Leppoistajan Lokikirja

Leppoistajan Lokikirja

Miten säästää jo valmiiksi pienistä menoista?

Kirjoitus sisältää mainoslinkin palveluiden hintavertailusivuistolle. Linkin edessä on *merkki.

Moni asia maksaa kuukausi kuukaudelta enemmän. En halua kasvattaa kuukausibudjettiani, joten minun on arvioitava sitä uudelleen. Jos johonkin menee enemmän rahaa, pitää sitä kulua vähemmän toisaalla.

Yksi tämän vuoden tavoitteistani oli totutella elämään tonnilla kuussa. Haluan osata elää vähällä, jotta tärkein tavoitteeni: levollinen joutilaisuus onnistuu sillä määrällä rahaa, jonka sijoitukseni tuottavat ja sillä määrällä töitä, jonka haluan tehdä. Viime viikolla kirjoitin ekasta puolesta vuodestani tonnilla kuussa ja tänään jatkan nuukailun parissa.

Eikä tässä vielä kaikki

Elämme sellaisia aikoja, ettei pelkkä menojen uusi tasapainottaminen mielestäni riitä taloudellisen mielenrauhan varmistamiseen. Haluan supistaa myös kokonaiskulutustani, sillä menopaineita on varmasti lisää tulevaisuudessakin. Koen oloni turvallisemmaksi, kun tiedän kuluttavani vähän. Vielä vähemmän kuin ennen. Tuolloin minulla on tulevaisuudessa enemmän pelivaraa.

Ja kyllähän pallommekin yleensä kiittää, jos ja kun kuluttaa niukemmin. Eli pienempi kuukausibudjetti on hyvä valinta monella tapaa. Vielä en tiedä ratkaisua budjettipulmaani. Kun olen tämän kirjoituksen lopussa, olen uskoakseni laatinut itselleni uuden suunnitelman kuukausibudjetin laadintaan.

Pieni summa kuukaudessa on vuodessa jo paljon

Asetan uuden raja-arvon: haluan, että kuukausittainen kulutukseni mahtuu tonnin sijaan 920 euroon. Tuo 80 euroa kuussa ei tunnu paljolta. Mutta vuositasolla säästö on melkein tonnin. Tuo tuhatlappunen lämmittäisi hyvin osana vähän paksumpaa puskurirahastoa. Haluaisin siis löytää loppuvuoteen 8 prosenttia säästöjä verrattuna alkuvuoteen 2022. Aloitetaan etsintä: miten tämä tehdään?

Miten kulutin alkuvuodesta?

Tässä on taulukko tammi- kesäkuun 2022 keskivertomenoistani, joita lähden tässä kuussa hiomaan. Kotitaloutemme kulutustottumusten taustoja voit käydä lukemassa täältä.

Hoitovastike + vesi358,10 €
Ruoka ja juoma206,28 €
Harrastukset92,07 €
Sosiaalinen elämä60,57 €
Liikkuminen50,00 €
Lähimatkailu45,00 €
Sähkö34,74 €
Koti33,63 €
Terveydenhuolto26,15 €
Bookbeat19,90 €
Puhelin18,16 €
Arjen yllätykset17,83 €
Compensate13,00 €
ICT ja viranomaisasiat12,67 €
Ulkonäkö9,80 €
Vaatetus5,17 €
Kulttuuri0,00 €
Vakuutukset0,00 €
yhteensä999,26 €

Älä tuijota yhtä kuukautta

Tässä on oikeastaan ensimmäinen asia, jonka olen tarkasta kulutuksesta tänä vuonna oppinut. On ihan turha tuijottaa yksittäisen kuukauden menoja ja miettiä sen perusteella, mihin rahaa menee ja kuinka sitä kuluttaa. Kannattaa seurata vähän pidempiä jaksoja, ehkä minimissään kolmea kuukautta.

Jos osaat tehdä Exceleihin kaavarivejä, pystyt hyvin pienellä vaivalla saamaan esiin keskiarvoisen kuukausikulutuksen. Jos se tuntuu vaikealta eikä lähipiirissäsi ole ICT-apua, laita minulle sähköpostia niin lähetän sinulle oman taulukkopohjani, jossa on kaavarivit valmiina.

Kulujen seuraaminen ei siis tarkoita, että kuitti kuitilta ilta illan jälkeen näpyttelet ruutua ja pohdit pelkästään euroja. Ei, kulujen seuranta on harjoittelun jälkeen todella vaivatonta. Ja hei, sitä helpompaa se on, mitä vähemmän kuluttaa.

Viisi menokategoriaa

Pohdiskeltuani erilaisia tapoja lähteä etenemään kulujeni kanssa ja päädyn aloittamaan jakamalla menoni viiteen eri kategoriaan:

  1. Kasvavat kulut: näihin en voi vaikuttaa
  2. Selviteltävät kulut: pienennän elämänlaadusta tinkimättä
  3. Pysyvät kulut: päätän, että näistä en tingi
  4. Höylättävät kulut: päätän, että vähennän
  5. Nollattavat kulut: pidän vähintään taukoa

Kaikesta en voi säästää. Kaikesta en halua säästää, mutta jostain täytyy säästää. Säästösuunnitelmani runkona toimivat yllä listatut 18 menoerääni. Jokaiseen jakamaani viiteen kulujen kategoriaan pitäisi löytää kourallinen otsikoita: kaikki menoni eivät voi olla ”näistä en tingi”- osastolla. Tarvitaan jonkinlainen tasajako, katsotaan.

1.     Kasvavat kulut

Kotini hoitovastike nousee reilut 10% heinäkuun alusta. Syyt ovat ymmärrettävät. Tuo menoerä on täysin vaikutusmahdollisuuksieni ulkopuolella. Tai voisin toki myydä asunnon ja muuttaa pienempään. Tästä kirjoitan myöhemmin: milloin kannattaa muuttaa. Tiedän, että juuri nyt minun ei kannata.  

Sähkölaskunikin kasvaa, vaikka olemme tarkkoja kulutuksesta. Siis vielä aiempaa tarkempia. Emme sähkösauno ja pyykinpesua olen tietoisesti vähentänyt ja lisännyt vaatehuoltoa tuulettamalla. Tukkani saa nykyisin kuivua ilman hiustenkuivaajaa. Sähköhammasharjasta tosin emme luovu. Silti sähkölaskumme on noussut, sillä sähkö kallistuu enemmän kuin pystymme kulutusta vähentämään.

Myös läppärini näyttää hiipumisen merkkejä joten lisäkuluja näyttäisi loppuvuodelle tulevan sillekin osiolle. En vielä tiedä mitä, mutta jollain lailla minun tulee alkaa varautua joko korjauksiin tai uusiin hankintoihin. Viivyttelen viimeiseen asti, mutta vääjäämätöntä ei voi lykätä loppumattomiin.

Liikkumisen kulut kasvavat, sillä syksyllä on edessä lisää metsäalan opintoja. Kun päästään käytännön asioihin, ne eivät onnistu teams-luentoina. Edessä on autoilua eri puolille Pirkanmaata. Kivaa, mutta juuri tässä hetkessä lähiopetus tulee aika kalliiksi.

Harmillisesti tähän ekaan osastoon tuli heti neljä menoerää. Pähkin ja pähkin, mutta yhtään en saa poiskaan. Edetään seuraavaan.

2.     Selviteltävät kulut

Minulla on koko aikuisen elämäni ollut jatkuvasti voimassa oleva matkavakuutus. En juurikaan ole harrastanut ex-tempore reissuja, enemmänkin kyse on ollut vaivattomuudesta ja psykologiasta: haluaisin olla se tyyppi, joka voi milloin vaan lähteä minne vaan.

Tuo mielikuva itsestäni on maksanut minulle 85 euroa vuodessa. Ymmärrän, että vakuutuksista hankittu säästö on aina jotain, joka tulee harkita tarkkaan, mutta minulle tästä avautui ensimmäinen pikkusäästön paikka: irtisanon matkavakuutuksen.

Myös kotivakuutuksesta löytyi korjattavaa: minulla on ollut omat vakuutukset omilla nimilläni, miehelläni omansa. Tämä on ollut vähän harkitsematon ratkaisu, sillä keskittämällä kaikki laskut yhdelle asiakkaalle, saimme jokaisen vakuutuksen maksua hienoisesti alemmas. Samalla kun keskitimme vakuutukset, nostin kotivakuutuksen omavastuun 150 eurosta 250 euroon. Kotivakuutukseni hinta putosi näillä järjestelyillä 100 euroa vuodessa.

Omavastuun nosto laskee hintaa siten, että olen vuodessa säästänyt itselleni tuon omavastuun puskuritilille. Meillä ei ole lapsia eikä eläimiä, eikä kallista kodintekniikkaa. 250 euroa riittää tarkemmalla harkinnalla aivan hyvin. Suorastaan noloa, etten ollut hoitanut näitä arkeeni millään tavalla vaikuttamattomia asioita kuntoon aiemmin.

Selvittely-kategoriaan voisi liittää myös sähkön ja puhelinliittymäpalvelut. Minulla on voimassa oleva määräaikainen puhelinliittymä, siihen en voi nyt vaikuttaa.

Tästä linkistä pääset halutessasi kilpailuttamaan *vakuutuksesi. Vähän ajasta ja tilanteesta riippuen verkossa on erilaisia sivuja myös teleoperaattoreiden ja *sähkösopimusten kilpailuttamiseen. Selvittely on vaivatonta, ja kannattaa kokeilla, säästöä voi saada pienellä vaivalla.

Selvittely-kategoriaan ei omista menoistani osunut menoistani kuin vakuutuslasku. Mutta säästö on vuositasolla mukava, eikä elintasoni hetkahtanut tästä yhtään.

3. Näistä en halua luopua

Olen tänä vuonna alkanut kompensoida kokonaan hiilijalanjälkeni. Tuo päätös maksaa minulle Compensate—säätiön kautta 13 euroa kuukaudessa. Tämä on minulle tärkeä arvovalinta ja viime vuoteen verrattuna uusi kuluerä. Tästä kulusta en ole valmis luopumaan. Tärkeämpää kuin pienempi rahan kulutus on minulle se, että jossain joku tekee hieman hyvää minunkin rahoillani.

Lisäksi Bookbeat pysyy budjetissani edelleen ja maksan kaksikymppiä kuussa äänikirjojen maailmasta. Minulle äänikirjat ovat korvaamaton ilon, sivistyksen ja mielenrauhan lähde. Pohdin sopimuksen katkaisua ja siirtymistä Suplan ilmaisiin kuukausiin hetkeksi, mutta tämän kortin jätän vielä käyttämättä. Tuttu digimaailman ympäristö on arjessani arvossa.

Jatkan myös säännöllisiä käyntejä yksityisessä hammashoidossa. Olen löytänyt lempeän lääkärin, jonka käsissä tunnen oloni turvalliseksi. Ja onhan suun hyvä terveydenhoito terveyden perusta. Voihan sitä ajatella, että yksityinen hammaslääkäri on tuhlailevaisuutta. Mutta tämä on minulle henkisesti tärkeä asia, joten hammaslääkärini kuuluu ”tästä en luovu” – osastoon.

4.  Näistä vähennän

Ruoka

Säästäminen ei todellakaan tarkoita, että ruoan laadussa tinkisi. Ei välttämättä. Valmisruoka on aina kausituotteita ja alkutuotantoa kalliimpaa, eikä kukaan voi väittää, että valmisaterioista itse tehtyyn siirtyminen heikentäisi ruoan laatua. No, me emme syö valmisruokia, mutta syön karkkia ja juon ihan turhaan tuoremehuja, sillä syön paljon marjoja ja salaatteja.

Ulkona syöminen on ihan mahdottoman kiva parisuhdeajan muoto, josta en millään haluaisi luopua. Teen mieluummin pieniä niiauksia arkiruoassa ja käyn ainakin kerran kuussa syömässä ulkona. Olemalla ruokakuluissa tarkempi on tänä vuonna saatu säästöä 20 euroa kuussa verrattuna viime vuoden lukuihin samaan aikaan kun ruoan hinta on noussut paikoin hurjastikin.

Aion nipistää vielä vähän: Eli 20 euron lisäsäästö kuussa tarkoittaa vitosta viikossa. Karkkipussi ja joku muu pieni titraus. Kukaan ei voi väittää, että elämänlaatu kärsisi. Tämän jälkeen jää ruokabudjettia viikolle reilut 40€/ hlö ja sillä pärjää hyvin.

Kampaajalla käynnit

Olen viime vuodet käynyt kampaajalla kahdesti vuodessa. Olen käynyt siistimässä tukan ennen kevään ja loppuvuoden juhlakautta. Nyt leikkautin tukan malliin, jossa se voi rauhassa kasvaa vuoden verran ja pärjään maitokaupan väripurkeilla seuraavaan kevääseen.

Ymmärrän, että kampaajalla käynti ja kauneusrituaalit ylipäätään ovat jollekin mitä tärkein ja arvokkain mielenterveysteko. Siksi en yhtään niihin asioihin käytettyjä euroja väheksy tai kyseenalaista. Kauneusklut voivat jollekin olla omanarvontunnon tekijänä tärkeä osa ”tästä en luovu”- osastoa ja hyvä niin.

Tekemiset ja ihmiset

Metsäopintoni saattavat vaatia hankintoja, ne ”hyväksytään” loppuvuodestakin. Sosiaalinen voi olla ihan ilmaiseksikin: voin valita näenkö kavereita ravintolaillallisella vai lenkkipolulla. Jälkimmäinen on hyvä ratkaisu monesta näkökulmasta. Vieraita on kiva kutsua, sitä varten jätän budjettiin myös sosiaalisen elämän kuluja.

5.  Nämä nollaan loppuvuodeksi

Vaatteet

Suomessa ei ole olemassa naista, jolle vuoden ostolakko vaatteissa ei tekisi hyvää. Joten lämmöllä suositan tätä vaihtoehtoa säästökeinoksi, vaikka lupasin etten mitään neuvoja antaisikaan. Piirrän siis vaatehankintojen kohdalle loppuvuodeksi pyöreän nollan. Säästö ei ole summana suuri, mutta psykologisesti tämä mietityttää eniten. Eikö siis mitään loppuvuonna? Mitään?? Ei, sanon itselleni. Nyt on näin.

Matkailu

Toinen pyöreä nolla piirtyy lähimatkailun kohdalle. Loppuvuonna ollaan mökillä ja metsäretkeillään, hotellireissuja tulee kesälle useampi ja niitä oli jo keväälläkin jokunen. Syksyn voi rauhoittua kotikonnuilla, varsinkin kun hiihtolomareissu ensi keväälle on jo varattu. Elämänlaatuni ei kärsi myöskään kotoilusta. Ja heh, siellä voin olla niissä rumissa vaatteissa, joita minulla enää on, kun en saa uusiakaan. Blaah.

Kodin hankinnat

Nyt ei sisustella tai tuunata. Ja ihan aikuisten oikeasti ei tarvitsekaan. Ja todella paljon asioita voi tehdä myös maksutta: vaihdella, korjata ja kierrättää.

Päähänpistot

Neljäs pyöreä nollani on sarake ”arjen yllätykset”. Nuo ovat olleet milloin mitäkin päähänpistoja, pikkumenoja joista en ole jaksanut alkaa miettiä, mihin kategoriaan tämä kuuluu. Näistä pääsisin helpoiten eroon, kun lopettaisin lompakon kuljettamisen arjessa mukanani. En ole sitä tyyppiä, joka maksaa kellolla tai kännykällä.

Kulttuurin ei tarvitse maksaa mitään

Nautin konserteista ja taidenäyttelyistä valtavasti, ja vaikka budjettini näyttää alkuvuodesta nollaa, olen ollut kaikenmaailman kulttuuririennoissa latautumassa. Olen onnistunut saamaan kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin sekä hyödyntänyt maksuttomia tapahtumia, joista itse asiassa olen saanut eniten iloa. Pysyn linjassani loppuvuoden.

Uusi kuukausibudjetti

Päädyn taulukoitani säädeltyäni seuraavaan listaukseen. Sarakkeista ensimmäinen on alkuvuoden budjetti ja vieressä ajatukseni siitä, miten loppuvuodesta kulutan vähemmän:

 alkuvuosi -22loppuvuosi -22
1. Kasvavat menot  
ICT12,67€50,00€
Liikkuminen50,00€85,00€
Sähkö34,74€40,00€
Asuminen358,10€387,80€
2. Selvittelyllä säästöä
Vakuutukset0,00€11€
3. Näistä en tingi  
Compensate13,00€13,00€
Bookbeat19,90€19,90€
Puhelin18,16€18,16€
Terveydenhuolto26,15€25,00€
4. Näistä nipistän  
Ruoka ja juoma206,28€190,00€
Sosiaalinen elämä60,57€35,00€
Ulkonäkö9,80€5,00€
Harrastukset92,0740,00€
5. Näistä luovun  
Kodin sisustus33,63€0,00€
Arjen yllätykset17,83€0,00€
Kulttuuri0,00€0,00€
Lähimatkailu41,19€0,00€
Vaatetus5,17€0,00€
yhteensä999,26€919,86€

Tämä ei näytä eikä tunnu mitenkään ahdistavalta, vaikka olin ihan varma, etten pysty kuukausikulujani millään epämukavuutta lisäämättömällä tavalla vähentämään. Ihan siedettävältä tämä minulle sittenkin näyttää.

Rahat-on-naisen supervinkki

Olen mielestäni budjetoinnin ja suunnitelmallisen rahankäytön mestari. Silti minua helpotti todella paljon uusissa suunnitelmissani Rahat-on-nainen blogiin budjetointiohje. Helpostihan ajattelemme, että elämästämme hiipuu kaikki ilo, jos rahaa käyttää vähemmän. Hän ohjeisti tekemään kymmenen kohdan listan asioista, jotka tuottavat elämään iloa. Omani on tässä:

  1. joutilas viipyily itsekseen
  2. käsityöt
  3. mökkiarki ulkoilmassa
  4. kuorossa laulaminen
  5. mukavassa paikassa drinkeillä tai kahvilla käynti
  6. aika perheen ja ystävien kanssa
  7. blogin kirjoittaminen
  8. sadonkorjuu ja säilöminen
  9. päiväunet
  10. konsertit
  11. taidenäyttelyt

Kyllä, kymmenen kohdan listassani on yksitoista asiaa. Kaikki niin kivoja, etten suostu yhtään tiputtamaan. Tärkeintä on, että lista on tehty miettimättä lainkaan kulutusta: vain sitä, mistä itse tykkää eniten.

Yleensä löytyy jokin taloudellinen ratkaisu

Kyllä, lähes jokaiseen listaamistani asioista saa kulutettua pohjattomasti rahaa. Mutta itse asiassa ihan jokainen juttu onnistuu täysin nollabudjetilla. Vaikka siis suunnittelen kuluttavani vähemmän rahaa, jokainen elämäni top kympin yksitoista asiaa ovat edelleen olemassa ja voivat toteutua kuten ennenkin. Ei siis hätää, en ole höyläämässä pois elämänlaatuani. Ainoastaan euroja.

No miten muka voi käydä mukavassa paikassa drinkeillä ilmaiseksi? Ihan ehdottomasti mukavimpia drinkkipaikkoja ovat kallionlaet ja muut ulkona liikkumisen mukanaan tuomat maisemaelämykset, joissa termarikahvi ja pikkutujaus taskumatista ovat suurinta luksusta. Ei ihan ilmaista, mutta ei kallistakaan.

Jokaisella käsityön harrastajalla on aivan järjettömiä kasoja lankoja, kankaita ja mitä hyvänsä värkkejä vaikka kuinka monen vuoden projekteihin. Ja kaupunki on maksutonta taidetarjontaa täynnä. Voin siis jatkaa elämästä nauttimista kuten ennenkin.

Kaikki eivät ole halpoja

Koska olin niin tohkeissani ajatuksesta, että kaikki oikeasti tärkeät asiat ovat elämässä ilmaisia, kysyin hölmöyksissäni asiaa myös mieheltäni: hänen listauksensa alkoi moottoripyöräilyllä ja mukaan mahtuivat myös rakenteluprojektit ja reissaaminen. Eli kaikkien ilot eivät todellakaan ole ilmaisia.

No mitä sitten tehdään, jos saa iloa vain hintavista asioista? Sitten harrastukset ovat varmaankin ”tästä en tingi”- korissa, ja muita menoeriä on tarkasteltava vielä kriittisemmin. Elämä on valintoja. Ja kyllähän jokaisen asian: moottoripyöräilyn, reissailun ja rakennusprojektit voi järjestää eri tasoisin budjetein, jos ihan oikeasti lähtee asioita miettimään.

Minä havaitsin, että nautin eniten ihan ilmaisista asioista ja kun tämän asian hoksasin, ei säästämisen tavoite tunnu enää oikeastaan yhtään kurjalta. (Taitaa kyllä miehenikin nautintolistalla yksi ihan maksuton huvi olla. Se sama, jota hän omalle listalleni varmasti heti lähtisi ehdottamaan..)

Budjetointia uusin raamein

Lähden nyt laatimaan loppuvuoden taulukoita yllä olevin menokehyksin ja ainakin heinäkuu näyttäisi sopivan raameihin hyvin: olemme metsässä ja mökillä ja siellä kulutustarpeita on niukalti. Katsotaan. Tonnin kulutus onnistui alkuvuodesta pienen totuttelun jälkeen kohtuullisen vaivatta. Tasalukujen ystävälle seuraava etappi: 920 euroa kuussa on jonkin verran kivulias, mutta en halua tässä vaiheessa höyläillä enempää. Hiljaa hyvä tulee, näin mennään jouluun asti ja sitten katsotaan uudestaan.

Miten neuvoisin säästöjä tavoittelevaa?

1. Laadi hyvän mielen lista

Listalla voi vaikuttaa sinuun kahdella tavalla:

Joko hoksaat, että tärkeimmät elämäsi asiat ovat maksuttomia, jolloin säästöjen hakeminen arjesta ei kirpaise sinua kovin pahasti: elämäsi laadukkaat asiat jatkavat olemassaoloaan ja sulostuttavat arkeasi kuten aina ennenkin.

TAI sitten hoksaat, että ilosi tulee kalliista asioista, voihan se olla niinkin. Sitten listaus auttoi löytämään elämäsi tärkeimmät asiat, joihin liittyvän kulutuksen sallit jatkossakin ja suuntaudut ehkä napakammalla kädellä karsimaan muualta varjellaksesi elämäsi laatutekijöitä.

2. Jaottele menosi

*Myös sinä löydät varmasti kuluja, jotka nousevat. Tämä on ilmiö, jonka edessä taidamme kaikki olla voimattomia.  

*Uskon, että löydät myös kuluja, joita voit kilpailuttaa tai muutoin järjestellä ilman, että arkesi siitä kärsii. Kun käyt vielä kerran läpi kaikki liittymä- ja sopimuskulut, löydät kyllä jotain, niin uskon. Se voi olla kuntosalin vaihto, puhelinliittymät, mitä hyvänsä.

*Salli itsellesi kulukategoria, josta et vähennä. Kaikki on oikein, on listallasi sitten mitä hyvänsä. Kukaan muu ei voi sinun puolestasi tähän kohtaan laittaa mitään. Sinä päätät.

*Päätä mistä höyläät. Tällekin listalle sinun pitää löytää jotain. Palaa arvioimaan kulujasi lempparitekemistesi listan kanssa. Mihin käytät rahaa, joka ei ole lempparilistallasi? Luota pieniinkin puroihin. Kaikki lasketaan.

*Ja lopuksi, nollaa myös jotain, uskalla lopettaa. Tämä voi kirpaista, mutta myös helpottaa. Päästä jostain irti. Ilman tätä viimeistä kategoriaa et onnistu.

Verkosta löytyy paljon apua

Takuusäätiöllä on superhyvät sivut, jossa voit tutkia sitä, mitä elämisen pitäisi kohtuullisin kustannuksin maksaa ja voit vertailla omaa kulutustasi verrokkiryhmääsi. Sivuilla on tietoa neutraalissa muodossa ja paljon ilmaista materiaalia, suosittelen.

Jatkan ensi viikollakin budjetoininista ja arkisesta rahan käytöstä kirjoittamista. Sille on nyt aika ja tarve, ainakin omassa päässä. Ja blogin lokitietojen mukaan tuntuvat säästämisen ja säästeliäisyyden asiat pohdituttavan juuri nyt muitakin. Ensi viikolla tutkin heinäkuun lukujen valossa olivatko suunnitelmani lainkaan realistisia vai kirjoitinko tänään pitkän postauksen verran pehmoisia. Katsotaan.

ps. kuvat ovat Naantalista. Super ihana kesäkaupunki myös ihan ilman muumimaailmaa.

 ******************

Olen 47v hoitoalan sekatyöläinen. Kirjoitan matkastani irti työelämästä säästäväisen elämäntyylin ja sijoitusharrastuksen avulla. Kirjoitan täsmentyvistä suunnitelmistani, vaikeilen, viisastelen ja omavaraistelen. Pohdin työelämää ja opettelen ottamaan rennosti.

4 kommenttia artikkeliin ”Miten säästää jo valmiiksi pienistä menoista?”

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus budjetoinnista! Hienosti olet budjetoinut kaikki kulusi ja sehän sitten mahdollistaa kulujen optimoinnin. Menojen jaottelu oli erityisen hyvä vinkki ja sopii meille kaikille.

    Vastaa
  2. Olipas pitkästä aikaa hyvä postaus budjetoinnista. Hyvin olet ottanut huomioon kaikki kulut. Täytyy itsekin hieman laskeskella omia menoja. Kiitos tästä 🙂

    Vastaa

Jätä kommentti