Leppoistaja

Leppoistajan lokikirja

10 vuotta osakesijoittajana: 4 muutosta

Teini-ikäisten lasten äiti sai 10 vuotta sitten neronleimauksen ja alkoi sijoittaa. Mikä on näinä vuosina muuttunut minussa ja sijoittamisessa?

Muistelen blogikirjoituksen verran menneitä. Kirjoitan pelkästään omasta näkökulmastani: mitä olen itse kokenut, elänyt tai tuntenut. Jos omat muistikuvasi tai kokemuksesi ovat toisenlaiset, odotan innolla kommenttejasi.

Samalla yllytän: Jos yksikin ruuhkavuosiaan elävä perheenäiti saa tästä kirjoituksesta rohkaisua sijoittamisen aloittamiseen, voin kuolla rauhassa. Kirjoitukseni ei sisällä sijoitusneuvontaa. Vastaat omista ratkaisuistasi itse.

Millaisessa elämäntilanteessa aloitin sijoittamisen?

Olin juuri täyttänyt 38 vuotta. Esikoinen oli lukion penkillä, kuopus yläkoulussa. Lapseni siis olivat noina vuosina ”kalleimmillaan”. Uusperheessämme perillisiä on yhteensä viisi, eivätkä exämme ole olleet sieltä va(rak)kaimmasta päästä, päinvastoin. Olemmekin itse vastanneet lastemme menoista, joita noina vuosina oli paljon.

En siis ajatellut, että nyt kun rahaa alkaa mukavasti jäädä sivuun, voin alkaa sijoittaa. En tosiaankaan. Keskellä ruuhkavuosia ja lasten pahinta murrosiän säätöä sain jostain valonpilkahduksen ja päätin aloittaa.

Sitä aamua ei tule, jolloin heräät ja ajattelet, että tänään on hyvä päivä aloittaa. Ihan jokaisena päivänä tuntuu, ettei juuri nyt ole riittävästi aikaa, energiaa, osaamista tai rahaa.

Oli 2012 lokakuu, nettopalkkani oli 2079 euroa ja laskin tuolloin, että minulla on varaa sijoittaa joka kuukausi 270 euroa. Olin juuri ostanut asunnon Tampereelta ja minulta oli jäänyt remppa- ja huonekalurahaa 2000 euroa käyttämättä. Avasin tilin Nordnetissä ja tein ensimmäiset toimeksiannot. Noita ensimmäisiä tuntojani olen kirjoittanut tässä postauksessa.

Ensimmäinen muutos: siunattu, avoin rahapuhe

Ensin olin sijoittamiseni kanssa tosi yksin. Tai tarkemmin sanoen, aika kauankin. Aloittaessani en tuntenut ketään, joka olisi sijoittanut. Tiesin isäni sijoittavan, mutta sijoittaminen tai rahapuhe millään muullakaan tavalla ei ollut osa perheemme arkea. Minut on kasvatettu ajattelemaan, että rahasta puhuminen ei ole sopivaa. Se on epähienoa ja moukkamaista.

Some, tai ainakin oma kuplani koostui 10 vuotta sitten matkakuvista, kissavideoista ja ruoka-annoksista. Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa tai kosketuspintaa siihen, että sosiaalisessa mediassa olisi käsitelty raha-asioita millään tavalla. Tilit olivat kasvollisia kaveritilejä, joiden avulla tutut vaihtoivat kuulumisia.

Ehkäpä joku kavereistani sijoittikin, mene tiedä. Joka tapauksessa raha oli suolen toimintaan rinnastettavissa oleva puheenaihe: sosiaalisesti epäsopiva ja kiusallinen. Jos osakkeita jollain tapaa keskusteluissa sivuttiin, se liittyi yleensä siihen, että joku muisteli omistavansa jotain mummonperintönä saamaansa puhelinyhtiötä.

Tottumus kannattelee hankalinakin aikoina

Hankalina aikoina vertaistuen merkitys korostuu: juuri tässä ajassa avoimella rahapuheella on merkitystä. Nousukauden yli-innokkaan sijoituspöhinän merkitys on aivan toinen, kun vaikeiden aikojen avointen keskusteluiden.

Minun suurin onneni tässä maailmanpoliittisesti ja taloudellisesti surkeassa ajassa on, että olen sijoittanut riittävän pitkään. En lamaannu, en huolestu, en hermoile enkä suinkaan lopeta. Olen toki reagoinut, se on selvä. Silti minullekin juuri tässä ajassa avoin rahapuhe on tärkeää: se, että omista sijoitusratkaisuista voi jutella muiden elämänvalintojen rinnalla neutraaliin ja arkiseen sävyyn.

Olen tänä vuonna suurentanut käteisvarantoani, aiemmin minulla oli käteispuskuria verrattain vähän ja pidin mielestäni muutamaa varmaa osake-erää käteispuskurin jatkeena: voisin aina hädän tullen lunastaa nuo vanhat, arvoaan jo kauan kasvattaneet osakkeet käteiseksi. Tämä varasuunnitelma oli hyvä joskus aiemmin, mutta ei päde enää ollenkaan.

Lisäksi haluan pitää omat ajatukset yhä enemmän pois taloudesta ja sen kaikista koukeroista, josta syystä olen lisännyt sijoittamista rahastoihin ja vähentänyt sijoittamista osakkeisiin. Rahastoissa joku muu saa pohtia mikä on viisasta, minun ei tarvitse.

Toinen muutos: tietoa on tarjolla helposti

Kuvittele aikaa, jolloin ei ole olemassa yhtään sijoituspodia. Kuvittele, että äänikirjojen maailma koostuu kirjastosta lainattavista kaunokirjallisuuden klassikoista jotka on äänitetty cd-levylle. Ja kuvittele, ettei ole olemassa sometilejä tai keskusteluryhmiä, joissa voi kysyä mistä vaan ja joissa avataan sijoittamisen kaikkia mahdollisia suuntauksia tiedon ja ymmärryksen eri tasoilla.

Näin jälkikäteen huomaa, että tiedon nykyinen määrä ja sen tulviminen eetteriin on häkellyttävää. Varmasti tietoa on ollut olemassa aiemminkin, sitä en kiistä. Mutta se oli 10v sitten printtimediassa, joka oli pukumiesten viestintää pukumiehille.

Tietoa on varmasti tarjolla aiheesta kuin aiheesta nykypäivänä aivan valtavasti enemmän kuin 10 vuotta sitten. Eli ei vaurastumispuhe tai sijoittaminen ole tässä asiassa mikään poikkeus. Muutos on tapahtunut viestinnän tavoissa ja tasoissa: tieto on kaikkien saatavilla ilman kalliita kuukausimaksuja. Tieto on yleistajuisempaa ja monikanavaista.

Nordnet avasi pelin

Nordnet toi sijoittamisen tiedon arkipäiväisenä kaikkien luettavaksi. Heidän sijoitusbloginsa olivat 10 vuotta sitten netin harvinaisuus: sieltä löytyi arkipäiväistä, tavalliselle kansalaiselle ymmärrettävää taloustietoa.

En osaa sanoa oliko ennen Nordnettiä olemassa verkon kautta tapahtuvaa vaivatonta osakesijoittamista, joka olisi ollut osa suomalaisten arkea. Ainakaan minun arkeani mikään muu palvelu ei ole sivunnut. Olen joskus nuorempana tehnyt muutaman yksittäisen osake-erän oston osana tilannetta, jossa myin vanhan asuntoni muutettuani puolisoni luokse.

Tuolloin osakkeita ostettiin käymällä pankissa allekirjoittamassa toimeksianto, josta tuli sen toteuduttua postilla paperinen ilmoitus kotiin. Ja jokainen toimeksianto maksoi 20 euroa. Tällä erää tuntuu huvittavalta, että osakekauppaa käytiin tähän tapaan vielä noin 15 vuotta sitten.

Yhtä äkkiä kaikki olikin halpaa ja helppoa. Sijoittaminen mahdollistui kotisohvalta käsin. Mainittakoon, että lokakuussa 2012 Nordnetissä oli tismalleen samat hintaluokat ja hinnat kuin tänään, 10 vuotta myöhemmin. Joko ne olivat silloin sikakalliit tai nyt ne ovat halvat. Väittäisin ensimmäistä vaihtoehtoa. Aika harva asia on nimittään sellainen, ettei sen hinta olisi 10 vuoteen noussut. Nordnetin komissiot eivät sitä ole tehneet.

10 vuotta sitten Nordnetin komissiot olivat alle puolet siitä, mitä perinteisen pankin kautta sijoittaminen maksoi. Nyt ainakin omassa kivijalkapankissani on Nordnettiä halvemmat hinnat ja sijoitankin itse nykyään pelkästään Nordean kautta. Eli kymmenessä vuodessa Nordnet jollain lailla tuli ja ehkä myös meni. Kivijalkapankkini on jälleen karauttanut ohi.

Kolmas muutos: naiset ottavat tilaa

Vuosikymmen sitten sijoittaminen oli mielestäni puhtaasti miesten asia. On ihan mahtavaa, kuinka sijoittaminen tasa-arvoistuu ja naisten rahapuhe ilmiönä kasvaa. Naisilla on esikuvia ja sijoittamisesta puhutaan avoimesti.

Onko minulla esikuvia sijoittajissa tai vaurastuneissa naisissa? Ei. Vaikka minulla ei ole esikuvia, ihailen montaa vaikuttajaa. Ehkä eniten sydäntäni sykähdyttää Mimmit sijoittaa– vaikuttajat, jotka puhuttelevat rahapuheessa aivan uutta kohdeyleisöä. En itse ole heidän kohderyhmäänsä, mutta olen heidän työstään aivan erityisen onnellinen.

En tiedä, mikä valtionpalkinto heille pitäisi antaa, niin tärkeää työtä he tekevät. Suomi on keski-ikäisiä pörssipönöttäjiä täysi. Juuri siksi raikas ja rohkea tyttöenergia on sijoituspuheessa tervetullut tuore tuulahdus.

Pelko ja epävarmuus muuttuvat turvallisuuden tunteeksi

Naiset ovat (sijoittajinakin) varovaisempia kuin miehet. Pelko varallisuuden menettämisestä huolestuttaa uskoakseni juuri naisia. Väitän, että ihan jokainen nainen pohtii ensimmäisiä sijoituksiaan tehdessään huolissaan, menettääkö kaiken sijoittamansa varallisuuden.

Tämä huoli nousee viimeistään siitä varoituksesta, joka tulee jokaiselle aloittajalle antaa: sijoita vain sellaista varallisuutta, jonka olet valmis menettämään. Tämä lause, jos mikä, on omiaan herättämään paniikin: lähde uimaan ainoastaan, jos olet valmis hukkumaan, niinkö?

Onhan tuo varoituslause totta. Eli ensin pitää omat tulot ja menot olla tasapainossa. Toiseksi pitää olla säästettynä itselle riittävä puskuri. Ja kolmanneksi voi alkaa ajatella sijoittamista. Tuo lause on hyvä ja tarpeellinen, mutta alussa olevalle ihmiselle myös kovin pelottava.

Uskoakseni sijoittamisen aloittaminen pelottaa aina. Ja siinä onkin sijoitusvuosien mukanaan tuoma yksi keskeinen muutos.

Alussa sijoittaminen pelottaa mutta ajan myötä vaikutus on käänteinen: sijoittaminen tuo mukanaan todella paljon turvallisuuden tunnetta ja mielenrauhaa.

Mielenrauha ei enää horju kurssimuutoksista tai huonoista ajoista. Katse kantaa niiden yli ja hermoilijan hölmöilyt on helpompi välttää. Varallisuuden karttuessa vaihtoehdot kasvavat. Ja se, jos mikä, tuo turvallisuuden tunnetta.

Neljäs muutos: suhtautuminen ikään

Aloittaessani sijoittamisen olin mielestäni nuori: olin tyytyväinen itseeni, olinhan hoksannut jo alle nelikymppisenä aloittaa jotain, joka on varsinaisesti pelkästään viisikymppisten pukumiesten asia. Olin siinä käsityksessä, että olin varhain liikkeellä.

Viisikymppisten pukumiesten lisäksi tiesin, että jotkut jo lukiossa solmio kaulassa, salkku kädessä kulkeneet nörttipojat sijoittavat teinivuosista lähtien. Eli siis he, jotka ovat jo teinivuosinaan viisikymppisiä pukumiehiä.

Nyt minusta tuntuu, että 38-vuotias sijoittamisen aloittaja on aivan katastrofaalisesti myöhässä. Tai siis ei missään nimessä minun mielestäni ole, mutta somekuplani ja ehkä tiedotusvälineidenkin sijoituspuhe tuntuu kuiskivan siihen suuntaan.

Suunnitelmallinen vaurastuminen tulisi aloittaa jo hyvän aikaa ennen omaa 25-vuotispäivää: mieluiten jo lukiossa, mutta viimeistään ylppärirahoilla pitäisi avata osakesäästötili. Höpö höpö.

Vielä viisikymppisenkin kannattaa aloittaa

Olisiko sittenkin niin, että sijoittamisessa tapahtuu edelleenkin jaottelua, mutta se on vaihtunut sukupuolesta ikäkysymykseksi? Jos minua 10 vuotta sitten, ja yhä edelleenkin harmittaa, kuinka naiset vähättelevät omia mahdollisuuksiaan vaurastua, nyt minua harmittaa kuinka jo kolmevitoset tuntuvat olevan sitä mieltä, että vaurausjuna on heidän kohdaltaan jo mennyt.

Viisikymppisenä on vielä aivan hyvä hetki aloittaa laittaa rahaa sivuun. Jos osakemarkkinoille ei halua enää lähteä, niin rahastoihin kannattaa alkaa perehtyä. Kymmenessä vuodessa ehtii valtavasti.

Mikä oli sijoittamiseni alkuperäinen tavoite?

Ensimmäinen asettamani tavoite oli, että olisin halunnut sijoitustoiminnan tuotoilla tarjota jälkikasvulleni vuosittain yhteisen ulkomaan matkan. Muistan vielä, mitä kirjasin ihan ekaan exceliin kun laskeskelin kuukausisijoitusten vuosituottoa suunnittelemallani aikajänteellä.

Olin päättänyt, että sijoitan 50-vuotiaaksi asti. ”Siitä eteenpäin rahoja käytetään rillutteluun”, luki taulukossani.

Näin jälkeenpäin ajatellen tuo tavoite on toteutunut. Olen 48-vuotias eikä minulla ole aikomustakaan enää mennä vakituisiin töihin. Tuo ratkaisu on mahdollistunut sijoittamiseni turvin. Uskoisin, että rilluttelun määritelmä täyttyy.

Mikä on sijoittamiseni tavoite nyt?

Sijoittamiseni pääasiallinen tavoite on vapaan ja omaehtoisen elämän mahdollistaminen. En tavoittele elämää kokonaan ilman ansiotyötä. Tavoittelen elämää, jossa voin tehdä töitä vaihtelevasti ja pitää pitkiä vapaajaksoja.

Tätä kirjoittaessa pääomatuloni kattavat noin puolet elämiseni kuluista. En enää säästä tai sijoita suuria summia euroissa tai prosenteissa tuloistani, eli suurin sijoitustyöni on jo tehty. Vuoden 2021 sijoittajavuoteni ”tilinpäätöksen” voit käydä lukemassa täältä.

Vuosi 2023 on ensimmäinen vuosi, jolloin alan käyttää pääomatulojani elämiseen. En sijoita palkkatuloistani enää euroakaan. Muutos omassa toiminnassa ja ajattelussa on suuri, eikä välttämättä kivuton.

Paitsi: osakesäästötilille tulevat osingot sijoitan uudelleen. Rahastoihin pyrin siirtämään joka kuukausi jokusen kympin. Jollain lailla haluan pitää kiinni ajattelusta, että pyrin vaurastumaan ihan hitusen verran lisää joka kuukausi. 10 vuotta vanhoista tavoista on näköjään aika vaikea päästä eroon.

Lämpimät terveiseni itselleni ruuhkavuosiin

Ihanaa kun aloitit. Ihanaa että uskalsit ja että jatkoit, vaikka välissä on ollut todella tiukkoja vuosia ja varjoisia elämänvaiheita. Haluaisin halata lämpimästi sinua: kiireistä ja lastensa murrosiän toilailuista järjettömän huolissaan ollutta, väsynyttä äiti-ihmistä. Voi että, teit itsellesi ihanan teon.

Jokaisen rahatilanne ja omat voimat ovat henkilökohtainen asia. Niihin ei voi ulkopuolinen ottaa kantaa. Mutta jos väität itsellesi, ettet voi oppia sijoittamaan tai että olet siihen liian vanha, olet väärässä. Varovasti ja maltilla matkaan, niin kiittelet itseäsi varmasti vielä moneen kertaan.

********************

Olen 48-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.

Jätä kommentti