Leppoistaja

Leppoistajan lokikirja

Kun työasiat harmittavat lomalla

Koska minua harmittaa työasiat lomalla, päätin kirjoittaa siitä, miltä tuntuu kun työasiat harmittaa lomalla. Koitan löytää keinoja asian korjaamiseksi, jos työasiat harmittaa lomalla. Sillä on ihan sairaan ärsyttävää, kun työasiat harmittaa lomalla.

Kävikö jo selväksi mitä mielessäni pyörii? Ensin harmittaa se, että työasiat harmittavat. Pyörre on valmis ja tuohtumus alkaa työasioiden sijaan siirtyä itseen: miksi en pysty päästämään irti, unohtamaan ja rentoutumaan. Kauan odotettu loma on vihdoin käsillä: nautitaan nyt, s****na. Näinhän se hienosti sujuu.

Kesän odotettuihin ja ainutkertaisiin hetkiin hiipii varjoja. Puitteet ja ihmiset ympärillä ovat parhaimmillaan, mutta oma mieli on solmussa, kykenemätön avautumaan rauhassa ja nauttimaan.

Mikä minua harmittaa?

Harmistukseni syyllä ei ole väliä. Sillä on väliä, että olen pakannut tänne mökille mukaani kivikasan painoisen ketutuksen, joka on mielessäni sekä päivällä että yöllä. Ketutus ei niinkään valvota, vaan tuntuu muunlaisina kehollisina tuntoina. Tiedän jo vanhastaan, että kun stressaan, heittää pulssi epäsäännölliseksi ja iltayö menee outoja rintatuntemuksia tarkkaillen. Näin sitä levätään ja lataudutaan: kaksi sormea rannetta tunnustellen.

Jos nyt kuitenkin vähän ruikutan, niin harmittamaan jäi epäoikeudenmukaisuuden tunne. Kokemus siitä, että minut ymmärrettiin tahallaan väärin, koska se tulkinta palveli toisen etua.

Aina osuu samaan paikkaan

Huomaan, että olen jälleen pahimman kipupisteeni äärellä. Minun on ihan kamalan vaikea päästä yli siitä, että saan epäoikeudenmukaiselta tai kohtuuttomalta tuntuvaa arvostelua.

Kestän aivan hyvin, jos teen virheitä. Pystyn tunnustamaan ne, osaan pyytää anteeksi ja osaan kertoa mitä asioita en huomioinut riittävästi tai mitä en harkinnut.

Osaan olla epätäydellinen ja erehtyväinen ilman että soimaan siitä liiallisesti itseäni. En suhtaudu mokiini kevyesti, mutta ne eivät julkisinakaan tekoina haavoita minua.

Mutta minua harmittaa aivan vietävästi, jos minut haukutaan jostain vajain taustatiedoin tai ketunhäntä kainalossa. Ja tämä on siis minun puutteeni, jota tässä ruodin. Joku voisi tähän ihan näppärästi neuvoa, että jos tietää, ettei ole tehnyt mitään väärin, niin mitäpä sitä harmittelemaan minuutinkaan vertaa. Varsinkin kun käsittelin tilanteen vielä viimeisessä iltapäivän puhelussa esimieheni kanssa ja sain häneltä olantaputukset: ”tilanne on kurja, mutta mitään et ole tehnyt väärin, luotan sinuun”.

Jos kerran tiedän, että olen toiminut oikein ja esimiehenikin uskoo niin, miksi kannan sen kivikassin tänne mökille ja miksi joudun iltayöstä tarkkailemaan pulssia, että lyökö jo liian epäsäännöllisesti? Mihin kohtaan tämä asia osuu minua niin pahasti, että tunne vie näin pahasti mukanaan?

Nyt olen siis jo näin pitkällä: olen myöntänyt, että työasiat ketuttavat lomalla ja olen pystynyt tähän sanoittamaan, mikä työasia minua ketuttaa. Sitten pohtimaan keinoja: mitä tälle tehdään?

Ei se ole työpaikan vika

Joudun taas toteamaan, ettei se ole työpaikan vika, jos minua lomalla harmittaa. Olen itse vastuussa siitä, että voin hyvin. Jos vaikka pomo soittelisi lomalle, pitäisi minun osata laittaa puhelin kiinni.

Jos oletettaisiin, että luen sähköposteja, pitäisi minun osata sanoa, etten aio niin tehdä. Jos minun pitäisi keskeyttää loma jonkun organisaation ruuhkahuipun tai kriittisen tapahtuman takia, niin minun hommani se on sanoa, etten ole tavoitettavissa. En voi olettaa, että joku muu vetää rajoja puolestani. Se on minun oma tehtäväni.

Jos siis pystyn helposti sanomaan, että vastuu on itsellä ja rajat vain vetämistä vaille, niin miksi en pysty jättämään omaa vit… eikun harmistustani työmaalle? Miten turhautumisen tunne ja epäoikeudenmukaisen kohtelun kokemus rajataan?

Osaanhan minä jo jotain

Minulla on esimies joka antaa olla rauhassa lomalla, eivätkä muutkaan kollegat lomalle vaivaa. Joten tältä osin minun ei tarvitse harjoitella tai harjoittaa rajaamista.

Minulla on valtava määrä tekemättömiä töitä, keskeneräisiä projekteja ja odotuksia, joihin vastaaminen on suuri haaste. Halutessani riittämättömyyden tunne ja tekemättömien töiden paine voisi pilata ihan jokaisen lomani ja viikonloppuni. Mutta näin ei tapahdu: jätän kylmän viileästi työröykkiön toimistolle, huudan heipat ja singahdan vaivatta vapaalle.

Tarkoitukseni ei ole kehua, että minulla on hyvä pomo, tai että suhtaudun kylmähermoisesti tekemättömiin töihin. Kirjoitan todetakseni, että joltain osin minun ei tarvitse rajata, joltain osin osaan rajata ja joltain osin olen näköjään aivan keinoton suorittamaan minkäänlaisia rajauksia: koko tunnekönttä kulkee mukanani lyhentämättömänä. Työasiat harmittavat lomalla ihan eeppisellä tasolla.

Ei se työ, vaan minä itte

On ärsyttävää jälleen huomata, että työasioista kettuuntuneena lomailu kertoo enemmän minusta kuin työstäni. Joku asia työmaailmassa on osunut minua niin pahaan paikkaan, etten osaa hoitaa tätä. Siis hoitaa asiaa omassa itsessäni.

Nähdäkseni minulla on kaksi vaihtoehtoa:

  • voin lähteä tutkimaan, miksi juuri tämä kyseinen asia on minulle näin vaikea? Miksi tuohdun epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta niin paljon, etten pysty päästämään siitä irti, vaikka omatunto on puhdas?
  • voin hyväksyä sen, että juuri tämä kyseinen kela on se minulle vaikein juttu. Sen sijaan, että harmittelen päivä päivän perään, kuinka vieläkin ketuttaa, voin hyväksyä sen osaksi tätä lomaviikkoani. Minä olen tällainen, koen asiat näin. Olen tältä osin vielä vaiheessa.
  • Ja keksin näköjään kolmannenkin: erityisesti sellaisella lomalla, jolloin ketuttaa, pitää aktiivisesti tehdä uusia asioita ja uppoutua rentouttavaan tekemiseen ja kivoihin ihmisiin.

Lomaketutus: miten päätän hoitaa asian?

En ota lopputiliä, vaikka sekin kieltämättä kävi mielessä. Se olisikin näppärä keino hoitaa asia: pitäkää tunkkinne. Päätän jatkaa tunkin ääressä ja valitsen kaikki kolme omaa keinoani:

1. Harjoitelen uusia taitoja

Minulla on jo pitkään roikkunut kuuntelulistalla ”Tunne lukkosi”– kirja, jonka ajatus on, että meissä jokaisessa on jokin tunteisiin liittyvä solmu, joka meidän oman hyvinvointimme kannalta pitäisi tuntea. Olen jonkin verran omahyväisesti ajatellut, ettei asia koske minua. Luulin pyöritelleeni omia asioitani jo tähän ikään mennessä riittävästi, jotta ymmärtäisin riittävästi oman mieleni saloista. En näköjään sittenkään.

Kirja menee kuuntelulistalle. Mutta vasta sitten, kun palaan töihin. Kirja on oivallista matskua korvanappeihin työmatkapyöräilyn ajaksi. Lupaan itselleni, että pohdin tätä itselleni tuhoisaa tunne- ja reaktiomallia rauhassa, mutta vähän myöhemmin, en nyt lomalla.

Keinoni korjata loma-aikainen työketutus on opetella tuntemaan itseäni paremmin. Muita keinoja tähän voisi olla esimerkiksi rohkeampi rajojen vetäminen töissä, ein sanominen tai delegointi. Kuinka vaan. Ainut varma asia on, että työpaikan oloja tai tyyppejä haukkumalla oma lomaketutus ei korjaannu. Vastaus on jälleen siellä vessan peilissä.

2. Hyväksyn, että nyt on näin

Juuri se asia, jota päätät olla ajattelematta, pyörii päässäsi taukoamatta, niinhän se on. Eli päätän sallia, että tämän loman ajan työasiat ovat näköjään ennätyksellisen hyttysmäärän ohella kumppaninani täällä kuusikossa. Olkoon nyt vastaanpyristelemättä tällä tavalla. Pystyn vaikuttamaan mielialaani ihan yhtä paljon kuin hyttysiin ja juhannuksen säähän.

Olen semisti allerginen kaikelle lempeyspuheelle, mutta nyt huomaan sisäisen maaretkallioni heränneen ja hahmotan, että jos tunnistan turhautumiseni ja sallin sen tunteena itselleni, pärjään asian kanssa jo minuutin jälkeen paremmin. Tunne ei ole kiva eikä tilanne toivottu, mutta pärjään ihan hyvin kuitenkin.

3. Uppoudun

Joskus lomalla on vaan ihaninta olla jouten. Tai no, elämässä on aina ihaninta olla vaan jouten. Mutta joskus jouten olo on hankalampaa kuin joskus toiste, ja joskus se ei tunnu onnistuvan oikein mitenkään. Jos työasiat ketuttavat, huomaan että tärkeintä on olla itse aktiivinen.

Hyvässä kaveriporukassa ei naurun tiimellyksessä työmurhe tuikahda mieleen. Ja jos ihmiset ympärillä tuntuvat olevan liikaa, pysyvät työasiat myös kaukana, kun on pakko keskittyä johonkin muuhun. Mikä tahansa harrastaminen tai projekti käy, kunhan siihen on pakko keskittyä täysillä.

Tämä keino ei auta pelkästään. Eli tulee aina se hiljainen hetki, jolloin omia tunteitaan ei pääse karkuun. Eikä omia heikkoja kohtiaan voi tokikaan loputtomasti paeta hauskojen kesätapahtumien keskelle. Mutta jokainen näistä keinoista yhdessä muodostaa sellaisen hyvän blandiksen, jolla loman aikainen työketutuskin selätetään.

Kun työasiat vievät lomailon

Pontevalla ”nyt en varmasti enää ajattele työasioita”- päätöksellä tätä ei ratkaista. Päättäväisyys on monessa kohtaa hyvä, mutta nyt se ei riitä. Kiteytän oman reseptini to -do-listaan, suorittajahan toki olen lomallakin.

Lomalla työasioista kettuuntuneen helpotukset:

  1. Tunnusta itsellesi, jos työasiat harmittavat. Älä koita väkisin tunkea ajatuksia sivuun.
  2. Hyväksy ketutuksesi. Se on hyvän olon alku.
  3. Pyri määrittelemään se ilmiö, tilanne tai asia joka työssä sinua vaivaa mahdollisimman tarkasti.
  4. Hahmota miten voit kehittää toimintaasi tai itseäsi tilanteen korjaamiseksi.
  5. Päätä milloin / missä hankit noita taitoja, siis ihan konkreettisesti.
  6. Tee kivoja asioita. Hämää itseäsi uppoutumalla tai hyvällä seuralla.

Kirjoita nämä kaikki asiat ylös. Vaikka tupakkiaskin kanteen, minne vaan. Minä lähettelen itselleni tarvittaessa whatsapp-viestejä. Myös blogiteksti näköjään käy. Laitan nyt korviin ruotsalaisdekkarin ja lähden risusavottaan.

Terveisiä sinulle

Rakas työtoverini/asiakkaani/verkostoni/what ever: tiedätkö, olet mukanani täällä mökillä ja olen ajatellut sinua paljon. Et ehkä itse tiedä näin tapahtuneen. Tai voihan olla, että minä olenkin sinun mukanasi vapaa-ajallasi? Ehkä istunkin vieressäsi Kreikan auringossa tai Lofoottien kalliolla? Oho! Olenko päässyt sinne asti.

Ihan mahdottoman rentouttavaa, voimaannuttavaa ja irtaannuttavaa lomaa. Päästetään tilanteista, tunteista ja olosuhteista irti hetkeksi ja palataan fiksaamaan asioita kun on sen aika.

*********************

Olen 47v hoitoalan sekatyöläinen. Kirjoitan matkastani irti työelämästä säästäväisen elämäntyylin ja sijoitusharrastuksen avulla. Kirjoitan täsmentyvistä suunnitelmistani, vaikeilen, viisastelen ja omavaraistelen. Pohdin työelämää ja OPETTELEN OTTAMAAN RENNOSTI. PRKL.

Jätä kommentti