Leppoistajan Lokikirja

Leppoistajan Lokikirja

Minusta tuli metsänomistaja!

Mitä nyt? Työhuoneestani kuuluu kummallinen älähdys. Jotain huutamisen, nauramisen ja pelästymisen sekoitusta. Kollega naapuritoimistosta kyselee, onko kaikki ok?

Olin kurkannut puhelimesta sähköpostit. Kiinteistönvälittäjältä oli saapunut viesti: ostotarjoukseni metsäpalstasta on hyväksytty. En pysty lukemaan postia hihkumatta tavalla, joka saa kollegan tarkistelemaan, mitä tapahtuu.

Yksi tämän vuoden isoista haaveistani on ostaa metsää. Tämä on kolmas kirjoitukseni aiheesta: ensimmäisen ja toisen vaiheen selostukset löydät halutessasi linkkien takaa. Ja koska taipumukseni on yli-innostua, aloitin tänä keväänä myös metsäalan opinnot.

Tavoitettani kohti eteneminen on tarkoittanut mojovaa määrää eri verkkosivujen tutkailua, henkilökohtaisen talouden laskelmia ja neuvottelua perhepiirissä. Laskeskelin itselleni kipurajan, kävin lainaneuvottelussa ja sain lupauksen rahoituksesta. Olen hankkeellani kuluttanut lähipiirinikin aikaa ja huomiota, joskin asia tuntuu innostavan: puolisoni tutkailee palstoja vähintään yhtä innokkaana kuin minäkin. Välillä soitan faijalle pyytäen lisäneuvoja.

Omat metsäkriteerit

Unelmaa konkretisoidessani laadin itselleni metsäkriteerit. Haluan ostaa metsäpalstan,

  • joka on kooltaan noin 25 hehtaaria
  • jossa on ainakin hieman korkeuseroja
  • jossa vesi on jollain lailla saapuvilla
  • joka on yhteinäinen maa-alue
  • joka on jollain lailla symmetrinen tai järkevän muotoinen alue, jolloin se on vapaa-ajan kohteena helpompi hahmottaa.
  • joka on korkeintaan taimikkoa: haluan kasvaa metsän mukana
  • jonne on tieyhteys
  • jossa ei ole voimalinjoja
  • joka on kaukana valtatiestä
  • joka on kohtuullisen ajomatkan päässä kotoa

Tähän kirjattuna vaatimuslistani näyttää mahdottomalta. Olenko asettanut rimani siten, että tähän menee ikuisuus tai niin, ettei mikään minulle kelpaa?

Takaisin sorvin ääreen

Tein joitakin viikkoja sitten huutokaupassa ostotarjouksen metsäpalstasta, mutta jäin pahasti jalkoihin. Toisen kerran koetin onneani normaalissa tarjouskaupassa. Olin tosi harmissani varsinkin toisen ostoyritykseni kariutumisesta. Välittäjä ilmoitti myyjän hylänneen kaikki annetut tarjoukset. Erityisesti tämä harmitti siksi, että tarjosin yli pyyntihinnan.

Mutta eihän tilanteeseen ollut kuin tyytyminen. Palasin kahdelle parhaaksi määrittämälleni sivustolle: tutkimaan huutokaupat.com– sivuston kautta myytäviä vanhoja valtion turvesoita ja metsätilat.fi– sivun kautta myytäviä metsätiloja. Muut sivut olin hankalina, epäjohdonmukaisina ja liian kirjavatasoisina kauppapaikkoina hylännyt.

Perkasin ja perkasin, selasin ja selasin eikä myytävänä näyttänyt olevan mitään edes siihen suuntaan, jota haluaisin. Metsäpalstat olivat joko aivan mahdottoman liian suuria ja kalliita tai pikkiriikkisiä plänttejä, ihan liian kaukana pohjoisessa tai jotain muuta täysin ei-ei materiaalia. Lannistun.

Tuoreena metsäkoululaisena kuuntelen käytäväpuheita: eräs metsänostaja etsi sopivaa palstaa yli vuoden. Äh, en millään malttaisi odottaa niin kauan, niin palavissani tämän asian kanssa nyt olen. Mutta toisaalta olen kriteereineni ehdoton. En halua tehdä kompromisseja kun kyse on unelman toteuttamisesta.

Korotettu hintapyyntö

Sitten se ”minun” palstani ilmestyy uudelleen myyntiin. Kohde, josta tein aiemmin hylätyn tarjouksen, on näemmä uudelleen kaupan. Aiemmin sen hinta oli 35 000€, hylätty tarjoukseni oli 36 000 euroa. Uusi hintapyyntä on 49 000 euroa.

Laskeskelen uudelleen. Minulla on 50 000 euron lainalupaus. Alun perin itselleni asettama hintatavoite oli 2000 euroa hehtaarilta. Haluamani palsta on 26,7 ha, joten sen hinta asettuu määrittelemääni haarukkaan. Käyn tutkailemassa uudelleen myynti-ilmoituksen liitteet. Niissä on erikseen arvioitu sekä puuston että maapohjan arvo.

Palstalla nyt kasvavan puuston arvo on noin 30 000 euroa. Maapohjan arvoksi on määritelty noin 5000 euroa. Arvoja laskiessa tehdään aina varovaisuuteen perustuva vähennys, jonka määrä vaihtelee. Ilmoituksessa kerrotaan, että varovaisuusperiaatteen mukaan arvoa on vähennetty 20 %. Eli palstan käyväksi arvoksi määritellään tällä hetkellä 28 000 euroa. Näin se varmasti ihan puhtaasti insinöörimäisellä matematiikalla on.

Minä lasken palstalle muutakin arvoa: se on vajaan kolmen tunnin ajomatkan päässä kotoa. Se on riittävän kaukana, jotta hinta pysyy kohtuullisena, mutta ei kamalan kaukana kuitenkaan. Pääsee vaikka makkaranpaistoon lauantaina jos niikseen haluaa. Tontti rajoittuu yhdestä kulmastaan pieneen puroon. Tontti on yhtenäinen, suorakulmainen alue.

Tuskittelen ja pohdin asiaa jokusen viiikon. Minun on hyväksyttävä tosiasiat: tätä hintataso metsäpalstoilla on. Ne eivät ole myynnissä sillä hinnalla mikä niiden arvo on. Vaan sillä hinnalla mikä niiden arvo on myöhemmin. Tai mikä niiden arvo on psykologisesti. Tai kumpaakin.

Uusi tarjous

Mietin ja neuvottelen keittiön pöydän ääressä. Päätän tehdä uuden tarjouksen. Ehdoton kattoni koko hankinnalleni on 50 000 euroa. Metsäpalstaa ostaessa lankeaa ostajalle aina lisäkuluja. Vähintään tulee maksettavaksi 4 % varainsiirtovero ja puolet kaupanvahvistajan kuluista sekä lainhuuto. Lainhuuto tarkoittaa palstan rekisteröimistä omiin nimiin.

Joskus mukaan tulee myös lohkomiskuluja, jos myytävä alue on vielä virallisesti osa jotain suurempaa kokonaisuutta, ne voivat olla tuhansia euroja. Tähän palstaan ei lohkomiskuluja kohdistu, se on jo valmis erillinen palanen.

Lasken, että voin tarjota palstasta 47 000 euroa jotta pysyn suunnittelemissani raameissa. Laitan uuden tarjouksen vetämään ja päätän unohtaa koko asian. Ajattelen, että tarjoukseni on muodollinen kepillä jäätä- yritys, joka ei mene läpi koska se on alle omistajan uuden hintapyynnön. En kuitenkaan malta olla yrittämättä, sillä huolellisten etsintöjeni jälkeen tiedän, että kriteerini täyttäviä palstoja on tarjolla niukalti ja harvoin.

Kuluu kolme päivää: saan sähköpostiviestin ja pelästytän hihkumisellani työkaverini. Kun olen käynyt hänen huoneessaan pulputtamassa asiani, on aika soittaa miehelle. No se on rouva metsänomistaja täällä, päivää.

Sokkona eteenpäin

En ole käynyt katsomassa tulevaa palstaani. En ole koskaan käynyt sillä paikkakunnalla, missä palstani on. Maksan melkein 50 000 euroa kohteesta, jota en ole ennen kaupantekoa nähnyt ja jota en mene kaupanteon jälkeenkään katsomaan. Palstani on vahvasti lumivaipan peitossa: aika uuden omaisuuden katselmoinnille on vasta monen kuukauden päästä.

Eikö kuulosta ihan hullulta? Mutta netti on oivallisia kartta- ja satelliittisovelluksia täysi, joiden avulla pääsee tutkailemaan kaiken mahdollisen. Ja minulla on välittäjän selostus puustosta, maapohjan laadusta sekä karttasovellusten tiedot korkeuseroista ja tiestöstä. Näin tämä ilmeisesti tehdään, tai ainakin voidaan tehdä. Olisihan se kiva ihan itse nähdä, mutta se ei ole välttämätöntä. Muita tiedon lähteitä ja perehtymisen mahdollisuuksia on paljon.

Ei edes kaupoille

Vielä epätodellisemman asiasta tekee se, että kauppa täytyy tehdä myyjän kotipaikkakunnalla, joka on kaukana. Hän ei kuulemma käytä lainkaan verkkopalveluita eikä voi matkustaa. Jos haluaisin kättelemään tai edes kyynärpäätä kolauttamaan, pitäisi kaupantekoon käyttää yksi lomapäivä. Päätän olla sitä tekemättä. En halua istua autossa yhtä arvokasta lomapäivää, käytettäköön se aikanaan vaikka palstalla. Niinpä sovimme, että annan kiinteistönvälittäjälle valtakirjan, hän saa toimia puolestani.

Lainaneuvottelut pankin kautta käytiin teamsilla, juttelimme raha-asiat selväksi samalla kun makoilin makkarin sängyllä. Lopullinen lainan järjestely hoidettiin puhelulla kesken työpäivän. Ostettavaan metsäpalstaan olen tutustunut vain tietokoneen ruudulta. Välittäjälle annoin valtakirjan sähköisen allekirjoitusohjelman kautta ja hän kävi kaupoilla puolestani.

En siis ole tehnyt muuta kuin surffaillut netissä, puhunut puhelimessa ja painanut muutaman kerran enteriä. Nyt minulla on vajaat 27 hehtaaria metsää ja 48 000 euroa velkaa. Tilanne tuntuu vähintään epätodelliselta. Vaikka järki sanoo, että tämä on ihan aikuisten oikeasti hoidettu fiksusti, niin tunne haraa vastaan: vähän hirvittää. Mutta en halunnut epäröinnin vuoksi sivuunkaan jäädä. Ja olisinhan minä toisinkin voinut toimia, mutta en halunnut. Joten tämä (minulle) kummallinen asiainkulku on nyt hyvä tapahtumaketju.

Vappupiknikkiä odotellessa

Nyt odotetaan. Kunhan lumet sulavat ja vähän lämpenee, lähdemme viikonlopun retkeilyreissulle maita katsastamaan. Vappu on oivallinen tilaisuus kippistellä takakontin suojassa skumppaa keväälle ja uudelle metsälle. Murulaiseni on rakentanut meille hienon autoteltan, jota piti käyttää kesällä lapin matkalla. Nyt emme lähde niin kauas vaan pitäydymme omilla tiluksilla.

Toivoakseni oma metsä tulee olemaan kiinteä osa firearkeani. Se on minulle raivauksen ja risusavotan puuhamaa ja miehelleni metsästysmaastot. Ja matkakohteena korvike aiemmille ulkomaan reissuille.

Aikuisten majaleikki. Se kai tämä on. En tällä hetkellä osaa ajatella, että joskus myisin puuta tai että metsä tuottaisi. Suurimmalta osin se onkin niin nuorta, ettei se minun elinaikanani mitään meille anna. Muuta kuin iloa ja rauhaa. Mitä sitä muuta toivoisi?

Yle Areenasta on kuunneltavissa tosi kivasti tehty kuuden jakson sarja Perintö: Isien metsät tytärten käsissä. Tuo podcast on suoraan ajattelua oman pääni sisältä: pohdintaa erilaisista vaihtoehdoista ja vaikeilua ratkaisujen äärellä. Minäkään en vielä tiedä, mitä metsälläni on viisainta tehdä, mutta haluan ottaa selvää ja oppia.

*************

Olen 47v hoitoalan esimies ja uunituore metsänomistaja. Kirjoitan matkastani irti työelämästä säästäväisen elämäntyylin ja sijoitusharrastuksen avulla. Kirjoitan täsmentyvistä suunnitelmistani, vaikeilen, viisastelen ja omavaraistelen. Pohdin työelämää ja yritän opetella ottamaan rennosti.

Jätä kommentti