Leppoistaja

Leppoistajan lokikirja

Vapaa elämä: katkeruutta karkuun

Taloudellinen vapaus on helppo määritellä: sille on selkeät laskukaavat ja yhtälöt. Mutta entä mitä on tunne-elämän vapaus? Sitä vatuloin tänään.

Blogini tarkoitus on kuvata vapaan elämän tavoittelua ja sen sisältöä. Määritelmäni vapaalle elämälle on, että aikaa voi käyttää vapaasti, itse haluamallaan tavalla. Vapaassa elämässä on toisten asettamia velvoitteita mahdollisimman vähän.

*Vapaassa elämässä saa itse valita.

*Vapaassa elämässä uskaltaa itse valita.

*Vapaassa elämässä tajuaa itse valita.

Kielitoimiston Sanakirja määrittelee vapauden muun muassa näin:

”…jota eivät estä, sido, rajoita, koske (toisten t. mitkään) määräykset, kiellot, velvoitukset tms., esteetön; omasta harkinnasta, tahdosta riippuva…

Hän on vapaa tekemään, mitä haluaa.

Ratkaisu on hänen vapaassa harkinnassaan.

Tehdä jtak (omasta) vapaasta tahdostaan.

Sai asiassa vapaat kädet rajoittamattoman toimintavallan.

Viettää vapaata ja huoletonta elämää….”

Ensisijaisesti olen ajatellut, että ”vapaan ja huolettoman elämän” perusta on taloudellinen. Jos pääomaa ja passiivisia tuloja on riittävästi, vapautuu aikaa pois ansiotyöstä. Aikani ei ole enää työnantajan, vaan omaani ja saan tehdä sillä mitä haluan. Näin luulin asioiden olevan. Tässäkin asiassa olin väärässä.

Vapaus on raha-asioita laajempi käsite

Mitä enemmän mietin vapaan elämän käsitettä, sitä hankalammaksi sen määritteleminen muodostuu, tai sitä enemmän erilaisia vapauden ulottuvuuksia nousee eteeni. Itse asiassa olen vasta tällä matkallani hoksannut, että taloudellinen vapaus on arvona ja mahdollisuutena aivan toissijainen vasta hyvin monen muun erilaisen vapauden jälkeen.

Yksi taloudellista vapautta ihan järkyttävän paljon tärkeämpi vapauden ulottuvuus on tunne-elämän vapaus. Tällä tarkoitan vapautta erilaisista negatiivisista tunteista. Myrkyllisimmäksi negatiivisista tunteista määrittelen katkeruuden. Kai se voisi olla viha, kateus tai pelkokin. Muita en tähän hätään keksi. Mielen voi joka tapauksessa vangita jokin negatiivinen tunne, joka pitää loukussaan todella paljon pahemmin kuin kamalimmatkaan työvuorot, velvollisuudet, rahahuolet tai täyteen buukattu kalenteri.

Tai lisätään vaarallisten tunteiden listaan sittenkin vielä yksi tunne: tyytymättömyys. Tyytymättömyyden salakavaluus on, että se on vaarallisen laimea tunne. Viha jyskyttää ohimolla ja leukaperissä, pelko saa sydämen hakkaamaan. Katkeruus ja kateus saavat suoltamaan satuttavia sanoja sylki lentäen. Koska ne ovat väkeviä tunteita, niihin ehkä hoksaa ajan saatossa tarttua. Tyytymättömyys syö meitä hiljakseen, salaa ja huomaamatta.

Negatiiviset tunteet ovat aina olemassa

Jos ihminen väittää, ettei hän koe tai elä negatiivisia tunteita, hän valehtelee joko muille tai pahimmassa tapauksessa myös itselleen. Tai vielä pahempaa, hän ei lainkaan tunnista tunteitaan, joka on epärehellisyyttä vielä surullisempi asiaintila. On siis turha jeesustella, että koska olen tyyni ja kypsä optimisti, en ole koskaan vihainen, pelokas, kateellinen, tyytymätön, turhautunut tai katkera. Täydessä ja aidossa elämässä kaikki tunteet ovat läsnä ja olemassa.

Tavoite ei siis ole se, että vapaa mieli ei koskaan kokisi negatiivisia tunteita. Tavoite on, että mieli pysyy riittävän hyvävointisena, jotta se pystyy tunnistamaan negatiiviset tunteet, käsittelemään niitä aiheuttaneet asiat ja päästämään tunteista irti. Vain sillä tavalla mieli pysyy ihan oikeasti vapaana. Muuten se jää negatiivisten tunteiden vangiksi.

Olen siinä uskossa, että tunnistan itsessäni nuo listaamani tunteet. Ne käyvät ajoittain vierailulla ja jatkavat matkaa. Joko sen jälkeen, että hetken huutaa pää punaisena, itkee vähän, juttelee, kirjoittaa, rauhoittuu tai suhteuttaa. Kaikki käy. Joskus tarvitaan myös aikaa: sitä että ikävät asiat kulkeutuvat itsestä kauemmas.

Tyytymätön en ole juuri koskaan. Asennoitumisen saa valita ja olen päättänyt valita optimismin ja hopeareunusten haeskelun. Oma mielenkiintoni kohdistuu tällä hetkellä katkeruuden tunteeseen.

Katkera: = (vastoinkäymisten tms. vuoksi) synkkä, synkän vihamielinen, ivallisen epäystävällinen, katkeroitunut. Olla katkera jklle, jkta kohtaan, jstak, jnk takia.

Kielitoimiston Sanakirja

Miksi katkeruus on minulle uhka?

Olen kohdannut ikävyyksiä viime kuukausina useammalla rintamalla. Olemme pariskuntana joutuneet kohtaamaan hyvin negatiivisia asioita, tai oikeammin sanoen erittäin ikävää, suorastaan pahantahtoista toimintaa. Uskallan sanoa näin, sillä myös käräjäoikeus on todennut asian päätöksessään: meitä on kohdeltu väärin. Asia ei kuitenkaan edes oikeuden päätöksellä korjaannu, vaan jatkaa vaikeutumistaan, ilman että ratkaisua tai helpotusta on näköpiirissä.

Tapahtumaketjun varsinaiset yksityiskohdat eivät ole tässä tärkeitä. Asia suututtaa, harmittaa ja vie pois omaa hyvää tuulta. Se tässä se tärkeä asia on. Oikeus ei toteudu: tiedämme jo nyt satavarmasti, ettei tarina saa onnellista loppua. Meidän elämämme hankaloituu ilman, että hankaloittaja saa minkäänlaisia seuraamuksia. Rahakaan ei ole tässä lopulta se tärkein asia, vaan lisääntyvä vaivannäkö ja epämukavuus, josta ei pääse eroon.

Koen, että olen hiljattain myös toisaalla tullut kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Tuo kokemus on vaikuttanut merkittävästi omaan hyvinvointiini. Tämäkään tarina ei pääty hyvin: oikeus ei voita, onnellista loppua ei tule. Asiat jäivät pysyvästi ja peruuttamattomasti vinoon.

Miten voida kaikesta huolimatta hyvin?

Ikävin seuraus tästä kaikesta voisi olla se, että menneiden aikojen lisäksi antaisin näille tapahtumille myös palasen tulevaisuuttani: vuosienkin jälkeen muistaisin ja muistelisin tapahtumia ja tilanteita: kuka teki mitäkin, sanoi silläkin tavalla ja jätti senkin tekemättä.

Saaan joskus itse kuunnella henkilöitä, jotka antaumuksella muistelevat kokemiaan vääryyksiä. He muistavat yksittäisiä lauseita ja tapahtumia jopa vuosikymmenten takaa. Haluan itse toimia ja ajatella toisin.

Menneisiin epäkohtiin kiinni jääminen on minulle pelottavin esimerkki vapauden puutteesta.

Miten varmistan, että mieleni pysyy rauhallisena ja positiivisena huolimatta siitä, että jotkut asiat eivät koskaan korjaannu? Paha ei saa palkkaansa, väärintekijät eivät toimintaansa välttämättä edes hahmota. En väitä, että olisin muuttumassa katkeraksi. Totean, että huomaan negatiivisiin tunteisiin kiinni jäämisen olevan tällä hetkellä uhka hyvinvoinnilleni ja huomaan, että kyse on itselleni tärkeimpien asioiden: vapauden ja mielenrauhan yhdestä ulottuvuudesta.

Taloudellisen vapauden tavoittelu on lopulta aika yksioikoista. Se on pelkkää matematiikkaa, kurinalaisuutta ja sisälukutaidolla opeteltavaa asiaa. Tunne-elämän vapaus onkin jo aivan eri temppu: miten siitä huolehditaan pitkäjänteisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla?

Kaikki ei pääty hyvin

Olen ollut sellaisessa lapsenuskoisessa luulossa, että paha saa palkkansa: oikeus voittaa ja väärintekijät saavat jo tässä maailmassa ennemmin tai myöhemmin tuta sen, että he ovat toimineet vähintään sopimattomasti, joskus myös laittomasti.

Ja toisaalta olen ajatellut, että itse pitää olla sinnikäs: pitää paitsi puolustautua, mutta myös hakea oikeutta. Ja jos on sitkeä ja selvittää asioita asiallisia väyliä pitkin, asiat korjaantuvat. Olen vasta noin puoli vuosisataa elettyäni alkanut oppia, ettei maailma toimi näin. Ehkä olen kasvanut ja elänyt pumpulissa, mutta vasta elämäni tässä vaiheessa olen samaan aikaan osa useampaa tilannetta, jossa teoista ei koidu seuraamuksia. Tehtyä vahinkoa ei voi korvata tai korjata. Ne ovat ja pysyvät, jättivät jälkensä ja vaikutuksensa.

Mitä nyt tehdään?

Joku päättää kostaa. Joku hautoo yötä myöten erilaisia suunnitelmia ja visioita, joita ei koskaan aio toteuttaa, mutta joissa haluaa piehtaroida. Joku kertoo kaikille vielä aikojen päästäkin omista ikävistä kokemuksistaan. Joku ottaa asiakseen maineen mustaamisen tai muun hankaloittamisen, kun ei näköjään minkäänlaista muutakaan hyvitystä ole näköpiirissä. Joka tapauksessa aika, energia, tunteet ja huomio kohdistuu oman elämän ikävimpiin tilanteisiin: muistoihin ja kokemuksiin, joista ei pääse vapaaksi.

Kuten sanottua, vapaassa elämässä on toisten asettamia velvoitteita mahdollisimman vähän. Vapaassa elämässä saa itse valita. Vapaassa elämässä uskaltaa itse valita. Ja vapaassa elämässä tajuaa itse valita.

Minä tajuan, että merkittävin vapaan elämäni perusta ei ole pääomatulojeni kehityksessä vaan mielen hallinnassa: keitä kannan mukanani? Mitä muistelen? Millaisiin tapahtumiin menneisyydessäni palaan? Pystynkö katsomaan eteenpäin rauhallisin ja positiivisin mielin?

Kirjasuositus

Olen kuunnellut edestakaisin Hamin Sunminin kirjaa Asioita, jotka huomaa vasta kun hidastaa. Kirjan nimi ei mielestäni aivan kohdennu sisältöön. Tai sitten kuuntelen kirjaa jollain tavalla valikoiden. Itselleni kirjan ehdottomasti tärkeintä sisältöä ei ole ollut hidastaminen, vaan negatiivisudesta irti päästämisen korostaminen.

Väärintekijöille ei pidä antaa anteeksi siksi, että he sen jollain lailla ansaitsisivat. Oman itsensä ja henkilökohtaisen hyvinvointinsa vuoksi pitää päästää irti. Sunmin viljelee lauselmia ja anekdootteja jotka ovat osin vahvasti yksinkertaistettujakin. Mutta toisaalta niinhän hyvät neuvot usein ovat.

Tajuan itse valita

En voi sanoa, että pystyisin rauhallisin ja tyynin mielin kohtaamaan ihan kaikki henkilöt lähimenneisyydestäni. Vaikeinta on hyväksyä, että tiettyjen henkilöiden halu satuttaa tai vaikeuttaa asioita näyttäisi olevan pysyvä, yhä tulevaisuudessakin jatkuva asenne ja tahtotila. Ja vaikeinta on sen hyväksyminen, ettei mikään määrä omia toimenpiteitä muuta asiaa.

”Negatiivisuus on kaikkein äänekkäintä sisimmässäsi”, kirjoittaa Sunmin. Vaikka ajattelisin kohtaamiani negatiivisia asioita kuinka paljon, pyrkisin sitkeästi saamaan oikeutta ja tiedottaisin kohtaamistani vääryyksistä lakkaamatta, on toimintani merkitys lähinnä oman maailmani sävyttyminen. Panostaisin lisää arvokkaimmasta mitä minulla on: aikaa.

Vapauden perustana on ymmärrys siitä, mitä kaikkea voimme valita. Ja minä tajuan, että kyse on omasta valinnastani: päätän valita positiivisuuden. En käännä toista poskeani, käännän selkäni. Kuten Sunmin kirjoittaa: ”Kuiskaa hänelle vain, kaikkea hyvää, ja lähde pois.” Tajuan valita ja tajuan valintani olevan vaikea. Ja tajuan ettei vaikea valinta toteudu kuin harjoituksen avulla.

No miten minä sitten harjoittelen? Ehkä ihan ensimmäiseksi en pakota ikäviä ajatuksia pois. Jos ne valtaavat mielen, annan ajatusten tulla. Mutta ennen kuin ajatus muuttuu tunteeksi, pyrin tunnistamaan, että kyse on ikävästä muistosta tai ajatuksesta, jonka ei nyt kannata antaa ottaa valtaa. Annan ajatuksen tulla kylään, mutten petaa sille petiä.

“Your beliefs become your thoughts,
Your thoughts become your words,
Your words become your actions,
Your actions become your habits,
Your habits become your values,
Your values become your destiny.”

Mahatma Gandhi

Olen joutunut oppimaan, ettei paha näköjään saa aina palkkaansa. Mutta saan valita mihin uskon. Ja päätän uskoa siihen, että ihminen voi ikävistä kokemuksistaan huolimatta suurimmaksi osaksi valita itse, mihin asioihin kiinnittää elämässään huomiota ja mihin kokemuksiin kiinnittyy. Pähkäilin tätä samaa asiaa vähän eri näkökulmasta viime keväänä. Päätän kiinnittää huomiota hyviin ihmisiin elämässäni, elämäni erilaisiin mahdollisuuksiin ja uskoa sittenkin lopulta oikeudenmukaisuuteen.

Miten päästä eroon katkeruudesta?

Mielenhallinta on taitolaji

Yksi elämäntaito muiden joukossa on harjoitella pitämään huolta omasta mielestään. On minun omalla vastuullani, että mieleni pysyy positiivisena. Se ei tapahdu pakottamalla, se tapahtuu rauhallisesti ja ajan kanssa. Se tapahtuu harjoittelemalla ja tietoisilla valinnoilla. En juurikaan ole kiinnostunut vatsalihasteni kunnosta, ne jätän ikävä kyllä jumppaamatta. Mutta haluan harjoitella mielen taitoja: haluan osata olla itseni kanssa hyvin.

Tätä harjoitellessani huomio kiinnittyy väistämättä myös muiden ihmisten asennoitumiseen. Jos itse tekee työtä positiivisen asennoitumisen saavuttamiseksi, tuntuu erityisen kuormittavalta kohdata tyytymätön tai katkera lähimmäinen. Vähän kuin tupakkalakkolainen kävelisi keskelle röökiporukkaa.

Enkä tarkoita, että kaikkien pitäisi olla iloisella mielellä koko ajan. Ei, tarkoitan että jos itse harjoittelee päästämään menneisyydestä irti, kiinnittää erityistä huomiota henkilöihin, joiden puheissa jopa vuosikymmeniä vanhat kokemukset ovat vahvasti läsnä.

Kai sillekin on syynsä. Sille, että haluaa kertoa omista ikävistä asioistaan aina vain uudelleen. Mutta onhan sen kuunteleminen järkyttävän raskasta. Jos olisin oikein rohkea, pyytäisin muistelijaa seuraavaksi kertomaan jonkin kokonaan positiivisen muiston tai tapahtuman menneisyydestä, joka häntä jäi erityisesti lämmittämään.

Mitä sinä kannat sydämelläsi?

Pohdi ihan pienen tuokion verran, onko sinulla ajatuksia tai tunteita, joista et ole vapaa? Tunteita, joista irti päästäminen lisäisi omaa hyvinvointiasi ja mielenrauhaasi? Oikeutta ei aina saa, mutta mielenrauha on uskoakseni ajan saatossa meidän kaikkien saavutettavissa.

ps. Tosi mielenkiintoisia ajatuksia onnellisuudesta, mutta myös katkeruuden tunteesta voit käydä kuuntelemassa Ylen Podcastista Kysy mitä vaan, jossa asiaa valottaa onnellisuustutkija, vaativan erityistason psykoterapeutti ja päihdelääkäri Pekka Aarninsalo. Universumi päätti lähettää tämän jo vuosia vanhan podijakson korviini puoli vuorokautta ennen tämän blogipostauksen suunniteltua julkaisua. Hmm.

Kaikkea hyvää päivääsi.

********************

Olen 48-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.

Yksi kommentti artikkeliin ”Vapaa elämä: katkeruutta karkuun”

  1. Ihanaa tekstiä ja syviä ajatuksia. Kyllä, valitettavasti pahuutta on. Ne jotka sanovat, ettei ole, eivät vain ole kohdanneet sitä. Olen kohdannut sitä myös ja sitten tehnyt hyvin väärin, toivoessani sen ihmisen kuolemaa. En kostoksi, vaan siksi, että on tuskallista ajatella miten hän viljelee synkkää pahuutta eteensä tuleville ihmisille yhä uudelleen. Sellaista pahuutta, josta ei koskaan voi ravistautua entiselleen.

    Mutta kaikesta huolimatta uskon siihen, että paha saa palkkansa. Uskon siihen lujasti. Ehkä vain, koska se lohduttaa minua. Mutta vaikka sellainen ihminen ei olisi moksiskaan oikeudenkäynneistä ja vankilatuomioista, on yksi asia, jota hän ei saa. Kuolinvuoteellaan hän on huumaavan yksin. Kukaan ei sure häntä oikeasti. Hautajaisissa ehkä vuodatetaan kyyneleitä, mutta ei surusta vaan helpotuksesta. Kukaan ei rakasta häntä oikeasti. Pakosta ehkä, mutta sehän on rakkauden irvikuva, jota hän ei itse tajua. Uskon, että kuoleman jälkeen hän katsoo tekojaan silmästä silmään ja silloin tajuaa. Se on suurempi tuska kuin täällä maan päällä voi asettaa kenellekään. Ehkä tämä on huuhaata, mutta jos maailma on oikeudenmukainen, niin näin se menee. Näin minä uskon.

    Olet niin oikeassa, että katkerat ja negatiiviset tunteet lukitsevat ihmisen omaan vankilaan. Monesti sitä ei itse edes huomaa, kunnes sen sitten hoksaa syystä tai toisesta ja toivottavasti osaa ravistautua niistä tunteista eroon.

    Ihanaa viikkoa sinulle! ❤️

    Vastaa

Jätä kommentti