Leppoistajan Lokikirja

Leppoistajan Lokikirja

Uuden vuoden tavoitteet: mitä niille kuuluu?

”Mitä haluan elämältäni ja miten voisin edetä toivomaani suuntaan?” Tätä jaksan pohtia ja vatuloida kerta kerran jälkeen. Haluan varmistaa, että annettu peliaika tulee käytettyä siten, ettei lopussa harmita.

Loppuvuodesta 2022 asettelin tälle vuodelle  päämääriä eri elämänalueille. Nyt on aika tutkailla, mitä noille päämäärille kuuluu. Olenko kulkenut oikeaan suuntaan vai ovatko tavoitteet osoittautuneet epärealistisiksi tai vain hetken haaveiksi?

Lempeät tavoitteet löytyvät arvoista

Taannoin tavoitteita laatiessani huomasin, että olin lähtenyt p***e edellä puuhun. Ei tavoitteita pidä lähteä ekaksi miettimään. Ekaksi pitää miettiä, mikä on tärkeää. Mitä minä pidän arvossa? Pysähdyin pohtimaan, mikä minulle on arvokasta ja päädyin seuraavaan listaukseen tärkeistä asioista elämässäni:

  1. terveys
  2. perhe
  3. mielenrauha
  4. joutilaisuus
  5. seikkailut
  6. hyvät hetket
  7. kestävä arki

Kun tämä lista oli määritelty, lähdin hahmottelemaan jokaiselle arvolle tavoitteita.  Tuosta määrittelystä on kulunut nyt puoli vuotta, enkä ole rehellisesti sanoen kovin paljon ajatellut koko asiaa. Itse asiassa avasin tekstin vähän hermostunein mielin: mitä tulikaan alkuvuodesta listattua…?

Pääsen nyt tavoite kerrallaan pohtimaan, mitä on tullut tehtyä.

1. Terveys

Syö fiksusti, huolehdi unesta ja liiku lempeästi

Syöpätautinen ei koskaan ota elinvuosia itsestäänselvyytenä. Kun pysyn terveenä, minulla on paremmat mahdollisuudet pysyä myös hengissä, tuli eteeni sitten millaisia terveystaistoja hyvänsä.

Tässä ekassa tavoitteessa kiteytyy yksi fire-elämän ehdoton etu: itsensä kuunteleminen on rauhallisemmassa tahdissa helpompaa.

Nukun monin verroin paremmin kuin työelämän paineissa eläen oli koskaan mahdollista. Ulkoilmassa tulee oltua enemmän ja ruokailuihin on aikaa: koskaan en syö kiireellä tai millään muullakaan tavalla hätäratkaisuja toteuttaen.

Uskon ihan aikuisten oikeasti, että olen leppoistellen saanut elinvuosia itselleni roimasti lisää kasvaneen fyysisen hyvivoinnin myötä.

Koska olen tätä kirjoittamassa, lienee selvää että elossa ollaan. Viimeinen syöpäkontrolli on suoritettu kesäkuulla ja sain puhtaat paperit. Kuusi vuotta diagnoosin jälkeen seurantani päättyy ja olen virallisesti terve. Otetaan sille!

2. Perhe

Järjestä yhteistä laatuaikaa

Laumassa on kaikki hyvin. Yhteinen aika on kortilla, mutta tosi kivoja perhehetkiä on toteutunut ja kalenteriin on merkitty kaikkea mukavaa.

3. Mielenrauha

Huolehdi nettovarallisuuden kasvusta

Yksi keskeinen mielenrauhan elementti on taloudellinen turvallisuus ja vakaa oma talous. Jäin miettimään, mitä asioita omassa taloudessani tavoittelen, jotta minulla olisi raha-asioistani rauhallinen ja vakaa mieli. Tämän asian merkitys korostuu, koska minulla ei ole vakituista työpaikkaa eikä siis säännöllistä toimeentuloa.

Päädyin siihen, että taloudellisen turvallisuuden tunnuslukuna nettovarallisuus ja sen hyvin maltillinen kasvattaminen on paras yksittäinen numeraalinen tavoite. Jos huomaa köyhtyvänsä, ei tuo tieto ainakaan mielenrauhaa kasvata.

Laskeskelin syksyllä nettovarallisuuteni ja raportti on luettavissa täältä. Olen päättänyt, että tutkailen nettovarallisuutta vain kerran vuodessa, joten jätän tuon laskelman tekemisen syksymmälle. Osakesalkkuni arvo on viime syksystä kehittynyt varovaisen positiivisesti. Toisaalta kahden asuntoni arvo on laskenut. Karkea arvioni on, että nettovarallisuuteni on kasvanut, mutta ei aivan tavoitteen mukaisesti.

Olen kasvattanut varallisuuttani lyhentämällä lainojani ja sijoittamalla. Lisäksi pyrin pitämään huolta metsäpalstastani, jotta sen arvo kehittyy toivotusti. Parin viikon sisään on luvassa yksi metsäomaisuuden kartuttamisen kannalta tärkein toimenpide, eli taimikon perkaus.

Pyri kohti kevyempää kulurakennetta ja velattomuutta

Olisin halunnut myydä asuntoni menneenä keväänä. Myyntivoitolla olisin keventänyt lainojani ja ostanut pommikuntoisen, pienemmän asunnon hieman syrjempää. Tämä ratkaisu olisi toteutuessaan merkittävä askel taloudellisen vapauden tavoittelussa.

Oman kotini myyminen on kuitenkin jäänyt tältä keväältä sekä ajanpuutteen että huonontuneen markkinatilanteen vuoksi. Onneksi, näin ajattelen. Sillä tässä kohtaa huomaan (jälleen) että laatimani suunnitelma ei ehkä sittenkään ole paras mahdollinen lopullisen tavoitteeni, eli joutilaisuuden ja vakaan passiivisen tulovirran kannalta.

Minulla on laskeskelut ja selvittelyt kesken ja ihan lähiviikkoina asumiskuviot ja sitä myötä taloudellinen tilanteeni ottaa askelia eteenpäin. Eli prosessissa ollaan, vaikka tulos vielä tässä vaiheessa on nolla.

Jatka säännöllistä sijoittamista ja kuluta vaatimattomasti

Kyllä, sijoitettu on. Itse asiassa olen sijoittanut enemmän kuin loppuvuodesta 2022 suunnittelin tänä vuonna sijoittavani. Kuvittelin, että kun sijoituksia on kerännyt tiettyyn pisteeseen asti, voi sijoittamisen lopettaa. Olin väärässä. Houkutus ja mielenkiinto eivät poistu mihinkään, eikä ole mitään syytä pysyä väkisin pois jonkin itselle mielenkiintoisen ääreltä.

Tunnustinkin alkuvuoden pörssiliikkeitäni arvioidessani, että olin arvioinut sijoitustulevaisuuteni väärin ja jatkan tavalla tai toisella, vaikkakin pikkusummilla, sijoittamista myös jatkossa.

Sijoittaminen siis sujuu, mutta kolikon toinen puoli, eli vaatimaton kuluttaminen sen sijaan ei ole onnistunut. Arkikulutuksessa en ole lähelläkään itselleni antamaani tavoitetta, eli tässä kohtaa on tavoitteideni ensimmäinen iso kopsahdus: ei onnistu. Pähkin asiaa viime pari viikkoa sitten kun kirjoitin alkuvuoteni kuluista. Olin kuvitellut voivani nipistää perusmenoni tänä vuonna alle tonniin, mutta ne ovat tältä vuodelta kesäkuun lopussa keskiarvoiset 1045€.

4. Joutilaisuus

Joutilaisuuden tavoite nojaa taloudellisiin päämääriin: mitä paremmin onnistun sijoittamisessa, sitä enemmän minulla on passiivista tuloa ja täten enemmän joutoaikaa.

Toisaalta mitä vähemmän kulutan, sitä pienemmät pääomatulot tarvitsen. Päädyn siis asettelemaan joutilaisuudenkin tavoittelussa katseeni talouden puolelle ja päätin vuonna 2023 tavoitella ekaa kertaa tilannetta, jossa passiiviset tuloni kattaisivat 50% arkeni menoista.

Olen aiemmin määritellyt tavoitteekseni, että osinkotulot kattaisivat puolet menoistani. Koska maailma nyt on mikä on, olen päättänyt hajauttaa paremmin sijoitusomaisuuttani ja muotoilin asian laajemmin: osinkotulojen sijaan tavoittelisin sitä, että pääomatulot kattaisivat puolet arkeni kuluista.

Otetaan kuitenkin vielä yksi askel eteenpäin ja määritellään tavoite siten, että passiiviset tuloni kattaisivat puolet menoistani. Passiiviset tuloni ovat tällä erää osinkotuloja, vuokratuloja ja blogin tuottoja. Ehkäpä tässä kohtaa on jonain vuonna myös metsätuloja, ei tiedä.

Suoritan yhteenlaskun: summailen tämän vuoden kaikki menot yhteen: arkikulut, reissut ja rempparahat: kaiken tililtäni tänä vuonna lähtevän, poislukien lainat kuluineen. Pääsen tässä vaiheessa vuotta arvioon, että olen käyttänyt rahaa noin 1200 euroa kuukaudessa.

*arvio tammi-heinäkuun tilanteen perustella

Omg. Tässä vaiheessa fiilis on aika kiva. Laskelma yllättää ja sykähdyttää. Olen tänä vuonna ylittänyt itselleni tärkeän rajapyykin, eli passiiviset tuloni ylittävät 50% kaikista menoistani. Tästä asiasta on erityisen hyvä mieli, mutta tilanne ei tietenkään ole staattinen: kulut on jatkossakin pidettävä kurissa ja sijoitusten tuotosta pitää huolehtia.

Mihin joutilaisuutta käytetään?

Yksi konkreettinen asia johon haluan käyttää joutilasta aikaani, on kehräämisen opettelu. Haluan oppia tekemään lankaa itse ja haluan oppia kehräämään jonkin muun eläimen karvoja lampaan villan sekaan. Ultimate-goalini on tehdä jollekin spesiaalityypille lapaset hänen oman lemmikkinsä karvoilla höystämästäni, itse kehrätystä langasta.

En kehtaa ottaa tähän kuvaa niistä villamytyistä, joita rukilla saan tällä erää aikaiseksi. MUTTA: olen jo karstannut villan sekaan kissankarvoja ja kehräysmateriaalia siis on. Tekniikka on vielä todella pahasti hakusessa.

Näen itseni viilipyttymäisen seesteisenä istumassa rukin ääressä. Ehkä hyräilen jotain kansanlaulua ja jalkani polkee rukin pojinta rauhallisesti kansallispuvun hameen helman alta. Tämä ei ole vielä toteutunut. Todellisessa tilanteessa on liian hikiset kädet, lökötävät verkkarit ja paljon kirosanoja.

5. Seikkailut

Haluan uskaltaa ja pystyä myös vuonna 2023 tekemään talvikauden mittaisen seikkailun: jokin uusi tehtävä tai työ uudessa paikassa, mieluiten ulkomailla. Tässä on joutilaisuuden lisäksi uuden fire-elämäni ydin.

Tämän vuoden syyskaudelle on kuin onkin järjestynyt kuumottava seikkailu, jota odotan malttamattomana. Kerron asioiden järjestymisestä myöhemmin erikseen, juttu ansaitsee ihan omat kirjoituksensa. Lähden kolmeksi kuukaudeksi ulkomaille. Ou jee jee.

6. Hyvät hetket

Parhaat hetkemme perheen ja ystävien kanssa toteutuvat mökillä, jonka terassi on meidän paras paikkamme maailmassa: iloiset illanistujaiset, naurut, seurustelu, chillailu ja hiljentyminenkin toteutuu järvelle katsellen. Hitusen liian pieni ja jo vähän vinoon vääntynyt rakennelma sai tänä vuonna ryhdikkään seuraajan.

Toinen pikkiriikkinen rakennusprojekti on pienen nukkumakoijan rakennus metsäpalstalle. Tilaa tulee alle neljä neliötä, tarvitsemme vain suojan, johon pääsee makuupussin kanssa oikoseen. Metsäpalsta on erityinen mahdollisuus hyviin hetkiin: se on kahdenkeskistä aikaa ulkona mukavuuksista ja tietoverkoista.

Terassi: check. Oma panokseni on vaihdellut kannustamisesta painostukseen.

Koija: hyvässä vaiheessa. Oma panokseni edellä kuvatun kaltainen.

7. Kestävä arki

Omista vähemmän ja osta harkiten

Vuoden 2022 alussa heräsin karsimaan tavaroitani. Vähempi määrä tavaraa palvelee paitsi kestävän kulutuksen, myös joutilaisuuden tavoitetta. Selkeä ja vähätavarainen koti tarkoittaa vähemmän siivousta, järjestelyä ja etsiskelyä. Ja kaikki sen kokeneet tietävät, että vähän tavaran keskellä päänuppi on kirkkaampi ja selkeämpi.

Myös Lapin työreissu herätti pohtimaan tavaramäärää: jos puoli vuotta viihtyy hyvin kahdella vaatekerralla, mihin tarvitsen koko vaatekaappini sisältöä? Teinkin Lapista lähtiessäni itselleni lupauksen, että siirrän sivuun vähintään puolet vaatekaappini sisällöstä.

Mitään dramaattista kodin ja kaappien perkausta ei ole tarve suorittaa. Vuosittain toteutuva kodin miinusmerkkinen tavarasaldo on minulle hyvä tavoite.

Pidin itselleni antamani lupauksen ja pakkasin reilusti vaatteistani ”pois” palatessani Lapista kotiin. Vaatteitani on nyt jemmassa sitä varten, että otan varastosta uutta tavaraa käyttöön jos ja kun jotain kuluu arjessa kokonaan loppuun. Vein myös laatikollisen vaatteita kierrätyskeskukseen, toivon niistä olevan iloa jollekin toiselle.

Tee hyvää

Tämän tavoitteen alle muodostuu ikävä kyllä vain kiusaantunutta hiljaisuutta. Asia on pysynyt mielessäni, eli olen pohtinut hyviä tapoja käyttää aikaa ja osaamistani johonkin yhteiseen hyvään, mutta en ole saanut asiassa oikein mitään konkreettista aikaiseksi.

Listaan suorittamani yleishyödylliset asiat alle vain siksi, että ne ovat nolon vähäiset ja asian esiin kirjoittaminen antaa sopivaa painetta lisäsuoritteisiin.

  • olen kerännyt ”Miljoona roskapussia” – kampanjaan yhden roskapussin
  • olen lahjoittanut omia siistejä, hyväkuntoisia vaatteitani kotikaupunkini kierrätyskeskukseen

Tässä on koko puolen vuoteni hyväntekeväisyys, eli kehno suoritus.

Toteutuvatko uuden vuoden tavoitteeni?

Koska en usko elämää olevan Excel-taulukoiden ulkopuolella (tai ainakin suhtaudun sellaiseen epämääräiseen huitelemiseen suurella varauksella) laskeskelin tämän vuoden tavoitteita laatiessani niille pisteet.

Tein samoin myös viime vuonna. Vuoden 2022 osalta sain itseltäni 9 +. Mikä mahtaa olla tilanne nyt vuoden 2023 osalta?

ArvoTo do:max pisteetarvio 07/23
terveyssyö, nuku ja liiku1010
perhejärjestä yhteisiä hetkiä105
mielenrauhanettovarallisuus +10%53
 asunnon vaihto100
joutilaisuuspassiiviset tulot 50% menoista55
 osinkotuotto 8,5%55
 opettele kehräämään102
seikkailutjärjestä itsesi uudelle reissulle1010
hyvät hetketuusi terassi mökille109
 majapaikka metsäpalstalle108
kestävä arkikuukausikulutus max 920€50
 vähemmän tavaraa53
hyvän tekeminenetsi tapa olla hyödyksi50
 Yhteensä10060

Okei, vuoden puolessa välissä prosentit ovat vielä kohottamista vailla, mutta melkein jokainen itselle tärkeä asia on silti edennyt edes hieman. Tässä vaiheessa vuosi saa tavoitteiden näkökulmasta arvosanaksi 6.

Itseäni pisteyttäessä hoksaan, että olen listannut tälle vuodelle aivan järkyttävän paljon asioita, joiden haluaisin toteutuvan. Suhtaudun vieläkin elämään siten, että pelkään sen loppuvan kesken. Siksi jokaisella asialla on vähän kiire.

Tärkeitä asioita on kuitenkin vain kolme: pysy hyvällä mielellä, ota rennosti ja elä sinulle sopivaa elämää.

Päätän, että en aio ottaa minkäänlaista spurttia loppuvuodeksi. Näin on hyvä. Ja ensi vuodeksi otan yhden tavoitteen: lopeta tämä saakelin suorittaminen.

Lempeää loppuvuotta.

******************

Olen 48-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.

2 kommenttia artikkeliin ”Uuden vuoden tavoitteet: mitä niille kuuluu?”

  1. Ouh, samat asiat listalla ja samassa järjestyksessä!
    Etenkin nyt, kun minä olen syöpätaipaleeni alussa; pari viikkoa diagnoosista.

    Kivalta kuulostaa kaikki mitä olet saanut aikaan ja myös se salaperäisyyden verhossa oleva tuleva. Upeeta loppukesää ja syksyä sulle! 😊

    Vastaa
    • Kaikkea hyvää sinulle ja voimia haastavaan tilanteeseen. Syöpä voi fyysisesti olla pieni pelästys tai pidempi matka. Henkisesti se uskoakseni aina herättää arvioimaan mennyttä ja etenkin tulevaa. Ainoa varma asia on, että Suomessa on superhyvä hoito.

      Vastaa

Jätä kommentti