Leppoistaja

Leppoistajan lokikirja

1000€/kk elämiseen: puolen vuoden kokemukset

Vuoden alussa määritin itselleni tavoitteen: haluan totutella elämään tonnilla kuussa. Tuo summa on firesuunnitelmassani määritelty elintaso. Se on myös eettinen valinta: haluan, että jalanjälkeni pallomme pinnalle on kohtuullisen kevyt. Miten eka puolikas vuodesta on mennyt? Olenko kituuttanut vaiko löytänyt askeettisen onnen?

Kotitaloutemme kulurakenteesta ja kulutustavoista voit käydä lukemassa viimekesäisestä blogikirjoituksesta. Tonni kuussa -tavoitteeni sisältää kerrostalokolmion hoitovastikkeen ja muut asumiseen liittyvät kulut kokonaisuudessaan, puolet kahden hengen ruokabudjetista ja kaikki oman elämiseni kulut.

Vuoden 2021 kulutustani summailin tammikuussa: viime vuonna kulutin elämiseen keskimäärin 1176 euroa kuukaudessa. Tänä vuonna pitäisi siis olla nipistettynä 15 % pois kuukausikulutuksesta. Onnistuinko?

Tonni kuussa ei ole kaikille vähän

Tavoiteltu kulutustasoni ei ole pienin mahdollinen, eli tuhat euroa kuussa on enemmän kuin minimiksi laskettu toimeentulo erilaisin sosiaalietuuksin. Hoitovapaalaiset ja opiskelijat elävät huomattavasti vähemmällä. Mutta he tietävät tilanteen olevan väliaikainen. Minä tavoittelen tilannetta, jossa osaisin loppuelämäni elää vähällä.

Moni toki elää huomattavasti minua niukemmin ilman näköpiirissä olevaa tulojen nousua, koska ei ole muita vaihtoehtoja. Toisaalta moni elää minua niukemmin myös siksi, että osaa ja haluaa.

Kulutustaso ja käytetty rahamäärä ei ole vertailu eikä kilpailu. Kulutuksen vähentäminen on oma, henkilökohtainen harjoitteeni, rima on itse viritetty ja haluamallani tasolla. Blogimaailman ehkä meritoitunein vähällä eläjä löytynee blogin Mihin se raha menee? – takaa. Tuolla sivulla käytyäsi et usko silmiäsi.

Maksimaalinen niukkuus ei ole tavoitteeni. Etsin minulle sopivaa taloudellista tasoa hyvään ja tyytyväiseen elämään. Rahallisen tavoitteen rinnalle asetinkin toisen tehtävän: haluan arvioida miten pienempikulutuksellinen elämä vaikuttaa minuun. Olenko onnettomampi? Vaikuttaako kulutuksen vähentäminen myös mielialaan?

Varjobudjetti toivehankinnoista

Päätin jo tavoitteen määrittäessäni, että alan pitää kirjaa myös kulutuksellisista mieliteoistani. Eli pohtisin pitkin matkaa, onko tonni kuussa minulle sopiva kuukausiraha, vai haluaisinko enemmän. Päätin, että listaan toteutumattomat kulutus- ja hankintatoiveeni koko vuodelta ja hinnoittelen ne. Vuoden lopussa pääsen tutkailemaan, paljonko olisi toive-elämäni kuukausittainen hintalappu?

Kirjasinkin pitkin kevättä innokkaasti ylös montakin mieleen vilahtanutta ostotarvetta. ”Oispa kiva”- ajatuksia ilmeni varmaankin ihan joka viikko. Kokosin joka kuukaudelle oman ”nämä olisin halunnut” -listan hintoineen.

Joka kuukausi myös jotain kivaa

Määrittelin myös vuoden alussa, että joka kuukausi on käytettävä rahaa johonkin erityisen kivaan. Haluan osoittaa, että vähällä eläjä voi myös panostaa rahallisesti nautintoihin.

Tutkailen kuukausi kerrallaan miten onnistuin ja lopussa laskeskelen kulutusta ja toiveitani.

Tammikuu: kulutus 813 euroa

Aloitamme murulaiseni kanssa vuoden koronassa ja koko tammikuu meneekin sairastaen ja hitaasti toipuen. Väsyttää, ja voimia on vain perusarkeen ja nukkumiseen. Rahaa ei kulu mihinkään, koska ei jaksa tehdä mitään tai käydä missään.

Mitä olisin halunnut

Kotona makoilu ja kirjaimellinen seinään tuijottaminen herättää haluamaan värejä ja uusia asioita kotiin: keksin haluavani viherseinän. Hinnoittelen kasvit, lamput ja muut tilpehöörit. Saan itse rakennetulle toivedeni mukaiselle seinälle hintaa 750 euroa. Noniin, tässä se tavoitteeni nyt sitten meni. Heti ensimmäisessä kuussa haluan asioita, jotka toteutuessaan kaksinkertaistaisivat budjettini.

Laitan viherseinäni ensin ”olisin halunnut” – listalle, mutta muutan mieltäni. Päätän aloittaa seinän perustamisen vaihe vaiheelta, hankkien jotain joka kuukausi. Tammikuussa viherseinäni saa vanhoista lauteista rakennetut kasvialustat.

Vaikka minulla on reilusti vaatteita, olen silti sitä mieltä, että vaatekaapistani löytyy vain nukkavieruja ja kulahtaneita asuvaihtoehtoja. Hinnoittelenkin itselleni täyttymättömiä vaatetoiveita 180 euroa.

Erityisen ilon hankintoja suoritan liittyen opintoihin: pääsin aloittamaan metsäalan opinnot kuun lopussa työn ohessa ja tihkun intoa. Hankin välineistöä metsäharjoituksia varten ja maksan opintomaksun.

DIY ruukkualustat supernäppärillä pyörillä. Nämä ovat täydelliset.

Helmikuu: kulutus 1160 euroa

Tammikuussa kulutin tieten tahtoen vähän myös tästä syystä: tiesin, että helmikuussa tulee eteen opintoihin liittyvä seuraava hankintalista. Ostan 250 eurolla metsurin varusteita, joita edellytetään koulun maastoharjoituksiin. Kahden kuukauden kulutuksen keskiarvo jää alle tonniin, eli etenen tavoitteeni suunnassa.

Mitä olisin halunnut

Törmään kaupungilla liikkuessani kahteen kertaan eri kaupan ikkunassa samoihin keltaisiin maihareihin, jotka ovat mielestäni lähes vastustamattomat. Olen jo kuluttanut koko kuukausibudjettini enkä kenkiä nyt itselleni suo. Olen perin juurin harmissani, niin ihanat ne minusta ovat.

Samalla kuitenkin huomaan, että puolet viime kuussa itselleni määrittelemistä tärkeistä vaatehankinnoista onkin mielestäni jo unohtunut, tai niiden välttämättömyys palautuu mieleeni vasta kun avaan ”pakko saada”- listani. Eli ei, vaatteita en ihan oikeasti tarvitsekaan.

Vaikka myönnän itselleni, etten tarvitse vaatteita, päädyn ostamaan kirpputorilta mekon, joka sykähdyttää erityisesti. Olen lapsellisen ilahtunut uudesta mekostani ja mietin, mikä ihmeen tarve ihmisellä on nähdä itsensä säännöllisesti uusissa höyhenissä. Kummallista.

Erityinen iloni on tässäkin kuussa uudet opinnot. Jännitän, pelkään, hermoilen ja heittäydyn. Pärjään ihan riittävän hyvin ja puhkun tarmoa. Jokainen metsurin kamppeisiin käytetty euro maksaa itsensä takaisin suuren mielihyvän muodossa. Viherseinäprojektini etenee valaisimen verran eteenpäin.

Varusteillan näytesahaus: ei näin. Hienosti housu kuitenkin pysäyttää moottorisahan terän. Saapas vain hidastaa.

Maaliskuu: kulutus 987 euroa

Maaliskuussa tonnin projektini harmittaa ensimmäistä kertaa vähän liian tosissaan. Saan kolminkertaisen sähkölaskun ja joudun ruksimaan budjetistani suunnittelemani kampaajakäynnin pois. Lisäksi aamujeni välttämättömyys, blenderi hajoaa ja joudun tekemään paikkohankintoja. Tylsää ja ärsyttävää.

Mietin kumpi harmittaisi enemmän: suunnitelmastani lipeäminen vaiko siinä pysyminen. Koska haluan paitsi elää vähällä, myös tutkia sitä miltä se minusta tuntuu, jatkan vähällä elämistä. Tämän kuukauden havaintoni on, että se jokusen viikon ajan vi***taa.

Mitä olisin halunnut

Listaani jää aika monta toivetta: haluaisin uuden tukan ja kulmakarvat, samoin olisin halunnut optikolle, edellisestä kerrasta on 4 vuotta. Lisäksi olisin taas halunnut ostaa vaatteita ja jatkaa viherseinäprojektini täydennystä. Täyttymättömiä toiveita on melkein 300 euron edestä.

Samalla jälleen huomaan, että kiittelen itseäni siitä, etten ostanut niitä maihareita, jotka olisin ihan välttämättä helmikuussa halunnut. Ajatus ylipirteän värisistä kengistä oli kiva vain hetken, mutta kuten moni muukin kovin värikäs vaate, olisivat maiharitkin pidemmässä juoksussa jääneet käyttämättä.

Erityisen mukava asia tässä kuussa on kolmen sukupolven kanssa perheellä vietetty yhteinen lomaviikko Tahkolla. Viikkoon mahtuu yhteisiä aterioita, erilaista tekemistä ja lepoa. Maksan kuukausibudjetistani kuuden hengen lomaviikon ruoat.

Huhtikuu: kulutus 1015,78 euroa

Äsch. Yli meni. Kuukausi sujui mallikkaasti aivan viime päiviin asti, kunnes totesin että olin suunnitellut sosiaalisen elämän kulut liian matalaksi: sovitut riennot löivät suurempaa lovea kuin olin suunnitellut. Mitä opin: budjetoin jatkossa jo reilummin kun tiedän rientoja olevan luvassa. Sitten ei harmita kun menoja kertyy.

Maaliskuun toiveistani on jälleen osa pyyhkiytynyt pois. Vielä viime kuussa olin varma, että tarvitsen uutta vaatetta. Ei, vaatteita en edelleenkään tarvitse, vaikka kuinka jostain kumman syystä koko ajan toivoisin uutta päällepantavaa. Maaliskuun toivomuskoriin jää vielä tavaraa, jotka uskoakseni toteutan vähän myöhemmin, ostos kerrallaan.

Toteankin, että maltti on valttia kahdella tavalla: suurin osa toiveistani unohtuu aika nopeasti ja ne ihan oikeasti itselle tärkeät asiat saan toteutettua pikkuhiljaa, ajan kanssa. Budjettielämäni ei siis enää ketuta ja jatkan kokeiluani aivan hyvillä mielin.

Vuoden suurin hankintani: viherseinä ottaa askelen eteenpäin. Löydän pitkään etsimäni kasvin: kumiviikunan ruby-version. Tämä kahdeksan euron ostos on minulle suuri riemun lähde ja jaksan ihastella kasviani ilta illan jälkeen.

Mitä olisin halunnut

Huhtikuulta toivelistaan jää uusi henkilöllisyystodistus. Toive on tylsä, mutta minulla on tällä erää vain ajokortti, jolla voin koittaa todistaa henkilöllisyyteni. Passi on mennyt vanhaksi korona-aikana enkä ole johkaantunut tekemään asialle mitään. Henkkarit ovat kurja välttämättömyys, joka on syytä hoitaa kuntoon lähikuukausina.

Jollain lailla ajattelen, että rahakeskittyneisyys helpottaa. Olen koko alkuvuoden ollut ylikeskittynyt siihen, mitä kulutan. Ja mitä haluaisin kuluttaa. Nyt nuo ajatukset tuntuvat väistyneen ja arkeni on muodostunut ”rahattomaksi”. Eli rutiineja ja tarpeita, joihin kuluttaminen kuuluu, on itsestään karsiutunut pois.

Erityisen hyvää mieltä huhtikuuhun tuo vanhojen ystävien viikonloppuvierailu luonani. Mikään ei ole tässä maailmassa arvokkaampaa kuin vanha ystävyys. Budjettini mahdollistaa kestityksen, johon panostan.

Toukokuu: kulutus 875 euroa

Kuukauden kulutus jää suunnitellusti hyvin matalalle, sillä kesäkuuta hahmotellessani huomaan, että tuolloin kuluja on enemmän. Toukokuu on kotiviljelijän ja pihaihmisen parasta aikaa. En ehdi miettiä kulutusta tai raha-asioita, sillä vapaa-aika menee kädet mullassa.

Mitä olisin halunnut?

Olisin ihan mahdottomasti halunnut paljonkin uusia taimia ja kasveja mökkipihaa kaunistamaan. Teen virtuaalisen ostoslistan ja hinnoittelen toiveeni: satasen satsi. Siis niiden hunajamarjapensaiden lisäksi, jotka jo ostin.

Samalla kun olen harmissani omista tyhmistä säännöistäni, raivailen mökkipihasta pois viime kesän hankintoja, jotka eivät näköjään talvea kestäneet. Monta kymppiä meni noissa ostoksissa hukkaan. Joten hyvä tämä on: maltillinen ja vaiheittainen puutarhabudjetti on omaksi suojakseni.

Aivan erityisen, erityisen hieno asia toukokuussa on neitsytmatka omaan metsään. Olimme suunnitelleet yöpyvämme kohteessa, mutta kevät oli jäätävästi myöhässä ja kahlasimme metsässä reiteen asti olevassa lumihangessa. Vetäydyimmekin yöksi bookingin kautta varattuun majoitukseen. Kohteessa grillattiin, samoiltiin ja kippisteltiin sampanjalla.

Kesäkuu: kulutus 1144 euroa

Huomaan, että toukokuu toistuu. Kun ulkona on lämmintä ja parvekekasvihuoneeni kukoistaa, en kaipaile kuluttamista tai rahalla hankittua mielihyvää tuomaan piristystä. Tai sitten olen vain tottunut pienempikulutuksiseen elämään. Joka tapauksessa arki sujuu ilman kulutushaaveita.

Ainoa asia, jota haikailen on aluskatemuovi mökin marjapensaiden alle auttamaan taistelussa vuohenputkea vastaan. Hankinta olisi joidenkin kymppien kokoinen. Jätän pois. Haluaisin, ehkä vähän tarvitsisinkin, mutta en silti hanki. Tarvitseminen on mielestäni kiva, itselle annettu tekosyy. Tarpeita on kaikenlaisia, eivätkä ne sinällään ole ostoperuste, vaikka niin kovasti väitetäänkin.

Lisäkulupiikin avaa hajonnut fillari. Sähköpyöräni lakkaa toimimasta ihan kuukauden viime metreillä ja joudun taas kulkemaan yleisillä, joka maksaa. Huomaan, että niitä yllätyshajoamisia, joita aina perustellaan puskurirahaston perustaksi, ei minulla ole ollut puoleen vuoteen. Kesäkuuni saa jo lisäosumaa ja tiedän, että lisäkuluja tulee myös fillarin korjauksesta vielä ensi kuussa. Harmittaa, mutta tätä se on. Elämän eläminen tarkoittaa yllätyksiä eri suuntiin.

Hemmottelen itseäni A-luokan matkalla isolle kirkolle ja hotelliin. Tuo reissuni mahtuu tonnin keskivertoiseen kuukausibudjettiin, koska viime kuussa jo vähän pihistelin tätä varten. Irrottaudun kahden vuorokauden verran itsekseni: vaeltelen, kuuntelen ilmaiskonsertteja ja juon järjettömän kalliita kahvikupillisia. Käyn valmistujaisissa, tapaan vanhoja ystäviä. Täydellistä.

Mikä ihmeen hyöty tästä listaelämästä on?

Unna Lehtipuu ja Terhi Majasalmi kirjoittavat kirjassaan Rikastamo ihmisten toivetuloista. Kysyttäessä keneltä tahansa henkilöltä hänen toiveidensa tuloja, ne määrittellään kaksinkertaisiksi nykyiseen käteen jäävään summaan verrattuna. Eli tonnilla elävä haluaisi käteen kaksi tonnia, kahdella tonnilla elävä haluaa tililleen neljä tonnia. Kenellekään ei riitä oma tulotaso, oli se sitten mikä hyvänsä.

Eli en minä jää asioista paitsi siksi, että elän tonnilla kuussa. Jään mielestäni asioista paitsi, koska ihmiset jäävät mielestään asioista paitsi. On kyseessä tulostasosta riippumattomasta ilmiöstä.

Jos en tonnin kuukausieni aikana olisi pitänyt listojani, minulle olisi jäänyt päällimmäiseksi mutu-tunne, etten saanut kaikkea mitä halusin. Järki pyyhkiytyy monestakin muistosta pois, ja jäljelle jää vain tunne. Tuo tunne olisi hämännyt minua ja johtanut vääriin päätelmiin. Listani osoittavat, ettei elämäni jäänyt pienemmällä rahalla mitenkään vajaaksi.

Oletko tyytymätön tulotasoosi?

Ala pitää kirjaa. Tee ihan konkreettinen listaus siitä, mitä tänään, tällä viikolla tai tässä kuussa haluaisit, ja mitä se halu maksaa. Jos haluaisit isomman kämpän, laske itsellesi uusi vuokrataso tai leikillinen asuntolaina, jokainen pankki tarjoaa sivuillaan kuvitteellisen lainalaskurin, jossa voit laskea itsellesi leikkilyhennykset unelma-asuntoosi.

Toivelistani konkretisoivat, että haluan usein aika tyhmiä asioita. Useimmat fiksummista toiveistani, johon rahat eivät juuri tällä hetkellä riitä, saan ennemmin tai myöhemmin, kun vähän jaksan odottaa.

Voi olla, että hoksaat saman. Että lisärahan tarpeet ovat ailahduksia, jotka tarkemmalla harkinnalla poistuvat. Tai jos listasi jatkaa karttumistaan, sinulle on muodostunut taloudellinen tavoite. Seuraava askel lienee sitten miettiä, mitä keinoja voit elämäntilanteessasi käyttää saavuttaaksesi tuon itsellesi mieluisen kulutuksellisen tason. Mutta varo vaan: kun olet haluamallasi tasolla, voipi olla, että tähyät jo seuraavaan. Onko se huono asia, en tiedä. Mutta aina me jotain haikaillaan, niin se vaan taitaa olla.

Mihin minulla kului rahaa?

Keskiarvoinen kuukausikulutus tammi-kesäkuu 2022

Vastike + vesi358,10 €
Ruoka ja juoma206,28 €
Harrastukset92,07 €
Sosiaalinen elämä60,57 €
Liikkuminen50,00 €
Matkailu41,19€
Sähkö34,74€
Kodin hankinnat33,63€
Terveydenhuolto26,15€
Bookbeat19,90€
Puhelin18,16€
Arjen yllätykset17,83€
Compensate13,00€
ICT12,67€
Kauneudenhoito9,80€
Vaatteisiin5,17€
Vakuutukset0,00€
Kulttuuri0,00€
yhteensä999,26€

Vakuutuksen koko vuoden lasku on tulossa loppuvuodesta. Se tulee vielä hieman nostamaan keskivertoista kuukausibudjettia, mutta pystyn vakuutuslaskun verran kyllä tiristämään muita menoja. Voinen siis katsoa, että tavoite on savutettu. Loppusumman päätyminen noin liki raja-arvoa ei ollut tarkoituksellista, vaan aiheutui ihan kesäkuun lopun lisäkuluista liittyen fillariin. Mutta ihan hauska, että näin lähelle sitä päädyttiin: 74 senttiä alle tavoiterajan. Noh, alitus se on pienikin alitus.

Mitä en saanut vaikka olisin halunnut

Tämän otsikon olin kirjoittanut valmiiksi blogitekstin pohjaan. Nyt huomaan, etten kehtaa kirjoittaa tähän mitään. Toistan: mieleen tupsahtelee kaikenlaista, joka poistuu sieltä tarkemmalla harkinnalla ja tunteiden tasaannuttua. Ne henkkaritkin, jotka jäivät vaivaamaan, on jo tilattu ja ovat osa ensi kuun laskuja. Eli hoidossa on.

Sen olen oppinut, että minun pitää valita. Joko teen joka kuukausi jotain kivaa tai matkustan kerran vuodessa. Tonnilla ei tehdä molempia. Olen päättänyt panostaa säännölliseen hyvään arkeen ja pieneen lähimatkailuun. Ne ovat tässä hetkessä minulle hyvät valinnat. Eli jätän kauemmas ulottuvat matkailuhaaveet toistaiseksi sivuun.

Haavelistallani, jolla piti olla kaikkea mahdollista, on kuuden ”tonnilla kuussa” – kuukauden jälkeen yksi artikkeli: uudet rillit. Ostan aina alelaarin peruskamaa, joista en koskaan maksa yli satasta, eli tämäkin hoituu ihan varmasti loppuvuonna. Vaikka olin varma, että unelmalistani on kilometrin pituinen, ei sitä itse asiassa ole olemassa.

Miltä minusta nyt tuntuu?

No eipä juuri miltään. Tai oikeastaan ehkä paremmalta. Se kasvaa, mihin katsoo. Kun jokaiseen kuukauteen keskittyy esimään positiivisen kiinnekohdan, pysyy mielikin positiivisena. Eli pystyn rauhassa sanomaan, ettei vähempi rahan käyttö tehnyt elämästäni millään tavalla onnettomampaa tai huonompilaatuista.

Jos jokun rahamyytin saisin räjäyttää, niin se olisi väite, jonka mukaan onnellisuus ja ”hetkessä eläminen” ovat jollain lailla säästeliäisyyden vastakohta. Säästeliäs ei voi olla spontaani tai oikein aidosti onnellinenkaan, eihän hän voi nauttia elämästä. Pah. Spontaani voi olla tuhannella tavalla ilman, että euroilla on asian kanssa mitään tekemistä. Ja hetkessä eläminen: se on aurinkoa, tuulta, luontoa tai kahvikupillinen. Halaus. Hetki yhdessä laiturilla. Saunominen. Asioita tuhat, euroja nolla.

Miten kulutukseni muuttui?

Hinnat ovat tänä vuonna nousseet, kuluni eivät. Listailin ja ”värittelin” alle eniten nousseet kuluni, samassa pysyneet kuluni ja laskeneet menoerät. Prosenteissa suurin muutos on pienimmässä menoerässä, tänä vuonna kompensoin 100% hiilijalanjälkeni, jota en viime vuonna tehnyt.

Liikkumisessa on koulumatka-ajoja, sillä metsuriopintojen käytännön harjoituspäiviin ei pääse ratikalla. Sosiaalisessa elämässä on kestitsemisen kuluja, mutta näitä rahoja en murehdi yhtään, se on kivoiten käytettyä pääomaa.

Hinnat nousevat ja inflaatio laukkaa, mitä tehdä?

Olen kirjoittanut useammassa kohtaa tavoitteestani 1000€/kk elämään, jolle perustan tulevaisuuden suunnitelmani. Olen pystynyt pitämään summaa vakiona, sillä inflaatio on ollut matalalla ja olen tiennyt, että kulutuksessani on osioita, joita pystyn tarvittaessa pienentämään.

No, nyt on sen aika. Siis kulutuksen pienentämisen. Maailmantalouden muutokset vaikuttavat myös minun suunnitelmiini. Lähden kohtaamaan kohonneet hinnat ja korkotason pienentämällä kulutustani, etsien säästöjä vähän joka momentilta.

Haluan edelleen elää hyvin, mutta käyttää hitusen verran vähemmän rahaa. Miten tämä yhtälö ratkaistaan, sitä laskeskelen ensi viikolla.

ps. En ole enää yhtään varma, haluanko sen viherseinän. En ainakaan sellaista, jollaisen ihan varmasti tiesin tammikuussa haluavani. Katotaan. Jotain somistusta seinälle on sukeutumassa, mutta en tiedä vielä mitä. Eli tämäkin, suorastaan pakottavasti haluamani asia haihtui jonnekin. Tämän kun muistaisi.

***********************

Olen 47-vuotias terveydenhuollon sekatyöläinen. Kirjoitan matkastani pois kokopäivätyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen avulla. Viisastelen, vaikelen ja ylianalysoin. Kirjoitan hyvästejäni työelämälle, omavaraistelen, nuukailen ja opettelen ottamaan rennosti.

Jätä kommentti