Saako kuluttamisesta etsiä lohtua? Jos olo on perin juurin lohduton, mikä on silloin sallittua? Harmittelen kirjoituksen verran joskus ehdottomalta tuntuvaa järkipuhetta liittyen rahaan ja muodostan oman lohtuostoslistani.

Puhuttaessa tunteista ja kuluttamisesta on useimmiten esillä henkilö, joka on harkitsemattomuuttaan ajautunut kulutusluottojen, osamaksujen ja pikavippien syövereihin. Hän on joutunut talousvaikeuksiin, koska on toiminut järjen vastaisesti, tunteen vallassa.

Yleinen selviö on, ettei raha-asioita saa sotkea tunteisiin. Raha-asiat ja oma talous on suunniteltava harkiten, kulutuspäätösten on perustuttava järkeen ja faktoihin. Sitä mieltä olen toki itsekin: raha tai kuluttaminen ei ole koskaan ratkaisu tunnepuolen asioihin.

Selviytymismekanismien kanssa kannattaa olla tarkkana

Selviytymiskeinot ovat sitä varten, että selviydytään. Selviytymiskeinoja tarvitaan osana arkea, mutta erityisesti ne ovat tarpeen, jos paineita, vaatimuksia tai vastoinkäymisiä osuu omalle kohdalle kerralla reilummin. Silloinkin pitää selviytyä.

Meillä jokaisella on omat selviytymiskeinomme. Joillekin hyvänä apuna toimii liikunta, toisille kirjoittaminen, kolmannelle jooga tai rukous.

Selviytymiskeinot ovat turvamme. Ne ovat mahdollisuus toipumiseen, mutta ne voivat olla myös uhka. Itseään ei kannata lohduttaa tavoilla, joilla pidemmällä tähtäimellä aiheuttaa ikävyyksiä joko itselleen tai muille.

Mutta toisaalta silloin kun on paha mieli ja ihminen kaipaa lohtua, on ihan ok hakea lohtua tavoilla, jotka eivät ihan jokaisesta näkökulmasta ole ihanteellisia ratkaisuja.

Kyllä, tiedän että elämän tiukoissa tilanteissa pitää välttää sokeria, kahvia ja päihteitä. Punaisen Ristin sivuilla se on yksi ensimmäisiä annettuja ohjeita kriisin keskellä kamppailevalle. Kroppa on sekaisin jo muutenkin, se ei tarvitse enää lisähämminkiä. Mutta toisaalta kriisissä ei pidä ryhtyä puritaaniksikaan: ehdottomuus on tuskin koskaan hyvä ratkaisu.

Saako kuluttamisesta etsiä lohtua?

Kuinka paha mieli pitää olla, jotta voi käyttää rahaa itsensä lohduttamiseen? Onko rahalla hankittu lohtu koskaan ok? Miten mitataan, onko riittävän paha mieli, jotta voi muuttaa rahan käytön suunnitelmia tai olla hetkittäin harkitsematon?

Entä onko mielipahaan kuluttamisessa hyviä ja huonoja valintoja? Onko järkeviä lohtuostoksia ja järjettömiä ratkaisuja? Voiko tunteessa olla koskaan järkevä, vai onko ihan kaikki tunteeseen kuluttaminen aina yhtä älytöntä?

Haluan muodostaa nyrkkisäännön

Kuluttamista harkitessa neuvotaan, että ennen ostopäätöstä pitäisi miettiä, mitä tulee viiden vuoden päästä ajattelemaan nyt käsillä olevasta hankinnasta. Jos ajattelee, että vielä vuosienkin päästä ostos tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta, se kannattaa nyt tehdä.

Mutta entä jos tuntuu niin pahalta, että kuormana tuntuisivat olevan koko tulevan viiden vuoden murheet ja enemmänkin? Tarvitseeko silloinkin miettiä viiden vuoden päähän, kun ensi viikkokin tuntuu jo tosi kaukaiselta asialta. Miten ihmeessä tämä ratkaistaan järkevästi?

Hankalia ratkaisuja

Edellisessä omassa kriisissäni koin tulleeni perusteellisen epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi, olin surullinen ja tunsin oloni loukatuksi. Tilanne vei unet ja toi mukanaan rytmihäiriöt, muljahtelut rinnassa, keskittymiskyvyttömyyden ja itkun tilanteisiin, jossa sitä ei olisi kaivattu.

Kun mieli on surullinen ja loukattu, ihminen tarvitsee lohtua, totta kai. Lohtua saa toisilta ihmisiltä halauksena, viesteinä, kuuntelemisena, rohkaisuna, empatiana, konkreettisina avun tarjouksina ja vaikka tarkistussoittoina: ”tiedän, ettet sä soita, mutta mä tarkistan, että olet ok”. On ihan selvää, että kriisissä arvokkainta ovat rakkaat ihmiset ja heidän vankkumaton tukensa.

Omassa tilanteessani koin tarvitsevani kaiken lohdun ja tuen: sekä järkevät ja hyvät keinot, että osan sieltä ei-järkevästäkin päästä keinovalikoimaa. Hädän hetkellä kaikki lasketaan.

Kuluttaa vaiko eikö?

Rahan käytössä minulle tulee hyvä mieli pitkän tähtäimen tavoitteiden saavuttamisesta. Impulsiivisuus ei ilahduta kovin pitkään. Olen rahan kanssa tarkka. Kuluttaminen on minulle paitsi arjen arvokysymys, mutta myös osa suurten unelmien tavoittelua.

Keskeisintä on, että suunnittelee tarkasti ja pysyy suunnitelmissa. Jos niin ei tee, ne elämässä suurinta iloa tuottavat jutut eivät mahdollistu. Syytän itseäni, jos en pysy omissa raameissani.

Toisaalta syytän itseäni, jos en osaa hädän tullen joustaa: jos en osaa muuttaa suunnitelmia tai suhteuttaa, kun siihen on tarve. Jos kerran tiedän, että saisin erityisen hyvää mieltä käyttämällä myös rahaa aiempaa enemmän, niin enkö voi sitä itselleni suoda?

Ehdottomuus ei ole koskaan hyvästä. Lohduton ihminen ei kaipaa ainakaan itsesyytöksiä, kriisin keskellä ihminen kaipaa empatiaa myös itseltään.

Oma hyvän mielen ostoslistani

Oman kriisini keskellä päätin, että saan rikkoa itse laatimiani sääntöjä ja kuluttaa saadakseni hyvän mielen. Ongelmaksi muodostui lamaantunut mieli: en keksinyt mitään kivaa tai oloa helpottavaa tekemistä, menemistä tai ostettavaa. Vaikka annoin itselleni luvan käyttää kaikkia löytämiäni keinoja siihen, että saan rakennettua itselleni hyvää mieltä.

Kukaan ei seilaile tätä elämää läpi siten, että aina on vain hyvä ja auvoisa mieli. Mutta kun mieli on huono, se ei toimi kunnolla. Siispä kirjoitan nyt itselleni varalle reseptin: kun seuraavan kerran asiat ovat perustavalla tavalla huonosti, tee neljä asiaa:

Helli kehoasi: Mene kampaajalle, käy jalkahoidossa tai laitata nyt edes uudet kulmat. Jos muita asioita ei tee mieli, kokeile vaikka elämäsi ensimmäistä kertaa geelikynsiä. Hintalappu: 200€.

Ravitse sielua: Mene konserttiin. Kun elossa oleminen tuntuu erityisen vaikealta, elävällä musiikilla on valtava voima. Hintalappu: 80€

Lahjo itseäsi: Villa, silkki, nahka tai pellava. Jotain mieltä ylevöittävää. Hintalappu: 200€.

Elä vaarallisesti: Syö suklaata ihan niin paljon kuin haluat. Tämä lupaus on voimassa korkeintaan viikon kerrallaan. Budjetti: sky is the limit.

Päädyn siis siihen, että saisin itselleni viidellä sadalla eurolla todella monella tapaa hyvää mieltä, eli hoitaisin itseäni kuluttamalla (=tuhlaamalla??) rahaa. Päätän että minulla on tästä päivästä lähtien puskurirahastossa sisäänkirjoitettuna myös lohturahasto, ihan vaan varalle, jos ja kun tarve väistämättä tulee.

Mutta lohturahastoa saa käyttää vasta jos on lohduton. Sellaisia aikoja ei toivoakseni ole joka vuosi: omassa menneisyydessäni niitä on ollut hyvin harvakseltaan. Toisia toki koetellaan usein ja rankastikin, itse olen saanut tässä elämässä porskutella aika onnellisten tähtien alla.

Kohtuus on aina hyvä valinta

On tilanteita, joissa kuluttaminen on tärkeä osa omaa selviytymiskeinojen kokoelmaa. Se ei ole pysyvänä ratkaisuna hyvä, mutta se hyväksytään aika-ajoin.

No kuka sitten vetää rajan? Jos on oikein kuluttaa lohduksi, niin voiko aina halutessaan heittää järkevyyden pois ja vedota tunteeseen? No ei tietenkään.

Ei aina, ei usein, ei paljon. Mutta joskus. Mustavalkoinen ja ehdoton ei elämässä kannata olla missään asiassa. Ei siten, että kuluttaminen on aina ratkaisuvaihtoehtona käsillä, jos mieli on paha. Mutta ei myöskään niin, ettei koskaan saa kuluttaa yhtään ylimääräistä, vaikka on supersurullinen olo.

Kasvaminen ja kypsyminen on sitä, että harmaan sävyt saavat vallan sekä ohimiolla, mutta onneksi myös ajattelussa. Mustaa ja valkoista, oikeaa ja väärää on olemassa yhä vähemmän. On olemassa tilannekohtaisia, kohtuullisia ja ihan hyväksyttäviä ratkaisuja: jotain 50 harmaan sävyn valikoimasta.

Lohtukuluttaminen osana selviytymispakkia

Surkealla hetkellä ei saa olla ehdoton. Älä tyhjennä tiliä, mutta voi sitä jotain mukavaakin tehdä tai hankkia mielialaa kohentamaan.

Nuo ei-kaikista-parhaat lohturatkaisut ovat kuitenkin ulkokehällä. Tärkeintä on hyväksyvät, lohduttavat ja kannustavat ihmiset ympärillä ja oma uskallus puhua. Läheiset ihmiset ovat selviytymisen tukiranka.

Vaikka usko asioiden korjaantumiseen välillä huojuukin, se pysyy paremmin pystyssä, kun pitää itsestään erilaisilla tavoilla huolta, myös lohduttaen. Olisipa kiva kuulla muiden lohtuostoksista: minkälainen kuluttaminen voisi Sinulle tuoda hyvää oloa surkeimmalla hetkellä?

Ja vielä: asioilla on taipumus järjestyä.

********************

Olen 48-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.