät käsittääkseni noin kolmevitosina.

He kertovat olevansa ikuisella häämatkalla ja elävät maailmalla ilman vakituista osoitetta tai kotia. He kirjoittavat, tekevät digihommia ja taitavat materialistisesti niukan elämän. Kannistojen esimerkki osoittaa, että elämä kantaa ja rohkeat valinnat vievät pitkälle. Heidän tapauksessaan todella kauas.

Arvostan vilpittömästi heidän elämäntapaansa, vaikkakaan heidän valintansa eivät ole mahdollisia kaikille. Heidän elämäntyylinsä perusta on vahva akateeminen tausta ja monipuoliset taidot korkean osaamistason paikkaan sitoutumattomissa tehtävissä. Digiosaajan on helpompaa seikkailla maailmalla kuin tarhan tädin.

Elämä ilman turvaverkkoja voi mietityttää

Vaikka Kannistojen valitsema elämäntyyli ei ole kaikille aivan yhtä mahdollinen valinta, se ei tee heidän elämäntyylistään ja ratkaisuistaan yhtään arvottomampia. Mutta. Kunnioituksen lisäksi kaksi ajatusten uomaa avautuu: ensimmäiseksi löydän itsestäni ”entäjossittelijan”. Heidän valinnoistaan lukiessani oma turvallisuudentunteeni tutisee.

Entä jos jompikumpi sairastuu, mitä sitten? Entä jos jompikumpi vammautuu, mitä sitten? Huomaan ajattelevani, että elämä ilman vakituista kotipaikkaa ja työtuloa on mielestäni jollain lailla päiväperhomaista haihattelua, jossa oletetaan omien voimien, kykyjen, terveyden ja hyvän tuurin kestävän loputtomiin.

Elämässä mitä tahansa voi sattua milloin tahansa. Miten nämä ihmiset eivät sitä ymmärrä?

Kriisi on aina kriisi

Terveydenhuollon ihmisenä voin kuitenkin seuraavaksi syyllistää itseäni siitä, etten voisi olla enempää väärässä. Jokainen sairastuminen on kriisi. Jokainen vammautuminen on valtava kriisi. Useimmat meistä elävät elämäänsä ajatellen, ettei meille tapahdu mitään pahaa: vararahoja ja varasuunnitelmia on ohuelti, jos lainkaan.

Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.

Tätä presidentti Koiviston lausetta rakastan melkein yhtä paljon kuin Immanuel Kantin kategorista imperatiivia. Jos ihminen tarvitsee itselleen yhden ohjenuoran elämään, tämä Manun lausahdus olisi yksi hyvä valinta.

Luottamus ei koskaan ole pahasta ja tulevaisuuteen luottaminen kannattaa erityisesti. Oletan Päivi ja Santeri Kanniston olettavan, että kaikki käy hyvin, samalla tapaa kuin meidän muidenkin pitäisi omassa elämässämme olettaa.

Elämän vakavat kriisit romahduttavat meidät aina, oli meillä sitten millainen nippu varasuunnitelmia, vararahoja tai kivitaloja hyvänsä. Elämä on aina meitä suurempaa ja on ylimielistä ajatella, että olisimme joskus keinoinemme sen yläpuolella.

Päiväperhoksi ei pidä ryhtyä, sitä en tarkoita. Vakuutukset pitää olla, vähän vararahaa, rokotesuoja kunnossa ja lääkärintarkastukset käytynä. Huomaan siis ensin Kannistojen valintoja kauhisteltuani, että elämän ihan normaalit turvallisuustoimenpiteet pystyy suorittamaan rinkka selässä, siihen ei tarvita vakituista kotia tai vakituista työpaikkaa.

Mikä on oravanpyörä?

Toiseksi jään miettimään sanavalintojen kautta välittyvää arvottamista. Kannistot käyttävät monessa kohtaa tekstejään ja verkkosivujaan termiä oravanpyörä kuvatessaan lähtötilannetta, josta he vapautuivat lähtiessään jo vuodesta 2004 jatkuneelle häämatkalleen.

Tässä ajattelen olevan Kannistojen retoriikan heikko kohta: Arki, joka koostuu kotielämästä, työssäkäynnistä, vanhempainilloista ja harrastuksiin kuskaamisesta ei ole oravanpyörä. Ei välttämättä.

Jollekin oravanpyörä voi olla jatkuva tarve matkustaa uuteen paikkaan, tavoitella vapautta ja pysyä oman elämänsä seikkailun aallonharjalla.

Oravanpyörä on jonkin asian pakonomaista toistamista ilman että näkee vaihtoehtoja. Tämä toistaminen voi aivan yhtä hyvin tapahtua päivästä päivään Tampereen Hervannassa tai poukkoillen vuodesta toiseen ympäri maailmaa.

Arvostan rohkeaa, omannäköistä elämää, mutta en arvosta sitä, että arvottaa toisen elämän. Säännöllinen, hyvin vakioitu arki on monen unelmien täyttymys tai jopa kaukainen haave, joka jää suurista toiveista huolimatta syystä tai toisesta saavuttamatta.

Tavallisuus ja arki on taivaallisen ihanaa, eikä sitä pidä koskaan väheksyä.

Turvallisuudentunteen monia tasoja ja tarpeita

Meillä on erilaisia turvallisuustarpeita. Turvaa voi tuoda paksu lompakko, suuri perhe, kodin hälytysjärjestelmä, hyvä koulutus, tai kunnossa oleva rokotesuoja. Kun omaisuus on rinkassa ja matkaa ympäri maailmaa, ajattelen että turvallisuuden tarpeen taso on matala: tämän elämäntyylin valinnut kestää epävarmuutta ja turvattomuutta elämässään melko paljon.

Koronapandemian alkaessa moni hamstrasi kaikenlaista, uskoakseni tuolloin tavaralla pönkitettiin omaa turvallisuuden tunnetta. Eräs koiranleuka kummasteli vessapaperin ostajia. Hän kertoi, että kriisitilanteessa riittää, että on ase ja ammuksia. Sen jälkeen ihan jokainen tarve kyllä ratkeaa itsestään.

Väkivalta ei tietenkään ole ensisijainen ratkaisu mihinkään, mutta kun turvallisuuden tunnetta lähtee oikein perusteellisesti pohtimaan, on pakko myöntää, että valmius puolustautumiseen äärimmäisissäkin tilanteissa nousee yhtenä elementtinä ajatteluun. Kaikista kamalimmissa tilanteissa minunkin turvallisuuttani puolustetaan väkivallalla. Sen unohtaminen vie ajattelun unelmahöttöön, liian kauaksi nykymaailman realiteeteista.

Mistä minulle tulee turvallinen olo?

On mielenkiintoinen ajatusleikki lähteä pohtimaan, mitä minulle tarkoittaa turva. Päädyn seuraavaan listaukseen. Saan turvaa

järjestelmästä. Haluan elää yhteiskunnassa, jossa on viranomaisia, joihin luotan ja terveydenhuolto, joka toimii. Ikävä kyllä tätä kirjoitettaessa, kesällä 2023 turvallisuudentunteeni liittyen suomalaiseen järjestelmään on järkkynyt aika lailla uuden hallituksemme myötä.

lähimmistä ihmissuhteista. Tiedän saavani apua, tukea, kannustusta, hyväksyntää ja rakkautta. Mitä ikinä elämä eteen tuokaan, vaikeuksista tai haasteista ei tarvitse yrittää selvitä yksin.

itseltäni. Uskon itseeni, vuosi ja elämänvaihe kerrallaan yhä enemmän. Uskon siihen, että osaan, uskallan, opin, mukaudun ja selviän. Pärjääminen ei tarkoita sitä, että aina on vahva. Pärjään myös sen kanssa, että välillä olen heikko, tarvitseva tai pelokas. Uskon itseeni, vaikka epäonnistun säännöllisesti suuremmissa tai pienemmissä asioissa. Osaan ja uskallan yrittää uudelleen.

säästöistä ja sijoituksista. Taloudellinen turva on tärkeä, mutta se on vasta pistesijoilla mitalisijojen ulkopuolella. Kunhan muut palikat ovat kunnossa, tämä turva voi pyyhkiytyä poiskin ja voin silti tuntea oloni hyväksi.

Turvallisuuden määrittely on vaikeaa

En osaa sanoa onko turvallisuuden tarpeeni korkea vai matala: riippuu asiasta. Voisi ajatella, että turvallisuuden tarpeeni on matala, jos ajattelen että jätän säännöllisen palkkatyön. Ja joku voi ajatella, että olen rohkea, kun olen lähtenyt taas kauas kotoa uusiin töihin ja uuteen majapaikkaan. Olen valmis luopumaan monesta turvallisen elämän peruspalikasta.

Toisaalta turvallisuustarpeeni on korkea: haluan aina varautua ja olla huolellinen, haluan suunnitella ja sekä säästää. En pidä sattumanvaraisuudesta ja rutiinit ovat minulle tärkeitä. Lisäksi arvostan pysyvää kotia oman elämän tukikohtana. En myöskään halua seikkailla kolmannessa maailmassa, sillä haluan pysyä ympäristössä, jossa voin luottaa systeemiin: omista turvallisen elämän elementeistäni tärkeimpään.

Tietysti piinasin myös miestäni näillä tuumailuillani. Yllätyksekseni hän listaa turva-asioihinsa samoja asioita kuin minä: ihmissuhteet ja oman mukautumiskyvyn. Parisuhteessa on mielestäni myös olennaista se, että toiselle luo turvallisuuden tunnetta sen eri tasoilla. Puolisoni on monta kertaa sanonut, että saan seikkailla maailmalla mielin määrin, kunhan pysyn arkijärjellä turvalliseksi määritellyissä kohteissa.

Turvallisuus on osa mielenrauhaa

Kun elämässä on perustavalla tavalla turvallinen olo, on ihan ok, että välillä vähän jännittää ja pelottaakin. Niin kuin vaikkapa se, että onko uudessa kämpässä vastassa narkomaaneja. No ei ollut. Vastassa oli kieltämättä aika sotkuinen solukämppä, viisi uutta asuintoveria (joista neljä miestä) ja uudet arjen käytännöt.

Turvallisuuden tunteen kanssa kipuilua sekä rohkeuden ja panikoimisen ihanaa sekamelskaa kuvaa aivan loistavalla tavalla inspiraatiokirjani Mia Kankimäen *Naiset joita ajattelen öisin. Palaan kirjaan yhä uudelleen: sen tarinoihin ja tasapainotteluun.

Rutiinit ja arki ovat aina olemassa

Sotku lähtee siivoamalla soluasunnostakin ja olenkin aika ripeällä kädellä ottanut ensimmäiset päivät täällä tilaa haltuun. Ja kas kas: kun tiskipöytä on putipuhdas, ei kukaan mukaan näköjään enää jätä tiskejään retkumaan.

Lisään turvallisuuslistaani vielä kaksi elementtiä: haluan, että lähiympäristöni on järjestyksessä ja puhdas. Luon itselleni turvallisuudentunnetta siivoamalla. Kaikkien ihmisten ympärilläni ei tarvitse olla puhtaita tai järjestelmällisiä, osaan harmistumatta pitää ympäristöstäni sellaista huolta, että minulla on siellä hyvä ja turvallinen olo.

Toinen nyt hahmottamani turva-asia ovat rutiinit: uomiinsa asettuva arki työ- ja vapaapäivien erilaisine rutiineineen on tärkeä osa turvaani, missä päin hyvänsä aurinko sattuukin aamuuni nousemaan. (Paitsi että joskus se ei nouse, heh.) Tänään se on tuttu lauantai-aamu: suihku, pyykit, siivous ja viikon ruokaostokset. Yhden ison ruokasatsin valmistus ja Iltapäivällä pitkälle leppoisalle lenkille. Ah, ihanan tavallista.

Olisi tosi kiva kuulla, mistä sinun turvasi rakentuu. Tai jos et halua sitä kertoa, uskon, että pieni mietintä asian ympärillä auttaa sinua silti oivaltamaan jotain olennaista omasta itsestä.

Turvallista viikkoa!

*****************

Olen 48-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.