Leppoistajan Lokikirja

Leppoistajan Lokikirja

Viikko metsässä

Toteutin joitakin kuukausia sitten pitkäaikaisen unelmani ja ostin oman metsäpalstan. Tämä on kertomus neitsytmatkasta omaan metsään. Selostan intomielisesti viikkomme toimet ja kerron, kuinka kaupunkilainen, ekakertalainen, innostuu metsäilystä.

En ole aivan varma, mitä haluaisin metsälläni tehdä. Olen tiennyt, että haluan hoitaa sitä vastuullisuus ja monimuotoisuus huomioiden. Loppu onkin sitten epäselvää: onko pidemmän tähtäimen tavoitteenani taloudellinen hyöty vai monimuotoisen elinalueen mahdollistaminen ilman, että ihminen mahdottomasti jatkossa peukaloisi luonnon omaa kulkua. Nämä vaihtoehdot eivät täysin sulje toisiaan pois, mutta ihan ritirinnan ne eivät toteudu, toinen kärki täytyy valita.

Vietimme metsäpalstallani Pohjois-Pohjanmaalla viikon heinäkuussa. Oikeastaan tavoitteita oli kaksi: halusin kokeilla miltä eräelämä tuntuu ja tutustua omaan palstaan. Tutustumisen kautta ajattelin kolmannen tavoitteen toteutuvan: muodostuisi ymmärrys siitä, mitä haluaisin metsälläni tehdä.

Ja varuksi disclaimer: olen siis ihan tosi kaupunkilainen ja metsäelämän vasta-alkaja. Kerron, miten me pärjättiin ja minkä minä ja mieheni totesimme sopivaksi. Jännää, miten tästäkin kirjoittaminen jännittää: että joku toinen tietäjä osaa tämänkin niin paljon paremmin.

Jokainen eräjormailee tavallaan

Joillekin aito luonnossa olo on varmasti vaeltamista keskelle kairaa. Haluan olla luonnossa, mutten halua kanniskella montaa kymmentä kiloa selässäni. Haluan puuhailla, kuljeskella, viipyillä ja pysähtyä. Myös metsässäni haluan olla se Vapaa Harhailija, jollaiseksi olen elämässäni itseni muutoinkin määritellyt.

Meillä ei ole mitään superhyperretkeily- tai vaellusvarusteita, (eikä osaamista) vaan viikko toteutettiin varustein, jollaiset uskoisin löytyvän lähes joka kodista. Jotta voi mennä metsään, ei siis tarvitse mennä ostamaan retkeilykauppaa tyhjäksi.

Lähtiessä auto oli tupaten täysi: vettä, polttopuita, työkaluja, ruokaa, nukkumiskamat ja vaatetta joka lähtöön.

Kaikki jännitti

Vaikka suhtauduin ajan viettämiseen metsässä suorastaan lapsellisella innokkuudella, olin silti samaan aikaan monen asian suhteen vähän (=todella) varautunut. Muutamia huolenaiheitani:

  • entä jos minulle tulee kylmä ja palelen koko ajan?
  • entä jos selkäni tulee kipeäksi, kun nukun huonolla alustalla?
  • entä jos minua pelottavat kaiken maailman villipedot?
  • entä jos pelkoni villipedoista osoittautuu oikeaksi?
  • entä jos siellä on käärmeitä?
  • entä jos meillä onkin vain pahaa ruokaa enkä tykkää mistään?
  • entä jos tunnen oloni likaiseksi, kun ei pääse kunnolla pesulle?
  • entä jos en kestä toistuvaa vessa-asiointia pusikoissa?
  • entä jos vaan sataa koko ajan ja me ollaan litimärkiä eikä mikään kuivu?
  • entä jos en ole hoksannut jotain supertärkeää, joka olisi pitänyt varustautumisessa älytä?
  • entä jos murulaisen aika tulee pitkäksi?
  • entä jos en itse viihdy lainkaan?
  • entä jos en vaan huomaan että koko ajatus oli ihan paska?

Kuten huomata saattaa, en suinkaan ollut lähdössä soitellen sotaan. Olin malttamattoman innostunut ja paniikissa, niin kuin aina, kun elämässä tapahtuu oikeasti hienoja asioita.

Neuvokas puolisoni rakensi meille tällaisen Korpihotellin. Olisin halunnut siitä jonkinlaisen idyllisen kuvan, mutta se oli juuri tällainen: vähän hassu hökötys. Hyvin se kuitenkin toimi ja oli viikkomme tukikohta.

Miten me yövyimme?

Kirjoitin pari viikkoa sitten rakkauskirjeen uudelle majoitusratkaisullemme autoteltalle. Tuo postaus alkoi osana tätä kirjoitusta, mutta innostukseni kasvatti siitä oman blogikirjoituksen. Toistan: suosittelen autotelttaa ratkaisuna monenlaiseen reissaamiseen lämpimästi.

No onko nyt kuitenkin niin, ettei me oikeasti oltu metsässä, koska nukuimme autossa? En tiedä. Olimme riittävästi metsässä minulle. Automme oli pysäköitynä metsätien varteen, joka päättyy palstallemme. Viikkomme aikana ei tiellä näkynyt muita.

Miten ruoanlaitto toteutettiin?

Työnjako oli etukäteen selvä: minä saan harhailla palstaani edestakaisin puita mittaillen ja maastoa tutkien ja mies toimii leirimme muonittajana. Hän oli varustautunut viikkoomme rakentamalla tulisijan kahdesta auton renkaan vanteesta. Tämä viritys mahdollisti tuliturvallisuuden, jota vahvistettiin vielä kipinä- ja tuulisuojalla.

DIY-tulisijan kruunasi säädettävä ritilätaso, jota pystyy paitsi nostamaan ja laskemaan, myös pyöräyttämään sivuun.

Olemme automatkailleet teltan kanssa aiemminkin, joten ruokaratkaisut alkavat jo olla meille tuttuja. Aamu alkaa kaurapuurolla ja munakokkelilla, nämä herkut valmistuvat ilman kylmäsäilytystä tarvitsevia aineksia. Vaihtoehtona voi nauttia granolaa ja yksittäispakattuja mehukeittoja, jos aamiaiseen haluaa enemmän energiaa tai ei halua paistaa tai keittää mitään.

Meillä ei ollut ruokana mitään ihmeellistä retkimuonaa, vaan palasimme nk. opiskelija-aikaan ja söimme ihan tavallisia kotiruokia, joiden pohjana oli riisi tai erilaiset pastat. Lämpimässä säilytettäviä valmiita ateriakastikevaihtoehtoja on kaupoissa nykyisin todella runsaasti.

Valmiit kaupan ateriakastikkeet voi höystää proteiinilisällä omien preferenssien ja ruokavalion mukaan. Sekä lihaa, kalaa että kasvispohjaisia proteiinin lähteitä on löydettävissä mukaan lämpimän säilytyksen kestäviä ratkaisuja. Muutama lounas herkuteltiin myös läheisen järven antimilla.

Matkustamme jo tutuksi tulleen reissukeittiön kanssa: valikoima on kerätty omasta keittiöstämme, eli emme ole ostaneet mitään erityisvarusteita metsäelämää varten. Tämä valikoima on kulkenut mukanamme leirintäalueilla, nyt se tuli kanssamme metsään. Meille tämä kokoelma on sopivaksi testattu. Keittiökamoille on oma kannellinen muovilaatikkonsa, joka on helppo napata nuotiopaikalle tai leirintäalueen keittiöön.

Reissukeittiömme varustus

  • syvät lautaset
  • muovimukit
  • veitset, haarukat ja ruokalusikat
  • kahvimukit
  • snapsilasit
  • paistinpannu
  • kattila
  • nokipannu
  • kauha
  • paistinlasta
  • grillipihdit
  • puolen litran mitta
  • leikkuulauta
  • keittiöveitsi
  • termospullo

Tällä varustuksella pärjää kaikenlaisen ruoanlaiton ja ruokailee ateriat aamupalasta yömyssyyn. Meillä oli kylmälaukku mukana nyt viimeistä kertaa. Olemme todenneet sen tarpeettomaksi, sillä olemme oppineet syömään vaivattomasti ja hyvin ilman kylmäsäilytystä vaativia aineksia. Kylmälaukun kanssa temppuilu ei tuo reissuelämään lisää laatua, ainoastaan lisää vaivaa.

Miten metsässä käydään pesulla?

Metsäpalstan hankinnassa painoi olennaisena asiana se, että sen lähettyvillä on vettä. Tämä ”lähettyvillä” onkin mielestäni taloudellisesti paras ratkaisu: minkäänlaiset omaa rantaa sisältävät palstat maksavat jopa moninkertaisesti ”rannattomiin” palstoihin verrattuna.

Palstan läheisyydessä on järvi, jonka rannalla kävimme pesulla joka ilta. Sää oli sen verran viileä, ettemme johkaantuneet uimaan, ranta ei myöskään metsäjärvessä siihen kauheasti kutsunut. Mutta järvestä sai ämpärillä vettä ja sen kun kaadoimme vuorotellen toistemme niskaan, tuli riittävän puhdasta.

Suihkukivellä seistessä ei varpaisiin mennyt hiekkaa. Mänty toimi sopivana naulakkona.

Kuumina päivinä leirissämme oli ämpäri pikasuihkuja varten. Yläkropan saa puhtaaksi puolen litran kannulla: paidat pois ja seisomaan siten, että taittaa yläkropan alaspäin. Kun kaveri kaataa selkään vettä, saa tämän kotitekoisen puolisuihkun alla pestyä hikisemmän puolikkaan itsestään helposti.

Puhdas ja raikas olo tulee puolella litralla vettä.

Vessa-asiat: lapion kanssa kankaalle

Tämä asia mietitytti reissua valmistellessa ehkä eniten: viikon kaikki vessa-asiat pitäisi hoitaa maasto-olosuhteissa. Kummasti sitä kaikkeen kuitenkin tottuu ja loppuviikosta lapion kanssa lähti jo rutiinilla matkaan. Omat isommat jätöksensä kaiveli tottuneesti piiloon ja käsien pesut hoituivat saveteilla. Aino Huilajan kirjassa Pakumatkalla hän kertoo kirjasta nimeltä How to shit in the woods. En tutustunut tähän opukseen, suoriuduin viikosta ilman kirjaopintoja.

Mitä metsässä tehdään?

Metsässä vaellellaan, istuskellaan, katsellaan, ajatellaan, jutellaan ja tarkkaillaan. Siellä ollaan rauhassa ja kiireettä. Metsässä arvaillaan, paljonkohan kello mahtaa olla. Se olikin tärkein digitapahtuma, joka päivän mittaan kännykän kanssa toteutettiin.

Onnekseni olen näköjään ostanut metsäpalstan, jossa ei ole kenttää. Siellä ei pääse nettiin, whatsapp-viestit eivät kulje eivätkä edes puhelut yhdisty. Ainut tapa kommunikoida vieruskaveria kauemmas on lähettää tekstari. Siis kelaa: tekstari!

Mies kulutti aikaansa pitämällä leiristämme huolta: hän teki polttopuut, kalasti hauet, keräsi kanttarellit ja mustikat. Minut lellittiin pilalle: pääsin aina valmiiseen pöytään. Kaikenlainen taloushääräily käy metsäolosuhteissa melkein täysipäiväisestä työstä.

Minä heiluin vesakossani tyytyväisenä: raivasin nuorta taimikkoa. Välillä tehtiin kävelyretkiä yhdessä metsän varttuneempiin osiin, istuskeltiin ja ihmeteltiin.

Miksi sen metsän pitää olla oma?

No kyllä sen vaan pitää. Omalle maalle voit pystyttää rauhassa laavun ja tulisijan, voit rakentaa sillan hankalassa paikassa kulkevan ojan yli ja tehdä tarvitsemasi polttopuut kuivumaan seuraavaa visiittiä varten. Tunne on ihan eri kuin ”toisen” metsässä retkeillessä tai vaeltaessa.

Vaikka oma metsä mahdollistaa vähän pysyvämmän leiriytymisen, haluan, ettei omasta palstasta missään nimessä muodostu kesämökkiä tai muunlaista asuntoa. Metsän ilo on juuri se: että kun siellä ollaan, ollaan metsässä.

Myös vaeltamiselle ja muun laiselle retkeilylle on toki sijansa ja mukavaa se on sekin. Mutta haluan kertoa, että kokemus omasta metsästä on vahva, vaikkei meistä kukaan luontoa omistakaan.

Ellet innostu metsästä, älä sijoita siihen

Uskoisin, että ellei metsässä olemisesta saa erityistä iloa, ei sitä kannata myöskään omistaa. Sijotuskohde, jonka kaikki työt ja hoitotoimenpiteet haluaa ulkoistaa jollekin toiselle, ei lyö leiville. Ellei metsää sitten ole mahtisuvun perinnön verran.

Entä jos haluaisit omaa metsää? Miten kaupunkilainen voisi sitä hankkia? Mitä huomioida ja paljonko tarvitaan rahaa, jos haluat oman eräjormakeitaan? Minulta kului tähän projektiin 50 000 euroa.

Otin metsääni varten lainaa, jota lyhennän nyt kuukausittain samalla summalla kuin aiemmin käytin vuosittaisen matkabudjetin kerryttämiseen. Vaihdoin siis vuosittaiset ulkomaan reissut metsäpalstaan. Omasta ostoprosessistani voit käydä lukemassa täältä.

No pelottiko metsässä?

Ei pelottanut. Yllätyksekseni totuin jopa leiripaikkamme vieressä majailleisiin kyihin. Opin viikon aikana, että ne ovat hyvin paikkauskollisia. Ne makoilivat aamuauringossa kiven itäpuolella ja siirtyivät iltalötköttelyille saman kiven länsipuolelle. Matkaa tuolta kiveltä oli tulisijaamme noin kaksi metriä.

Kyyt eivät häirinneet meitä emmekä me niitä. Toki koko viikko kuljettiin saappaat jalassa ja pidin huolta, etteivät työkalut tai varusteet koskaan olleet minkään risukasan päällä, ettei meille tulisi naapureiden kanssa eripuraa.

Myös kaikenlaiset susihukka-, karhu- ja murhamiesajatukset pysyivät poissa. Oli liian kivaa, en ehtinyt entäjossittelemaan.

Korpihotellissamme oli A-oikeudet.

Mikä minun metsäsuunnitelmani nyt on?

En vieläkään tiedä, mitä haluan metsälläni tehdä. Oivallukseni on, ettei minun nyt tarvitsekaan. Koska metsä on ihmisen jäljiltä, metsää pitää nyt hoitaa, päätän myöhemmin mitä hyvänsä. Kun ihminen on kerännyt kaikki vuosikymmeniä vanhat puut pois, valtaavat kantoversot ja vesakko tilan noin sekunnissa. Ihmisen jäljiltä metsään jää ryteikkö, joka kasvaa umpeen itse itseään tukehduttaen.

Uusi pitkällä tähtäimellä elinkelpoinen puusto muodostuu metsään hakkuiden jälkeen vain avittamalla, ei itsekseen. Ei siis voi ajatella, että ostaa metsää ja antaa metsän omia aikojaan kasvaa tilanteeseen puuttumatta, ja tällä tavalla tekisi jotain luonnon hyväksi. Ei.

Ihminen on jo käynyt sorkkimassa luontoa niin pahasti, että siitä täytyy pitää huolta jatkossakin. Ikimetsää, eli sellaista palstaa jota ihminen ei ole jo peukaloinut, ei sinulle myy kukaan.

Metsä on aina sijoitus, jota pitää hoitaa. Ihan aina.

En halua koneellista muokkausta

Tällä erää olen päättänyt, etten lähde koneellisesti muokkaamaan maapohjaa. Ymmärrän, että joku ajattelee tämän päätöksen olevan hölmö, mutta en halua traktoria metsääni möyrimään. Möyrinnän jälkeen metsä näyttää möyrityltä. Möyrimisen ehdoton etu olisi, että metsä lähtisi nopeammin kasvuun ja että siellä kasvaisi enemmän toivottua materiaalia.

Koska en halua metsääni möyrittävän, on minun itseni pidettävä huoli, että metsä lähtee kasvamaan. Valitsen siis naisvoiman traktorityön sijaan. Koska tykkään metsässä toimimisesta, tämä on nyt minulle hyvä ratkaisu.

Naisvoima ei ole traktorin tasavahva vaihtoehto, ei suinkaan. Traktori kääntäisi maa-ainesta siten, että taimet saisivat käyttöönsä helpommin ravinteita ja inasen kohotetun kasvukohdan. Mättään päältä pääsee paremmin vauhtiin ja saa kilpailuetua ympäröivään heinikkoon. Nuoren metsän ripeä kasvuunlähtö on merkityksellistä myös ilmaston kannalta.

En myöskään osta taimia

Toiseksi valitsen, ettei metsääni nyt istuteta ostotaimia. Uusi metsä saa kasvaa jäljellä olevien puiden siemenistä. Tämä on hidasta ja viivyttää metsän kasvuunlähtöä, mutta koska metsä ei kuitenkaan koskaan minun aikanani kasva korjuukypsäksi, valitsen verkkaisen kehityksen. Taimettaminen on myös taloudellinen valinta: en halua käyttää metsään nyt yhtään lisärahaa, koska en ole sieltä saamassa tuottoakaan.

Olen näköjään sittenkin valinnut strategiani

Tjaah. Kyllähän tämä teksti alkaa kuitenkin strategialta näyttää. Metsäni on näköjään ensisijaisesti virkistyskäyttökohde, jota hoidan ajatuksella, että se tuottaa jatkossa myös sijoituskohteena. Sijoituksen tuottotavoite on kuitenkin alisteinen nykyhetken virkistysarvolle. Ei paha. Kuulostaa tähän hetkeen ihan riittävän kirkkaalta suunnitelmalta.

Vesakoissa hyöriessäni koitan pitää myös monimuotoisuuden mielessäni. Ovathan ne hienosti viljellyt mäntykankaat kauniita, myönnetään. Ikävä kyllä olen oppinut, että ne miellyttävät vain puunjalostusteollisuutta ja kaupunkilaista metsäummikkoa: luonnon monimuotoisuudesta ne ovat kaukana. Koitan siis valikoida kasvamaan jäävää puustoa siten, että jälkeeni jää eri puulajeja mahdollisimman vaihtelevasti.

Mikä fiilis jäi?

Olihan se ihana viikko. Rauhallinen, häiriötön, seesteinen. Vielä kotimatkallakaan emme halunneet poiketa kahville huoltoaseman hälinään. Kahvit keitettiin omin tutuin varustein maantieltä lähteneen metsätien varressa. Vielä hetken sai olla rauhassa ilman ylimääräistä hälyä.

En halua lähteä ihannoimaan aikaa, jolloin elettiin yksinkertaisemmin. Varsinkin naisena nuo puheet ovat osoitus ymmärtämättömyydestä. Moderni, tasa-arvoistuva yhteiskunta kaikkine palveluineen ja osaamisineen on parasta, mitä olemme saaneet aikaiseksi.

Mutta onpa ihanaa tehdä pisto puiden siimekseen ja täydelliseen hiljaisuuteen. Ja ei, mökkeily on ihan, ihan eri juttu, kuin metsässä oleminen. Mökki on ihmisen muodostama elinympäristö vähän rauhallisempaan kohtaan maapalloa. Metsässä ihminen on kylässä: valtasuhde vaihtuu.

Lähdin metsäpalstalta kotiin haikeana, väsyneenä ja rauhallisena. Olen varma, että tein metsää ostaessani oikean valinnan: juuri tätä halusin. Odotan malttamattomana seuraavaa metsäreissua. Sovimme mieheni kanssa, että metsä on varasuunnitelmamme: jos jokin erityisesti harmittaa, suunta otetaan Korpihotelliin.

**************

Olen 47-vuotias vapaa harhailija. Olen luopunut vakituisesta ansiotyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen turvin. Kirjoitan harjoituksistani elää levollisemmin, vaikeilen ja viisastelen. Kerron sentin tarkasti omat raha-asiani ja lavertelen kaikesta muusta, mitä matkallani opin.

Jätä kommentti