Mielessäni on pelkkiä revontulia, tuntureita, kynttilän valoa ja minttuteetä, eli tätä kirjoittaessani olen autuaan tietämätön minua odottavasta todellisuudesta. Blogipostaukseni voi siis toimia oivallisena ”I told you so”- materiaalina, jos kaikki menee pieleen.
Kirjoitan kolmatta postaustani kausitöihin lähtemisestä. Ekaksi kirjoitin rekrytointiprosessista, viime viikolla laskeskelin kausityöläisen budjettiani. Tällä viikolla lähtökuume kasvaa ja hössötän käytännön asioiden parissa. Hoidan raha-asioita, valmistaudun jättämään Tampereen kodin ja murulaiseni sekä kokoilen kamoja kasaan. Ja spekuloin minkä ehdin.
Tämä kirjoitus voi olla viimeinen innostunut ja positiivinen merkintä ennen suurta pettymystä tai se voi olla jonkin hienon ja ainutkertaisen alku. Luultavasti kumpaakin.
Verovalmisteluita
Ihan ekaksi käyn verottajan sivuilla. Olen aiemmin odottanut keväällä tulevaa veroehdotusta, ja vasta sinne täydennellyt kesken vuotta ilmenneitä kuluja ja muutoksia. Tänä vuonna olen oppinut toimimaan toisin ja mielestäni tämä käytäntö on todella paljon vaivattomampi.
Verottajalle voi kesken vuotta ilmoitella mitä vain menoja ja vähennyksiä liittyen kuluvaan verovuoteen. Ilmoituksen jälkeen voi valita, haluaako ilmoituksen perusteella laskettavan uuden verokortin, vai haluanko mennä vanhalla. Olen itse toiminut kummallakin tavalla. Vaikka ei jokaisesta muutoksesta uutta verokorttia pyytäisikään, otetaan kaikki matkan varrella ilmoitettu tieto huomioon, kun summaillaan koko vuoden verotuspäätöstä yhteen. Kätevää.
Ilmoitin tulevan tilapäisasumiseni vuokran tulonhankkimiskuluina loppuvuodelle. Asumisen lisäksi voin vähentää matkakuluja. Jos työnteon vuoksi joutuu asumaan eri paikkakunnalla kuin puolison kanssa yhteinen, vakituinen koti on, antaa verottaja vähentää ”viikonloppumatkat”- nimellä liikkumisen kulut kotiin murulaisen kainaloon.
Aikomukseni ei ole tulla Lapista kotikotiin todellakaan joka viikonloppu, mutta merkitsin viikonloppumatkojen kuluiksi kerran kuukaudessa tapahtuvan kotona käynnin.
Verottaja hyväksyy vähennyksiin parisuhteen hoitamiseen(kin) tarkoitetut kotimatkat. Vähänkö hienoa!
Paljonko on sopivasti tavaraa?
On jollain lailla kiehtovaa miettiä, kuinka pienellä tavaramäärällä uskaltaisi lähteä matkaan. Mitä ajattelet: montako tavaraa tarvitaan puoleksi vuodeksi soluasuntoon, jossa on valmiiksi jo alkeellinen varustus?
Teemu Kunto kertoo minimalismia käsittelevässä kirjassaan omistavansa 500 tavaraa, jotka hän on kirjassaan listannutkin. Jojoiltuani oman listani kanssa totean, että puoli vuotta pitäisi pärjätä alle kahdella sadalla tavaralla. Määrä tuntuu numerona hurjalta, mutta kun erilaisia tarvikkeita alkaa listata, kertyy tavaraa kuin huomaamatta.
Kausityötä googletgellessani törmään lehtiartikkeliin minimalismiin heränneestä kausityöläisestä ja tunnistan jo lähtövalmisteluita tehdessäni saman asian kuin jutun päähenkilö: jos selviän puoli vuotta 200 tavaralla, niin mitä varten minulla on asunnossani ne loput, vähintään 9800 tavaraa?
Erilaisia sivustoja joissa arvioidaan kotitalouksien tavaramääriä, on useita. Arviot liikkuvat viisinumeroisissa summissa. En tiedä montako tavaraa minulla on. Välillä pohdin niiden laskemista. Toisaalta luku kiinnostaa, mutta ei niin paljon että jaksaisin lähteä urakkaan. Lasken tavaravirtoja, eli pidän huolta siitä, että kodistani lähtee vuosittain enemmän tavaraa kuin sinne hankin. Tämän vuoden tavarasaldoni on toistaiseksi -136.
Toppavaatteita, sähkövatkain ja villalankoja
Heti lähtövarmistuksen saatuani olen alkanut pitää listaa tavaroista, jotka täytyy pakata mukaan. Sekalaisia listoja ja itselle lähetettyjä whatsapp-viestejä on kasapäin. Ai niin, pitää muistaa hyvä käsirasva. Ja särkylääkkeitä. Ja pitäisikö ostaa villakerrasto? Saanko jostain lainaksi hyvän toppapuvun? Mitkä on mun lämpimimmät kengät? Aurinkolasitkin tarvitaan. Ihan varuiksi otan kyllä uikkaritkin…
Otan vaatteita sen verran, että pyykkiä tarvitsee pestä kahden viikon välein. Keittiölistaukseni on vähän koominen, pitäen sisällään muun muassa sähkövatkaimen, sauvasekoittimen ja kakkuvuokia. Mutta haluan vapaa-aikanani myös leipoa ja muutamalla tutulla välineellä varmistaa, että se onnistuu.
Halvan elämisen perusedellytys varsinkin yksin eläessä on suurempien ruokaerien valmistus kerralla, jota varten tarvitaan erinäisiä välineitä. Oma päiväpeitto ja tyynyt ovat psykologinen asia: haluan jotain tuttua ja turvallista mukaan. Itse ommeltu sängynpeitto on nyt turvariepuni. Listausta pohtiessani tulee määriteltyä oman elämän peruskehä: näistä asioista arkeni (ja turvallisuuteni) koostuu.
Lopullisessa pakkauslistassani on 178 tavaraa. Vaatteita on vähän, eniten mukaan lähtee vapaa-ajan viettoon ja kotoiluun liittyviä varusteita. Langat ja neulepuikkojen valikoima on suurin yksittäinen tilaa vievä asia. Toivoakseni Lapista lähtee valmiita puseroita ja sukkia kotiin päin.
Mitä tiedän etukäteen?
Olen kuumeisesti googletellut erilaisia kertomuksia ja kokemuksia kausityöskentelystä Lapissa. Ikäväkseni omat muistikuvani asiasta koostuvat eri tiedotusvälineissä uutisoiduista epäkohdista liittyen työaikoihin, työoloihin ja muihin työnantajavelvoitteisiin, joita Lapin työkohteissa ei ole asianmukaisesti hoidettu. Työsuojeluviranomaisten hampaissa on oltu lepoajoista, työterveyshuollosta, ylityökorvausten maksamisesta ja milloin mistäkin.
Teen virheen ja harhaudun kaikkitietävien keskustelupalstojen maailmaan. Sieltä löytyy viljalti keskusteluita, joissa kausityö mollataan erilaisin perustein. Teen tulkinnan, että varmoja tietoja keskusteluissa latelevat henkilöt, joiden henkilökohtaisen kokemuksen puute asiasta on korvattu varmoilla tutun tutulta kuulluilla kokemuksilla.
Keskustelupalstojen perusteella kausityöhön lähteminen on tuhoon tuomittu yritys: tulen työntekijänä huijatuksi, teen töitä surkeissa oloissa ja palkkakin on olematon.
Mainossivuja ja tutkimustietoa
Erilaisia Lapin lumoa hehkuttavia sivustoja on useita. Mun Lappi – sivusto on kokonaisuus sekä verkossa että somessa. Verkkosivuilla on podcast, jossa henkilökuvausten kautta kerrotaan Lapissa asumisen ja työskentelyn kokemuksista. Löydän siis haukkuja ja hehkutusta. Missäköhän mahtaa olla totuus? Katsojan ja kokijan mielessä varmaankin.
Löydän myös julkishallinnon toteuttaman kyselytutkimuksen kausityöntekijöille vuosilta 2019-2020. Kyselyyn vastanneista 30 työntekijästä 28 oli tyytyväisiä kauteensa. Motiiveista yleisin oli kyselytutkimuksen mukaan ”Uuden oppiminen ja uudet kokemukset”. Tutulta kuulostaa ja tyytyväisyysprosentti luo toivoa.
Tyytymättömiä on tutkimuksen mukaan oltu samoihin asioihin kuin aina työssä ollaan: puutteelliseen perehdyttämiseen, esimiestaitoihin, työn järjestelyyn ja ajoittaiseen kiireeseen. Niinpä. Noita työelämän hankaluuksia ei pääse edes Lapissa karkuun.
Tämä 20 euron ostos odottaa valmiiksi teipattuna eteisessämme reissuun lähtöä. Sen voisi toki viedä tyhjänäkin pelkästään helpottamaan kauppareissuja. Mutta se lähtee matkaan täynnä syksyn satoa. Koska minun on välttämätöntä ottaa mukaan polkupyörä, (eli lähdemme peräkärryn kanssa,) menee tämä kaveri vaivatta samassa kyydissä.
Miltä tuntui työllistyä vuokrafirman kautta?
Olen saanut todistaa aika mahtavaa tehokkuusloikkaa hypätessäni terveydenhuollosta osaksi henkilöstövuokrausfirman sujuvaksi hiottuja prosesseja. Tähän mennessä olen järjettömän vaikuttunut. Ja harmissani kaikesta siitä, mitä terveydenhuollossa voitaisiin ajan säästämisestä oppia.
Kanssani on tehty selkeä työsopimus suoraan sähköisesti, olen ladannut työnantajan sovelluksen jonka kautta muun muassa syötetään tehdyt tunnit. Sovelluksessa on erilliset infosivut joka asiaan: palkanmaksupäiviin, omiin työsuhdetietoihin ja työsuhde-etuihin. Mahtava määrä perehdytystä hoituu suoraan digitaalisesti. Voin perehtyä asioihin suoraan kotisohvalta. Kaikki näyttää hienolta ja sujuvalta, ei moitittavaa.
Olen saanut myös nipun erilaisia palvelunumeroita ja sähköpostiosoitteita: yksi on sairaslomia, toinen palkanmaksuasioita ja kolmas työsuojelua varten. Mielenkiintoista. Ei järin henkilökohtaista, mutta sujuvaa. Koen saaneeni hyvän tietopaketin ja selkeät ohjeet.
Kotimiehelle valmennusta ja ohjeita
Olin ehtinyt aika pitkälle lähtöintoiluissani, kun hoksasin alkaa murehtia, miten mieheni pärjää puoli vuotta kotona ilman minua. Lähdöstäni on toki juteltu koko ajan, mutta heräsin siis vasta nyt pohtimaan hänen kotiarkensa kiemuroita tulevalla talvikaudella.
Puolisoni on toimelias ja osaava kodin hengetär, joka kyllä pitää paikat puhtaana. Hän on myös perheemme muonittaja, joten nälkää hän ei tule näkemään. Olemme kummatkin olleet tahoillamme yksinhuoltajia ennen kuin muutimme yhteen, joten tiedän hänen pärjäävän: kodinhoidon arkirutiinit eivät häntä yllätä.
Silti on hauskaa huomata, kuinka yhteiset 20 vuotta ovat muovanneet arkeamme siten, että meille kummallekin on rakentunut omat vastuualueemme. Keskeisiä huoliani mieheni yksin pärjäämisessä ovat:
- Hän ei muista käydä parturissa: motkotan tästä joka kuukausi
- Hän taittelee vaatteensa komeroonsa epäsiististi.
- Hän laskostaa lakanat ja pyyhkeet väärin ja tunkee ne komeroon epäsiististi
- Hän tappaa ihanat viherkasvini joko veteen tai kuivuuteen
- Hän ei mene ajoissa nukkumaan
- hän ei tajua flunssaisena levätä
- Hän ei muista vaihtaa lakanoita
- Hän ei muista vaihtaa pyyhkeitä
- Hän ei hoksaa pestä jääkaappia
Erityisen syvästi olen huolissani komeroidemme väistämättömästä epäjärjestyksestä, joka niitä nyt uhkaa.
Etähuolehtijaksi en ala
Puolisoni on samaa mieltä: jotkin asiat ovat vaarassa unohtua. Riski on ilmeinen, jos ei ole jostain asiasta huolehtinut itse vuosikymmeniin. Hänen mielestään oivallinen ratkaisu olisi, että viestillä tai puhelulla muistuttaisin häntä kotona hoidettavista asioista. Tästä toimintamallista kieltäydyin. En lähde seikkailulle kantaakseni mielessäni hoitamattomia kotitöitä: hän on nyt omillaan.
Niinpä tein miehelleni vaatimattoman, puoli vuotta kattavan to-do-listan. Listassa on rastitettavana jokaviikkoiset kukkien kastelut ja muut harvemmin toteutettavat, yleensä minun vastuullani olevat kotityöt. Muutamaa päivää ennen talvikaudelle sovittuja tapaamisiamme olen laittanut listaan parturireissun, jotta vaimokultaa ollaan tapaamassa mahdollisimman särmässä kunnossa.
No niin. Rahat on laskettu, tavarat on pakattu ja koti kuvattu siinä kunnossa kuin se jälkeen jää. Seikkailu on tekemistä vaille valmis. Ensi viikolla onkin sitten totuuden hetki: kirjaan ensivaikutelmat ja tilitän sopeutumiskokemuksia. Tuskin maltan itsekään odottaa.
Kauhuskenaarioni on, että minulla on kämppiksenä tyly, epäsiisti ja huonosti mitään tuntemaani kieltä puhuva keski-ikäinen mies, joka haisee hielle ja puhuu koko ajan lujaa puhelimessa. Ja jättää vessan ihan järkyttävän näköiseksi. Ja käyttää mun vessapaperit ja suodatinpussit. Sen nimi on Jorge. Espanjalaisesta nimestään huolimatta hän on puolalainen. Mikäli blogiini ei ilmesty seuraavaa päivitystä, erimielisyytemme ovat johtaneet peruuttamattomiin seurauksiin.
********************
Olen 48-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.