Leppoistaja

Leppoistajan lokikirja

Kun yllätysmenot sotkevat kuukausibudjetin

Kirjoitus sisältää mainoslinkin hintavertailusivustolle. Linkin edessä on *-merkki.

Koitan blogikirjoituksen verran löytää ratkaisuja tilanteeseen, jossa menoja näyttäisi olevan paljon suunniteltua enemmän. Omien kulutuspohdintojeni kautta haluan kyseenalaistaa ohjeen, jolla kuluttamisen haasteita ehdotetaan usein ratkaistavaksi: kuluta tarpeisiin, ei haluihin. Asiaa pohdittuani esitän oman ratkaisuni kulutuspäätösten perusteeksi.

Huonot ajat edellyttävät varautumista

Tein heinäkuussa suunnitelman siitä, miten pienentäisin kuukausibudjettiani ja tavoittelisin 920 euron kuukausikuluja. Koin, että kulutustani laskemalla varautuisin hyvin hintojen nousuun ja erilaisiin arkeeni hiipiviin lisämenoihin.

Menojen nousu vesittää suunnitelmiani sitä vähemmän, mitä matalammalta tasolta lähdetään. Tämän kirjoituksen lopussa ovat omat heinäkuun lukuni, eli pääsen kertomaan olivatko suunnitelmani lainkaan realistiset.

Kaikki tietenkin hajoaa kerralla

Vuoteni loppupuoli alkaa budjetoinnin näkökulmasta surkeimmalla mahdollisella tavalla. Kaikki tuntuu hajoavan joko kesäkuun vikalla tai heinäkuun ekalla viikolla. Korjaus- ja hankintatarpeita rysähtää päälle kerralla paljon.

Näihän se aina on: ei se tavallinen arki juurikaan maksa, vaan ne kaikki ärsyttävät yllätykset. Harmejani lisää se, etten tiedä niiden hintalappuja. Tiedän, että rahaa tulee kulumaan huomattavasti enemmän kuin suunnittelin, mutta en tiedä kuinka paljon. Veikkaan, että kokonaissumma on enemmän, kuin yhden kuukauden budjettini. Loppuvuodesta minulla ei olisikaan kuuden, vaan seitsemän kuukauden menot. Mitä nyt tehdään?

Kesä-heinäkuun vaihteen takaiskut

Rillit: Jotain tapahtuu ja tuntuu, että näen huonosti. Huonommin kuin ennen. Rillini eivät ole rikki, mutta liian vanhat. Ja niiden käyttäjäkin alkaa jo olla niin vanha, ettei halpisratkaisuilla enää pärjätä.

Edellisestä näöntarkastuksesta on jo liian kauan. Mietin kehtaanko tähän edes kirjoittaa. Minulla on viisi vuotta vanhat silmälasit. Ei saisi olla. Olen pärjännyt laseillani hyvin, mutta jotain tuntuu nyt tapahtuneen aika äkisti. Se on selvä: tarvitsen uudet okulaarit.

Läppäri: kaksi vuotta vanha, kahdesti pudonnut. Hipaisuhiiri hajoaa. Pystyn käyttämään, mutta kikkaillen: joko etsin koneesta uusia näppäinyhdistelmätoimintoja tai kuljetan mukanani mummomallista hiirtä. Kumpikin on hankalaa ja kömpelöä.

Fillari: sähköfillarista, jolla ajan työmatkat, hajoaa moottori. Onneksi korjaus menee takuuseen, mutta fillarini jää piiitkäksi aikaa korjattavaksi. Nämä ovat niitä kuukausia, jolloin ratikkalippuun pitäisi mennä nolla euroa kun kaikki matkat tehdään fillaroiden. No ei tehdä. Lisäksi takuukorjauksessa selviää, että jotain pitää huoltaa ihan minunkin laskuuni. Summa ja aikataulu jäävät raivostuttavan epäselviksi.

Hampaat: Tämäkin vielä… rutiinitarkastuksessa lääkäri kertoo että paikka on irronnut. Joudun uusintakäynnille. Hammas ei särkenyt, ei tuntunut eikä vaivannut. Mutta pala siis puuttuu, sille ei voi mitään.

Blogi: Haluan kirjoittaa tekstini runsaasti kuvittaen ja tarvitsen lisää tilaa. Pikkuruinen, vuosi sitten alelaarista ostettu levytilani alkaa olla täysi, vaikka kaikki temput on tehty. Maksuun tulee uusi blogivuosi huomattavasti kalliimmalla hinnalla kuin aikaisemmin.

Yllätysmenot ovat jokaisen tulotason haaste

Nämä rahan käyttöön liittyvät pettymykset vaikuttavat säästötavoitteeseeni tältä vuodelta, mutta ihan oikeasti ne eivät venettäni keikuta. Eli tienaan sen verran, että pärjään yli näiden pettymysten hyvin.

Mutta: Haluan osata elää vähällä rahalla myös tilanteissa, joissa se ei ole helppoa ja siksi otan tämän pähkinän tosissani: mitä tehdään, kun suunnitelmat paukkuvat? Lisäksi pienellä eläminen on niin olennainen osa tulevaisuuden suunnitelmiani, että jos haluan edetä kuten olen päättänyt, yllätysmenojen hoito fiksusti on yksi olennainen taito, joka minun tulee osata.

Toisaalta yllätyskulujen muodostama haaste on kaikille yhteinen tulotasosta riippumatta: jokainen voi ihan yhtä äkkiä saada eteensä sen ”seitsemännen” kuukauden puoleen vuoteen: menoja, jotka menevät heittämällä yli totutun kulutuksen.

Se totuttu kulutus on aika monella vähän liian lähellä totuttuja tuloja, tienaa ihminen sitten kuinka paljon hyvänsä. Yllätysmenot voivat olla ihan jokaisen henkilön talouden kompastuskivi, jos asioita ei ole huolella mietitty.

Rahan käyttö on aina tunnepäätöksiä

Kuluttamisen kriittisestä arvioinnista puhuttaessa kehotetaan usein miettimään, onko kyseessä halu vai tarve? Mikäli ilmenee tarve, on se oikea ja hyväksytty peruste sekä pääoman että luonnonvarojen kuluttamiseen. Halut ovat sen sijaan kummastakin näkökulmasta kestämätön kulutuksen peruste. Jos haluaa kuluttaa viisaasti, kuluttaa vain tarpeeseen, niinhän sitä neuvotaan.

Tarvitsenko minä rillit, ehjät hampaat, ehjän läppärin ja sähköfillarin ja rajattoman mahdollisuuden blogin kuvittamiseen? Eli voisinko tällä jaottelulla: halu vai tarve, saada ensimmäisen rajauksen tuleviin kuluihini? Jos perkaan pois kaikki halu-asiat, niin toki lista jää pienemmäksi, eikö niin? Sittenhän pääsen jo eteenpäin.

Mitä haluan ja mitä tarvitsen?

Hampaan uusi paikka: onko se halu vai tarve? Hampaani eivät millään lailla särje. Voinko siis tulkita, ettei minulla ole tarvetta mennä hammaslääkäriin. Mikään arjessani ei kerro, että tarvitsisin hammaslääkäripalveluita. En siis tarvitse, enkä todellakaan halua mennä hammaslääkäriin. Kummasta on kyse, halusta vai tarpeesta? En tiedä.

Uudet rillit: halu vai tarve? Tarvitsen uusia rillejä harrastuksissani, mutta en välttämättä silloinkaan. Pärjään vanhoillakin, mutta uusien kanssa käsitöiden tekeminen ja nuottien lukeminen olisi mukavampaa. Ansiotyöni sujuu hyvin vanhoilla laseilla. Päätäni ei särje ja autolla ajoon en rillejä tarvitse, ongelmani on lähinäössä. Tiedän, etten halua. Tarvitsemis-akselilla asteikolla 1-10 rillit saavat kolmosen. Edelleenkään en pääse jaottelussa puusta pitkälle.

Fillarin puute on suuri harmi. En tiedä onko sekään halu vai tarve. Rikkinäinen fillari aiheuttaa siis eniten mielipahaa, mutta en osaa taaskaan kategorisoida. Tykkään erittäin paljon fillaroinnista, mutta tykkään myös yleisissä liikennevälineissä istumisesta: unelmoin, viipyilen ja olen rauhassa poissaoleva. Fillarin puute maksaa minulle vähintään 80 euroa kuussa.

Suo siellä vetelä täällä: fillarin korjaaminen on kallista ja se, ettei minulla ole fillaria, on kallista. Mutta periaatteessa siis pärjään ilman, koska ratikka kulkee jokaiseen sellaiseen paikkaan, johon fillarillani kulkisin. Päädyn tämänkin hankintani kanssa umpikujaan.

Kuinka paljon läppärin pitää olla rikki? Ihminen tarvitsee kotiin tietokoneen, se on mielestäni selvää. Kaikki aikuisten asiat eivät hoidu puhelimella. Ekasta pikkuviasta ei mitään laitetta, vaatetta tai tarviketta tarvitse laittaa kiertoon tai uusia. Taitaisi olla aikalailla selvää, että jos läppäri toimii, vaikkakin pienellä vaivalla, ei sen korjaaminen mene tarve-kategoriaan, vaan on enemmänkin toiveosastoa.

Tarvitsenko lisää blogikaistaa? Tämä voi pelkkänä hankintana tuntua monesta aivan turhalta menoerältä: maksaa nyt 13 euroa kuussa vapaaehtoisesti siitä, että saa kirjoittaa verkkoon ja laittaa sinne haluamiaan kuvia. Blogin kirjoittaminen ei mitenkään voi olla tarpeellista, pelkkä (narsistinen) halu ainoastaan.

Voiko asiat jakaa tarpeisiin ja haluihin?

Kun nyt olen jakanut hankintani tarpeisiin ja haluihin, niin sittenhän tämä on nyt selvä, eikö niin? No ei ole. En osaa määritellä, onko kyseessä halu vai tarve. Ja toisaalta, koen ehdottomasti tärkeimmiksi asioiksi ne hankintani, jotka näyttävät puhtaasti haluilta, eivätkä tunnu mitenkään välttämättömiltä. Tämä sorttaus ei auta minua yhtään. On pakko suorittaa muunlaista järkeilyä.

Ihan aikuisten oikeasti ihminen tarvitsee ihan älyttömän vähän: ei rillejä, ei hampaita, ei fillaria eikä läppäriä. Henki kulkee ja huominen tulee ilmankin.

Legot ensin

Vaikka irronnut paikkani ei minua hampaassa tällä hetkellä haittaa yhtään, koska en edes tiennyt asiasta, olkoon se nyt prioriteetti ykkönen. Terve suu on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja koko kehon terveyden perusta, se on pakko myöntää. Hampaan paikka ei todellakaan ole halu, eikä se nyt tunnu tarpeeltakaan, mutta se on velvollisuus. Aikuinen ihminen pitää terveydestään huolta myös silloin kuin se ei vielä ole aivan välttämätöntä, niin se vaan on.

Hampaan korjaus on toisaalta järki- mutta myös tunneasia. Kun tietää suun olevan kunnossa, on sillä vaikutus koko kehoon ja mielenrauhaan. Hoitamaton hampaan paikka harmittaa paljon, paljon enemmän kuin läppärin huono hiiri.

Päätän edetä mielenrauha edellä. Korjaan asioita siinä järjestyksessä, kuin ne vaikuttavat omaan mielenterveyteeni.

Lisäksi päätän, että etenen rauhassa, yksi asia kerrallaan. Minulla ei ole hätää, voi edetä korjaamalla yhden asian kuukaudessa. Kun nyt olen päättänyt priorisointiperusteen, eli käytän mielenrauhaa arviointikriteerinä ja tahdin, eli päätän edetä yksi askel kuukaudessa, on suunnitelmani selvä:

Fiksauslista loppuvuodelle:

Hammasheinäkuu
Blogielokuu
Fillarisyyskuu
Läppärilokakuu
Rillitmarraskuu

Mitä tehdä, jos menoja on äkkiä yllättävän paljon?

Tämän kirjoituksen tehtyäni eka neuvoni olisi, että älä hötkyile. Ihan mahdottoman pakollisiltakin tuntuvia menoja voi hoitaa kuntoon vähän kerrallaan. Aika usein löytyy joku välimallin ratkaisu tai kompromissi, jolloin menot voi sittenkin aikatauluttaa vähän pidemmälle ajalle, kuin ensikäteen ajattelee olevan mahdollista.

Tokaksi sanoisin, että etene mielenrauha edellä. Hoida yksi kerrallaan asioita pois valiten ensiksi ne jutut, jotka huolettaa sinua eniten tai joiden kunnossa oleminen tukee eniten hyvinvointiasi. Mielenrauha on yleensä aika lähellä parasta perustetta tehdä päätöksiä. Sinä laadit priolistasi itse. Se on sinun näköisesi ja omia valintojasi.

Kolmanneksi voisin sanoa, että ota selvää. Etsi aiemmin sinulle ehkä vieraampia hankintakanavia. *Hintavertailu-sivuston kautta pääset etsimään, mitä kautta asiat saisi hankittua halvimmalla. Kävin itse etsimässä silmälasien ja läppäreiden hintoja. Ei pöllömpi ratkaisu keskitettyyn halvalla pääsemisen haluun.

Miten meni heinäkuu?

Hammas on nyt rakennettu kuntoon ja ensimmäinen rasti loppuvuoden kalliisiin hankintoihin on  tehty. Olen tyytyväinen suunnitelmaani laittaa yksi asia kuntoon kuukaudessa, se on hyvä. Se ei ole hyvä, että olen syönyt etukäteen loppuvuoden pettymysbudjetin. Sekään ei ole hyvä, etten pysynyt budjetissani.

Nyt jos rillini oikeasti hajoavat tai seuraava paikka irtoaa hampaasta, olen liemessä. Toisaalta, myös jatkossa auttaa sama asia: priorisointi ja ajatus siitä, että etenee yksi asia kerrallaan. Listauksen tärkeysjärjestys voi muuttua eli listalle voi kiilata uusiakin asioita. Olen silti löytänyt kestävän periaatteen, jonka varassa edetä. Jos suustani irtoaa seuraava paikka, voin ihan rauhassa ”työntää” muita kuluja eteenpäin.  

Alla on listaus alkuvuoden kulutuksestani, loppuvuodeksi suunnittelemastani säästöbudjetista heinäkuun menoistani. Turhaa on jossitella, miten vähän olisi kulunut rahaa, jos en olisi joutunut hammaslääkäriin. Aina sattuu kuitenkin jotain yllättävää, ja oma talous pitää mitoittaa kestämään myös ne tilanteet.

Olin laatinut itselleni liian tiukan raamin, joka kosahti. Myönnetään.

Heinäkuu oli joka tapauksessa superkiva kuukausi: tapasimme laajennettua perhettä, lomailimme ja eräjormailimme. Onni ja ilo tuli luonnosta ja kivoista ihmisistä ympärillä, eli niistä ihan ilmaisista ja arvokkaimmista jutuista.

toteuma 1-6/22suun.
7-12/22
heinäkuun
toteuma
Asuminen358,10387,80387,80
Terveyden-
huolto
26,1525,00206,40
Ruokaan206,28190,00189,85
ICT ja viranomaisasiat12,6750,0068,90
Liikkuminen50,0085,0060,00
Lähimatkailu41,190,0020,00
Bookbeat19,9019,9019,90
Puhelin18,1618,1618,89
Arjen
yllätykset
17,830,0016,79
Compensate13,0013,0013,00
Sähkö34,7440,000,00
Sosiaalinen elämä60,5735,000,00
Ulkonäkö9,805,000,00
Harrastukset92,0740,000,00
Koti33,630,000,00
Kulttuuri0,000,000,00
Vaatteisiin5,170,000,00
Vakuutukset0,0011,000,00
yhteensä999,26919,861 001,53

En päässyt heinäkuussa tavoitteeseeni: 920 euron kuukausikulutukseen. Vaikka kulutin enemmän kuin suunnittelin, on taulukossani monta pyöreäää nollaa. Niitä piti olla vähintään viisi, mutta niitä on kahdeksan. Tuo nolla-kategorioiden määrä ei minua nyt kuitenkaan pelasta.

Heh. Alkuvuoden tavoitteeni oli kuluttaa alle tuhat euroa kuussa. Heinäkuun jälkeen koko vuoden menokeskiarvoni on 999,57 €/kk eli olen senttejä hipoen edelleen alkuvuoden tavoitteessani, mutta loppuvuoden pienemmiksi aikomani lukemat olivat ainakin tällä hetkellä arvioiden liian kova tavoite.

Tässä ajassa lienee syytä olla tyytyväinen siihen, etteivät hintojen nousu, inflaatio ja oman elämän yllätysmenot nostaneet kuukausittain kuluneiden eurojen määrää. Katsotaan miten saan korjauslistaani lyhenemään: piteneekö se ennen kuin saan asioita kuntoon? Ylitetään se silta, kun sinne saavutaan.

*********************

Olen 47-vuotias terveydenhuollon sekatyöläinen. Kirjoitan matkastani pois kokopäivätyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen avulla. Viisastelen, vaikelen ja ylianalysoin. Kirjoitan hyvästejäni työelämälle, omavaraistelen, nuukailen ja opettelen ottamaan rennosti.

                     

Jätä kommentti