Miten blogi ja bloggaaja kehittyvät vuodessa? Miten vierailija- ja vierailumäärät kehittyvät lokitietojen valossa? Jos ei kirjoittamalla tavoittele rahaa tai tunnettuutta, niin mitä sitten?

Julkaisin ensimmäisen blogitekstini heinäkuun 2021 alussa. Vuosi jokamaanantaisia julkaisuja on nyt takana. Lähestulkoon jokainen bloggaaja bloggaa aika-ajoin bloggaamisestaan (heh) ja niin teen nyt minäkin. Teknisistä hapuiluistani blogin perustamisessa voit käydä lukemassa täältä. Nyt tutkailen numeroita ja muita blogin ympärillä tapahtuvia asioita.

Mistä lukijoita blogiin?

En ollut ennen verkkokirjoittamisen aloittamista ajatellut näkyvyysasioita ollenkaan. Näin jälkeenpäin ajatellen olin aivan pölvästi, mutta toisaalta parempi se kai oli näin päin. Ajattelin sisältöä, mutta en yhtään sitä, mitä kautta lukijoita voisi sen äärelle ajautua.

Aika pian ymmärsin, että kannattaa mennä mukaan Blogit.fi-sivustolle, joka on suomalaisten blogien tavaratalo: kaikki on luettavissa sieltä. On harmillista, ettei Suomen ”virallisella” blogilistalla ole kategoriaa talous- ja sijoitusblogeille. On lifestyleä, perhettä, häitä, remonttia, parisuhdetta, askartelua ja mitänäitänyton, mutta ei kategoriaa taloudesta kirjoittamiselle. Jo pelkästään tuo oman kategorian puute kertoo, että rahasta kirjoitetaan liian vähän.

En halunnut blogiani kategoriaan ”muu” blogi, jossa huomaan monen taloudesta kirjoittavan tuolla sivustolla majailevan. Vedin itsekseni hieman henkeä, keräsin rohkeutta ja ilmoitin blogini ”lifestyle”- kategoriaan. Minun lifestyleni on aika kotikutoinen, mutta tyyli se on tyylittömälläkin. Silti koko sana tuntuu vieraalta.

En mitenkään koe itseäni lifestyle-bloggariksi. Olen kurasaappaillani lampsinut kutsumatta johonkin kermanvalkoiseen maailmaan, jossa olen muukalainen: outolintu väärässä paikassa. Joka tapauksessa eniten klikkauksia blogiini tulee blogit.fi -sivuston kautta. Joten eka neuvoni on, että jos kirjoitat, ilmoita blogisi tuolle sivustolle.

Some blogin kumppanina

Vasta aloitettuani kirjoittamisen hoksasin, että blogin kumppaniksi kuuluu sosiaalinen media. Tai eihän mikään toki välttämätöntä ole. Mutta blogi ilman somea jää autioksi saareksi, jonne on tuloväyliä sangen vähän. Ihan hölmö aloittelijan moka tämäkin. Eli majailin autiolla saarellani joitakin kuukausia, ennen kuin ymmärsin blogien ja somen yhteyden.

Omana mielenrauha-harjoitteenani olen luopunut henkilökohtaisesta facebook-profiilista ja halusin edelleen pysyä pois naamakirjan tavasta kommunikoida ja kommentoida. Niinpä blogin innoittamana avasin elämäni ekan IG-tilin ja aloin tehdä julkaisuja blogiini liittyvistä aiheista. IG ei ole blogihoukutin, ei suinkaan. IG on mahdollisuus osallistua keskusteluun aiheista, josta itsekin kirjoitan.

IG:n kautta lukijoita alkoi siirtyä myös blogin puolelle. Aikanaan sijoittamista aloitellessani seurasin yli-innoissani pörssikursseja, aloitteleva blogikirjoittaja seuraa näköjään samalla innolla lokitietoja. IG:n kautta lukijoita tulee seuraavaksi eniten. Joten toka neuvoni on: ole aktiivinen somessa.

Valtava kynnys sijoitusbloggariksi

Blogit.fi-sivuston puutteita rahasta kirjoittamisen osalta paikkaa Inssin osingot– blogin sijoitusblogit– lista. Lueskelin Inssin osinkojen sivuille ilmoitettuja sijoitusblogeja kuin Stockmannin näyteikkunaa joskus miljoona vuotta sitten. Onpa hienoa ja korkealaatuista, kaukana oman itseni tasosta ja saavuttamattomissa.

Selostin miehelleni, että on olemassa sijoitusblogien lista mutta sinne pääsee vain, jos on oikea sijoitusblogi. Kunnes tajusin, että jos sijoitan ja kirjoitan sijoittamisesta, pidän – ta-daa- sijoitusblogia.

Perheellisen henkilön perheestä kirjoittama blogi on perheblogi, vaikka hän ei olisi koko ajan mallikelpoinen vanhempi. Vaikka hän välillä erehtyisi tai etenisi aika hapuillen. Kylläpäs tajusin jotain ihan mahtavaa!

Inssin osinkojen blogilistaus on mielestäni ansioitunein koonti suomalaisia jokamies-tason kirjoituksia rahasta. Sävyt, tasot ja näkökulmat ovat monet. Ja listaa linkkeineen näköjään myös käydään aktiivisesti tutkimassa: omaan blogiini tuota kautta tullaan kolmanneksi eniten.

Blogit.fi-sivuston, IG:n ja Inssin osinkojen lisäksi lukijoita tulee muutaman muun blogin kautta, joiden ”lukulistalla” olen. Kiitos Ahkera Säästäjä ja Yläkoulun ope. Google on ”hyväksynyt” blogini hakutuloksiinsa vasta jokusen viikon. Lueskelin jostain, että pitäisi olla pari-kolmekin vuotta vanha sivusto, jotta Google huolisi listauksiinsa. Oma kokemukseni oli, että 11 kuukautta vanhana aloin olla Googlelle olemassa.

Koko ajan väärässä paikassa

Olen siis ”listautuneena” Inssin osingot blogin sijoitusblogeihin ja vähän kauhuissani. Ja samaan aikaan olen blogit.fi-sivun lifestyle-blogit listalla ja vielä enemmän kauhuissani. Ajattelen, että olen huijarina tunkeutunut kumpaankin skeneen. Poden identiteettikriisiä ja olen myötähäpeissäni itseni puolesta: enkö käsitä, miten noloa on muina bloggareina tunkeutua oikeiden kirjoittajien joukkoon?

Olo on samanlainen kuin lukion ekana päivänä koulun pihalla: ympärillä on vaan itseään suurempia ja osaavampia tyyppejä, eikä niiden läheisyydessä tiedä miten olla. Ainoa varma asia siinä täydellisessä epävarmuudessa on, että jollain tavalla on nolo. Tavalla, jonka kaikki muut tajuavat. Sinulla itselläsi ei ole siitä hajuakaan. Ja just se on sikanoloa.

Blogeista tietoa ja esimerkkejä

Blogimaailmalla on ollut minulle suuri merkitys, se on harrastajan aarreaitta. Blogeista löytyy ohjeita ja kokemuksia matkailusta, viljelystä, käsitöistä ja ruokaprojekteista: mistä hyvänsä.

Vaikeiden tai uusien asioiden kanssa kamppaileville blogit voivat olla korvaamaton vertaistuki.

En olisi koskaan ymmärtänyt tai uskaltanut lähteä tavoittelemaan elämää pääosin palkkatyön ulkopuolella, ellen olisi lukenut blogeja. Siihen kirjoittamisen jatkumoon haluan mukaan. Enkä halua kirjoittaa vain rahasta, koska tuolloin tarina jää aika kapeaksi. Haluan näyttää, että raha-asioistaan kiinnostunut ihminen iloitsee ja innostuu loppujen lopuksi kuitenkin ihan muista asioista kuin euroista. Rahalla on väline- ei itseisarvo.

Miten lukijamäärä kehittyy?

Lukijamäärä on kasvanut tasaisesti ensimmäisten kuukausien muutamasta kymmenestä lukijasta muutamaan sataan lukijaan kuukaudessa. Kuvittelen mielessäni tuota ihmismäärää: se on minulle suuri joukko. Kivointa on huomata, että blogiin tullaan uudelleen.

Lukijamäärien tuijottelu on turhaa, mutta kieltämättä koukuttavaa. Ja huomaan, että se on luku, jonka haluan kertoa muille, kun harrastuksestani puhun. Lukijamäärä on vähän niin kuin tasoitus golfissa tai maastavedon tulos. Jollain luvulla harrastuksen taso pitää asemoida.

Tässä käppyrää blogin ensimmäiseltä vuodelta. Syksyn pompsi käyntimäärissä liittyy siihen, että blogini oli tuolloin blogit.fi- sivun uusien blogien listalla, jolloin sitä käytiin aiempaa enemmän kurkkimassa. Käyntimäärien dippien analysoin liittyvän loma-aikoihin: hiihto- ja kesälomalla on luojankiitos parempaakin tekemistä. Kävijämäärät ovat kasvaneet tuolloinkin, mutta jokainen uniikki kävijä on käynyt sivuilla vähemmän, kun on oltu hiihtoladulla tai uimarannalla. Hyvä niin.

Mikä on normaalia?

Googlettelin vähän verrokkeja ja löysin ekoille blogivuosille jopa kymmenien tuhansien kuukausittaisia lukijamääriä. Onnea heille, mutta tuo ei ole minua varten. Pelästyisin ja laittaisin pillit pussiin.

Blogeista löytyy kertomuksia suurista, valtavilta kuulostavista lukijamääristä, mutta ei pienistä. Pakkomielteeni tilittää joka ikinen asia vieköön tämänkin päätökseen: haluan kertoa nämä minulle sopivat ja hyvät luvut. Kaikki ei ole aina suurta ja mahtavaa. Pienikin voi olla sopiva.

Suosituimmissa suomeksi kirjoittavissa blogeissa käy kymmeniä tuhansia, poikkeuksin jopa 100 000 ihmistä kuukaudessa. Eli olen kirjoittajana prosentin kokoinen. Se on hyvä. Haluan kirjoittaa verkkoon, mutta haluan pysyä sopivan syrjässä.

Suuret määrät lukijoita ja seuraajia tarkoittavat aina väistämättä myös jonkinlaista retostelua ja ruotimista, joka tuntuisi itselle aika kuormittavalta. Surukseni luen kaikkea vähän epämukavaa naisten pitämien blogien ja instatilien kommenttikentistä. Miesten tileillä ja blogeissa on korrektia ja hiljaisempaa.

Maanantainen ranking-jännitys

Blogin lukijatilastojen lisäksi on koukuttavaa seurata myös blogit.fi-sivuston viikoittaista rankingia. Lokitiedot ovat kilpailua itsensä kanssa, ranking taas kertoo suhteesta muihin blogeihin.

Kategoriakohtainen listaus alkaa kahdestasadasta, kaikkien blogien yhteisessä listauksessa sija annetaan viidellesadalle suosituimmalle. Eli ensimmäiset kuukaudet sijoitukseni listalla määriteltiin lifestylebogit +200 ja kaikki blogit +500.

Kahdensadan ja viidensadan joukkoon pääsin varmaankiin noin puolen vuoden jälkeen ja olen viikko viikolta hivuttautunut sijoituksissa ylöspäin. Viime viikolla olin lifestyle-blogien listauksessa sijalla 82 ja kaikkien blogien listassa sijalla 420. Sivusto ei paljasta ranking-menetelmäänsä, mutta veikkaan sen määrittyvän muutaman lähiviikon postausten klikkauskeskiarvojen mukaan. En tiedä.

Erityisesti tuosta lifestyle-kategorian sijoituksesta olen salaa vähän fiiliksissä. Siistiä. Mikä mahtaisi olla toiveranking? En tiedä. Ehkä haluaisin säännöllisesti osata kirjoittaa jotain, joka pitäisi minut satasen sakissa. Eli se siitä ”vain itselle” kirjoittamisesta. Kyllähän minä kilpailuhenkinen olen, myönnetään.

Kasvun jarruttajat

Mitä minä en syystä tai toisesta tee? Mitkä omat ratkaisuni pitävät blogin pienenä?

On ihan selvää, että faceton blogi kasvaa ihan eri käyrällä kuin facellinen. Olin jo varma, että pysyn koko alustalta pois, mutta vain facessa on olemassa sellaisia ryhmiä liittyen harrastamiseen, joista haluan olla saamassa tietoa. Samanlaisia keskustelufoorumeita ja tiedon jakamisen väyliä ei löydy muualta. Olen siis tehnyt varovaisen paluun, mutta profiilit ovat olemassa vain seuraamista, ei päivittämistä varten.

Toiseksi: jos haluaisin aktiivisemmin kasvattaa lukijamääriä, pitäisi olla somessa huomattavasti aktiivisempi. Kasvun tekijäksi ehdotetaan monessa paikkaa omaa aktiivisuutta: kommentoi, linkitä, ole itse aktiivinen keskustelija. Eli vaikka en edelleenkään menisi naamakirjaan, pitäisi muilla foorumeilla olla aktiivinen. Tuo toiminta ei tunnu minulle mieluiselta, joten tyydyn rauhassa vaatimattomampiin numeroihin.

Joku saattaa sanoa että anonymitetti vie lukijoita. Olen toista mieltä. Tai oma kokemukseni on, ettei minua kiinnosta hyvän kirjoittajan nimi tai kasvot. Teksti ja sisältö se tärkeintä on. Ymmärrän kuitenkin myös toisen mielipiteen.

Jos tähän vielä yhden neuvon laitan, niin timanttisinkaan sisältö ei nouse lukemisen arvoiseksi kokemukseksi ilmaisilla alustoilla. Oma domain maksaa muutaman euron kuukaudessa ja on jokaisen euron väärti. Eli kasvua voi jarruttaa myös se, että kirjoittaa kökköisen ja kömpelön näköiselle alustalle.

Kasvun rajoittajiin voisi kirjoittaa kuormallisen verran tekstiä kirjoitustekniikasta, aiheista, kirjoittamisen sävystä ja niin edelleen. Mutta niistä ovat minua kokeneemmat kirjoittaneet jo kaiken.

Kirjoittamista ilman taloudellisia tavoitteita

Haluan, että blogini yleisilme on levollinen, siksi blogissani ei ole mainoksia eikä linkkejä, joiden kautta tehdyistä rekisteröitymisistä tai klikkauksista saisin lisätuloa. Joku voi pitää tätä aivan pölvästinä valintana, minulle ratkaisu on selvä. Blogi on vain virkistymistä ja jakamista varten, tienaaminen tehdään muualla.

Olen itse lakannut lukemasta eräitä blogeja siksi, että niiden pääasiallinen postaussisältö on aina jokin kaupallinen kumppanuus. En halua lukea tekstiä siksi, että siitä on maksettu kirjoittajalle. Haluan lukea tekstejä kirjoittajalta, jolla on mielenkiintoista sanottavaa ilman ketunhäntää kainalossa.

En millään muotoa moiti blogeillaan tienaavia tai jopa itsensä niillä kokonaan työllistäviä kirjoittajia. Päin vastoin, on hienoa jos siinä onnistuu, aivan mahtavaa! Kaupallistaminen on taitolaji, jossa jotkut onnistuvat upeasti, toiset heikommin. Heikkoa voi olla tienattu euromäärä tai muutoin ohueksi jäävä sisältö, kuinka vaan.

Olen blogin ekana vuonna saanut kolme eri yhteydenottoa liittyen kaupalliseen yhteistyöhön. Eri tahot olisivat halunneet tehdä vieraskynäpostauksen sivuilleni tai olisivat toivoneet, että minä kirjoitan jostain tietystä teemasta tai sijoituskumppanista. Kiitos mutta ei kiitos. Edelleen olen varmasti jonkun mielestä pölvästi, kun raha ei näytä kelpaavan vaikka sitä ihan vasiten tarjotaan.

Eettisesti en olisi nähnyt noissa jutuissa mitään ongelmaa. Eli olisin voinut seistä (=kirjoittaa) noiden juttujen takana, mutta haluan edelleen kirjotella vain omaehtoisesti.

Ylläpitokulujen jälkeen olisin uskoakseni voinut tienata blogillani tänä vuonna jokusen satasen. En halua varjostaa tätä harrastusta neuvotteluilla palkkioista, tekstin sisällöstä tai sävystä. Raha ei ole minulle tässä asiassa sen arvoista.

Jos ei rahaa, niin mitä sitten?

Olen tätä tekstiä haudutellessani miettinyt mikä blogini tavoite sitten lopulta on? Jos en kerran halua tienata enkä olla edes kovin suosittu? Vai enkö vain kehtaa myöntää itselleni näitä asioita?

Tyydyn hyvillä mielin yhteen lukijaan, joka uskaltautuu tutkailemaan tiliotettaan ja tekee elämänsä ekan budjetin. Tai elämänsä ekan sijoituspäätöksen. Tai jonkin muun rohkean avauksen tai ratkaisun. Iloitsen siitä lukijasta, joka hoksaa, ettei olekaan vähän hassun elintapansa ja prioriteettiensa kanssa yksin.

Haluaisin olla yllytysblogi. Tai herättelyblogi. Pelkään että olen tilitysblogi tai haihattelublogi.

Onnellisin olisin, jos olisin onnistunut tuuppaamaan lukijan

• etsimään keinoja taloudellisen hyvinvointinsa edistämiseen
• kehittämään kulutuskäyttäytymistään
• pohtimaan oman ajattelun ja asenteen merkitystä
• unelmoimaan ja uskaltamaan

Ja kyllähän hyvät naurut aina kiva on saada aikaan. Mutten halua olla huumoriblogi. Haluan viihdyttää ja tietenkin loputtomasti kaivella omaa napaani ja luulla että osaan tehdä sen muita kiinnostavalla tavalla.

Kääk. sehän olisikin hirveintä. Jos olenkin vahingossa huumoriblogi. Se varmasti onkin se nolo asia, jota en itse ymmärrä…

Käyn itse lukemassa erästä blogia, vain siksi, että se on kirjoitettu ihan älyttömän huonosti. Se on mielestäni oksennusblogi: postausten muotoon puettua haukkumista ja mitätöintiä. Ja blogi saa minusta lukijan vain siksi, että se on ihan sikahuono. Montako samoin perustein tekstiäni lukevaa tyyppiä minulla on? Onko täällä ketään, joka ei kuulu tuohon joukkoon? Anyone??

Sen verran blogimaailmasta sentään jo ymmärrän, etten tuossa sysihuonoksi määrittämässäni blogissa koskaan kommentoi tekstejä tai jaa niitä. Jokainen kiinnostuksen osoitus lisää myös algorytmin innostusta tekstiin, ja yhtään lisävaloa en tuolle schaiballe halua antaa.

Haluan olla itseironiaa ja lakonista huumoria viljelevä monialainen heittäytymisblogi, jonka äärellä lukija löytää sisäisen sankarinsa, äveriään sijoittajaminänsä ja oivaltaa elämän tarkoituksen.

Päädyn määritelmään: kirjoitan rahataitoaiheista, kestävään kulutukseen ja mielenrauhaan tähtäävää elämäntapablogia. Se on nyt hyvä. Tai oikeastaan ei ole, sillä kolmen samaan lauseeseen tungetun määreen sijaan kannattaisi valita vain yksi. Mutta koska kirjoitan vain nauttiakseni kirjoittamisesta, sallin itselleni tämän aiheiden noutopöydän. Ja koitan päästä eroon huijaribloggarisyndroomastani. Vai pelkäänkö sittenkin vain paljastumista?

Lopulta olen kuitenkin itsekäs

Se ihan eka ja alkuperäinen syy, miksi päätin aloittaa verkkokirjoittamisen on selittely. Täällä se on: omat valintani ja elämäntapani selitettynä, polkuni perusteltuna vaihe vaiheelta. Koska onhan se vähän kummallista, jos alle viisikymppinen lopettaa kokopäivätyöt.

Työstä irrottautujan täytyy olla burniksessa tai masentunut, se on ehkä voittanut lotossa tai saanut perinnön, se on saneerattu erorahoilla ulos tai se elelee miehensä siivellä. Tai jos se eleleekin sossun tai työkkärin rahoilla. Tai jotain hämyistä. Noloa ja hämyistä.

Tämä blogi on käyntikorttini: näinkin voi onnistua tai kato: näin pahasti meni pieleen. Kasvollistan blogin kunhan olen jättänyt irtisanoutumislappuni. Eli edessä on vielä vuosi nimimerkkikirjoittamiseta ja toivoakseni sen jälkeen kasvollinen blogivuosien tulevaisuus.

Miten vuoden kokemuksella neuvoisin vasta-alkajaa?

Suosittelen edelleen Tiia Konttisen kaikkea some- ja verkkosisältöä liittyen muun muassa blogin perustamiseen. Vähintään yhtä paljon kun Tiia Konttiselta, olen oppinut Satu Rämön ja Hanne Valtarin kahdesta kirjasta, joissa kummassakin käsitellään myös bloggaamista: sen teknistä ja sisällöntuotannon vähän kurinalaisempaa puolta.

Vaikka bloggaamisen on tarkoitus olla hauskaa ja virkistävää, kannattaa kirjoittamisessakin olla suunnitelmallinen. Ihan kuin juoksuharrastajallakin kannattaa olla tekniikka, varusteet ja päämäärät kunnossa, kannattaa ne olla harrastajakirjoittajallakin. Muuten menee haahuiluksi.

Oma neuvoni olisi: aloita. Älä jahkaile, suunnittele, pyörittele ja pohdi, vaan aloita. Oma uoma ei löydy suunnittelupöydän ääressä vaan kirjoittamalla. Ensin menee metsään monella tapaa, mutta se ei ole vaarallista. Ja jos haluat blogina kasvaa, varaudu olemaan tosi aktiivinen somen monella foorumilla.

Lukeminen auttaa, mutta niin auttaa kirjoittaminenkin

Mutta ei se blogi, vaan se kirjoittaja. Kirjoittaminen vaatii kirkastamaan omaa ajattelua ja etsimään ratkaisuja. Jos mielessäsi on minkäänlainen tavoitteellinen projekti, on se sitten vaikka kunnon kohottaminen, uranvaihdos, veneen veistämisen harjoittelu tai mitä hyvänsä: yksi ihan parhaista tavoista pysyttäytyä polulla on aiheesta bloggaaminen.

Kirjoittaminen on tapa konkretisoida suunnitelmia palanen kerrallaan ja pysyä suunnassa. Ja varmasti joku samaa asiaa harkitseva tai samalla polulla kulkija lukee mietteitäsi mielenkiinnolla. Ja ehkä saat matkallasi imaistua jonkun muunkin mukaasi.

Kirjoittamisen iloa ja hyviä lukuhetkiä!

***************

Olen 47v hoitoalan sekatyöläinen. Kirjoitan matkastani irti työelämästä säästäväisen elämäntyylin ja sijoitusharrastuksen avulla. Kirjoitan täsmentyvistä suunnitelmistani, vaikeilen, viisastelen ja omavaraistelen. Pohdin työelämää ja opettelen ottamaan rennosti.