Leppoistaja

Leppoistajan lokikirja

Matkalla metsänomistajaksi

Tämä on kertomus ”olispa joskus kiva” – unelman kehkeytymisestä suunnitelmaksi. Juttua ei ikävä kyllä pysty kertomaan ilman runsasta syrjähtelyä.

Kaikki alkoi eräillä treffeillä. Yksi viime syksyn parhaita hyvinvointitekojamme oli päätös alkaa käydä joka viikko yhdessä ulkona. Kahdenkeskisestä arjestamme huolimatta päiviin mahtuu yllättävän vähän tilanteita, joissa tulee pysähdyttyä rauhassa keskustelemaan puolison kanssa kasvotusten, vain toiseen keskittyen. Suosittelen. Keskiviikkoiltamme ovat olleet monella tapaa kivoja, mutta ehdottomasti mullistavin keskustelu käytiin viime viikolla.

Pitkäaikainen haave

Ainahan minä olen metsän omistamisesta haaveillut. Se on retkunut mukana täsmentymättömänä haikailuna ilman, että olen ihan aikuisten oikeita askelia tuohon suuntaan koskaan ottanut. Ja vaikka olen kuinka tänne blogiinkin kirjoittanut unelmien konkretisoimisesta tavoitteeksi, tuo asia on roikkunut unelma-asteella ilmiintymättä ihan varsinaisen suunnitelman muotoon.

En siis saanut kuvaamillani treffeillä päähänpistoa, jonka perään nyt olen säntäämässä. Keskustelu kirkasti jossitteluajatukset suunnitelmaksi ja antoi rohkeutta aloittaa. Metsä on ollut haaveissani varmaan melkein parikymmentä vuotta.

Omistaminen ilmastotekona

Ihan pelkästään unelmoinnista tässä ei ole kyse. Olen viime aikoina potenut melkoista ilmastotuskaa. Olen selvitellyt omaa hiilijalanjälkeäni, etsinyt mahdollisuuksia sen pienentämiseen ja ensimmäistä kertaa löytänyt myös kompensoinnin mahdollisuudet. Löysin tiedon, että paras näyttö Suomen valtion rajojen sisällä tehtävästä kompensaatiotyöstä on Luonnon perintösäätiöllä, joka ostaa ja ennallistaa metsää. Olin jo syöksymässä kuukausilahjoittajaksi.

Sitten tajusin, että miksi lahjoittaisin (pienen) summan kuukausittain siihen, että joku toinen ostaa metsää. Sen sijaan voisin yhdistää ilmastokompensaationi ja oman vanhan unelmani metsän omistamisesta. Käyttäisinkin metsän hankkimiseen (ja ennallistamiseen) vähintään kymmenkertaisen, tarkemmin ajateltuna kolmekymmenkertaisen määrän rahaa kuukausittain? Ah, mikä neronleimaus!

Mieluinen ratkaisu meille kummallekin

Yleensä innostun asioista, joihin mieheni suhtautuu rohkaisevasti, mutta varsinaista projektia ulkopuolelta seuraten. Tai sitten hän vain puistelee päätään intoilulleni jatkaen omien harrasteidensa parissa. Metsän omistaminen sai miehenkin innostumaan. Kummastakin meistä olisi kiva ajatus, että omaa lääniä olisi ympärillä mökkitonttia enemmän.

Minä haluan metsää, mieheni haluaa metsästää. En tarvitse superhienoa hongikkoa tai mahtavaa määrää puumassaa. Haluan lääniä. Tilaa: onnen siitä, että ainakin muutama sata metriä kumpaakin suuntaan ollaan minun maillani.

Mistä rahat?

Pitkä tarina. Olen monen asian summana päätynyt kahden asunnon omistajaksi. Muutimme aikanaan vähän kiireellä työn ja koulujen perässä maalta kaupunkiin, tuolloin ostimme halvan hintatason lähiöstä kerrostaloasunnon. Asunto oli edullinen ja se saatiin maksettua aika nopeasti pois. Velaton asumisaika taas kartutti muita säästöjä mukavasti, asumiskulut kun olivat alle 300 euroa kuussa. Asunto olisi varmaankin vielä kotimme, ellen olisi sairastunut.

Asunnon hissittömyys ei muuttohetkellä mietityttänyt lainkaan. Kolmanteen hissittömään kerrokseen on kuitenkin aika tukala kavuta, kun jalat tuskin kantavat. Tilanne oli itse asiassa vähän koominen: olin sädehoitojen ja sytostaattien näännyttämä ja jalka tuskin nousi. Naapurin rouvalle tehtiin samana syksynä elinsiirto.

Siinä me sitten hilasimme kummatkin itseämme rappukäytävässä yläkerroksiin puolisoittemme jännittäessä taustalla, kantaisivatko jalkamme. Uskoisitko, jos jossain salkkareissa olisi tällainen parivaljakko kirjoitettu samaan kerrokseen? No et, mutta siksi se onkin totta.

Paranin ja palasin työelämään. Yksi ensimmäisiä ajatuksia oli, että nyt kun saan taas palkkaa, pitää äkkiä muuttaa hissitaloon, jossa pärjään paskimmassakin jatkoskenaariossa. Vanha asuntomme lähestyi kuitenkin putkiremonttia, joten sen hinta alkoi olla alimmillaan.

Siksi päädyimme siihen, että jätetään vanha asunto vuokrauskäyttöön ja otetaan uutta asuntoa varten uutta lainaa, kun pesämunaa oli jo muutenkin ehtinyt karttua. Näin tehtiin. Hissitön asunto jäi vuokralaisille meidän itsemme muuttaessa eteenpäin.

En siis mitenkään tietoisesti ryhtynyt asuntosijoittajaksi enkä halua jatkossakaan sellainen olla, laiskuri kun omaisuudenhoitajana olen.

Varaslähtö omistamiseen

Tuo vanhassa asunnossa kiinni oleva pääoma on ollut omassa varallisuusajattelussani kokonaan taka-alalla. En tarkoita, että unohtelen asuntoja noin vaan kassin pohjalle. Asunnossa asuu nykyisin perheeni jäseniä.  Perhesyistä olen antanut asunnon maata osana henkilökohtaista tasettani ilman erityisiä tuottovaatimuksia. Tässä asiassa ratkaisee rakkaus, ei taloudellinen hyöty.

Selvennyksen vuoksi vielä totean, että tuo eka kaupunkikotimme maksoi 89 000 euroa, seuraava asuntomme 131 000 euroa. Eli aika vaatimattomissa summissa mennnään.

Olin jo aiemmin päättänyt myydä vanhan asunnon viimeistään vuonna 2024. En ollut tarkemmin miettinyt, mitä tuolla kauppasummalla tekisin. Olisi viisautta harrastaa omaisuuslajeissakin hajautusta, sen verran olin asiaa ajatellut, mutten tehnyt mitään tarkempia päätöksiä.

Ahaa-oivallukseni liittyy siihen, ettei minun tarvitse odottaa asunnon realisointia tehdäkseni niitä asioita, joita voisin myyntituloilla tehdä. Voin ottaa pienen varaslähdön ja kuitata lainan pois asunnon aikanaan myydessäni, kuitenkin jo kohtuullisen pian. Miksi en myy asuntoa nyt? Perhesyistä. Myynnin aika on vasta muutaman vuoden päästä.

Ylivarovainen suhde velkarahaan

Olen ollut velan ottamisen suhteen vanhanaikaisen ehdoton. Olen maksanut asuntoon ja taloyhtiön peruskorjauksiin liittyviä lainoja pois ihan liian suurella painolla kuukausibudjetistani, varsinkin kun korot ovat matalalla. Koitan harjoitella tästä periaatteesta irti oman etuni vuoksi.

Niinpä näpyttelin lainahakemuksen vakuudellisesta joustoluotosta. Hain maksimissaan 50 000 euron lainaa, laina-ajaksi määritin 15 vuotta. En aio maksaa lainaa viittätoista vuotta. Aion maksaa lainaa kuukausittain niin vähän, kuin minun tarvitsisi tehdä, jos laina-aika olisi 15 vuotta. Ja aion maksaa lainan kokonaisuudessaan pois, kun saan toisen asuntoni kaupaksi.

Koomiset lainaneuvottelut

Pankkitädin kanssa neuvottelut sujuivat sutkaan. Marginaali tällaiselle vakuudelliselle luotolle on yli 2% joka hitusen yllätti, kun kaikki muu tuntuu olevan pankeissa korotonta. Asuntolainani marginaali on 0,6%. Mutta koska laina ei tule olemaan pitkäikäinen, kestän ratkaisun.

Lainaneuvotteluissa huvitti kysymys ”pystyisitkö sä arvioimaan vähän sun kuukausittaisia menojasi”? Ai pystynkö? En kehdannut sanoa että pystyn raportoimaan kuukausittaisen kulutukseni eri kategorioissa sentilleen. En kehdannut käyttää edes ”eurolleen” – määritelmiä, vaan pyöristelin kymppeihin. Ajattelin että kuulostan taulukoineni täysin neuroottiselta. Vai olenko sittenkin neuroottinen?

Noh, pankin täti oli lukuihini tyytyväinen. Hän kommentoi yllätyksekseni, että hyvin harvalla on mitään käsitystä perheen kuukausittaisista ruokakuluista, kun tullaan lainaneuvotteluun. Hmm.

Nyt minulla on puoli vuotta voimassa oleva lainalupaus metsän ostamista varten, vakuutena käytetään nykyistä asuntoamme, joten lisäkuluja vakuuksienkaan hankkimisesta ei tule. Korkotasoa pehmentää myös se, ettei lainasta mene lainkaan järjestelypalkkiota, joka on helposti vuoden korkokulujen verran rahaa.

Matkarahat vaihtuivat metsärahaan

Ennen säästin matkarahoja noin 300 euroa kuussa. Nyt säästän metsärahoja. Eli vaihdan lomareissut siihen, että haluan tarpoa jossain päin Suomea omassa lepikossani.

Tai tarkemmin sanottuna, ei jossain päin Suomea. Vaan aika kaukana pohjoisessa. Budjetillani ei saisi etelästä edes tonttia, mutta kauemmas kun lähtee, niin tiluksia voi saada edullisesti. Enkä tavoittele majesteettista hongikkoa, vaikka näitä Pentti Linkolan kiroamia puupeltoja suuresti ihailenkin. Minulle riittää käkkyräisempikin maa-ala, kun ei sentään tunturiin asti tarvitse tarpoa.

Vanha turvesuo on tässä vaiheessa hyvin potentiaalinen vaihtoehto. Hintatavoitteeni maa-alueelleni on 2000 euroa hehtaarilta. Ja määritellään vielä tähän, koska itsekin se piti tarkistaa: hehtaari on 100m x 100m alue. 50 000 euron summallani minulla on tavoite hankkia 25 hehtaaria maata. Tämä tarkoittaa maa-aluetta, joka on noin noin puoli kilometriä kanttiinsa. Maassiivisia vaelluksia en siis pystyisi maillani tekemään, mutta voisin silti rinta rottingilla vähän tepastella.

Aloitan surffailun nettikaupoissa. Metsän tai maa-alueiden ostamiseen on useita sivustoja, jotka muodostuvat pian vakiokohteikseni.

Silppua ja soiroja

Opin nopeasti, että metsää ja maa-alueita on myynnissä aika moisina tilkkutäkkeinä. Lapsellisesti ajattelin, että metsää myydään tyyliin neliön muotoisina läntteinä, kuten tontteja ikään. No ei myydä. Yhden myynti-ilmoituksen alla voi olla neljäkin erillistä, kilometrienkin päässä toisistaan olevaa aluetta, jotka ovat muodoltaan ihan kaikkea, jota musteläiskätesti voisi kartalle roiskaista.

Koska haluan maata oleiluun ja puuhailuun, en halua mitään tilkkutäkkiä tai mutkaista soiroa, vaan jonkinlaisen yhtenäisen maatilkun. Olkoon sitten kuinka vetistä tai kitukasvuista hyvänsä. Eli niinkin hassu asia kuin maa-alueen muoto muodostuu jo aika alussa tärkeäksi hankintakriteeriksi.

Unelmointi on aina vaan siistimpää

Olen alkanut tässä haaveilu-skenessä oivaltaa, mitä mahdollisuuksia elämässä on. Odotan ihan supermalttamattomana keväistä lumien sulamista, jotta päästään palstoja tutkailemaan. Koska paikanpäälle pitää päästä hengittämään ja kokeilemaan, ovatko feng shuit kohdillaan. En minä nyt ihan puita lähde halailemaan, mutta silti pitää löytyä hyvä tunne ja energia.

En aivan vielä tiedä, miten tuleva metsäpläntti tulee arkeemme asettumaan. Työsuunnitelmana ihan alkuvaiheessa on vähintään kaksi pidempää lomareissua tiluksille vuodessa. Jatkossa, kun aikaa on enemmän, toivon saavani käyttää aikaa metsässä oloon enemmänkin.

Riippuu toki vähän siitäkin, mistä päin Suomea toiveeni täyttyy ja millaiset kulkuyhteydet sinne on. Jonkinlainen koija sinne on katoksi pään päälle saatava. Haluan majoittua hieman telttaa tukevammin, mutta rakennustyömaata emme ole pystyttämässä. Katsotaan.

Viikottaisia metsävierailuja tärkeämpää on ajatus siitä, että jossain on olemassa omaa lääniä, vaikka vain parisenkymmentä hehtaaria. Firettäjänsuunnitelmissani ajattelen, että työpaikan sijaan haluan olla metsässä. En tokikaan sinne ole muuttamassa, mutta maa-alueen omistaminen sisältää mahdollisuuden (ja toki velvoitteitakin) moneen.

Joka vuosi jotain uutta

Vuonna 2020 päätin alkaa tavoitella välivuotta töistä ja aloin kirjoittaa projektistani. Aika pian projektini kääntyi päätökseksi jättää työelämä pääosin taakse välivuoden sijaan pysyvästi. Tämä tavoite etenee suunnitellusti kohti maalia: vuoden 2025 työelämäexit lähestyy. En uskoisi tätä todeksi, ellen olisi sitä niin moneen kertaan laskenut. Maailman paras unelmien toteuttaja on minulle Excel-taulukko.

Vuoden 2021 superihana juttu oli aloittaa verkkokirjoittaminen. Kirjoittamisen pointti ei ole näkyvyys vaan kirjoittamisen aiheuttama sopiva paine itselle: ajatuksia pitää kiteyttää ja perustella. Ja kirjoittaminen pitää suunnassa: kerron myöhemmin uhkaavista ”syrjähypyistäni”, jotka olen onnistunut välttämään, uskoakseni kirjoittamiseen tukeutuen.

Vuoden 2022 jänskättävä asia onkin sitten metsäostoksilla käynti. Onpa kutkuttavaa! On jännä tunne edetä itselle ihan vieraalle maaperälle: metsäummikkona lähden tätä asiaa haltuun ottamaan. Jos haluat antaa ohjeita hyviin polkuihin metsäasioihin perehtymiseen, ohjeet otetaan ilolla vastaan.

Taas vähän tönin: mistä sä olet aina puhunut, että olispa kiva. Uskalla vähän konkretisoida ja ota härkää sarvista. Voi että, minkä määrän energiaa saa elämään siitä, että työn alla on jonkun unelman toteuttaminen!

*******************

Olen 47-vuotias terveydenhuollon sekatyöläinen ja soon-to-be metsänomistaja. Kirjoitan matkastani pois kokopäivätyöstä säästäväisen elämäntavan ja sijoitusharrastuksen avulla. Viisastelen, vaikelen ja ylianalysoin. Kirjoitan hyvästejäni työelämälle, omavaraistelen, nuukailen ja opettelen ottamaan rennosti.

Jätä kommentti