Paljonko kausitöissä Lapissa tienaa? Entä millaiset ovat elämisen kulut pohjoisessa? Teen puolivuotiskauden tilinpäätöksen: summailen puolen vuoden palkkarahat ja laskeskelen mihin rahani Lapissa kuluivat.
Pääsen myös tutkimaan, olinko puoli vuotta sitten lainkaan oikeassa. Eli ennen lähtöäni tein talouslaskelmat oletetuista tuloista ja menoista: osuvatko arvio ja toteuma lainkaan samalle tontille?
Taas totean yhden blogikirjoittamisen ilon: sitä tulee julkisesti naulanneeksi joitain ajatuksiaan ja oletuksiaan kiinni ja jälkikäteen on hedelmällistä tutkia, osasiko tulevaisuutta arvioida lainkaan oikein.
Paljonko sain palkkaa?
Tuntipalkkani hotellisiivoajana, tai siis korrektisti ilmaistuna kerroshoitajana oli 12,69€/h. Ihan ekaksi haluan todeta, että sain palkan aina ajallaan, aina tismalleen oikein ja aina ihan jokaisesta tunnista, jotka olin työskennellyt. Some ja erilaiset keskustelupalstat vilisevät kertomuksia erilaisista työnantajan väärinkäytöksistä liittyen sesonkityöhön ja omalta osaltani haluan korostaa, että olin reilun ja luotettavan työnantajan palveluksessa.
Kuukausipalkaksi muotoiltuna tuo tuntipalkka tarkoittaa melko tarkkaan 2000 euron kuukausiansioita.
Miten palkka muodostuu?
Minulle ovat aiemmasta elämästä tuttuja julkisen sektorin työsopimukset ja yksityisellä sote-alalla vallitsevat linjaukset. Matkailualaa koskevan työehtospimuksen mukaan erilaisia vuorokausikohtaisia lisiä maksetaan vähemmän kuin esimerkiksi terveydenhuollossa. Matkailun ainoa lisä on pyhäpäivistä maksettava korvaus, iltaisin tai lauantaisin työskentelystä ei lisiä saa.
Työsopimukseen kuuluu myös määritelmä lisätöistä, eli kaikki yli suunnitellun työtuntimäärän tehty työ ei ole ylityötä, vaan ensin tehdään lisätöitä, joista maksetaan normaali tuntipalkka. Ylityökorvaus alkaa juosta vasta tietyn lisätuntityömäärän jälkeen. Työtuntien määrää tarkastellaan kolmeviikkoisjaksoissa.
Kausityössä tuntimäärä vaihtelee paljon
Työsopimuksessani lukee, että työnantaja sitoutuu työllistämään minut täysimääräisin tunnein, joiden määrä tasoittuu puolen vuoden jakson aikana. Eli suomeksi sanottuna minulle luvattiin kokoaikainen työsuhde. Mutta kausityössä se ei tarkoita säännöllistä päivittäistä työaikaa eikä myöskään säännöllistä kuukausittaista tuloa.
Töitä on alussa ja lopussa vähemmän ja siinä keskellä ihan sikana. Tunnit siis kyllä tasoittuivat ja sain varmasti tehdä kokoaikaisen työntekijän työtuntimäärän. Mutta neuvoisin Lappiin lähtijää huomioimaan, että ihan ensimmäiset viikot pitää pystyä elämään vararahastolla, kunnes työtunteja alkaa oikeasti karttua.
6kk palkkatuloni kokonaisuudessaan: toteuma vs arvio
Palkka | arvio | toteuma |
bruttotulot yht, 6kk | 12000€ | 14 840,62€ |
nettotulot yht, 6kk | 9600€ | 12 719,66€ |
bruttotulot, € /kk | 2000€ | 2 473,44€ |
nettotulot, €/kk | 1600€ | 2 119,94€ |
Luvut pitävät sisällään kaikki: ylityökorvaukset, pyhälisät ja lopputilissä maksetut lomakorvaukset.
Tienasin puolen vuoden aikana siis noin yhden ”ylimääräisen kuukausipalkan” verrattuna etukäteisarviooni. Miksi? Kolme syytä: en laskenut etukäteisarvioon mukaan lainkaan mahdollisia pyhälisiä, niiden varaan ei voi etukäteen laskea. Olin kuitenkin töissä myös juhlapyhinä, joista sain lisäkorvauksia.
Lisäksi teimme keskellä kautta hyvin pitkiä päiviä, joten lisä- ja ylitöitäkin tuli maksuun. Kolmas syy arvioitua suurempiin lisätuloihin oli se, etten etukäteen laskenut mukaan lomakorvauksia. Eli tuntityöläinenkin ansaitsee lomaa, tuntityön määrästä riippuen se maksetaan lomakorvauksena joka on 9 tai 11% palkasta.
Aliarvioin siis tuloni etukäteen. Arvioin väärin bruttotuloni, mutta vielä enemmän meni pieleen etukäteisarvioni nettotuloistani. Veroprosenttini oli koko kauden todella pieni. Kirjoitan jäljempänä lisää verojutuista. Korostan, etten ole millään lailla ”kikkaillut”, olen ainoastaan huolellisesti kirjannut kaikki minulle kuuluvat vähennykset.
Olen kausityön tuloihini todella tyytyväinen. Stressitaso oli olematon ja pieni veroprosentti jätti käteen mukavalta tuntuvan tilin.
Paljonko minulla kului rahaa?
Tulo- ja menopuolta etukäteen listaillessani jaottelin menoni viiteen eri luokkaan:
- Tampereen kodin pysyvät kulut
- Omat paikasta riippumattomat kulut
- Väliaikaisasumisen kustannukset Lapissa
- Juoksevat arkikulut, mm ruokamenot
- Muuttokulut edestakaisin
Vakituisen kodin kiinteät kulut
Kerrostaloasuntomme on kokonaan minun, mieheni omistaa kesämökkimme. Meistä kumpikin vastaa itsenäisesti oman omaisuutensa kuluista, jotka tällä järjestelyllä menevät melko tarkkaan puoliksi. Vaikka haluan seikkailla, ei minun ole kohtuullista jättää miehelleni omia taloudellisia velvoitteitani. Maksoin siis Tampereen kotimme kulut kokonaisuudessaan myös poissaoloni ajalta.
Luulin maksaneeni etukäteen pois koko vuoden kotivakuutuksen, mutta se tulikin maksettavaksi kesken Lapin reissua. Etelän asumiskuluni olivat siis hitusen suunnittelemaani korkeammat.
Vakituinen asuminen: toteuma vs arvio
Menot / kk | arvio | toteuma |
Vastike, vesi ja autopaikka | 365,80€ | 365,80€ |
Sähkö | 40€ | 34,76€ |
Vakuutukset | 0 | 23,66€ |
Yhteensä | 405,80€ | 424,25€ |
Oman elämän vakiokulut
Tähän kategoriaan summailin menojani, jotka kuuluvat arkeeni asuinpaikasta ja asumismuodosta riippumatta. Puhelinliittymä on osa kuukausittaisia kiinteitä kulujani. Lisäksi maksan Compensate– säätiön kautta hiilijalanjäljestäni joka kuukausi. Kuuntelen myös äänikirjoja ja vakituinen lääkitykseni maksaa minulle 6 euroa kuukaudessa.
Paikasta riippumattomat omat kulut
Menot / kk | arvio | toteuma |
Puhelin | 18€ | 20,22€ |
Äänikirjat | 20€ | 8,50€ |
Lääkemenot | 6€ | 5,05€ |
Compensate | 12€ | 12€ |
Yhteensä | 56€ | 47,77€ |
Lapin asumiskulut
Tiesin etukäteen asuvani soluasunnossa, jonka asumiskulut määrittyvät sen mukaan, paljonko asukkaita siellä on. Budjetoin etukäteen maksimimäärän vuokraa, eli 230 euroa kuukaudessa. Asumiskuluni vaihtelivat kuukausittain, mutta keskiarvoksi muodostui 156,50€. Tuo summa sisältää sähköt ja veden, joten asuminen oli Lapissa todella halpaa.
Myös Lapin asumisessa vakuutukset muodostuivat yllätyskuluiksi, sillä halusin ottaa itselleni soluasuntoonkin kotivakuutuksen. Se määriteltiin vakuutusyhtiön kanssa hieman summan mutikassa, arvioiden neliömääriä joita kukaan ei tiennyt kovin tarkkaan, mutta pidin sen hankkimista silti tärkeänä. Soluasuntoni kotivakuutus maksoi minulle alle kympin kuukaudessa.
Lapin asumiskulut
Menot / kk | arvio | toteuma |
Väliaikaisasunnon vuokra | 230€ | 156,50€ |
Kotivakuutus | 0 | 8,70€ |
Yhteensä | 230€ | 165,20€ |
Ruoka ja muut arkikulut
Kirjoitin Lapin reissuni ruokakaupparutiineista erillisen kirjoituksen, opettelin siis tilaamaan ruokaa kaupasta vain joka kolmas viikko. Tuo käytäntö mahdollisti edulliset ruokakulut, samoin kuin ravintolasta aika-ajoin saatu hävikkiruoka ja asiakkaiden hotellihuoneisiin jättämien ruokien hyödyntäminen.
Ruokakulujen lisäksi varauduin etukäteen kahteen juoksevaan kuluerään: äkilliset menot ja vapaa-ajan kulut. Päätin että minulla on satasen kuukausiraha vapaa-ajan viettoon sekä 50 euron kuukausittainen hätävararahasto.
Arjen hätävara on sekalainen kaatoluokka erilaisille pikkumenoille. Ostin muun muassa hiuslenkkejä, siivousvälineitä, maksoin windows-lisenssin ja muutaman synttärilahjan. Myös pankin kuukausittaiset palvelumaksut ovat tässä kategoriassa.
Etukäteen määrittämäni satasen vapaa-aikabudjetti meni tasan kahteen asiaan: ravintoloissa syömiseen ja lähimatkailuun. Kumpaakin suoritin työnantajani kohteissa reilun henkilöstöalennuksen turvin. Hotelleihin joko pyöräilin tai menin bussilla.
Eläminen Lapissa:
Menot / kk | arvio | toteuma |
ruokamenot | 200€ | 103,33€ |
vapaa-aika | 100€ | |
Ravintolat | 40,98€ | |
Matkailu | 81,85€ | |
Arjen hätävara | 50€ | 40,89€ |
Yhteensä | 350€ | 267,05€ |
Mitä kausitöihin lähteminen maksaa?
Yksi iso kausityön yllätys oli se, kuinka hyvin Lapissakin pystyy liikkumaan yleisillä kulkuvälineillä. Eli bussilinjoja ja erilaisia liityntäkuljetuksia on erinomaisesti. Olisin päässyt myös muuttamaan turvautuen yleisiin kulkuvälineisiin, jos olisin lähtenyt matkaan kevyemmin kuormin.
Jos olisin säästänyt muuttokuluissa, olisin joutunut kuluttamaan enemmän esimerkiksi ruokataloudessa, koska minulle ei olisi mahtunut mukaan ruoanlaittovälineitä. Eli kulut ovat tässäkin asiassa nollasummapeliä: toisaalla säästetty raha tarkoittaa usein toisaalla toteutuvaa lisääntyvää kulutusta.
Meille sopi vaihtoehdoksi hyvin se, että puolisoni kävi viemässä minut peräkärryn kanssa pohjoiseen. Se tarkoitti isoa polttoainekulua, mutta sain mukaan muun muassa polkupyörän, jota ei saa kaikilla bussivuoroilla mukaan. Lisäksi sekä tulo- että hakumatkaan yhdistyi yhteistä aikaa ja lomailua: puolisoni halusi myös viettää aikaa pohjoisessa.
Itsenäinen matkustaminen kohteeseen olisi maksanut noin 150 euroa, eli pienimmillään edestakaiset muuttokuluni olisivat 300 euroa. Muuttokuluiksi kirjaan polttoainekulut sekä vienti- että hakumatkasta. Muiksi lähtövalmistelun kuluiksi kirjasin polkupyörän talvirenkaat ja Tori.fi:stä hankitun pakastimen. Pakastin tuli ensikuukausina tarpeeseen, sitten työnantajani päivitti asuntoni kylmälaitteet ja oma pakastimeni jäi tarpeettomaksi. Annoin sen naapurustossa asuneelle työkaverilleni.
Kausitöihin siirtyminen ja tarvittavat hankinnat:
- Polttoaineet kahteen muuttoreissuun 500€
- Pakastin 20€
- Talvirenkaat fillariin 66€
Nämä kulut eivät raha-arkeani Lapissa rasittaneet, vaan ne menivät kukkarostani jo etukäteen. Mutta haluan laskea myös nuo kulut osaksi tilinpäätöstäni.
Kuukausikuluni kausityöjakson ajalta
Vuoden 2022 keskiarvoiset kuukausikuluni olivat 1028€. Olin arvioinut, että Lappiin lähtö nostaisi kuukausikuluni matkakulut huomioiden 1150 euroon. Suurin syy nousuun olisivat kahdet asumismenot. Nyt keskiarvoja laskielssani huomaan, etteivät kuluni nousseet, vaan pysyivät mielestäni maltillisina.
Keskiarvoinen kuukausikulutus kausityön ajalta, €/kk
Asuminen | 522 € |
Ruokaostokset | 103 € |
Siirtymä Lappiin + hankinnat | 98 € |
Matkailu | 82 € |
Ravintolat | 41 € |
Sähkö | 35 € |
Vakuutukset | 32 € |
Puhelin | 20 € |
Compensate | 12 € |
ICT | 12 € |
Arjen sekalaiset kulut | 11 € |
Kodin pienhankinnat | 9 € |
Äänikirjapalvelu | 9 € |
Pankin palvelumaksut | 9 € |
Terveydenhuolto | 5 € |
Sosiaalinen elämä | 5 € |
Ulkonäkö | 4 € |
Vaatteet | 2 € |
kulutus yhteensä | 1 011 € |
Jatkoin siis edelleen ”tonnilla kuussa” elämääni, joka on oma määritelmäni minulle sopivasta kulutuksesta ja elintasosta. Inflaatio ja muut kohonneet kustannukset huomioiden pidän muuttumattomana pysyviä kulutuslukemia hyvänä saavutuksena.
Korostan, että tavoitteeni ei ole elää mahdollisimman vähällä rahalla, vaan haluan myös nauttia elämästä: aina sopivien vapaiden ilmaantuessa suuntasin reissuun tai syömään hyvin.
Lainanlyhennykset tasaavat pelin
Tässä vaiheessa näyttäisi siltä, että reissuni oli vahvasti ylijäämäinen. Lapissa voi elää hyvin ja halvalla. Vaikka tienestit ovat vaatimattomat, rahaa jää vielä hyvin ylikin.
Kululaskelmastani puuttuvat kuitenkin vielä lainojeni lyhennykset. Minulla on kaksi pankkilainaa: asuntolaina ja metsäpalstan ostamista varten otettu, tulonhankkimislainaksi määritelty laina.
Arvioin etukäteen lyhentäväni lainojani noin 840 eurolla kuukaudessa. Nostin kuitenkin lyhennettäviä summia osin korkojen nousun, osin arvioitua hieman suurempien tulojen vuoksi.
Lainat ja hoitokulut:
Lainan lyhennys, €/kk | Arvio | Toteuma |
Asuntolaina | 590€ | 578,08€ |
Metsälaina | 250€ | 394,77€ |
yhteensä | 840€ | 972,85€ |
Pieni palkka ja vielä pienempi ennakonpidätys
Olennainen asia kausitöihin lähtiessä on tehdä huolellinen laskelma verottajaa varten ja pyytää muutosverokortti. Oikeus erilaisiin vähennyksiin ja sitä kautta muodostuva veroprosentti on aina yksilöllinen ja tapauskohtainen, eli toisen laskelmia ei voi ottaa omikseen. Minun ennakonpidätysprosenttini on pieni siksi, että minulla on mahdollisuus suureen määrään verovähennyksiä:
Lapin asumiskulut saa vähentää tulonhankkimiskuluina: onhan asunto vuokrattu toiselta paikkakunnalta vain työntekoa varten.
Koska olen naimisissa, saan vähentää verotuksessa viikonloppumatkat puolison luokse vakituiseen kotiimme. Tätä oikeutta ei ole esimerkiksi henkilöllä, joka haluaisi matkustaa tapaamaan vasta täysi-ikäistyneitä lapsiaan kotipaikkakunnalleen. Ymmärrän, että rajat on vedettävä johonkin, mutta ajattelen 18-vuotiaan lukiolaisen tarvitsevan vanhempaansa enemmän kuin keski-ikäinen ukkomies tarvitsee vaimoaan. Mutta näin se vaan verottajan silmissä on.
Minulla on tulonhankkimislainaksi määriteltävää velkaa metsäpalstan hankkimisesta. Saan vähentää lainan korkomenot täysimääräisenä tuloverotuksestani.
Sain vähentää vuoden 2022 palkkamenoistani kohtuullisen hintavan keittiöremonttimme asennuskuluja kotitalousvähennyksenä. Tämä vaikutti suuresti marras-joulukuun nettotuloihini.
Toisaalta kuulun ortodoksiseen kirkkoon, jonka kirkollisvero on seurakunnassani on kaksinkertainen verrattuna luterilaisten seurakuntien yleiseen verolinjaan.
Eli se, paljonko jostain tietystä palkkasummasta jää käteen, on aina hyvin yksilöllistä. Miten sitä voi ennakoida? Käyn itse usein verohallinnon laskurissa summailemassa erilaisia, suuntaa antavia lopputuloksia.
Kannattaako Lappiin lähteminen taloudellisesti?
Yksinkertainen vastaus on, että kukaan ei voi laskea sitä puolestasi. Olin etukäteen tehnyt laskelmat, joiden perusteella arvioin, että tulen Lapissa ollessani tienaamaan vähemmän, kuin minulla tulee olemaan kuukausittaisia kuluja. Tämä johtuu osaltani kahdesta asiasta, jotka ovat omia valintojani:
- Minulla on kaksi lainaa, joiden maksamista halusin jatkaa sovitusti
- Minulle jäi etelään huolehdittavaksi vakituisen kotimme kuluja
Olisin voinut esimerkiksi ottaa asuntoon vuokralaisen tai harkita Air BNB-emännyyttä. Puolisoni olisi pystynyt suhteellisen vaivattomasti järjestämään puoli vuotta kestävän tilapäismajoituksen kaupunkiin, toteutuuhan arjestamme joka tapauksessa suuri osa vapaa-ajan asunnollamme ympäri vuoden.
Hän olisi ollut varmasti suostuvainen jonkinlaiseen väliaikaratkaisuun varsinkin kun ja jos olisin ehdottanut, että jaamme kerrostalokotimme vuokra- tai majoitustulon jollain tapaa kummankin hyödyksi. Valitsin kuitenkin toisin. Koti, johon voi minä tahansa hetkenä palata ilman mitään lisäjärjestelyitä on minulle, turvallisuushakuiselle tyypille tarpeellinen takaportti.
Kun vielä summailee menoja ja tuloja yhteen, lopputulos näyttää tältä:
Kausityön tulot ja menojen jakaantuminen
Yhteenveto | Euroa | % tuloista |
Nettotulot, 6kk | 12 719,66 € | |
Kulutus Lapissa | 3 518,86 € | 27,66 % |
Etelän kiinteät kulut | 2 545,38 € | 20,01 % |
Lainan lyhennykset | 5 837,08 € | 45,89 % |
Koko tämän postauksen merittävin luku löytyy mielestäni yllä olevasta taulukosta: kulutin Lapissa vain alle kolmanneksen siitä, mitä tienasin. Tuolla tavalla pääteltynä lähteminen on taloudellisesta näkökulmasta todella kannattavaa.
Reilut 800 euroa jää laskelmassa yli. Mitä sille tapahtui? Kuukausittainen ylijäämä on siirretty indeksirahastoihin, joihin sijoittamiseen olen tänä vuonna siirtynyt osakepoiminnan sijaan.
Loppupäätelmät
Uskallan luottaa omiin laskelmiini. Kun vertailen toteutuneita menoja viime syksynä tekemiini arvioihin, uskallan määritellä, että pystyn suunnittelemaan seikkailujani myös taloudellisessa mielessä riittävän realistisesti.
Aina pitää varata tilaa virheille. Kukaan ei ennusta tulevaisuutta tai tee oikeastaan mitään tässä elämässä ilman virheiden mahtumista sekaan. Minä itse laskin väärin vakuutukset, eli mitään ei kannata laskea täysin nollasummapeliksi henkilökohtaisessakaan budjetoinnissa: aina pitää jättää laskuvirhe- tai säätövara. Ehdotan 5% minimiä tähän.
Kausityö Lapissa on taloudellisestikin järkevä ratkaisu varsinkin jos saa minimoitua kulut etelässä. Kokemusta ei pidä lähteä hakemaan rahan takia, mutta se ei taloudellisesta näkökulmastakaan ole pöllömpi ratkaisu.
Taloudellisia tapoja tarttuu mukaan. Totuin Lapissa tilaamaan ruokaostokset kotiin joka kolmas viikko. Harvoin kaupassa käyminen on oivallinen tapa pienentää ruokakuluja.
Kaupassakäyntirutiinimme ovat muuttuneet myös täällä etelässä, käymme kaupassa vain joka toinen viikko. Eli taloudellisia seuraamuksia voi olla myös pidemmällä aikajänteellä, kun käy harjoittelemassa hieman toisenlaista todellisuutta jossain muualla.
******************
Olen 48-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.