Kun työarkeni terveydenhuollon esimiestehtävissä harmittaa, olen aina varma, että muualla on paremmin. Huonoina hetkinäni jaksan jankata hyllyttäjän työstä tai toiveestani työllistyä tiskariksi. Haaveeni perustuvat mielikuviin ja työkokemukseen, josta on neljännesvuosisata. Olen nuorena tehnyt osani perushommia: toimisto- ja laivasiivonnut, ollut ravintolan tiskissä ja ihan perinteisessä perunateatterissakin.

Tiedostan, että ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen. Vaikka kuinka harjoittelen läsnäolo- ja kiitollisuustaitoja, pakko se on tunnustaa: haaveilen aina jostain, joka on juuri sillä hetkellä itselle kaukaista tai saavuttamattomissa.

Helmikuun ajan kirjoitan äkkikäänteistäni työelämässä. Työrintamalla sattui monta minulle isoa asiaa peräjälkeen. Kaikki nämä vaiheet muodostuvat lopulta myös osaksi firetyssuunnitelmaani.

Tilapäistöillä huolettomuutta elämään?

Tästä siis lähdetään: osa ¼: lähdin etsimään keikkatöitä. Minulla on kaksi keinoa, joilla aion päästä irti kokopäivätyöstä: osinko-osakkeisiin sijoittaminen ja tilapäistyöt. Koska elän pienellä rahalla ja pienten tulojen verotuskin on lähes olematon, tarvitsee minun fire-todellisuudessani tehdä töitä 1–2 työvuoroa viikossa tai viikko kuukaudessa. Hoitajalle tämä on helppoa, työtä voi valikoida sen verran kun haluaa.

En tavoittelekaan täydellistä irtiottoa työelämästä: en usko, että se 50-vuotiaana on terveellinen valinta. Tavoittelen huolettomia hajahommia ilman työelämäpaineita tai draamaa. Ah, miten ihanan huoletonta arkeni tuleekaan olemaan!

Mutta onko tämä sittenkään totta? Entä jos haaveeni suorittavien töiden autuudesta on aivan vääristynyt? Entä jos en jaksa, pysty, osaa tai sopeudu? Päätän koeponnistaa. Teenhän jo nyt muitakin valmisteluja: säästän, sijoitan, seuraan rahankäyttöäni ja harjoittelen niukkuutta. Mielenrauhaakin koitan jostain itselleni jo haalia. Lienee siis syytä harjoitella myös tilapäistöitä, jos kerran suunnitelmani niiden varaan perustan.

Hoitoalan tehtävät tuntuvat nyt liian ”läheisiltä” omaan viralliseen arkeen, joten niitä en toistaiseksi halua. Päätän lähteä etsimään muita töitä: siivousta, blokkaamista, jotain tilapäistä, jolla voisin piristää arkeani ja koeponnistaa suunnitelmaani.

Tuotteistaminen uusiin tehtäviin

Googletin ”henkilöstövuokraus Pirkanmaa” ja tartuin ensimmäisen hakutuloksen mainokseen. Yrityksen sivuilla oli erikseen vaihtoehtona lyhytkestoiset, nopealla varoitusajalla tulevat tilapäistyöt. Niitähän minä haluaisin. Ei mitään pysyvää eikä vakituista: mitä lyhytkestoisempaa, sen parempi. Menin ”painikkeesta sisään järjestelmään” ja aloitin hakemuksen laatimisen.

Hakijakuva oli ensimmäinen haaste. Miten tässä haluaisi itsensä esittää? Päädyin laittamaan kuvakseni ulkoilukuvan metsäisessä ympäristössä. Kuvan tarkoitus on näyttää, että olen liikunnallinen, iloinen ja katson reippaasti silmiin. Kuva on todellakin kaukana niistä siisteistä ja tarkkaan harkituista hakemuskuvista, joilla vastuutehtäviä haetaan. Mutta samalla tavoin kuin vastuutehtäviä hakiessa, piti tarkkaan miettiä, millaisen kuvan haluan itsestäni antaa.

Hakemusteksti oli vielä hankalampi juttu. En missään nimessä halua valehdella, mutta aivan kaikkea ei ole syytä kertoakaan. Ja ennen kuin syyttävä sormesi nousee pystyyn, niin muistutan, että näinhän me kaikki teemme jokaisessa rekrytointiprosesseissa: luomme itsestämme haluttavan kuvan.

Kaikkea ei tarvitse hakiessa kertoa, eikä niin tee meistä kukaan. Ei ole syytä kertoa, että toivoo raskaustestin olevan positiivinen, että harkitsee muuttoa paikkakunnalta, että hakee paikkaa vain työpaikan hyvän sijainnin vuoksi, tai että hakee uutta työtä koska inhoaa pomoaan. Kaikilla meillä joku ketunhäntä kainalossa viuhuu, ja viuhukoon.

Kaikkea ei tarvitse kertoa

Työhakemukseeni kirjoitin olevani terveydenhuoltotaustainen, tamperelainen 47-vuotias nainen, joka etsii tilapäistöitä ilman, että voi sitoutua mihinkään kovin pitkäksi aikaa. Lähtökohtaisesti etsin keikkaluonteisia iltatöitä. Kerroin olevani ahkera, liikunnallinen, tarkka ja luotettava.

Koulutustaustaa vähän hämärtelin. En halunnut siihenkään mitenkään valehdella, mutta en todellakaan lähtenyt kaikkea osaamista listaamaan. Kerroin että minulla on hygieniapassi ja monta vuotta työkkokemusta hoitoalalta. Ihan totta kummatkin.

Innostunutta odotusta

Sekä mieheni että ystäväni olivat sitä mieltä, ettei minua oteta sekatyönaiseksi. Olen ylikoulutettu ja taustani on väärä, aiheutan vain ongelmia ja minua on hankala johtaa. No, varmaan minua voi olla hankala johtaa, mutta lupaan pyrkiä kuuliaiseen alamaisuuteen ja haluan kokeilla. Korostan työelämässä aina sitä, että pitää ymmärtää oman vastuun ja toimenkuvan rajat ja haluan todistaa ymmärrykseni tästä asiasta ihan käytännössä.

Olin suorastaan naurettavan innostunut tästä: pääsisin kokeilemaan jotain ihan uutta ja virkistävää. Ajattelin ottaa keikkatyön harrastuksena: minulla on ylimäärästä aikaa arki-iltaisin ja haluan kokeilla mihin pystyn. Joku tekee sen punttisalilla, minä henkilöstövuokrausfirmassa. Muutaman päivän odotin ihan fiiliksissä soittoa. Pääsisiköhän käymään haastattelussa? Mitäköhän siellä sanoisin?

Noin viikko hakemukseni lähettämisen jälkeen sain henkilöstövuokrausfirmasta viestin. Sähköpostiviestissä oli kolme linkkiä ja lyhyt kehotus: jos näistä tehtävistä joku kiinnostaa, tässä, voit hakea. Lopussa viralliset terveiset ja heipat. Minulle ei soitettu, minua ei kutsuttu käymään, eikä hakemustanikaan oltu saamani viestin perusteella (kovin tarkkaan) luettu.

Olin pettynyt. Näinkö työnhakijaa kohdellaan? Olin jo hakenut yrityksestä töitä. Nyt olisi pitänyt hakea uudestaan. Hakemuksessani klikkasin firman verkkkosivujen valikosta vaihtoehdon, jossa haettiin tekijöitä nopeisiin, lyhyihin tilapäistöihin. Avoimeen hakemuskenttään vielä uudelleen kirjoitin, että olen elämäntilanteeni vuoksi kiinnostunut vain lyhytkestoisista tilapäistöistä.

Vaikka kuinka selkeästi olin kertonut mitä toivon, sain firmasta sähköpostivastauksella ohjeet hakea kolmea kokoaikaista, vakituista siivoajan tehtävää. Mukana ei ollut minkäänlaista perustelua tai selitystä sille, että minua ohjailtiin ihan eri suuntaan. Viesti oli kiireinen ja huolimaton, sen tulkinnan siitä vastaanottajana teen.

Ilmeisen vääriä luuloja

Olin lapsellisesti luullut, että joku soittaa minulle, pyytää käymään, esittelee jonkun portaalin, jota kautta työtarjouksia tulee, tai jotain. Nimiä joihinkin papereihin, verokortteja, tilitietoja, hygieniapasseja ja sitoumuksia. Näin meillä tehdään kun joku ilmoittaa olevansa keikkatöistä kiinnostunut.

Jäin miettimään, mitä tehdä. Olenko uudelleen yhteydessä firmaan ja kerron vielä kerran millaisia töitä haen, vai jatkanko seuraavan yrityksen sivuille?

Olen hakenut työtä elämässäni kymmeniä kertoja ja tullut usein torjutuksikin. Tyssit työelämässä eivät ole minulle mikään tyrmistys vaan osa ihan normaalia työelämän arkea. Välillä onnistuu, välillä ei.

Ensimmäistä kertaa työtä hakiessani minulle tuli tunne, ettei minusta oltu yhtään kiinnostuneita ja että asiani käsiteltiin huolimattomasti. Harmittaa, sillä oletan, että kyse on tehtävistä, joiden täyttäminen on haastavaa. Ja ajattelen, että tällä markkinalla se firma, joka kohtelisi hakijoita kivasti, menestyisi hyvin.

Kylmäkiskoisuus kummeksuttaa

Kohtelustani sisuuntuneena kävin työvoimahallinnon sivuilla. Olin hakenut lyhytaikaisia siivoustöitä. Tutkin markkinaa: mikä täällä on kysyntä?  Siivoustyöhön on Tampereella avoinna 146 eri tehtävää. Ovatko nämä työmarkkinat, joilla voi hakijoille jättää huonon maun?

Harmittaa. Tähänkö nämä minun suunnitelmani heti kariutuvat? Olin ollut varma, että keikkatöitä saa, kunhan ilmoittautuu, mutta asia ei olekaan näköjään niin.

Harkitsen jatkotoimiani muutaman päivän. Jaksan aina toistaa työelämässä sitä, että erilaisten prosessien lopputulos on monesti paljon enemmän työntekijän itsensä vastuulla, kun henkilö on valmis myöntämään.

On helppo väittää olevansa olosuhteiden uhri, mutta se ei usein ole niin totta kuin itselleen haluaa väittää. Omiin asioihin voi vaikuttaa, kunhan pysyy rauhallisena, rakentavana ja kohteliaana. Mouhaavaa marttyyria ei kuuntele kukaan.

Uusi täsmentävä yritys

Päätän lähestyä rekrytointiyritystä uudelleen ja vastaan heiltä saamaani sähköpostiin. Kiitän saamastani vastauksesta ja linkeistä tehtäviin, joita voisin hakea. Toistan viestissäni toiveeni lyhytaikaisista tilapäistöistä ja pyydän toimintaohjeita: miten minun tulee edetä?

En koskaan saa vastausta postiini. Painan tämän postauksen julkaisunappia pari kuukautta kontaktointiyritysteni jälkeen. Hakukokemus jää voimakkaana mieleeni. Tulin huonosti ja ylimalkaisesti kohdatuksi.

En muutu tämän kokemuksen myötä paremmaksi esimieheksi, mutta saan kokemuksen huonosta rekrytoinnista. En ole koskaan tullut tällä tavalla kohdelluksi, kerta se on ensimmäinenkin. Tiedän, että tämä on toisille jokaviikkoista arkkea: tulla ohitetuksi työnhaussa ilman asianmukaisia vastauksia ja tiedottamista. Siksi oma huono kokemukseni ei kaipaa säälittelyä tai voivottelua.

Olenhan työelämän lellilapsi, olen saanut edetä urallani ja yleensä saanut toivomani paikat. Vaikka olen kuullut näistä hakukokemuksista, tämä on minulle ensimmäinen. Olen hakenut muun laisia tehtäviä ja tullut kohdelluksi muulla tavalla.

Kuuma rekrytointivihje

Jos haet tekijöitä tehtäviin, joita on paljon auki, helli hakijoitasi. Älä jätä viestejä roikkumaan, kontaktoi ja neuvottele. Jo pelkällä peruskamalla olet näköjään aika vahvoilla.

Vaikka sinulla ei olisi mitään kiinnostusta palkata hakijaa, kohtele häntä hyvin. Hän kertoo kohtelustaan eteenpäin ja on hakukokemuksen jälkeen Sinun mainosmiehesi. Tai ei ole.

Näin jälkeenpäin ajattelen, että täällähän sitä rekrytointiosaamista pitäisi olla: siellä missä avoimia paikkoja on 146. Mutta asetelma on päinvastainen: yhtä johtajan paikkaa on täyttämässä kasapäin konsultteja, ja hakijoitakin on paljon. Osaaminen pitäisi kuitenkin käyttää hyväksi siellä, missä ihmisten löytäminen on vaikeinta.

Juu, ymmärrän ettei yritys halua panostaa rahallisesti siistijän löytämiseen. Mutta kyllä maksaa tyhjäkäyntikin ja väärät rekrytoinnit vasta suuri menoerä ovatkin. Eli haistan osaamisvajetta suorittavaan työhön rekrytoitaessa. Ihan vinkiksi vaan. Pienikin prosessien kehittäminen voisi tuoda huimia hyötyjä. Huomaavaisuus ei ole kallista.

Lapset tulevat avuksi

Tilitän huonoja rekrykokemuksiani parikymppisille lapsukaisilleni ja he osaavat auttaa: olen kuulemma ollut aivan väärän firman sivuilla. Seudullamme on yksi hyvä firma, jonka kautta työllistyminen onnistuu joustavasti ja helposti. Luotan heidän verkostojensa tietomäärään ja koitan palauttaa uskoani myös tilapäistöiden rekrytointiosaamiseen.

Nuorten puskaradio sen tietää: mikä firma on hyvä ja mikä ei. Kelaa, jos olisit vastuutehtävissä siinä yrityksessä, jolla on jo valmiiksi niin huono maine, ettei sinne hae kukaan. Tai siis hakee vain tietämättömät 47-vuotiaat.

Päädyn ainakin toistaiseksi siihen, etten yritä uudelleen. En ainakaan nyt. Elämään on tupsahdellut muita innostavia asioita, joiden kanssa haluan edetä. Nuo asiat ovat minulle tässä hetkessä tärkeämpiä kuin ambitioni saavuttaa kannuksia tiskarina. Mutta koska en osingoillani jatkossa kuitenkaan kokonaan elä, on asian ääreen aika pian palattava uudelleen.

Tämä on firetysprojektini ensimmäinen asia, joka menee pieleen. Tai ei ainakaan ensiyrittämällä etene sillä tavalla kuten haluaisin. Tarkemmin ajateltuna noilla kahdella määritelmällä on valovuosien ero ja haluan elämässä jokaisella saralla ajatella jälkimmäisellä tavalla. Toivon, että jossain myöhemmässä vaiheessa tässä keikkatyöjutussa kuitenkin onnistun. Pakkohan tämän päivän Suomessa on tekevälle töitä löytyä?

****************

Olen 47v hoitoalan esihenkilö. Kirjoitan matkastani irti työelämästä säästäväisen elämäntyylin ja sijoitusharrastuksen avulla. Kirjoitan täsmentyvistä suunnitelmistani, vaikeilen, viisastelen ja omavaraistelen. Pohdin työelämää ja yritän opetella ottamaan rennosti.